Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-12-12-Speech-2-298"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20001212.14.2-298"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". – Herr Präsident, meine sehr verehrten Damen und Herren! Wir haben es bei diesem Gesetzgebungsvorhaben in zweiter Lesung mit einem ausgesprochen komplizierten Vorhaben zu tun, das es nicht leicht macht, die Zusammenhänge, um die es hier geht, zu erklären. Ich werde das trotzdem versuchen.
Ich wüsste gar nicht, warum es hier nicht gelingen sollte, wie es bei allen anderen Richtlinien gelungen ist, am Ende einen Kompromiss zustande zu bringen. Ich teile deshalb die Sorge, die hier vorgetragen wurde, in keiner Weise. Wir sind in einem völlig normalen Verfahren. Wir sollten die zweite Lesung erfolgreich durchführen, und wir sollten dann im Vermittlungsverfahren einen guten Kompromiss anstreben.
Der Gemeinsame Standpunkt, der uns vorliegt und über den wir heute zu entscheiden haben, hat meines Erachtens eine ganze Reihe von entscheidenden Mängeln, die im übrigen in der Debatte vom Grundsatz her bisher von niemandem bestritten wurden. Der erste entscheidende Mangel ist die fehlende Harmonisierung. In diesem Gemeinsamen Standpunkt, wo es ja um die Übernahme von Unternehmen geht, soll Aktionärsschutz betrieben werden. Das ist meines Erachtens ein absolut erstrebenswertes Ziel. Aber dazu gehören eben auch bestimmte Rahmenbedingungen. Dies soll ja eine Rahmenrichtlinie sein. Bei einer Reihe von Fragen, die einfach im Zusammenhang mit feindlichen Übernahmen, mit Übernahmen generell geregelt werden müssen, regelt dieser Gemeinsame Standpunkt eigentlich gar nichts.
Ich möchte beispielhaft die Frage der so genannten Übernahmeschwelle nennen, ab der also ein Pflichtangebot ausgelöst wird, die Frage eines so genannten angemessenen Preises, der den Aktionären anzubieten ist, oder auch die Frage, unter welchen Umständen Barzahlungsverpflichtungen geleistet werden müssen. Wir haben in Europa zusammenwachsende Kapitalmärkte. Ich denke, vor diesem Hintergrund ist es zwingend notwendig, dass diese Fragen nicht einfach im Raum stehen bleiben, sondern geregelt werden. Aus diesem schlichten Grund enthält der Bericht des Ausschusses für Recht und Binnenmarkt, den ich heute vorzustellen habe, in einer ganzen Reihe von Änderungsanträgen konkrete Vorschläge, wie diese Fragen geregelt werden könnten.
Ich halte diese Vorschläge auch für richtig, denn wenn wir dies nicht tun, dann muss man sich zumindest hinsichtlich dieser Probleme die ernsthafte Frage stellen, ob diese Richtlinie überhaupt Sinn macht. In eine Richtlinie hineinzuschreiben, dass Aktionären ein angemessener Preis zu zahlen ist, hat ungefähr den gleichen Wert wie hineinzuschreiben, dass ein Apfel, wenn er reif ist, vom Baum fällt. Dann muss man auch reinschreiben, was denn der angemessene Preis eigentlich ist und um was es bei der ganzen Angelegenheit eigentlich geht.
Das zweite große Problem dieser Richtlinie ist der Artikel 9. Der Zweck dieser Richtlinie soll es sein, in Europa ein
also Waffengleichheit, zu schaffen. Das Ergebnis dieses Gemeinsamen Standpunkts wäre es aber, wenn er nicht geändert würde, dass wir am Ende nicht nur im Verhältnis zu Nordamerika keine Waffengleichheit haben, sondern nicht einmal innerhalb Europas. Die Amerikaner kennen das so genannte
also die Möglichkeit, sich gegen Übernahmen zu wehren. In Europa wird nach dem Gemeinsamen Standpunkt eine strikte Neutralitätspflicht vom Grundsatz her vorgesehen. Also können amerikanische Unternehmen in Zukunft leicht europäische übernehmen.
Das zweite Problem ist, es gibt auch keine Waffengleichheit in Europa. Es gibt eine Reihe von Staaten, das klassische Beispiel ist Großbritannien, am Beispiel der
mehrfach dargestellt und geschildert, in denen das Gesellschaftsrecht die Möglichkeit vorsieht, durch Stimmrechtsbeschränkungen im Statut der Aktiengesellschaft faktisch Übernahmen auszuschließen. Also wäre die Konsequenz dieses Artikels 9, wie er hier steht, dass manche Unternehmen aus manchen Ländern in Europa viel leichter übernommen werden könnten, aber andere Unternehmen in anderen Ländern in Europa praktisch nie übernommen werden könnten, wenn sie solche Vorschriften in ihrem Statut haben. Darum muss auch Artikel 9 geändert werden.
Das nächste Problem ist die Frage der zuständigen Aufsichtsbehörde. Der Gemeinsame Standpunkt regelt diese Frage über drei Seiten. Wenn man so etwas über drei Seiten regelt, dann ist klar, dass es genügend Anhaltspunkte und Anlass für Streitigkeiten gibt und dass damit keine Rechtssicherheit geschaffen wird. Darum, glaube ich, müssen wir auch den Artikel 4 verbessern.
Ich möchte nur noch eines anmerken: Wir haben im Ausschuss für Recht und Binnenmarkt über die Fraktionsgrenzen hinweg Kompromissänderungsanträge gefunden. Diese Kompromissänderungsanträge machen nicht jeden im Hause glücklich. Das haben Kompromissänderungsanträge so an sich. Aber das Entscheidende ist, dass wir erkennen, und das ist ja unstrittig, dass diese Richtlinie gravierende Mängel hat. Die einzige Möglichkeit, diese Mängel abzustellen, ist, dass wir hier mit einer Mehrheit von 314 Stimmen den Weg in die Vermittlung beschließen. Es ist völlig klar, dass in der Vermittlung am Ende nicht das rauskommt, was der Rat beschlossen hat oder was das Parlament morgen beschließt. Das Ergebnis wird ein weiterer Kompromiss sein. Wenn wir morgen diese Änderungen, die hier vorliegen, nicht beschließen, wird es diesen weiteren Kompromiss nicht geben, und die Richtlinie bleibt so schlecht, wie sie ist.
Darum kann ich dieses Haus nur bitten, den Kompromissänderungsanträgen aus dem Ausschuss für Recht und Binnenmarkt zuzustimmen. Wenn nun aus Kreisen der Kommission oder von anderer Seite befürchtet wird, die Richtlinie könnte scheitern, dann muss ich ehrlicherweise sagen, ich glaube das nicht. Seit es das Vermittlungsverfahren zwischen Parlament und Rat gibt, und das ist jetzt über sechs Jahre her, ist nur eine einzige Richtlinie, nämlich die über das Biopatent, im Vermittlungsverfahren gescheitert. Die haben wir wenig später im Rat wie im Parlament dann trotzdem beschlossen."@de7
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, mine damer og herrer, andenbehandlingen af dette lovgivningsprojekt er et yderst kompliceret forehavende, som gør, at det ikke er let at forklare de sammenhænge, det handler om her. Jeg vil alligevel prøve.
Jeg kan ikke se, hvorfor det ikke skulle lykkes at nå frem til et kompromis, sådan som det er lykkedes for alle andre direktiver. Jeg deler derfor ikke på nogen måde den bekymring, der er blevet givet udtryk for her. Vi befinder os i en helt normal procedure. Vi bør gennemføre andenbehandlingen med positivt resultat, og derefter bør vi i forligsproceduren stræbe efter et godt kompromis.
Den fælles holdning, som foreligger her, og som vi skal tage stilling til i dag, har efter min mening en hel række afgørende mangler, som i øvrigt hidtil ikke principielt er blevet anfægtet under debatten. Den første afgørende mangel er den manglende harmonisering. I denne fælles holdning, hvor det jo drejer sig om overtagelse af selskaber, skal der laves aktionærbeskyttelse. Det er efter min opfattelse et absolut efterstræbelsesværdigt mål. Men dertil hører netop også bestemte rammebetingelser. Det skal jo være et rammedirektiv. I en række af de spørgsmål, som ganske enkelt skal reguleres i forbindelse med fjendtlige overtagelser, med overtagelser, regulerer denne fælles holdning egentlig ikke noget som helst.
Jeg vil som eksempel nævne spørgsmålet om den såkaldte overtagelsesgrænse, fra hvilken der altså udløses et obligatorisk tilbud, spørgsmålet om en såkaldt rimelig pris, som aktionærerne skal tilbydes, eller spørgsmålet om, under hvilke omstændigheder der skal være pligt til kontant betaling. Vi har i Europa sammenvoksende kapitalmarkeder. Jeg tror, at det på denne baggrund er absolut nødvendigt, at disse spørgsmål ikke bliver ved med at hænge i luften, men tværtimod reguleres. Af denne simple grund indeholder betænkningen fra Udvalget om Retlige Anliggender og Det Indre Marked, som jeg skal præsentere i dag, i en hel række ændringsforslag konkrete forslag til, hvordan disse spørgsmål kan reguleres.
Jeg mener også, at disse forslag er rigtige, for hvis vi ikke gør det, må man i det mindste med hensyn til disse problemer alvorligt spørge sig selv, om der overhovedet er en mening med dette direktiv. At skrive i et direktiv, at aktionærerne skal have en rimelig pris, har nogenlunde samme værdi som at skrive, at et æble falder af træet, når det er modent. Så må man også skrive, hvad den rimelige pris egentlig er, og hvad det hele overhovedet drejer sig om.
Det andet store problem med dette direktiv er artikel 9. Formålet med dette direktiv skal være at skabe en
i Europa, altså ens betingelser. Resultatet af denne fælles holdning ville imidlertid være, hvis den ikke bliver ændret, at vi til slut ikke bare ikke har ens betingelser i forhold til USA, men ikke en gang inden for Europa. Amerikanerne har den såkaldte
altså muligheden for at forsvare sig mod overtagelser. I Europa vil man i henhold til direktivet principielt få en streng neutralitetspligt. Altså kan amerikanske selskaber fremover let overtage europæiske.
Det andet problem er, at der heller ikke er ens betingelser i Europa. Der findes en række lande, det klassiske eksempel er Storbritannien, flere gange skildret med
som eksempel, hvor selskabsretten giver mulighed for faktisk at udelukke overtagelser ved hjælp af begrænsninger af stemmeretten i aktieselskabets vedtægter. Altså ville konsekvensen af denne artikel 9, sådan som den står her, være, at nogle selskaber fra nogle lande i Europa ville være langt lettere at overtage, men at andre selskaber i andre lande i Europa i praksis aldrig ville kunne overtages, hvis de har sådanne bestemmelser i deres vedtægter. Derfor skal artikel 9 ændres.
Det næste problem er spørgsmålet om den ansvarlige tilsynsmyndighed. Den fælles holdning bruger tre sider på at regulere dette spørgsmål. Når man regulerer den slags over tre sider, så er det klart, at der er nok holdepunkter og anledninger til uenighed, og at man dermed ikke skaber nogen retssikkerhed. Derfor tror jeg også, vi må forbedre artikel 4.
Kun en enkelt bemærkning mere. Vi har i Udvalget om Retlige Anliggender og Det Indre Marked fundet kompromisændringsforslag på tværs af grupperne. Disse kompromisændringsforslag gør ikke alle i Parlamentet lykkelige. Det er kompromisændringsforslags natur. Men det afgørende er, at vi erkender, og det er der jo enighed om, at dette direktiv har alvorlige mangler. Den eneste mulighed for at fjerne disse mangler er, at vi her med et flertal på 314 stemmer beslutter at gå ind i forligsproceduren. Det er helt klart, at forligsproceduren ikke vil føre til et resultat, som svarer til det, Rådet har vedtaget, eller som Parlamentet beslutter i morgen. Resultatet vil være endnu et kompromis. Hvis vi i morgen ikke vedtager de ændringer, der foreligger her, får vi ikke dette næste kompromis, og direktivet bliver ved med at være så dårligt, som det er.
Derfor kan jeg kun bede Parlamentet om at stemme for kompromisændringsforslagene fra Udvalget om Retlige Anliggender og Det Indre Marked. Hvis man nu fra kredse i Kommissionen eller fra anden side frygter, at direktivet kunne falde til jorden, så må jeg ærligt sig, at det tror jeg ikke. I den tid, vi har haft forligsproceduren mellem Parlamentet og Rådet, og det er nu over seks år, er der kun et eneste direktiv, nemlig det om biopatentet, som er faldet til jorden i forligsproceduren. Det blev så alligevel vedtaget både i Rådet og Parlamentet kort tid efter."@da1
".
Κύριε Πρόεδρε, κυρίες και κύριοι συνάδελφοι, σε αυτή τη δεύτερη ανάγνωση έχουμε να κάνουμε με μια ιδιαίτερα πολύπλοκη νομοθετική προσπάθεια που καθιστά δύσκολη την επεξήγηση του πλαισίου περί του οποίου εδώ πρόκειται. Παρά ταύτα εγώ θα κάνω μια προσπάθεια.
Δεν βλέπω το λόγο για τον οποίο δεν θα μπορούσαμε να βρούμε εδώ κάποιο συμβιβασμό, όπως κάναμε και με όλες τις άλλες οδηγίες. Κατά συνέπεια δεν συμμερίζομαι σε καμία περίπτωση τις ανησυχίες που έχουν εκφραστεί εδώ. Βρισκόμαστε εν τω μέσω μιας απόλυτα φυσιολογικής διαδικασίας. Πρέπει υποχρεωτικά να προβούμε σε δεύτερη ανάγνωση και εν συνεχεία στο πλαίσιο της διαδικασίας συνδιαλλαγής να επιδιώξουμε έναν καλό συμβιβασμό.
Η κοινή θέση που έχει κατατεθεί και για την οποία πρέπει σήμερα να αποφασίσουμε παρουσιάζει, κατά την άποψή μου, μια σειρά από αποφασιστικής σημασίας ελλείψεις, οι οποίες κατά τα άλλα δεν αμφισβητήθηκαν έως τώρα στη βάση τους από κανένα στη συζήτηση. Η πρώτη σημαντική έλλειψη είναι η έλλειψη εναρμόνισης. Σε αυτή την κοινή θέση η οποία αφορά την εξαγορά επιχειρήσεων, πρέπει να διαφυλαχθεί οπωσδήποτε η προστασία των κατόχων τίτλων. Αυτό κατά την άποψή μου είναι ο πλέον σημαντικός στόχος. Εδώ ακριβώς ταιριάζουν γενικές προϋποθέσεις με τη μορφή μιας οδηγίας πλαίσιο. Για μια σειρά από ζητήματα που πρέπει να ρυθμιστούν γενικά σε σχέση με εχθρικές εξαγορές, η εν λόγω κοινή θέση δεν ρυθμίζει στην ουσία τίποτε.
Θα ήθελα να αναφέρω για παράδειγμα το θέμα του λεγόμενου ορίου εξαγοράς από το οποίο ξεκινά μια υποχρεωτική προσφορά, το θέμα της λεγόμενης κατάλληλης τιμής που πρέπει να προσφερθεί στους κατόχους τίτλων, ή ακόμη το θέμα των συνθηκών κάτω από τις οποίες πρέπει να εκπληρούνται υποχρεώσεις πληρωμών. Στην Ευρώπη έχουμε κοινή ανάπτυξη των κεφαλαιαγορών. Πιστεύω λοιπόν ότι, λαμβάνοντας υπόψη αυτό ως δεδομένο, είναι απολύτως απαραίτητο τα εν λόγω θέματα να μην αφεθούν μετέωρα αλλά να ρυθμιστούν. Για αυτόν τον απλό λόγο η έκθεση της Επιτροπής Νομικών Θεμάτων και Εσωτερικής Αγοράς, την οποία σας παρουσιάζω σήμερα, περικλείει σε μια σειρά από τροπολογίες συγκεκριμένες προτάσεις για τον τρόπο με τον οποίο μπορούν να ρυθμιστούν τα εν λόγω θέματα.
Θεωρώ ότι οι εν λόγω προτάσεις είναι σωστές, διότι διαφορετικά θα πρέπει να θέσουμε, τουλάχιστον όσον αφορά αυτά τα προβλήματα, το κρίσιμο ερώτημα, κατά πόσο η εν λόγω οδηγία έχει κάποιο νόημα. Το να συμπεριλάβουμε σε μια οδηγία την πρόταση ότι οι κάτοχοι τίτλων πρέπει να καταβάλλουν μια κατάλληλη τιμή έχει περίπου την ίδια αξία όπως εάν λέγαμε ότι ένα μήλο πέφτει από τη μηλιά όταν ωριμάσει. Συνεπώς πρέπει να περιγράψουμε τι ακριβώς σημαίνει κατάλληλη τιμή και τι αφορά η όλη υπόθεση.
Το δεύτερο μεγάλο πρόβλημα της εν λόγω οδηγίας είναι το άρθρο 9. Στόχος της οδηγίας πρέπει να είναι η διαμόρφωση στην Ευρώπη μιας συγκρίσιμης κατάστασης
δηλαδή μιας ισοδυναμίας. Το αποτέλεσμα αυτής όμως της κοινής θέσης εφόσον δεν τροποποιηθεί θα είναι ότι εν τέλει όχι μόνο δεν θα έχουμε ισοδυναμία με τη Βόρειο Αμερική, αλλά ούτε και μεταξύ των κρατών της Ευρώπης. Οι Αμερικανοί εφαρμόζουν τον λεγόμενο κανόνα αξιολόγησης επιχειρήσεων, δηλαδή τη δυνατότητα να αντιστέκονται σε εξαγορές. Σύμφωνα με την κοινή θέση στην Ευρώπη προβλέπεται καταρχήν μια αυστηρή υποχρέωση ουδετερότητας. Συνεπώς, οι αμερικανικές επιχειρήσεις έχουν τη δυνατότητα στο μέλλον να εξαγοράσουν με ευκολία άλλες ευρωπαϊκές.
Το δεύτερο πρόβλημα είναι ότι στην Ευρώπη δεν υπάρχει ισοδυναμία. Υπάρχουν πολλά κράτη, με χαρακτηριστικό το παράδειγμα της Μεγάλη Βρετανία και το χρηματιστήριο του Λονδίνου το οποίο πολλές φορές παρουσιάζεται και περιγράφεται
στα οποία το δίκαιο των εταιρειών, μέσω του περιορισμού του δικαιώματος ψήφου στο καταστατικό της ανωνύμου εταιρείας, προβλέπει τη δυνατότητα του εκ των πραγμάτων αποκλεισμού των εξαγορών. Κατα επέκταση, η συνέπεια του εν λόγω άρθρου 9, ως έχει αυτή τη στιγμή, θα είναι ότι ορισμένες επιχειρήσεις από ορισμένες χώρες της Ευρώπης θα μπορούν πολύ ευκολότερα να εξαγοραστούν, ενώ άλλες, σε άλλες χώρες της Ευρώπης, δεν θα μπορούν πρακτικά να εξαγοραστούν ποτέ, εφόσον έχουν τέτοιους όρους στο καταστατικό τους. Αυτός είναι ένας ακόμη λόγος για τον οποίο το άρθρο 9 πρέπει να τροποποιηθεί.
Το επόμενο πρόβλημα είναι το θέμα της αρμόδιας εποπτικής αρχής. Η κοινή θέση ρυθμίζει το εν λόγω θέμα από τρεις πλευρές. Έχω την άποψη ότι, όταν κάποιος ρυθμίζει κάτι από τρεις πλευρές, τότε είναι προφανές ότι θα υπάρξουν αρκετά σημεία αιχμής και αφορμές για διαξιφισμούς και ότι κατ’ αυτόν τον τρόπο δεν θα υπάρξει καμία νομική ασφάλεια. Προς τούτο πιστεύω ότι πρέπει να επιφέρουμε βελτιώσεις και στο άρθρο 4.
Θα ήθελα να σημειώσω κάτι ακόμη: Στην Επιτροπή Νομικών Θεμάτων και Εσωτερικής Αγοράς βρήκαμε συμβιβαστικές τροπολογίες πέρα από τα όρια των ομάδων. Οι εν λόγω συμβιβαστικές τροπολογίες δεν ικανοποιούν όλους εδώ στο Κοινοβούλιο. Αυτό έχουν οι συμβιβαστικές τροπολογίες. Το σημαντικό όμως είναι ότι αναγνωρίζουμε και αυτό είναι αδιαμφισβήτητο ότι η εν λόγω οδηγία έχει χαρακτηριστικές ελλείψεις. Η μοναδική δυνατότητα για την άρση των ελλείψεων είναι να αποφασίσουμε εδώ με πλειοψηφία 314 ψήφων να ακολουθήσουμε το δρόμο της συνδιαλλαγής. Είναι απόλυτα ξεκάθαρο ότι, μετά το πέρας της συνδιαλλαγής, το αποτέλεσμα δεν θα είναι αυτό που αποφάσισε το Συμβούλιο, ούτε εκείνο που θα αποφασίσει αύριο το Κοινοβούλιο. Το αποτέλεσμα θα είναι ένας περαιτέρω συμβιβασμός. Εάν αύριο δεν αποφασίσουμε να υπερψηφίσουμε τις εν λόγω τροπολογίες, δεν πρόκειται να υπάρξει αυτός ο περαιτέρω συμβιβασμός και η οδηγία θα παραμείνει τόσο κακή όσο είναι τώρα.
Για αυτόν τον λόγο θα ήθελα να παρακαλέσω το Κοινοβούλιο να υπερψηφίσει αύριο τις εν λόγω συμβιβαστικές τροπολογίες της Επιτροπής Νομικών Θεμάτων και Εσωτερικής Αγοράς. Όταν από κύκλους της Επιτροπής ή από άλλες πλευρές εκφράζεται ο φόβος ότι η οδηγία θα αποτύχει, εγώ πρέπει να σας πω ειλικρινά ότι δεν το πιστεύω. Από τότε που υπάρχει η διαδικασία συνδιαλλαγής μεταξύ Κοινοβουλίου και Συμβουλίου, εδώ και έξι χρόνια, δεν έχει αποτύχει ποτέ παρά μόνο αυτή τη φορά, σχετικά με τη βιοπατέντα. Παρόλα αυτά, εμείς την ψηφίσαμε λίγο αργότερα τόσο στο Συμβούλιο όσο και στο Κοινοβούλιο."@el8
".
Mr President, ladies and gentlemen, this legislative project at second reading is a really complex project, which does not make it easy to explain the context we are dealing with here. I will try to do so nevertheless.
I really do not know why we should not eventually succeed in reaching a compromise in this case, as with all other directives. So I certainly do not share the concern voiced here. We are pursuing a perfectly normal procedure. We should complete the second reading successfully and then seek a good compromise in the conciliation procedure.
In my view, the common position before us, which we have to decide on today, has a number of crucial weaknesses, which for the rest nobody has disputed so far during the debate in terms of principle. The first crucial weakness is the lack of harmonisation. This common position, which after all concerns the takeover of companies, seeks to protect the shareholders. I regard that as an aim most definitely worth trying to achieve. But in fact it also requires certain framework conditions. After all this is supposed to be a framework directive. In regard to a number of issues in connection with hostile takeovers, with takeovers in general, which simply have to be regulated, this common position does not really regulate anything.
Take for example the issue of what is called the takeover threshold, as from which a compulsory offer can be made, the issue of what is called the equitable price to be offered to the shareholders, or even the issue of the circumstances under which cash payments are made obligatory. We have merging stock markets in Europe. I believe that against this background it is urgently necessary not just to leave these questions open but to settle them. For that simple reason the report by the Committee on Legal Affairs and the Internal Market I am presenting today includes a whole raft of amendments containing concrete proposals on how these issues could be resolved.
I also consider it right to make these proposals, for if we do not settle these matters we must at least ask ourselves seriously, in face of the problems involved, whether there is any point at all in this directive. To inscribe in a directive that shareholders must be paid an equitable price is about as useful as saying that an apple will fall from the tree when it is ripe. Then you should also say in it what that equitable price actually is and what this whole business is really about.
The second major problem in this directive is Article 9. The purpose of the directive is supposed to be to create a level playing field in Europe. But unless the directive is amended, the end result of this common position would be that not only do we not have a level playing field with North America, we do not even have one within Europe. The Americans have what they call the 'Business Judgment Rule', i.e. the possibility of mounting a defence against takeovers. The common position provides on principle for a strict obligation of neutrality in Europe. That means that in future it will be easy for American companies to take over European ones.
The other problem is that there is no level playing field in Europe either. In a number of countries, the United Kingdom being the classical example with its London Stock Exchange, which has been much described, company law provides for the possibility of in effect excluding takeovers by restrictions to the right to vote in the company statute. So the end result of Article 9 as it now stands would be that some companies in some countries in Europe could be taken over much more easily, while other companies in other countries in Europe could virtually never be taken over if they have provisions of that kind in their statute. That is why Article 9 also needs to be amended.
The next problem is the issue of the competent supervisory authority. The common position devotes three pages to regulating this issue. If it takes three pages to do so, then clearly there will be enough points of reference and opportunities for dispute and we will create no legal certainty. That is why I believe we must also improve Article 4.
I just want to make one more observation. In the Committee on Legal Affairs and the Internal Market we managed to find compromise amendments over and above the groups. These compromise amendments do not please everyone in this House. That is in the nature of compromise amendments. But what is crucial is that we realise that this directive has serious weaknesses and that is beyond dispute. The only way to remedy these weaknesses is by deciding to opt for conciliation here by a majority of 314 votes. It is quite clear that the result of the conciliation will not in the end be the same as what the Council decided or what Parliament decides tomorrow. The result will be another compromise. If we do not adopt these amendments before us tomorrow, we will not achieve that further compromise and the directive will remain as bad as it is now.
So I can only ask this House to endorse the Committee on Legal Affairs and the Internal Market's compromise amendments. If certain circles in the Commission or elsewhere fear the directive could come to nothing, then I must honestly say I do not think so. Since the conciliation procedure was first introduced between Parliament and the Council, which is now more than six years, only a single directive, the one on the bio-patent, came to nothing in the conciliation procedure. A short while later it was, nonetheless, adopted both by the Council and by Parliament."@en3
". – (DE) Señor Presidente, Señorías, este proyecto de ley en segunda lectura es extraordinariamente complicado y no facilita aclarar las interrelaciones existentes de las que aquí se trata. No obstante, voy a intentarlo.
No sé porqué no debería lograrse en el presente caso, al igual que se ha logrado para todas las demás directivas, llegar al final a un compromiso. Por ello, no comparto en absoluto la preocupación que se ha expuesto aquí. Estamos en un procedimiento totalmente normal. Deberíamos llevar a cabo con éxito la segunda lectura y en el procedimiento de conciliación deberíamos perseguir un buen compromiso.
La posición común que se nos ha presentado y sobre la que debemos decidir hoy tiene en mi opinión toda una serie de defectos decisivos que, por lo demás, hasta ahora no han sido cuestionados fundamentalmente por nadie en el debate. El primer fallo decisivo es la falta de armonización. En esta posición común, en la que se trata de la adquisición de empresas, se quiere proteger a los accionistas. En mi opinión, este es un objetivo totalmente loable pero para ello deben darse también ciertas condiciones marco y esto pretende cubrirlo una directiva marco. En una serie de cuestiones que se tienen que regular de modo general en relación con las adquisiciones hostiles, esta posición común no regula en realidad nada.
Quiero mencionar a modo de ejemplo la cuestión del llamado umbral de adquisición a partir del cual se pone en marcha una oferta obligatoria, la cuestión del llamado precio adecuado que se debe ofrecer a los accionistas o la cuestión de bajo qué circunstancias se deben adquirir compromisos de pago en efectivo. En Europa tenemos unos mercados de capitales que crecen fusionándose. Creo que ante este trasfondo es absolutamente necesario que estas cuestiones no queden sencillamente flotando en el aire sino que se deben regular. Por esta sencilla razón, el informe de la Comisión de Asuntos Jurídicos y de Mercado Interior que tengo que exponer yo hoy contiene en toda una serie de enmiendas propuestas concretas sobre cómo se podrían regular estas cuestiones.
Considero además que estas propuestas son correctas pues si no lo hacemos nos deberemos plantear seriamente la pregunta, al menos en lo referente a estos problemas, si esta directiva tiene en absoluto sentido. Escribir en una directiva que se debe pagar a los accionistas un precio adecuado tiene aproximadamente el mismo valor que decir que una manzana se cae del árbol cuando está madura. Habría que escribir también cuál es el precio adecuado y de qué se trata en todo este asunto.
El segundo gran problema de esta directiva es el artículo 9. El objetivo de la misma pretende ser crear en Europa un
es decir, igualdad de armas. Pero el resultado de esta posición común sería, si no se modifica, que al final no sólo no tendríamos una igualdad de armas respecto a Norteamérica sino ni siquiera dentro de Europa. Los americanos conocen el llamado
es decir, la posibilidad de defenderse ante adquisiciones. En Europa se prevé según la posición común una obligación estricta de neutralidad. Es decir, en el futuro las empresas norteamericanas podrían adquirir más fácilmente empresas europeas.
El segundo problema es que tampoco existe igualdad de armas en Europa. Hay una serie de Estados, el ejemplo clásico es Gran Bretaña con el
que se ha expuesto y descrito en varias ocasiones, en los que el derecho de sociedades prevé la posibilidad de excluir en la práctica las adquisiciones mediante limitaciones en los derechos de voto reflejados en el estatuto de la sociedad anónima. Así pues, la consecuencia de este artículo 9, tal como figura aquí, sería que algunas empresas de algunos países en Europa podrían se adquiridas mucho más fácilmente mientras que otras empresas en otros países en Europa no podrían ser prácticamente adquiridas nunca si tienen en su estatuto tales normas. Por ello, hay que modificar el artículo 9.
El siguiente problema es la cuestión de la autoridad competente para la supervisión. La posición común regula esta cuestión en más de tres páginas. Si se regula algo así en más de tres páginas, está claro que existen suficientes motivos y fundamentos para litigios y con ello no se aporta ninguna seguridad jurídica. Por ello, creo que tenemos que mejorar también el artículo 4.
Sólo quiero indicar otra cosa: en la Comisión de Asuntos Jurídicos y de Mercado Interior hemos encontrado enmiendas de compromiso por encima de las fronteras entre los Grupos políticos. Estas enmiendas de compromiso no satisfacen a todos en esta Asamblea. Es lo que les pasa a las enmiendas de compromiso. Pero lo decisivo es que reconocemos que esta directiva tiene graves defectos. Aquí no hay ninguna divergencia. La única posibilidad de superar estos defectos es que acordemos aquí con una mayoría de 314 votos el camino a la conciliación. Está totalmente claro que en la conciliación, al final no sale lo que el Consejo ha acordado o lo que apruebe mañana el Parlamento. El resultado será otro compromiso. Si mañana no acordamos estas modificaciones que se han presentado aquí, no existirá ese segundo compromiso y la directiva seguirá siendo tan mala como es.
Por ello, sólo puedo solicitar a esta Asamblea que apruebe las enmiendas de compromiso de la Comisión de Asuntos Jurídicos y de Mercado Interior. Si en círculos de la Comisión o en otros lugares se teme que la directiva podría fracasar entonces tengo que decir sinceramente que no lo creo. Desde que existe el procedimiento de conciliación entre el Parlamento y el Consejo, y ya han pasado seis años, ha fracasado una única directiva en el procedimiento de conciliación, la relativa a la biopatente. Poco más adelante la acordamos a pesar de ello tanto en el Consejo como en el Parlamento."@es12
".
Arvoisa puhemies, hyvät naiset ja herrat, tämä toisessa käsittelyssä oleva lainsäädäntöhanke on hankkeena erittäin monimutkainen, minkä vuoksi ei ole helppoa selittää yhteyksiä, joista tässä asiassa on kyse. Aion siitä huolimatta yrittää.
En ymmärrä, miksei nyt olisi mahdollista saada aikaan kompromissi, kun kaikkien muiden direktiivien yhteydessä se on onnistunut. Tästä syystä en ymmärrä lainkaan täällä esille tuotua huolta. Tämä menettely ei poikkea mitenkään tavanomaisesta. Meidän pitäisi saattaa toinen käsittely menestyksellisesti päätökseen ja pyrkiä sen jälkeen saamaan aikaan hyvä kompromissi sovittelumenettelyssä.
Esillä olevassa yhteisessä kannassa, josta meidän on tänään päätettävä, on mielestäni useita ratkaisevia puutteita, joita kukaan ei ole tähän asti käydyssä keskustelussa periaatteessa kyseenalaistanut. Ensimmäinen huomattava puute on puutteellinen yhdenmukaistaminen. Tällä yhteisellä kannalla, joka koskee yritysostoja, pyritään suojaamaan osakkaita. Tavoite on mielestäni ehdottomasti tavoittelemisen arvoinen. Siihen liittyy kuitenkin myös tiettyjä ehtoja. Kyseessähän on puitedirektiivi. Useissa yritysvaltauksiin tai yritysostoihin yleensä liittyvissä kysymyksissä tämä yhteinen kanta ei tarjoa välineitä sääntelyyn.
Esimerkkinä ongelmallisista kysymyksistä haluaisin mainita niin sanotun ostokynnyksen, josta alkaa tarjousvelvoite, niin sanotun kohtuullisen hinnan, joka osakkaille on tarjottava sekä kysymyksen siitä, missä tapauksessa käteismaksuvelvoitetta on sovellettava. Euroopan pääomamarkkinat ovat yhdistymässä. Sen vuoksi on mielestäni aivan välttämätöntä, että näitä kysymyksiä ei ainoastaan esitetä vaan että niihin myös puututaan. Tästä yksinkertaisesta syystä tänään esittelemäni oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnan mietintö sisältää useita tarkistuksia, joissa esitetään konkreettisesti, kuinka näihin kysymyksiin pitäisi puuttua.
Pidän näitä ehdotuksia myös tarpeellisina, sillä jos niitä ei tehtäisi, meidän pitäisi ainakin edellä mainittujen ongelmien kohdalla harkita vakavasti, onko direktiivissä mitään järkeä. Sillä jos kirjoitamme direktiiviin, että osakkaille on maksettava kohtuullinen hinta, voisimme lähestulkoon yhtä hyvin kirjoittaa, että omena putoaa puusta, kun se on kypsä. Meidän on siis myös ilmoitettava, kuinka suuri kohtuullinen hinta on ja mistä koko asiassa oikeastaan on kyse.
Toinen tämän direktiivin ongelmallinen kohta on 9 artikla. Tällä direktiivillä pyritään luomaan Eurooppaan
eli samanveroinen asema. Mikäli tähän yhteiseen kantaan ei tehtäisi muutoksia, tuloksena olisi, että emme olisi lopulta samanveroisessa asemassa Pohjois-Amerikkaan nähden sen enempää kuin Euroopan maidenkaan välillä. Amerikassa on käytössä niin sanottu
sääntö, jonka avulla pystytään suojautumaan yritysostoilta. Euroopassa kaavaillaan yhteisen kannan mukaisesti periaatteessa tiukkaa puolueettomuusvelvoitetta, jolloin amerikkalaiset yritykset voivat vastedes ostaa helposti eurooppalaisia yrityksiä.
Toinen ongelma on se, että myöskään Euroopan maat eivät ole keskenään samanveroisessa asemassa. Useissa valtioissa yhtiöoikeudessa taataan yrityksille mahdollisuus estää yritysostot itse asiassa kokonaan osakeyhtiön yhtiöjärjestyksessä olevin äänioikeutta koskevin rajoituksin. Tyypillinen esimerkki on Iso-Britannia ja erityisesti Lontoon pörssi, jota on käytetty esimerkkinä useaan kertaan. Näin ollen kyseisestä 9 artiklasta seuraisi ilman muutoksia, että joissakin Euroopan maissa joidenkin yritysten ostaminen olisi paljon helpompaa, kun taas joissakin Euroopan maissa käytännössä täysin mahdotonta, jos niiden yhtiöjärjestyksessä niin määrätään. Sen vuoksi myös 9 artiklaa on muutettava.
Seuraava ongelma liittyy toimivaltaiseen valvontaviranomaiseen. Yhteisessä kannassa käsitellään tätä kysymystä yli kolmen sivun verran. Jos tästä asiasta on olemassa säädöksiä yli kolme sivua, on selvää, että kiistanaiheita on riittävästi eikä siten pystytä takaamaan riittävää oikeusturvaa. Sen vuoksi meidän on uskoakseni parannettava myös 4 artiklaa.
Haluaisin mainita vielä yhden asian: puolueryhmät olivat oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnassa valmiita kompromisseihin ja pystyimme siten sopimaan tarkistuksista. Nämä kompromisseina aikaansaadut tarkistukset eivät tyydytä kaikkia parlamentin jäseniä, se kuuluu kompromissiratkaisujen luonteeseen. Mutta ratkaisevaa on, että tiedostamme – ja siitä ei ole epäilystäkään –, että tässä direktiivissä on huomattavia puutteita. Nämä puutteet pystymme korjaamaan ainoastaan siten, että päätämme 314 äänen enemmistöllä sovittelumenettelyn aloittamisesta. On täysin selvää, että sovittelumenettelyn tulos ei ole lopulta sama kuin se, mitä neuvosto on päättänyt tai mitä parlamentti huomenna päättää. Tuloksena on jälleen uusi kompromissi. Jos emme huomenna päätä näistä esillä olevista tarkistuksista, emme saa aikaan uutta kompromissia ja direktiivi jää niin huonoksi kuin se nyt on.
Sen vuoksi voin vain pyytää, että parlamentti kannattaisi oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnan kompromissina aikaansaatuja tarkistuksia. Jos komission piirissä tai muilla tahoilla pelätään, että direktiivi voisi kariutua, niin minun on rehellisyyden nimissä todettava, että en usko niin käyvän. Siitä lähtien, kun sovittelumenettely parlamentin ja neuvoston välillä otettiin käyttöön, eli yli kuusi vuotta sitten, vain yksi ainoa direktiivi on rauennut sovittelumenettelyssä, eli direktiivi biopatentista."@fi5
"Monsieur le Président, Mesdames et Messieurs, ce projet de législation en deuxième lecture est un projet extrêmement complexe dont les tenants et aboutissants sont difficiles à expliquer. Je vais tout de même m'y employer ici.
Je ne vois vraiment pas pourquoi nous n'aboutirions pas ici comme dans tous les autres cas à un compromis. Je ne partage donc absolument pas les inquiétudes formulées ici à ce sujet. Nous nous trouvons dans une procédure tout à fait normale. Nous devons mener à bien la procédure de seconde lecture et rechercher ensuite un bon compromis en procédure de conciliation.
La position commune qui nous est présentée et sur laquelle nous devons voter aujourd'hui comporte selon moi toute une série de manques importants, ce que d'ailleurs personne n'a contesté depuis le début des débats sur ce thème. Le premier défaut important de ce texte est l'absence d'harmonisation. Cette position commune sur les offres publiques d'acquisition d'entreprises recherche la protection de l'actionnaire. Il s'agit pour moi d'un objectif tout à fait louable. Mais cela nécessite un cadre général de réglementation et il devrait donc s'agir d'une directive-cadre. Pour toute une série de questions ayant trait aux acquisitions hostiles et aux acquisitions en général, cette position commune n'introduit cependant aucune réglementation.
À titre d'exemple, je citerai la problématique du seuil d'acquisition à partir duquel il y a offre obligatoire, la problématique du prix équitable à offrir aux actionnaires ou encore la question des conditions à associer à l'obligation de paiement au comptant. En Europe, nous avons affaire à des marchés financiers soudés. Je pense que dans ce contexte, il est impératif que ces questions ne restent pas en suspens mais soient réglementées. Ne fût-ce que pour cette raison, le rapport de la commission juridique et du marché intérieur que je vous présente aujourd'hui contient toute une série de propositions concrètes sur la manière dont pourraient être réglementées ces questions.
Ces propositions me paraissent également bonnes car sans elles, force est de se poser sérieusement la question de l'utilité de cette directive, du moins pour ce qui concerne les problématiques citées. Inscrire dans une directive que les actionnaires doivent recevoir un prix équitable a à peu près autant d'effet que de dire qu'une pomme, lorsqu'elle est mûre, tombe de l'arbre. Il faut aussi y inscrire ce que l'on entend par prix équitable et préciser ce dont il est question dans ce type d'opération.
Le deuxième gros problème de cette directive est l'article 9. Le but de cette directive est de créer un terrain d'égalité, c'est-à-dire, une égalité des armes dans toute l'Europe. Sans modifications, le résultat final de cette position commune serait cependant une inégalité des armes non seulement par rapport à l'Amérique du Nord mais aussi en Europe. Les Américains connaissent le
qui offre la possibilité de se défendre contre des acquisitions d'entreprises. En Europe, la position commune prévoit une stricte obligation de neutralité, ce qui signifie qu'à l'avenir, les entreprises américaines pourront facilement acquérir des entreprises européennes.
Il n'y aurait pas non plus d'égalité des armes au sein de l'Europe, et c'est le deuxième problème. En effet, il y a toute une série d'États - dont le plus connu est la Grande-Bretagne avec la très souvent citée en exemple
où le droit des sociétés prévoit la possibilité, dans les statuts d'une société anonyme, d'exclure de fait les acquisitions, par le biais de restrictions du droit de vote. Autrement dit, l'article 9 sous sa forme actuelle aurait pour conséquence que certaines entreprises dans certains pays d'Europe pourraient être acquises beaucoup plus aisément alors que d'autres entreprises dans d'autres pays ne pourraient pratiquement jamais être rachetées dès lors que leurs statuts contiendraient ce type de dispositions. Voilà pourquoi l'article 9 doit être modifié lui aussi.
La question de l'autorité de contrôle compétente pose également problème. La position commune règle cette question en trois pages. Il est clair que ce faisant, on ouvre la porte aux conflits et on n'assure aucune sécurité juridique. Je pense donc que l'article 4 doit aussi être amélioré.
Je terminerai par une dernière remarque. À la commission juridique et du marché intérieur, nous sommes parvenus, au-delà des divergences entre les groupes politiques, à des amendements de compromis. Par définition, ces amendements de compromis feront des mécontents au sein de cette Assemblée. Mais le principal est que nous reconnaissions - et c'est incontestable - que cette directive contient de graves manques. La seule possibilité de combler ces manques est d'opter pour la voie de la conciliation à une majorité de 314 voix. Il est clair qu'à l'issue d'une procédure de conciliation, il ne ressortira ni ce que le Conseil a décidé ni ce que le Parlement décidera demain. Le résultat sera un autre compromis. Si demain, nous ne votons pas pour ces amendements, il n'y aura pas de nouveau compromis et la directive restera ce qu'elle est, une mauvaise directive.
Je ne peux donc qu'inviter cette Assemblée à approuver les amendements de compromis déposés par la commission juridique et du marché intérieur. Aux éventuelles craintes de la Commission ou d'autres milieux que la procédure de conciliation ne fasse échouer la directive, je répondrai honnêtement que je ne le crois pas. Depuis que la procédure de conciliation entre le Parlement et le Conseil existe, et cela fait maintenant plus de six ans, seule une directive à échoué en procédure de conciliation, celle sur le brevet relatif aux matières biologiques. Nous l'avons cependant adoptée quelque temps plus tard au Conseil comme au Parlement."@fr6
".
Signor Presidente, onorevoli colleghi, la presente proposta legislativa in seconda lettura è talmente complicata da rendere difficile qualsiasi spiegazione circa il contesto in cui è sorta. Farò comunque un tentativo.
Non capisco perché in questo caso non dovrebbe essere possibile un compromesso, come è già accaduto con tutte le altre direttive. Non condivido assolutamente questi timori. Ci troviamo nel corso di una procedura perfettamente normale. Dovremmo portare fino in fondo la seconda lettura, per cercare poi un compromesso soddisfacente in sede di conciliazione.
La posizione comune che vi è stata presentata e sulla quale dobbiamo deliberare oggi presenta, a mio avviso, numerose e significative carenze, che del resto nessuno ha mai contestato in linea di principio durante il dibattito. Il primo difetto fondamentale è la mancanza di armonizzazione. La posizione comune sull’acquisizione delle imprese è volta alla tutela degli azionisti. Un obiettivo, questo, che giudico assolutamente meritorio, ma che necessita anche di alcune condizioni generali, e quella in esame dovrebbe essere infatti una direttiva quadro. La posizione comune, invece, non tiene conto di tutta una serie di eventualità che dovrebbero essere invece regolamentate nei casi di acquisizioni scorrette e di rilevamenti di imprese in generale.
Desidero menzionare a titolo esemplificativo la questione della cosiddetta soglia di acquisto a partire dalla quale sussiste l’obbligo di offerta, il cosiddetto prezzo equo da offrire agli azionisti oppure le condizioni che rendono obbligatori i corrispettivi in contanti. Posto che i mercati europei dei capitali sono sempre più integrati, ritengo assolutamente indispensabile che questi aspetti non siano lasciati in sospeso bensì disciplinati. Per questa ragione elementare la relazione della commissione giuridica e per il mercato interno che oggi vi presento contiene alcune proposte concrete su come regolamentare tali aspetti sotto forma di numerose proposte di emendamento.
Ritengo giuste queste proposte, anzi in loro assenza dovremmo seriamente interrogarci sull’utilità della direttiva, almeno per quanto concerne i problemi menzionati. Sancire in una direttiva che agli azionisti deve essere corrisposto un prezzo equo è tanto lapalissiano quanto dire che le mele cascano dal ramo quando sono mature. In questo caso è necessario stabilire cosa s’intenda per prezzo equo e contestualizzare il problema in maniera inequivocabile.
Il secondo punto debole della direttiva è rappresentato dall’articolo 9. La direttiva dovrebbe mirare alla creazione di un
in Europa, ossia garantire che le parti siano ad armi pari. Questa posizione comune, se adottata nella forma attuale, sortirebbe invece l’effetto opposto di creare uno squilibrio rispetto all’America e anche all’interno dell’Europa stessa. In America esiste la
ossia la possibilità di opporsi ad una acquisizione. La posizione comune prevede in Europa un principio di stretta neutralità che consentirebbe in futuro alle imprese americane di rilevare con facilità le società europee.
Un’altra sfaccettatura del problema è rappresentata dalla mancanza di parità di condizioni anche in Europa. In alcuni Stati, di cui un esempio classico è costituito dalla Gran Bretagna e in particolare dal più volte illustrato e menzionato
il diritto delle società prevede la possibilità di escludere
le acquisizioni per mezzo di limitazioni del diritto di voto definite nello statuto della società per azioni. L’articolo 9 nella sua formulazione attuale avrebbe l’effetto di consentire rilevamenti più facili delle società di alcuni paesi europei, mentre in altri Stati membri le società sarebbero praticamente al sicuro da acquisizioni nei casi in cui il loro statuto contenga una disposizione di questo tenore. Per tale motivo è necessario modificare l’articolo 9.
Il problema successivo attiene alle autorità di vigilanza competenti. La posizione comune affronta la questione in tre pagine. Impiegare tre pagine per disciplinare un aspetto del genere è un chiaro indizio che evidentemente sussistono sufficienti motivi e occasioni per controversie e che manca la certezza del diritto. Per questo stesso motivo ritengo che dovremmo migliorare anche l’articolo 4.
Desidero fare un’ultima osservazione: in seno alla commissione giuridica e per il mercato interno siamo riusciti a trovare un compromesso sugli emendamenti, superando le differenze di orientamento politico. Si tratta di compromessi che non soddisfano pienamente tutti i deputati di questo Emiciclo, com’è naturale che sia. Essenziale è comunque riconoscere come fatto incontestabile che la direttiva è gravemente lacunosa. L’unica maniera per ovviare alle sue carenze consiste nel decidere con una maggioranza di 314 voti d’intraprendere la via della conciliazione. Ovviamente, il risultato della conciliazione non sarà ciò che ha deciso il Consiglio o ciò che deciderà domani il Parlamento; il risultato sarà un ulteriore compromesso. Ma se domani non approveremo gli emendamenti qui proposti, non ci sarà nessun compromesso ulteriore e la direttiva rimarrà assai mediocre.
Dunque non posso che invitare l’Aula a votare in favore delle proposte di emendamento concordate in seno alla commissione giuridica e per il mercato interno. Se in alcuni ambienti della Commissione o di altri organi si teme che la direttiva sia bocciata, mi sento sinceramente di dire che non lo credo possibile. Da quando esiste la procedura di conciliazione tra il Parlamento e il Consiglio, ovvero ormai da sei anni, l’unica direttiva a non essere passata con la procedura di conciliazione è stata quella sui biobrevetti, la quale però, poco tempo dopo, fu comunque approvata in Consiglio e in Parlamento."@it9
".
Mr President, ladies and gentlemen, this legislative project at second reading is a really complex project, which does not make it easy to explain the context we are dealing with here. I will try to do so nevertheless.
I really do not know why we should not eventually succeed in reaching a compromise in this case, as with all other directives. So I certainly do not share the concern voiced here. We are pursuing a perfectly normal procedure. We should complete the second reading successfully and then seek a good compromise in the conciliation procedure.
In my view, the common position before us, which we have to decide on today, has a number of crucial weaknesses, which for the rest nobody has disputed so far during the debate in terms of principle. The first crucial weakness is the lack of harmonisation. This common position, which after all concerns the takeover of companies, seeks to protect the shareholders. I regard that as an aim most definitely worth trying to achieve. But in fact it also requires certain framework conditions. After all this is supposed to be a framework directive. In regard to a number of issues in connection with hostile takeovers, with takeovers in general, which simply have to be regulated, this common position does not really regulate anything.
Take for example the issue of what is called the takeover threshold, as from which a compulsory offer can be made, the issue of what is called the equitable price to be offered to the shareholders, or even the issue of the circumstances under which cash payments are made obligatory. We have merging stock markets in Europe. I believe that against this background it is urgently necessary not just to leave these questions open but to settle them. For that simple reason the report by the Committee on Legal Affairs and the Internal Market I am presenting today includes a whole raft of amendments containing concrete proposals on how these issues could be resolved.
I also consider it right to make these proposals, for if we do not settle these matters we must at least ask ourselves seriously, in face of the problems involved, whether there is any point at all in this directive. To inscribe in a directive that shareholders must be paid an equitable price is about as useful as saying that an apple will fall from the tree when it is ripe. Then you should also say in it what that equitable price actually is and what this whole business is really about.
The second major problem in this directive is Article 9. The purpose of the directive is supposed to be to create a level playing field in Europe. But unless the directive is amended, the end result of this common position would be that not only do we not have a level playing field with North America, we do not even have one within Europe. The Americans have what they call the 'Business Judgment Rule', i.e. the possibility of mounting a defence against takeovers. The common position provides on principle for a strict obligation of neutrality in Europe. That means that in future it will be easy for American companies to take over European ones.
The other problem is that there is no level playing field in Europe either. In a number of countries, the United Kingdom being the classical example with its London Stock Exchange, which has been much described, company law provides for the possibility of in effect excluding takeovers by restrictions to the right to vote in the company statute. So the end result of Article 9 as it now stands would be that some companies in some countries in Europe could be taken over much more easily, while other companies in other countries in Europe could virtually never be taken over if they have provisions of that kind in their statute. That is why Article 9 also needs to be amended.
The next problem is the issue of the competent supervisory authority. The common position devotes three pages to regulating this issue. If it takes three pages to do so, then clearly there will be enough points of reference and opportunities for dispute and we will create no legal certainty. That is why I believe we must also improve Article 4.
I just want to make one more observation. In the Committee on Legal Affairs and the Internal Market we managed to find compromise amendments over and above the groups. These compromise amendments do not please everyone in this House. That is in the nature of compromise amendments. But what is crucial is that we realise that this directive has serious weaknesses and that is beyond dispute. The only way to remedy these weaknesses is by deciding to opt for conciliation here by a majority of 314 votes. It is quite clear that the result of the conciliation will not in the end be the same as what the Council decided or what Parliament decides tomorrow. The result will be another compromise. If we do not adopt these amendments before us tomorrow, we will not achieve that further compromise and the directive will remain as bad as it is now.
So I can only ask this House to endorse the Committee on Legal Affairs and the Internal Market's compromise amendments. If certain circles in the Commission or elsewhere fear the directive could come to nothing, then I must honestly say I do not think so. Since the conciliation procedure was first introduced between Parliament and the Council, which is now more than six years, only a single directive, the one on the bio-patent, came to nothing in the conciliation procedure. A short while later it was, nonetheless, adopted both by the Council and by Parliament."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, dames en heren, dit wetgevingsontwerp dat wij in tweede lezing behandelen, gaat over een uitermate ingewikkelde zaak, zo ingewikkeld dat het niet gemakkelijk is precies uit te leggen hoe deze in mekaar zit. Ik zal desalniettemin een poging doen.
Ik zie niet in waarom het ons hier niet zou lukken een compromis te bewerkstelligen, net zoals ons dat ook bij alle andere richtlijnen is gelukt. Ik ben het daarom ook absoluut niet eens met de hier geuite zorgen. Wij bevinden ons in een doodnormale procedure. Wij moeten de tweede lezing met succes afsluiten en dan in de bemiddelingsprocedure mikken op een goed compromis.
Het onderhavig gemeenschappelijk standpunt waarover wij vandaag een besluit moeten nemen, is mijns inziens behept met enkele beslissende tekortkomingen die tot nu toe tijdens het debat door niemand principieel zijn betwist. De eerste beslissende tekortkoming is het gebrek aan harmonisatie. Met dit gemeenschappelijk standpunt, dat overname van bedrijven betreft, wil men aandeelhouders beschermen. Dat is mijns inziens weliswaar een nastrevenswaardig doel, maar daarvoor zijn wel bepaalde voorwaarden nodig. Dit moet immers een kaderrichtlijn zijn. Er zijn talrijke vraagstukken die in de context van vijandige overnames, of meer algemeen in de context van overnames geregeld moeten worden, maar daarover zegt het gemeenschappelijk standpunt eigenlijk niets.
Ik noem als voorbeeld het vraagstuk van de zogenaamde overnamedrempel, boven welke een verplicht bod moet worden gedaan, het vraagstuk van de zogenaamde billijke prijs voor aandeelhouders, of ook het vraagstuk van de omstandigheden waaronder contante betalingen moeten worden gedaan. In Europa groeien de kapitaalmarkten steeds sterker samen. Daarom is het mijns inziens dringend noodzakelijk deze vraagstukken te regelen, en niet zomaar te laten hangen. Daarom komen er in het verslag van de Commissie juridische zaken en interne markt, dat ik u vandaag mag voorleggen, talrijke amendementen voor met concrete voorstellen voor een mogelijke regeling van deze vraagstukken.
Volgens mij zijn dit ook juiste voorstellen. Als wij deze namelijk niet overnemen, stelt zich bij deze problematiek serieus de vraag of deze richtlijn eigenlijk wel zin heeft. In een richtlijn schrijven dat aandeelhouders een billijke prijs moeten krijgen, komt op hetzelfde neer als te zeggen dat een appel van de boom valt als hij rijp is. Dan moet men in deze richtlijn ook zeggen wat een billijke prijs is, en waar het bij heel die zaak eigenlijk om gaat.
Het tweede grote probleem van deze richtlijn is artikel 9. Het doel van deze richtlijn moet zijn de totstandbrenging in Europa van een
dat wil zeggen gelijke wapens. Als dit gemeenschappelijk standpunt niet wordt gewijzigd, krijgen wij uiteindelijk niet alleen geen gelijke wapens in de relatie tot Noord-Amerika maar zelfs niet binnen Europa zelf. De Amerikanen hebben de zogenaamde
Dat wil zeggen, zij hebben de mogelijkheid afweermaatregelen te nemen tegen overnames. In Europa zal volgens het gemeenschappelijk standpunt het principe van een strikte verplichting tot neutraliteit geëerbiedigd moeten worden. Dus kunnen in de toekomst Amerikaanse bedrijven gemakkelijk Europese bedrijven overnemen.
Verder is er ook in Europa geen sprake van gelijke wapens. Er zijn enkele landen het klassieke voorbeeld is Groot-Brittannië dat aan de hand van de
herhaaldelijk is toegelicht en beschreven waarin het vennootschapsrecht de mogelijkheid behelst, via beperkingen van het stemrecht in de statuten van de vennootschap, overname feitelijk uit te sluiten. Artikel 9, zoals het hier staat, zou dus tot gevolg hebben dat sommige bedrijven uit sommige landen in Europa veel gemakkelijker kunnen worden overgenomen dan andere, terwijl andere ondernemingen in andere landen in Europa in feite nooit kunnen worden overgenomen omdat zij dergelijke bepalingen in hun statuten hebben. Daarom moet ook artikel 9 worden gewijzigd.
Het volgende probleem is de kwestie van de bevoegde toezichthoudende autoriteit. In het gemeenschappelijk standpunt worden drie bladzijden aan de regeling van deze kwestie gewijd. Als men daarvoor drie bladzijden nodig heeft, is wel duidelijk dat hier genoeg stof en aanleiding bestaan tot conflicten en van geen rechtszekerheid sprake kan zijn. Daarom moeten wij mijns inziens artikel 4 verbeteren.
Ik wil slechts nog een opmerking maken. Wij hebben in de Commissie juridische zaken en interne markt kris kras door de fracties heen compromisamendementen opgesteld. Met deze compromisamendementen kunnen wij echter niet iedereen in dit Parlement gelukkig maken. Dat is nu eenmaal de hebbelijkheid van compromissen. Belangrijk hierbij is echter dat wij allen toegeven en dat staat ook buiten kijf dat deze richtlijn ernstig tekort schiet. De enige mogelijkheid om deze tekortkomingen goed te maken is dat wij hier met 314 stemmen besluiten de weg van de bemiddeling te bewandelen. Het is zo klaar als een klontje dat bij de bemiddeling niet dat uit de bus zal komen wat de Raad heeft besloten of wat het Parlement morgen zal besluiten. Het resultaat zal een weer een compromis zijn. Als wij morgen de ingediende amendementen niet aannemen, zal dit nieuwe compromis er nooit komen en dan blijft de richtlijn zo slecht als zij nu is.
Daarom verzoek ik dit Parlement de compromisamendementen van de Commissie juridische zaken en interne markt aan te nemen. Als men nu in de Commissie of ook elders vreest dat de richtlijn schipbreuk zal lijden, moet ik zeggen dat ik dat eigenlijk niet geloof. Zolang de bemiddelingsprocedure bestaat en die bestaat inmiddels al zes jaar is slechts een enkele richtlijn, de richtlijn over biooctrooien, in de bemiddelingsprocedure ten onder gegaan. Kort daarna is daarover echter alsnog een besluit genomen in de Raad en in het Parlement."@nl2
".
Senhor Presidente, Senhoras e Senhores Deputados, o presente projecto de lei em processo de segunda leitura coloca-nos perante um projecto extremamente complicado, que dificulta o esclarecimento dos contextos com que nos deparamos aqui. Vou, no entanto, procurar fazê-lo.
Não me ocorreria de forma alguma por que razão não se haveria de conseguir, tal como aconteceu com todas as outras directivas, chegar no final a um compromisso. Não partilho, portanto, de forma alguma, a preocupação que aqui foi manifestada. Estamos perante um processo perfeitamente normal. Há que fazer com que a segunda leitura decorra com êxito e pugnar depois, no processo de conciliação, por um bom compromisso.
A posição comum que temos perante nós e acerca da qual nos cabe decidir hoje apresenta, em minha opinião, uma série de lacunas importantes que, de resto, não foram contestadas por ninguém no debate de princípio. A primeira lacuna importante é a falta de harmonização. A presente posição comum, que trata efectivamente da aquisição de empresas, prevê supostamente a protecção dos accionistas, o que é, a meu ver, um objectivo absolutamente essencial. Mas isso implica também determinados pressupostos que deverão assumir a forma de uma directiva-quadro. No que diz respeito a uma série de questões que, muito simplesmente, no quadro de aquisições hostis, têm de ser resolvidas, de um modo geral, através de aquisições, esta posição comum acaba por não regulamentar nada.
Gostaria de mencionar, a título de exemplo, a questão do chamado limite da aquisição, que gera, portanto, uma oferta obrigatória, a questão do chamado preço equitativo a oferecer aos accionistas, ou ainda a questão relativa às circunstâncias em que há obrigação de pagamento em dinheiro. Temos na Europa mercados de capitais a crescer em simultâneo. Creio que, face a isto, é absolutamente indispensável que estas questões não fiquem no ar, mas que sejam regulamentadas. É por esta simples razão que o relatório da Comissão dos Assuntos Jurídicos e do Mercado Interno, que me cabe hoje apresentar, inclui, numa série de alterações, propostas concretas sobre o modo como estas questões poderiam obter resposta.
Considero também estas propostas adequadas porque, se não o fizermos, teremos pelo menos de colocar a nós próprios a questão séria de saber se esta directiva faz de todo algum sentido. Estipular numa directiva que há que pagar aos accionistas um preço equitativo tem mais ou menos o mesmo valor que estipular que uma maçã cai da árvore quando está madura. Nesse caso, há que estipular igualmente qual é, de facto, o preço equitativo e quais as implicações reais de toda esta questão.
O segundo grande problema desta directiva é o artigo 9º. O objectivo da presente directiva é criar na Europa um
isto é, igualdade de armas. Porém, o resultado desta posição comum, caso não fosse alterada, seria que, no final, não só não teríamos igualdade de armas relativamente à América do Norte, como também não a teríamos dentro da Europa. Os Americanos possuem o chamado
ou seja, a possibilidade de se defenderem contra aquisições. Na Europa, de acordo com a posição comum, prevê-se um rigoroso dever de neutralidade de princípio. Deste modo, as empresas americanas poderão, de futuro, adquirir com facilidade empresas europeias.
O segundo problema é que também não há igualdade de armas na Europa. Há uma série de Estados, o exemplo clássico é a Grã-Bretanha, personificada e retratada várias vezes no exemplo da
em que o direito das sociedades prevê a possibilidade de excluir aquisições de facto através de restrições do direito de voto no estatuto das sociedades anónimas. Logo, a consequência deste artigo 9º, tal como se nos apresenta aqui, seria que algumas empresas de alguns países da Europa poderiam ser muito mais facilmente adquiridas, mas que outras empresas noutros países da Europa dificilmente poderiam ser adquiridas se incluíssem estas disposições nos seus estatutos. Por conseguinte, é igualmente necessário alterar o artigo 9º.
O problema seguinte é a questão da definição das autoridades de supervisão. A posição comum regulamenta esta questão sob três prismas. Quando tal acontece, é por demais evidente que existem indícios e motivos suficientes para litígios e que, por isso, não há como conseguir segurança jurídica. Por esta razão, penso que há que introduzir igualmente melhorias ao artigo 4º.
Gostava de referir só mais um aspecto. Deparámo-nos na Comissão dos Assuntos Jurídicos e do Mercado Interno com alterações de compromisso em todas as frentes de grupos parlamentares. Estas alterações de compromisso não satisfazem ninguém neste Parlamento. É isso que costuma acontecer com as alterações de compromisso. Mas o essencial é que reconhecemos, e isso é inquestionável, que esta Directiva tem lacunas graves. A única possibilidade de eliminar estas lacunas é aprovarmos aqui a via para a conciliação com uma maioria de 314 votos. É óbvio que, no final da conciliação, não resultará o que o Conselho decidiu ou o que o Parlamento decidirá amanhã. O resultado será um novo compromisso. Se amanhã não votarmos estas alterações aqui pendentes, não se chegará a mais este compromisso e a directiva permanecerá tão má como até agora.
Por conseguinte, posso apenas solicitar a este Parlamento que aprove as alterações de compromisso propostas pela Comissão dos Assuntos Jurídicos e do Mercado Interno. Se alguns círculos da Comissão ou de outros órgãos receiam agora que a Directiva possa fracassar, devo dizer honestamente que não acredito que isso aconteça. Desde que existe o processo de conciliação entre o Parlamento e o Conselho, de há seis anos a esta parte, apenas uma única directiva fracassou no processo de conciliação, nomeadamente, a directiva relativa à biopatente. E mesmo essa foi aprovada pouco tempo depois quer no Conselho quer no Parlamento."@pt11
"Herr talman, mina damer och herrar! I detta lagstiftningsförfarande har vi i den andra behandlingen att göra med ett mycket komplicerat förehavande, som inte gör det särskilt lätt att förklara de sammanhang det rör sig om. Jag vill trots detta försöka göra det.
Jag förstår inte varför vi här inte skulle lyckas att som för alla andra direktiv slutligen få till stånd en kompromiss. Jag delar därför inte på något sätt den oro som har uttalats här. Vi befinner oss i ett helt normalt förfarande. Vi bör genomföra andra behandlingen på ett bra sätt, och vi bör sedan i förlikningsförfarandet sträva efter en bra kompromiss.
Den gemensamma ståndpunkt som föreligger och som vi i dag skall besluta om anser jag har en hel rad avgörande brister, som för övrigt under debatten hittills principiellt sett inte har bestridits av någon. Den första avgörande bristen är avsaknaden av harmonisering. I denna gemensamma ståndpunkt, där det ju handlar om bolagsköp, skall aktieägare skyddas. Det är enligt min åsikt ett absolut eftersträvansvärt mål. Men hit hör ju också bestämda ramvillkor. Detta skall ju vara ett ramdirektiv. För en rad frågor, som helt enkelt måste regleras i samband med aggressiva köp, och med köp generellt, reglerar denna gemensamma ståndpunkt egentligen ingenting alls.
Jag vill exempelvis nämna frågan om den så kallade övertagströskeln, från och med vilken alltså ett erbjudande skall åläggas, frågan om ett så kallat skäligt pris, som skall erbjudas aktieägarna, eller frågan på vilka villkor åtaganden om kontant betalning måste göras. Vi har sammanväxande kapitalmarknader i Europa. Jag tror att mot den bakgrunden är det absolut nödvändigt att dessa frågor regleras, och inte förblir olösta. Av den enkla anledningen innehåller betänkandet från utskottet för rättsliga frågor och den inre marknaden, som jag i dag skall lägga fram, i en hel rad ändringsförslag konkreta idéer om hur dessa frågor skulle kunna regleras.
Jag anser också att dessa förslag är riktiga, ty om vi inte gör detta, då måste man åtminstone när det gäller dessa problem allvarligt fråga sig om det överhuvud taget är någon mening med detta direktiv. Att skriva in i ett direktiv att aktieägarna skall få ett skäligt pris, har ungefär samma värde som att skriva in att ett äpple faller från trädet när det är moget. Då måste man också skriva in vad egentligen det skäliga priset är och vad hela ärendet egentligen handlar om.
Det andra stora problemet i detta direktiv är artikel 9. Syftet med detta direktiv skall vara att i Europa skapa
alltså en ”vapenjämvikt”. Resultatet av denna gemensamma ståndpunkt skulle emellertid bli, om den inte ändras, att vi till slut inte bara i förhållande till Nordamerika saknar denna jämvikt, utan också inom Europa. Amerikanerna har den så kallade
alltså möjligheten att värja sig mot uppköp. I Europa föreskrivs enligt den gemensamma ståndpunkten en principiellt strikt neutralitetsplikt. Alltså kan amerikanska företag i framtiden lätt ta över europeiska företag.
Det andra problemet är att det inte heller finns någon sådan jämvikt i Europa. Det finns en rad stater, det klassiska exemplet är Storbritannien, och det har ofta skildrats i exemplet med
där bolagsrätten föreskriver möjligheten att genom inskränkningar i rösträtten i aktiebolagets stadgar faktiskt utesluta övertaganden. Alltså skulle konsekvensen av denna artikel 9, som den står här, vara att flera företag från flera länder i Europa skulle kunna köpas upp mycket lättare, medan andra företag i andra länder i Europa praktiskt taget aldrig skulle kunna övertas, om de har sådana föreskrifter i sina stadgar. Därför måste också artikel 9 ändras.
Nästa problem är frågan med den behöriga tillsynsmyndigheten. Den gemensamma ståndpunkten reglerar denna fråga från tre håll. Om man reglerar något sådant från tre håll, då är det klart att det finns tillräckligt många hållpunkter och anledningar till tvister och att man därigenom inte skapar någon rättssäkerhet. Därför tror jag att vi också måste förbättra artikel 4.
Jag vill bara göra ytterligare ett påpekande: Vi har i utskottet för rättsliga frågor och den inre marknaden över gruppgränserna kommit fram till kompromissändringsförslag. Dessa kompromissändringsförslag är inte alla i kammaren lyckliga över. Det ligger i kompromissändringsförslagens natur. Men det avgörande är att vi inser, och det är ju oomtvistat, att detta direktiv har graverande brister. Den enda möjligheten att bli av med dessa brister är att vi här med en majoritet av 314 röster beslutar att gå in i en förlikning. Det är helt klart att resultatet av förlikningen inte till slut blir det som rådet har beslutat eller det som parlamentet i morgon beslutar. Resultatet kommer att vara ytterligare en kompromiss. Om vi i morgon inte beslutar om föreliggande ändringar, kommer denna ytterligare kompromiss inte att göras, och direktivet kommer att förbli så dåligt som det är.
Därför kan jag bara be denna kammare att rösta för kompromissändringsförslagen från utskottet för rättsliga frågor och den inre marknaden. Om man nu från kommissionskretsar eller från annat håll befarar att direktivet skulle kunna stranda, då måste jag i ärlighetens namn säga att jag inte tror det. Så länge som vi haft förlikningsförfarandet mellan parlamentet och rådet, och det är nu mer än sex år, har bara ett enda direktiv, nämligen det som gällde biopatentet, strandat i förlikningsförfarandet. Det direktivet beslutade vi trots detta om något senare, både i rådet och i parlamentet."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"(Aplausos)"12,11
"(Applause)"10,10,3
"Business Judgment Rule"5
"London Stock Exchange"1,13,2,7,12,11,9
"London Stock Exchange -"6
"a level playing field"13
"business judgement rule."2
"business judgment rule"1,7,12,6
"business judgment rule,"11
"level playing field"1,5,2,12,9
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples