Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-12-12-Speech-2-274"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20001212.12.2-274"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
". – Herr Präsident, der Schutz der finanziellen Interessen geht alle an, die Organe und ihre Mitglieder auf politischer Ebene, den europäischen wie den nationalen öffentlichen Dienst und deren Bedienstete, schreibt die Kommission in ihrer Mitteilung. Dass dieser Schutz gleichwertig, wirksam und abschreckend in der gesamten Europäischen Union gewährleistet ist, geht aber besonders den an, der das Geld vornehmlich aufbringt, nämlich den europäischen Steuerzahler. Ihn vertreten wir hier und stehen ihm gegenüber in der Verantwortung. Deshalb begrüße ich, dass uns die Kommission mit ihrem Papier eine Gesamtstrategie vorlegt, wie sie gegen Missbrauch von EU-Geldern vorgehen will.
Allerdings ist mir der ins Auge gefasste Zeitraum zu lang, fünf Jahre – 2001 bis 2005 –, denn wenn wir zurückblicken, so liegt das Thema Betrugsbekämpfung schon seit langem auf dem Tisch. Ein stetig wachsender Haushalt hat leider auch zu mehr Unregelmäßigkeiten und Betrügereien geführt. Der Binnenmarkt hat auch für Betrüger die Grenzen geöffnet, während sie für Ermittlung und Strafverfolgung geschlossen blieben. Zwar wurden die Verordnungen zum Schutz der finanziellen Interessen der Gemeinschaft und für Kontrollen vor Ort erlassen, die UCLAF und vor anderthalb Jahren OLAF geschaffen, im Vertrag von Maastricht und dann im Amsterdamer Vertrag Artikel zur Betrugsbekämpfung verankert. All dies waren gute Schritte, doch sie reichen nicht aus. Die Betrüger sind uns immer noch eine Nasenlänge oder auch mehr voraus. Die Erweiterung der Gemeinschaft und die Einführung des Euro-Geldes können weitere Gefahren mit sich bringen.
Deshalb müssen wir die polizeilichen, administrativen und strafrechtlichen Mittel und Instrumente sowohl zwischen den Mitgliedstaaten als auch mit der EU miteinander verbinden. Die vier Leitlinien der Kommission geben hier Ansätze, die ich sehr begrüße. Zum Ersten eine Gesetzgebungspolitik zur Betrugsbekämpfung. Hier muss der Artikel 280 des Amsterdamer Vertrages als Rechtsgrundlage gelten, die weiter ausgebaut werden muss, um die unterschiedlichen nationalen Gesetzgebungen auf einen Nenner zu bringen und demgemäss Strafen und Verfahren einheitlich zu gestalten. Die Kommission wollte Ende November hierzu ein Dokument vorlegen. Ich habe es bis jetzt noch nicht erhalten. Vor allem aber muss die Gesetzgebung klarer werden, um Schlupflöcher für Gesetzesbrecher zu verhindern.
Zum Zweiten eine neue Kultur operativer Zusammenarbeit. Wichtig ist, dass alle Mitgliedstaaten an einem Strang ziehen. Schließlich werden über 80 % der Betrügereien an EU-Geldern bei ihnen verübt. Bis jetzt ist es nicht der Fall, dass sie sich da zusammenschließen, denn sonst wäre die Konvention von 1995 längst von allen Ländern ratifiziert und damit in Kraft. Sie ist auch inzwischen teilweise überholt, und der Gipfel von Nizza hat dazu nichts gebracht. Aber auch intern will die Kommission eine neue Kultur schaffen, wie Kommissionspräsident Prodi versprochen hat. Mit der internen Reform soll sie umgesetzt werden. Wir verfolgen diesen Prozess wachsam.
Als dritte Leitlinie organübergreifendes Vorgehen zur Prävention und Bekämpfung von Korruption. Hier geht es um die Glaubwürdigkeit der europäischen Organe, ein ganz wichtiger Punkt, bei dem die Schaffung von OLAF, das nun nicht mehr ganz neue Betrugsbekämpfungsamt, und seine Arbeit hervorzuheben ist. Die Hindernisse für seine unabhängige Tätigkeit, besonders auch in der Personalrekrutierung und in seinem strukturierten Aufbau, müssen endlich beseitigt werden. Amt und Kommission sind hier gleichermaßen gefordert. Um einen gewissen Schutz der Rechte von Beschuldigten zu gewährleisten, schlagen wir die Einsetzung eines Anhörungsbeauftragten vor. EIB und EZB werden aufgefordert, sich der Interinstitutionellen Vereinbarung endlich anzuschließen.
Letztendlich muss das System der Betrugsbekämpfung durch die Stärkung der strafrechtlichen Dimension vervollkommnet werden. Als Einstieg in die Schaffung einer europäischen Justizbehörde ist die Perspektive der Kommission zur Einsetzung eines europäischen Staatsanwalts zu unterstützen, gründet sie doch auf einer langjährigen Forderung des Parlaments. Dieser Staatsanwalt, unterstützt von abgeordneten Staatsanwälten in den Mitgliedsländern und entsprechend der Sachverständigenstudie
ergänzt durch einen Richter im Ermittlungsverfahren, würde als eine Art Ermittlungs- und Koordinierungsstelle dem Grundsatz der Rechtssicherheit und Subsidiarität entsprechen, ohne die Kompetenz der zuständigen einzelstaatlichen Gerichte zu schmälern. Er soll strikt auf den Bereich des Schutzes der finanziellen Interessen beschränkt bleiben, sekundärrechtlich können dann im Verfahren der Mitentscheidung die notwendigen Vorschriften und Modalitäten für seine Arbeit festgelegt werden.
Mir ist bewusst, dass hier noch viele Vorbehalte bestehen. Die gilt es abzubauen, denn nur durch rechtsstaatliche und einheitliche Regelungen und Maßnahmen, die leider der Gipfel von Nizza nicht gebracht hat, werden wir der diesbezüglichen Kriminalität Herr werden. Ich danke der Kommission für ihre Bemühungen und ihren Einsatz ..."@de7
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, beskyttelsen af de finansielle interesser angår alle, organerne og deres medlemmer på politisk niveau, den europæiske og den nationale offentlige tjeneste og deres ansatte, skriver Kommissionen i sin meddelelse. At denne beskyttelse sikres ligeværdigt, effektivt og afskrækkende i hele Den Europæiske Union angår imidlertid især dem, som først og fremmest stiller med pengene, nemlig de europæiske skatteydere. Det er dem, vi repræsenterer her, og det er dem, vi skal stå til ansvar over for. Derfor er jeg glad for, at Kommissionen med sit papir forelægger os en samlet strategi for, hvordan den vil forhindre misbrug af EU-penge.
Jeg synes dog, at den periode, man har valgt, er for lang, fem år - 2001 til 2005 - for hvis vi ser tilbage, så har emnet bekæmpelse af svig været fremme længe. Et stedse voksende budget har desværre også ført flere uregelmæssigheder og tilfælde af svig med sig. Det indre marked har også åbnet grænserne for bedragere, men de er fortsat lukket for efterforskningen og strafforfølgelsen. Der er ganske vist udstedt forordninger om beskyttelse af Fællesskabets finansielle interesser og om kontroller på stedet, UCLAF og for halvandet år siden OLAF er blevet oprettet, og i Maastricht-traktaten og siden i Amsterdam-traktaten er der optaget artikler om bekæmpelse af svig. Det var alt sammen gode skridt, men det er ikke nok. Bedragerne er stadig et hestehoved eller mere foran os. Udvidelsen af Fællesskabet og indførelsen af euroen kan bringe yderligere risici med sig.
Derfor må vi kombinere de politimæssige, administrative og strafferetlige midler og instrumenter med hinanden, både mellem medlemsstaterne og med EU. Her indeholder Kommissionens fire principper initiativer, som jeg finder meget positive. For det første en lovgivningspolitik om bekæmpelse af svig. Her må artikel 280 i Amsterdam-traktaten gælde som retsgrundlag, som skal udvides yderligere for at finde en fællesnævner for de forskellige nationale lovgivninger og dermed finde fælles standarder for straffe og procedurer. Kommissionen ville fremlægge et dokument om dette i slutningen af november. Jeg har endnu ikke modtaget det. Frem for alt er det imidlertid nødvendigt, at lovgivningen bliver klarere for at forhindre smuthuller for lovovertrædere.
For det andet en ny kultur for det operative samarbejde. Det er vigtigt, at alle medlemsstater trækker på samme hammel. Når alt kommer til alt, begås over 80% af svindelen med EU-midler hos dem. Hidtil er de ikke gået sammen på dette felt, for så ville konventionen fra 1995 for længst være ratificeret af alle lande og dermed være trådt i kraft. I mellemtiden er den forældet, og topmødet i Nice gjorde ikke noget på dette område. Men også internt vil Kommissionen skabe en ny kultur, har kommissionsformand Prodi lovet. Den skal gennemføres med den interne reform. Vi følger vågent denne proces.
Det tredje princip drejer sig om initiativer til forebyggelse og bekæmpelse af korruption på tværs af organerne. Her drejer det sig om de europæiske organers troværdighed, et meget vigtigt punkt, hvor man må fremhæve oprettelsen af OLAF, det nu ikke længere helt nye kontor til bekæmpelse af svig, og dets arbejde. Forhindringerne for, at det kan arbejde uafhængigt, især i forbindelse med personalerekruttering og kontorets struktur, skal overvindes en gang for alle. Her er der bud efter både kontoret og Kommissionen. For at sikre en vis beskyttelse af de sigtedes rettigheder foreslår vi, at der indsættes en høringskonsulent. EIB og ECB opfordres til endelig at tilslutte sig den interinstitutionelle aftale.
Endelig skal systemet til bekæmpelse af svig kompletteres med en styrkelse af den strafferetlige dimension. Som en begyndelse til at skabe en europæisk retlig myndighed fortjener Kommissionens perspektiv om at oprette en europæisk anklagemyndighed støtte, eftersom det er baseret på et mangeårigt krav fra Parlamentet. Denne anklagemyndighed, som skal støttes af delegerede anklagemyndigheder i medlemslandene og i henhold til ekspertundersøgelsen corpus juris suppleres af en "frihedsdommer", ville som en slags efterforsknings- og koordineringsinstans opfylde princippet om retssikkerhed og subsidiaritet uden at forringe kompetencen hos de kompetente domstole i de enkelte stater. Den skal begrænses strengt til beskyttelsen af de finansielle interesser. Som sekundær ret kan de nødvendige bestemmelser og betingelser for dens arbejde så fastlægges i den fælles beslutningsprocedure.
Jeg er klar over, at der stadig er mange forbehold på dette område. Dem gælder dem om at nedbryde, for kun med retsstatslige og standardiserede ordninger og foranstaltninger, som vi desværre ikke fik fra Nice, vil vi kunne blive herre over denne kriminalitet. Jeg takker Kommissionen for dens bestræbelser og dens indsats ..."@da1
".
Κύριε Πρόεδρε, η Επιτροπή γράφει στην ανακοίνωσή της ότι η προστασία των οικονομικών συμφερόντων αφορά όλους μας, τα όργανα και τα μέλη τους σε πολιτικό επίπεδο, τις ευρωπαϊκές και τις εθνικές δημόσιες υπηρεσίες όπως και τους υπαλλήλους τους. Ιδιαίτερα όμως το γεγονός ότι η εν λόγω προστασία πρέπει να είναι σταθερή, αποτελεσματική και αποτρεπτική σε ολόκληρη την Ευρωπαϊκή Ένωση αφορά εκείνους που πρωτίστως δίνουν τα χρήματα δηλαδή τους φορολογούμενους. Εκείνους αντιπροσωπεύουμε εδώ και απέναντι σε αυτούς είμαστε υπεύθυνοι. Συνεπώς χαιρετίζω το γεγονός ότι η Επιτροπή έφερε ενώπιόν μας αυτό το έγγραφο με μια συνολική στρατηγική σχετικά με το πώς προτίθεται να αντιμετωπίσει την κατάχρηση κοινοτικών πόρων.
Εκτός αυτού το διάστημα που βλέπω θεωρώ ότι είναι πολύ μεγάλο. Πέντε χρόνια, από 2001 έως το 2005, διότι εάν κοιτάξουμε πίσω το θέμα της καταπολέμησης της απάτης υπάρχει εδώ και καιρό πάνω στο τραπέζι των συζητήσεων. Ένας σταθερά αυξανόμενος προϋπολογισμός έχει δυστυχώς οδηγήσει και σε πολλές ανωμαλίες και απάτες. Η εσωτερική αγορά έχει ανοίξει τα σύνορα και σε απατεώνες, ενώ αυτά παραμένουν κλειστά στην έρευνα και στην ποινική δίωξη. Ωστόσο έχουν εκδοθεί διατάξεις για την προστασία των οικονομικών συμφερόντων των Κοινοτήτων και για τη διεξαγωγή ελέγχων επί τόπου, έχουν δημιουργηθεί ο UCLAF και μετά από ενάμισι χρόνο η OLAF, και υπάρχουν άρθρα τόσο στη Συνθήκη του Μάαστριχτ, όσο και του Άμστερνταμ σχετικά με την καταπολέμηση της απάτης. Όλα αυτά ήταν καλά βήματα αλλά δεν αρκούν. Οι απατεώνες εξακολουθούν να προηγούνται πάντα ένα βήμα. Η διεύρυνση της Κοινότητας και η εισαγωγή του ευρώ μπορούν να επιφέρουν περισσότερους κινδύνους.
Ως εκ τούτου πρέπει να συνδέσουμε τα αστυνομικά, διοικητικά και ποινικά μέσα και όργανα τόσο μεταξύ των κρατών μελών όσο και με την ΕΕ. Οι τέσσερις κατευθυντήριες γραμμές της Επιτροπής μας υποδεικνύουν εδώ προσεγγίσεις τις οποίες χαιρετίζω με ενθουσιασμό. Καταρχάς μια πολιτική θέσπισης νομοθεσίας για την καταπολέμηση της απάτης. Εδώ πρέπει να ισχύσει το άρθρο 280 της Συνθήκης του Άμστερνταμ ως νομική βάση, η οποία πρέπει να αναπτυχθεί περαιτέρω προκειμένου όλες οι επιμέρους εθνικές νομοθεσίες να έρθουν στον ίδιο παρανομαστή και βάσει αυτού να διαμορφωθούν ενιαίες ποινές και διαδικασίες. Η Επιτροπή ήθελε πάνω σε αυτό να καταθέσει κάποιο έγγραφο στο τέλος Νοεμβρίου, το οποίο έως τώρα δεν έχουμε λάβει. Προ πάντων όμως η νομοθεσία πρέπει να είναι πιο ξεκάθαρη, ώστε να μην υπάρχουν νομικά παράθυρα για τους παραβάτες του νόμου.
Δεύτερον, ένα νέο επίπεδο λειτουργικής συνεργασίας. Είναι σημαντικό όλα τα κράτη μέλη να εναρμονιστούν μεταξύ τους. Στο τέλος – τέλος, πάνω από 80% των απατών σε βάρος κοινοτικών πόρων γίνονται από αυτά. Μέχρι σήμερα δεν έχει γίνει κάτι τέτοιο, δεν έχει υπάρξει σύγκλιση πάνω σε αυτό το θέμα, διαφορετικά όλα τα κράτη μέλη θα είχαν προ καιρού επικυρώσει τη σύμβαση του 1995 η οποία, κατ’ επέκταση, θα ίσχυε ήδη. Στο μεταξύ έχει εν μέρει παραμεριστεί και η Σύνοδος Κορυφής της Νίκαιας δεν έκανε τίποτε για αυτό. Αλλά και εσωτερικά η Επιτροπή θέλει να διαμορφώσει μια νέα φιλοσοφία, όπως άλλωστε υποσχέθηκε ο Πρόεδρος Πρόντι. Με την εσωτερική μεταρρύθμιση αυτή η νέα φιλοσοφία θα εφαρμοστεί. Εμείς παρακολουθούμε τη διαδικασία με άγρυπνο μάτι.
Ως τρίτη κατευθυντήρια γραμμή ορίζεται μια διοργανική προσπάθεια για την καταπολέμηση της διαφθοράς. Πρόκειται για την αξιοπιστία των ευρωπαϊκών οργάνων, ένα πολύ σημαντικό σημείο. Σχετικά με αυτό πρέπει να τονίσουμε τη σύσταση της OLAF, μιας όχι πλέον και τόσο νέας Ευρωπαϊκής Υπηρεσίας για την Καταπολέμηση της Απάτης, και το έργο της. Τα εμπόδια για την ανεξάρτητη δράση της, ιδιαίτερα και όσον αφορά τη στρατολόγηση προσωπικού και τη διαρθρωτική της ανάπτυξη, πρέπει επιτέλους να αρθούν. Εδώ καλούνται να ενεργήσουν τόσο η εν λόγω υπηρεσία όσο και η Επιτροπή. Για την εξασφάλιση της προστασίας των δικαιωμάτων των κατηγορουμένων εμείς προτείνουμε το διορισμό συμβούλου ακροάσεων. Η ΕΤΕ και η ΕΚΤ καλούνται επιτέλους να προσχωρήσουν στη διοργανική συμφωνία.
Τέλος πρέπει το σύστημα καταπολέμησης της απάτης να συμπληρωθεί με την ενίσχυση της ποινικής διάστασης. Ως πρώτο βήμα στη δημιουργία μιας ευρωπαϊκής δικαστικής αρχής είναι τα σχέδια της Επιτροπής να υποστηρίξει το διορισμό μιας ευρωπαϊκής εισαγγελικής αρχής, η οποία ωστόσο βασίζεται σε μια μακροχρόνια απαίτηση του Κοινοβουλίου. Η εν λόγω εισαγγελική αρχή, συνεπικουρούμενη από εντεταλμένους σε κάθε κράτος μέλος ευρωπαίους εισαγγελείς, όπως εξάλλου προβλέπει και η έκθεση εμπειρογνωμόνων
η οποία θα πρέπει να συμπληρωθεί με έναν δικαστή στο πλαίσιο των ερευνών, δεν θα περιορίζει την αρμοδιότητα των επιμέρους αρμόδιων κρατικών δικαστηρίων, αλλά θα λειτουργεί ως ένα είδος υπηρεσίας διερεύνησης και συντονισμού σύμφωνα με την αρχή της νομικής ασφάλειας και της επικουρικότητας. Θα περιορίζεται αυστηρά στον τομέα της προστασίας των οικονομικών συμφερόντων και σε δεύτερη μοίρα στο πλαίσιο της διαδικασίας συναπόφασης θα μπορούν να ορίζονται οι απαραίτητες διατάξεις και οι λεπτομέρειες που αφορούν το έργο της.
Γνωρίζω καλά ότι σχετικά με αυτό υπάρχουν ακόμη πολλές επιφυλάξεις. Πρέπει να αρθούν, γιατί μόνο με δίκαιους και ενιαίους κανονισμούς και μέτρα τα οποία δυστυχώς δεν ελήφθησαν στη Σύνοδο Κορυφής της Νίκαιας θα μπορέσουμε να καταπολεμήσουμε την εγκληματικότητα. Θέλω να ευχαριστήσω την Επιτροπή για τις προσπάθειές της και για την ενεργοποίησή της προς αυτή την κατεύθυνση·"@el8
".
Mr President, in its communication the Commission writes that the protection of the Communities' financial interests concerns us all, the bodies and their members at political level, the European and the national public service and their staff. But the need to guarantee equal, effective and deterrent protection throughout the European Union particularly affects the chief contributor, namely the European taxpayer. That is whom we represent here and to whom we are accountable. So I welcome the fact that the Commission document presents an overall strategy showing how it proposes to tackle the misuse of EU funds.
However, I think the proposed period of five years, 2001 to 2005, is too long, for if we look back we will see that the issue of fighting fraud has been on the table for a long time now. A constantly growing budget has, unfortunately, also led to more irregularities and fraud. The single market has also opened the borders to fraudsters, while they remain closed for investigation and criminal prosecution. It is true that the regulations for the protection of the Communities' financial interests and on-the-spot checks were adopted, UCLAF was set up and then, one and a half years ago, OLAF was created, and articles on fighting fraud were enshrined in the Maastricht Treaty and then in the Treaty of Amsterdam. These were all good measures, but they are not enough. The fraudsters are still one step ahead of us if not more. The enlargement of the Community and the introduction of the euro could bring further risks with them.
That is why we must bring together police, administrative and criminal law resources and instruments, both between the Member States and with the EU. The Commission's four guidelines set out approaches that I find very welcome. First, an anti-fraud legislative policy. Here we must apply Article 280 of the Treaty of Amsterdam as the legal basis and develop it further, in order to bring the different national legislations under a common denominator and accordingly standardise penalties and procedures. The Commission intended to submit a document on this at the end of November. I have not received it so far. But above all, the legislation must be clearer, to prevent law-breakers from exploiting any loopholes.
Secondly, a new culture of operational cooperation. It is important that all the Member States pull together. After all, more than 80% of the fraud in EU monies is carried out in these states. So far it has not been the case that they have joined forces, because otherwise they would all have ratified and therefore enforced the 1995 convention long since. Meanwhile parts of it have become out-dated and the Nice summit has not improved matters either. But the Commission also wants to create a new internal culture, as President Prodi promised. It is to be implemented through internal reform. We are keeping a watchful eye on this process.
The third guideline is a supra-institutional approach to preventing and fighting corruption. What is at stake here is the credibility of the European bodies. That is a most important point, and here we must emphasise the importance of setting up OLAF, the European Anti-Fraud Office, which is not so very new any more, and of its activities. We must finally remove the obstacles that prevent it from acting independently, especially with regard to recruiting staff and to its own structure. That is equally necessary for the Office and for the Commission. We propose appointing a hearing officer to give some protection to the rights of the accused. We call on the EIB and the ECB finally to accede to the Interinstitutional Agreement relating to OLAF.
The system for fighting fraud must finally be perfected by enhancing the penal judicial dimension. We support the Commission's proposal to appoint a European Public Prosecutor as a first step towards creating a European judicial authority, given that this is something Parliament has long been calling for. This Public Prosecutor, assisted by Deputy Public Prosecutors in each Member State and supplemented by a judge in investigative procedures, in accordance with the 'Corpus Juris' expert report, would satisfy the principle of legal certainty and subsidiarity by acting as a kind of investigative and coordination office, without encroaching on the powers of the competent national courts. His remit must be limited strictly to the protection of financial interests; the rules and mechanisms governing his operation can then be regulated by reference to secondary legislation in the codecision procedure.
I am aware that there are still many reservations about this. They need to be allayed, because it is only through constitutional and uniform regulations and measures, which the Nice summit did not, alas, produce, that we can tackle these kinds of crimes. I thank the Commission for its efforts and its work ..."@en3
". – (DE) Señor Presidente, la protección de los intereses financieros es asunto que interesa de todos, a los órganos y sus miembros en el ámbito europeo, al servicio público europeo y al nacional así como a sus empleados, escribe la Comisión en su comunicación. Que esta protección sea equiparable, eficaz y disuasoria en toda la Unión Europea es algo que interesa especialmente a quien aporta fundamentalmente el dinero, es decir, el contribuyente europeo. Le representamos aquí y respondemos también ante él. Por ello, saludo que la Comisión nos presente con su documento una estrategia global sobre cómo quiere proceder contra el mal uso de los fondos de la UE.
Sin embargo, considero que el plazo contemplado es demasiado largo, cinco años –2001 hasta el 2205-, pues si miramos hacia atrás el tema de la lucha contra el fraude es algo que se encuentra ya desde hace mucho tiempo sobre la mesa. Un presupuesto continuamente creciente ha conducido también lamentablemente a más irregularidades y fraudes. El mercado interior ha abierto también las fronteras a los defraudadores mientras que permanecen cerradas para las investigaciones y la persecución de los actos delictivos. Se han aprobado los reglamentos sobre la protección de los intereses financieros de la Comunidad y sobre los controles in situ, se ha creado la UCLAF y hace un año y medio la OLAF y en el Tratado de Maastricht y posteriormente en el de Amsterdam se han introducido artículos para la lucha contra el fraude. Todos estos han sido unos pasos positivos pero no son suficientes. Los defraudadores siempre van un paso o dos por delante de nosotros. La ampliación de la Comunidad y la introducción del euro pueden llevar consigo también otros peligros.
Por ello, tenemos que vincular los medios e instrumentos policiales, administrativos y penales tanto entre los Estados miembros como con la UE. Las cuatro directrices de la Comisión proporcionan para ello unos enfoques que me parecen muy positivos. En primer lugar, una política legislativa para la lucha contra el fraude. Aquí debe aplicarse como fundamento jurídico el artículo 280 del Tratado de Amsterdam que debe ampliarse para colocar las diferentes legislaciones nacionales bajo un denominador común y configurar en consecuencia de modo unitario las penas y procedimientos. A finales de noviembre, la Comisión quería presentar un documento al respecto. Hasta hoy no lo he recibido. Pero sobre todo, la legislación debe ser más clara para impedir que los defraudadores encuentren recovecos.
En segundo lugar, tenemos que crear una nueva cultura de cooperación operativa. Es importante que todos los Estados miembros tiren de la misma soga pues más del 80% de los fraudes con fondos de la UE se cometen en su territorio. Hasta ahora no ha ocurrido que se hayan agrupado para impedirlo pues entonces el Convenio de 1995 habría sido ratificado hace mucho tiempo por todos los países y habría entrado en consecuencia en vigor. Entretanto está en parte obsoleto y la Cumbre de Niza no ha aportado nada. Pero también internamente quiere la Comisión crear una nueva cultura, tal como ha prometido el Presidente de la Comisión Prodi. Se quiere aplicar con la reforma interna. Seguimos este proceso atentamente.
Como tercera directriz está una actuación interorganizativa para la prevención y lucha contra la corrupción. Aquí se trata de la credibilidad de los órganos europeos, un punto muy importante en lo que se debe destacar la creación de la OLAF, la ya no tan nueva oficina de lucha contra el fraude, y su trabajo. Hay que suprimir por fin los obstáculos para su actividad independiente, en especial en el reclutamiento de personal y en su estructuración. La Oficina y la Comisión deben actuar aquí del mismo modo. Para proporcionar una determinada protección a los derechos de los acusados, proponemos que se cree la figura de un auditor. BEI y BCE deben concluir por fin el Acuerdo Interinstitucional.
Finalmente, el sistema de la lucha contra el fraude debe completarse fortaleciendo la dimensión penal. Como fase inicial para la creación de una autoridad de justicia europea debe apoyarse la perspectiva de la Comisión para la creación de un fiscal europeo pues se basa en una exigencia planteada hace ya muchos años por el Parlamento Europeo. Este fiscal, apoyado por fiscales auxiliares en los Estados miembros y complementado según se indica en el estudio de expertos
por un juez en el procedimiento de instrucción, cumpliría el principio de seguridad jurídica y de subsidiariedad como una especie de instancia de instrucción y coordinación sin inmiscuirse por ello en las competencias de los tribunales nacionales competentes. Debe limitarse estrictamente al campo de la protección de los intereses financieros y de modo secundario se pueden determinar después en el procedimiento de codecisión las necesarias normas y modalidades para su trabajo.
Soy consciente de que aquí existen aún muchas reservas. Hay que desmontarlas pues sólo mediante regulaciones y medidas unitarias que, lamentablemente, no ha aportado la Cumbre de Niza, podremos controlar la criminalidad en este ámbito. Muchas gracias a la Comisión por sus esfuerzos y dedicación ..."@es12
".
Arvoisa puhemies, komissio toteaa tiedonannossaan, että taloudellisten etujen suojaaminen koskee kaikkia: sekä toimielimiä että niiden jäseniä poliittisella tasolla, niin eurooppalaisia kuin kansallisiakin virastoja ja niiden virkamiehiä. Tämä suoja olisi taattava yhdenvertaisesti, tehokkaasti ja varoittavasti kaikkialla Euroopan unionissa, mutta tämä periaate pätee erityisesti niihin, jotka tästä kaikesta ensi sijassa maksavat, toisin sanoen eurooppalaiset veronmaksajat. Me edustamme heitä täällä ja me vastaamme heille teoistamme. Siksi olen tyytyväinen, että komissio on esittänyt meille asiakirjassaan kattavan strategian siitä, miten se haluaa torjua EU:n varojen väärinkäytön.
Mielestäni viiden vuoden ajanjakso 2001–2005 on kuitenkin silmiinpistävän pitkä, sillä jos silmäilemme tilannetta taaksepäin, havaitsemme, että petostentorjunta on ollut pöydällä jo pitkään. Talousarvio on kasvanut jatkuvasti, mikä on valitettavasti lisännyt osaltaan sääntöjenvastaisuuksia ja petoksia. Sisämarkkinat ovat myös avanneet rajat petoksille, mutta rajat ovat suljettuina tutkinnalta ja oikeusmenettelyiltä. Yhteisön taloudellisten etujen suojaamisesta ja paikan päällä tehtävästä valvonnasta on tosin annettu asetukset, on perustettu UCLAF ja puolitoista vuotta sitten OLAF, ja Maastrichtin sopimukseen ja myöhemmin Amsterdamin sopimukseen on sisällytetty artikla petostentorjunnasta. Nämä kaikki ovat olleet hyviä toimenpiteitä, mutta ne eivät kuitenkaan riitä. Petosten tekijät ovat yhä meitä vähintäänkin rinnanmitan edellä. Yhteisön laajentuminen ja euron käyttöönotto voivat tuoda mukanaan muita vaaroja.
Siksi meidän on yhdistettävä poliisivoimat sekä hallinnolliset ja rikosoikeudelliset voimat ja välineet niin jäsenvaltioiden kesken kuin EU:ssakin. Komission neljässä suuntaviivassa annetaan asiaa koskevia ehdotuksia, joihin olen erittäin tyytyväinen. Ensimmäinen suuntaviiva on petostentorjuntalainsäädäntö. Oikeusperustan on oltava Amsterdamin sopimuksen 280 artikla, jota on kehitettävä edelleen, jotta erilaisille kansallisille lainsäädännöille saadaan yksi yhteinen nimittäjä ja rangaistukset ja menettelyt voidaan siten järjestää yhdenmukaisesti. Komissio halusi esittää aiheesta asiakirjan marraskuun loppuun mennessä. En ole vielä saanut sitä. Ennen kaikkea on kuitenkin selvennettävä lainsäädäntöä, jotta vältetään lainsäädännön porsaanreiät.
Toinen suuntaviiva on uusi operatiivisen yhteistyön kulttuuri. On tärkeää, että kaikki jäsenvaltiot vetävät yhtä köyttä. Yli 80 prosenttiahan EU:n varoihin kohdistuvista petoksista tehdään juuri jäsenvaltioissa. Tähän asti jäsenvaltiot eivät ole lyöttäytyneet yhteen tässä kysymyksessä, muutoin kaikki valtiot olisivat ratifioineet jo aikoja sitten vuoden 1995 yleissopimuksen, ja se olisi jo voimassa. Se on tällä välin jo osittain vanhentunut, eikä Nizzan huippukokous muuttanut tilannetta mitenkään. Komissio haluaa kuitenkin luoda uuden kulttuurin myös sisäisesti, kuten komission puheenjohtaja Prodi lupasi. Se on määrä toteuttaa sisäisellä uudistuksella. Seuraamme tätä prosessia valppaina.
Kolmas suuntaviiva on toimielinten yhteinen toiminta korruption ehkäisemiseksi ja torjumiseksi. Kyse eurooppalaisten elinten uskottavuudesta, joka on erittäin tärkeä asia ja jonka yhteydessä on korostettava jo jonkin aikaa toimineen petostentorjuntaviraston OLAFin perustamista ja sen toimintaa. On lopultakin poistettava sen riippumattoman toiminnan esteet, etenkin henkilöstön rekrytoinnissa ja sen järjestelmällisessä kehittämisessä. Sekä virastoa että komissiota kehotetaan yhtä lailla ryhtymään toimiin tässä asiassa. Syytettyjen oikeuksien tietyn turvan varmistamiseksi ehdotamme, että osoitamme kuulemismenettelystä vastaavan neuvonantajan. Kehotamme Euroopan investointipankkia ja Euroopan keskuspankkia lopultakin liittymään toimielinten väliseen sopimukseen.
Lopuksi petostentorjuntajärjestelmää on täydennettävä lujittamalla rikosoikeudellista ulottuvuutta. Ensiaskeleena eurooppalaisen oikeusviranomaisen luomisessa meidän on tuettava komissiota Euroopan syyttäjäviranomaisen perustamisessa, sillä mehän olemme vaatineet sitä parlamentissa jo useita vuosia. Tällä syyttäjävirastolla olisi tukenaan jäsenvaltioiden delegoidut syyttäjät, ja kuten rikosoikeudellista säännöstä pohtineiden asiantuntijoiden kertomuksessa suositellaan, sitä olisi täydennettävä perusvapauksien toteutusta valvovalla eurooppalaisella tuomioistuimella, joka toimisi eräänlaisena tutkinta- ja koordinointiyksikkönä oikeustakeita koskevan periaatteen ja läheisyysperiaatteen mukaisesti heikentämättä kuitenkaan kansallisten toimivaltaisten tuomioistuinten toimivaltaa. Tämän syyttäjäviraston on rajoituttava tarkasti suojaamaan taloudellisia etuja; johdetun oikeuden alalla voidaan myöhemmin määrittää yhteispäätösmenettelyssä sen työtä koskevat välttämättömät määräykset ja menettelytavat.
Olen tietoinen siitä, että tähän kysymykseen suhtaudutaan vielä varauksin. Ne on poistettava, sillä pystymme torjumaan alalla ilmenevän rikollisuuden ainoastaan oikeusvaltioperiaatetta kunnioittavin ja yhdenmukaisin säännöin ja toimenpitein, joita ei valitettavasti saatu aikaan Nizzan huippukokouksessa. Kiitän komissiota sen ponnisteluista ja sen osallisuudesta ..."@fi5
". - (DE) Monsieur le Président, dans sa communication, la Commission écrit que la protection des intérêts financiers concerne tout le monde, les organes et leurs membres au niveau politique, les services publics européen et nationaux et leurs agents. Que cette protection soit assurée de manière équivalente, efficace et dissuasive dans toute l'Union européenne concerne par contre surtout le principal pourvoyeur de fonds, c'est-à-dire le contribuable européen. Nous le représentons ici et nous avons une responsabilité à assumer en son nom. Je salue par conséquent que la Commission nous présente dans son document une stratégie globale qu'elle entend appliquer pour lutter contre les abus commis contre les finances européennes.
La période de cinq ans - de 2001 à 2005 - envisagée me paraît cependant trop longue car un regard sur le passé nous montre que cela fait longtemps que ce thème de la lutte contre la fraude est sur la table. L'accroissement continu du budget a malheureusement aussi entraîné davantage d'irrégularités et de fraudes. Le marché intérieur a également ouvert les frontières aux fraudeurs alors qu'elles sont restées fermées sur le plan des enquêtes et des poursuites pénales. Certes, les règlements relatifs à la protection des intérêts financiers de la Communauté et aux contrôles sur place ont été adoptés, l'UCLAF et - il y a un an et demi - l'OLAF ont été créés, et des articles portant sur la lutte antifraude ont été ancrés dans le traité de Maastricht puis celui d'Amsterdam. Toutes ces initiatives sont louables, mais elles ne suffisent pas. Les fraudeurs ont toujours une longueur d'avance - sinon plus - sur nous. Avec l'élargissement de la Communauté et l'introduction de l'euro, les risques pourraient encore augmenter.
C'est la raison pour laquelle nous devons allier les moyens et les instruments policiers, administratifs et pénaux tant entre les États membres qu'au niveau de l'UE. Les quatre orientations de la Commission offrent à cet égard une approche qui reçoit toute mon approbation. Il y a premièrement l'adoption d'une politique législative antifraude. Dans ce domaine, l'article 280 du traité d'Amsterdam doit servir de base juridique, laquelle doit être développée afin de ramener les différentes législations nationales à un seul dénominateur et, partant, d'uniformiser les peines et les procédures. La Commission projetait de présenter un texte à ce sujet fin novembre, mais je ne l'ai pas encore reçu. Il importe par-dessus tout de clarifier la législation afin d'empêcher toute possibilité de refuge pour les contrevenants.
Vient en deuxième lieu le développement d'une nouvelle culture de coopération opérationnelle. Il est essentiel que tous les États membres unissent leurs forces. Finalement, plus de 80 % des fraudes aux intérêts financiers de l'UE sont commises par ceux-ci. Jusqu'à présent, on ne peut pas parler d'union des forces car si c'était le cas, il y a longtemps que la convention de 1995 aurait été adoptée par tous les pays et serait entrée en vigueur. Celle-ci est depuis en partie dépassée et le Sommet de Nice n'a rien modifié à la situation. Mais la Commission entend également développer une nouvelle culture interne, comme l'a promis le président de la Commission, M. Prodi. Ce devrait être fait avec la réforme interne dont nous suivons le processus avec vigilance.
Le troisième axe concerne l'instauration d'une procédure interinstitutionnelle pour prévenir et lutter contre la corruption. Il y va ici de la crédibilité des organes européens, un point très important où il convient de souligner la création et les travaux de l'OLAF, l'Office de lutte antifraude que l'on ne peut plus tout à fait qualifier aujourd'hui de nouveau. Les obstacles à son indépendance, tant au niveau du recrutement du personnel qu'au niveau de sa structure, doivent être supprimés. L'Office et la Commission sont invités à œuvrer dans ce sens. Pour garantir une certaine protection des droits des inculpés, nous proposons la mise sur pied d'un conseiller-auditeur. Par ailleurs, la BEI et la BCE sont invitées à enfin adhérer à l'accord interinstitutionnel relatif à l'OLAF.
Enfin, troisième axe de la stratégie, le système de lutte antifraude doit être amélioré par le renforcement de la dimension judiciaire pénale. À titre de premier pas vers la création d'une autorité judiciaire européenne, la perspective de la Commission de désigner un procureur européen doit être soutenue, tout en soulignant qu'elle repose sur une demande formulée depuis longtemps par le Parlement. Ce procureur, assisté de procureurs délégués dans les États membres et, comme le préconise le rapport des experts
d'un juge au niveau de la procédure d'enquête, fonctionnerait comme une sorte de bureau d'information et de coordination respectant le principe de sécurité juridique et de subsidiarité sans réduire les attributions des tribunaux nationaux compétents. Son pouvoir serait strictement limité au domaine de la protection des intérêts financiers et les règles et modalités nécessaires à son fonctionnement seraient établies dans le droit dérivé via la procédure de codécision.
Je suis consciente du fait qu'il y a encore beaucoup de réticences dans ce domaine. Il faut les éliminer car ce n'est qu'à travers l'adoption de règles et de mesures nationales harmonisées - ce que le Sommet de Nice n'a malheureusement pas réussi à initier - que nous viendrons à bout de la criminalité dans ce domaine. Je remercie la Commission pour ses efforts et son engagement…"@fr6
".
Signor Presidente, nella sua comunicazione la Commissione sostiene che la tutela degli interessi finanziari dell’Unione riguarda tutti, gli organi politici e i membri che li compongono, il settore pubblico, sia a livello nazionale sia a livello europeo. Il fatto di garantire equamente tale tutela, ossia con la medesima efficacia e rigidità in tutta l’Unione europea, è tuttavia una questione che concerne in modo particolare coloro che forniscono il denaro in gran misura, vale a dire i contribuenti europei. Sono loro che rappresentiamo qui ed è nei loro confronti che siamo responsabili. Accolgo pertanto con favore la strategia globale, illustrata nella comunicazione, che la Commissione intende adottare contro qualsiasi abuso delle risorse finanziarie dell’Unione.
L’arco di tempo preventivato a questo scopo mi sembra tuttavia troppo lungo: cinque anni, dal 2001 al 2005. Se infatti volgiamo lo sguardo indietro, constatiamo che la questione della lotta contro la frode è sul tavolo già da molto tempo. Purtroppo un bilancio in costante crescita è stato anch’esso la causa di troppe truffe e irregolarità. Il mercato interno ha aperto i propri confini anche ai truffatori, mentre è rimasto chiuso alle indagini e ai procedimenti penali. Si è proceduto all’emanazione di regolamenti per la tutela degli interessi finanziari della Comunità e per i controlli
all’istituzione dell’UCLAF e, un anno e mezzo fa, dell’OLAF, e all’inserimento degli articoli sulla lotta contro la frode nel Trattato di Maastricht e nel successivo Trattato di Amsterdam. Tutti questi sono stati passi positivi, ma non sufficienti. I truffatori, in stretta o larga misura, sono sempre più avanti rispetto a noi. Con l’ampliamento della Comunità e l’introduzione dell’euro i rischi potrebbero aumentare.
E’ necessario quindi coordinare i mezzi e gli strumenti di polizia, amministrativi e penali, sia tra gli Stati membri sia all’interno dell’Unione europea. I quattro indirizzi proposti dalla Commissione forniscono un approccio in tal senso che condivido pienamente. In primo luogo, una politica legislativa antifrode. Al riguardo la base giuridica dev’essere costituita dall’articolo 280 del Trattato di Amsterdam, ma occorre procedere ad una sua integrazione se si vuole creare un denominatore comune tra le diverse legislazioni nazionali in base al quale uniformare le sanzioni e le norme procedurali. L’intento della Commissione era quello di presentare un documento in materia alla fine di novembre. A tutt’oggi non ho ancora visto nulla. Ma quello che più conta è rendere più chiara la legislazione, in modo da evitare che la scarsa chiarezza possa creare nascondigli per chi infrange la legge.
In secondo luogo, una nuova cultura di cooperazione operativa. E’ importante che tutti gli Stati membri mirino al medesimo obiettivo, visto che oltre l’80 per cento delle frodi a carico degli interessi finanziari comunitari è compiuto, a ben guardare, al loro interno. Sinora non si è ritenuto opportuno raggiungere una posizione comune in merito, altrimenti la Convenzione del 1995 sarebbe stata ratificata già da tempo da tutti i paesi dell’Unione e sarebbe quindi entrata in vigore. Tale Convenzione, nel frattempo, è stata peraltro in parte superata, e il Vertice di Nizza non ha portato nessuna novità al riguardo. La Commissione intende tuttavia creare una nuova cultura anche al suo interno, come ha promesso lo stesso Presidente della Commissione Prodi. Con la riforma interna occorrerà trasformare tale cultura. Seguiremo con attenzione questo processo.
In terzo luogo, un’iniziativa interistituzionale per prevenire la corruzione e lottare contro di essa. A questo proposito è in discussione la credibilità degli organi europei, un punto di estrema importanza riguardo al quale occorre porre in rilievo l’istituzione e l’attività dell’OLAF, l’Ufficio per la lotta antifrode, ormai piuttosto noto. Occorre eliminare finalmente gli ostacoli che tale Ufficio incontra nello svolgimento di un’attività indipendente, in particolare nel reclutamento del personale e nella sua strutturazione. In proposito sollecitiamo sia l’Ufficio sia la Commissione a darsi da fare in tal senso. Per garantire una tutela dei diritti dell’imputato proponiamo la nomina di un consigliere auditore. Esortiamo la Banca europea per gli investimenti e la Banca centrale europea ad aderire finalmente all’accordo interistituzionale sull’OLAF.
Infine, occorre perfezionare il sistema della lotta contro la frode attraverso il rafforzamento della dimensione giudiziaria penale. In attesa che si giunga all’istituzione di un organo giudiziario europeo è necessario sostenere la prospettiva della Commissione, che propone l’istituzione della figura di un procuratore europeo; tale idea scaturisce in realtà da una pluriennale richiesta del Parlamento. Questo procuratore europeo, assistito da procuratori delegati in ciascuno Stato membro e, come raccomandato nella relazione del gruppo peritale “Corpus Juris”, coadiuvato da un giudice durante la fase investigativa, svolgendo una funzione di accertamento e coordinamento opererebbe conformemente al principio della certezza del diritto e di sussidiarietà, senza limitare le competenze dei tribunali nazionali. Esso dovrebbe infatti limitarsi rigorosamente al settore della tutela degli interessi finanziari dell’Unione europea; ricorrendo al diritto derivato sarebbe poi possibile fissare nella procedura di codecisione le regole e le modalità necessarie al suo funzionamento.
Sono consapevole del fatto che su tale questione esistono ancora molte riserve. Bisogna tuttavia superarle, poiché solo attraverso legislazioni e misure uniformi, fondate sul principio dello Stato di diritto, obiettivi questi che purtroppo il Vertice di Nizza non è riuscito a centrare, riusciremo a frenare la criminalità. Ringrazio la Commissione per gli sforzi e l’impegno ..."@it9
".
Mr President, in its communication the Commission writes that the protection of the Communities' financial interests concerns us all, the bodies and their members at political level, the European and the national public service and their staff. But the need to guarantee equal, effective and deterrent protection throughout the European Union particularly affects the chief contributor, namely the European taxpayer. That is whom we represent here and to whom we are accountable. So I welcome the fact that the Commission document presents an overall strategy showing how it proposes to tackle the misuse of EU funds.
However, I think the proposed period of five years, 2001 to 2005, is too long, for if we look back we will see that the issue of fighting fraud has been on the table for a long time now. A constantly growing budget has, unfortunately, also led to more irregularities and fraud. The single market has also opened the borders to fraudsters, while they remain closed for investigation and criminal prosecution. It is true that the regulations for the protection of the Communities' financial interests and on-the-spot checks were adopted, UCLAF was set up and then, one and a half years ago, OLAF was created, and articles on fighting fraud were enshrined in the Maastricht Treaty and then in the Treaty of Amsterdam. These were all good measures, but they are not enough. The fraudsters are still one step ahead of us if not more. The enlargement of the Community and the introduction of the euro could bring further risks with them.
That is why we must bring together police, administrative and criminal law resources and instruments, both between the Member States and with the EU. The Commission's four guidelines set out approaches that I find very welcome. First, an anti-fraud legislative policy. Here we must apply Article 280 of the Treaty of Amsterdam as the legal basis and develop it further, in order to bring the different national legislations under a common denominator and accordingly standardise penalties and procedures. The Commission intended to submit a document on this at the end of November. I have not received it so far. But above all, the legislation must be clearer, to prevent law-breakers from exploiting any loopholes.
Secondly, a new culture of operational cooperation. It is important that all the Member States pull together. After all, more than 80% of the fraud in EU monies is carried out in these states. So far it has not been the case that they have joined forces, because otherwise they would all have ratified and therefore enforced the 1995 convention long since. Meanwhile parts of it have become out-dated and the Nice summit has not improved matters either. But the Commission also wants to create a new internal culture, as President Prodi promised. It is to be implemented through internal reform. We are keeping a watchful eye on this process.
The third guideline is a supra-institutional approach to preventing and fighting corruption. What is at stake here is the credibility of the European bodies. That is a most important point, and here we must emphasise the importance of setting up OLAF, the European Anti-Fraud Office, which is not so very new any more, and of its activities. We must finally remove the obstacles that prevent it from acting independently, especially with regard to recruiting staff and to its own structure. That is equally necessary for the Office and for the Commission. We propose appointing a hearing officer to give some protection to the rights of the accused. We call on the EIB and the ECB finally to accede to the Interinstitutional Agreement relating to OLAF.
The system for fighting fraud must finally be perfected by enhancing the penal judicial dimension. We support the Commission's proposal to appoint a European Public Prosecutor as a first step towards creating a European judicial authority, given that this is something Parliament has long been calling for. This Public Prosecutor, assisted by Deputy Public Prosecutors in each Member State and supplemented by a judge in investigative procedures, in accordance with the 'Corpus Juris' expert report, would satisfy the principle of legal certainty and subsidiarity by acting as a kind of investigative and coordination office, without encroaching on the powers of the competent national courts. His remit must be limited strictly to the protection of financial interests; the rules and mechanisms governing his operation can then be regulated by reference to secondary legislation in the codecision procedure.
I am aware that there are still many reservations about this. They need to be allayed, because it is only through constitutional and uniform regulations and measures, which the Nice summit did not, alas, produce, that we can tackle these kinds of crimes. I thank the Commission for its efforts and its work ..."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, de bescherming van de financiële belangen gaat iedereen aan: de instellingen en hun politieke vertegenwoordigers, de Europese en nationale overheden en hun ambtenaren: dat schrijft de Commissie in haar mededeling. De waarborging in heel de Europese Unie van een gelijkwaardige, efficiënte en met een afschrikwekkende werking gepaard gaande bescherming gaat echter vooral degenen aan die het meeste geld op tafel leggen: de Europese belastingbetalers. Die vertegenwoordigen wij hier en hun moeten wij verantwoording afleggen. Daarom ben ik blij dat de Commissie ons vandaag met haar document een algemene strategie heeft voorgelegd voor de manier waarop zij misbruik met geld van Europese Unie wil bestrijden.
De beoogde tijdsspanne is voor mij echter te lang: vijf jaar van 2001 tot 2005. Als wij namelijk een blik terug werpen, zien wij dat het vraagstuk van de fraudebestrijding al geruime tijd op tafel ligt. Naarmate de begrotingen echter toenamen, groeide helaas ook het aantal gevallen van onregelmatigheden en fraude. De interne markt heeft de grenzen voor fraudeurs opengezet, maar de grenzen voor onderzoek en strafrechtelijke vervolging dichtgehouden. Er zijn inderdaad verordeningen uitgevaardigd ter bescherming van de financiële belangen van de Gemeenschap en voor controle ter plekke; wij hebben een UCLAF en anderhalf jaar geleden een OLAF gekregen en er werden artikelen voor fraudebestrijding opgenomen in het Verdrag van Maastricht en daarna Amsterdam. Dit waren ongetwijfeld goede stappen, maar ze volstaan niet. De fraudeurs blijven ons immers altijd een armlengte of meer voor. De uitbreiding van de Gemeenschap en de invoering van eurobiljetten kunnen zelfs nieuwe gevaren veroorzaken.
Daarom moeten wij de politiële, administratieve en strafrechtelijke middelen en instrumenten met elkaar verbinden, zowel tussen de lidstaten als ook tussen de lidstaten en de EU. In de vier richtsnoeren van de Commissie staan hiervoor aanknopingspunten en daar ben ik erg blij mee. In eerste instantie gaat het daarbij om een wetgevingsbeleid voor fraudebestrijding. De rechtsgrondslag hiervoor moet artikel 280 van het Verdrag van Amsterdam zijn. Deze moet zelfs worden uitgebreid om de verschillende nationale wetgevingen onder een noemer te kunnen brengen en uniforme straffen en procedures te kunnen vaststellen. De Commissie wilde eind november een document hierover indienen, maar ik heb dat document tot nu toe nog niet gekregen. De wetgeving moet echter vooral duidelijker worden opdat geen mazen openblijven voor wetsovertreders.
Ten tweede gaat het om een nieuwe cultuur van operationele samenwerking. Het is belangrijk dat alle lidstaten aan hetzelfde eind van het touw trekken. Per slot van rekening gaat het in 80% van de gevallen om fraude met Europees geld. Tot nu toe is van een dergelijk samengaan echter geen sprake geweest, want anders was de Overeenkomst van 1995 allang door alle landen geratificeerd en in werking getreden. Ofschoon deze Overeenkomst inmiddels achterhaald is, heeft de Top van Nice wat dat betreft helaas niets nieuws gebracht. De Commissie wil, zoals voorzitter Prodi heeft beloofd, ook op intern vlak een nieuwe cultuur in het leven roepen. Met de interne hervorming moet deze nieuwe cultuur zijn beslag vinden. Wij houden een oogje in het zeil bij dit proces.
Het derde richtsnoer betreft interinstitutioneel optreden ter voorkoming en bestrijding van corruptie. Hierbij is de geloofwaardigheid van de Europese instellingen in het geding. Dit is een heel belangrijk punt en daarbij willen wij met name wijzen op de instelling van het OLAF, van het niet meer zo jonge Bureau voor Fraudebestrijding, en zijn werkzaamheden. Het is echter hoog tijd dat de hinderpalen die onafhankelijk optreden van dit bureau bij met name personeelsaanwerving en structuuropbouw in de weg staan, worden opgeruimd. Dit is een taak voor zowel het bureau zelf als de Commissie. Wij willen echter dat de rechten van beschuldigden worden gegarandeerd en beschermd, en daarom stellen wij voor een raadadviseur-auditeur te benoemen. Ook dringen wij er bij de EIB en de ECB op aan zich eindelijk bij het Interinstitutioneel Akkoord aan te sluiten.
Tot slot moet het systeem van fraudebestrijding worden geperfectioneerd met de versterking van de strafrechtelijke dimensie. Wij moeten steun geven aan het door de Commissie geopperd perspectief dat gegrondvest is op een jarenlange eis van het Parlement tot de instelling van een Europese procureur. Dit kan de eerste fase zijn in de totstandkoming van een Europees parket. Als deze procureur wordt bijgestaan door afgevaardigde procureurs in de lidstaten en een rechter voor de vrijheden tijdens het onderzoek zoals voorgesteld in het deskundigenverslag “
” - kan hij functioneren als een soort onderzoeks- en coördinatie-instantie. Dan wordt aan het principe van rechtszekerheid en subsidiariteit voldaan zonder dat aan de bevoegdheden van de bevoegde nationale rechtbanken wordt getornd. Deze procureur mag zich echter uitsluitend bezighouden met de bescherming van de financiële belangen. Wat het afgeleid recht betreft, kunnen dan via de medebeslissingsprocedure de voorschriften en modaliteiten voor zijn werkzaamheden worden vastgesteld.
Ik geef mij wel degelijk rekenschap van de talrijke voorbehouden die hier nog bestaan. Deze voorbehouden moeten geleidelijk aan worden opgeheven. Alleen met uniforme, op de rechtsstaat gefundeerde regelingen en maatregelen - die helaas niet uit de Top van Nice tevoorschijn zijn gekomen - zullen wij immers in staat zijn de criminaliteit de baas te worden. Ik dank de Commissie voor haar inspanningen en haar inzet….."@nl2
". −
Senhor Presidente, a protecção dos interesses financeiros diz respeito a todos: às Instituições e aos seus membros no plano político, à função pública europeia e às funções públicas nacionais e aos seus agentes no exercício das suas funções, pode ler-se na Comunicação da Comissão. Que esta protecção seja garantida de forma uniforme, eficaz e dissuasiva em toda a União Europeia é, no entanto, uma preocupação especial de todos aqueles que desembolsam o dinheiro, nomeadamente os contribuintes europeus, que nós aqui representamos e a quem temos de prestar contas. Por isso, congratulo-me por a Comissão, no seu documento, nos ter apresentado uma estratégia global relativamente à forma como pretende combater os desvios de dinheiros comunitários.
Considero, no entanto, que o período de cinco anos (2001-2005), preconizado pela Comissão, é demasiado alargado, pois se olharmos para trás, a luta contra a fraude é um tema que desde há muito tempo faz parte da nossa agenda política. O orçamento da Comunidade tem vindo a crescer continuamente, mas, infelizmente, tal evolução foi também acompanhada por um aumento das irregularidades e fraudes. O mercado único, abriu as fronteiras entre os EstadosMembros, incluindo aos infractores, mantendo-as, contudo, fechadas para a investigação policial e a acção penal. É verdade que se adoptaram regulamentos relativos à protecção dos interesses financeiros da Comunidade e relativos às inspecções e verificações
que foi criada a UCLAF e, há um ano e meio, o OLAF e que se consagraram artigos sobre a luta antifraude no Tratado de Maastricht e, posteriormente, no Tratado de Amesterdão: Todas estas medidas são louváveis, mas não são suficientes. Os infractores continuam a ter vantagem sobre nós. Além disso, o alargamento da Comunidade e a entrada em circulação do euro poderão comportar novos riscos.
Por este motivo, impõe-se conjugar os meios e instrumentos policiais, administrativos e penais não só entre os diversos EstadosMembros, mas também com a UE. Neste contexto, as quatro orientações enunciadas pela Comissão fornecem pontos de partida, com os quais me congratulo. Em primeiro lugar, a política legislativa antifraude, que assentará, forçosamente, no artigo 280º do Tratado de Amesterdão, base jurídica essa que cumpre ampliar, a fim de harmonizar as diferentes legislações nacionais e, por conseguinte, uniformizar as sanções e os procedimentos. A Comissão anunciou que no final de Novembro iria apresentar um documento nesse sentido, mas, até à data, ainda não tive conhecimento de que o tenha feito. O mais importante é que a legislação se torne mais clara e sejam colmatadas as lacunas susceptíveis de favorecer os infractores.
Em segundo lugar, uma nova cultura de cooperação operacional. Importa, sobretudo, que todos os EstadosMembros estejam de acordo quanto aos objectivos a prosseguir. Afinal, mais de 80% das fraudes com verbas comunitárias são cometidas nos EstadosMembros. Por enquanto, ainda não decidiram congregar esforços para combater a fraude, pois, caso contrário, a Convenção de 1995 já há muito teria sido ratificada por todos os países e estaria já em vigor. Entretanto, certos aspectos desta convenção já estão desactualizados e a Cimeira de Nice em nada veio alterar esta situação. Mas a Comissão, também a nível interno, pretende instaurar uma nova cultura, tal como o seu Presidente, Romano Prodi, se comprometeu, devendo esta concretizar-se numa reforma interna da Comissão. O Parlamento tem acompanhado com atenção todo o processo.
A terceira orientação consiste numa estratégia interinstitucional para prevenir e combater a corrupção. O que está em causa é a credibilidade das Instituições comunitárias. Este é um aspecto extremamente importante e, neste contexto, convém salientar a criação do OLAF, o já não muito recente organismo de luta antifraude, bem como o trabalho que tem vindo a realizar. É impreterível que sejam finalmente eliminados todos os obstáculos que ainda o impedem de exercer de forma independente a sua actividade, em particular no que se refere ao recrutamento de pessoal e à sua organização estrutural. Para o efeito, têm de contribuir tanto o Organismo como a Comissão. A fim de garantir um certo grau de protecção dos direitos dos arguidos, propomos o recurso a um ConselheiroAuditor. Instamos o Banco Europeu de Investimento (BEI) e o Banco Central Europeu (BCE) a aderirem, finalmente, ao Acordo Interinstitucional nesta matéria.
Por último, cumpre aperfeiçoar o sistema de luta antifraude mediante o reforço da dimensão judicial penal. Como primeiro passo no sentido da criação de uma instância judiciária europeia, a proposta da Comissão com vista à instituição de um Procurador Europeu deverá merecer o nosso apoio, não assentasse ela num pedido há muito formulado pelo Parlamento Europeu. Este procurador, assistido por procuradores delegados em cada EstadoMembro e por um juiz europeu no processo de instrução, tal como preconizado no relatório de peritos
funcionaria como uma espécie de estrutura de inquérito e coordenação, em conformidade com o princípio da segurança jurídica e da subsidiariedade, sem limitar os poderes dos tribunais nacionais competentes. A intervenção do procurador deverá limitar-se estritamente à protecção dos interesses financeiros. As regras e modalidades necessárias ao seu funcionamento deverão ser remetidas para o direito derivado e serão adoptadas segundo o processo de co-decisão.
Estou ciente de que subsistem ainda muitas reservas que importa eliminar, pois só será possível combater eficazmente a criminalidade existente neste sector mediante a adopção de regulamentações e medidas legais concertadas, que infelizmente não resultaram da Cimeira de Nice. Gostaria de agradecer à Comissão o esforço e dedicação..."@pt11
"Herr talman! Skyddet av de ekonomiska intressena angår alla, både organen och deras ledamöter på politisk nivå, både de europeiska och de nationella offentliga tjänsterna och deras anställda, skriver kommissionen i sitt meddelande. Att detta skydd garanteras vara likvärdigt, effektivt och avskräckande i hela Europeiska unionen angår dock särskilt den som framför allt skaffar fram pengarna, nämligen den europeiske skattebetalaren. Det är honom som vi företräder här och ansvarar inför. Därför är jag positiv till att kommissionen med sitt dokument här lägger fram en total strategi om hur den vill agera mot missbruk av EU-medel.
Men det tidsperspektiv man siktar på anser jag vara för långt, fem år – 2001 – 2005 -, ty om vi ser tillbaka så har frågan om bedrägeribekämpning länge varit aktuell. En ständigt växande budget har tyvärr också lett till fler oriktigheter och bedrägerier. Den inre marknaden har också öppnat gränserna för bedragare, medan de förblev stängda för utredningar och laga åtgärder. Visserligen utfärdade man lokala förordningar till skydd för gemenskapens finansiella intressen och för kontroller, man skapade UCLAF, och för ett och ett halvt år sedan OLAF, i Maastrichtfördraget och senare i Amsterdamfördraget förankrades artiklar om bedrägeribekämpning. Allt detta var bra åtgärder, men de räcker inte. Bedragarna ligger fortfarande en hästlängd eller mer före oss. Utvidgningen av gemenskapen och införandet av euromynten kan medföra ytterligare risker.
Därför måste vi förbinda de polisiära, administrativa och straffrättsliga medlen och instrumenten både mellan medlemsstaterna och med EU. Kommissionens fyra riktlinjer ger här förslag som jag varmt välkomnar. För det första: en lagstiftningspolitik om bedrägeribekämpning. Här måste artikel 280 i Amsterdamfördraget gälla som rättslig grund, som måste byggas ut för att man skall finna en gemensam nämnare för de olika nationella lagstiftningarna, och i enlighet med detta utforma straff och förfaranden på ett enhetligt sätt. Kommissionen ville i slutet av november lägga fram ett dokument om detta. Jag har hittills inte fått det. Men framför allt måste lagstiftningen bli klarare, för att förhindra kryphål för lagöverträdare.
För det andra: en ny kultur med operativt samarbete: Det är viktigt att alla medlemsstater arbetar för samma mål. När allt kommer omkring är det hos dem som mer än 80 procent av bedrägerierna med EU-pengar förövas. Hittills har de inte slutit sig samman, ty annars skulle konventionen från 1995 för länge sedan ha ratificerats av alla länder och därmed ha trätt i kraft. Den är också nu delvis överspelad, och toppmötet i Nice har inte gett något. Men även internt vill kommissionen skapa en ny kultur, som kommissionens ordförande Prodi har lovat. Den skall genomföras med den interna reformen. Vi följer vaksamt denna process.
Den tredje riktlinjen är ett organövergripande agerande för att förhindra och bekämpa korruption. Här handlar det om de europeiska organens trovärdighet, en mycket viktig punkt, där inrättandet av OLAF, den nu inte längre helt nya byrån för bedrägeribekämpning, och dess arbete bör framhävas. Hindren för dess oberoende verksamhet, särskilt personalrekryteringen och den strukturerade uppbyggnaden, måste äntligen undanröjas. Byrån och kommissionen har här samma ansvar. För att garantera ett visst skydd för de anklagades rättigheter föreslår vi att man tillsätter ett förhörsombud. EIB och ECB uppmanas att äntligen ansluta sig till det interinstitutionella avtalet.
Slutligen måste systemet med bedrägeribekämpning förbättras genom att man stärker den straffrättsliga dimensionen. Som en ansats till att skapa en europeisk juridisk myndighet bör man stödja kommissionens framtidsperspektiv att tillsätta en europeisk åklagarmyndighet, då den ju baserar sig på ett gammalt krav från parlamentet. Denna åklagarmyndighet, stödd av delegerade åklagare i medlemsländerna och i enlighet med sakkunnigstudien
kompletterad med en domare i förlikningsförfarandet, skulle motsvara principen om rättssäkerhet och subsidiaritet som en slags förliknings- och samordningsinstans, utan att minska behörigheten för de ansvariga domstolarna i medlemsstaterna. Den skall strikt inskränkas till skyddet av de ekonomiska intressena, sekundärrättsligt kan sedan genom medbeslutandeförfarandet de nödvändiga föreskrifterna och tillvägagångssätten för dess arbete fastslås.
Jag är medveten om att det här fortfarande finns många förbehåll. Det gäller att minska dem, ty bara genom rättsprincipiella och enhetliga bestämmelser och åtgärder, som man tyvärr inte åstadkom vid toppmötet i Nice, kommer vi att bemästra ifrågavarande brottslighet. Jag tackar kommissionen för dess ansträngningar och insatser..."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Corpus"2,8
"Corpus Juris"13,12,7,11,6
"Juris"8
"Theato (PPE-DE ),"12,7,6
"in loco"11,9
"juris"2
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples