Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-12-12-Speech-2-051"

PredicateValue (sorted: default)
rdf:type
dcterms:Date
dcterms:Is Part Of
dcterms:Language
lpv:document identification number
"en.20001212.4.2-051"4
lpv:hasSubsequent
lpv:speaker
lpv:spoken text
"Madam President, Mr President-in-Office and Mr President of the Commission, colleagues, my group welcomes the fact of the Treaty at Nice. That is my point of departure, because without a Treaty at Nice we would be in a significant political and institutional crisis; without a Treaty at Nice we would send a clear signal to candidate states that there were indeed serious obstacles in our path. Therefore the outcome is to be welcomed. With regard to the content of the Treaty of Nice, as others have said here today, we must reflect, we must see the texts, we must form a considered judgment. Finally, to contemplate the next phase 2004. I am pleased to hear President Chirac remark it will not be an obstacle to enlargement. I believe it will be an opportunity and we must grasp the opportunity also to raise the questions of reforming the Council, of reforming the method that we bring to these important tasks and to make sure that the Charter on Fundamental Rights becomes meaningful as law and not simply as a proclamation. This will give us a real opportunity to address the perceived shortcomings of Nice. I have listened carefully to what Romano Prodi has said. He said we must be ambitious but temper our ambition with reality. It is an important message and it is understood. I can say that there are parts we like and much about which we are concerned. The ambition which was taken to Nice was the greatest European ambition for a summit meeting now for many years. It was the ambition to prepare the way for a continental-scale enlargement in Europe and that is the test by which we must judge the content at Nice. Is it capable of delivering an effective operational continental-scale enlargement? That was the ambition, and many in this House fear that it may have fallen short of what was required. My group has nonetheless reached one definitive conclusion which others have also referred to today. That is that the current intergovernmental model of deciding these things reached and passed its sell-by date with Nice. After nine months, more than 330 hours of preparation in formal sessions, thousands of hours of preparation surrounding those sessions, it ended up in the spectacle of the extraordinary difficulty of the negotiators being stuck at the end still having to try to resolve everything because in all that had gone before, nothing of substance had been decided. That is not the way to do business for Europe, nor, in fairness to the French presidency, is it the way to ask any presidency to have to conclude such a complex process. We believe the time for change has come. I should also like to comment, albeit at second-hand having followed in the media the detail of what happened at Nice, about the general atmosphere surrounding the discussions. When we look at the progress which has been made on the reweighting of votes, clearly it is complex and difficult to explain, but the emphasis that was coming out of Nice in reports to the media from the various national delegations was how things could be blocked rather than how things could be promoted. The atmosphere had more to do with the negative aspects of a great European project and vision than a positive promotion of what is deep and good about the European dream, and that is a disappointing feature of Nice. ( ) I want to salute the work of the European Commission. I want to salute the European fortitude of Romano Prodi. I want to salute the detailed work of Commissioner Barnier. I want to salute the European spirit of Mr Verhofstadt, the Belgian Prime Minister which held up to the very end at four or half past four in the morning. But those who stood up most for Europe, I think found it rather a thankless task and that is greatly to be regretted. I want to say for my group that when it comes to dealing with the European Commission, when it comes to the model that has made Europe achieve what we want to see, when we look at the dual legitimacy of the European process based on a Monnet method with a strong intergovernmental input, we do not see the European Commission and their advisers as . They are central to our European politicians' mission and they are essential to that task. There are tensions now. There is a creeping tendency towards intergovernmentalism. But the Schuman-Monnet method has helped us not only to create but to deliver the European dream. I would say to those who trample on that: do so with great caution because you trample on our dreams when you break up a method which has worked so well. I know some sceptics do not like it but they never will. The substantial majority in this House, however, believe in it and the substantial majority in this House appreciate why it has worked."@en3
lpv:spokenAs
lpv:translated text
"Fru formand, hr. formand for Rådet og hr. formand for Kommissionen, kolleger, min gruppe går ind for Nice-traktaten. Det er mit udgangspunkt, for uden en Nice-traktat ville vi befinde os i en betydelig politisk og institutionel krise, uden en Nice-traktat ville vi sende et klart signal til ansøgerlandene om, at der faktisk ligger en del hindringer i vejen for os. Derfor må vi bifalde resultatet. Med hensyn til Nice-traktatens indhold, må vi, som andre også har sagt i dag, reflektere, vi må se på teksten, vi må komme med en velovervejet bedømmelse. Med hensyn til den næste fase 2004 glæder det mig at høre præsident Chirac udtale, at det ikke bliver en hindring for udvidelsen. Jeg mener, at det er en chance, og vi skal også gribe chancen til at bringe spørgsmålet om en reform af Rådet på bane, om en reform af den måde, vi forsøger at løse disse vigtige opgaver på, og sikre, at chartret om grundlæggende rettigheder bliver gjort til lov og ikke blot forbliver en proklamation. Det giver os en reel mulighed for at gøre noget ved manglerne i Nice. Jeg har lyttet nøje til Romano Prodi. Han sagde, at vi skal være ambitiøse, men også realistiske. Det er et vigtigt budskab, og det er forstået. Jeg må sige, at der er dele, som vi synes om, og meget, som bekymrer os. Ambitionen for Nice var den største europæiske ambition for et topmøde, vi har set i mange år. Det var ambitionen om at berede vejen for en kontinental udvidelse af Europa, og ud fra det skal vi vurdere indholdet i Nice. Kan det sikre en effektiv og gennemførlig kontinental udvidelse? Det var ambitionen, og mange her i salen frygter, at den ikke er blevet opfyldt. Min gruppe er ikke desto mindre nået frem til en endegyldig konklusion, som andre også har nævnt i dag. Og det er, at den nuværende model med stærk regeringsindflydelse for at beslutte disse ting nåede og overskred sidste salgsdato i Nice. Efter ni måneder, over 330 timers forberedelse ved formelle møder og tusindvis af timers forberedelse i forbindelse med de møder endte det med en skandaløs situation, hvor forhandlerne til slut var kørt fast og ikke havde besluttet noget af betydning. Det er ikke vejen frem for Europa, og når jeg skal være helt ærlig over for det franske formandskab, er det heller ikke vejen frem at bede et formandskab afslutte en så kompliceret proces. Vi mener, at det er tid til ændringer. Selv om jeg kun kunne følge begivenhederne i Nice gennem medierne, vil jeg også gerne kommentere den generelle atmosfære, som forhandlingerne blev ført i. Når man ser på, hvor langt man nåede med at ændre stemmevægtene, er det jo helt klart kompliceret og svært at forklare, men meldingen til medierne fra de forskellige nationale delegationer ved mødet i Nice gik på, hvordan man kunne blokere tingene frem for at fremme dem. Atmosfæren afspejlede mere de negative aspekter af et stort europæisk projekt og en stor europæisk vision, end en positiv behandling af det dybe og gode i den europæiske drøm, og på det punkt skuffede Nice. ( ) Jeg vil gerne prise Europa-Kommissionens indsats. Jeg vil gerne prise Romano Prodis europæiske mod. Jeg vil gerne prise kommissær Barniers detaljerede indsats. Jeg vil gerne prise den belgiske premierminister hr. Verhofstadts europæiske ånd for at holde ud til den bitre ende kl. 4 eller 4.30 om morgenen. Men for dem, der kæmpede for Europa, var det vist en ret utaknemmelig opgave, og det beklager jeg dybt. På min gruppes vegne vil jeg gerne sige, at når det drejer sig om at samarbejde med Europa-Kommissionen, når det drejer sig om den model, som har gjort det muligt for Europa at opnå det, vi ønsker, når vi ser på den europæiske proces' dobbelte legitimitet, som bygger på en Monnet-metode med stærk regeringsindflydelse, opfatter vi ikke Europa-Kommissionen og dens rådgivere som . De spiller en central rolle i vores europæiske politikeres mission. Der er nogle spændinger nu. Der er en tendens til øget regeringsindflydelse. Men Schuman-Monnet-metoden har hjulpet os til ikke blot at skabe, men også opfylde den europæiske drøm. Jeg vil gerne sige til dem, der tramper på den: I skal være forsigtige, for I tramper på vores drømme, når I ødelægger en metode, der har fungeret så godt. Jeg kender nogle skeptikere, som ikke bryder sig om den, men det kommer de aldrig til. Det store flertal her i Parlamentet tror dog på den, og det store flertal her i Parlamentet er også klar over, hvorfor den har fungeret."@da1
"Frau Präsidentin, Herr amtierender Ratsvorsitzender, Herr Präsident der Kommission, liebe Kollegen, meine Fraktion begrüßt, dass es zum Vertrag von Nizza gekommen ist. Das ist mein Ausgangspunkt, denn ohne den Vertrag von Nizza befänden wir uns in einer beträchtlichen politischen und institutionellen Krise; ohne den Vertrag von Nizza würden wir den Bewerberländern deutlich zu verstehen geben, dass unser Weg in der Tat von ernsten Hindernissen blockiert wird. Aus diesem Grunde ist das Ergebnis zu begrüßen. Was den Inhalt der Vertrags von Nizza betrifft, so müssen wir, wie meine Vorredner bereits sagten, erneut nachdenken, uns mit den Texten auseinandersetzen und uns eine ernsthafte Meinung bilden. Zum Schluss noch ein Wort zum nächsten Abschnitt bis 2004. Ich freue mich, dass Präsident Chirac darin kein Hindernis für die Erweiterung sieht. Ich halte dies für eine Chance, und wir müssen diese Chance ergreifen, um unter anderem die Frage nach der Reformierung des Rats, einer Reformierung unseres Herangehens an diese wichtigen Aufgaben zu stellen. Gleichzeitig müssen wir dafür sorgen, dass die Charta der Grundrechte über ihren proklamatorischen Charakter hinaus Gesetzescharakter erhält. Erst das wird uns in die Lage versetzen, nach einer Lösung für die Fehler und Mängel von Nizza zu suchen. Ich habe Romano Prodi sehr genau zugehört. Er sagte, wir müssen ehrgeizig sein, aber unseren Ehrgeiz mit Realitätssinn dämpfen. Das ist eine wichtige Botschaft, und sie ist bei uns angekommen. Ich kann feststellen, dass es manches gibt, das uns freut, und vieles, das uns Sorgen bereitet. Der Anspruch, mit dem Nizza in Angriff genommen wurde, war der wohl ehrgeizigste europäische Anspruch für einen Gipfel seit vielen Jahren. Ging es doch darum, den Weg für eine Erweiterung kontinentalen Ausmaßes zu ebnen, und genau daran müssen wir den Inhalt von Nizza messen. Kann er zu einer effektiven funktionsfähigen Erweiterung kontinentalen Ausmaßes beitragen? Das ist der Anspruch, und von vielen in diesem Haus wird befürchtet, dass Nizza hinter diesem Anspruch zurückgeblieben ist. Dennoch ist meine Fraktion zu einem definitiven Schluss gekommen, der auch von einigen meiner Vorredner angesprochen wurde und der darin besteht, dass das derzeitige zwischenstaatliche Modell der Entscheidungsfindung mit Nizza sein Verfallsdatum erreicht und überschritten hat. Nach neunmonatiger Vorbereitung, in die 330 Stunden offizieller Sitzungszeit sowie Tausende von Stunden in Vorbereitung auf diese Sitzungen eingeflossen waren, gerieten die Verhandlungen rasch in eine Sackgasse, und sämtliche Entscheidungen mussten vor Ort gefällt werden, weil im Rahmen der Vorbereitungen nichts Wesentliches entschieden worden war. Auf diese Weise kann man keine wichtigen Beschlüsse für Europa fassen, und es muss dem französischen Ratsvorsitz gegenüber fairerweise auch festgestellt werden, dass man von keinem Ratsvorsitz erwarten kann, in dieser Weise einen derart komplizierten Prozess abzuschließen. Unserer Ansicht nach ist es an der Zeit, etwas zu verändern. Ich möchte mich auch zur allgemeinen Atmosphäre äußern, die die Diskussionen kennzeichnete, obwohl ich mich dabei auf indirekte Eindrücke aus den Medien stützen muss. Wenn wir uns die Entwicklung bei der Neugewichtung der Stimmen anschauen – eindeutig ein komplizierter und schwierig zu erklärender Prozess – dann wird anhand der Darstellungen der verschiedenen nationalen Delegationen in den Medien deutlich, dass es mehr um die Blockierung als das Voranbringen bestimmter Prozesse zu gehen schien. Die Atmosphäre war stärker von den negativen Aspekten des großen europäischen Aufbauwerks und der europäischen Vision als von den positiven Seiten des europäischen Traums geprägt. Das war ein enttäuschendes Merkmal von Nizza. ( ) Ich möchte die Arbeit der Europäischen Kommission würdigen. Ich möchte die europäische Stärke von Romano Prodi würdigen. Ich möchte die präzise Arbeit von Kommissionsmitglied Barnier würdigen. Ich möchte den europäischen Geist des belgischen Premierministers Verhofstadt würdigen, der bis zum Schluss um vier oder halb fünf Uhr in der Frühe ausharrte. Aber ich glaube, dass gerade diejenigen, die sich am stärksten für Europa einsetzten, feststellen mussten, dass das keine sehr dankbare Aufgabe war, und das ist sehr zu bedauern. Ich möchte im Namen meiner Fraktion feststellen, dass wir im Umgang mit der Europäischen Kommission, im Umgang mit dem Modell, durch das Europa zu dem geworden ist, zu dem wir es machen wollten, dass wir im Hinblick auf die doppelte Legitimität des europäischen Prozesses auf der Basis einer von starken zwischenstaatlichen Einflüssen geprägten Monnet-Methode in der Europäischen Kommission und ihren Beratern durchaus keine unbedeutenden Beamten sehen. Im Gegenteil, ihnen kommt im Rahmen des europäischen Engagements unserer Politiker eine zentrale Rolle zu. Es bestehen derzeit Spannungen. Es gibt eine schleichenden Tendenz hin zur Zwischenstaatlichkeit. Doch die Schuman-Monnet-Methode hat uns nicht nur geholfen, den europäischen Traum zu träumen, sondern ihn zu verwirklichen. Denjenigen, die sie mit Füßen treten, rufe ich zu: Sie sollten dabei sehr vorsichtig sein, denn, indem Sie eine bewährte Methode demontieren, treten Sie Ihre eigenen Träume mit Füßen. Ich weiß, einige Skeptiker mögen sie nicht, aber daran wird sich nie etwas ändern. Die große Mehrheit dieses Hauses glaubt jedoch an diese Methode, und der großen Mehrheit dieses Hauses ist klar, wieso sie funktioniert."@de7
"Κυρία Πρόεδρε, κύριε Προεδρεύοντα και κύριε Πρόεδρε της Επιτροπής, συνάδελφοι, η Ομάδα μου εκφράζει την ικανοποίησή της για τη συνθήκη της Νίκαιας. Ξεκινώ από αυτό, διότι χωρίς μια συνθήκη στη Νίκαια θα περιερχόμασταν σε μια σοβαρή πολιτική και θεσμική κρίση·χωρίς συνθήκη στη Νίκαια θα στέλναμε ένα ξεκάθαρο μήνυμα προς τις υποψήφιες χώρες πως όντως υπάρχουν σοβαρά εμπόδια στον δρόμο μας. Ως εκ τούτου, το αποτέλεσμα είναι ευπρόσδεκτο. Όσον αφορά το περιεχόμενο της συνθήκης της Νίκαιας, όπως είπαν και άλλοι σήμερα εδώ, πρέπει να αναλογιστούμε, πρέπει να δούμε τα κείμενα, πρέπει να διαμορφώσουμε μια ενδελεχή άποψη. Ολοκληρώνοντας, ας στρέψουμε το βλέμμα στην επόμενη φάση του 2004. Χαίρομαι όταν ακούω τον Πρόεδρο κ. Σιράκ να παρατηρεί ότι δεν θα αποτελέσει εμπόδιο για τη διεύρυνση. Πιστεύω ότι θα είναι μια ευκαιρία και πρέπει να αδράξουμε επίσης την ευκαιρία να εγείρουμε το θέμα της μεταρρύθμισης του Συμβουλίου, της μεταρρύθμισης της μεθόδου με την οποία καταπιανόμαστε με αυτά τα ουσιώδη θέματα και να φροντίσουμε ώστε ο Χάρτης των Θεμελιωδών Δικαιωμάτων να αποκτήσει νόημα ως νόμος και όχι απλώς ως διακήρυξη. Αυτό θα μας παράσχει μια αληθινή ευκαιρία να ασχοληθούμε με τις υποτιθέμενες ελλείψεις της Νίκαιας. Άκουσα προσεκτικά τα όσα είπε ο κ. Ρομάνο Πρόντι. Είπε ότι πρέπει να είμαστε φιλόδοξοι αλλά να μετριάσουμε τη φιλοδοξία μας με κάποια δόση πραγματισμού. Είναι ένα σπουδαίο μήνυμα το οποίο έγινε κατανοητό. Μπορώ να πω ότι υπάρχουν σημεία που μας αρέσουν και πολλά για τα οποία ανησυχούμε. Η φιλοδοξία με την οποία μεταβήκαμε στη Νίκαια ήταν η μεγαλύτερη ευρωπαϊκή φιλοδοξία συνόδου κορυφής εδώ και πολλά χρόνια. Ήταν η φιλοδοξία να ετοιμάσουμε τον δρόμο για μια διεύρυνση από τη μία ως την άλλη άκρη της Ευρώπης και αυτό ακριβώς είναι το κριτήριο με το οποίο πρέπει να κρίνουμε το περιεχόμενο της συνθήκης της Νίκαιας. Είναι ικανή να καταστήσει εφικτή μια αποτελεσματική και λειτουργική πανευρωπαϊκή διεύρυνση; Αυτή ήταν η φιλοδοξία και πολλοί σε αυτό το Κοινοβούλιο φοβούνται ότι ίσως η συνθήκη δεν στάθηκε στο ύψος των περιστάσεων. Η Ομάδα μου παρόλ’ αυτά κατέληξε σε ένα οριστικό συμπέρασμα στο οποίο έχουν αναφερθεί και άλλοι σήμερα, ήτοι ότι το τρέχον διακυβερνητικό μοντέλο λήψης τέτοιων αποφάσεων στη Νίκαια έφτασε και ξεπέρασε την ημερομηνία λήξης του. Μετά από εννέα μήνες, μετά από περισσότερες από 330 ώρες προετοιμασίας σε επίσημες συνεδριάσεις, μετά από χιλιάδες ώρες προετοιμασίας πριν και μετά από αυτές τις συνεδριάσεις, καταλήξαμε στο δράμα των εξαιρετικών δυσκολιών στις οποίες περιήλθαν στο τέλος οι διαπραγματευτές ενώ πάσχιζαν ακόμα να λύσουν τα πάντα επειδή σε όλα όσα είχαν προηγηθεί δεν είχε αποφασιστεί τίποτα που να έχει πραγματική ουσία. Δεν είναι τρόπος αυτός να λειτουργούμε στην Ευρώπη, ούτε και για να είμαστε δίκαιοι απέναντι στη γαλλική Προεδρία, είναι σωστό να ζητούμε από οποιαδήποτε Προεδρία, να πρέπει να ολοκληρώσει μια τόσο πολύπλοκη διαδικασία. Πιστεύουμε ότι έχει έρθει ο καιρός για αλλαγή. Θα ήθελα επίσης να κάνω κάποια σχόλια για τη γενική ατμόσφαιρα των συζητήσεων, παρά το γεγονός ότι παρακολούθησα από δεύτερο χέρι από τα ΜΜΕ τις λεπτομέρειες των όσων διαδραματίστηκαν στη Νίκαια. Αν κοιτάξουμε την πρόοδο που σημειώθηκε όσον αφορά την αναστάθμιση των ψήφων, είναι σαφώς πολύπλοκο και δύσκολο να εξηγηθεί γιατί η έμφαση που έδιναν οι διάφορες εθνικές αντιπροσωπείες στις αναφορές τους προς τα ΜΜΕ από τη Νίκαια εστιαζόταν στο πώς τα πράγματα είχαν μπλοκάρει αντί στο πώς θα μπορούσαν να επιλυθούν τα προβλήματα. Η ατμόσφαιρα είχε να κάνει περισσότερο με τις αρνητικές πτυχές ενός μεγαλεπήβολου ευρωπαϊκού σχεδίου και οράματος παρά με τη θετική προώθηση των βαθύτερων και ουσιαστικά καλών πτυχών του ευρωπαϊκού ονείρου. Αυτό ήταν ένα από τα απογοητευτικά χαρακτηριστικά της Νίκαιας. ( ) Θέλω να εξάρω το έργο της Ευρωπαϊκής Επιτροπής. Θέλω να εξάρω το ευρωπαϊκό σθένος του κ. Ρομάνο Πρόντι. Θέλω να εξάρω την εξονυχιστική δουλειά του Επιτρόπου Barnier. Θέλω να εξάρω το ευρωπαϊκό πνεύμα του κ. Verhofstadt, του βέλγου Πρωθυπουργού, το οποίο διατηρήθηκε μέχρι την ύστατη ώρα, στις τέσσερις και μισή το πρωί. Αλλά όλοι όσοι στάθηκαν περισσότερο στο πλευρό της Ευρώπης θεωρώ πως το βρήκαν άχαρη δουλειά, πράγμα που πρέπει να μας προκαλεί μεγάλη θλίψη. Θέλω να πω εξ ονόματος της Ομάδας μου ότι όσον αφορά τη συνεργασία μας με την Ευρωπαϊκή Επιτροπή, όσον αφορά το μοντέλο που κατέστησε την Ευρώπη ικανή να καταφέρει όλα όσα θέλουμε να δούμε, όταν βλέπουμε τη δυαδική νομιμότητα της ευρωπαϊκής διαδικασίας που βασίζεται στη μέθοδο Monnet με ισχυρή διακυβερνητική συμβολή, δεν βλέπουμε την Ευρωπαϊκή Επιτροπή και τους συμβούλους της ως . Έχουν καθοριστική σημασία για την αποστολή των ευρωπαίων πολιτικών μας και είναι απαραίτητοι για αυτό το έργο. Υπάρχουν εντάσεις αυτή τη στιγμή. Υπάρχει μια υφέρπουσα τάση προς το διακυβερνητικό μοντέλο. Αλλά η μέθοδος Schuman-Monnet μας έχει βοηθήσει όχι μόνο να δημιουργήσουμε αλλά και να πετύχουμε το ευρωπαϊκό όνειρο. Θα ήθελα να πω σε όλους όσους ποδοπατούν αυτή τη μέθοδο: προσέχετε πού πατάτε γιατί ποδοπατάτε τα όνειρά μας όταν έρχεστε σε ρήξη με μια μέθοδο που έχει λειτουργήσει τόσο καλά. Γνωρίζω ορισμένους σκεπτικιστές που δεν τους αρέσει, όμως ούτε και πρόκειται να τους αρέσει ποτέ. Η συντριπτική πλειοψηφία αυτού του Σώματος ωστόσο πιστεύει σε αυτή και η συντριπτική πλειοψηφία αυτού του Σώματος είναι σε θέση να εκτιμήσει γιατί έχει πετύχει."@el8
"(EN) Señora Presidenta, señor Presidente en ejercicio y señor Presidente de la Comisión, Señorías, mi Grupo acoge con beneplácito el Tratado de Niza. Ése es mi punto de partida, porque sin un Tratado de Niza estaríamos en una importante crisis política e institucional, sin un Tratado de Niza enviaríamos una clara señal a los Estados candidatos de que había en verdad graves obstáculos en nuestro camino. Así, pues, el resultado es digno de beneplácito. Respecto del contenido del Tratado de Niza, como hoy han dicho otros aquí, debemos reflexionar, debemos ver los textos, debemos formarnos un juicio con conocimiento de causa. Por último, con vistas a la próxima fase de 2004. Me complace saber que la observación del Presidente Chirac de que no será un obstáculo para la ampliación. Creo que será una oportunidad y debemos aprovechar también la oportunidad para plantear las cuestiones de la reforma del Consejo y de la reforma del método que aplicamos a esas importantes tareas y velar por que la Carta de Derechos Fundamentales llegue a tener sentido como ley y no como simple proclamación, lo que nos brindará una oportunidad auténtica para abordar las deficiencias advertidas en Niza. He escuchado atentamente lo que ha dicho Romano Prodi. Ha dicho que debemos ser ambiciosos, pero debemos atenuar nuestra ambición con la realidad. Es un mensaje importante y lo hemos entendido. Puedo decir que hay partes que nos gustan y muchas otras que nos preocupan. La ambición que se llevó a Niza fue la mayor ambición europea para una reunión en la cumbre desde hace muchos años. Fue la ambición de preparar el camino para una ampliación a escala continental en Europa y ése es el criterio con el que debemos juzgar el contenido del Tratado de Niza. ¿Puede propiciar una ampliación eficaz y operativa a escala continental? Ésa fue la ambición y muchos en esta Asamblea tememos que no haya estado a la altura de las circunstancias. No obstante, mi Grupo llegó a una conclusión definitiva a la que otros se han referido hoy. La de que el modelo intergubernamental actual de decidir esas cosas ha quedado anticuado con la Cumbre de Niza. Después de nueve meses, más de 330 horas de preparación en sesiones oficiales, miles de horas de preparación en torno a dichas sesiones, acabó con el espectáculo de la extraordinaria dificultad de los negociadores empantanados al final y teniendo aún que intentar resolverlo todo, porque en todo lo anterior no se había decidido sobre nada del fondo. Ésa no es la forma de trabajar por Europa ni -dicho sea para ser justos con la Presidencia francesa- de pedir a cualquier Presidencia que tenga que concluir un proceso tan complejo. Creemos que ha llegado el momento de cambiar. También quisiera formular observaciones -aunque de segunda mano, pues seguí en los medios de comunicación los detalles de lo sucedido en Niza- sobre la atmósfera general que rodeó los debates. Cuando examinamos los avances logrados en la reponderación de los votos, resulta claramente difícil de explicar, pero en las informaciones ofrecidas a los medios de comunicación por las diversas delegaciones nacionales sobre lo sucedido en Niza se insistía en cómo se podía producir un bloqueo y no en cómo se podía procurar salir de él. La atmósfera tenía más que ver con los aspectos negativos de un gran proyecto europeo que de un fomento positivo de lo profundo y válido del sueño europeo y ése es un rasgo decepcionante de la Cumbre de Niza. Quiero rendir un homenaje a la labor de la Comisión Europea, a la fortaleza europea de Romano Prodi, a la minuciosa labor del Comisario Barnier, al espíritu europeo del Sr. Verhofstadt, Primer Ministro belga, que se mantuvo firme hasta al final mismo: las cuatro o las cuatro y media de la mañana. Pero a quienes adoptaron una posición más favorable para Europa les resultó -creo yo- una tarea bastante ingrata y eso es muy de lamentar. Quiero decir, en nombre de mi Grupo, que, a la hora de tratar con la Comisión Europea, de abordar el modelo que ha permitido a Europa lograr lo que deseamos, de examinar la doble legitimidad del proceso europeo basado en el método Monnet con una fuerte aportación intergubernamental, no vemos a la Comisión Europea y a sus asesores como . Son fundamentales para nuestra misión de políticos europeos y esenciales para esa tarea. Ahora hay tensiones. Hay una sigilosa tendencia hacia el intergubernamentalismo. Pero el método Schuman-Monnet nos ha ayudado no sólo a crear, sino también a hacer realidad el sueño europeo. Quisiera decir a quienes lo pisotean: háganlo con mucha precaución, porque pisotean nuestros sueños, cuando hacen pedazos un método que ha funcionado tan bien. Conozco a algunos escépticos a los que no les gusta, pero es que nunca les gustará. Sin embargo, la mayoría substancial en esta Asamblea cree en él y la mayoría substancial en esta Asamblea entiende por qué ha funcionado."@es12
"Arvoisa puhemies, arvoisa neuvoston puheenjohtaja ja arvoisa komission puheenjohtaja, hyvät kollegat, ryhmäni pitää Nizzan sopimusta myönteisenä. Tämä on lähtökohtani, koska ilman Nizzan sopimusta olisimme merkittävässä poliittisessa ja institutionaalisessa kriisissä; ilman Nizzan sopimusta antaisimme ehdokasvaltioille selvän merkin siitä, että tiellämme on vakavia ongelmia. Siksi tulosta on pidettävä myönteisenä. Kuten muutkin ovat täällä tänään sanoneet, sanoisin Nizzan sopimuksen sisällöstä, että meidän on pohdittava sitä, meidän on luettava sen teksti ja sitten meidän on muodostettava siitä harkittu mielipide. Lopuksi seuraavasta vaiheesta vuonna 2004. Olen iloinen kuullessani presidentti Chiracin sanovan, ettei se ole laajentumisen este. Uskoakseni se on tilaisuus, ja meidän on tartuttava siihen ottaaksemme esiin kysymykset neuvoston uudistamisesta, sen menetelmän uudistamisesta, jolla käsittelemme näitä tärkeitä tehtäviä ja varmistaaksemme, että perusoikeuskirjasta tulee merkityksellinen lakina eikä pelkästään julistuksena. Tämä antaa meille todellisen tilaisuuden käsitellä Nizzan sopimuksessa huomaamiamme epäkohtia. Kuuntelin tarkasti, mitä Romano Prodi sanoi. Hän sanoi, että meidän on oltava kunnianhimoisia, mutta säädeltävä kunnianhimoamme realismilla. Tämä on tärkeä viesti, ja se on ymmärretty. Voin sanoa, että siinä on osia, joista pidämme, ja paljon sellaista, josta olemme huolissamme. Nizzan huippukokouksen eurooppalaiset tavoitteet olivat kunnianhimoisempia kuin minkään muun huippukokouksen tavoitteet moneen vuoteen. Tavoitteena oli valmistaa tietä mantereenlaajuiselle laajentumiselle Euroopassa. Tämä on testi, jolla meidän on arvioitava Nizzan sopimuksen sisältöä. Pystytäänkö sen avulla suorittamaan tehokas toimiva mantereenlaajuinen laajentuminen? Tämä oli tavoitteena, mutta monet parlamentissa ovat sitä mieltä, että Nizzassa ei kyetty vastaamaan näihin vaatimuksiin. Ryhmäni on kuitenkin tehnyt yhden selvän päätelmän, johon myös muut ovat tänään viitanneet. Päätelmä on se, että Nizzassa tuli tiensä päähän ja ylikin sen tämä hallitusten välinen malli päättää näistä asioista. Yhdeksän kuukauden, 330:n virallisissa istunnoissa käytetyn valmistelutunnin, tuhansien noiden istuntojen yhteydessä pidettyjen valmistelutuntien jälkeen se päättyi erittäin suuriin vaikeuksiin, kun neuvottelut olivat loppuvaiheessa jumissa, ja osallistujien oli pakko päättää kaikesta, koska missään edeltävässä vaiheessa mistään ei ollut tehty päätöksiä. Tämä ei ole oikea tapa hoitaa asioita Euroopassa, eikä se ole, ollakseni oikeudenmukainen puheenjohtajavaltio Ranskaa kohtaan, oikea tapa pyytää mitään puheenjohtajavaltiota päättämään niin mutkallinen prosessi. Haluaisin kommentoida keskustelujen yleistä ilmapiiriä, vaikkakin minulla on siitä vain toisen käden tietoa, koska seurasin Nizzan tapahtumien yksityiskohtia joukkotiedotusvälineiden välityksellä. Kun tarkastelemme äänten uudelleen painottamisessa tapahtunutta edistystä, se on tietenkin mutkallinen ja vaikeasti selitettävissä, mutta eri kansallisten valtuuskuntien joukkotiedotusvälineille antamissa tiedoissa painotettiin pikemminkin sitä, kuinka asioiden hyväksyminen saadaan estettyä kuin sitä, kuinka asioita edistetään. Ilmapiirissä näkyi enemmän suuren eurooppalaisen hankkeen ja vision negatiiviset puolet kuin se, mikä eurooppalaisessa unelmassa on syvällistä ja hyvää, ja tämä on Nizzan ikävä puoli. ( ) Haluan ylistää Euroopan komission työtä. Haluan ylistää Romano Prodin eurooppalaista kestävyyttä. Haluan ylistää komission jäsen Barnierin yksityiskohtaista työtä. Haluan ylistää Belgian pääministerin Verhofstadtin eurooppalaista henkeä, joka kesti loppuun asti, kello neljään tai puoli viiteen. Ne, jotka puolustivat eniten Eurooppaa, pitivät sitä luullakseni epäkiitollisena tehtävänä, mikä on erittäin valitettavaa. Haluan sanoa ryhmäni puolesta, että kun on kyseessä Euroopan komission kanssa toimiminen, kun on kyseessä malli, jolla Eurooppa on saavuttanut, mitä haluamme nähdä, kun tarkastelemme Monnet-menetelmälle perustuvan Euroopan prosessin kaksinkertaista legitiimiyttä, jossa on vahva hallitusten välinen vivahde, emme näe Euroopan komissiota ja sen neuvonantajia pelkkinä pikkuvirkamiehinä. He ovat välttämättömiä eurooppalaisten poliitikkojen työssä ja he ovat välttämättömiä tuossa tehtävässä. Nyt ilmassa on jännitteitä. On olemassa hiljaista siirtymistä kohti hallitusten välisyyttä. Schuman-Monnet-menetelmä on auttanut meitä sekä luomaan että toteuttamaan eurooppalaisen unelman. Sanoisin niille, jotka tallovat tämän jalkoihinsa: tehkää se varovaisesti, koska tallotte unelmiamme silloin, kun rikotte niin hyvin toimineen menetelmän. Tiedän joitakin epäilijöitä, jotka eivät pidä tästä eivätkä tule koskaan pitämään. Selvästi suurin osa tästä parlamentista uskoo tähän menetelmään ja selvästi suurin osa tästä parlamentista ymmärtää, miksi se on toiminut."@fi5
"Madame la Présidente, Monsieur le Président en exercice et Monsieur le Président de la Commission, chers collègues, mon groupe salue l'avènement du traité à Nice. Ce sera mon point de départ, parce que sans traité de Nice, nous serions face à une grave crise politique et institutionnelle. Sans traité de Nice, le signal que nous enverrions aux pays candidats serait que notre chemin est semé d'importants obstacles. Nous devons donc nous réjouir de l'issue. S'agissant du contenu du traité de Nice, comme d'autres l'ont dit ici aujourd'hui, nous devons réfléchir, nous devons voir les textes, nous devons arriver à un jugement mûrement réfléchi. Enfin, il convient d'envisager la prochaine étape, en 2004. Je me réjouis d'entendre le président Chirac dire qu'elle ne sera pas un obstacle à l'élargissement. Je pense que nous aurons là une occasion, que nous devrons saisir également pour soulever les questions de la réforme du Conseil, de la réforme de la méthode qui nous a conduits à ces importantes tâches et pour veiller à ce que la Charte des droits fondamentaux soit contraignante et pas seulement une proclamation. Nous aurons là une occasion réelle de régler les défauts constatés à Nice. J'ai écouté les propos de M. Prodi avec attention. Il a dit que nous devons faire preuve d'ambition mais également de réalisme. Ce message est important et nous l'avons compris. Je puis dire que si nous apprécions certains points, beaucoup d'autres nous préoccupent. L'ambition de Nice était la plus importante ambition européenne d'une réunion au sommet depuis de nombreuses années. L'ambition était de préparer la voie d'un élargissement à l'échelle du continent européen, et c'est le test sur la base duquel nous devons de juger le contenu de Nice. Est-il à même d'assurer un élargissement à l'échelle continentale qui soit opérationnel et efficace ? Telle était l'ambition de Nice, et nombreux sont ceux qui, dans cette enceinte, craignent que l'on soit loin de ce qui s'avérait nécessaire. Cependant, mon groupe est arrivé à une conclusion décisive, à laquelle d'autres ont également fait référence aujourd'hui. C'est que l'actuel modèle intergouvernemental de décision sur ces points a atteint et dépassé sa date de péremption avec Nice. Après neuf mois, plus de 330 heures de préparation en séances formelles, des milliers d'heures de préparation autour de ces séances, le sommet est devenu le spectacle de l'immense difficulté dans laquelle se trouvaient les négociateurs, bloqués à la fin alors qu'ils devaient encore tout résoudre, parce que malgré tout ce qui s'était déroulé avant, rien de substantiel n'avait été décidé. Ce n'est pas de la sorte que l'on peut agir pour l'Europe, ni, pour être juste envers la présidence française, de la sorte que l'on peut demander à une présidence de conclure un processus d'une telle complexité. Nous pensons que le temps est venu de changer. Je voudrais également aborder, bien que je n'aie suivi qu'indirectement, dans les médias, le détail des événements de Nice, l'atmosphère générale entourant les discussions. Si nous regardons les progrès qui ont été réalisés en ce qui concerne la repondération des votes, nous constatons que celle-ci est clairement complexe et difficile à expliquer, mais l'accent qui se dégageait de Nice dans les déclarations de différentes délégations nationales aux médias était davantage posé sur ce qui bloquait le processus que sur ce qui pouvait le promouvoir. L'ambiance avait plus à voir avec les aspects négatifs d'un grand projet et d'une grande vision pour l'Europe qu'avec une promotion positive de ce que le rêve européen a de profond et de positif, et c'est là un aspect décevant de Nice. ( ) Je tiens à saluer le travail de la Commission européenne. Je tiens à saluer la conviction européenne de Romano Prodi. Je tiens à saluer le travail minutieux du commissaire Barnier. Je tiens à saluer l'esprit européen de M. Verhofstadt, le Premier ministre belge, qui a tenu jusqu'au bout, à savoir jusqu'à quatre heures et demie du matin. Mais les plus grands partisans l'Europe ont, je pense, dû y voir une tâche ingrate, ce qu'il faut vivement regretter. Je souhaite dire au nom de mon groupe que lorsqu'il s'agit de négocier avec la Commission européenne, lorsqu'il s'agit du modèle qui a permis à l'Europe d'atteindre ce que nous voulons, lorsque nous voyons la double légitimité du processus européen, fondé sur une méthode Monnet avec un grand apport intergouvernemental, nous ne voyons pas la Commission européenne et leurs conseillers comme de petits fonctionnaires. Ils sont essentiels pour la mission des politiques européens et ils sont indispensables pour cette tâche. Il existe des tensions à présent. La tendance est à la progression vers l'intergouvernementalisme. Mais la méthode Schuman-Monnet nous a permis non seulement de créer mais également de réaliser le rêve européen. Je dirais à ceux qui bafouent cela de le faire avec grande attention, parce qu'ils bafouent nos rêves lorsqu'ils détruisent une méthode qui a si bien fonctionné. Je sais que certains sceptiques ne l'aiment pas, mais il ne l'aimeront jamais. Une grande majorité de cette Assemblée y croit cependant et comprend pourquoi elle a fonctionné."@fr6
"Signora Presidente, signor Presidente in carica e signor Presidente della Commissione, onorevoli colleghi, il mio gruppo si rallegra del Trattato di Nizza. Questo è il mio punto di partenza, poiché senza un Trattato a Nizza ci troveremmo in una grave crisi politica e istituzionale; senza un Trattato a Nizza invieremmo un chiaro segnale ai paesi candidati che sulla nostra strada ci sono notevoli ostacoli. Pertanto dobbiamo rallegrarci del risultato. Per quanto attiene al contenuto del Trattato di Nizza, altri oggi hanno già detto che dobbiamo riflettere, vedere il testo e formarci un giudizio ben ponderato. Infine, uno sguardo alla prossima fase nel 2004. Sono lieto di sentire dire al Presidente Chirac che non costituirà un ostacolo all’ampliamento. Credo che sarà un’opportunità che non dobbiamo farci scappare per affrontare la questione della riforma del Consiglio, della riforma del metodo che utilizziamo per svolgere questi importanti compiti e garantire che la Carta dei diritti fondamentali acquisti valore di legge e non solo di proclamazione. Ciò ci darà l’occasione di affrontare veramente quelle che sentiamo come le lacune di Nizza. Ho ascoltato con attenzione il discorso di Romano Prodi. Ha detto che dobbiamo essere ambiziosi ma temperare la nostra ambizione con la realtà. Questo è un messaggio importante e noi lo abbiamo compreso. Posso dire che alcune parti ci si confanno e molte altre invece ci preoccupano. L’ambizione con cui ci siamo recati a Nizza era la massima ambizione europea per un incontro al vertice mai formulata da molti anni: spianare la strada a un ampliamento su scala continentale in Europa. E’ in base a questa ambizione che dobbiamo giudicare il contenuto di Nizza. E’ in grado di realizzare un ampliamento operativo su scala continentale in modo efficiente? Tale era l’ambizione e molti in quest’Aula temono che possa non essere all’altezza delle aspettative. Il mio gruppo comunque è giunto a una conclusione definitiva alla quale altri hanno fatto riferimento oggi: l’attuale modello decisionale intergovernativo in queste materie a Nizza ha raggiunto e superato la sua data di scadenza. Dopo nove mesi, più di 330 ore di preparativi in sessioni formali, migliaia di ore di preparativi al margine di tali sessioni, è sfociato nello spettacolo di estrema difficoltà dei negoziatori che alla fine dei lavori ancora dovevano tentare di risolvere tutto, poiché, fino a quel momento, niente di sostanziale era stato deciso. Non è questo il modo di lavorare a favore dell’Europa, e, per essere giusti nei confronti della Presidenza francese, non è nemmeno il modo di chiedere a una Presidenza di concludere un processo tanto complesso. Crediamo che sia arrivato il momento di cambiare. Vorrei anche esprimere un commento, sebbene sia di seconda mano, dato che ho seguito tramite i i dettagli di quello che stava accadendo a Nizza, sull’atmosfera generale intorno alle discussioni. Se consideriamo i progressi compiuti sulla riponderazione dei voti, materia ovviamente difficile e complessa da spiegare, ma l’enfasi che emergeva da Nizza, in base a quanto riferivano ai le varie delegazioni nazionali, veniva posta soprattutto su come bloccare i piuttosto che su come promuoverli. L’atmosfera riguardava soprattutto gli aspetti negativi del grande progetto e della grande visione europei piuttosto che la promozione positiva di quanto di buono e profondo c’è nel sogno europeo, e questo è uno degli aspetti deludenti di Nizza . ( ) Plaudo il lavoro della Commissione europea e la fermezza europea di Romano Prodi. Plaudo il lavoro dettagliato del Commissario Barnier, lo spirito europeo del Primo ministro belga Verhofstadt che ha perseverato fino alla fine, alle quattro o quattro e mezzo del mattino. Ma credo che coloro che si sono battuti di più per l’Europa lo abbiano trovato un compito ingrato, cosa alquanto deplorevole. Voglio dire, a nome del mio gruppo, che secondo noi, se si tratta di negoziare con la Commissione europea, se si tratta del modello grazie al quale l’Europa è diventata quello che è, se consideriamo la doppia legittimità del processo europeo basato su un modello Monnet con una forte componente intergovernativa, non crediamo che la Commissione europea e i suoi consiglieri siano dei . Danno invece un contributo determinante alla nostra missione di politici europei e ci sono indispensabili per lo svolgimento di questo compito. Adesso ci sono tensioni, c’è una tendenza strisciante all’intergovernamentalismo, ma il metodo Schuman-Monnet ci ha aiutato non solo a creare, ma a realizzare il sogno europeo. Voglio dire a coloro che calpestano tutto ciò: fatelo con estrema cautela perché quando distruggete un metodo che ha funzionato così bene calpestate i nostri sogni. So che ad alcuni scettici ciò non piace, ma non gli piacerà mai. Tuttavia la stragrande maggioranza dei membri di questa Assemblea ci crede e conosce il motivo del suo buon funzionamento."@it9
"Madam President, Mr President-in-Office and Mr President of the Commission, colleagues, my group welcomes the fact of the Treaty at Nice. That is my point of departure, because without a Treaty at Nice we would be in a significant political and institutional crisis; without a Treaty at Nice we would send a clear signal to candidate states that there were indeed serious obstacles in our path. Therefore the outcome is to be welcomed. With regard to the content of the Treaty of Nice, as others have said here today, we must reflect, we must see the texts, we must form a considered judgment. Finally, to contemplate the next phase 2004. I am pleased to hear President Chirac remark it will not be an obstacle to enlargement. I believe it will be an opportunity and we must grasp the opportunity also to raise the questions of reforming the Council, of reforming the method that we bring to these important tasks and to make sure that the Charter on Fundamental Rights becomes meaningful as law and not simply as a proclamation. This will give us a real opportunity to address the perceived shortcomings of Nice. I have listened carefully to what Romano Prodi has said. He said we must be ambitious but temper our ambition with reality. It is an important message and it is understood. I can say that there are parts we like and much about which we are concerned. The ambition which was taken to Nice was the greatest European ambition for a summit meeting now for many years. It was the ambition to prepare the way for a continental-scale enlargement in Europe and that is the test by which we must judge the content at Nice. Is it capable of delivering an effective operational continental-scale enlargement? That was the ambition, and many in this House fear that it may have fallen short of what was required. My group has nonetheless reached one definitive conclusion which others have also referred to today. That is that the current intergovernmental model of deciding these things reached and passed its sell-by date with Nice. After nine months, more than 330 hours of preparation in formal sessions, thousands of hours of preparation surrounding those sessions, it ended up in the spectacle of the extraordinary difficulty of the negotiators being stuck at the end still having to try to resolve everything because in all that had gone before, nothing of substance had been decided. That is not the way to do business for Europe, nor, in fairness to the French presidency, is it the way to ask any presidency to have to conclude such a complex process. We believe the time for change has come. I should also like to comment, albeit at second-hand having followed in the media the detail of what happened at Nice, about the general atmosphere surrounding the discussions. When we look at the progress which has been made on the reweighting of votes, clearly it is complex and difficult to explain, but the emphasis that was coming out of Nice in reports to the media from the various national delegations was how things could be blocked rather than how things could be promoted. The atmosphere had more to do with the negative aspects of a great European project and vision than a positive promotion of what is deep and good about the European dream, and that is a disappointing feature of Nice. ( ) I want to salute the work of the European Commission. I want to salute the European fortitude of Romano Prodi. I want to salute the detailed work of Commissioner Barnier. I want to salute the European spirit of Mr Verhofstadt, the Belgian Prime Minister which held up to the very end at four or half past four in the morning. But those who stood up most for Europe, I think found it rather a thankless task and that is greatly to be regretted. I want to say for my group that when it comes to dealing with the European Commission, when it comes to the model that has made Europe achieve what we want to see, when we look at the dual legitimacy of the European process based on a Monnet method with a strong intergovernmental input, we do not see the European Commission and their advisers as . They are central to our European politicians' mission and they are essential to that task. There are tensions now. There is a creeping tendency towards intergovernmentalism. But the Schuman-Monnet method has helped us not only to create but to deliver the European dream. I would say to those who trample on that: do so with great caution because you trample on our dreams when you break up a method which has worked so well. I know some sceptics do not like it but they never will. The substantial majority in this House, however, believe in it and the substantial majority in this House appreciate why it has worked."@lv10
"­ Mevrouw de Voorzitter, mijnheer de fungerend voorzitter, en mijnheer de voorzitter van de Commissie, collega’s, mijn fractie is blij dat er een Verdrag van Nice is. Dat is mijn uitgangspunt, want zonder Verdrag van Nice zouden wij nu in een ernstige politieke en institutionele crisis zitten; zonder een Verdrag van Nice zouden wij een duidelijk signaal richting kandidaat-landen hebben gezonden dat er zich nog heel wat serieuze struikelblokken op onze weg bevinden. Daarom mogen wij blij zijn met dit resultaat. Zoals anderen reeds hebben gezegd vandaag, zullen wij ons over de inhoud van het Verdrag van Nice moeten bezinnen, we moeten de teksten eerst nog zien, we moeten een weloverwogen oordeel vormen. Tenslotte nog even een bezinning over de volgende fase vanaf 2004. Ik heb met genoegen geluisterd naar de woorden van president Chirac die opmerkte dat deze geen belemmering voor de uitbreiding zal zijn. Ik meen dat dit een goede gelegenheid is, en dat we ook van die gelegenheid gebruik moeten maken, om de hervorming van de Raad aan te kaarten, evenals de hervorming van de methode die wij willen gebruiken voor de uitvoering van deze belangrijke taken, en om ervoor te zorgen dat het Handvest van de grondrechten zal worden verwerkt in een wetstekst, en niet slechts vermeld als proclamatie. Dat zal ons pas echt een mogelijkheid geven om de geconstateerde tekortkomingen van Nice aan te pakken. Ik heb zorgvuldig geluisterd naar de woorden van Romano Prodi. Hij zei dat wij ambitieus moesten zijn, maar dat wij onze ambitie moesten temperen met realiteitszin. Dat is een belangrijke boodschap, en hij is overgekomen. Ik kan wel zeggen dat wij over sommige delen van de tekst tevreden zijn, maar dat er ook heel veel is wat ons zorgen baart. De ambitie waarmee men naar Nice trok was de grootste Europese ambitie voor een top sinds vele jaren. Het was de ambitie om de weg te plaveien voor een Europese uitbreiding op continentale schaal, en dat is de maat waarmee we het in Nice bereikte resultaat zullen moeten meten. Is een effectieve operationele uitbreiding op continentale schaal op basis van dit resultaat haalbaar? Dat was de ambitie, en velen hier in dit Huis vrezen dat het bereikte resultaat op dat gebied tekort schiet. Desalniettemin heeft mijn fractie één definitieve conclusie kunnen trekken waar ook door anderen vandaag al naar verwezen is. En dat is dat het huidige intergouvernementele model voor het nemen van dit soort besluiten in Nice zijn uiterste verkoopdatum heeft bereikt en zelfs heeft overschreden. Na negen maanden, na meer dan 330 uur voorbereidingen tijdens formele zittingen, duizenden uren van voorbereiding rondom die zittingen, bleek dat alles uit te monden in een buitengewoon ingewikkeld spektakelstuk van onderhandelaars die met hun rug tegen de muur in laatste instantie nog moesten proberen alles rond te krijgen, omdat bij al die eerdere voorbereidingen helemaal niets inhoudelijks was afgesproken. Dat is niet de manier om zaken te doen voor Europa, en als we eerlijk zijn naar het Frans voorzitterschap toe, is het evenmin terecht om van welk voorzitterschap dan ook te vergen een dergelijk ingewikkeld proces in kannen en kruiken te krijgen. Wij menen dat de tijd voor verandering is aangebroken. Ook zou ik, hoewel ik het uit de tweede hand heb en mij via de media een indruk heb moeten vormen over wat er precies is voorgevallen in Nice, graag een opmerking willen maken over het algehele klimaat waarbinnen de discussies zich afspeelden. Als we kijken naar wat er is bereikt op het gebied van de herverdeling van de stemmen is dat uiteraard een ingewikkelde kwestie en moeilijk uit te leggen, maar wat de perscommuniqués van de verschillende nationale delegaties in Nice vooral leken uit te stralen was een benadrukking van de manier waarop men dingen zou kunnen blokkeren, in plaats van de manier waarop men dingen vooruit zou kunnen helpen. De sfeer daar ademde veeleer de negatieve aspecten uit van zo’n groots Europees project, zo’n grootse Europese visie, dan een positieve impuls te geven aan alles wat er diep en goed is aan die Europese droom, en dat vond ik een teleurstellend element van Nice. Ik wil hulde brengen aan het werk van de Europese Commissie. Ik wil hulde brengen aan Romano Prodi die pal stond voor Europa. Ik wil hulde brengen aan het minutieuze werk van commissaris Barnier. Ik wil hulde brengen aan de heer Verhofstadt, de Belgische premier, wiens Europese gezindheid tot op het laatste moment, dat was om vier uur of half vijf ’s ochtends, stand wist te houden. Maar degenen die zich het sterkst hebben gemaakt voor Europa vonden dat achteraf, vermoed ik, een nogal ondankbare taak, en dat kunnen wij alleen maar diep betreuren. Namens mijn fractie wil ik graag opmerken dat als we het hebben over de Europese Commissie, als het aankomt op het model dat Europa heeft doen bereiken wat wij wilden dat zij bereikte, als we kijken naar die dubbele legitimiteit van het Europese proces gebaseerd op de methode-Monnet, met een krachtige intergouvernementele impuls, dat wij de Europese Commissie en haar adviseurs bepaald niet zien als . Zij vormen gezamenlijk de kern van de missie van onze politici en zijn van essentieel belang voor het vervullen van die taak. Er zijn op dit moment spanningen. Er bestaat een sluipende tendens richting intergouvernementalisme. Maar het Schuman/Monnet­model heeft ons niet alleen geholpen om de Europese droom te creëren, doch ook om die te verwezenlijken. Ik zou graag willen zeggen tegen degenen die daar overheen willen walsen: wees heel voorzichtig, want jullie vertrappen onze dromen als je een methode die zo goed heeft gewerkt over boord wilt gooien. Ik weet best dat er sceptici bestaan die er niets in zien, maar die zullen er sowieso nooit iets in zien. De overgrote meerderheid in dit Huis gelooft er echter wel in, en die overgrote meerderheid in dit Huis begrijpt ook waarom het zo goed heeft gewerkt."@nl2
"Senhora Presidente, Senhor Presidente em exercício do Conselho, Senhor Presidente da Comissão, caros colegas, o meu grupo congratula-se com o Tratado de Nice. É este o meu ponto de partida, porque sem Tratado em Nice cairíamos numa crise política e institucional; sem Tratado em Nice enviaríamos um sinal claro aos Estados candidatos de que existiriam de facto obstáculos graves no seu caminho. Por conseguinte, este resultado é bem-vindo. Quanto ao conteúdo do Tratado de Nice, como outros já o disseram aqui hoje, é preciso reflectir, é preciso analisar os textos, é preciso que formulemos um julgamento com conhecimento de causa. Por último, para abordar a próxima fase, 2004. Congratulo-me como facto de ouvir o Presidente Chirac salientar que isso não será um obstáculo ao alargamento. Acredito que constituirá uma oportunidade e que devemos aproveitá-la também para levantar as questões da reforma do Conselho e da reforma do método, que empregaremos nessas tarefas importantes, bem como para nos assegurarmos de que a Carta dos Direitos Fundamentais adquira significado jurídico e não seja apenas uma mera proclamação. Isso dar­nos-á uma oportunidade real para abordar os assuntos que, adivinha-.se, ficarão pendentes em Nice. Ouvi com atenção as afirmações do senhor Presidente Romano Prodi. Afirmou que temos de ser ambiciosos, mas temperar a nossa ambição com a realidade. Trata-se de uma mensagem importante e foi compreendida. Posso dizer que há partes com as quais concordamos e muito que nos suscita preocupação. A ambição levada para Nice era a maior ambição europeia carregada para uma Cimeira desde há muitos anos. Tratava-se de abrir caminho para um alargamento à escala continental na Europa e é relativamente a esse objectivo que deveremos avaliar o conteúdo de Nice. Será suficiente para permitir um alargamento à escala continental com funcionamento eficaz? Era essa a ambição, e muitos são os que nesta assembleia receiam que se tenha ficado aquém daquilo que era necessário. Seja como for, o meu grupo chegou a uma conclusão definitiva, a que outros também já se referiram hoje, a de que o actual modelo intergovernamental de decisão destes assuntos atingiu e ultrapassou o seu prazo de validade em Nice. Após nove meses, mais de 330 horas de preparação em sessões formais e milhares de horas de preparação em torno dessas sessões, chegamos ao espectáculo revelado pela extraordinária dificuldade dos negociadores, apanhados num impasse no final e tendo que tentar resolver tudo, porque, ao longo do processo anterior, nada de substancial tinha sido decidido. Não é esta a forma de actuar em nome da Europa, nem é, com franqueza, para a Presidência francesa, a forma correcta de pedir a qualquer Presidência que conclua um processo tão complexo. Consideramos que é tempo de mudar. Gostaria também de comentar, embora em segunda-mão, depois de ter acompanhado nos meios de comunicação social os pormenores dos acontecimentos de Nice, a atmosfera geral que circundou os debates. Analisando os progressos verificados em materia de reponderação dos votos, estes são francamente difíceis e complicados de explicar, mas aquilo que se infere de Nice, de acordo com os comunicados de imprensa das diversas delegações nacionais, incide na forma como as coisas poderiam ser bloqueadas e não na forma como poderiam ser favorecidas. A atmosfera era mais ditada pelos aspectos negativos de um grande projecto e visão europeia do que com uma promoção daquilo que é profundo e positivo no sonho europeu, e essa é uma característica de Nice que nos desaponta. ( ) Gostaria de saudar o trabalho da Comissão Europeia. Gostaria de saudar a coragem europeia de Romano Prodi. Gostaria de saudar o trabalho criterioso do senhor Comissário Barnier. Gostaria de saudar o espírito europeu do Primeiro-Ministro belga Verhofstadt, que se manteve firme até ao último momento, até às quatro ou quatro e meia da manhã. Mas aqueles que mais se evidenciaram na defesa da Europa consideram, penso, este esforço bastante inglório, e isso é de lamentar. Gostaria de dizer, em nome do meu grupo, que, quanto às negociações com a Comissão Europeia, quanto ao modelo que permitiu que a Europa concretizasse os nossos objectivos e ao analisarmos a dupla legitimidade do processo europeu baseado no método Monnet com uma grande contribuição intergovernamental, não vemos a Comissão Europeia e os seus conselheiros como . São centrais para a missão dos nossos políticos europeus e são essenciais a essa função. Actualmente existem tensões. Existe uma tendência crescente para o intergovernamentalismo. Mas o método Schuman-Monnet ajudou-nos, não só a conceber, mas a concretizar o sonho europeu. Gostaria de dizer àqueles que o desdenham: façam-no com cuidado, porque menosprezam os nossos sonhos ao destruírem um método que tem funcionado tão bem. Sei que alguns cépticos não gostam desse método, mas nunca gostarão. A maioria substancial desta assembleia, no entanto, acredita nesse método e a grande maioria desta assembleia sabe por que tem funcionado bem."@pt11
"Fru talman, herr rådsordförande och herr kommissionsordförande, kolleger! Min grupp välkomnar att fördraget i Nice är ett faktum. Det är min utgångspunkt, för utan ett fördrag i Nice skulle vi befinna oss i en betydande politisk och institutionell kris; utan ett fördrag i Nice skulle vi sända en tydlig signal till kandidatländerna att det verkligen fanns allvarliga hinder i vår väg. Därför måste man välkomna resultatet. Med hänsyn till innehållet i fördraget i Nice, som andra har sagt här i dag, måste vi fundera, måste vi se texterna och måste vi göra en väl övervägd bedömning. Till sist, för att fundera på nästa utvecklingsfas år 2004. Jag gläder mig över att president Chirac uppger att det inte kommer att vara ett hinder för utvidgning. Jag tror att det kommer att vara en möjlighet och vi måste ta den möjligheten för att även ta upp frågorna om reform av rådet, om reform av den metod som vi använder för dessa viktiga uppgifter och att säkerställa att stadgan om grundläggande rättigheter blir meningsfull som lag och inte bara som en förklaring. Detta skall ge oss en reell möjlighet att ta itu med de svaga punkter som uppfattades från toppmötet i Nice. Jag har noga lyssnat på vad Romano Prodi har sagt. Han sade att vi måste vara ambitiösa men dämpa vår ambition med hänsyn till verkligheten. Det är ett viktigt meddelande och det har uppfattats. Jag kan säga att det finns delar som vi tycker bra om och mycket som berör oss. Den ambition som man hade inför Nice var den största europeiska ambitionen inför ett toppmöte som man haft under många år. Ambitionen var att bereda väg för en utvidgning i kontinentstorlek i Europa och det är på grundval av den uppgiften som vi måste bedöma innehållet i Nice. Kan man med detta fördrag genomföra en effektiv fungerande utvidgning i kontinentstorlek? Det var ambitionen och många i denna kammare fruktar att man kanske har misslyckats med det som krävdes. Min grupp har i alla fall kommit fram till en definitiv slutsats som andra också har hänvisat till i dag. Det är att den nuvarande mellanstatliga modellen för beslut av dessa frågor uppnådde och passerade sin bästa-före-datum med Nice. Efter nio månader, mer än 330 timmar av förberedelser i formella sessioner, tusentals timmar av förberedelse runt dessa sessioner slutade det skådespelet med enorma svårigheter för förhandlarna, vilka på slutet körde fast och fortfarande måste försöka lösa allt på grund av att inget konkret beslutats under allt det som hade ägt rum inför toppmötet. Det är inte ett godtagbart sätt för Europa att göra affärer inte heller, för att vara rättvis mot det franska ordförandeskapet, är det rätt att begära av ett ordförandeland att behöva avsluta en sådan komplicerad process. Vi anser att tiden är mogen för förändring. Jag skulle också vilja ge synpunkter, om än i andra hand efter att ha följt de närmare detaljerna om vad som skedde i Nice i medierna, på den generella anda som omgav diskussionerna. När vi granskar de framsteg som gjorts avseende omfördelning av röster är det helt uppenbart komplicerat och svårt att förklara, men det som betonades i rapporteringen från Nice till media från de olika nationella delegationerna var hur frågor kunde blockeras snarare än hur frågor kunde föras framåt. Atmosfären handlade mer om de negativa aspekterna på ett väldigt europeiskt projekt och en vision än ett positivt främjande av det som är djupt känt och bra om den europeiska drömmen och det är ett tråkigt inslag från Nice. ( Jag vill ge ett erkännande till Europeiska kommissionen. Jag vill hylla Romano Prodis europeiska mod. Jag vill hylla kommissionär Barniers noggranna arbete. Jag vill hylla den europeiska andan hos herr Verhofstadt, den belgiska premiärministern, som stod emot ända till slutet klockan fyra eller halv fem på morgonen. Men de som kämpade mest för Europa, tror jag fann att det var en otacksam uppgift och det är verkligen att beklaga. Jag vill på min grupps vägnar säga att när det gäller att ha att göra med Europeiska kommissionen, när det handlar om den modell som har gjort att Europa uppnått det som vi vill uppnå, när vi granskar den dubbla legitimiteten i den europeiska processen, grundad på Monnet-metoden med en stark mellanstatlig insats, ser vi inte på Europeiska kommissionen och deras rådgivare som obetydliga tjänstemän. De är viktiga för våra europeiska politikers uppdrag och de är avgörande för den uppgiften. Det finns spänningar nu. Det finns en smygande tendens till mellanstatlighet. Men modellen Schuman-Monnet har hjälpt oss att inte bara skapa utan också lyckas med den europeiska drömmen. Jag vill säga till dem som föraktar den: gör det med stor försiktighet för ni trampar på våra drömmar när ni förstör en modell som har fungerat så bra. Jag vet att några skeptiker inte gillar den men det kommer de aldrig att göra. En väldig majoritet i denna kammare tror dock på den och den stora majoriteten i denna kammare inser varför den har fungerat."@sv13
lpv:unclassifiedMetadata
"petits fonctionnaires"2,1,10,3,12,11,9
"απλούς υπαλλήλους"8

Named graphs describing this resource:

1http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Danish.ttl.gz
2http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Dutch.ttl.gz
3http://purl.org/linkedpolitics/rdf/English.ttl.gz
4http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Events_and_structure.ttl.gz
5http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Finnish.ttl.gz
6http://purl.org/linkedpolitics/rdf/French.ttl.gz
7http://purl.org/linkedpolitics/rdf/German.ttl.gz
8http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Greek.ttl.gz
9http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Italian.ttl.gz
10http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Latvian.ttl.gz
11http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Portuguese.ttl.gz
12http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Spanish.ttl.gz
13http://purl.org/linkedpolitics/rdf/Swedish.ttl.gz
14http://purl.org/linkedpolitics/rdf/spokenAs.ttl.gz

The resource appears as object in 2 triples

Context graph