Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-11-29-Speech-3-048"
| Predicate | Value (sorted: none) |
|---|---|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spoken text |
"Hr. formand, udkastet til Nice-traktaten er mere en forfatning for en forbundsstat end en aftale for et statsforbund. Unionens love skal som hovedregel vedtages med kvalificeret flertal, således at alle demokratier i de enkelte lande kan stemmes ned. Der er stadig 65 bestemmelser tilbage med enstemmighed i Amsterdam-traktaten. Der er nu forslag om, at der skal træffes afgørelse med kvalificeret flertal på 49 områder. Vi er altså ved at være ved vejs ende, hvis ikke det skal være en enhedsstat. Den kompetence, som Nice-traktaten giver EU, overgår hvad der er overladt til forbundsstatsniveauet i mange forbundsstater.
Og man går nu ind i nationalstaternes hjertekammer med flertalsafgørelser om dele af socialpolitikken, arbejdsmarkedspolitikken, skatterne, industripolitik, kultur, overnationale partier og sågar vores egen aflønning, således at vi bliver EU's højt betalte repræsentanter i medlemslandene i stedet for vælgernes hjemligt beskattede repræsentanter i EU-parlamentet. Indenrigs- og retspolitikken bliver genstand for flertalsafgørelse fra 2004. Handelspolitikken får EU-landene til at ligne en stat. Vi skal tale med én ubehagelig stemme i WTO. Udenrigs- og sikkerhedspolitikken skal også vedtages som flertalsbeslutninger. Kun om forsvaret skal der fortsat være enighed. Ellers er det småt med vetoret i den nye traktat, og lande uden vetoret er mere delstater end selvstændige nationer. Flertalsafgørelser indadtil, fælles repræsentation udadtil - det er jo opskriften på en stat. Det, som så er tilbage til forfatningskonferencen i 2004, er ikke indholdet, men skønskriften til en tekst, der også kan komme til at ligne en rigtig forfatning. Det vil sige en tekst med chartret med menneske- og grundrettighederne skrevet ind først, så spillereglerne og til sidst et bilag med de enkelte politikker, som kan ændres uden besværlig ratifikation.
Det eneste, man mangler, er demokrati. Demokratiet blev glemt undervejs. Og sådan er kernen jo i både Maastricht-, Amsterdam- og Nice-traktaten. Flere flertalsbeslutninger, hvor embedsmænd og ministre kan nedstemme vælgere og folkevalgte. I demokratier er det omvendt. Flertalsbeslutninger slagter vetoretten for de parlamentariske demokratier i medlemslandene, men EU bliver ikke selv et parlamentarisk demokrati. Med forstærket samarbejde slagter man også vetoretten over for traktatændringer, ikke formelt, men reelt, fordi et kvalificeret flertal fremover kan se bort fra modstand fra f.eks. Danmark, Sverige og Storbritannien eller andre steder, hvor man kunne få den udemokratiske idé at spørge vælgerne, hvad de mener. Føderalisterne kan få deres vilje med mere integration, og regeringerne i Sverige, Storbritannien og Danmark kan sluse landene ind, når beslutningerne er taget og alligevel binder i praksis. Nice overlader så meget magt fra vælgerne, at den bør behandles som en reel ændring af forfatningerne og kun træde i kraft, når den er godkendt ved folkeafstemninger i de lande, hvor det er muligt."@da1
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Bonde (EDD )."1,8,12
|
| lpv:translated text |
"Arvoisa puhemies, Nizzan sopimuksen luonnos muistuttaa pikemminkin liittovaltion perustuslakia kuin valtioliittoa koskevaa sopimusta. Sen mukaan unionin lait hyväksytään jatkossa pääsääntöisesti määräenemmistöllä niin, että kaikki yksittäisten valtioiden demokratiat voidaan äänestää kumoon. Amsterdamin sopimuksessa on vielä 65 asiaa, joista päättäminen edellyttää yksimielisyyttä. Nyt on ehdotettu, että 49 asiasta päätettäisiin määräenemmistöllä. Yksimielisesti asioista päättävän valtion osalta peli alkaa olla pelattu. Nizzan sopimuksessa EU:lle myönnetty toimivalta on suurempi kuin monien liittovaltioiden liittovaltiotason toimivalta.
Se, että enemmistöpäätöksin ryhdytään päättämään sosiaalipolitiikan, työmarkkinapolitiikan, verojen joistakin osista sekä teollisuuspolitiikasta, kulttuurista, ylikansallisista puolueista ja jopa omasta palkkauksestamme niin, että meistä tulee EU:n korkeimmin palkattuja edustajia jäsenvaltioissa, sen sijaan että olisimme valitsijoiden edustajia Euroopan parlamentissa ja että verotuksemme määräytyisi kotimaidemme mukaan, merkitsee puuttumista kansallisvaltioiden kaikkein pyhimpiin asioihin. Sisä- ja oikeusasioita koskevaan politiikkaan liittyvät asiat ratkaistaan enemmistöpäätöksin vuodesta 2004 lähtien. Kauppapolitiikka saa EU:n jäsenvaltiot muistuttamaan yhtä valtiota. Meidän on puhuttava ikävään äänensävyyn Maailman kauppajärjestössä. Myös ulko- ja turvallisuuspolitiikasta päätetään jatkossa enemmistöpäätöksin. Vain puolustukseen liittyvät päätökset vaativat jatkossakin yksimielisyyttä. Muutoinkin asiat, joissa on mahdollista soveltaa veto-oikeutta, on jätetty uudessa perustamissopimuksessa vähälle, ja valtiot, joilla ei ole veto-oikeutta, ovat pikemminkin osavaltioita kuin itsenäisiä valtioita. Enemmistöpäätösten käyttäminen sisäisessä päätöksenteossa ja yhteinen ulkoinen edustus – sehän on valtion määritelmä. Vuoden 2004 perustuslakia käsittelevän konferenssin tehtäväksi ei jää sisällöstä päättäminen vaan sellaisen tekstin muotoilu, joka voi myös alkaa muistuttaa oikeaa perustuslakia. Se tarkoittaa toisin sanoen tekstiä, johon ensimmäiseksi on kirjattu perusoikeuskirja, sitten pelisäännöt ja lopuksi liite, joka sisältää ne yksittäiset politiikat, joihin voidaan tehdä muutoksia ilman hankalaa ratifiointia.
Ainoa puuttuva asia on demokratia. Demokratia unohdettiin matkalla. Ja demokratiahan on niin Maastrichtin, Amsterdamin kuin Nizzan sopimuksienkin ydin. Nyt lisätään enemmistöpäätöksiä, joissa virkamiehet ja ministerit voivat äänestämällä kumota äänestäjien ja kansan valitsemien edustajien tahdon. Demokratioissa asiat ovat päinvastoin. Enemmistöpäätökset tuhoavat jäsenvaltioiden parlamentaaristen demokratioiden veto-oikeuden, mutta EU:sta itsestään ei muodostu parlamentaarista demokratiaa. Tiiviimpi yhteistyö tuhoaa myös perustamissopimuksiin tehtäviä muutoksia koskevan veto-oikeuden, ei muodollisesti, mutta käytännössä, koska määräenemmistön turvin voidaan tästä lähtien jättää huomioimatta esimerkiksi Tanskan, Ruotsin ja Ison-Britannian tai muiden sellaisten valtioiden taholta tuleva vastustus, joissa saatettaisiin keksiä kysyä äänestäjien mielipidettä. Liittovaltion kannattajat voivat saada tahtonsa läpi yhdentymisen syventämisen osalta, ja Ruotsin, Ison-Britannian ja Tanskan hallitukset saavat luotsata maansa mukaan sen jälkeen kun käytännössä sitovat päätökset on tehty. Nizzan sopimus siirtää niin paljon valtaa pois valitsijoilta, että sitä on käsiteltävä todellisena perustuslakien muutoksena, ja se voi tulla voimaan vasta sitten, kun se on hyväksytty kansanäänestyksissä niissä valtioissa, joissa sellaisten järjestäminen on mahdollista."@fi5
|
| lpv:translated text |
"Herr talman! Utkastet till Nicefördraget liknar mer en författning för en förbundsstat än ett avtal för ett statsförbund. Som huvudregel skall unionens lagar antas med kvalificerad majoritet, så att alla demokratier i de enskilda länderna kan röstas ned. Det finns fortfarande 65 bestämmelser kvar med enhällighet i Amsterdamfördraget. Det finns nu förslag om att det skall fattas beslut med kvalificerad majoritet på 49 områden. Vi börjar alltså närma oss vägens slut, om det inte skall bli en enhetsstat. Den behörighet som Nicefördraget ger EU är mer långtgående än den behörighet som överförts till förbundsstatsnivån i många förbundsstater.
Och man går nu in i nationalstatens inre kärna i och med majoritetsbeslut om delar av socialpolitiken, arbetsmarknadspolitiken, skatterna, industripolitiken, kulturen, övernationella partier och t.o.m. vår egen avlöning, så att vi blir EU:s högt betalda företrädare i medlemsstaterna i stället för väljarnas hemligt beskattade företrädare i Europaparlamentet. Inrikes- och rättspolitiken blir föremål för majoritetsbeslut från och med år 2004. Handelspolitiken får EU-länderna att likna en stat. Vi skall tala med en obehaglig röst i WTO. Utrikes- och säkerhetspolitiken skall också antas genom majoritetsbeslut. Det är bara när det rör försvaret som det även framöver skall vara enhällighet. I övrigt är det tunnsått med vetorätt i det nya fördraget, och länder utan vetorätt är mer att likna vid delstater än självständiga nationer. Majoritetsbeslut inåt, gemensam representation utåt – det är ju beskrivningen av en stat. Det som sålunda finns kvar till författningskonferensen år 2004, är inte innehållet utan strukturen till en text som också kan liknas vid en riktig författning. Det vill säga en text som börjar med stadgan om de grundläggande mänskliga rättigheterna, sedan spelreglerna och till sist en bilaga med de enskilda politikområdena, som kan ändras utan några besvärliga ratificeringar.
Det enda man lider brist på är demokrati. Demokratin glömdes bort under processens gång. Sådan är ju andan i både Maastricht-, Amsterdam- och Nicefördraget. Fler majoritetsbeslut då tjänstemän och ministrar kan rösta ned väljare och folkvalda. I demokratier är det tvärtom. Majoritetsbeslut krossar vetorätten för de parlamentariska demokratierna i medlemsstaterna, men EU blir inte självt en parlamentarisk demokrati. I och med ett närmare samarbete krossar man också vetorätten vid fördragsändringar, inte formellt, men i praktiken, eftersom en kvalificerad majoritet i framtiden kan bortse från motstånd från t.ex. Danmark, Sverige och Förenade kungariket, eller från andra håll där man kan få den odemokratiska idén att fråga väljarna vad de anser. Federalisterna kan få igenom sina avsikter med mer integration, och regeringarna i Sverige, Förenade kungariket och Danmark kan slussa in länderna när besluten är fattade och redan bindande i praktiken. Genom Nicefördraget tas så mycket makt över från väljarna, att det bör behandlas som en faktisk författningsändring och bara träda i kraft när den godkänts genom folkomröstningar i de länder där det är möjligt."@sv13
|
| lpv:translated text |
"Κύριε Πρόεδρε, η πρόταση για τη συνθήκη της Νίκαιας μοιάζει περισσότερο με σύνταγμα για ένα ομόσπονδο κράτος παρά με συμφωνία για μια ομοσπονδία κρατών. Οι νόμοι της Ένωσης θα ψηφίζονται κατά κανόνα με ειδική πλειοψηφία, με αποτέλεσμα να υποστεί πλήγμα η δημοκρατία του κάθε κράτους μέλους. Συνεχίζουν να υπάρχουν 65 αποφάσεις όπου απαιτείται ομοφωνία στη συνθήκη του Άμστερνταμ. Με την παρούσα πρόταση θα λαμβάνονται πλειοψηφικές αποφάσεις σε 49 τομείς. Με άλλα λόγια βρισκόμαστε στο τελικό στάδιο εάν δεν θέλουμε να γίνουμε ενιαίο κράτος. Η αρμοδιότητα που εκχωρεί στην ΕΕ η συνθήκη της Νίκαιας υπερβαίνει τις αρμοδιότητες που πολλά ομόσπονδα κράτη εκχωρούν σε ομόσπονδο επίπεδο.
Πλέον δε υπεισερχόμαστε στην καρδιά του εθνικού κράτους εφαρμόζοντας πλειοψηφικές αποφάσεις για τμήματα της κοινωνικής πολιτικής, της πολιτικής για την αγορά εργασίας, τη φορολογία, τη βιομηχανική πολιτική, τον πολιτισμό, τα υπερεθνικά κόμματα αλλά ακόμα και για τον ίδιο μας τον μισθό, με αποτέλεσμα να γινόμαστε οι αδρά πληρωμένοι εκπρόσωποι της ΕΕ στα κράτη μέλη αντί για εθνικά φορολογούμενοι εκπρόσωποι των εκλογέων στο Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο. Η εσωτερική και η δικαστική πολιτική θα αποτελέσουν αντικείμενο πλειοψηφικών αποφάσεων από το 2004. Η εμπορική πολιτική θα κάνει την ΕΕ να μοιάζει με κράτος. Θα μιλάμε με μία δυσάρεστη φωνή στην ΠΟΕ. Η εξωτερική πολιτική και πολιτική ασφαλείας θα καθορίζεται και αυτή με πλειοψηφικές αποφάσεις. Μόνο στην άμυνα θα συνεχίσει να απαιτείται ομοφωνία. Ειδάλλως το δικαίωμα αρνησικυρίας περιορίζεται πάρα πολύ στη νέα συνθήκη, και κράτη χωρίς δικαίωμα αρνησικυρίας είναι περισσότερο ομόσπονδα παρά ανεξάρτητα έθνη. Οι πλειοψηφικές αποφάσεις εντός, η κοινή εκπροσώπηση εκτός – όλα αυτά αποτελούν σίγουρη συνταγή για σύσταση κράτους. Αυτό που θα μείνει για τη συνταγματική σύνοδο του 2004 δεν θα είναι το περιεχόμενο αλλά η καθαρογράφηση του κειμένου που πολύ πιθανό θα μοιάζει με πραγματικό σύνταγμα. Με άλλα λόγια ενός κειμένου με έναν χάρτη για τα ανθρώπινα και θεμελιώδη δικαιώματα καταγεγραμμένο πρώτα, μετά οι κανόνες του παιχνιδιού και τέλος ένα παράρτημα με τις μεμονωμένες πολιτικές που θα μπορούν να τροποποιηθούν χωρίς δυσχερείς επικυρώσεις.
Το μόνο που λείπει είναι η δημοκρατία. Κάπου σε αυτή τη διαδικασία ξεχάσαμε τη δημοκρατία. Αυτός είναι ο πυρήνας και της συνθήκης του Μάαστριχτ και του Άμστερνταμ και της Νίκαιας. Περισσότερες πλειοψηφικές αποφάσεις όπου οι υπάλληλοι και οι υπουργοί θα μπορούν να καταψηφίζουν τους εκλογείς και τους λαϊκά εκλεγμένους. Στις δημοκρατίες ισχύει το αντίθετο. Αφενός οι πλειοψηφικές αποφάσεις κατακρεουργούν το δικαίωμα αρνησικυρίας των κοινοβουλευτικών δημοκρατιών των κρατών μελών, αφετέρου η ΕΕ δεν γίνεται η ίδια μια κοινοβουλευτική δημοκρατία. Με την ενισχυμένη συνεργασία κατακρεουργείται και το δικαίωμα αρνησικυρίας για τροποποιήσεις της συνθήκης, όχι τυπικά αλλά πολύ πραγματικά, διότι με μια πλειοψηφική απόφαση θα είναι δυνατό πλέον να αγνοείται τυχόν αντίσταση από λόγου χάρη τη Δανία, τη Σουηδία και τη Μεγάλη Βρετανία ή από άλλα κράτη στα οποία μπορεί κάποιος να κατεβάσει τη μη δημοκρατική ιδέα να ζητηθεί η γνώμη των εκλογέων. Θα περάσει η βούληση των υπέρμαχων της ομοσπονδίας για περισσότερη ολοκλήρωση και οι κυβερνήσεις στη Σουηδία, τη Μεγάλη Βρετανία και τη Δανία θα βάλουν σταδιακά μέσα τις χώρες τους όταν έχουν ήδη ληφθεί οι αποφάσεις οι οποίες έτσι κι αλλιώς θα είναι δεσμευτικές. Η Νίκαια αφαιρεί τόση πολλή εξουσία από τους εκλογείς που πρέπει να τη θεωρήσουμε κανονική τροποποίηση των συνταγμάτων μας και να τεθεί σε ισχύ μόνο αφού εγκριθεί με δημοψηφίσματα στα κράτη όπου αυτό είναι εφικτό."@el8
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Bonde (EDD )."1,8,12
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"DA"8
|
| lpv:translated text |
"Mijnheer de Voorzitter, het ontwerp van het Verdrag van Nice lijkt meer op een grondwet van een federale staat dan op een overeenkomst tussen staten. De wetten van de Unie moeten hoofdzakelijk met gekwalificeerde meerderheid worden aangenomen, waardoor alle democratieën in de lidstaten uitgeschakeld kunnen worden. Het Verdrag van Amsterdam bevat nog 65 bepalingen waarvoor unanimiteit geldt. Nu wordt voorgesteld voor 49 gebieden meerderheidsbesluiten in te voeren. De eenheidsstaat is dus niet meer veraf. De bevoegdheid die de Unie met het Verdrag van Nice krijgt, gaat verder dan het niveau van de federale organen in vele federale staten.
Nu dringt men door tot de kern van de nationale staten met de invoering van meerderheidsbesluiten over bepaalde aspecten van het sociaal beleid, arbeidsmarktbeleid, belastingen, industriebeleid, cultuur, supranationale partijen en zelfs ons eigen loon, zodat wij de dikbetaalde afgevaardigden van de EU in de lidstaten worden in plaats van de afgevaardigden van de kiezers in het Europees Parlement, die in hun eigen land belastingen betalen. Vanaf 2004 gelden ook voor het binnenlands en justitieel beleid meerderheidsbesluiten. Door het handelsbeleid lijken de EU-landen een staat. In de WTO moeten wij met één onbehaaglijke stem spreken. Ook voor het buitenlands en veiligheidsbeleid zullen meerderheidsbesluiten worden ingevoerd. Alleen voor defensie is nog unanimiteit vereist. Voor de rest komt het vetorecht weinig voor in het nieuwe Verdrag en landen zonder vetorecht zijn eerder deelstaten dan zelfstandige naties. Op intern vlak meerderheidsbesluiten, naar buiten toe een gemeenschappelijke representatie – dat is immers de definitie van een staat. Wat er dan nog overblijft voor de grondwettelijke conferentie in 2004, is niet de inhoud, maar het voorbeeld van een tekst die een echte grondwet kan worden. Dit wil zeggen een tekst waarin eerst het Handvest van mensenrechten en grondrechten zijn opgenomen, dan de spelregels en dan als bijlage de afzonderlijke beleidstakken die zonder moeizame bekrachtigingsprocedure gewijzigd kunnen worden.
Het enige wat ontbreekt is democratie. Die is onder tafel gevallen. Dat is zo in de Verdragen van Maastricht, Amsterdam en Nice. Meer meerderheidsbesluiten, waarbij de stem van ambtenaren en ministers zwaarder doorweegt dan die van de kiezers en volksafgevaardigden. In een democratie is het net omgekeerd. Het vetorecht van de parlementaire democratieën in de lidstaten is opgeofferd aan de meerderheidsbesluiten, maar de EU wordt zelf geen parlementaire democratie. Met de versterkte samenwerking sneuvelt ook het vetorecht betreffende verdragswijzingen, niet formeel, maar wel in de realiteit, omdat een gekwalificeerde meerderheid voortaan geen rekening hoeft te houden met tegenstand, bijvoorbeeld van Denemarken, Zweden en Groot-Brittannië of andere landen, waar men het ondemocratisch idee zou kunnen krijgen om de kiezers naar hun mening te vragen. De federalisten krijgen hun zin met een verregaande integratie en de regeringen in Zweden, Groot-Brittannië en Denemarken kunnen hun land heimelijk in de samenwerking binnenloodsen als eenmaal de besluiten genomen zijn die ook voor deze landen in de praktijk bindend zijn. Het Verdrag van Nice ontneemt de kiezers zoveel macht, dat het beschouwd moet worden als een echte grondwettelijke wijziging, die slechts in werking kan treden nadat de mening van de burgers in een volksraadpleging is gevraagd in de landen waar dit mogelijk is."@nl2
|
| lpv:translated text |
"Mr President, the draft Nice treaty is more like a constitution for a federal State than an agreement for an association of States. As a rule, the European Union’s laws are to be adopted by qualified majority voting so that all democracies in the individual countries can be voted down. There are still 65 categories of legislation requiring unanimity according to the Treaty of Amsterdam. It is now proposed that decisions should be made by qualified majority voting in 49 of these areas. We are therefore approaching the point of no return, beyond which a unitary State is unavoidable. The powers to be given to the EU by the Treaty of Nice treaty go beyond those exercised at federal level in many federal States.
The inner sanctum of the national States is now being penetrated, with majority decision making on aspects of social policy, labour market policy, taxes, industrial policy, culture, supranational parties and even our own salaries, so that we are becoming the EU’s highly paid representatives in the Member States instead of the voters’ representatives in the European Parliament, duly taxed in our own countries. Home affairs and legal policy are to be subject to majority voting as from 2004. Trade policy will make the EU countries resemble a State. We shall have to speak with just one disagreeable voice in the WTO. Decisions on foreign and security policy are also to be adopted on the basis of majority voting. Only on the subject of defence is unanimity still to be required. Otherwise, the right of veto will not figure very prominently in the new treaty, and countries without the right of veto resemble constituent States more than independent nations. Majority voting internally and joint representation abroad – this is clearly the blueprint for a State. What has been deferred to the constitutional conference in 2004 is not the content of the text but merely the icing on the cake of a text which may also come to resemble a proper constitution, that is to say a text containing firstly the Charter of Fundamental Rights, then the ground rules and, finally, an appendix listing the individual policies to which changes may be made without the need for tiresome ratification.
All that is missing is democracy. Democracy was forgotten en route. And that is the essential problem with the Treaties of Maastricht, Amsterdam and Nice. More majority decision-making in which officials and ministers can vote down the electorate and elected representatives. In democracies, it is the other way around. Majority decision-making will destroy the right of veto for the Member States as parliamentary democracies, but the EU will not itself become a parliamentary democracy. With enhanced cooperation, the right of veto over treaty changes is also destroyed – not formally, but in practice – because a qualified majority will in future be able to ignore resistance from, for example, Denmark, Sweden and Great Britain or other places in which the undemocratic idea might arise of asking the electorate what it thinks. The federalists can achieve their desire for more integration, and the governments in Sweden, Great Britain and Denmark can ease their countries into the new arrangements once the decisions, binding in practice, have been taken. Nice will transfer so much power from the electorate that it ought to be treated as a genuine constitutional change and only come into force once it has been approved in referendums in those countries in which referendums are possible."@lv10
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Bonde (EDD )."1,8,12
|
| lpv:translated text |
"Mr President, the draft Nice treaty is more like a constitution for a federal State than an agreement for an association of States. As a rule, the European Union’s laws are to be adopted by qualified majority voting so that all democracies in the individual countries can be voted down. There are still 65 categories of legislation requiring unanimity according to the Treaty of Amsterdam. It is now proposed that decisions should be made by qualified majority voting in 49 of these areas. We are therefore approaching the point of no return, beyond which a unitary State is unavoidable. The powers to be given to the EU by the Treaty of Nice treaty go beyond those exercised at federal level in many federal States.
The inner sanctum of the national States is now being penetrated, with majority decision making on aspects of social policy, labour market policy, taxes, industrial policy, culture, supranational parties and even our own salaries, so that we are becoming the EU’s highly paid representatives in the Member States instead of the voters’ representatives in the European Parliament, duly taxed in our own countries. Home affairs and legal policy are to be subject to majority voting as from 2004. Trade policy will make the EU countries resemble a State. We shall have to speak with just one disagreeable voice in the WTO. Decisions on foreign and security policy are also to be adopted on the basis of majority voting. Only on the subject of defence is unanimity still to be required. Otherwise, the right of veto will not figure very prominently in the new treaty, and countries without the right of veto resemble constituent States more than independent nations. Majority voting internally and joint representation abroad – this is clearly the blueprint for a State. What has been deferred to the constitutional conference in 2004 is not the content of the text but merely the icing on the cake of a text which may also come to resemble a proper constitution, that is to say a text containing firstly the Charter of Fundamental Rights, then the ground rules and, finally, an appendix listing the individual policies to which changes may be made without the need for tiresome ratification.
All that is missing is democracy. Democracy was forgotten en route. And that is the essential problem with the Treaties of Maastricht, Amsterdam and Nice. More majority decision-making in which officials and ministers can vote down the electorate and elected representatives. In democracies, it is the other way around. Majority decision-making will destroy the right of veto for the Member States as parliamentary democracies, but the EU will not itself become a parliamentary democracy. With enhanced cooperation, the right of veto over treaty changes is also destroyed – not formally, but in practice – because a qualified majority will in future be able to ignore resistance from, for example, Denmark, Sweden and Great Britain or other places in which the undemocratic idea might arise of asking the electorate what it thinks. The federalists can achieve their desire for more integration, and the governments in Sweden, Great Britain and Denmark can ease their countries into the new arrangements once the decisions, binding in practice, have been taken. Nice will transfer so much power from the electorate that it ought to be treated as a genuine constitutional change and only come into force once it has been approved in referendums in those countries in which referendums are possible."@en3
|
| lpv:translated text |
"(DA) Señor Presidente, el borrador del Tratado de Niza tiene más de constitución para un estado federal que de acuerdo para una confederación de estados. Las leyes de la Unión se aprobarán como norma general por mayoría cualificada de modo que todas las democracias de cada país podrán ser derrotadas. En el Tratado de Amsterdam todavía quedan 65 disposiciones que exigen unanimidad. Ahora se propone la adopción de decisiones por mayoría cualificada en 49 ámbitos. Estamos llegando al final del camino a no ser que vaya a hablarse de un único estado. Las competencias que el Tratado de Niza otorga a la UE superan las competencias cedidas al gobierno federal en muchos estados federales.
Y ahora se accede a los ventrículos de los estados nacionales con decisiones por mayoría sobre partes de la política social, la política de mercado laboral, los impuestos, política industrial, cultura, partidos supranacionales e incluso nuestra propia remuneración de modo que nos convertiremos en los representantes de la UE mejor remunerados en los países miembros en lugar de ser los representantes de los electores en el Parlamento Europeo y tributar nacionalmente. La política interior y judicial serán objeto de decisiones por mayoría a partir del año 2004. La política comercial hará que los países comunitarios parezcan un estado. Hablaremos con un solo e ingrato voto en la OMC. La política exterior y de seguridad también se aprobará como decisiones por mayoría. Sólo en lo relativo a la defensa seguirá existiendo unanimidad. Por lo demás, escasea el derecho de veto en el nuevo tratado y países sin derecho de veto son más provincias que naciones independientes. Decisiones por mayoría de puertas adentro, representación común de puertas afuera –ésta es la fórmula de un estado. Lo que queda entonces para la Conferencia Institucional del año 2004 no es el contenido, sino la caligrafía de un texto que puede llegar también a parecer una auténtica constitución. Es decir, un texto en el que primero aparece recogida una Carta de derechos humanos y derechos fundamentales, es decir, las reglas de juego, y por último, un anexo con las políticas individuales que pueden modificarse sin engorrosos trámites de ratificación.
Lo único que falta es la democracia. La democracia quedó relegada al olvido en el camino. Y así es el núcleo tanto de los Tratados de Maastricht y de Amsterdam como del Tratado de Niza. Más decisiones por mayoría, en las que los funcionarios y ministros pueden derrotar a los electores y a los representantes elegidos por el pueblo. En las democracias sucede a la inversa. Las decisiones por mayoría matan el derecho de veto de las democracias parlamentarias de los países miembros, pero la UE no se convierte ella misma en una democracia parlamentaria. Con la cooperación reforzada se mata también el derecho de veto ante las modificaciones del Tratado, no formalmente, sino realmente, porque a partir de ahora una mayoría cualificada puede hacer caso omiso de la oposición de, por ejemplo, Dinamarca, Suecia y Gran Bretaña u otros países, donde podría tenerse la idea poco democrática de preguntar a sus electores qué opinan. Los federalistas pueden alcanzar su deseo de más integración y los gobiernos de Suecia, Gran Bretaña y Dinamarca pueden hacer entrar a sus países cuando se hayan tomado las decisiones y éstas sean vinculantes en la práctica. El Tratado de Niza arrebata tantísimo poder a los electores que debe ser tratado como una verdadera modificación de las constituciones y sólo entrar en vigor cuando haya sido aprobado en referéndum en los países donde sea posible."@es12
|
| lpv:translated text |
"Senhor Presidente, o projecto relativo ao Tratado de Nice mais parece uma constituição de um Estado federal do que um acordo de uma federação de Estados. Segundo a regra geral, as leis da União deverão ser aprovadas por maioria qualificada, o que irá permitir derrotar todas as democracias nos EstadosMembros. Restam, no Tratado de Amsterdão, 65 questões que requerem unanimidade. Existe, presentemente, uma proposta que visa a tomada de decisão por maioria qualificada em 49 domínios. Estamos, portanto, a chegar ao fim do percurso, a menos que se pretenda um Estado unitário. As competências que o Tratado de Nice confere à UE excedem o que é concedido ao nível dos Estados federados em muitos destes Estados.
E agora entrase no coração dos Estados nacionais, com decisões por maioria relativamente a parte das políticas sociais, à política do mercado de trabalho, aos impostos, à política industrial, à cultura, aos partidos supranacionais e, inclusivamente, aos nossos próprios salários, transformandonos assim em representantes bem pagos da UE nos EstadosMembros em vez de representantes dos eleitores no Parlamento Europeu, tributados nos países de origem. A política dos assuntos internos e da justiça será objecto de decisões por maioria a partir de 2004. A política comercial fará com que os EstadosMembros da UE se assemelhem a um Estado. Deveremos falar a uma só, e desagradável, voz na OMC. A política externa e de segurança deverá igualmente ser aprovada por maioria. Apenas a defesa continuará a carecer de unanimidade. De resto, escasseia o direito de veto no novo Tratado e os países sem direito a veto são mais partes de Estado do que nações independentes. Decisões por maioria para dentro e representação comum para fora, é, como todos sabem, a receita de um Estado. Assim, o que resta para a conferência constitucional de 2004 não é o conteúdo mas a redacção de um texto que poderá vir a parecer uma verdadeira constituição. Isto é, um texto com a Carta dos Direitos Fundamentais no início, seguido das regras do jogo e, no final, um anexo com cada uma das políticas que, dessa forma, podem ser alteradas sem necessidade de um complicado processo de ratificação.
A única coisa que falta é democracia. A democracia ficou esquecida algures no caminho. E é este o cerne, tanto do Tratado de Maastricht, como do Tratado de Amsterdão e do Tratado de Nice. Mais decisões por maioria, nas quais os funcionários e os ministros podem derrotar os eleitores e os eleitos pelo povo. Nos regimes democráticos a situação é inversa. As decisões por maioria aniquilam o direito de veto das democracias parlamentares nos EstadosMembros, no entanto a própria UE não se transforma numa democracia parlamentar. A cooperação reforçada também aniquila o direito de veto relativamente às alterações ao Tratado, não em termos formais mas em termos reais, na medida em que, futuramente, uma maioria qualificada não terá a oposição da Dinamarca, da Suécia e da GrãBretanha, nem de noutros países que poderiam ter a ideia pouco democrática de procurar saber a opinião dos eleitores. Os federalistas irão poder levar a melhor com mais integração e os Governos da Suécia, da GrãBretanha e da Dinamarca poderão abrir as comportas aos países, quando as decisões tiverem sido tomadas e se tornarem, na prática, vinculativas. O Tratado de Nice cede tanto poder dos eleitores que deve ser visto como uma verdadeira alteração às constituições, pelo que apenas deverá entrar em vigor depois de aprovado em referendo nos países em que esse procedimento for possível."@pt11
|
| lpv:unclassifiedMetadata | |
| lpv:translated text |
"Herr Präsident, der Entwurf des Vertrags von Nizza ist eher eine Verfassung für einen Bundesstaat als ein Vertrag für einen Staatenbund. Die Rechtsnormen der Union sollen im Prinzip mit qualifizierter Mehrheit beschlossen werden, so dass alle Demokratien in den einzelnen Ländern überstimmt werden können. Der Vertrag von Amsterdam enthält immer noch 65 Vorschriften, in denen Einstimmigkeit vorausgesetzt wird. Jetzt wurde vorgeschlagen, in 49 Bereichen mit qualifizierter Mehrheit abzustimmen. Damit ist das Ziel fast erreicht, es sei denn, es wird ein Einheitsstaat angestrebt. Die Kompetenzen, welche die EU durch den Vertrag von Nizza erhält, übertreffen die Befugnisse der Bundesstaatsebene in vielen Bundesstaaten.
Jetzt will die EU den Kernbestand der Nationalstaaten übernehmen, indem sie Mehrheitsentscheidungen einführen will für Teile der Sozialpolitik, Arbeitsmarktspolitik, Besteuerung, Industriepolitik, Kultur, übernationale Parteien und sogar unsere eigene Bezahlung; dann wären wir hoch bezahlte Vertreter der EU in den Mitgliedstaaten und nicht mehr länger in ihren Heimatländern steuerpflichtige Vertreter der Wähler im Europäischen Parlament. In der Innen- und Rechtspolitik werden die Beschlüsse ab 2004 durch Mehrheitsentscheidungen getroffen. Durch die Handelspolitik erscheinen die EU-Staaten wie ein einziger Staat. In der WTO sollen wir mit einer gemeinsamen unerfreulichen Stimme auftreten. In der Außen- und Sicherheitspolitik soll ebenfalls durch Mehrheitsbeschlüsse entschieden werden. Nur über militärische Angelegenheiten muss auch in Zukunft Einigkeit herrschen. Ansonsten ist es um das Vetorecht in dem neuen Vertrag nicht gut bestellt und Staaten ohne Vetorecht sind eher Teilstaaten als selbständige Nationen. Mehrheitsentscheidungen nach innen, gemeinsame Vertretung nach außen – das ist kennzeichnend für einen Staat. Die Verfassungskonferenz im Jahre 2004 muss sich dann nicht mehr mit Inhalten befassen, sondern nur noch mit der Form eines Textes, der wie eine richtige Verfassung aussehen kann. Das heißt ein Text mit der Charta der Menschen- und Grundrechte als Einleitung, danach die Spielregeln und am Schluss eine Anlage mit den einzelnen Politiken, die ohne aufwendige Ratifizierung geändert werden kann.
Das einzige, was fehlt, ist die Demokratie. Die Demokratie ist unterwegs verloren gegangen. Das ist der Kerninhalt der Verträge von Maastricht, Amsterdam und Nizza: Mehr Mehrheitsentscheidungen, mit deren Hilfe Wähler und Volksvertreter von Beamten und Ministern überstimmt werden können. In einer Demokratie ist es umgekehrt. Mehrheitsentscheidungen entziehen den parlamentarischen Demokratien in den Mitgliedstaaten das Vetorecht, aber die EU selbst wird nicht zu einer parlamentarischen Demokratie. Durch die engere Zusammenarbeit wird auch das Vetorecht gegen Vertragsänderungen abgeschafft, nicht formal, aber real, weil durch eine qualifizierte Mehrheit in Zukunft Widerstände aus z. B. Dänemark, Schweden, Großbritannien oder von anderer Seite übergangen werden können, wenn dort die undemokratische Idee auftauchen sollte, die Wähler nach ihrer Meinung zu fragen. Die Föderalisten können ihre Vorhaben in Bezug auf mehr Integration durchsetzen und die Regierungen in Schweden, Großbritannien und Dänemark können die Länder dann einschleusen, wenn die Beschlüsse gefasst und in der Praxis bereits verbindlich sind. Der Vertrag von Nizza nimmt den Wählern so viele Befugnisse, dass er als tatsächliche Änderung der Verfassungen behandelt werden muss und nur in Kraft treten darf, wenn er durch Volksabstimmungen in den Ländern, in denen dies möglich ist, angenommen worden ist."@de7
|
| lpv:translated text |
"Signor Presidente, la bozza del Trattato di Nizza è più una costituzione per uno Stato federale che un accordo per una federazione di Stati. Sarà la norma che le leggi dell’Unione vengano approvate a maggioranza qualificata e, in questo modo, tutte le democrazie nei singoli paesi risulteranno sconfitte. Nel Trattato di Amsterdam vi ancora 65 disposizioni che prevedono l’unanimità. Ora si propone di prendere decisioni a maggioranza qualificata in 49 materie.
Se non vogliamo uno Stato unitario, siamo quasi giunti alla fine del nostro percorso. La competenza che il Trattato di Nizza conferisce all’Unione europea supera ciò che è delegato a livello federale in molti Stati federali.
Ed ora si arriva a toccare il cuore stesso
degli Stati nazionali con decisioni a maggioranza per quanto riguarda i settori della politica sociale, della politica del mercato del lavoro, delle imposte, della politica industriale, della cultura, dei partiti sovranazionali e persino dei nostri stipendi, cosicché diventiamo i rappresentanti strapagati dell’Unione europea nei paesi membri, invece di essere i rappresentanti, tassati a livello locale, degli elettori del Parlamento europeo. La politica in materia di giustizia e affari interni dal 2004 sarà oggetto di decisioni a maggioranza. La politica commerciale fa assomigliare i paesi membri dell’Unione europea ad uno Stato. Parleremo tutti con una stessa brutta voce all’OMC. Anche la politica estera e di sicurezza verrà approvata con decisioni a maggioranza. Solo in materia di difesa continuerà ad esserci l’unanimità. Per il resto, il diritto di veto è poco presente nel nuovo Trattato, e i paesi senza diritto di veto sono più Stati federati che nazioni indipendenti. Decisioni a maggioranza all’interno, rappresentanza comune all’esterno - questa non è altro che la ricetta di uno Stato. Alla Conferenza costituzionale del 2004 non resterà da fare tanto un lavoro sul contenuto, quanto sulla calligrafia di un testo che può anche arrivare ad assomigliare ad una vera costituzione, ossia un testo nel quale viene incorporata per prima la Carta dei diritti umani e fondamentali, poi le regole del gioco e alla fine un allegato con le singole politiche, che possono essere modificate senza laboriose ratifiche.
L’unica cosa che manca è la democrazia. La democrazia è stata dimenticata strada facendo. E questo è il nocciolo dei Trattati di Maastricht, Amsterdam e Nizza. Più decisioni a maggioranza, con le quali i funzionari e i ministri possono sconfiggere elettori ed eletti. Nelle democrazie è il contrario. Le decisioni a maggioranza uccidono il diritto di veto delle democrazie parlamentari nei paesi membri, ma l’Unione europea non diventa, da parte sua, una democrazia parlamentare. Con la cooperazione rafforzata si uccide anche il diritto di veto in materia di modifiche dei Trattati, non in modo formale, ma reale, poiché d’ora in poi la maggioranza qualificata potrà ignorare volutamente l’opposizione, per esempio, di Danimarca, Svezia e Gran Bretagna o di altri paesi, dove si potrebbe avere l’idea assolutamente antidemocratica di chiedere agli elettori che cosa ne pensano. I federalisti possono imporre la propria volontà in termini di una maggiore integrazione e i governi di Svezia, Gran Bretagna e Danimarca possono integrare progressivamente i loro paesi quando le decisioni sono state prese e comunque sono nella pratica vincolanti. Il Trattato di Nizza sottrae talmente tanti poteri agli elettori per trasferirli altrove che deve essere considerato come una vera modifica costituzionale e deve entrare in vigore solo dopo essere stato approvato da
nei paesi nei quali esiste questa possibilità."@it9
|
| lpv:translated text |
"Monsieur le Président, l'avant-projet du traité de Nice ressemble davantage à une constitution destinée à un État fédéral qu'à un accord pour une confédération d'États. Les lois de l'Union devront, de manière générale, être adoptées à la majorité qualifiée de sorte que toutes les démocraties des États membres pourront être mises en sourdine. Il reste 65 dispositions dans le traité d'Amsterdam qui requièrent une unanimité. Des propositions sont maintenant présentées en vue de permettre que des décisions à la majorité puissent être prises dans 49 domaines. Nous ne sommes plus très loin du but, à savoir un État unitaire. Les compétences qui seront octroyées à l'UE par le traité de Nice dépasseront celles que de nombreux États fédéraux accordent à l'échelon fédéral.
Et nous pénétrons au cœur même des États nationaux en acceptant que des décisions puissent être prises à la majorité à propos de certains secteurs de la politique sociale, à propos de la politique de l'emploi, de la fiscalité, de la politique industrielle, de la culture, des partis supranationaux voire même de nos propres rémunérations de sorte que nous deviendrons des représentants grassement payés des États membres de l'UE au lieu d'être les représentants des électeurs au sein du Parlement européen et d'être soumis à l'imposition nationale. La politique intérieure et la politique de la justice feront l'objet de décisions à la majorité à partir de 2004. Au niveau de la politique commerciale, les pays de l'UE auront l'aspect d'un État. Nous parlerons d'une seule voix disgracieuse au sein de l'OMC. La politique étrangère et de sécurité fera également l'objet de décisions à la majorité. Une unanimité ne sera plus requise que pour la politique de défense. Le nouveau traité réduira à une portion congrue le droit de veto et les pays dépourvus d'un droit de veto sont plus des États fédérés que des nations indépendantes. Des décisions à la majorité sur le plan intérieur, une représentation commune à l'échelon international - voilà la formule pour la constitution d'un État. Que fera encore la conférence intergouvernementale de 2004 puisque le contenu a déjà été décidé ? Elle se limitera à calligraphier un texte qui ressemblera à une véritable constitution - un texte reprenant d'abord la Charte des droits de l'homme et des droits fondamentaux, puis les règles du jeu et enfin une annexe reprenant les différentes politiques qui pourront être modifiées sans nécessiter de laborieuses ratifications.
Seule la démocratie sera absente. La démocratie aura été oubliée en cours de route. Voilà l'essence même des traités de Maastricht, d'Amsterdam et de Nice : davantage de décisions à la majorité permettant aux fonctionnaires et aux ministres de faire fi des électeurs et des élus du peuple. C'est l'inverse qui se passe dans une démocratie. Les décisions à la majorité supprimeront le droit de veto accordé aux démocraties parlementaires des États membres, mais cela ne fera pas de l'UE une démocratie parlementaire. Une coopération renforcée supprimera également le droit de veto à l'égard de modifications du traité - non pas de façon formelle, mais de façon réelle - car une majorité qualifiée pourra à l'avenir faire abstraction d'une opposition émanant, par exemple, du Danemark, de la Suède, de la Grande Bretagne ou d'autres pays qui pourraient avoir l'idée antidémocratique de demander aux électeurs ce qu'ils en pensent. La volonté des fédéralistes se réalisera grâce à davantage d'intégration et les gouvernements suédois, britannique et danois pourront diriger leur pays après que les décisions auront été prises et qu'elles auront été rendues obligatoires. Le traité de Nice ôtera tant de pouvoirs aux électeurs qu'il doit être considéré comme une véritable modification des constitutions et il ne pourra entrer en vigueur qu'après approbation par référendum dans les pays qui l'autorisent."@fr6
|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20001129.7.3-048"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spokenAs |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples