Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-10-25-Speech-3-277"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20001025.11.3-277"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Avant toute chose, je tiens à féliciter Monsieur Moreira da Silva pour les analyses lucides et pertinentes, ainsi que pour les excellentes propositions qu'il a formulées dans ses deux rapports. Cependant, je souhaite émettre quelques réserves, s'agissant de la mise en place anticipée de ce qu'il faut bien appeler "un système de droit à polluer".
Je voudrais redire, en premier lieu, que si l'on doit reconnaître le système d'échange de droits d'émission comme l'une des dispositions de nos accords internationaux, sur laquelle il n'y a pas lieu de revenir, la Commission semble oublier que ce mécanisme n'est que l'un des systèmes qualifiés de flexibles par le protocole de Kyoto.
En conséquence, il faut concevoir ce mécanisme non pas comme un outil de premier rang mais, au contraire, comme un instrument complémentaire à d'autres mesures, visant à réduire les gaz à effet de serre. On sait en effet que ce mécanisme n'incite en rien les entreprises à devenir moins polluantes et à changer leur façon de faire et que si l'on ne fait rien d'autre, en particulier dans le domaine des transports, on n'atteindra certainement pas les objectifs fixés par le protocole de Kyoto. Alors, ce que l'on peut reprocher au Livre vert de la Commission, c'est de mettre la charrue avant les bœufs, c'est d'amener l'Union européenne à mettre en place un système d'échange de droits d'émission par anticipation, alors que l'Union européenne n'a pas cette obligation d'anticipation, notamment vis-à-vis de ses partenaires commerciaux.
Sur ce point, il y a lieu, il me semble, de soutenir l'un des amendements présentés par nos collègues du groupe GUE/NGL qui estiment nécessaire de surseoir à la mise en œuvre d'un système de droit à polluer tant que le Conseil et les États membres n'auront pas élaboré et ratifié un plan opérationnel de mesures pour la réduction des gaz à effet de serre incluant l'ensemble des secteurs concernés et particulièrement les transports et l'agriculture.
Par ailleurs, la Commission passe sous silence les conséquences économiques et sociales que ce système ne manquera pas d'engendrer. Peut-on sérieusement, pourtant, ignorer les pratiques inacceptables qui découleront immanquablement des stratégies capitalistes des industries les plus polluantes. Peut-on faire comme si l'on ne savait pas que certains groupes industriels fusionneront au prix de licenciements, rachèteront des entreprises non polluantes ou moins polluantes dans le seul but de récupérer leur droit à polluer avant de les délocaliser ou de les fermer purement et simplement ?
Enfin, où sont nos objectifs environnementaux dans cette espèce de bourse internationale des droits à polluer et que peut-on attendre de ce système qui ne fait qu'ouvrir un grand marché de droits au profit de pays qui, comme la Russie, disposent peut-être d'une marge de manœuvre aujourd'hui, non pas en raison de la mise aux normes de leurs usines, mais tout simplement en raison de la baisse dramatique de leurs productions industrielles ? Je pense donc, en conclusion, que nous devons exiger la mise en chantier d'un accord-cadre de coopération entre la Russie et l'Union européenne afin que soit mise en place..."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Indledningsvis vil jeg gerne takke hr. Moreira Da Silva for de både klarsynede og relevante analyser og de fortræffelige forslag, der præsenteres i de to betænkninger. Jeg må dog tage forbehold over for den præmature etablering af, hvad man må betegne som en "formaliseret ret til at forurene".
Jeg vil først og fremmest understrege, at vi ganske vist må acceptere et system for handel med emissionsrettigheder. Det følger af de internationale aftaler, der er indgået, og der skal ikke ændres herved. Men Kommissionen synes at glemme, at dette blot er et af de instrumenter, der i Kyoto-protokollen betegnes som fleksible.
Systemet bør derfor ikke ses som den foretrukne mekanisme, men som en mekanisme, der supplerer andre foranstaltninger til reduktion af drivhusgasser. Det er velkendt, at denne mekanisme ikke ansporer virksomhederne til at ændre adfærd og nedbringe forureningen. Iværksættes der ikke andre foranstaltninger, især på transportområdet, når vi afgjort ikke de mål, der er fastsat i Kyoto-protokollen. Man kan således beklage, at Kommissionens grønbog så at sige gør tingene bagvendt. Den Europæiske Union tilskyndes således til på forhånd at etablere et system for handel med emissionsrettigheder, uagtet at Den Europæiske Union ikke er forpligtet til at fastlægge dette på forhånd, heller ikke i forhold til vores samhandelspartnere.
Der er efter min opfattelse al mulig grund til at støtte det ændringsforslag, der er fremsat af GUE/NGL-Gruppen, ifølge hvilket den omhandlede formalisering af retten til at forurene bør stilles i bero, så længe Rådet og medlemsstaterne ikke har udarbejdet og ratificeret en plan for operationelle initiativer til reduktion af emissionen af drivhusgasser omfattende samtlige sektorer og i særdeleshed transportsektoren og landbruget.
Kommissionen undlader i øvrigt at omtale de økonomiske og sociale følger af det omhandlede system. Ingen kan imidlertid være uvidende om de kapitalistiske strategier, der anlægges af de mest forurenende virksomheder, og den helt uacceptable praksis, der uundgåeligt følger heraf. Ingen kan være uvidende om, at der er industrikoncerner, som fusionerer med afskedigelser til følge. At der er koncerner, som opkøber ikke-forurenende eller mindre forurenende virksomheder med det ene formål at erhverve deres rettigheder til at forurene for dernæst at flytte eller simpelthen lukke de pågældende virksomheder.
Hvor er miljømålene henne, når det gælder denne internationale børs for forureningsrettigheder? Og hvilke resultater kan vi forvente af et system, som blot skaber et stort marked for de omhandlede rettigheder til fordel for lande som eksempelvis Rusland, som måske nok har et vist råderum i dag. Ikke fordi deres virksomheder opfylder miljøkravene, men ganske enkelt fordi industriproduktionen i de pågældende lande er faldet drastisk. Jeg mener med andre ord, vi bør kræve, at der udarbejdes en rammeaftale for samarbejdet mellem Rusland og Den Europæiske Union med henblik på iværksættelse..."@da1
"Ich möchte vor allem Herrn
Moreira da Silva Anerkennung aussprechen zu den klaren und zutreffenden Analysen sowie den ausgezeichneten Vorschlägen, die er in seinen beiden Berichten vorgelegt hat. Dennoch möchte ich einige Vorbehalte hinsichtlich der vorzeitigen Einführung dessen äußern, was man wohl als „System von Rechten zur Umweltverschmutzung“ bezeichnen muss.
Zunächst möchte ich wiederholen, dass die Kommission hinsichtlich der Anerkennung des Handels mit Emissionsrechten als unabänderliche Bestimmung in unseren internationalen Abkommen zu vergessen scheint, dass er nur einer der im Kyoto-Protokoll als flexibel bezeichneten Mechanismen ist.
Somit ist dieser Mechanismus nicht als erstrangiges, sondern im Gegenteil als ein Instrument anzusehen, mit dem andere Maßnahmen zur Verringerung der Treibhausgasemissionen ergänzt werden. Man weiß doch sehr wohl, dass dieser Mechanismus die Unternehmen keineswegs zur Reduzierung der Umweltverschmutzung und zur Änderung ihrer Gewohnheiten veranlasst, und dass man die im Protokoll von Kyoto festgeschriebenen Ziele mit Sicherheit nicht erreicht, wenn insbesondere im Verkehrssektor alles beim Alten bleibt. Was man also dem Grünbuch der Kommission vorwerfen kann, ist, das Pferd am Schwanz aufzuzäumen, d.h. die Europäische Union zu veranlassen, vorzeitig ein System des Handels mit Emissionsrechten einzuführen, während sie überhaupt nicht, vor allem ihren Handelspartnern gegenüber nicht, verpflichtet ist, Vorreiter zu sein.
Insofern sollte man einen Änderungsantrag unserer Kollegen der GUE/NGL-Fraktion unterstützen, die es für erforderlich halten, die Einführung eines Systems, das auf die Berechtigung zur Umweltverschmutzung hinausläuft, solange auszusetzen, bis der Rat und die Mitgliedstaaten einen operativen Maßnahmeplan zur Verringerung der Treibhausgase erarbeitet und ratifiziert haben, der alle betroffenen Bereiche und insbesondere das Verkehrswesen und die Landwirtschaft einschließt.
Außerdem verschweigt die Kommission die wirtschaftlichen und sozialen Folgen, die dieses System ganz sicher mit sich bringt. Kann man überhaupt ernstlich jene verwerflichen Praktiken ignorieren, die sich unausweichlich aus den kapitalistisch orientierten Strategien der Industrien ergeben, die die Umwelt am meisten belasten? Kann man so tun, als ob man nicht wüsste, dass bestimmte Industriekonzerne ausschließlich zu dem Zweck, ihr Emissionsrecht wieder zu erlangen, unter Inkaufnahme von Entlassungen fusionieren und umweltverträgliche oder weniger umweltschädliche Unternehmen aufkaufen, um sie dann zu verlegen oder schlicht und einfach zu schließen?
Und wo sind schließlich unsere Umweltziele in dieser Art internationaler Börse für Umweltverschmutzungsrechte und was kann man von diesem System erwarten, das lediglich bewirkt, dass ein umfangreicher Markt an Rechten für Länder eröffnet wird, die wie Russland, derzeit möglicherweise über einen Spielraum verfügen, nicht etwa, weil sie ihre Fabriken den Normen angleichen, sondern einfach aufgrund des dramatischen Rückgangs ihrer Industrieproduktion? Ich denke also – und damit möchte ich zum Schluss kommen – dass wir die Ausarbeitung eines Rahmenkooperationsabkommens zwischen Russland und der Europäischen Union fordern müssen, damit …."@de7
"Καταρχήν, θα ήθελα να συγχαρώ τον κύριο Moreira da Silva για τις διαυγείς και ορθές αναλύσεις, καθώς και για τις εξαίρετες προτάσεις που διατύπωσε στις δύο εκθέσεις του. Επιθυμώ πάντως να εκφράσω ορισμένους ενδοιασμούς σχετικά με την εκ των προτέρων εφαρμογή του συστήματος που θα ήταν καλύτερο να ονομαστεί “σύστημα που επιτρέπει τη ρύπανση”.
Θα ήθελα να επαναλάβω, καταρχήν, ότι ακόμη και αν πρέπει να αναγνωρίσουμε το σύστημα εμπορίας δικαιωμάτων εκπομπών ως μια από τις διατάξεις των διεθνών συμφωνιών μας, στην οποία δεν χρειάζεται να επανέλθουμε, η Επιτροπή φαίνεται να λησμονεί ότι ο μηχανισμός αυτός δεν είναι παρά ένας από τους μηχανισμούς που έχουν χαρακτηριστεί ευέλικτοι βάσει του Πρωτοκόλλου του Κυότο.
Συνεπώς, πρέπει να αντιλαμβανόμαστε τον εν λόγω μηχανισμό όχι ως κύριο εργαλείο αλλά, αντίθετα, ως συμπληρωματικό εργαλείο άλλων μέτρων, με στόχο τη μείωση των αερίων θερμοκηπίου. Γνωρίζουμε πράγματι ότι ο μηχανισμός αυτός αποτυγχάνει παντελώς να πείσει τις επιχειρήσεις να ρυπαίνουν λιγότερο και να αλλάξουν τον τρόπο λειτουργίας τους και ότι εάν δεν ενεργοποιηθούμε, ιδίως στον τομέα των μεταφορών, δεν θα επιτύχουμε σε καμία περίπτωση τους στόχους που θέτει το Πρωτόκολλο του Κυότο. Επομένως, μπορούμε να προσάψουμε στην Πράσινη Βίβλο της Επιτροπής το γεγονός ακριβώς ότι δεν ακολουθεί μια λογική σειρά, ότι οδηγεί την Ευρωπαϊκή Ένωση στην εκ των προτέρων εφαρμογή ενός συστήματος εμπορίας δικαιωμάτων εκπομπών, ενώ η Ευρωπαϊκή Ένωση δεν έχει την εκ των προτέρων αυτή υποχρέωση, κυρίως απέναντι στους εμπορικούς της εταίρους.
Ως προς το σημείο αυτό, αξίζει, νομίζω, να υποστηρίξουμε μία από τις τροπολογίες που υποβλήθηκαν από τους συναδέλφους μας της Ομάδας της ΕΕΑ/ΑρΠρΒΧ που θεωρούν αναγκαία την αναβολή της εφαρμογής του συστήματος που επιτρέπει τη ρύπανση για όσο χρειαστεί, μέχρι το Συμβούλιο και τα κράτη μέλη να επεξεργαστούν και επικυρώσουν ένα επιχειρησιακό σχέδιο μέτρων για την μείωση των αερίων θερμοκηπίου που να περιλαμβάνει όλους τους συναφείς τομείς και ιδίως τις μεταφορές και τη γεωργία.
Εξάλλου, η Επιτροπή σιωπά όσον αφορά στις οικονομικές και κοινωνικές συνέπειες που το σύστημα αυτό ασφαλώς θα έχει. Είναι, όμως, πραγματικά δυνατό να αγνοήσουμε τις απαράδεκτες πρακτικές που θα προκύψουν αναπόφευκτα από τις καπιταλιστικές στρατηγικές των βιομηχανιών που προκαλούν μεγάλη ρύπανση; Μπορούμε να συμπεριφερθούμε σαν να μην γνωρίζουμε ότι ορισμένοι βιομηχανικοί όμιλοι θα πραγματοποιήσουν συγχωνεύσεις προβαίνοντας σε απολύσεις, θα εξαγοράσουν επιχειρήσεις που δεν ρυπαίνουν ή που ρυπαίνουν λιγότερο με μόνο σκοπό να ανακτήσουν το δικαίωμα να ρυπαίνουν πριν αναγκαστούν να μετεγκατασταθούν ή απλώς και μόνο να βάλουν λουκέτο;
Τέλος, που είναι οι περιβαλλοντικοί μας στόχοι σε αυτό το είδος διεθνούς χρηματιστηρίου δικαιωμάτων που επιτρέπουν τη ρύπανση, και τι μπορούμε να προσδοκούμε από το σύστημα αυτό που δεν κάνει τίποτε άλλο από το να ανοίγει μια μεγάλη αγορά δικαιωμάτων προς όφελος των χωρών που, όπως η Ρωσία, διαθέτουν ενδεχομένως σήμερα ένα περιθώριο ελιγμών, όχι λόγω της εφαρμογής προδιαγραφών στα εργοστάσιά τους, αλλά απλώς λόγω της δραματικής μείωσης της βιομηχανικής τους παραγωγής; Φρονώ λοιπόν, εν κατακλείδι, ότι οφείλουμε να απαιτήσουμε την επεξεργασία μιας συμφωνίας πλαίσιο για τη συνεργασία ανάμεσα στη Ρωσία και την Ευρωπαϊκή Ένωση προκειμένου να εφαρμοστεί..."@el8
"Firstly I would like to thank Mr Moreira da Silva for his clear-sighted and pertinent analyses, and for the excellent proposals he has put forward in both his reports. However, I wish to express a few reservations in the case of the early implementation of what must be called ‘a system of entitlement to pollute’.
I would like to repeat that, if we have to recognise the system of trading in CO2 emission rights as one of the provisions of our international agreements which we cannot go back on, the Commission seems to forget that this mechanism is just one of the systems described as flexible by the Kyoto Protocol.
As a result, this mechanism must be looked upon not as a frontline tool but, on the contrary, as an instrument complementary to other measures aimed at reducing greenhouses gases. We are fully aware that this mechanism does not encourage companies to become less polluting and to change their ways, and that, if nothing else is done, especially in the area of transport, we will certainly not achieve the objectives set by the Kyoto Protocol. The Commission Green Paper can thus be accused of putting the cart before the horse and of urging the European Union to put in place a system of advance trade in CO2 emission rights, even though it is not obliged to do so, especially vis-à-vis its commercial partners.
On this point, it seems to me that there is a case for backing one of the amendments tabled by my colleagues in the Confederal Group of the European United Left – Nordic Green Left, who deem it necessary to stay the implementation of a system of entitlement to pollute until the Council and the Member States have drawn up and ratified an operational plan of measures to reduce greenhouse gases, encompassing all the sectors involved, especially transport and agriculture.
What is more, the Commission remains silent on the economic and social consequences that this system cannot fail to create. But can we seriously ignore the unacceptable practices which will inevitably result from the capitalist strategies of the most polluting industries? Can we act as if we did not know that some industrial groups will merge at the cost of redundancies, and buy up non-polluting or less polluting companies with the sole purpose of recovering their right to pollute before relocating them or purely and simply closing them down?
Finally, where are our environmental objectives in this sort of international stock market of pollution rights and what can be expected of a system which simply opens up a huge market of rights on behalf of countries which, like Russia, may today have room for manoeuvre, not by virtue of bringing their factories up to the required standards, but quite simply by virtue of a dramatic reduction in their industrial output. To conclude, I think that we must press for the implementation of a framework agreement of cooperation between Russia and the European Union so as to put in place …"@en3
"(FR) Ante todo deseo felicitar al señor Moreira Da Silva por el análisis lúcido y pertinente, así como por las excelentes propuestas que ha formulado en sus dos informes. No obstante, deseo expresar algunas reservas sobre la aplicación anticipada de lo que ha de denominarse “sistema de derecho a contaminar”.
Desearía repetir, en primer lugar, que si bien debe reconocerse el sistema de comercio de los derechos de emisión como una de las disposiciones de nuestros acuerdos internacionales, que no debe ser revisada, la Comisión parece olvidar que dicho mecanismo es sólo uno de los sistemas que el Protocolo de Kioto califica de flexibles.
Por consiguiente, dicho mecanismo no debe concebirse como una herramienta de primer orden, sino, por el contrario, como un instrumento complementario de otras medidas, tendentes a reducir los gases de efecto invernadero. Es sabido que este mecanismo no incita en absoluto a las empresas a ser menos contaminantes y a cambiar sus métodos y que si no se hace nada más, en particular en el ámbito de los transportes, no podrán lograrse los objetivos fijados por el Protocolo de Kioto. Lo que puede reprocharse, pues, al Libro Verde de la Comisión, es el hecho de querer empezar la casa por el tejado, de querer obligar a la Unión Europea a crear un sistema de comercio de los derechos de emisión por anticipado, cuando la Unión Europea no tiene esta obligación de anticipación, sobre todo frente a sus socios comerciales.
Con respecto a este punto, creo que debe apoyarse una de las enmiendas presentadas por nuestros colegas del Grupo GUE/NGL, quienes consideran necesario aplazar la creación de un sistema de derecho a contaminar mientras el Consejo y los Estados miembros no elaboren y ratifiquen un plan operativo de medidas para la reducción de los gases de efecto invernadero que incluya el conjunto de los sectores afectados y particularmente los transportes y la agricultura.
Por otro lado, la Comisión pasa por alto las consecuencias económicas y sociales que dicho sistema generará. ¿Se puede razonablemente, sin embargo, ignorar las prácticas inaceptables que resultarán infaliblemente de las estrategias capitalistas de las industrias más contaminantes? ¿Podemos fingir ignorar que algunos grupos industriales se fusionarán a costa de despidos y que comprarán empresas no contaminantes, o menos contaminantes, con el único objetivo de recuperar su derecho a contaminar antes de trasladarlas o de cerrarlas, pura y simplemente?
Finalmente, ¿dónde están nuestros objetivos medioambientales en esta especie de bolsa internacional de derechos a contaminar, y qué puede esperarse de este sistema que no hace más que abrir un gran mercado de derechos en provecho de países que, como Rusia, hoy disponen quizá de un margen de maniobra, no ya por la aplicación de las normas en sus fábricas, sino simplemente debido al descenso dramático de sus producciones industriales? Pienso, pues, en conclusión, que debemos exigir la elaboración de un acuerdo-marco de cooperación entre Rusia y la Unión Europea, para que por fin se cree..."@es12
"Haluan aivan ensiksi onnitella Moreira Da Silvaa terävistä ja asianmukaisista analyyseistä sekä niistä erinomaisista ehdotuksista, jotka hän on laatinut kahdessa mietinnössään. Haluan kuitenkin esittää joitakin varauksia, mitä tulee järjestelmään, joka on perustettu jo etukäteen ja jota on todellakin kutsuttava oikeudeksi saastuttaa.
Haluaisin ensiksi toistaa, että vaikka meidän onkin tunnustettava päästökauppajärjestelmä yhdeksi kansainvälisten sopimustemme määräyksistä, johon ei ole syytä palata, komissio näyttää unohtavan, että tämä mekanismi on vain yksi niistä järjestelmistä, jotka luokitellaan Kioton pöytäkirjassa joustaviksi.
Tätä mekanismia ei siis saa pitää ensisijaisena työvälineenä vaan päinvastoin sellaisena välineenä, jolla täydennetään muita toimia kasvihuonekaasujen vähentämiseksi. Tiedämme nimittäin, ettei tämä mekanismi kannusta yrityksiä millään tavalla saasteidensa vähentämiseen eikä toimintatapojensa muuttamiseen, ja jos mitään muuta ei tehdä, erityisesti liikenteen alalla, Kioton pöytäkirjassa vahvistettuja tavoitteita ei varmasti saavuteta. Joten komission vihreää kirjaa voidaan moittia siitä, että siinä lähdetään liikkeelle väärästä päästä ja ajetaan Euroopan unionia perustamaan päästökauppajärjestelmä jo etukäteen, vaikkei Euroopan unionilla ole tällaista ennakoimisvelvollisuutta, varsinkaan kauppakumppaneihinsa nähden.
Tässä kohdassa on minusta syytä tukea yhtä GUE/NGL-ryhmän kollegoidemme esittämää tarkistusta, jossa pidetään välttämättömänä lykätä sen järjestelmän täytäntöönpanoa, joka oikeuttaa saastuttamiseen, niin kauan kuin neuvosto ja jäsenvaltiot eivät ole laatineet eivätkä ratifioineet sellaista kasvihuonekaasujen vähentämiseen tähtäävää toimintasuunnitelmaa, joka sisältää kaikki asianomaiset alat ja erityisesti liikenteen ja maatalouden.
Lisäksi komissio vaikenee niistä taloudellisista ja sosiaalisista seurauksista, joita tämä järjestelmä varmasti aiheuttaa. Voimmeko kuitenkin jättää vakavassa mielessä huomiotta ne sietämättömät käytännöt, jotka seuraavat väistämättä kaikkein saastuttavimpien yritysten kapitalistisista strategioista? Voimmeko käyttäytyä ikään kuin emme tietäisi, että jotkin teollisuusryhmät fuusioituvat irtisanomistenkin uhalla, ostavat yrityksiä, jotka eivät saastuta tai jotka saastuttavat vähemmän, ainoana tavoitteenaan hankkia oikeus saastuttamiseen ennen näiden yritysten toiminnan siirtämistä muualle tai niiden sulkemista muitta mutkitta?
Kysyn lopuksi, missä ympäristötavoitteemme ovat tässä jonkinlaisessa saastuttamisoikeuksien kansainvälisessä pörssikaupassa ja mitä voimme odottaa tältä järjestelmältä, joka ainoastaan käynnistää oikeuksien suurmarkkinat Venäjän kaltaisten maiden hyväksi, joilla on ehkä tällä hetkellä käytössään liikkumavaraa - ei sen takia, että niiden tehtaat olisi saatettu normien mukaisiksi, vaan aivan yksinkertaisesti niiden teollisuustuotannon kohtalokkaan laskun takia? Sanon siis puheenvuoroni lopuksi, että mielestäni meidän on vaadittava yhteistyötä koskevan puitesopimuksen alulle panemista Venäjän ja Euroopan unionin välillä, jotta voitaisiin perustaa..."@fi5
"Desidero innanzitutto congratularmi con l’onorevole Moreira da Silva per la sua analisi lucida e pertinente, nonché per le eccellenti proposte formulate nelle due relazioni. Tuttavia, mi permetto di esprimere qualche riserva in ordine all’attuazione anticipata di quello che va definito come un “sistema di diritto ad inquinare”.
Vorrei in primo luogo ribadire che, se si deve riconoscere il sistema di scambio dei diritti di emissione tra disposizioni dei nostri accordi internazionali – e su ciò non vi è motivo di ritornare –, la Commissione sembra dimenticare che tale sistema non è che uno dei cosiddetti meccanismi di flessibilità previsti dal Protocollo di Kyoto.
Di conseguenza, occorre concepire tale meccanismo non come uno strumento con un ruolo di punta, bensì, al contrario, come uno strumento complementare rispetto ad altre misure volte a ridurre le emissioni di gas ad effetto serra. E’ infatti notorio che tale meccanismo non fornisce alle imprese alcun incentivo ad inquinare meno e a modificare il loro comportamento, e che senza altri interventi, in particolare nel settore dei trasporti, certamente non si raggiungeranno gli obiettivi fissati dal Protocollo di Kyoto. Pertanto, un rimprovero che può essere mosso al Libro verde della Commissione è di mettere il carro davanti ai buoi, di spingere l’Unione europea ad attuare un sistema di scambio dei diritti di emissione a priori, quando invece l’Unione europea non ha alcun obbligo di anticipo, in particolare nei confronti dei suoi
commerciali.
Su questo punto, mi pare che vi sia ragione per sostenere uno degli emendamenti presentati dai colleghi del gruppo GUE/NGL, i quali ritengono necessario soprassedere all’istituzione di un sistema di diritto ad inquinare fintantoché il Consiglio e gli Stati membri non abbiano elaborato e ratificato un piano operativo di misure per la riduzione dei gas ad effetto serra che comprenda tutti i settori interessati, ed in particolare i trasporti e l’agricoltura.
D’altra parte, la Commissione passa sotto silenzio le conseguenze economiche e sociali che tale sistema non mancherà di produrre. Ma, in tutta serietà, si possono ignorare le pratiche inaccettabili che inevitabilmente scaturiranno dalle strategie capitalistiche delle industrie più inquinanti? Si può fingere di non sapere che certi gruppi industriali arriveranno a fondersi a prezzo di licenziamenti, assorbiranno imprese non inquinanti, o comunque meno inquinanti, al solo scopo di recuperare il loro diritto ad inquinare prima di delocalizzarle o semplicemente di chiuderle?
Infine, dove vanno a finire i nostri obiettivi ambientali in questa specie di borsa internazionale dei diritti ad inquinare, e che cosa ci si può attendere da tale sistema che non fa che aprire un grande mercato di diritti a vantaggio di paesi che, come la Russia, forse oggi dispongono di un margine di manovra non tanto in ragione della messa a norma delle loro fabbriche, quanto, più semplicemente, per il livello drammaticamente basso delle loro produzioni industriali? Dunque, in conclusione, ritengo che si debba esigere la messa a punto di un accordo quadro di cooperazione tra la Russia e l’Unione europea affinché sia costituito …
(
)"@it9
"Firstly I would like to thank Mr Moreira da Silva for his clear-sighted and pertinent analyses, and for the excellent proposals he has put forward in both his reports. However, I wish to express a few reservations in the case of the early implementation of what must be called ‘a system of entitlement to pollute’.
I would like to repeat that, if we have to recognise the system of trading in CO2 emission rights as one of the provisions of our international agreements which we cannot go back on, the Commission seems to forget that this mechanism is just one of the systems described as flexible by the Kyoto Protocol.
As a result, this mechanism must be looked upon not as a frontline tool but, on the contrary, as an instrument complementary to other measures aimed at reducing greenhouses gases. We are fully aware that this mechanism does not encourage companies to become less polluting and to change their ways, and that, if nothing else is done, especially in the area of transport, we will certainly not achieve the objectives set by the Kyoto Protocol. The Commission Green Paper can thus be accused of putting the cart before the horse and of urging the European Union to put in place a system of advance trade in CO2 emission rights, even though it is not obliged to do so, especially vis-à-vis its commercial partners.
On this point, it seems to me that there is a case for backing one of the amendments tabled by my colleagues in the Confederal Group of the European United Left – Nordic Green Left, who deem it necessary to stay the implementation of a system of entitlement to pollute until the Council and the Member States have drawn up and ratified an operational plan of measures to reduce greenhouse gases, encompassing all the sectors involved, especially transport and agriculture.
What is more, the Commission remains silent on the economic and social consequences that this system cannot fail to create. But can we seriously ignore the unacceptable practices which will inevitably result from the capitalist strategies of the most polluting industries? Can we act as if we did not know that some industrial groups will merge at the cost of redundancies, and buy up non-polluting or less polluting companies with the sole purpose of recovering their right to pollute before relocating them or purely and simply closing them down?
Finally, where are our environmental objectives in this sort of international stock market of pollution rights and what can be expected of a system which simply opens up a huge market of rights on behalf of countries which, like Russia, may today have room for manoeuvre, not by virtue of bringing their factories up to the required standards, but quite simply by virtue of a dramatic reduction in their industrial output. To conclude, I think that we must press for the implementation of a framework agreement of cooperation between Russia and the European Union so as to put in place …"@lv10
"In de allereerste plaats mijn felicitaties aan mijnheer Moreira Da Silva voor zijn scherpe en relevante analyses, alsook voor de uitstekende voorstellen die hij in zijn twee verslagen heeft geformuleerd. Toch zou ik enkele bezwaren willen aantekenen tegen de geplande invoering van een systeem dat dient te worden omschreven als "het recht om te vervuilen".
Ik zou om te beginnen willen herhalen dat ofschoon het systeem van de handel in emissierechten inderdaad een van de bepalingen is van onze internationale akkoorden - en daar hoeven we nu niet op terug te komen - de Commissie lijkt te vergeten dat dit systeem slechts een van de zogenaamde flexibele mechanismen van het Protocol van Kyoto is.
Bijgevolg moet dit mechanisme niet als een van de voornaamste instrumenten worden gezien, maar veeleer als een aanvulling op andere maatregelen ter vermindering van broeikasgassen. Het is immers duidelijk dat dit mechanisme bedrijven er allerminst toe zal aanzetten om minder te vervuilen en hun gedrag te wijzigen, en dat als er niets anders gedaan wordt, met name op het gebied van vervoer, we zeker niet de doelstellingen van het Kyoto-Protocol zullen halen. Wat men het Groenboek van de Commissie kan verwijten, is dat daarin het paard achter de wagen wordt gespannen. Men wil immers bij voorbaat in de Europese Unie een systeem voor de handel in emissierechten invoeren, ofschoon niemand de Europese Unie verplicht om op iedereen vooruit te lopen, vooral niet op haar handelspartners. Op dit punt is het denk ik zinvol om een van de amendementen te steunen van onze collega's van de GUE/NGL-Fractie die het noodzakelijk vinden de invoering van een systeem, waarmee het recht op vervuiling wordt ingevoerd, op te schorten zolang de Raad en de lidstaten geen operationeel plan hebben uitgewerkt en geratificeerd met maatregelen om de uitstoot van broeikasgassen terug te dringen in alle betrokken sectoren, en in het bijzonder in het vervoer en de landbouw.
Overigens zwijgt de Commissie over de economische en sociale gevolgen die dit systeem onvermijdelijk met zich mee zal brengen. Men kan echter moeilijk voorbijgaan aan de onaanvaardbare praktijken waartoe de kapitalistische strategieën van de meest vervuilende industrieën onherroepelijk zullen leiden. Iedereen moet toch beseffen dat sommige industriële concerns zullen overgaan tot fusies - met alle gevolgen van dien zoals ontslagen - en niet-vervuilende of minder vervuilende bedrijven zullen opkopen met als enige doel hun vervuilingsrechten te verwerven alvorens ze te verplaatsen of vlakweg te sluiten.
Kortom, waar blijven onze milieudoelstellingen op deze internationale beurs van vervuilingsrechten en wat kan men verwachten van een systeem dat slechts een enorme markt voor emissierechten opent ten bate van landen die, zoals Rusland, vandaag misschien nog beschikken over een emissiemarge, niet omdat ze ervoor gezorgd hebben dat hun fabrieken voldoen aan de normen, maar domweg omdat hun industriële productie is gekelderd? Kortom, we moeten eisen dat er wordt begonnen aan de opstelling van een kaderovereenkomst voor samenwerking tussen Rusland en de Europese Unie met het oog op de totstandbrenging …"@nl2
"Antes de mais, queria felicitar o senhor deputado Moreira da Silva pelas análises lúcidas e pertinentes, bem como pelas excelentes propostas que formulou nos seus dois relatórios. Gostaria, contudo, de expressar algumas reservas quanto à aplicação antecipada daquilo a que temos de chamar “um sistema do direito a poluir”.
Gostaria de reafirmar, em primeiro lugar, que se há que reconhecer o sistema de transacção dos direitos de emissão como uma das disposições dos nossos acordos internacionais, sobre a qual não é possível voltar atrás, a Comissão parece esquecer que este mecanismo é apenas um dos sistemas qualificados como flexíveis pelo Protocolo de Quioto.
Por conseguinte, há que conceber este mecanismo não como um instrumento de primeira linha, mas antes como um instrumento complementar a outras medidas que visam reduzir os gases com efeito de estufa. Sabemos, com efeito, que este mecanismo não incita de modo nenhum as empresas a tornarem-se menos poluentes e a modificarem o seu modo de agir e que, se não tomarmos outras medidas, nomeadamente no sector dos transportes, certamente não atingiremos os objectivos fixados pelo Protocolo de Quioto. Assim, o que podemos censurar ao Livro Verde da Comissão é o facto de pôr o carro à frente dos bois, de levar a União Europeia a pôr em prática um sistema de transacção dos direitos de emissão por antecipação, quando, afinal, a União Europeia não tem essa obrigação de antecipação, nomeadamente perante os seus parceiros comerciais.
Neste ponto, é sensato, a meu ver, apoiar uma das alterações apresentadas pelos nossos colegas do Grupo GUE/NGL que consideram necessário suspender a concretização de um sistema do direito a poluir enquanto o Conselho e os Estados-Membros não tiverem elaborado e ratificado um plano operacional de medidas para reduzir a emissão de gases com efeito de estufa que inclua o conjunto dos sectores afectados e, em particular, os transportes e a agricultura.
Por outro lado, a Comissão omite as consequências económicas e sociais que este sistema não deixará de provocar. No entanto será possível, agindo com seriedade, ignorar as práticas inaceitáveis que inevitavelmente decorrerão das estratégias capitalistas das indústrias mais poluentes? Podemos fingir não saber que determinados grupos industriais procederão a fusões mediante despedimentos, readquirirão empresas não poluidoras ou menos poluidoras com o único objectivo de recuperar o seu direito a poluir antes de as deslocalizar ou, pura e simplesmente, de as fechar?
Onde se encontram, afinal, os nossos objectivos ambientais nesta espécie de bolsa internacional dos direitos de poluir e que podemos nós esperar desse sistema que apenas vem abrir um grande mercado de direitos em benefício de países que, como a Rússia, dispõem hoje de margem de manobra, devido não ao facto de as suas fábricas terem passado a obedecer às normas mas, muito simplesmente, à dramática diminuição das suas produções industriais? Para concluir, parece-me que temos de exigir que se prepare um acordo-quadro de cooperação entre a Rússia e a União Europeia, a fim de concretizar..."@pt11
"Innan jag säger någonting annat vill jag gratulera Moreira da Silva till hans klarsynta och relevanta analyser, och till de utmärkta förslag som han har lagt fram i sina två betänkanden. Trots det vill jag framföra ett antal betänkligheter när det gäller att tidigarelägga inrättandet av vad som måste kallas ”ett system för rätten att förorena”.
Först vill jag än en gång säga att även om man måste erkänna att systemet för handel med utsläppsrätter är en del av våra internationella avtal, som det inte finns någon anledning att ompröva, tycks kommissionen glömma bort att denna mekanism bara utgör ett av de system som fått beteckningen flexibel i Kyotoprotokollet.
Följaktligen bör man inte se den här mekanismen som ett främsta rangens redskap, utan tvärtom som ett instrument som kompletterar andra åtgärder med syftet att minska växthusgaserna. I själva verket finns det en medvetenhet om att denna mekanism inte på något sätt uppmuntrar företagen att minska sina föroreningar och ändra sina metoder. Och om man inte gör någonting annat – i synnerhet på transportområdet – kommer man med största säkerhet inte att uppnå de mål som slagits fast i Kyotoprotokollet. Det man kan kritisera kommissionens grönbok för, det är att den börjar i galen ända, dvs. att den förmår Europeiska unionen att i förväg inrätta ett system för handel av utsläppsrätter, samtidigt som Europeiska unionen inte är skyldig att göra detta på förhand, framför allt inte i förhållande till sina handelspartner.
På den här punkten tycks det finnas skäl att stödja ett av de ändringsförslag som har lagts fram av våra kolleger i GUE/NGL-gruppen. De anser det nödvändigt att senarelägga inrättandet av ett system med rätt att förorena, så länge rådet och medlemsstaterna inte har utarbetat och ratificerat en operativ handlingsplan för minskade växthusgaser, en plan som omfattar alla berörda aktörer, i synnerhet aktörerna på transportområdet och i jordbruket.
Dessutom förbigår kommissionen med tystnad de ekonomiska och sociala konsekvenserna, som systemet oundvikligen kommer att ge upphov till. Men kan man på allvar nonchalera de oacceptabla metoder som ofrånkomligen kommer att bli resultatet av de mest förorenande industriernas kapitalistiska strategier? Kan man verkligen bete sig som om man inte visste att vissa industrigrupper kommer att gå samman till priset av uppsägningar, att de kommer att köpa upp icke-förorenande eller mindre förorenande företag med det enda syftet att komma över deras rätt att förorena, för att sedan omlokalisera dessa företag eller helt enkelt lägga ned dem?
Var finns till sist våra miljömål på en sådan internationell börs för föroreningsrätter? Och vad kan man förvänta sig av detta system, som inte gör annat än öppnar en stor marknad med utsläppsrätter till fördel för länder som – t.ex. Ryssland – i dag kanske har ett visst handlingsutrymme, men inte på grund av att deras fabriker numera uppfyller gällande normer, utan helt enkelt för att deras industriproduktion har drabbats av en dramatisk nedgång? Jag anser därför, sammanfattningsvis, att vi måste kräva att ramavtalet för samarbetet mellan Ryssland och Europeiska unionen arbetas om, så att det kan inrättas..."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Patrie (PSE ). -"12
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples