Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-09-05-Speech-2-033"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20000905.2.2-033"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Signor Presidente, mi associo al monito della collega Sbarbati: in questo momento occorre più coraggio, occorre che le Istituzioni europee dimostrino maggiore coraggio.
L'Unione europea, al pari degli Stati Uniti, ha oggi il difficile, fondamentale, compito di impedire qualsiasi fuga a ritroso delle parti e di valutare la possibilità di ricercare una via d'uscita ai problemi dei palestinesi e degli israeliani.
In questa direzione ritengo vada sostenuta la proposta del collega Galeote di riproporre una nuova edizione della Conferenza di Madrid. Ne sottolineo l'importanza con un'osservazione di carattere storico: nella dichiarazione di Venezia del 1980, proposta dai Ministri Genscher e Colombo, la Comunità per prima fissò la necessità di una soluzione attraverso un negoziato sul problema palestinese. Era il periodo in cui Arafat veniva ancora considerato un terrorista, non godeva del visto per recarsi in America alla sede delle Nazioni Unite e non esisteva alcun consenso generale sulle strategie diplomatiche da adottare. Dopo la sua visita a Roma nel 1982, in occasione della Conferenza dell'Unione interparlamentare, finalmente la situazione si sbloccò e Arafat non solo ottenne il visto ma gli Stati Uniti - sulla base della preparazione fatta ad Oslo - assunsero un ruolo attivo sulla questione palestinese.
Nessuno nega oggi che l'attività degli Stati Uniti sia indispensabile, ritengo però che anche l'Unione europea abbia, al pari degli Stati Uniti, un ruolo da svolgere e non debba dimenticare il passato; non per rivendicare primogeniture ma per rivendicare il suo ruolo, che è indispensabile e, come ha affermato il Ministro Moscovici, complementare a quello degli Stati Uniti nella ricerca di una soluzione al problema, soluzione che non è certo vicina.
Concludo con un'osservazione sul cosiddetto statuto internazionale di Gerusalemme. Statuto internazionale non significa amministrazione internazionale della città, ma più semplicemente che, nella nostra veste di comunità internazionale, dobbiamo farci carico di questa iniziativa affinché lo strumento dello statuto - a prescindere da chi eserciti la sovranità territoriale su Gerusalemme - impegni tutti nella garanzia di un controllo internazionale, grazie al quale a ogni credente - cristiano, ebreo e musulmano - possa essere infine assicurato l'accesso ai Luoghi Santi."@it9
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, jeg tilslutter mig Sbarbatis appel. Lige nu er der brug for mere mod, der er brug for, at de europæiske institutioner udviser større mod.
Den Europæiske Union har nu i lighed med USA den vanskelige og væsentlige opgave at hindre, at nogen af parterne tager tilbageskridt, samt at vurdere muligheden for at finde en løsning på det palæstinensisk-israelske problem.
Jeg kan derfor støtte Galeotes idé om at foreslå, at der afholdes en ny Madrid-konference. Lad mig understrege betydningen heraf med en historisk bemærkning, nemlig at Fællesskabet efter forslag fra ministrene Genscher og Colombo i Venedig-erklæringen fra 1980 for første gang fastslog, at det var nødvendigt at finde en løsning på det palæstinensiske problem ad forhandlingsvejen. Det var dengang, Arafat stadig blev betragtet som terrorist, han kunne ikke få visum til USA og kunne derfor ikke tage til FN's hovedsæde, og der var ingen generel enighed om de diplomatiske strategier. Efter hans besøg i Rom 1982 i anledning af Unionens parlamentskonference blev der endelig løst op for situationen, og ikke blot fik Arafat visum - på grundlag af det forberedende arbejde i Oslo - men USA påtog sig endvidere en aktiv rolle i det palæstinensiske spørgsmål.
Ingen vil i dag nægte, at USA's indsats er uundværlig, men jeg mener, at Den Europæiske Union i lighed med USA skal gøre sig gældende, og at man ikke må glemme fortiden. EU skal ikke kræve førstepladsen, men, som minister Moscovici sagde, kræve at spille sin helt nødvendige rolle ved siden af USA for at finde en løsning på problemet, og det står klart, at løsningen ikke ligger lige for.
Jeg vil afslutte med en bemærkning om Jerusalems såkaldte internationale status. International status betyder ikke international administration af byen, men ganske enkelt, at vi som internationalt samfund skal tage dette initiativ, således at statutinstrumentet
uafhængigt af, hvem der udøver den territoriale suverænitet over Jerusalem - skal være bindende for alle med en international kontrol som garanti, så alle troende - kristne, jøder og muslimer
omsider kan sikres adgang til de hellige steder."@da1
"Herr Präsident, ich schließe mich der Ermahnung der Kollegin Sbarbati an: In dieser Zeit bedarf es mehr Mut, mehr Mut vonseiten der europäischen Institutionen.
Die Europäische Union hat heute ebenso wie die Vereinigten Staaten die schwierige, grundlegende Aufgabe, jedwede Flucht der Parteien nach hinten zu verhindern und die Möglichkeit zu prüfen, einen Ausweg für die Probleme der Palästinenser und Israelis zu suchen.
In diesem Sinne muss meines Erachtens der Vorschlag des Kollegen Galeote Quecedo, den Prozess von Madrid wiederaufleben zu lassen, unterstützt werden. Ich möchte dessen Bedeutung mit einer Bemerkung zur Geschichte hervorheben: In der Erklärung von Venedig aus dem Jahr 1980, die von den Ministern Genscher und Colombo vorgeschlagen worden war, schrieb die Gemeinschaft als erste die Notwendigkeit einer Lösung der Palästinenserfrage auf dem Verhandlungsweg fest. Damals wurde Arafat noch als Terrorist betrachtet, er bekam kein Visum, um in die USA zum Sitz der Vereinten Nationen zu reisen, und es bestand kein allgemeines Einvernehmen hinsichtlich der anzuwendenden diplomatischen Strategien. Nachdem Arafat 1982 anlässlich der Konferenz der Interparlamentarischen Union in Rom weilte, entspannte sich schließlich die Situation und er bekam nicht nur ein Visum, sondern die USA übernahmen auf der Grundlage der Vorbereitungsarbeiten in Oslo sogar eine aktive Rolle in der Palästinenserfrage.
Niemand bestreitet heute die Unentbehrlichkeit der Aktivitäten der USA, doch bin ich der Ansicht, dass die Europäische Union genauso wie diese eine Rolle übernehmen muss und die Vergangenheit nicht vergessen darf – nicht, um eine Vormachtstellung zu beanspruchen, sondern um ihre Rolle geltend zu machen, die unerlässlich ist, und, wie der Herr Minister Moscovici ausführte, um die Rolle der USA bei der Suche nach einer keineswegs greifbaren Lösung des Problems zu ergänzen.
Abschließend noch eine Bemerkung zum so genannten internationalen Status von Jerusalem. Internationaler Status bedeutet nicht internationale Verwaltung der Stadt, sondern ganz einfach, dass wir als internationale Gemeinschaft diese Initiative ergreifen müssen, damit der Status – unabhängig davon, wer die territoriale Souveränität über Jerusalem ausübt – alle zur Gewährleistung einer internationalen Kontrolle verpflichtet, damit endlich jedem Gläubigen, ob Christ, Jude oder Moslem, der Zugang zu den heiligen Stätten gesichert werden kann."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, συντάσσομαι και εγώ με την παραίνεση της συναδέλφου Sbarbati: αυτή τη στιγμή χρειάζεται περισσότερο θάρρος, χρειάζεται να επιδείξουν περισσότερο θάρρος τα ευρωπαϊκά όργανα.
Η Ευρωπαϊκή Ένωση, όπως και οι Ηνωμένες Πολιτείες, έχει σήμερα το δύσκολο, το θεμελιώδες καθήκον να εμποδίσει οποιαδήποτε οπισθοχώρηση των μερών και να αξιολογήσει τη δυνατότητα αναζήτησης κάποιας διεξόδου από τα προβλήματα των Παλαιστινίων και των Ισραηλινών.
Από αυτήν την άποψη πιστεύω ότι πρέπει να υποστηριχθεί η πρόταση του συναδέλφου Galeote να προταθεί ξανά μια νέα μορφή της Διάσκεψης της Μαδρίτης. Υπογραμμίζω τη σημασία της με μία παρατήρηση ιστορικού χαρακτήρα: στη δήλωση της Βενετίας του 1980, που είχε προταθεί από τους υπουργούς Genscher και Colombo, η Κοινότητα όριζε κατ’ αρχάς ότι πρέπει να βρεθεί λύση για το παλαιστινιακό πρόβλημα μέσω διαπραγματεύσεων. Ήταν η εποχή κατά την οποία ο Αραφάτ εθεωρείτο ακόμη τρομοκράτης, δεν έχαιρε θεώρησης εισόδου για να μεταβεί στην Αμερική στην έδρα του ΟΗΕ και δεν υπήρχε καμία γενική συναίνεση όσον αφορά τις διπλωματικές στρατηγικές που έπρεπε να υιοθετηθούν. Μετά την επίσκεψή του στη Ρώμη το 1982, επ’ευκαιρία της Διάσκεψης της Διακοινοβουλευτικής Ένωσης, απεμπλάκη τελικά η κατάσταση και όχι μόνο ο Αραφάτ απέκτησε έγκυρη θεώρηση εισόδου, αλλά και οι ΗΠΑ – βάσει της προετοιμασίας που είχε γίνει στο Όσλο – ανέλαβαν πιο ενεργητικό ρόλο στο παλαιστινιακό ζήτημα.
Σήμερα κανείς δεν αρνείται ότι η δράση των ΗΠΑ είναι απαραίτητη, όμως πιστεύω ότι η Ευρωπαϊκή Ένωση έχει και αυτή, όπως οι ΗΠΑ, να διαδραματίσει ορισμένο ρόλο και δεν πρέπει να ξεχνά το παρελθόν·όχι για να διεκδικήσει τα πρωτοτόκια, αλλά για να διεκδικήσει τον ρόλο της, που είναι απαραίτητος και, όπως δήλωσε ο Υπουργός Moscovici, συμπληρωματικός του ρόλου των ΗΠΑ στην αναζήτηση λύσης για το πρόβλημα, λύσης που ασφαλώς δεν είναι κοντινή.
Τελειώνω με μία παρατήρηση για το λεγόμενο διεθνές καθεστώς της Ιερουσαλήμ. Διεθνές καθεστώς δε σημαίνει διεθνής διοίκηση της πόλης, αλλά απλούστερα ότι εμείς, ως διεθνής κοινότητα, πρέπει να αναλάβουμε αυτήν την πρωτοβουλία, ούτως ώστε το όργανο εποπτείας του καθεστώτος – από το οποίο θα πρέπει να αποκλείεται όποιος ασκεί την εδαφική κυριαρχία στην Ιερουσαλήμ – να δεσμεύει τους πάντες στην εγγύηση ενός διεθνούς ελέγχου, χάρη στον οποίο θα μπορέσει επιτέλους να διασφαλιστεί για κάθε πιστό – χριστιανό, εβραίο ή μουσουλμάνο – η πρόσβαση στους αγίους τόπους."@el8
"Mr President, I would like to reinforce Mrs Sbarbati's warning: right now we need more boldness. The European institutions need to be more courageous.
Together with the United States, the European Union now has the difficult and vital task of preventing either party from reverting to its past position and of assessing the possibility of finding a solution to the problems of the Palestinians and the Israelis.
With a view to this, I support Mr Galeote's proposal to hold a conference along the same lines as the Madrid Conference. I will illustrate the importance of this with a historical reference: in the 1980 Venice Declaration, proposed by Ministers Genscher and Colombo, the Community first of all established the need for a solution to be found to the Palestinian question through negotiations. At that time, Arafat was still regarded as a terrorist, he was barred from obtaining a visa to go to the United Nations headquarters in America and there was no general consensus regarding the diplomatic strategies to be adopted. Following his visit to Rome in 1982 for the Conference of the Interparliamentary Union, things at last started to move and not only did Arafat obtain his visa but – following the preparatory work carried out in Oslo – the United States started to play an active part in the Palestinian question.
Today, there is no question about the fact that the United States' activity is vital, but I do feel that the European Union also has a part to play and that it must not forget the past, not in order to claim any right to rule, but to regain its essential role which, as Minister Moscovici pointed out, complements the activities of the United States in the search for a solution to the matter, a solution which is still a long way off.
I would like to end with a reference to what is known as the International Statute of Jerusalem. By an International Statute I do not mean that the city would have an international administration, but merely that, as an international community, we must direct this initiative so that the statutory instrument – irrespective of who has territorial sovereignty over Jerusalem – commits all parties to a system of international control, so that every believer – whether Christian, Jew or Muslim – is, at last, guaranteed access to the holy sites."@en3
"(IT) Señor Presidente, me sumo a la admonición de la Sra. Sbarbati: en este momento, hace falta más valor, es preciso que las Instituciones europeas muestren más valor.
Hoy, la Unión Europea, al igual que Estados Unidos, tiene el difícil y fundamental cometido de impedir cualquier tipo de marcha atrás de las partes y de sopesar la posibilidad de encontrar una salida a los problemas de los palestinos y de los israelíes.
En este sentido, considero que hay que respaldar la propuesta del Sr. Galeote de volver a proponer una nueva edición de la Conferencia de Madrid. Recalco su importancia con una observación de carácter histórico: en la Declaración de Venecia de 1980, propuesta por los ministros Genscher y Colombo, la Comunidad fue la primera que estableció la necesidad de una solución negociada al problema palestino. Era la época en que Arafat era considerado todavía un terrorista, no disponía de visado para viajar a Estados Unidos para acudir a la sede de las Naciones Unidas y no existía ningún consenso general sobre las estrategias diplomáticas que se debían adoptar. Finalmente, tras su visita a Roma en el año 1982, con ocasión de la Conferencia de la Unión Interparlamentaria, se desbloqueó la situación y Arafat no solo consiguió el visado, sino que Estados Unidos – sobre la base de la preparación hecha en Oslo – desempeñó un activo papel en la cuestión palestina.
Hoy nadie niega que la actividad de Estados Unidos es indispensable, sin embargo, considero que, del mismo modo que Estados Unidos, también la Unión Europea tiene un papel que desempeñar y que no debe olvidar el pasado. Y esto no para reivindicar derechos de progenitura, sino para reivindicar su papel que es indispensable y, como decía el ministro Sr. Moscovici, complementario del de Estados Unidos en la búsqueda de una solución al problema, una solución que ciertamente se hará esperar.
Concluyo con una observación acerca del llamado estatuto internacional de Jerusalén. Un estatuto internacional no implica una administración internacional de la ciudad, sino simplemente que, en nuestra calidad de comunidad internacional, debemos hacernos cargo de esta iniciativa, al objeto de que el instrumento del estatuto – prescindiendo de quién ejerza la soberanía territorial en Jerusalén – nos obligue a todos a garantizar un control internacional, gracias al cual a todo creyente - cristiano, judío y musulmán – se le garantice el acceso a los Santos Lugares."@es12
"Arvoisa puhemies, yhdyn kollega Sbarbatin kehotukseen: nyt tarvitaan lisää rohkeutta, Euroopan toimielinten on osoitettava suurempaa rohkeutta.
Euroopan unionilla on Yhdysvaltain rinnalla nyt vaikea ja ratkaisevan tärkeä tehtävä estää kumpaakin osapuolta perääntymästä vähääkään, ja arvioida mahdollisuuksia ratkaisun löytämiseksi palestiinalaisten ja israelilaisten ongelmiin.
Tässä kontekstissa on mielestäni kannatettava kollega Galeoten ehdotusta esittää uutta Madridin konferenssia. Korostan tämän merkitystä luonteeltaan historiallisella huomiolla: ministerien Genscher ja Colombo esittämässä vuoden 1980 Venetsian julkilausumassa yhteisö määritteli ensimmäisen kerran tarpeen saada aikaan neuvottelujen kautta ratkaisu Palestiina-kysymykseen. Tuolloin Arafatia pidettiin yhä terroristina, hän ei saanut viisumia, jonka turvin hän olisi päässyt Yhdysvaltoihin ja Yhdistyneiden Kansakuntien päämajaan, eikä ollut mitään yleistä yhteisymmärrystä siitä, millaisia diplomaattisia strategioita olisi otettava käyttöön. Sen jälkeen, kun Arafat kävi Roomassa vuonna 1982 unionin parlamenttien välisen konferenssin yhteydessä, pattitilanne viimein purkautui, ja paitsi että Arafat sai viisumin, niin Yhdysvallatkin omaksui aktiivisen roolin Palestiina-kysymyksessä Oslossa tehdyn valmistelun perusteella.
Kaikki myöntävät nykyään, että Yhdysvaltain toiminta on ratkaisevaa, mutta katson kuitenkin, että myös Euroopan unionilla on Yhdysvaltain rinnalla oma roolinsa, eikä sen pidä unohtaa menneisyyttä. Unionin ei ole tarkoitus havitella ykkösasemaa vaan ottaa oma roolinsa, joka on ratkaiseva, ja, kuten neuvoston puheenjohtaja Moscovici totesi, täydentää Yhdysvaltain roolia yritettäessä löytää tähän ongelmaan ratkaisu, eikä sitä todellakaan ole näköpiirissä.
Lopuksi esitän huomion ns. Jerusalemia koskevasta kansainvälisestä laista. Kansainvälinen sääntö ei merkitse sitä, että kaupungissa olisi kansainvälinen hallinto, vaan yksinkertaisesti sitä, että meidän on kansainvälisenä yhteisönä otettava vastuu tästä aloitteesta, jotta tämä väline saa kaikki mukaan – lukuun ottamatta niitä, joiden hallinnassa Jerusalemin alueet ovat – takaamaan kansainvälisen valvonnan, jonka ansiosta jokaiselle uskovalle – kristitylle, juutalaiselle tai muslimille – voidaan viimein taata pääsy pyhille paikoille."@fi5
"Monsieur le Président, je m’associe à la mise en garde de ma collègue, Mme Sbarbati : en ce moment il faut plus de courage, il faut que les institutions européennes fassent preuve de plus de courage
L'Union européenne, comme les États-Unis, a désormais la mission difficile et fondamentale d’empêcher toute fuite au dépens des parties et d’évaluer la possibilité de rechercher une issue aux problèmes des Palestiniens et des Israéliens.
C’est dans ce sens que je pense qu’il faut appuyer la proposition de notre collègue, M. Galeote, de proposer une nouvelle conférence de Madrid. J’en souligne l’importance par une observation de caractère historique : dans la déclaration de Venise de 1980, proposée par les ministres Genscher et Colombo, la Communauté fixait pour la première fois la nécessité de trouver une solution négociée au problème palestinien. C’était l’époque où M. Arafat était encore considéré comme terroriste, il n’avait pas de visa pour se rendre en Amérique au siège des Nations unies et il n’y avait aucun consensus quant aux stratégies politiques à adopter. Après sa visite à Rome en 1982, à l’occasion de la Conférence de l’Union interparlementaire, la situation finit par se débloquer et Arafat obtint, non seulement un visa mais les États-unis - sur la base des préparatifs réalisés à Oslo - jouèrent un rôle actif dans la question palestinienne.
Personne ne nie aujourd’hui que l’activité des États-Unis est indispensable, je pense cependant que l’Union européenne a elle aussi, comme les États-Unis, un rôle a jouer et qu’elle ne peut oublier le passé, non pas pour revendiquer des droits de paternité mais pour revendiquer son rôle, qui est indispensable et qui, comme l’a affirmé M. Moscovici, doit être le complément de celui des États-unis dans la recherche d’une solution au problème, solution qui n’est certes pas toute proche.
Je conclurai par une observation sur ce qu’on appelle le statut international de Jérusalem. Statut international ne veut pas dire administration internationale de la ville, mais plus simplement qu’en notre qualité de communauté internationale, nous devons nous charger de cette initiative afin que l’instrument du statut - abstraction faite de celui qui exercera sa souveraineté territoriale sur Jérusalem - implique toutes les parties dans la garantie d’un contrôle international grâce auquel tous les croyants - chrétiens, juifs et musulmans - pourront enfin accéder aux lieux saints en toute sécurité."@fr6
"Mr President, I would like to reinforce Mrs Sbarbati's warning: right now we need more boldness. The European institutions need to be more courageous.
Together with the United States, the European Union now has the difficult and vital task of preventing either party from reverting to its past position and of assessing the possibility of finding a solution to the problems of the Palestinians and the Israelis.
With a view to this, I support Mr Galeote's proposal to hold a conference along the same lines as the Madrid Conference. I will illustrate the importance of this with a historical reference: in the 1980 Venice Declaration, proposed by Ministers Genscher and Colombo, the Community first of all established the need for a solution to be found to the Palestinian question through negotiations. At that time, Arafat was still regarded as a terrorist, he was barred from obtaining a visa to go to the United Nations headquarters in America and there was no general consensus regarding the diplomatic strategies to be adopted. Following his visit to Rome in 1982 for the Conference of the Interparliamentary Union, things at last started to move and not only did Arafat obtain his visa but – following the preparatory work carried out in Oslo – the United States started to play an active part in the Palestinian question.
Today, there is no question about the fact that the United States' activity is vital, but I do feel that the European Union also has a part to play and that it must not forget the past, not in order to claim any right to rule, but to regain its essential role which, as Minister Moscovici pointed out, complements the activities of the United States in the search for a solution to the matter, a solution which is still a long way off.
I would like to end with a reference to what is known as the International Statute of Jerusalem. By an International Statute I do not mean that the city would have an international administration, but merely that, as an international community, we must direct this initiative so that the statutory instrument – irrespective of who has territorial sovereignty over Jerusalem – commits all parties to a system of international control, so that every believer – whether Christian, Jew or Muslim – is, at last, guaranteed access to the holy sites."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, ik sluit me aan bij de oproep van mevrouw Sbarbati: we moeten moed scheppen, de Europese instellingen moeten meer lef tonen.
De Europese Unie en de Verenigde Staten hebben nu de moeilijke, fundamentele taak om te voorkomen dat de partijen zich terugtrekken uit de onderhandelingen en om een uitweg te zoeken voor de problemen van de Palestijnen en de Israëli’s.
Daarom moeten we het voorstel van de heer Galeote voor een nieuwe Conferentie van Madrid steunen. Het belang daarvan blijkt uit de gebeurtenissen rondom de verklaring van Venetië in 1980, een initiatief van de ministers Genscher en Colombo. De Europese Gemeenschap wees toen als eerste op de noodzaak van onderhandelingen om het Palestijnse probleem op te lossen. Arafat werd toen nog als een terrorist beschouwd, hij kon geen visum krijgen voor een bezoek aan de zetel van de Verenigde Naties in Amerika. Er was geen overeenstemming over de juiste diplomatieke strategie. Na het bezoek van Arafat aan Rome in 1982, ter gelegenheid van de Conferentie van de Interparlementaire Unie, is de situatie wat ontspannen. Arafat kreeg niet alleen een visum, maar de Verenigde Staten begonnen actief mee te werken aan de oplossing van de Palestijnse kwestie, op basis van de voorbereidende werkzaamheden in Oslo.
Niemand zal ontkennen dat de Verenigde Staten een onmisbare bijdrage leveren, maar ik vind dat ook de Europese Unie een rol heeft bij de onderhandelingen en het verleden niet mag vergeten. Niet om het eerstgeboorterecht op te eisen maar om de rol te spelen die haar toekomt. De Europese Unie kan niet gemist worden. Zij vult de Verenigde Staten aan bij het zoeken naar een oplossing voor het probleem, zoals minister Moscovici heeft gezegd, een oplossing die zeker nog niet binnen handbereik is.
Tot slot wil ik iets zeggen over de zogenaamde internationale status van Jeruzalem. Een internationale status betekent niet dat de stad een internationaal bestuur krijgt, maar alleen maar dat wij, als internationale gemeenschap, de verantwoordelijkheid op ons moeten nemen voor dit initiatief, zodat allen garant staan voor de internationale controle, ongeacht wie er in Jeruzalem de territoriale soevereiniteit uitoefent. Iedere gelovige, zij het christen, jood of moslim, heeft dan toegang tot de heilige plaatsen."@nl2
"Senhor Presidente, associo-me ao apelo da colega Sbarbati: neste momento é necessária mais coragem, é preciso que as Instituições europeias demonstrem mais coragem.
A União Europeia, a par dos Estados Unidos, tem hoje a difícil e fundamental missão de impedir qualquer fuga para trás das partes e de ponderar a possibilidade de procurar uma saída para os problemas dos Palestinianos e dos Israelitas.
Neste sentido, considero que deve ser apoiada a proposta do colega Galeote Quecedo no sentido de ser novamente proposta uma nova edição da Conferência de Madrid. Saliento a sua importância com uma observação de carácter histórico: na declaração de Veneza de 1980, proposta pelos Ministros Genscher e Colombo, a Comunidade estabeleceu pela primeira vez a necessidade de uma solução negociada para a questão palestiniana. Era o período em que Arafat era ainda considerado um terrorista, não dispunha de visto para poder entrar nos Estados Unidos e ir à sede das Nações Unidas e não havia qualquer consenso geral sobre as estratégias diplomáticas a adoptar. Após a sua visita a Roma em 1982, por ocasião da Conferência da União Interparlamentar, a situação foi finalmente desbloqueada e não só Arafat obteve o visto, como ainda os Estados Unidos - com base na preparação feita em Oslo - assumiram um papel activo relativamente à questão palestiniana.
Ninguém nega hoje que a acção dos Estados Unidos é indispensável, mas considero que também a União Europeia tem, a par dos Estados Unidos, um papel a desempenhar e não deve esquecer o passado; não para reivindicar “primogenituras”, mas para reivindicar o seu papel, que é indispensável e, como afirmou o Ministro Moscovici, complementar do dos Estados Unidos na busca de uma solução para o problema, solução que não está, certamente, próxima.
Concluo com uma observação sobre o chamado estatuto internacional de Jerusalém. Estatuto internacional não significa administração internacional da cidade, mas apenas que, enquanto comunidade internacional, temos de assumir esta iniciativa para que o instrumento do estatuto - independentemente de quem irá exercer a soberania territorial sobre Jerusalém - comprometa todos na garantia de um controlo internacional, graças ao qual a todos os crentes - cristãos, judeus e muçulmanos - possa ser, finalmente, assegurado o acesso aos lugares santos."@pt11
"Herr talman! Jag instämmer i Sbarbatis förmaning: i denna stund krävs det mer mod, det krävs att de europeiska institutionerna visar större mod.
Europeiska unionen, liksom Förenta staterna, har i dag den svåra, grundläggande uppgiften att hindra parterna att på något sätt retirera och att bedöma möjligheten att på nytt söka en utväg på palestiniernas och israelernas problem.
Med denna inriktning anser jag att Galeotes förslag att igen föreslå en ny upplaga av Madrid-konferensen skall stödjas. Jag vill understryka hur viktigt detta är med en historisk betraktelse: i Venedigförklaringen från 1980, som framlades av ministrarna Genscher och Colombo, slog gemenskapen först fast behovet av en förhandlingslösning på den palestinska frågan. Det var under den period då Arafat fortfarande betraktades som en terrorist, inte fick visum för att bege sig till Förenta nationerna i USA och då det inte fanns någon allmän konsensus om vilka diplomatiska strategier som skulle användas. Efter hans besök på Interparlamentariska unionens konferens i Rom 1982 lossnade det äntligen och Arafat fick inte bara visum utan Förenta staterna iklädde sig en ny aktiv roll i den palestinska frågan på grundval av förberedelsearbetet i Oslo.
I dag förnekar ingen att Förenta staternas insatser är oundgängliga. Jag vill dock hävda att även Europeiska unionen har en roll att spela, jämsides med Förenta staterna, och inte får glömma det förflutna – inte för att hävda någon upphovsmannarätt utan för att göra anspråk på sin roll som är oundgänglig och, som minister Moscovici sade, kompletterar Förenta staternas i sökandet efter en lösning på frågan, en lösning som verkligen inte ligger nära till hands.
Avslutningsvis en synpunkt på den så kallade internationella förvaltningen av Jerusalem. Internationell förvaltning innebär inte en internationell förvaltning av staden, utan helt enkelt att vi i egenskap av internationell gemenskap måste ta detta initiativ för att alla genom det redskap förvaltningen är – bortsett från vem som har territoriell överhöghet över Jerusalem – skall fås att engagera sig i att garantera en internationell kontroll, tack vare vilken människor av alla trosinriktningar – kristna, hebréer och muslimer – äntligen skall få tillgång till de heliga platserna."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples