Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-09-05-Speech-2-028"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20000905.2.2-028"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Signor Presidente, sono tornata ieri dalla Palestina e da Israele, dove per una settimana più di mille italiani - rappresentanti di comuni, province e regioni - stanno costruendo ponti di pace tra palestinesi e israeliani e progetti di cooperazione con il popolo palestinese.
Gerusalemme è al cuore del conflitto, è uno dei nodi fondamentali per la pace. Per i palestinesi è una città da condividere: Gerusalemme Est capitale dello Stato palestinese, Gerusalemme Ovest capitale dello Stato di Israele. Per gli israeliani, fino a Camp David nessuna parte di Gerusalemme poteva essere toccata. Oggi il tabù è stato infranto. Ma la rigidità dei negoziatori israeliani è ancora forte, perché il problema non è dei palestinesi che non vogliono fare concessioni ma del diritto dei palestinesi alla restituzione dei territori occupati nel 1967, come sancito dalle risoluzioni ONU. A partire dal 1993 Gerusalemme è una città chiusa per i palestinesi.
Come diceva il Commissario Patten, dopo Oslo molte sono le inadempienze del governo israeliano: le tappe stabilite dagli accordi per il ritiro dei soldati dai territori occupati non sono adempiute. Per i palestinesi i territori divisi sono un incubo. Non c'è libertà di movimento; sono più di mille i prigionieri arrestati prima del 1993, tenuti in carcere come se fossero ostaggi. La loro prigionia è una mina per la pace.
Ma una vera tragedia per la pace e il futuro dello Stato palestinese è la continua crescita degli insediamenti israeliani: con il governo Barak più di 41 mila coloni si sono insediati nei territori occupati. Ed io, assieme ai mille italiani, ne ho visto le estensioni ovunque. Un vero crimine contro la pace, ma anche contro l'ambiente e la natura: basti pensare alla montagna di Jellab Edumin, collina verde intorno a Gerusalemme distrutta dai
.
Un altro nodo sono i profughi: si tratta non di una merce ma di persone umane che vogliono vedere realizzato il loro diritto, o il loro sogno, a poter vivere o rivedere la propria terra. E' incomprensibile che non possano tornare: i palestinesi sono nati in quel territorio e non possono neanche visitarlo.
La pace è necessaria. Tutti ne parlano, ma la pace può esserci solo se ciascuno può esercitare il proprio diritto di cittadinanza in un proprio libero Stato. Come europei dobbiamo espletare il massimo sforzo, non solo economico che già facciamo, ma un maggiore ruolo politico affinché il diritto prevalga e i palestinesi possano vivere nel loro Stato democratico, che noi dovremo riconoscere in coesistenza con lo Stato israeliano, e Gerusalemme possa essere una città aperta, una città del mondo, capitale per due popoli e due Stati."@it9
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, jeg kom i går tilbage fra Palæstina og Israel, hvor over 1000 italienere - repræsentanter for kommuner, provinser og regioner - i en uge har arbejdet på at bygge fredsbroer mellem palæstinensere og israelere og med samarbejdsprojekter med det palæstinensiske folk.
Jerusalem er et af de største konfliktpunkter, og en af de vanskeligste hindringer for fred. For palæstinenserne er den en by, som skal deles i Østjerusalem som hovedstad for den palæstinensiske stat og Vestjerusalem som hovedstad for den israelske stat. For israelerne kunne ingen del af Jerusalem røres før Camp David. I dag er dette tabu brudt, men de israleske forhandlinger kører stadig en hård linje i forhandlingerne. Problemet er nemlig ikke, at palæstinenserne ikke vil gøre indrømmelser, men at få realiseret palæstinensernes ret til at få de områder tilbage, som blev besat i 1967, en ret, som er stadfæstet i FN-resolutioner. Fra 1993 har Jerusalem været en lukket by for palæstinenserne.
Som kommissær Patten sagde, har den israelske regering efter Oslo på mange punkter brudt aftalerne. De tidsfrister, der blev sat i aftalerne for tilbagetrækning af soldater fra de besatte områder, er ikke blevet overholdt. For palæstinenserne er de delte territorier et mareridt. Der er ingen bevægelsesfrihed, og over 1000 fanger, som blev arresteret før 1993, holdes fængslet, som om de var gidsler. Deres fangenskab er en tikkende bombe under freden.
Men en sand tragedie for freden og for den palæstinensiske stats fremtid er den fortsatte vækst i de israelske bosættelser. Under Barak-regeringen har over 41.000 bosættere etableret sig i de besatte områder. Jeg har selv sammen med tusinder af italienere set, at de har bredt sig overalt. Det er en ren forbrydelse mod freden, men også mod miljøet og naturen. Tænk blot på Jellab Edumin-bjerget, et grønt bjerg, som omgiver Jerusalem, men som er blevet ødelagt af bulldozere.
Et andet vanskeligt problem er flygtningene, som ikke er en handelsvare, men mennesker, som ønsker, at deres ret til - og deres drøm om - at leve på deres egen jord eller gense den skal blive til virkelighed. Det er ufatteligt, at de ikke kan vende tilbage. Palæstinenserne er født i området og har ikke engang mulighed for at besøge det.
Freden er nødvendig. Alle taler om den, men der kan kun blive fred, hvis ethvert menneske kan udøve sin ret til et statsborgerskab i deres egen frie stat. Som europæere må vi gøre de største bestræbelser, ikke kun økonomisk, hvad vi allerede gør, men også gøre os mere gældende politisk, så retten kan sejre, og palæstinenserne kan leve i deres demokratiske stat, som vi skal anerkende i sameksistens med den israelske stat, og så Jerusalem kan blive en åben by, en verdensstad, en hovedstad for to folk og to stater."@da1
"Herr Präsident, gestern bin ich aus Palästina und Israel zurückgekehrt, wo mehr als 1 000 Italiener – Vertreter von Gemeinden, Provinzen und Regionen – eine Woche lang Friedensbrücken zwischen Palästinensern und Israelis schlagen und Kooperationsvorhaben mit der palästinensischen Bevölkerung durchführen.
Jerusalem steht im Mittelpunkt des Konflikts und ist von entscheidender Bedeutung für den Frieden. Die Palästinenser betrachten Jerusalem als eine Stadt, die geteilt werden sollte: in Ostjerusalem als Hauptstadt des palästinensischen Staates und Westjerusalem als Hauptstadt des Staates Israel. Für die Israelis stand bis zum Gipfel von Camp David kein einziger Teil Jerusalems zur Disposition. Inzwischen wurde dieses Tabu zwar gebrochen, doch sind die israelischen Verhandlungsführer nach wie vor äußerst unnachgiebig, denn es geht nicht darum, dass die Palästinenser keine Zugeständnisse machen wollen, sondern um ihr Recht auf Rückgabe der 1967 besetzten Gebiete, so wie es in den UN-Resolutionen festgelegt worden ist. Seit 1993 ist die Stadt Jerusalem den Palästinensern verschlossen.
Wie bereits Kommissar Patten ausführte, hat Israel nach Oslo viele seiner Verpflichtungen nicht erfüllt: Die in den Vereinbarungen festgelegten Etappen für den Rückzug der Militärs aus den besetzten Gebieten wurden nicht eingehalten. Für die Palästinenser sind die geteilten Territorien ein Alptraum. Sie können sich nicht frei bewegen, und mehr als 1 000 Gefangene, die vor 1993 verhaftet wurden, werden quasi wie Geiseln in den Gefängnissen festgehalten. Ihre Haft ist eine drohende Gefahr für den Frieden.
Eine wirkliche Tragödie für den Frieden und für die Zukunft des palästinensischen Staates sind jedoch die ständig wachsenden israelischen Siedlungen: Unter der Regierung Barak haben sich mehr als 41 000 Siedler in den besetzten Gebieten niedergelassen. Gemeinsam mit den erwähnten 1 000 Italienern habe ich gesehen, wie sie sich überall ausbreiten. Das ist ein wirkliches Verbrechen gegen den Frieden, aber auch gegen die Umwelt und die Natur, wenn man allein daran denkt, dass der Jellab Edumin, ein grüner Hügel bei Jerusalem, von den Bulldozern zerstört wird.
Ein weiteres brennendes Problem sind die Flüchtlinge: Dabei geht es nicht um eine Ware, sondern um Menschen, die ihr Recht bzw. ihren Traum auf ein Leben in ihrer Heimat oder ein Wiedersehen mit ihr verwirklicht sehen wollen. Es ist völlig unverständlich, dass sie nicht zurückkehren dürfen: Die Palästinenser wurden in diesem Gebiet geboren und dürfen es nicht einmal besuchen.
Der Frieden ist notwendig. Alle sprechen zwar davon, doch kann es nur Frieden geben, wenn jeder sein Heimatrecht in einem eigenen freien Staat ausüben kann. Wir als Europäer müssen größte Anstrengungen unternehmen – nicht nur auf wirtschaftlichem Gebiet, was wir ja bereits tun –, sondern wir müssen auch eine stärkere politische Rolle übernehmen, damit das Recht triumphiert und die Palästinenser in ihrem demokratischen Staat leben können, den wir neben dem israelischen Staat anerkennen müssen, und damit Jerusalem eine offene, eine weltoffene Stadt, eine Hauptstadt für zwei Völker und zwei Staaten werden kann."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, επέστρεψα εχθές από την Παλαιστίνη και το Ισραήλ, όπου επί μία εβδομάδα πάνω από χίλιοι Ιταλοί – εκπρόσωποι δήμων, επαρχιών και περιφερειών – οικοδομούν γέφυρες ειρήνης μεταξύ Παλαιστινίων και Ισραηλινών και σχέδια συνεργασίας με τον παλαιστινιακό λαό.
H Ιερουσαλήμ βρίσκεται στην καρδιά της σύγκρουσης, είναι ένας από τους θεμελιώδεις κόμβους για την ειρήνη. Για τους Παλαιστινίους είναι μια πόλη που πρέπει να μοιραστεί στα δύο. Η Ανατολική Ιερουσαλήμ πρωτεύουσα του παλαιστινιακού κράτους, η Δυτική Ιερουσαλήμ πρωτεύουσα του κράτους του Ισραήλ. Για τους Ισραηλινούς, μέχρι το Camp David δεν μπορούσε να πειραχτεί κανένα τμήμα της Ιερουσαλήμ. Σήμερα το ταμπού έχει σπάσει. Αλλά η ακαμψία των ισραηλινών διαπραγματευτών είναι ακόμη ισχυρή, επειδή το πρόβλημα δεν είναι οι Παλαιστίνιοι που δε θέλουν να κάνουν παραχωρήσεις, αλλά το δικαίωμα των Παλαιστινίων να ανακτήσουν εδάφη που κατέχονται από το 1967, όπως ορίζεται στα ψηφίσματα του ΟΗΕ. Από το 1993 η Ιερουσαλήμ είναι μια πόλη κλειστή για τους Παλαιστινίους.
Όπως είπε ο Επίτροπος Patten, μετά το Όσλο είναι πολλές οι αθετήσεις της ισραηλινής κυβέρνησης: τα στάδια που είχαν ορισθεί στις συμφωνίες για την απόσυρση των στρατιωτών από τα κατεχόμενα εδάφη δεν τηρήθηκαν. Για τους Παλαιστίνιους η διχοτόμηση των εδαφών είναι ένας εφιάλτης. Δεν υπάρχει ελευθερία κυκλοφορίας·ξεπερνούν τους χίλιους οι φυλακισμένοι που είχαν συλληφθεί πριν από το 1993 και που κρατούνται στη φυλακή σαν να ήταν όμηροι. Η φυλάκισή τους είναι νάρκη για την ειρήνη.
Αλλά αληθινή τραγωδία για την ειρήνη και για το μέλλον του παλαιστινιακού κράτους είναι η συνεχής αύξηση των ισραηλινών εγκαταστάσεων: με την κυβέρνηση Μπαράκ εγκαταστάθηκαν στα κατεχόμενα εδάφη πάνω από 41 000 έποικοι. Και εγώ, μαζί με χίλιους άλλους Ιταλούς, είδα παντού τις προεκτάσεις τους. Πραγματικό έγκλημα κατά της ειρήνης, αλλά και κατά του περιβάλλοντος και της φύσης, αρκεί να αναλογισθεί κανείς το όρος Jellab Edumin, πράσινο λόφο γύρω από την Ιερουσαλήμ που έχει καταστραφεί από τις μπουλντόζες. Ένας άλλος κόμβος είναι οι πρόσφυγες: δεν πρόκειται για εμπόρευμα, αλλά για ανθρώπινα όντα που θέλουν να δουν να πραγματοποιείται το δικαίωμα ή το όνειρό τους να μπορέσουν να ζήσουν ή να ξαναδούν τη γη τους. Είναι αδιανόητο το ότι δεν μπορούν να επιστρέψουν: οι Παλαιστίνιοι έχουν γεννηθεί σ’ αυτήν την επικράτεια και δεν μπορούν ούτε καν να την επισκεφθούν.
Η ειρήνη είναι απαραίτητη. Όλοι μιλούν γι’ αυτήν, αλλά ειρήνη μπορεί να υπάρξει μόνο αν ο καθένας μπορεί να ασκήσει το δικαίωμά του να είναι υπήκοος ενός δικού του ελεύθερου κράτους. Ως Ευρωπαίοι πρέπει να αναπτύξουμε τη μέγιστη προσπάθεια, όχι μόνο οικονομική όπως κάνουμε ήδη, αλλά μεγαλύτερο πολιτικό ρόλο, για να επικρατήσει το δίκαιο, να μπορέσουν οι Παλαιστίνιοι να ζήσουν στο δικό τους δημοκρατικό κράτος, που πρέπει να τους το αναγνωρίσουμε σε συνύπαρξη με το ισραηλινό, και να μπορέσει η Ιερουσαλήμ να είναι μια πόλη ανοιχτή, μια πόλη του κόσμου, πρωτεύουσα δύο λαών και δύο κρατών."@el8
"Mr President, I arrived back yesterday from Palestine and Israel, where over a thousand Italians – representatives of district, provincial and regional councils – have been spending a week building peace bridges between Palestinians and Israelis and setting up projects for cooperation with the Palestinian people.
Jerusalem is at the centre of the conflict, and it is one of the key factors in the peace process. For the Palestinians it is a town to be shared with East Jerusalem as the capital of the Palestinian State and West Jerusalem as the capital of the State of Israel. For the Israelis, before Camp David, no part of Jerusalem could be touched. Now the taboo has been broken. Yet the Israeli negotiators are still extremely uncompromising, for the problem is not that the Palestinians do not want to make concessions but that they have the right to the return of the territories occupied in 1967 which is enshrined in the UN resolutions. Since 1993, Jerusalem has been a closed city for the Palestinians.
As Commissioner Patten said, the Israeli Government has many times failed in its obligations following the Oslo negotiations: they have not adhered to the timetable laid down in the agreements for the withdrawal of troops from the occupied territories. For the Palestinians, the divided territories are a nightmare. There is no free movement and over a thousand prisoners arrested before 1993 have been held in prison as if they were hostages. Their imprisonment is a constant threat to the peace process.
However, a genuine tragedy for the peace process and the future of the Palestinian State is the continued increase in Israeli settlements: under the Barak Government, over 41 000 settlers moved into in the occupied territories. And I, together with the thousand Italians, saw these settlements expanding all over the place. This is a genuine crime against peace, but also against the environment and nature: just one example is the mountain of Jellab Edumin, a green hill outside Jerusalem which has been destroyed by bulldozers.
Another key factor are the refugees: they are not merchandise but human beings who want to realise their right or their dream to live in their own land or see it once again. It is makes no sense for them not to be able to go back: Palestinians, who were born there, are not even allowed to visit it.
Peace is necessary. It is on everyone's lips, but peace can only be achieved if each person is allowed to exercise his right of citizenship in his own free State. As Europeans, we must make every possible endeavour – over and above the economic efforts which we are already making, we must increase our political role – to ensure that the law prevails and that the Palestinians are able to live in their democratic State, which we must recognise as we recognise the Israeli State, so that Jerusalem becomes an open city, a city of the world, the capital city of two peoples and two States."@en3
"(IT) Señor Presidente, ayer volví de Palestina y de Israel, donde durante una semana más de mil italianos – representantes de ayuntamientos, provincias y regiones – están construyendo puentes de paz entre palestinos e israelíes y proyectos de cooperación con el pueblo palestino.
Jerusalén está en el centro del conflicto, es uno de los nudos fundamentales para la paz. Para los palestinos es una ciudad que se debe compartir. Jerusalén Este capital del Estado palestino, Jerusalén Oeste capital del Estado de Israel. Para los israelíes, hasta Camp David, ninguna parte de Jerusalén podía tocarse. Hoy se ha vencido el tabú. Sin embargo, la rigidez de los negociadores israelíes sigue siendo fuerte, ya que el problema no es de los palestinos que no quieren hacer concesiones, sino del derecho de los palestinos a la devolución de los territorios ocupados en 1967, como reconocen las resoluciones de la ONU. A partir de 1993, Jerusalén es una ciudad cerrada para los palestinos.
Como decía el Comisario Patten, después de Oslo muchos son los incumplimientos del Gobierno israelí: las etapas establecidas por los acuerdos para lel repliegue de los soldados de los territorios ocupados no se han cumplido. Para los palestinos los territorios divididos son una pesadilla. No existe libertad de movimiento; son más de mil los prisioneros detenidos antes de 1993, encarcelados como si fueran rehenes. Su reclusión es una mina para la paz.
Pero la verdadera mina para la paz y el futuro del Estado palestino es el continuo aumento de los asentamientos israelíes: con el Gobierno de Barak más de 41.000 colonos se han asentado en los territorios ocupados. Y yo, junto con mil italianos, he visto su extensión por todas partes. Un verdadero crimen contra la paz, así como contra el medio ambiente y la naturaleza. Baste pensar en la montaña de Jellab Edumin, colina verde alrededor de Jerusalén destruida por las apisonadoras. El otro problema son los refugiados: no se trata de una mercancía, sino de personas que quieren ver realizado su derecho o su sueño de poder vivir o volver a ver su tierra. Es incomprensible que no puedan volver: los palestinos nacieron en ese territorio y no pueden siquiera visitarlo.
La paz es necesaria. Todos hablan de ella, pero la paz puede existir sólo si cada uno puede ejercer su derecho de ciudadanía en su propio Estado libre. Como europeos debemos hacer el máximo esfuerzo no solo económico que ya estamos haciendo, sino un mayor papel político para que el derecho prevalezca y los palestinos puedan vivir en su Estado democrático que nosotros deberíamos reconocer en coexistencia con el Estado de Israel, y Jerusalén pueda ser una ciudad abierta, una ciudad del mundo, capital para dos pueblos y para dos Estados."@es12
"Arvoisa puhemies, palasin eilen Palestiinasta ja Israelista, jossa viikon ajan yli tuhat italialaista – kuntien, maakuntien ja alueiden edustajaa – rakentaa rauhansiltoja palestiinalaisten ja israelilaisten välille sekä perustaa yhteistyöhankkeita Palestiinan kansan kanssa.
Konfliktin ydin on Jerusalem, se on yksi rauhan kannalta ratkaisevista pulmista. Palestiinalaisille se on kaupunki, jossa eletään yhdessä: Itä-Jerusalem on Palestiinan valtion pääkaupunki, Länsi-Jerusalem Israelin valtion pääkaupunki. Israelin kanta oli Camp Davidiin asti, että mihinkään Jerusalemin osaan ei saanut koskea. Nyt tuo tabu on murenemassa. Israelin neuvottelijat ovat kuitenkin edelleen hyvin peräänantamattomia, koska ongelmana eivät ole palestiinalaiset, jotka eivät halua tehdä myönnytyksiä, vaan palestiinalaisten oikeus vuonna 1967 miehitettyjen alueiden palautukseen YK:n päätöslauselmien mukaisesti. Vuodesta 1993 lähtien Jerusalem on ollut palestiinalaisilta suljettu kaupunki.
Kuten komission jäsen Patten totesi, Israelin hallitus on syyllistynyt lukuisiin laiminlyönteihin Oslon jälkeen: sopimuksissa määritettyjä määräaikoja sotilaiden vetäytymiselle miehitetyiltä alueilta ei ole noudatettu. Palestiinalaisten kannalta jaetut alueet ovat painajaismaisia. Liikkumavapautta ei ole, ja yli tuhatta vankia, jotka pidätettiin ennen vuotta 1993, pidetään nyt vankilassa eräänlaisina panttivankeina. Heidän vankeutensa on uhka rauhalle.
Todellinen tragedia rauhan ja Palestiinan valtion tulevaisuuden kannalta on kuitenkin Israelin jatkuvasti lisääntyvä uudisasutus: Barakin hallinnon aikana yli 41 000 siirtokuntaa on asettunut miehitetyille alueille. Minä, yhdessä tuhannen italialaisen kanssa, näin niiden laajentuvan kaikkialla. Tämä on todellinen rikos paitsi rauhaa myös ympäristöä ja luontoa vastaan: tarvitsee vain ajatella Jellab Eduminin vuorta, Jerusalemia ympäröivää vihreää kukkulaa, jonka puskutraktorit ovat tuhonneet.
Toinen pulma ovat maanpaossa asuvat: kyse ei ole kauppatavarasta vaan ihmisistä, jotka haluavat toteuttaa oikeuttaan tai haavettaan voida asua omassa maassaan tai nähdä se jälleen. On käsittämätöntä, että palestiinalaiset eivät voi palata: he ovat syntyneet tuolla alueella eivätkä voi edes vierailla siellä.
Rauha on välttämättömyys. Kaikki puhuvat siitä, mutta rauha voi vallita vain, jos kaikki voivat käyttää omaa oikeuttaan kansalaisuuteen omassa vapaassa valtiossa. Meidän on eurooppalaisina ponnisteltava mahdollisimman paljon, ei vain talouden osalta, jonka saralla jo ponnistelemmekin, vaan meidän on omaksuttava merkittävämpi poliittinen rooli, jotta oikeus voittaa ja palestiinalaiset voivat asua omassa demokraattisessa valtiossaan, joka meidän täytyy tunnustaa Israelin valtion rinnalla, ja jotta Jerusalem voi olla avoin kaupunki, maailmankaupunki, kahden kansan ja kahden valtion pääkaupunki."@fi5
"Monsieur le Président, je suis rentrée hier de Palestine et d’Israël, où, pendant une semaine, plus de mille Italiens - représentant les communes, provinces et régions- construisent des ponts de paix entre les Palestiniens et les Israéliens et des projets de coopération avec le peuple palestinien.
Jérusalem est au cœur du conflit, c’est un des nœuds fondamentaux pour la paix. Pour les Palestiniens, c’est une ville qu’il faut partager. Jérusalem-Est, capitale de l’État palestinien, Jérusalem Ouest, capitale de l’État d’Israël. Pour les Israéliens, jusqu’à Camp David aucune partie de Jérusalem ne pouvait être touchée. Aujourd’hui, le tabou à été rompu. Mais l’intransigeance des négociateurs israéliens est encore forte, parce que le problème n’est pas que les Palestiniens ne veulent pas faire de concessions mais bien celui du droit des Palestiniens à la restitution des territoires occupés en 1967, approuvée par les résolutions de l’ONU. Depuis 1993, Jérusalem est ville fermée pour les Palestiniens.
Comme le disait le commissaire Patten, après Oslo, les manquements du gouvernement israélien sont nombreux : les étapes, prévues dans les accords pour le retrait des soldats des territoires occupés ne sont pas respectées. Pour les Palestiniens, les territoires morcelés sont un véritable cauchemar. Ils ne disposent d’aucune liberté de circuler, il existe plus de mille prisonniers arrêtés avant 1993 et maintenus en prison comme des otages. Leur emprisonnement est une menace pour la paix.
Une véritable tragédie pour la paix et l’avenir de l’État palestinien est la croissance continuelle des implantations israéliennes : sous le gouvernement Barak, plus de 41 000 colons se sont installés dans les territoires occupés. Moi-même, et mille italiens avec moi, nous en avons constaté l’étendue de toutes parts. C’est un véritable crime contre la paix, mais également contre l’environnement et la nature. Il suffit de penser à la montagne de jellab Edumin, une colline verdoyante autour de Jérusalem détruite par les excavatrices.
Un autre nœud est constitué par les réfugiés : il ne s’agit pas d’une marchandise mais de personnes humaines qui veulent la concrétisation de leurs droits et de leur rêve de vivre ou de revoir leur terre. Il est incompréhensible qu’ils ne puissent rentrer : les Palestiniens sont nés sur ce territoire et ne peuvent même pas le visiter.
La paix est nécessaire. Tout le monde en parle, mais la paix ne peut arriver que si chacun peut exercer son droit de citoyenneté dans État vraiment libre. En tant qu’Européens nous devons fournir un maximum d’efforts, sur le plan économique, comme nous le faisons déjà, mais également sur le plan politique afin que prévale le droit et que les Palestiniens puissent vivre dans leur État démocratique, dont nous devrons reconnaître la coexistence avec l’État israélien et que Jérusalem puisse être une ville ouverte, une ville du monde, capitale de deux peuples et de deux États."@fr6
"Mr President, I arrived back yesterday from Palestine and Israel, where over a thousand Italians – representatives of district, provincial and regional councils – have been spending a week building peace bridges between Palestinians and Israelis and setting up projects for cooperation with the Palestinian people.
Jerusalem is at the centre of the conflict, and it is one of the key factors in the peace process. For the Palestinians it is a town to be shared with East Jerusalem as the capital of the Palestinian State and West Jerusalem as the capital of the State of Israel. For the Israelis, before Camp David, no part of Jerusalem could be touched. Now the taboo has been broken. Yet the Israeli negotiators are still extremely uncompromising, for the problem is not that the Palestinians do not want to make concessions but that they have the right to the return of the territories occupied in 1967 which is enshrined in the UN resolutions. Since 1993, Jerusalem has been a closed city for the Palestinians.
As Commissioner Patten said, the Israeli Government has many times failed in its obligations following the Oslo negotiations: they have not adhered to the timetable laid down in the agreements for the withdrawal of troops from the occupied territories. For the Palestinians, the divided territories are a nightmare. There is no free movement and over a thousand prisoners arrested before 1993 have been held in prison as if they were hostages. Their imprisonment is a constant threat to the peace process.
However, a genuine tragedy for the peace process and the future of the Palestinian State is the continued increase in Israeli settlements: under the Barak Government, over 41 000 settlers moved into in the occupied territories. And I, together with the thousand Italians, saw these settlements expanding all over the place. This is a genuine crime against peace, but also against the environment and nature: just one example is the mountain of Jellab Edumin, a green hill outside Jerusalem which has been destroyed by bulldozers.
Another key factor are the refugees: they are not merchandise but human beings who want to realise their right or their dream to live in their own land or see it once again. It is makes no sense for them not to be able to go back: Palestinians, who were born there, are not even allowed to visit it.
Peace is necessary. It is on everyone's lips, but peace can only be achieved if each person is allowed to exercise his right of citizenship in his own free State. As Europeans, we must make every possible endeavour – over and above the economic efforts which we are already making, we must increase our political role – to ensure that the law prevails and that the Palestinians are able to live in their democratic State, which we must recognise as we recognise the Israeli State, so that Jerusalem becomes an open city, a city of the world, the capital city of two peoples and two States."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, gisteren ben ik teruggekomen uit Palestina en Israël, waar een week lang meer dan duizend Italianen – vertegenwoordigers van gemeentes, provincies en regio’s – vredesbruggen bouwen tussen Palestijnen en Israëli’s en samenwerkingsprojecten met het Palestijnse volk opzetten.
Jeruzalem is de kern van het conflict en een van de belangrijkste obstakels voor de vrede. De Palestijnen willen dat de stad gedeeld wordt: het oostelijk deel hoofdstad van de Palestijnse staat, het westelijk deel hoofdstad van Israël. Voor de Israëli’s was de deling van Jeruzalem voor Camp David onbespreekbaar. Nu is het taboe doorbroken, maar de Israëlische onderhandelaars zijn nog steeds weinig plooibaar. Het probleem is niet dat de Palestijnen geen concessies willen doen, maar dat zij recht hebben op de teruggave van het gebied dat in 1967 is bezet, zoals neergelegd in de resoluties van de VN. Sinds 1993 is Jeruzalem gesloten voor de Palestijnen.
Zoals commissaris Patten zei, heeft Israël zich na Oslo in veel opzichten niet aan de akkoorden gehouden: het tijdschema voor de terugtrekking van het leger uit bezet gebied is niet aangehouden. De deling van de gebieden is een nachtmerrie voor de Palestijnen. Ze kunnen zich niet vrij verplaatsen; meer dan duizend voor 1993 gearresteerde personen worden gevangen gehouden, alsof het gijzelaars zijn. Deze situatie is een gevaar voor het vredesproces.
Maar het grootste gevaar voor de vrede en de toekomst van de Palestijnse staat is de aanhoudende groei van de Israëlische nederzettingen: sinds het aantreden van de regering-Barak hebben zich meer dan 41.000 kolonisten in bezet gebied gevestigd. Ik heb hun nederzettingen overal gezien, en met mij duizend Italianen. Een ware misdaad tegen de vrede, maar ook tegen het milieu en de natuur. We hoeven maar te denken aan de berg van Jellab Edumin, een groene heuvel bij Jeruzalem die door de bulldozers is verwoest.
Een ander heikel punt zijn de vluchtelingen: het gaat hier niet om handelswaar maar om mensen die hun rechten erkend willen zien, hun droom willen verwezenlijken: in hun eigen land wonen of het terugzien. Het is onbegrijpelijk dat ze niet kunnen terugkeren. De Palestijnen zijn er geboren en kunnen er niet eens als bezoekers komen.
Er moet vrede komen. Iedereen praat erover, maar er kan alleen vrede worden gesloten als beide partijen het recht hebben in een eigen, vrije staat te wonen. Als Europeanen moeten we ons tot het uiterste inspannen, niet alleen op economisch gebied dat doen we al maar door een grotere politieke rol. We moeten zorgen dat de Palestijnen recht wordt gedaan en ze een eigen democratische staat krijgen. Wij moeten die erkennen, samen met de staat Israël. Tenslotte moet Jeruzalem een open stad worden, een wereldstad, hoofdstad voor twee volken en twee staten."@nl2
"Senhor Presidente, regressei ontem da Palestina e de Israel, onde, durante uma semana, mais de mil italianos - representantes de municípios, províncias e regiões - estão a construir pontes de paz entre Palestinianos e Israelitas e projectos de cooperação com o povo palestiniano.
Jerusalém está no âmago do conflito, é um dos problemas fundamentais para a paz. Para os Palestinianos, é uma cidade a partilhar: Jerusalém Oriental, capital do Estado palestiniano, e Jerusalém Ocidental, capital do Estado de Israel. Para os Israelitas, antes de Camp David, nenhuma parte de Jerusalém podia ser tocada. Hoje, o tabu foi já quebrado. Mas a rigidez dos negociadores israelitas é ainda forte, pois a questão que se coloca não é a de os Palestinianos não quererem fazer concessões, mas a do direito dos Palestinianos à restituição dos territórios ocupados em 1967, tal como previsto nas resoluções da ONU. A partir de 1993, Jerusalém tornou-se uma cidade fechada aos Palestinianos.
Como dizia o senhor Comissário Patten, depois de Oslo foram muitos os incumprimentos por parte do Governo israelita: as etapas estabelecidas pelos acordos para a retirada dos soldados dos territórios ocupados não foram respeitadas. Para os Palestinianos, os territórios divididos são um pesadelo. Não há liberdade de movimentos; são mais de mil os prisioneiros detidos antes de 1993, mantidos no cárcere como se fossem reféns. A sua manutenção na prisão é uma mina para a paz.
Mas uma verdadeira tragédia para a paz e o futuro do Estado da Palestina é o contínuo crescimento dos colonatos israelitas: com o Governo Barak, mais de 41 mil colonos instalaram-se nos territórios ocupados. E eu, juntamente com os mil italianos, vi como se estendem por todo o lado. Um verdadeiro crime contra a paz, mas também contra o ambiente e a natureza: basta pensar na montanha de Jellab Edumin, colina verde à volta de Jerusalém destruída pelos
.
Os refugiados constituem outro problema: não se trata de uma mercadoria, mas de seres humanos que querem ver concretizado o seu direito, o seu sonho, de poderem viver na sua terra ou de revê-la. É incompreensível que não possam regressar: os Palestinianos nasceram naquele território e nem sequer podem visitá-lo.
A paz é uma necessidade. Todos falam dela, mas só poderá haver paz se cada um puder exercer os seus direitos de cidadania num Estado próprio que seja livre. Como europeus, devemos envidar os maiores esforços, não só a nível económico, como já acontece, mas também assumindo um papel político mais importante para que o direito prevaleça e os Palestinianos possam viver no seu Estado democrático, que deveremos reconhecer em coexistência com o Estado de Israel, e para que Jerusalém possa ser uma cidade aberta, uma cidade do mundo, capital de dois povos e de dois Estados."@pt11
"Herr talman! Jag kom tillbaka från Palestina och Israel i går. Under en vecka har fler än tusen italienare – företrädare för kommuner, provinser och regioner – byggt broar av fred mellan palestinier och israeler och inlett samarbetsprojekt med det palestinska folket.
Jerusalem är konfliktens kärna, en av de viktigaste knutarna att lösa upp för att nå fred. För palestinierna är det en stad som skall delas med andra: Östra Jerusalem som huvudstad i den palestinska staten, västra Jerusalem som huvudstad i staten Israel. För israelerna fick ingen del av Jerusalem röras före Camp David. I dag har detta tabu brutits. Men de israeliska förhandlarna är fortfarande hårda, för problemet är inte att palestinierna inte vill göra eftergifter utan palestiniernas rätt att återfå de territorier som ockuperades 1967 i enlighet med FN:s resolutioner. Sedan 1993 har Jerusalem varit en stängd stad för palestinierna.
Som kommissionär Patten sade är det mycket den israeliska regeringen har försummat att göra efter Oslo: de etappmål som fastställs i avtalen om tillbakadragande av trupper från ockuperade områden har inte uppfyllts. För palestinierna är de delade territorierna en mardröm. Det finns ingen fri rörlighet och fler än tusen fångar som arresterades före 1993 hålls i fängelse som om de vore gisslan. Deras fångenskap är som en mina för freden.
Men en verklig tragedi för freden och den palestinska statens framtid är att de israeliska bosättningarna fortsätter att växa: under regeringen Barak har fler än 41 000 kolonisatörer bosatt sig inom de ockuperade områdena. Jag och de tusen italienarna såg omfattningen av detta överallt. Ett verkligt brott mot freden, men också mot miljön och naturen: Man behöver bara tänka på Jellab Edumin-berget, gröna kullar utanför Jerusalem som har förstörts av bulldozrar.
En annan springande punkt är flyktingarna: det handlar inte om varor utan om mänskliga varelser som vill se sina rättigheter, eller drömmar, att få leva och återse sin egen jord förverkligade. Det är ofattbart att de inte får återvända: palestinierna är födda i detta område men får inte ens besöka det.
Freden är nödvändig. Alla talar om den, men det kan bara bli fred om var och en får utöva sin rätt till medborgarskap i en egen fri stat. Som européer måste vi anstränga oss till det yttersta, inte bara ekonomiskt som vi redan gör utan spela en större politisk roll så att rättvisan segrar och palestinierna kan leva i sin demokratiska stat – vilken vi måste erkänna som samexisterande med staten Israel – och Jerusalem kan bli en öppen stad, en stad i världen, huvudstad för två folk och två stater."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples