Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-07-05-Speech-3-376"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20000705.12.3-376"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Mr President, may I first of all thank the rapporteur, Mrs Jackson, and the Committee on the Environment for its work on this proposal on environmental inspections. I cannot resist the temptation to point out to Mrs Jackson that she reminds me of my promise to the Committee on the Environment not to propose new directives all the time, but rather to concentrate on implementation. The bad implementation of environmental rules has nothing to do with the lack of such rules and directives. We have a lot of these and we really want to achieve something. We want to see results.
However, if the proposal is to remain in the form of a recommendation, the Commission can accept in principle Amendments Nos 2, 10, second part, and 15, second part, in relation to point 9.1. They all concern the involvement of the EEA and/or IMPEL in certain activities relating to inspections. These were accepted by the Commission at the first reading stage and included in the Commission's revised proposal.
So we came straight to the key issue: was it to be a recommendation or a directive? It will not be a surprise to you that the Commission cannot agree to the proposed change to a directive, for the following reasons. The Commission's 1996 communication on implementing Community environmental law noted a disparity between Member States' inspection systems and recognised the necessity of ensuring that minimum inspection tasks were performed. Maybe it is not such a bad idea to have those people in blue uniforms with gold stars to check on what is happening!
It recommended that guidelines should be established, leaving to the Member States the choice of structures and mechanisms, fitting in where appropriate with their existing systems.
A recommendation will achieve something. Some Member States already have well-developed inspectorates or agencies, and the guidelines will ensure that they operate them in accordance with common standards without necessarily having to change their systems that much. For those Member States which do not, the recommendation will be helpful to enable them in the first instance, with the possibility of Community funding for eligible Member States, to develop their infrastructure and capacity.
A directive might mean that some Member States will have great difficulty complying with it in its entirety from its coming into force, and this was not deemed to be practically or psychologically desirable by the Commission. I am convinced that the ‘carrot’ rather than the ‘stick’ approach will achieve a better result at the present state of development of national inspectorates.
We have already achieved some progress in the area with the IMPEL inspectors' exchange programme and the other work that IMPEL has done on inspections, monitoring frequency of inspections etc.
This proposal should therefore be viewed as the first step in an ongoing programme, and the experience gained in this operation will help us to consider at subsequent stages how to broaden the nature, scope and application of the minimum requirements. The proposal requires Member States to report back on the operation, and I will take a personal interest in this. If it transpires that Member States are not applying it in practice then we will not shrink from bringing forward a proposal for a directive.
The attitude in the Council of the Member States, even those with well-developed inspectorates, was unanimously in favour of non-binding legislation at this stage. Being realistic, if Parliament insists on asking for a directive we will end up with no instrument at all. In that case we will have failed those Member States most in need of assistance and guidance, and the consequence will be no change in the status quo and no improvement in those Member States' implementation. For these reasons the Commission cannot accept any of the proposed amendments relating to changing the form of the proposal from a recommendation to a directive.
The Commission cannot accept the following amendments of substance: Amendment No 5 to help Member States distinguish between national – for example non-EU derived – law and EU law. Amendments Nos 6 and 11 which try to change voluntary reporting and advice schemes to mandatory ones. Amendment No 12, second part, because it does not add anything. The proposal already refers to reports being in a readily accessible database. Amendment No 13, second part, relating to reports of site visits being available within two months of inspection because the common position's wording “as soon as possible” is preferable. And Amendment No 14 which seeks to limit to brief data the compliance information in reports to the Commission, which is not sufficient for the Commission's purposes."@en3
|
| lpv:translated text |
"Hr. formand, må jeg først og fremmest takke ordføreren fru Jackson og Miljøudvalget for arbejdet med forslaget om miljøinspektioner. Jeg kan ikke modstå fristelsen til at fortælle fru Jackson, at hun minder mig om mit løfte til Miljøudvalget om ikke at foreslå nye direktiver hele tiden, men koncentrere mig om at føre dem ud i livet. Det skyldes ikke mangel på sådanne regler og direktiver, at det er gået så skidt med at gennemføre miljøreglerne. Der er masser af dem, og vi ønsker virkelig at opnå noget. Vi vil se resultater.
Men hvis forslaget fortsat skal være i form af en henstilling, kan Kommissionen principielt godkende ændringsforslag 2, 10, anden del, og 15, anden del, i relation til afsnit 9.1. De omhandler alle inddragelsen af EØS og/eller IMPEL i visse aktiviteter i forbindelse med inspektioner. De blev godkendt af Kommissionen ved førstebehandlingen og er medtaget i Kommissionens reviderede forslag.
Så er vi kommet til sagens kerne: Skal det være en henstilling eller et direktiv? Det vil ikke komme som nogen overraskelse for Dem, at Kommissionen ikke kan tilslutte sig den foreslåede ændring til et direktiv af følgende årsager: I sin udtalelse fra 1996 om gennemførelse af en miljølov på fællesskabsplan bemærkede Kommissionen forskellene i medlemsstaternes inspektionssystemer og indså nødvendigheden af at sikre, at der blev udført et minimum af inspektionsopgaver. Måske er det ikke nogen dårlig idé at få de der folk i blå uniformer med guldstjerner til at kontrollere, hvad der foregår.
Det henstilles, at der opstilles retningslinjer, som overlader det til medlemsstaterne at vælge de strukturer og mekanismer, som passer ind i deres eksisterende systemer.
Der vil blive opnået noget med en henstilling. Nogle medlemsstater har allerede veludbyggede inspektorater eller agenturer, og retningslinjerne sikrer, at deres arbejde kan udføres i overensstemmelse med fælles standarder, uden at de bliver nødt til at ændre deres systemer væsentligt. For de medlemsstater, som ikke har disse inspektorater, kan henstillingen hjælpe dem til i første omgang at udvikle deres infrastruktur og kapacitet med mulighed for EU-støtte til dem, der har brug for det.
Et direktiv kan betyde, at visse medlemsstater får meget svært ved at overholde det i sin helhed fra den dag, det træder i kraft, og det mente Kommissionen ikke var praktisk eller psykologisk ønskeligt. Jeg er sikker på, at man opnår et bedre resultat ved at bruge "guleroden" frem for "stokken" i den nuværende situation, hvor de nationale inspektorater er under opbygning.
Der er allerede sket visse fremskridt på området i forbindelse med IMPEL-inspektørernes udvekslingsprogrammer og alt det andet arbejde, som IMPEL har udført i forbindelse med inspektioner, overvågning af inspektionshyppigheden osv.
Forslaget skal derfor ses som første skridt i en løbende proces, og erfaringerne herfra vil gøre det lettere for os på et senere tidspunkt at beslutte, hvordan vi kan udvide minimumskravenes indhold og anvendelsesområde. Forslaget kræver, at medlemsstaterne skal rapportere om, hvordan det går, og det vil jeg personligt interessere mig for. Hvis det viser sig, at medlemsstaterne ikke gennemfører det i praksis, vil vi ikke vige tilbage for at fremsætte et direktivforslag.
Medlemsstaterne, og det gælder også dem med veletablerede inspektorater, gik i Rådet enstemmigt ind for en retsakt af uforbindende karakter på dette stadium. Hvis Parlamentet insisterer på at anmode om et direktiv, så ender vi med slet ikke at have noget instrument. I så fald har vi svigtet de medlemsstater, som har allermest brug for hjælp og vejledning, og konsekvensen bliver, at status quo bevares, og at der ikke sker nogen forbedring med hensyn til gennemførelsen i de medlemsstater. Af disse grunde kan Kommissionen ikke godkende nogen af de ændringsforslag, som omhandler en ændring af forslaget fra en henstilling til et direktiv.
Kommissionen kan ikke godkende følgende substansændringer: Ændringsforslag 5 om at bistå medlemsstaterne med at skelne mellem national lovgivning - f.eks. lovgivning, som ikke stammer fra EU - og EU-lovgivning. Ændringsforslag 6 og 11, som prøver at gøre frivillige rapporterings- og rådgivningsordninger obligatoriske. Ændringsforslag 12, anden del, fordi det ikke tilføjer noget nyt. Forslaget henviser allerede til betænkninger, som er frit tilgængelige i databasen. Ændringsforslag 13, anden del, om, at der skal foreligge rapporter fra anlægsbesøg inden to måneder efter inpektionen, fordi ordlyden "hurtigst muligt" i henhold til den fælles holdning er at foretrække. Og ændringsforslag 14, som vil begrænse overensstemmelsesoplysningerne i rapporter til Kommissionen til kortfattede oplysninger, hvilket ikke er tilstrækkeligt til Kommissionens formål."@da1
".
Herr Präsident, lassen Sie mich zunächst der Berichterstatterin, Frau Jackson, und dem Ausschuß für Umweltfragen, Volksgesundheit und Verbraucherschutz für die Arbeit an diesem Vorschlag zu Umweltinspektionen danken. Ich kann der Versuchung nicht widerstehen, Frau Jackson darauf hinzuweisen, daß sie mich an mein Versprechen gegenüber dem Umweltausschuß erinnert, nicht ständig neue Richtlinien vorzuschlagen, sondern sich vielmehr auf die Durchführung zu konzentrieren. Die unzureichende Umsetzung der Umweltvorschriften hat nichts damit zu tun, daß es an solchen Vorschriften und Richtlinien mangeln würde. Wir haben eine Menge davon, und wir wollen etwas erreichen. Wir wollen Ergebnisse sehen.
Wird jedoch der Vorschlag in Form einer Empfehlung beibehalten, kann die Kommission den Änderungsanträgen 2, 10, zweiter Absatz, und 15, zweiter Absatz, im Hinblick auf Punkt 9.1. im Prinzip zustimmen. Sie betreffen die Beteiligung der Europäischen Umweltagentur und/oder von IMPEL an bestimmten Maßnahmen in bezug auf die Inspektionen. Diese Änderungsanträge wurden von der Kommission in erster Lesung akzeptiert und in ihren überarbeiteten Vorschlag übernommen.
Damit kommen wir direkt zur Kernfrage: Soll es eine Empfehlung oder eine Richtlinie sein? Es wird Sie nicht überraschen, daß die Kommission dem Vorschlag der Umwandlung in eine Richtlinie aus folgenden Gründen nicht zustimmen kann. In ihrer Mitteilung von 1996 über die Durchführung des Umweltrechts der Gemeinschaft konstatierte die Kommission Unterschiede zwischen den Inspektionssystemen der einzelnen Mitgliedstaaten, und sie räumte die Notwendigkeit ein, ein Mindestmaß an Kontrollaufgaben zu gewährleisten. Diese Leute in blauen Uniformen mit goldenen Sternen, die nach dem Rechten sehen, sind vielleicht gar keine so schlechte Idee!
Die Kommission empfahl die Aufstellung von Leitlinien, wobei es den Mitgliedstaaten überlassen bleiben sollte, die Strukturen und Mechanismen zu wählen und sie gegebenenfalls in ihre eigenen Systeme einzupassen.
Mit einer Empfehlung läßt sich manches erreichen. Einige Mitgliedstaaten verfügen bereits über gut funktionierende Inspektionen oder Agenturen, und die Leitlinien ermöglichen es ihnen, deren Arbeitsweise mit den gemeinsamen Normen in Einklang zu bringen, ohne ihre Systeme allzu sehr verändern zu müssen. Mitgliedstaaten, die nicht über solche Einrichtungen verfügen, kann die Empfehlung zunächst einmal dabei helfen, entsprechende Infrastrukturen und Kapazitäten aufzubauen, wobei die Möglichkeit der Finanzierung aus Gemeinschaftsmitteln für förderungsberechtigte Mitgliedstaaten besteht.
Hingegen wäre es für einige Mitgliedstaaten sehr schwierig, eine Richtlinie vom Zeitpunkt ihres Inkrafttretens an in allen ihren Teilen einzuhalten, und das schien der Kommission weder praktisch noch psychologisch wünschenswert. Ich bin davon überzeugt, daß wir beim gegenwärtigen Entwicklungsstand der Inspektionen in den Mitgliedstaaten mit dem Zuckerbrot bessere Ergebnisse erzielen als mit der Peitsche.
Mit dem Austauschprogramm für Inspektionsbeamte im Rahmen von IMPEL und der sonstigen Arbeit, die IMPEL in bezug auf die Inspektionen, ihre Häufigkeit usw. geleistet hat, haben wir hier bereits Fortschritte erzielt.
Dieser Vorschlag sollte deshalb als der erste Schritt in einem laufenden Programm angesehen werden, und die Erfahrungen, die wir dabei sammeln, werden uns helfen, die nächsten Schritte zur Ausweitung von Inhalt, Geltungsbereich und Anwendung der Mindestanforderungen festzulegen. Die Mitgliedstaaten werden in dem Vorschlag aufgefordert, über die Ergebnisse der Maßnahmen zu berichten, wofür ich mich persönlich ganz besonders einsetzen werde. Sollte sich herausstellen, daß einige Mitgliedstaaten ihn nicht in die Praxis umsetzen, werden wir nicht zögern, einen Vorschlag für eine Richtlinie vorzulegen.
Im Rat sprachen sich die Mitgliedstaaten – selbst jene, die über gut funktionierende Inspektionen verfügen – einstimmig für unverbindliche Rechtsvorschriften in diesem Stadium aus. Seien wir doch realistisch: wenn das Parlament weiter auf einer Richtlinie besteht, werden wir letztlich gar kein Instrument haben. Das bedeutet, daß wir die Mitgliedstaaten im Stich lassen, die am nötigsten Hilfe und Orientierung brauchen, daß sich also an der gegenwärtigen Situation nichts ändert und die Umsetzung in den betreffenden Mitgliedstaaten nicht besser wird. Deshalb kann die Kommission keinen der Änderungsanträge akzeptieren, die darauf abzielen, den Vorschlag so abzuändern, daß aus der Empfehlung eine Richtlinie wird.
Die Kommission kann folgenden Änderungsanträgen nicht zustimmen: Änderungsantrag 5, der den Mitgliedstaaten die Unterscheidung zwischen nationalen Vorschriften – z. B. nationalem Sekundärrecht – und gemeinschaftlichen Vorschriften erleichtern soll; Änderungsantrag 6 und 11, denen zufolge die freiwilligen Berichts- und Beratungssysteme verbindlichen Charakter erhalten sollen; Änderungsantrag 12, zweiter Absatz, weil hier nichts hinzugefügt wird – der Vorschlag bezieht sich bereits auf Berichte in einer ohne weiteres zugänglichen Datenbank; Änderungsantrag 13, zweiter Absatz, der sich auf die Berichte über Besichtigungen vor Ort bezieht, die binnen zwei Monaten ab dem Zeitpunkt der Inspektion vorgelegt werden – weil die Formulierung im Gemeinsamen Standpunkt „so rasch wie möglich“ vorzuziehen ist, und schließlich Änderungsantrag 14, der die Informationen über die Einhaltung in den Berichten an die Kommission auf zusammengefaßte Daten begrenzen will, was der Kommission aber nicht ausreicht."@de7
".
Κύριε Πρόεδρε, θα ήθελα κατ’ αρχάς να ευχαριστήσω την εισηγήτρια, την κ. Jackson, και την Επιτροπή Περιβάλλοντος για το έργο της σχετικά με αυτή την πρόταση για τις περιβαλλοντικές επιθεωρήσεις. Δεν μπορώ να αντισταθώ στον πειρασμό να επισημάνω στην κ. Jackson ότι μου υπενθυμίζει την υπόσχεσή μου προς την Επιτροπή Περιβάλλοντος να μην προτείνω συνεχώς νέες οδηγίες αλλά να επικεντρωθώ στην εφαρμογή. Η ελλιπής εφαρμογή των περιβαλλοντικών κανόνων δεν οφείλεται επ’ ουδενί λόγω σε έλλειψη τέτοιων κανόνων και οδηγιών. Έχουμε πλήθος τέτοιων νομοθετημάτων και πραγματικά επιθυμούμε να επιτύχουμε κάτι. Θέλουμε να δούμε αποτελέσματα.
Ωστόσο, εάν η πρόταση πρόκειται να παραμένει στη μορφή της σύστασης, η Επιτροπή μπορεί να δεχθεί κατ’ αρχήν τις τροπολογίες 2, 10, δεύτερο μέρος, και 15, δεύτερο μέρος, σχετικά με το σημείο 9.1. Όλες τους αφορούν τη συμμετοχή του ΕΟΠ ή/και το IMPEL σε ορισμένες δραστηριότητες σχετικά με τις επιθεωρήσεις. Οι τροπολογίες αυτές έγιναν δεκτές από την Επιτροπή κατά τη φάση της πρώτης ανάγνωσης και συμπεριλαμβάνονται στην αναθεωρημένη πρόταση της Επιτροπής.
Έτσι, πήγαμε κατευθείαν στο θέμα κλειδί: θα έπρεπε να είναι σύσταση ή οδηγία; Δεν πρέπει να σας εκπλήσσει το γεγονός ότι η Επιτροπή δεν μπορεί να συμφωνήσει στην προταθείσα αλλαγή από σύσταση σε οδηγία, για τους ακόλουθους λόγους. Η ανακοίνωση της Επιτροπής του 1996 σχετικά με την εφαρμογή της κοινοτικής περιβαλλοντικής νομοθεσίας διαπίστωσε μία διαφορά μεταξύ των συστημάτων επιθεώρησης των κρατών μελών και αναγνώρισε την αναγκαιότητα να διασφαλιστεί η εκτέλεση κάποιων ελάχιστων εργασιών επιθεώρησης. Ίσως να μην είναι τόσο κακή η ιδέα να έχουμε αυτούς τους ανθρώπους με τις μπλε στολές και τα χρυσά αστέρια για να ελέγχουν τι γίνεται!
Η ανακοίνωση πρότεινε να καταρτισθούν κατευθυντήριες γραμμές, αφήνοντας στα κράτη μέλη την επιλογή των δομών και των μηχανισμών, που θα συνδυάζονται όπου αρμόζει με τα υπάρχοντα συστήματά τους.
Κάτι θα καταφέρει και μία σύσταση. Ορισμένα κράτη μέλη έχουν ήδη πολύ ανεπτυγμένα σώματα επιθεωρητών ή άλλες υπηρεσίες και οι κατευθυντήριες γραμμές θα διασφαλίσουν ότι τα διευθύνουν σύμφωνα με τα κοινά πρότυπα, χωρίς απαραίτητα να πρέπει να αλλάξουν τα συστήματά τους τόσο πολύ. Όσον αφορά τα κράτη μέλη που δεν έχουν τέτοιες υπηρεσίες, η σύσταση θα τους βοηθήσει δίνοντας τους την ευκαιρία κατ’ αρχάς, με την δυνατότητα κοινοτικής χρηματοδότησης των δικαιούχων κρατών μελών, να αναπτύξουν την υποδομή τους και τις ικανότητές τους.
Μία οδηγία πιθανόν να έχει ως αποτέλεσμα ορισμένα κράτη μέλη να δυσκολευτούν πολύ στη συμμόρφωσή τους με το σύνολό της οδηγίας τη στιγμή που θα τεθεί σε ισχύ, και αυτό δεν κρίθηκε πρακτικώς ή ψυχολογικώς επιθυμητό από την Επιτροπή. Είμαι πεπεισμένος ότι η προσέγγιση του “καρότου” θα επιτύχει καλύτερο αποτέλεσμα αυτή του από αυτή του “μαστιγίου” στην παρούσα φάση της ανάπτυξης των εθνικών σωμάτων επιθεωρητών.
Έχουμε ήδη επιτύχει κάποια πρόοδο στον τομέα με το πρόγραμμα ανταλλαγής επιθεωρητών IMPEL και το υπόλοιπο έργο που έχει επιτελέσει το IMPEL σχετικά με τις επιθεωρήσεις, την συχνότητα ελέγχων των επιθεωρήσεων, κλπ.
Η πρόταση θα έπρεπε, ως εκ τούτου, να θεωρηθεί ως ένα πρώτο βήμα στο πλαίσιο ενός διαρκούς προγράμματος και η εμπειρία που θα αποκτηθεί από αυτή την επιχείρηση θα μας βοηθήσει να εξετάσουμε σε επόμενα στάδια τον τρόπο διεύρυνσης της φύσης, του πεδίου και της εφαρμογής των ελάχιστων απαιτήσεων. Η πρόταση απαιτεί από τα κράτη μέλη να καταθέτουν εκθέσεις για την επιχείρηση και θα το φροντίσω αυτό προσωπικά. Εάν αποκαλυφθεί ότι τα κράτη μέλη δεν την εφαρμόζουν στην πράξη, τότε δεν θα διστάσουμε να καταθέσουμε πρόταση για οδηγία.
Η θέση του Συμβουλίου των κρατών μελών, ακόμα και εκείνων με ανεπτυγμένα σώματα επιθεωρητών, ήταν ομόφωνα υπέρ μίας μη δεσμευτικής νομοθεσίας σε αυτό το στάδιο. Και για να είμαστε ρεαλιστικοί, εάν το Κοινοβούλιο συνεχίσει να ζητά οδηγία θα καταλήξουμε χωρίς απολύτως κανένα μέσο. Στην περίπτωση αυτή, θα έχουμε απογοητεύσει εκείνα τα κράτη μέλη που χρειάζονται περισσότερο βοήθεια και καθοδήγηση, και συνεπώς δεν θα υπάρξει καμία αλλαγή του στάτους κβο και καμία βελτίωση της εφαρμογής της νομοθεσίας σε αυτά τα κράτη μέλη. Για τους λόγους αυτούς, η Επιτροπή δεν μπορεί να δεχτεί καμία από τις προτεινόμενες τροπολογίες σχετικά με την αλλαγή της μορφής της πρότασης από σύσταση σε οδηγία.
Η επιτροπή δεν μπορεί να δεχτεί τις ακόλουθες τροπολογίες ουσίας: Τροπολογία 5 σχετικά με την παροχή βοήθειας στα κράτη μέλη για τη διάκριση μεταξύ εθνικής νομοθεσίας - παραδείγματος χάρη νομοθεσίας που δεν πηγάζει από την ΕΕ - και ευρωπαϊκής νομοθεσίας. Τροπολογία 6 και 11 οι οποίες προσπαθούν να μετατρέψουν την εθελοντική κατάθεση εκθέσεων και τα συμβουλευτικά προγράμματα σε υποχρεωτικά. Την τροπολογία 12, μέρος 2, επειδή δεν προσθέτει τίποτα. Η πρόταση ήδη κάνει λόγο για εκθέσεις που θα βρίσκονται σε εύκολα προσβάσιμες βάσεις δεδομένων. Τροπολογία 13, μέρος 2, αναφορικά με τη διάθεση των εκθέσεων των επιτόπιων επιθεωρήσεων εντός δύο μηνών, γιατί η έκφραση της κοινής θέσης “όσο το δυνατόν γρηγορότερα” είναι προτιμότερη. Και τροπολογία 14 η οποία επιδιώκει να περιορίσει σε σύντομα στοιχεία τις πληροφορίες για τη συμμόρφωση που θα περιλαμβάνονται στις εκθέσεις προς την Επιτροπή, κάτι που δεν επαρκεί για τους σκοπούς της Επιτροπής."@el8
". – (EN) Señor Presidente, quiero antes de nada dar las gracias a la ponente, Sra. Jackson, y a la Comisión de Medio Ambiente por su trabajo sobre las inspecciones de medio ambiente. No puedo resistirme a la tentación de señalar a la Sra. Jackson que me hace recordar mi promesa a la Comisión de Medio Ambiente de no proponer nuevas directivas todo el tiempo, sino de concentrarme preferiblemente en la aplicación. La mala aplicación de las normas de medio ambiente no tiene nada que ver con la falta de dichas normas y directivas. Ya contamos con muchas de éstas y realmente queremos conseguir algo. Queremos ver resultados.
Sin embargo, si la propuesta se queda en forma de recomendación, la Comisión puede aceptar en principio las enmiendas núms. 2, 10, segunda parte, y la 15, segunda parte, en relación con el punto 9.1. Todas se refieren a la participación de la Agencia Europea de Medio Ambiente y/o de IMPEL en determinadas actividades relacionadas con las inspecciones. Éstas fueron aceptadas por la Comisión en la fase de primera lectura y se incluyeron en la propuesta revisada de la Comisión.
Así que pasamos directamente a la cuestión fundamental: ¿debía ser una recomendación o una directiva? No les sorprenderá que la Comisión no pueda estar de acuerdo con el cambio propuesto a una directiva por las siguientes razones: en la Comunicación de la Comisión de 1996 sobre la aplicación de la legislación comunitaria de medio ambiente se observaba una disparidad entre los sistemas de inspección de los Estados miembros y se reconocía la necesidad de garantizar que se realice un trabajo mínimo de inspección. ¡Quizá no sea tan mala idea contar con esas personas uniformadas de azul con estrellas doradas que comprueben lo que está pasando!
En la comunicación se recomendaba que se establecieran unas directrices, dejando a los Estados miembros la elección de las estructuras y mecanismos, ajustándolos según conviniera a sus sistemas vigentes.
Una recomendación sí conseguirá algo. Algunos Estados miembros disponen ya de organismos de inspección o agencias bien desarrollados, y las directrices servirán para que los administren de acuerdo con unas normas comunes sin tener necesariamente que cambiar demasiado sus sistemas. Para los Estados miembros que disponen de tales organismos, la recomendación servirá para darles, en primer lugar, la posibilidad de que reciban financiación comunitaria los que cumplan los requisitos a fin de desarrollar su estructura y capacidad.
Una directiva podría significar que algunos Estados miembros tuvieran grandes dificultades en cumplirla en su totalidad desde su entrada en vigor, y la Comisión no consideró que esto fuera práctica o psicológicamente deseable. Estoy convencida de que el método de la “zanahoria” conseguirá mejores resultados que el del “palo” en el estado actual de desarrollo de las inspecciones nacionales.
Ya hemos hecho algunos progresos en la materia con el programa de intercambio de inspectores de IMPEL, y demás trabajos que ha hecho IMPEL acerca de las inspecciones, el control de su frecuencia, etc.
La presente propuesta, por lo tanto, debiera ser contemplada como un primer paso en un programa continuo, y la experiencia que se adquiera en esta actuación nos ayudará a estudiar en fases posteriores cómo ampliar la naturaleza, el alcance y la aplicación de los requisitos mínimos. En la propuesta se dispone que los Estados miembros informen sobre el funcionamiento, y yo me tomaré en ello un interés personal. Si se descubre que los Estados miembros no la aplican en la práctica, no nos asustará presentar una propuesta de directiva.
La actitud dentro del Consejo de los Estados miembros, incluso de los que cuentan con inspecciones bien desarrolladas, fue unánimemente a favor de legislación no vinculante en estos momentos. Siendo realistas, si el Parlamento insiste en pedir una directiva acabaremos no teniendo ningún instrumento en absoluto. En dicho caso habremos fallado a aquellos Estados miembros que más asistencia y orientación necesitan, y la consecuencia será que no cambiará el statu quo y que la aplicación en dichos Estados miembros no mejorará. Por estas razones la Comisión no puede aceptar ninguna de las enmiendes propuestas relacionadas con cambiar la propuesta de una recomendación a una directiva.
La Comisión no puede aceptar las siguientes enmiendas de fondo: la enmienda nº 5, cuyo fin es ayudar a los Estados miembros a distinguir entre la legislación nacional -por ejemplo, no derivada de la UE- y la de la UE; las enmiendas núms. 6 y 11, que pretenden cambiar los regímenes voluntarios de notificación y asesoramiento por regímenes obligatorios; la enmienda nº 12, segunda parte, porque no añade nada -en . la propuesta ya se menciona que los informes estén en una base de datos a la que se pueda acceder con facilidad; la enmienda nº 13, segunda parte, relativa a que los informes de las visitas a lugares estén disponibles a los dos meses de la inspección, porque es preferible el enunciado de la posición común "lo antes posible"; y la enmienda nº 14, que intenta limitar a unos datos resumidos la información sobre el cumplimiento en los informes dirigidos a la Comisión, lo que no es suficiente para los fines de esta última."@es12
". – Arvoisa puhemies, saanen aivan ensiksi kiittää esittelijä Jacksonia ja ympäristövaliokuntaa tämän ympäristötarkastuksia koskevan ehdotuksen parissa tehdystä työstä. En voi vastustaa kiusausta ja olla tähdentämättä esittelijä Jacksonille, että hän toi mieleeni sen, että lupasin ympäristövaliokunnalle olla esittämättä koko ajan uusia direktiivejä ja keskittyä pikemminkin niiden täytäntöönpanoon. Ympäristösäännösten huonolla täytäntöönpanolla ei ole mitään tekemistä tällaisten säännösten ja direktiivien puuttumisen kanssa. Meillä on niitä paljon ja me todella haluamme saavuttaa jotakin. Haluamme saada tuloksia aikaan.
Jos ehdotus säilyy suosituksena, komissio voi kuitenkin periaatteessa hyväksyä tarkistuksen 2, tarkistuksen 10 toisen osan ja tarkistuksen 15 toisen osan kohdan 9.1. osalta. Nämä kaikki koskevat ympäristökeskuksen ja/tai IMPELin osallistumista tiettyyn tarkastuksiin liittyvään toimintaan. Komissio hyväksyi nämä ensimmäisessä käsittelyssä, ja ne sisällytettiin komission tarkistettuun ehdotukseen.
Niinpä pääsemme suoraan avainasiaan: tarvitsemmeko suosituksen vai direktiivin? Teille ei varmaankaan tule yllätyksenä, ettei komissio voi suostua ehdotettuun direktiiviksi muuttamiseen seuraavista syistä. Komission vuoden 1996 yhteisön ympäristölainsäädännön täytäntöönpanoa koskeneesta tiedonannosta kävi ilmi, että jäsenvaltioiden tarkastusjärjestelmissä oli eroja, ja siinä mainittiin, että on tarpeen taata vähimmäistarkastusten toteutuminen. Ehkä ei olisikaan hullumpi ajatus, että meillä olisi näitä keltaisin tähdin varustettuihin univormuihin pukeutuneita henkilöitä tarkastamassa, mitä ympärillä tapahtuu!
Tiedonannossa suositeltiin sellaisten suuntaviivojen asettamista, jotka jättäisivät rakenteiden ja mekanismien valitsemisen jäsenvaltioille ja joiden puitteissa sovittaminen olemassa oleviin järjestelmiin olisi tarvittaessa mahdollista.
Suosituksellakin saavutetaan jotakin. Joillakin jäsenvaltioilla on jo kehittyneet tarkastuslaitokset tai tarkastuselimet, ja suuntaviivoilla varmistetaan, että valtiot käyttävät niitä yhteisten normien mukaisesti, ilman että niiden tarvitsee välttämättä muuttaa järjestelmiään paljoakaan. Niille jäsenvaltioille, joilla ei ole näitä rakenteita, suositus on hyödyllinen siinä, että ne voivat ensinnäkin kehittää infrastruktuuriaan ja kapasiteettiaan ja tukikelpoiset jäsenvaltiot voivat saada siihen yhteisön rahoitusta.
Direktiivi saattaisi joidenkin jäsenvaltioiden kohdalla johtaa siihen, että niillä on suuria vaikeuksia noudattaa sitä kaikilta osin direktiivin voimaantulon jälkeen, eikä komissio pitänyt tätä käytännöllisesti tai psykologisesti katsoen haluttavana. Olen vakuuttunut siitä, että lähestymistapana "porkkana" pikemminkin kuin "keppi" on se, jolla saavutetaan parempia tuloksia kansallisten tarkastuslaitosten kehityksen ollessa nykyisessä vaiheessa.
Olemme jo saavuttaneet alalla jonkin verran edistystä tarkastajien IMPEL vaihto-ohjelman myötä ja muun työn myötä, jota IMPEL (Euroopan unionin verkko ympäristölainsäädännön voimaansaattamiseksi ja täytäntöönpanemiseksi) on tehnyt tarkastusten ja tarkastusten tiheyden valvonnan jne. osalta.
Tämä ehdotus olisi siis nähtävä vireillä olevaan ohjelmaan kuuluvana ensimmäisenä askeleena, ja tämän toimen myötä saatu kokemus auttaa meitä arvioimaan seuraavissa vaiheissa, kuinka vähimmäisvaatimusten luonnetta, tavoitteita ja soveltamista laajennetaan. Ehdotuksen myötä jäsenvaltioilta edellytetään, että ne raportoivat toiminnastaan, ja aion huolehtia tästä itse. Jos ilmenee, etteivät jäsenvaltiot sovella suositusta käytäntöön, emme epäröi esittää direktiiviehdotusta.
Jäsenvaltioiden muodostamassa neuvostossa jopa ne jäsenvaltiot, joissa on kehittyneet tarkastuslaitokset, olivat yksimielisesti tässä vaiheessa ei-sitovan säännöksen kannalla. Jos ollaan realisteja, emme saa loppujen lopuksi minkäänlaista välinettä, jos parlamentti pitää kiinni direktiivivaatimuksestaan. Tässä tapauksessa olisimme pettäneet eniten apua ja ohjausta tarvitsevat jäsenvaltiot, ja tuloksena olisi
jatkuminen ja se, ettei näiden jäsenvaltioiden täytäntöönpanossa tapahtuisi edistymistä. Näistä syistä komissio ei voi hyväksyä mitään niistä ehdotetuista tarkistuksista, jotka koskevat ehdotuksen suositusmuodon muuttamista direktiiviksi.
Komissio ei voi hyväksyä seuraavia sisältötarkistuksia: tarkistusta 5, jolla autetaan jäsenvaltioita erottamaan kansallinen lainsäädäntö esimerkiksi ei Euroopan unionista johtuva EU-lainsäädännöstä. Tarkistuksia 6 ja 11, joilla yritetään muuttaa vapaaehtoiset raportointi- ja neuvontajärjestelmät pakollisiksi. Tarkistuksen 12 toista osaa, koska se ei lisää mitään uutta. Ehdotuksella viitataan kertomuksiin, jotka ovat jo tietokannasta helposti saatavilla. Tarkistuksen 13 toista osaa, joka liittyy tarkastuskäyntien perusteella tehtäviin kertomuksiin, joiden olisi oltava saatavilla kahden kuukauden kuluessa tarkastuksen suorittamisesta, koska yhteisen kannan sanamuoto "mahdollisimman pian" on parempi. Eikä tarkistusta 14, jolla yritetään rajoittaa komissiolle toimitettavien kertomusten noudattamista koskeva tieto lyhyeen selvitykseen, mikä ei ole riittävää komission tarkoitusten kannalta."@fi5
".
Monsieur le Président, permettez-moi tout d'abord de remercier le rapporteur, Mme Jackson, et la commission sur l'environnement de leur travail sur cette proposition relative aux inspections environnementales. Je ne peux résister à la tentation de faire remarquer à Mme Jackson qu'elle me rappelle la promesse que j'ai faite à la commission, à savoir de ne pas proposer constamment de nouvelles directives, mais plutôt de me concentrer sur leur application. La mauvaise application des règles environnementales n'a rien à voir avec l'absence de telles règles et directives. Nous disposons d'un large éventail législatif et nous désirons réellement agir. Nous voulons des résultats.
Toutefois, si la proposition conserve la forme d'une recommandation, la Commission peut accepter en principe les amendements 2, 10, deuxième partie, et 15, deuxième partie, concernant l'article 9.1. Ils ont tous trait à l'implication de l'AEE et/ou de l'IMPEL dans certaines activités liées aux inspections. Ces amendements ont été approuvés par la Commission en première lecture et ont été intégrés à la proposition révisée de la Commission.
Nous avons, d'emblée, abordé le problème principal : recommandation ou directive ? Vous ne serez pas surpris d'apprendre que la Commission ne peut accepter la transformation en directive et ce, pour les raisons suivantes. La communication de la Commission sur la mise en œuvre de la législation environnementale communautaire, datant de 1996, faisait état d'une disparité entre les systèmes d'inspection des différents États membres et reconnaissait la nécessité de garantir la réalisation d'un minimum de missions d'inspection. L'idée de voir des fonctionnaires en uniforme bleu à étoiles dorées effectuer ces contrôles n'est peut-être pas si mauvaise !
Elle recommandait l'élaboration d'orientations censées s'intégrer aux systèmes nationaux existants, le choix des structures et des mécanismes étant laissé aux États membres.
Une recommandation pourra atteindre des résultats. Certains États membres sont déjà dotés de services ou d'agences d'inspection bien développés, et les orientations garantiront la conformité de leur fonctionnement aux normes communes sans pour cela qu'ils doivent pour autant modifier considérablement leur système. Dans un premier temps, la recommandation permettra aux autres États membres de développer leur infrastructure et leur capacité, par le biais d'un financement communautaire destiné aux États membres éligibles.
Certains États membres pourraient connaître d'énormes difficultés s'ils devaient se conformer à l'ensemble des exigences d'une directive. Et la Commission n'a pas estimé cela psychologiquement ou pratiquement souhaitable. Au stade actuel de développement des services d'inspection nationaux, je suis convaincue que la "carotte" sera bien plus efficace que le "bâton".
Certains progrès ont déjà été réalisés dans ce domaine grâce au programme IMPEL permettant l'échange d'inspecteurs et la réalisation d'études portant sur les inspections, leur fréquence, etc.
Cette proposition devrait donc être considérée comme la première étape d'un programme en cours et l'expérience acquise dans cette opération nous aidera à déterminer, à des stades ultérieurs, comment élargir la nature, l'étendue et l'application des exigences minimales. La proposition contraint les États membres à faire des comptes rendus sur l'opération, et j'y veillerai personnellement. S'il s'avère que les États membres n'appliquent pas concrètement ces règles, nous n'hésiterons pas à proposer une directive.
Au Conseil, l'ensemble des États membres, y compris ceux dotés de services d'inspection développés, était en faveur d'une législation non contraignante à ce stade. Soyons réalistes ; si le Parlement persiste à demander une directive, nous nous retrouverons sans aucune législation. Dans ce cas, nous négligerions les États membres qui ont le plus besoin d'assistance et de conseil, ce qui n'apporterait aucune modification du statu quo ni aucune amélioration de l'application de la législation dans ces États membres. C'est pour ces raisons que la Commission ne peut accepter aucun des amendements portant sur la transformation de la proposition de recommandation en directive.
La Commission ne peut accepter la teneur des amendements suivants : l'amendement 5, qui vise à aider les États membres à faire la distinction entre la législation nationale - par exemple, qui ne provient pas de l'UE - et la législation communautaire ; les amendements 6 et 11, qui visent à transformer les systèmes volontaires d'établissement de comptes rendus et de conseils en systèmes contraignants ; la deuxième partie de l'amendement 12, car elle n'apporte rien, la proposition faisant déjà référence à des comptes rendus conservés dans une base de données facilement accessible ; la deuxième partie de l'amendement 13, qui implique que les comptes rendus de visite d'inspection doivent être disponibles dans un délai de deux mois à compter de la date de l'inspection et à cet égard, la formule de la position commune - "aussitôt que possible" - est préférable ; et l'amendement 14, qui tend à limiter les informations des comptes rendus à la Commission à des données sommaires concernant le degré de conformité."@fr6
"Signor Presidente, vorrei anzitutto ringraziare la relatrice Jackson e la commissione per l’ambiente per il lavoro svolto su questa proposta concernente le ispezioni ambientali. Non posso resistere alla tentazione di far notare alla onorevole Jackson che mi ricorda la promessa da me formulata alla commissione per l’ambiente di non proporre continuamente nuove direttive, bensì di concentrare i nostri sforzi sulla loro attuazione. L’applicazione insoddisfacente di norme ambientali non ha nulla a che vedere con la carenza di norme e direttive. Ve ne sono molte e vogliamo davvero raggiungere degli obiettivi. Vogliamo vedere dei risultati.
Tuttavia, se la proposta manterrà la forma di raccomandazione, la Commissione può, in linea di massima, accettare gli emendamenti nn. 2, 10, seconda parte, e 15, seconda parte, in merito al punto 9.1. Essi riguardano tutti la partecipazione dell’AAE e/o di IMPEL a determinate attività riguardanti le ispezioni: sono stati accettati dalla Commissione in prima lettura ed inclusi nella proposta riveduta della Commissione.
Passiamo così all’interrogativo chiave: doveva essere una raccomandazione o una direttiva? Non vi sorprenderà che la Commissione non possa concordare sulla trasformazione proposta della raccomandazione in direttiva, per i motivi che ora esporrò. La comunicazione della Commissione del 1996 sull’attuazione della legislazione ambientale comunitaria ha rilevato una difformità fra i sistemi d’ispezione degli Stati membri, ed ha riconosciuto la necessità di garantire l’espletamento di compiti minimi d’ispezione. Forse non è poi un’idea così malvagia che un certo numero di persone in uniforme blu con stelline d’oro controllino quel che accade!
La comunicazione raccomandava l’elaborazione di linee guida, lasciando agli Stati membri la scelta quanto a strutture e meccanismi che si adeguassero opportunamente ai sistemi esistenti.
Una raccomandazione tende a conseguire un risultato. Alcuni Stati membri dispongono già di ispettorati o agenzie ben organizzati, e le linee guida garantiranno che essi li gestiscano conformemente a requisiti comuni, senza dover necessariamente modificare molto il sistema. Per gli Stati membri che non dispongano di tali strutture, la raccomandazione sarà utile per consentire loro in primo luogo, con l’ausilio del finanziamento comunitario per gli Stati membri ammissibili, di sviluppare le proprie infrastrutture e capacità.
Se si optasse per una direttiva, alcuni Stati membri potrebbero incontrare gravi difficoltà ad applicarla nella sua interezza sin dalla sua entrata in vigore, e ciò non è stato ritenuto auspicabile, sotto il profilo pratico o psicologico, dalla Commissione. Sono convinta che la politica della “carota” anziché quella del “bastone” possa conseguire risultati migliori allo stato attuale di sviluppo degli ispettorati nazionali.
Abbiamo già conseguito alcuni progressi in questo settore grazie al programma IMPEL di scambio di ispettori ed al contributo fornito da IMPEL alle ispezioni, alla loro frequenza di monitoraggio e così via.
La proposta dovrebbe quindi essere vista come la prima tappa di un programma in corso: l’esperienza acquisita in questa fase ci aiuterà successivamente ad esaminare come ampliare la natura, portata ed applicazione dei requisiti minimi. La proposta prevede che gli Stati membri presentino una relazione sull’operazione, aspetto, questo, che seguirò in prima persona. Se dovesse emergere che di fatto gli Stati membri non ottemperano a questo requisito, non mancheremo di avanzare una proposta di direttiva.
La posizione assunta in Consiglio dagli Stati membri, anche da quelli dotati di ispettorati ben organizzati, era favorevole all’unanimità all’adozione, in questa fase, di una legislazione non vincolante. Ad essere realistici, se il Parlamento insisterà nel chiedere una direttiva finiremo col rimanere senza alcuno strumento. In tal caso avremo deluso gli Stati membri più bisognosi di assistenza ed orientamento, e la conseguenza sarà l’assenza di modifiche nello
e di miglioramenti nelle modalità d’attuazione di quei paesi. Per queste ragioni la Commissione non può accettare alcuno degli emendamenti proposti in merito alla modifica della forma assunta dalla proposta, da raccomandazione a direttiva.
La Commissione non può accettare vari emendamenti nel merito: l’emendamento n. 5, volto ad aiutare gli Stati membri a distinguere fra diritto interno - ad esempio diritto derivato non comunitario - e diritto comunitario; gli emendamenti nn. 6 e 11, che mirano a trasformare i sistemi di relazioni e consulenza da facoltativi ad obbligatori; l’emendamento n. 12, seconda parte, in quanto non aggiunge nulla: la proposta fa già riferimento all’opportunità di includere le relazioni in una base di dati facilmente accessibile; l’emendamento n. 13, seconda parte, che prevede che le relazioni sulle visite
siano messe a disposizione entro due mesi dall’ispezione, in quanto è preferibile la formulazione della posizione comune, “al più presto”; infine, l’emendamento n. 14, che cerca di limitare a dati sintetici le informazioni sul grado di conformità contenute nelle relazioni alla Commissione, il che non è sufficiente ai fini della Commissione stessa."@it9
"Mr President, may I first of all thank the rapporteur, Mrs Jackson, and the Committee on the Environment for its work on this proposal on environmental inspections. I cannot resist the temptation to point out to Mrs Jackson that she reminds me of my promise to the Committee on the Environment not to propose new directives all the time, but rather to concentrate on implementation. The bad implementation of environmental rules has nothing to do with the lack of such rules and directives. We have a lot of these and we really want to achieve something. We want to see results.
However, if the proposal is to remain in the form of a recommendation, the Commission can accept in principle Amendments Nos 2, 10, second part, and 15, second part, in relation to point 9.1. They all concern the involvement of the EEA and/or IMPEL in certain activities relating to inspections. These were accepted by the Commission at the first reading stage and included in the Commission's revised proposal.
So we came straight to the key issue: was it to be a recommendation or a directive? It will not be a surprise to you that the Commission cannot agree to the proposed change to a directive, for the following reasons. The Commission's 1996 communication on implementing Community environmental law noted a disparity between Member States' inspection systems and recognised the necessity of ensuring that minimum inspection tasks were performed. Maybe it is not such a bad idea to have those people in blue uniforms with gold stars to check on what is happening!
It recommended that guidelines should be established, leaving to the Member States the choice of structures and mechanisms, fitting in where appropriate with their existing systems.
A recommendation will achieve something. Some Member States already have well-developed inspectorates or agencies, and the guidelines will ensure that they operate them in accordance with common standards without necessarily having to change their systems that much. For those Member States which do not, the recommendation will be helpful to enable them in the first instance, with the possibility of Community funding for eligible Member States, to develop their infrastructure and capacity.
A directive might mean that some Member States will have great difficulty complying with it in its entirety from its coming into force, and this was not deemed to be practically or psychologically desirable by the Commission. I am convinced that the ‘carrot’ rather than the ‘stick’ approach will achieve a better result at the present state of development of national inspectorates.
We have already achieved some progress in the area with the IMPEL inspectors' exchange programme and the other work that IMPEL has done on inspections, monitoring frequency of inspections etc.
This proposal should therefore be viewed as the first step in an ongoing programme, and the experience gained in this operation will help us to consider at subsequent stages how to broaden the nature, scope and application of the minimum requirements. The proposal requires Member States to report back on the operation, and I will take a personal interest in this. If it transpires that Member States are not applying it in practice then we will not shrink from bringing forward a proposal for a directive.
The attitude in the Council of the Member States, even those with well-developed inspectorates, was unanimously in favour of non-binding legislation at this stage. Being realistic, if Parliament insists on asking for a directive we will end up with no instrument at all. In that case we will have failed those Member States most in need of assistance and guidance, and the consequence will be no change in the status quo and no improvement in those Member States' implementation. For these reasons the Commission cannot accept any of the proposed amendments relating to changing the form of the proposal from a recommendation to a directive.
The Commission cannot accept the following amendments of substance: Amendment No 5 to help Member States distinguish between national – for example non-EU derived – law and EU law. Amendments Nos 6 and 11 which try to change voluntary reporting and advice schemes to mandatory ones. Amendment No 12, second part, because it does not add anything. The proposal already refers to reports being in a readily accessible database. Amendment No 13, second part, relating to reports of site visits being available within two months of inspection because the common position's wording “as soon as possible” is preferable. And Amendment No 14 which seeks to limit to brief data the compliance information in reports to the Commission, which is not sufficient for the Commission's purposes."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, mag ik allereerst de rapporteur, mevrouw Jackson, en de milieucommissie danken voor het werk dat zij hebben verzet met betrekking tot dit voorstel inzake milieu-inspecties. Ik kan niet de verleiding weerstaan mevrouw Jackson te herinneren aan de belofte die ik de milieucommissie heb gedaan, om niet steeds nieuwe richtlijnen voor te stellen maar mij in plaats daarvan te concentreren op tenuitvoerlegging. De slechte toepassing van milieuvoorschriften heeft niets te maken met het ontbreken van regelgeving of richtlijnen. Daarvan zijn er genoeg, maar wij willen echt iets bereiken. Wij willen resultaten zien.
Indien het voorstel in de vorm van een aanbeveling blijft, kan de Commissie in beginsel akkoord gaan met de amendementen 2, 10, tweede gedeelte, en 15, tweede gedeelte, met betrekking tot punt IX, paragraaf 1. Zij betreffen alle de rol van het Europees Milieuagentschap en/of IMPEL bij bepaalde activiteiten die met inspecties verband houden. De Commissie heeft deze bij de eerste lezing goedgekeurd en in haar herziene voorstel verwerkt.
Dus kwamen wij meteen tot de kern van de zaak: moest het een aanbeveling dan wel een richtlijn worden? Het zal u niet verbazen dat de Commissie niet akkoord kan gaan met de voorgestelde wijziging in een richtlijn, en wel om de volgende redenen. De uit 1996 daterende mededeling van de Commissie over de toepassing van EU-milieuwetgeving toonde aan dat er verschillen bestonden tussen de inspectiesystemen van de lidstaten, maar dat het noodzakelijk was de uitvoering van een minimumaantal inspectietaken te waarborgen. Misschien is het zo'n gek idee nog niet om die mensen in blauwe uniformen met gouden sterren op inspectie te sturen!
De aanbeveling luidde dat er richtsnoeren moesten komen, waarbij aan de lidstaten de keuze werd gelaten ten aanzien van de middelen en methodes die het best zouden passen in hun reeds bestaande stelsels.
Met een aanbeveling wordt wel degelijk iets bereikt. Sommige lidstaten hebben al goed ontwikkelde inspectiediensten of agentschappen. De richtsnoeren zullen ervoor zorgen dat deze volgens gemeenschappelijke normen kunnen functioneren, zonder dat een ingrijpende wijziging van reeds bestaande systemen noodzakelijk is. Voor lidstaten die nog niet over zulke diensten beschikken, kan de aanbeveling in een eerste fase behulpzaam zijn bij de ontwikkeling van infrastructuur en middelen. Hierbij bestaat de mogelijkheid van Gemeenschapsfinanciering voor lidstaten die daarvoor in aanmerking komen.
Een richtlijn zou kunnen betekenen dat het voor sommige lidstaten uiterst moeilijk is deze van meet af aan volledig ten uitvoer te leggen. Vanuit praktisch en psychologisch oogpunt werd dit door de Commissie niet wenselijk geacht. Bij de huidige stand van ontwikkeling van nationale inspectiediensten ben ik er zeker van dat de "wortel" beter zal werken dan de "stok".
Er is al enige vooruitgang geboekt via het uitwisselingsprogramma van IMPEL-inspecteurs en ander werk dat door IMPEL is verricht op het vlak van inspecties, het controleren van de frequentie van inspecties, enzovoort.
Dit voorstel moet dan ook worden gezien als een eerste stap in een doorlopend programma, waarbij de opgedane ervaring ons moet helpen te bepalen hoe wij in de volgende stadia de aard, omvang en toepassing van de minimumvereisten kunnen verbreden. Onder het voorstel moeten de lidstaten rapporteren aan de Commissie, iets waarop ik persoonlijk zal toezien. Indien mocht blijken dat lidstaten dit niet in praktijk brengen zullen wij niet aarzelen met een voorstel voor een richtlijn te komen.
In de Raad waren de lidstaten, zelfs degenen met goed ontwikkelde inspectiediensten, zonder uitzondering voorstander van niet-bindende regelgeving in dit stadium. Om het realistisch te stellen, indien het Parlement blijft aandringen op een richtlijn zullen wij uiteindelijk helemaal geen regelgeving krijgen. In dat geval hebben wij die lidstaten tekortgedaan die het meest behoefte hebben aan bijstand en advies. Voorts is het resultaat, dat er geen verandering komt in de status quo en geen verbetering in de toepassing van regelgeving door de lidstaten in kwestie. Om die redenen kan de Commissie met geen van de amendementen akkoord gaan die de ontwerpaanbeveling willen veranderen in een ontwerprichtlijn.
De Commissie kan de volgende belangrijke amendementen niet aanvaarden: amendement 5, dat de lidstaten moet helpen een onderscheid te maken tussen nationale - bijvoorbeeld niet van het EU-recht afgeleide - wetgeving en communautaire regelgeving. De amendementen 6 en 11, die de vrijwillige rapportage en adviesregelingen een verplicht karakter willen geven. Amendement 12, tweede gedeelte, omdat het niets extra's toevoegt. In het voorstel wordt al gewag gemaakt van rapporten die zich in gemakkelijk toegankelijke gegevensbestanden moeten bevinden. Amendement 13, tweede gedeelte, waarin gesteld wordt dat verslagen van inspecties ter plekke binnen twee maanden beschikbaar moeten zijn, omdat de in het gemeenschappelijk standpunt gebruikte term "zo spoedig mogelijk" de voorkeur verdient. En tot slot amendement 14, dat de informatie over de naleving in de rapporten aan de Commissie wil beperken tot beknopte gegevens, hetgeen de Commissie gezien het beoogde doel niet voldoende acht."@nl2
"Senhor Presidente, antes de mais nada gostaria de agradecer à relatora, a senhora deputada Jackson, e à Comissão do Meio Ambiente o seu trabalho sobre esta proposta relativa às inspecções ambientais. Não posso resistir à tentação de observar que a senhora deputada Jackson me faz lembrar a minha promessa à Comissão do Meio Ambiente, no sentido de que não proporia constantemente novas directivas, mas antes de que me concentraria na aplicação da legislação. O facto de as normas ambientais não serem aplicadas não significa que essas normas e directivas não existam. Existem e são muito numerosas, e estamos realmente interessados em obter resultados. Queremos ver resultados.
Porém, se a proposta for mantida sob a forma de uma recomendação, a Comissão poderá aceitar, em princípio, a alteração 2, a segunda parte da alteração 10 e a segunda parte da alteração 15, relativa ao nº 1 da secção IX. Todas estas alterações se relacionam com a participação da AEA e/ou da IMPEL em certas actividades relacionadas com as inspecções, que foram aceites pela Comissão em primeira leitura e incluídas na proposta revista da Comissão.
Chegamos assim à principal questão: deveríamos propor uma recomendação ou uma directiva? Não ficarão certamente surpreendidos se lhes disser que a Comissão não pode concordar com a mudança proposta, a conversão de uma recomendação numa directiva, pelas seguintes razões. Na comunicação de 1996 da Comissão sobre a aplicação da legislação ambiental, observavase que havia disparidades entre os sistemas de inspecção dos EstadosMembros e reconheciase a necessidade de assegurar o cumprimento de critérios mínimos de inspecção. Talvez não fosse assim tão má ideia que as tais pessoas de uniforme azul com estrelas douradas fiscalizassem o que se passa!
Recomendavase que fossem estabelecidas orientações que deixassem ao critério dos EstadosMembros a escolha das estruturas e dos mecanismos, adaptandoos, se fosse caso disso, aos sistemas já existentes.
Uma recomendação permitirá obter alguns resultados. Existem já nalguns EstadosMembros inspecções ou agências bem estruturadas, e as orientações assegurarão que esses organismos funcionem em conformidade com normas comuns, sem necessidade de alterar muito os sistemas. No caso dos EstadosMembros onde esses organismos ainda não existem, a recomendação contribuirá, antes de mais nada, para permitir o desenvolvimento das respectivas infraestruturas e capacidade, com a possibilidade de concessão de financiamento comunitário aos EstadosMembros elegíveis.
Uma directiva pode significar que alguns EstadosMembros terão grande dificuldade em cumprir essa legislação, na sua totalidade, quando entrar em vigor, o que a Comissão considerou inconveniente, do ponto de vista prático e psicológico. Estou convencida de que a abordagem da “cenoura”, de preferência à do “pau”, permitirá obter melhores resultados, no estádio actual de desenvolvimento das inspecções nacionais.
Fizemos já alguns progressos neste domínio, com o programa IMPEL de intercâmbio de inspectores e o trabalho da IMPEL no domínio das inspecções, do controlo da frequência das inspecções, etc.
A presente proposta deve, portanto, ser considerada como um primeiro passo de um programa em curso, e a experiência adquirida com esta operação contribuirá para que possamos ponderar, em estádios subsequentes, a hipótese de desenvolver o âmbito e a substância dos critérios mínimos. A proposta exige que os EstadosMembros apresentem relatórios sobre as inspecções, e estou pessoalmente muito interessada neste aspecto. Se constatarmos que os EstadosMembros não estão a aplicar na prática esta recomendação, não hesitaremos em apresentar uma proposta de directiva.
A atitude dos EstadosMembros no Conselho, inclusive daqueles em que já existem inspecções bem estruturadas, foi favorável por unanimidade a que fosse apresentada neste estádio legislação não vinculativa. Sejamos realistas: se o Parlamento insistir em pedir uma directiva, acabaremos por não obter nenhum instrumento. E se assim for, ficaremos em falta para com os EstadosMembros mais necessitados de assistência e orientações, e as consequências serão que o
se manterá e que a aplicação da legislação pelos EstadosMembros não melhorará. Por todas estas razões, a Comissão não pode aceitar nenhuma das alterações apresentadas relacionadas com a alteração da forma da proposta, de uma recomendação para uma directiva.
A Comissão não pode aceitar, em substância, nenhuma das seguintes alterações: a alteração 5, destinada a prestar apoio aos EstadosMembros no estabelecimento de uma distinção entre as disposições nacionais (por exemplo, não derivadas da legislação comunitária) e as disposições comunitárias. As alterações 6 e 11, que pretendem alterar os sistemas de informação e aconselhamento voluntários, tornandoos vinculativos. A segunda parte da alteração 12, porque não acrescenta nada de novo. A proposta já se refere à conservação dos relatórios numa base de dados de acesso expedito. A segunda parte da alteração 13, relacionada com a disponibilização dos relatórios ao público nos dois meses subsequentes à visita ao local, porque a formulação da posição comum “o mais rapidamente possível” é preferível. E a alteração 14, que se propõe limitar a dados sintéticos a informação sobre o cumprimento contida nos relatórios apresentados à Comissão, o que não é suficiente para os objectivos da Comissão."@pt11
"Herr talman! Får jag först av allt tacka föredraganden, fru Jackson, och utskottet för miljö, folkhälsa och konsumentfrågor för dess arbete med detta förslag om miljöinspektioner. Jag kan inte undgå frestelsen att påpeka för fru Jackson att hon påminner mig om mitt löfte till utskottet för miljö att inte föreslå direktiv hela tiden utan snarare att koncentrera arbetet på genomförandet. Det dåliga genomförandet av miljölagar har ingenting att göra med brist på sådana regler och direktiv. Vi har många sådana och vi vill verkligen uppnå någonting. Vi vill se resultat.
Om förslaget skall finnas kvar i form av en rekommendation kan dock kommissionen i princip godkänna ändringsförslag 2, 10, andra delen, och 15, andra delen avseende punkt 9.1. De avser alla medverkan av EEA och/eller IMPEL i vissa aktiviteter som gäller inspektioner. Dessa godkändes av kommissionen vid första behandlingen och ingick i kommissionens reviderade förslag.
Så vi kommer rakt till nyckelfrågan: Skall det bli en rekommendation eller ett direktiv? Det kommer inte att bli en överraskning för er att kommissionen inte kan gå med på den föreslagna ändringen till ett direktiv av följande skäl. I kommissionens meddelande från 1996 om genomförandet av gemenskapens miljölagar konstaterades en skillnad mellan medlemsstaternas inspektionssystem och fastslogs att det var nödvändigt att se till att ett minimum av inspektionsuppgifter utfördes. Kanske är det inte en så dålig idé att ha dessa personer i blå uniformer med guldstjärnor att kontrollera vad som pågår!
I det rekommenderades att riktlinjer bör fastställas och valet av strukturer och mekanismer lämnas till medlemsstaterna så att de anpassas på lämpligt sätt till deras befintliga system.
Genom en rekommendation skall man uppnå någonting. Några medlemsstater har redan väl utvecklade inspektionsmyndigheter eller organ och riktlinjer kommer att säkra att de tillämpar dem i enlighet med gemensamma standarder utan att de nödvändigtvis behöver ändra sina system så mycket. För de medlemsstater som inte har detta kommer rekommendation att vara till hjälp för att de i första rummet, med möjlighet till bidrag från gemenskapen, skall kunna utveckla sin infrastruktur och kapacitet.
Ett direktiv skulle kunna innebära att några medlemsstater kommer att få stora problem att följa det i dess helhet från det att det träder i kraft och detta ansåg kommissionen inte vara praktiskt eller psykologiskt angeläget. Jag är övertygad om att en strategi med "morot" snarare än "piska" skall ge bättre resultat i nuvarande skede av utveckling av nationella inspektionsmyndigheter.
Vi har redan uppnått en viss framgång på området genom utbytesprogrammet för IMPEL-inspektörer och annat arbete som IMPEL har utfört för inspektioner, kontroll av inspektionstäthet m.m.
Detta förslag bör därför ses som det första steget i ett fortgående program och den erfarenhet som man får av dessa aktiviteter skall hjälpa oss att överväga efterföljande etapper när det gäller hur vi skall bredda karaktären, omfattningen och tillämpningen av minimikraven. Förslaget ålägger medlemsstaterna att återrapportera om verksamheten och jag kommer att intressera mig för detta personligen. Om det visar sig att medlemsstaterna inte tillämpar detta i praktiken, kommer vi inte att dra oss för att lägga fram ett förslag till direktiv.
Inställningen i rådet om medlemsstaterna, även dem med väl utvecklade inspektionsmyndigheter, var enhälligt för en icke bindande lagstiftning i detta skede. Skall vara realistisk kommer vi inte till slut att ha något instrument alls om parlamentet fortsätter att kräva ett direktiv. I så fall kommer vi att ha svikit de medlemsstater som mest behöver hjälp och ledning och följden blir ingen ändring av status quo och ingen förbättring i dessa medlemsstaters genomförande. Av dessa skäl kan kommissionen inte godkänna något av de föreslagna ändringsförslagen om en ändring av förslagets form från rekommendation till direktiv.
Kommissionen kan inte godkänna följande ändringsförslag på alla punkter: Ändringsförslag 5 om att hjälpa medlemsstaterna skilja mellan nationell – till exempel icke gemenskapslag och gemenskapslag. Ändringsförslag 6 och 11 enligt vilka man vill ändra frivillig rapportering och meddelandesystem till obligatoriska. Ändringsförslag 12, andra delen, för den tillför inte någonting. I förslaget hänförs redan till rapporter som finns i en lättillgänglig databas. Ändringsförslag 13, andra delen, gällande rapporter om på platsen besök att finnas tillgängliga inom två månader från inspektion därför att den gemensamma ståndpunktens formulering "så snart som möjligt" är att föredra. Ändringsförslag 14 där man vill begränsa efterlevnadsinformation i rapporter till kommissionen till korta sammandrag, vilket inte är tillräckligt för kommissionens syften."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Commission."10,3
"Wallström,"5,10,3,12
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples