Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-05-15-Speech-1-090"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20000515.6.1-090"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Herr Präsident, meine Damen und Herren! Der hier zur Debatte stehende Bericht über die Entwicklungszusammenarbeit der Union mit Südafrika, zu dem ich dem Berichterstatter ausdrücklich gratuliere, ist über seinen Inhalt hinaus ein eindrucksvolles Beispiel der Verzögerungstaktik des Rates gegenüber dem Europäischen Parlament. An und für sich handelt es sich um eine unproblematische Verordnung und eigentlich auch um einen unproblematischen Bericht. Daß die Union die Entwicklungszusammenarbeit mit Blick auf die herausragende Position Südafrikas auf dem Subkontinent fördert, ist nie in Frage gestellt worden. Dementsprechend handelte es sich hier vorwiegend darum, für diese Zusammenarbeit die rechtliche Grundlage zu erneuern, da die vorhergehende Verordnung im Dezember 1999 ausgelaufen war. Der ehemalige Kollege Fassa hat für das Parlament im Mai letzten Jahres den Bericht zur ersten Lesung vorgelegt. Der Rat hat fast alle Änderungsanträge übernommen. Jedoch stellt sich mir die Frage, warum der Gemeinsame Standpunkt des Rates erst im März diesen Jahres offiziell dem Parlament übermittelt wurde. Auch der Berichterstatter hat ja darauf hingewiesen.
Politisch honoriert die Union mit dieser neuen Verordnung nicht nur das Ergebnis des bisherigen Reformprozesses. Wir verbinden damit für die Zukunft auch eine deutliche Erwartungshaltung, die die Durchsetzung von Recht und Gesetz in allen Teilen des Landes zum Inhalt hat. Ich lese mit Besorgnis Berichte über den Mißbrauch von Steuergeldern auf Provinzebene. Ich höre mit Unbehagen, daß Korruption auch in der Polizei um sich greift, daß es in ländlichen Gebieten und in
für die Polizei rechtsfreie Räume gibt, wo die Ärmsten der Armen der Willkür von Banden ausgesetzt sind. Umgekehrt mauern sich diejenigen ein, die etwas zu verlieren haben, und heuern für ihre Sicherheit diejenigen an, die früher in Armee und Polizei qualifizierte Jobs hatten. So entsteht wieder eine Zweiklassengesellschaft, noch dazu auf dem sensiblen Sektor der inneren Sicherheit. Seitdem im benachbarten Simbabwe Recht und Gesetz de facto außer Kraft gesetzt sind, ist die Stimmung bei den kommerziellen Farmern südlich des Limpopo auf dem Nullpunkt.
Das ist ein weiterer entscheidender Punkt, was unsere Erwartungshaltung an Südafrika ist: Vorbild und Stabilisator zu sein für die Nachbarn im Norden. Ich erwarte von der südafrikanischen Regierung, daß sie ihrer regionalen Verantwortung auch gerecht wird, so deutlich wie sich der von uns allen hochgeschätzte ehemalige Präsident Mandela zu den Ereignissen in Simbabwe geäußert hat, sollte auch Präsident Mbeki Stellung nehmen. Ein Geschehenlassen oder Gesundreden hilft weder den Farmern, noch hilft es denjenigen in Simbabwe, die zu Hunderttausenden auf eine funktionierende Infrastruktur auf den Farmen angewiesen sind. Nahrung, Wohnung, teilweise auch Krankenstationen und Schulen stehen für die Farmarbeiter und ihre Familien zur Verfügung. In weiten Bereichen in Südafrika ist das ähnlich. Natürlich sind das keine vorbildlichen Strukturen, aber bevor man diese Strukturen beseitigt, muß man sicherstellen, daß diejenigen, die davon profitieren sollen, etwas Besseres an ihrer Stelle erhalten. Südafrika muß auch im eigenen Interesse jetzt massiv auf Mugabe einwirken, sonst ist es selbst in kurzer Zeit von einer Welle von Hungerflüchtigen bedroht, wenn auf den Farmen dort jetzt nicht die Saat ausgebracht werden kann. Im eigenen Land würde nicht nur der Rand weiter unter Druck geraten, sondern das Vertrauen wichtiger Teile der Bevölkerung, die die Ernährungsgrundlage sichern würde, schwer erschüttert. Das kann nicht im Interesse Südafrikas, das kann auch nicht in unserem Interesse sein!
Die Union zeigt mit dieser Verordnung, daß sie weiterhin auf den wirtschaftlichen, politischen und gesellschaftlichen Reformprozeß in Südafrika setzt. Die südafrikanische Regierung braucht dauerhaftes Vertrauen aller gesellschaftlichen Gruppen in die Entwicklung des Landes. Ich hoffe, daß auch diese Erwartungshaltung in Pretoria wahrgenommen wird! Die EVP/ED-Fraktion wird dem Bericht zustimmen.
Solche Verzögerungspraktiken, die sich vielleicht mit Blick auf das parallel behandelte Handelsabkommen mit Südafrika erklären lassen, versetzen mich doch immer wieder in Erstaunen. Man fragt sich sicher auch in Südafrika selbst, welche Schlüsse man aus dem Verhalten des Rates ziehen soll.
Deswegen möchte ich dem Berichterstatter ausdrücklich danken, daß wir im Schnellverfahren nun schon im Mai diesen Bericht auf der Tagesordnung des Plenums stehen haben und so eventuelle Probleme durch fehlende Rechtsgrundlagen in unserer Entwicklungszusammenarbeit vermeiden können.
Inhaltlich sind einige Unklarheiten vorab durch informelle Verhandlungen mit dem Rat geklärt worden, so daß dieser Bericht sich auf zwei Punkte beschränken kann: die Erhöhung des Gesamtbudgets auf 885,5 Mio. Euro für die Laufzeit von 2000 bis 2006, eine parlamentsübliche und notwendige Forderung.
Zweitens bedeutet der nun erreichte Schwellenwert von 5 Mio. Euro meines Erachtens einen guten Kompromiß. Kleinprojekte können effizient von den vor Ort anwesenden Institutionen und Organisationen geplant und durchgeführt werden. Das Limit von 5 Mio. Euro gibt ausreichend Spielraum.
Mit diesen Bemühungen hat der Berichterstatter seinerseits alles in seinen Möglichkeiten Stehende getan, um einen sachgerechten Bericht zu der Verordnung vorzulegen. Ich hoffe sehr, daß wie das Risiko einer dritten Lesung doch noch vermeiden können, Herr Kollege. Insofern zunächst meinen herzlichen Glückwunsch!
Dieser Bericht erreicht seine volle Bedeutung allerdings im Zusammenhang mit den anderen Bemühungen um verstärkte Zusammenarbeit mit Südafrika, allen voran das erwähnte Handelsabkommen.
Die Union hat weiterhin höchstes Interesse an der stabilen Entwicklung in Südafrika, nicht nur für die Menschen dort, sondern auch im Interesse der Entwicklung seiner Nachbarn nördlich des Limpopo.
Die Beendigung der gesetzlichen Diskriminierung der Bevölkerungsmehrheit und demokratische Wahlen, das haben die Südafrikaner bereits erreicht. Heute geht es darum, daß Rechtsstaat und Rechtsstaatlichkeit weiter gefestigt werden. Alle Bevölkerungsgruppen und alle Staatsbediensteten müssen sich in erster Linie diesem Rechtsstaat verpflichtet fühlen, nicht mehr wie früher nur der eigenen Bevölkerungsgruppe oder gar dem persönlichen Umfeld, das es zu versorgen gilt."@de7
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, mine damer og herrer, den betænkning om Unionens udviklingssamarbejde med Sydafrika, som vi debatterer her, og som jeg gerne vil gratulere ordføreren med mange gange, er foruden indholdet et imponerende eksempel på Rådets forhalingstaktik over for Europa-Parlamentet. I og for sig er der tale om en uproblematisk forordning og egentlig også en uproblematisk betænkning. At Unionen fremmer udviklingssamarbejdet med henblik på, at Sydafrika får en fremragende position på subkontinentet, er der aldrig blevet sat spørgsmålstegn ved. I overensstemmelse hermed handler det fortrinsvis om at forny retsgrundlaget for dette samarbejde, da den foregående forordning udløb i december 1999. Vores tidligere kollega Fassa fremlagde betænkningen til førstebehandling i maj sidste år. Rådet godkendte næsten alle ændringsforslag. Alligevel spørger jeg mig selv, hvorfor årets fælles holdning i Rådet først blev meddelt Parlamentet officielt i marts i år. Det har ordføreren jo også påpeget.
Politisk set honorerer Unionen ikke kun resultatet af den hidtidige reformproces med denne nye forordning. Forordningen er også forbundet med tydelige forventninger til fremtiden, der indbefatter en gennemførelse af lov og ret i alle dele af landet. Jeg læser med bekymring beretninger om misbrug af skattepenge på provinsplan. Jeg hører med ubehag, at korruption også griber om sig i politiet, at politiet retligt har frit spillerum i landzoner og i
hvor de fattigste fattige er udsat for banders forgodtbefindende. Omvendt murer de mennesker, der har noget at miste, sig inde og hyrer dem, der før havde kvalificerede stillinger i hæren og politiet, med henblik på deres sikkerhed. På den måde opstår der igen et samfund delt i to klasser, og det endda på det følsomme område indre sikkerhed. Siden lov og ret de facto er blevet sat ud af kraft i nabolandet Zimbabwe, har stemningen blandt de kommercielle farmere syd for Limpopo været på nulpunktet.
Endnu et afgørende punkt i vores forventninger til Sydafrika er, at landet skal være forbillede og stabilisator for naboerne mod nord. Jeg forventer af den sydafrikanske regering, at den også efterkommer sit regionale ansvar. Lige så tydeligt som den af os alle højt skattede tidligere præsident Mandela ytrede sig om begivenhederne i Zimbabwe, bør også præsident Mbeki tage stilling. At lade tingene ske eller hvidvaske tingene hjælper ikke farmerne, og det hjælper heller ikke dem i Zimbabwe, der i hundredtusindvis er afhængige af en velfungerende infrastruktur på farmene. Mad, boliger og til dels også hospitaler og skoler står til rådighed for arbejderne på farmene og deres familier. I store områder i Sydafrika er der tale om lignende forhold. Selvfølgelig er det ikke forbilledlige strukturer, men før man fjerner disse strukturer, skal man sikre, at de, der skal nyde godt heraf, får noget bedre i stedet. Sydafrika skal også af hensyn til landet selv påvirke Mugabe massivt nu, ellers bliver det selv truet af en bølge af hungersnødsramte flygtninge om kort tid, hvis såsæden på farmene ikke kan blive bragt ud nu. I dette land er det ikke kun randen, der ville blive sat under pres, men også tilliden i vigtige dele af befolkningen, der kunne sikre ernæringsgrundlaget, ville blive brudt i alvorlig grad. Det kan ikke være i Sydafrikas interesse, det kan heller ikke være i vores interesse!
Unionen viser med denne forordning, at den fortsat prioriterer den økonomiske, politiske og samfundsmæssige reformproces i Sydafrika højt. Den sydafrikanske regering har brug for alle samfundsgruppers permanente tillid til udviklingen i landet. Jeg håber også, at man noterer sig disse forventninger i Pretoria! PPE-DE-gruppen stemmer for betænkningen.
En sådan forhalingstaktik, der måske kan forklares med, at der samtidig finder forhandlinger sted om en handelsaftale med Sydafrika, forbløffer mig dog gang på gang. Man spørger sikkert også sig selv i Sydafrika, hvilke konklusioner man skal drage af Rådets adfærd.
Derfor vil jeg gerne rette en stor tak til ordføreren for, at vi her i hasteproceduren nu kan have betænkningen på plenarforsamlingens dagsorden allerede i maj og således undgå eventuelle problemer som følge af et manglende retsgrundlag i vores udviklingssamarbejde.
Indholdsmæssigt er der nogle uklarheder, der er blevet afklaret på forhånd under uformelle forhandlinger med Rådet, således at betænkningen kan begrænses til to punkter: en forhøjelse af det samlede budget til 885,5 millioner euro for perioden 2000-2006, et krav, der normalt fremsættes af Parlamentet, og som er nødvendigt.
For det andet er den tærskelværdi på 5 millioner euro, som vi nu har opnået, efter min mening et godt kompromis. Små projekter kan planlægges og gennemføres effektivt af de institutioner og organisationer, der er på stedet. Den øvre grænse på 5 millioner euro giver tilstrækkeligt stort spillerum.
Med disse bestræbelser har ordføreren på sin side gjort alt, hvad han kan, for at fremlægge en saglig korrekt betænkning til forordningen. Jeg håber meget, vi kan undgå risikoen for en tredjebehandling, hr. kollega. For så vidt vil jeg gerne foreløbig sige hjertelig tillykke!
Denne betænkning får dog sin fulde betydning i forbindelse med de andre bestræbelser på at opnå et styrket samarbejde med Sydafrika, frem for alt den nævnte handelsaftale.
Unionen har fortsat den allerstørste interesse i en stabil udvikling i Sydafrika, ikke kun for menneskene dér, men også af hensyn til udviklingen i nabolandet nord for Limpopo.
Afslutningen på den lovgivningsmæssige diskriminering af befolkningsflertallet og afholdelsen af demokratiske valg, dét har sydafrikanerne allerede opnået. I dag handler det om, at retsstaten og retsstatsprincipperne skal styrkes yderligere. Alle befolkningsgrupper og alle ansatte i staten skal først og fremmest føle sig forpligtede over for denne retsstat, ikke længere som før kun over for deres egen befolkningsgruppe eller de personlige omgivelser, som det handler om at tage sig af."@da1
"Κύριε Πρόεδρε, κυρίες και κύριοι, η υπό συζήτηση έκθεση για την αναπτυξιακή συνεργασία με τη Νότιο Αφρική, για την οποία συγχαίρω ρητά τον εισηγητή, αποτελεί πέραν του περιεχομένου της ένα εντυπωσιακό παράδειγμα της τακτικής καθυστερήσεων του Συμβουλίου έναντι του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου. Στην ουσία πρόκειται για έναν κανονισμό, αλλά και για μια έκθεση, που δεν θα έπρεπε να παρουσιάζουν προβλήματα. Το γεγονός ότι η Ευρωπαϊκή Ένωση προωθεί την αναπτυξιακή συνεργασία αναγνωρίζοντας τη σημαίνουσα θέση της Νοτίου Αφρικής στο νότιο τμήμα της αφρικανικής ηπείρου, δεν αμφισβητήθηκε ποτέ. Κατά συνέπεια, εκείνο που προείχε εδώ ήταν η ανανέωση της νομικής βάσης αυτής της συνεργασίας, αφού τον Δεκέμβριο του 1999 έληξε η περίοδος ισχύος του προηγούμενου κανονισμού. Τον Μάιο του προηγούμενου έτους, ο πρώην συνάδελφος Fassa υπέβαλε, για το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο, την έκθεση σε πρώτη ανάγνωση. Το Συμβούλιο υιοθέτησε όλες σχεδόν τις τροπολογίες. Ωστόσο, μου δημιουργείται η απορία γιατί η κοινή θέση του Συμβουλίου δεν διαβιβάστηκε επισήμως στο Κοινοβούλιο παρά μόλις τον Μάρτιο του τρέχοντος έτους, πράγμα στο οποίο αναφέρθηκε εξάλλου και ο εισηγητής.
Με τον καινούργιο αυτόν κανονισμό, η Ένωση δεν αναγνωρίζει, από πολιτική άποψη, μόνο το αποτέλεσμα της μέχρι τούδε μεταρρυθμιστικής διαδικασίας. Συνδέουμε με τον κανονισμό αυτόν και μια ξεκάθαρη στάση προσδοκιών για το μέλλον, η οποία έχει ως περιεχόμενο την επιβολή του δικαίου και του νόμου σε όλες τις περιοχές της χώρας. Με ανησυχία διαβάζω τα δημοσιεύματα για την κατάχρηση των φόρων σε επαρχιακό επίπεδο. Με αποστροφή ακούω ότι η διαφθορά έχει εξαπλωθεί και στην αστυνομία, ότι υπάρχουν σε τμήματα της υπαίθρου και σε πολίχνες περιοχές όπου η αστυνομία είναι υπεράνω του νόμου, όπου οι φτωχότεροι των φτωχών βρίσκονται στο έλεος της αυθαιρεσίας των συμμοριών. Αντίθετα, αυτοί που έχουν κάτι να χάσουν οχυρώνονται και προσλαμβάνουν για την ασφάλειά τους εκείνους που παλαιότερα είχαν υψηλές θέσεις στο στρατό και την αστυνομία. Έτσι, δημιουργείται και πάλι μια διταξική κοινωνία, συν τοις άλλοις στον ευαίσθητο τομέα της εσωτερικής ασφάλειας. Αφότου στη γειτονική Ζιμπάμπουε η δικαιοσύνη και ο νόμος τέθηκαν de facto εκτός ισχύος, το ηθικό των αγροτών που εμπορεύονται τα προϊόντα τους, νότια του Λιμπόπο, βρίσκεται στο ναδίρ.
Αυτό είναι ένα ακόμη καθοριστικό σημείο σχετικά με τις προσδοκίες μας έναντι της Νοτίου Αφρικής: να αποτελέσει παράδειγμα προς μίμηση αλλά και σταθεροποιητή για τους βόρειους γείτονές της. Αναμένω από τη νοτιοαφρικανική κυβέρνηση να αντεπεξέλθει στις ευθύνες της στην περιοχή της. Όπως ο πρώην Πρόεδρος Mandela, τον οποίο όλοι μας εκτιμούσαμε βαθύτατα, είχε ξεκάθαρα εκφρασθεί για τα γεγονότα στη Ζιμπάμπουε, θα έπρεπε και ο Πρόεδρος Mbeki να πάρει θέση απέναντι σε αυτά. Το να αφήνει κανείς τα γεγονότα να κυλούν μόνα τους ή να προσπαθεί με λόγια μόνο να διορθώσει την κατάσταση δεν βοηθά ούτε τους αγρότες ούτε εκείνους που βρίσκονται στην Ζιμπάμπουε, από τους οποίους εκατοντάδες χιλιάδες εξαρτώνται από μια λειτουργική υποδομή στα αγροκτήματα. Τροφή, στέγη, εν μέρει ακόμα και σταθμούς πρώτων βοηθειών και σχολεία, έχουν στη διάθεσή τους οι εργάτες των αγροκτημάτων και οι οικογένειές τους. Σε εκτεταμένες περιοχές της Νοτίου Αφρικής ισχύει το ίδιο. Δεν πρόκειται, φυσικά, για υποδειγματικές εγκαταστάσεις, προτού όμως να καταργήσει κανείς αυτές τις εγκαταστάσεις, πρέπει να εξασφαλισθεί ότι εκείνοι οι οποίοι θα πρέπει να ωφεληθούν από αυτήν την κατάργηση θα λάβουν κάτι καλύτερο στη θέση τους. Η Νότιος Αφρική πρέπει να ασκήσει αποφασιστική επιρροή στον Mugabe και προς το ίδιο το συμφέρον της, διαφορετικά θα απειλείται σύντομα η ίδια από ένα κύμα λιμοκτονούντων μεταναστών, αν δεν μπορέσουν οι φάρμες αυτές να αποδώσουν καρπούς. Στην ίδια τη χώρα δεν θα ασκούνταν μόνο περισσότερη πίεση στο περιθώριο, αλλά θα κλονιζόταν ισχυρά η εμπιστοσύνη σημαντικών τμημάτων του πληθυσμού, τα οποία θα εξασφάλιζαν τη βασική διατροφή. Αυτό δεν μπορεί να είναι προς το συμφέρον της Νοτίου Αφρικής. Αυτό δεν μπορεί να είναι ούτε προς το δικό μας συμφέρον!
Η Ευρωπαϊκή Ένωση δείχνει με τον κανονισμό αυτόν ότι εξακολουθεί να υπολογίζει στην οικονομική, πολιτική και κοινωνική μεταρρυθμιστική διαδικασία στη Νότιο Αφρική. Η νοτιοαφρικανική κυβέρνηση χρειάζεται τη μόνιμη εμπιστοσύνη όλων των κοινωνικών ομάδων στην ανάπτυξη της χώρας. Ελπίζω αυτή η στάση προσδοκιών να γίνει αντιληπτή και στην Πρετόρια! Η Ομάδα του Ευρωπαϊκού Λαϊκού Κόμματος (Χριστιανοδημοκράτες) και των Ευρωπαίων Δημοκρατών θα υποστηρίξει την έκθεση.
Τέτοιες τακτικές καθυστέρησης, οι οποίες εξηγούνται, ίσως, δεδομένης της Συμφωνίας Εμπορίου με τη Νότιο Αφρική, η οποία βρίσκεται παράλληλα υπό διαπραγμάτευση, μου προκαλούν κάθε φορά κατάπληξη. Σίγουρα θα αναρωτιούνται και στη Νότιο Αφρική ποια συμπεράσματα θα πρέπει να βγάλουν από τη συμπεριφορά του Συμβουλίου.
Γι’ αυτό θέλω να ευχαριστήσω ρητά τον εισηγητή, ο οποίος με συνοπτικές διαδικασίες κατόρθωσε να έχουμε τον Μάιο κιόλας την έκθεση στην ημερήσια διάταξη της Ολομέλειας και να μπορούμε έτσι να αποφύγουμε ενδεχόμενα προβλήματα που θα δημιουργούσε η απουσία νομικής βάσης στην αναπτυξιακή συνεργασία μας.
Ως προς το περιεχόμενο, έχουν ήδη διευκρινιστεί κάποιες ασάφειες στο πλαίσιο ανεπίσημων διαπραγματεύσεων με το Συμβούλιο, ούτως ώστε η έκθεση αυτή μπορεί να περιορισθεί σε δύο σημεία: την αύξηση του συνολικού προϋπολογισμού σε 885,5 εκατομμύρια ευρώ για την περίοδο από το 2000 έως το 2006, μια συνηθισμένη για το Κοινοβούλιο και απαραίτητη απαίτηση.
Δεύτερον, το επιτευχθέν ποσό-όριο των 5 εκατομμυρίων ευρώ αποτελεί, κατά την άποψή μου, έναν καλό συμβιβασμό. Τα μικρότερα προγράμματα μπορούν να σχεδιασθούν και να διεκπεραιωθούν αποτελεσματικά από τους επιτόπιους οργανισμούς και τις οργανώσεις. Το όριο των 5 εκατομμυρίων ευρώ αφήνει αρκετά περιθώρια δράσης.
Με τις προσπάθειες αυτές ο εισηγητής έκανε ό,τι ήταν μέσα στις δυνατότητές του για να υποβάλει μια άρτια έκθεση για τον κανονισμό. Ελπίζω, πραγματικά, να μπορέσουμε να αποφύγουμε, παρ’ όλα αυτά, τον κίνδυνο μιας τρίτης ανάγνωσης, κύριε συνάδελφε. Ως εδώ, θέλω καταρχάς να εκφράσω τα θερμά μου συγχαρητήρια!
Ωστόσο, η έκθεση βρίσκει την πλήρη σημασία της σε συνδυασμό με τις άλλες προσπάθειες για εκτεταμένη συνεργασία με τη Νότιο Αφρική, με πρώτη-πρώτη την αναφερθείσα Συμφωνία Εμπορίου.
Η Ένωση εξακολουθεί να έχει υψηλό συμφέρον στη σταθερή ανάπτυξη στη Νότιο Αφρική, όχι μόνο προς όφελος των ανθρώπων που ζουν εκεί, αλλά και προς το συμφέρον της ανάπτυξης των γειτόνων της χώρας, που βρίσκονται βόρεια του ποταμού Λιμπόπο.
Τον τερματισμό των νομοθετικών διακρίσεων εις βάρος της πλειοψηφίας του πληθυσμού και τις δημοκρατικές εκλογές, αυτά οι Νοτιοαφρικανοί τα έχουν ήδη επιτύχει. Το θέμα σήμερα είναι να κατοχυρωθεί περισσότερο το κράτος δικαίου και οι γενικές αρχές του. Όλες οι πληθυσμιακές ομάδες και όλοι οι κρατικοί υπάλληλοι πρέπει να νιώθουν κατά πρώτο λόγο ότι έχουν υποχρεώσεις απέναντι σε αυτό το κράτος δικαίου, και όχι, όπως παλαιότερα, μόνο απέναντι στην πληθυσμιακή ομάδα στην οποία ανήκουν ή ακόμα και μόνο στον προσωπικό τους περίγυρο, για τον οποίο πρέπει να φροντίσουν."@el8
"Mr President, ladies and gentlemen, the report under discussion here on the Union's development cooperation with South Africa, on which I particularly congratulate the rapporteur, is, leaving aside its content, a striking example of the Council's delaying tactics towards the European Parliament. This is actually an unproblematic regulation and also, in fact, an unproblematic report. That the Union should support development cooperation with South Africa, bearing in mind that it is one of the more successful countries on the subcontinent, has never been called into question. This is therefore predominantly about renewing the legal base for this cooperation, as the preceding regulation expired in December 1999. Our former fellow-MEP, Mr Fassa, presented the report for its first reading in Parliament in May of last year. The Council accepted nearly all of the amendments. Nevertheless, I do wonder why the Council's common position was officially only sent to Parliament in March of this year. Of course, the rapporteur also referred to this.
From a political point of view, the Union’s adoption of this new regulation is not only an acknowledgement of the results achieved by the reform process hitherto. It comes with definite expectations for the future, including securing law and order in all parts of the country. I read with concern reports about the misuse of tax revenue at provincial level. I hear with unease that corruption is also gaining ground in the police force, and that in rural areas and in townships there are police no-go areas where the poorest of the poor are left at the mercy of gangs. Conversely, those who have something to lose wall themselves in and for their own security hire those who previously had professional roles in the army and the police. Thus a two-tier society again emerges, and, what is more, this is in the sensitive area of internal security. Since law and order were de facto suspended in neighbouring Zimbabwe, the morale on commercial farms south of the Limpopo has hit rock bottom.
This illustrates another decisive expectation which we have of South Africa: to set an example and be a stabilising influence on its neighbours to the north. I expect the South African Government to take on its regional responsibilities. President Mbeki should adopt just as clear a stance as has the former President, Mr Mandela – whom we all hold in high esteem – on the events in Zimbabwe. Standing by and letting it happen or talking up the situation helps neither the farmers nor the hundreds of thousands in Zimbabwe who are dependent on the farms for a functioning infrastructure. Food, housing, and sometimes clinics and schools are made available to farm workers and their families. The situation is similar in large areas of South Africa. Obviously these are not exemplary structures, but before they are abandoned we have to ensure that those who ought to be benefiting from them receive something better in their place. South Africa must now, in its own interests too, exert massive influence on Mugabe; otherwise it too will soon be threatened by waves of starving refugees if seed cannot be sown on the farms there now. In its own country, not only would the rand come under increasing pressure, but the faith in the government shown by important sections of the population who would normally supply the nation's food would be severely shaken. This cannot be in the interests of South Africa and it cannot be in our interests either!
By adopting this regulation, the Union is showing that it still backs the economic, political and societal reform process in South Africa. The South African Government needs all sections of society to have lasting confidence in the development of the country. I hope that this expectation too will be taken seriously in Pretoria. The PPE-DE Group will be voting in favour of the report.
Delays of this kind, which might perhaps be explained by the trade agreement being negotiated in parallel, never fail, however, to amaze me. No doubt people in South Africa itself are also asking themselves what conclusions they should draw from the Council's behaviour.
This is why I should specifically like to thank the rapporteur for making it possible, thanks to the fast-track procedure, for this report to be on the plenary agenda now, as early as May, thus allowing us to avoid any potential problems caused by a lack of legal bases in our development cooperation.
As far as the content is concerned, some areas of uncertainty had been clarified in preliminary informal consultations with the Council, which meant that this report could restrict itself to two points, the first of which is increasing the total budget to EUR 885.5 million for the period for 2000-2006, a customary parliamentary request and a necessary one.
Secondly, the threshold of EUR 5 million, which has now been settled on, constitutes a good compromise in my view. Small projects can be planned and implemented efficiently by the institutions and organisations on the ground. The limit of EUR 5 million gives sufficient room for manoeuvre.
In making these efforts, the rapporteur has, for his part, done everything within his power to present a proper report on the regulation. I very much hope that we will indeed still be able to avoid the danger of a third reading, Mr Martínez Martínez. For the time being I offer you my warmest congratulations on this.
The full significance of this report is, however, only appreciated when it is seen in the context of the other efforts being made to intensify cooperation with South Africa, first and foremost the trade agreement already mentioned.
The Union continues to attach great importance to stable development in South Africa, not only for the sake of the people there, but also because this is in the interests of the development of its neighbours north of the Limpopo.
The South Africans have already managed to put an end to legal discrimination against the majority of the population and to hold democratic elections. Today it is a question of anchoring the rule of law more firmly in the State. All sections of the population and all civil servants must feel a duty primarily to this State, which is under the rule of law and no longer, as they did in the past, only to their own section of the population or even to their personal associates of whom they need to take care."@en3
"(DE) Señor Presidente, señoras y señores, el informe sometido aquí a debate sobre la cooperación al desarrollo de la Unión Europea con Sudáfrica, por el que felicito expresamente a su ponente, constituye, más allá de su contenido, un formidable ejemplo de la táctica dilatoria del Consejo frente al Parlamento Europeo. En y por sí mismo se trata de un reglamento poco problemático y, efectivamente, de un informe poco problemático. Nunca se ha cuestionado que la Unión Europea fomente la cooperación al desarrollo, a la vista de la posición preponderante que ocupa Sudáfrica en el subcontinente. En consecuencia, la cuestión principal consistía en renovar el fundamento jurídico de esta cooperación, dado que el anterior reglamento había expirado en diciembre de 1999. En mayo del año pasado, el antiguo colega Fassa presentó al Parlamento el informe para la primera lectura. El Consejo asumió casi todas las enmiendas. Sin embargo, ahora me planteo la pregunta de por qué la posición común del Consejo no fue oficialmente enviada a este Parlamento hasta marzo de este año.
Con este nuevo reglamento, la Unión Europea reconoce políticamente los méritos del resultado del anterior proceso de reforma. Este reglamento viene acompañado de nuestra esperanza de que en el futuro prime el imperio del Derecho y de la Ley en todas las regiones del país. Leo con preocupación las noticias sobre el mal uso de los ingresos fiscales a nivel provincial. Escucho con inquietud que la corrupción también se extiende en la policía, que hay zonas del campo y
en las que la policía actúa al margen de la ley, en las que los más pobres entre los pobres están sometidos al capricho de las bandas. Y al contrario, los que tienen algo que perder se refuerzan y contratan para su seguridad a los que antes ocupaban cargos de relevancia en el ejército y en la policía. Así nace de nuevo una sociedad de segunda clase, y además en el delicado sector de la seguridad nacional. Desde que en el vecino Zimbabwe el Derecho y la Ley han sido derogados de hecho, el ánimo de los granjeros al sur del Limpopo esta a cero.
Esta es otra cuestión decisiva de lo que representa nuestra actitud esperanzada con respecto a Sudáfrica: que sea ejemplo y factor estabilizador de sus vecinos del norte. Espero que el Gobierno sudafricano asuma su responsabilidad regional; y de un modo tan taxativo como lo han sido las manifestaciones del ex Presidente Mandela, tan apreciado por todos nosotros, sobre los sucesos acaecidos en Zimbabwe, debería adoptar una postura el actual Presidente Mbeki. El dejar que los acontecimientos sigan sus propio curso o realizar declaraciones tibias no ayuda a los granjeros ni ayuda a los cientos de miles de personas que en Zimbabwe dependen del funcionamiento de las infraestructuras de las granjas. Los trabajadores de las granjas y sus familiares disponen de alimentación, vivienda, a veces de hospitales y escuelas. Y así ocurre en gran parte de Sudáfrica. Naturalmente, no son éstas unas estructuras ejemplares, pero antes de eliminar tales estructuras, debemos garantizar que los que se benefician de ellas reciban algo mejor a cambio. Sudáfrica debe ejercer toda su influencia sobre Mugabe, de otro modo se verá amenazada por una oleada de refugiados hambrientos si no se pueden sembrar los campos de las granjas. Así, no sólo se verían amenazadas las fronteras del país, sino que la confianza de partes importantes de la población que asegura los mínimos alimentarios quedaría seriamente perturbada. ¡Esto no puede ocurrir en interés de Sudáfrica, en nuestro interés!
La Unión Europea demuestra con este reglamento que sigue apostando por el proceso de reforma económica, política y social en Sudáfrica. El Gobierno sudafricano necesita la confianza a largo plazo de todos los grupos sociales en el desarrollo del país. ¡Espero que en Pretoria también perciban esta actitud esperanzada! El Grupo del PPE/DE aprobará el presente informe.
Tales prácticas dilatorias, que quizá se expliquen por la negociación paralela del Acuerdo de Comercio con Sudáfrica, no dejan de sorprenderme. Seguramente en Sudáfrica también se preguntarán qué consecuencias extraer del comportamiento del Consejo.
Por ello, quiero agradecer expresamente al ponente que por el procedimiento acelerado tengamos ya en mayo este informe en el orden del día del Pleno y que así evitemos posibles problemas en nuestra cooperación al desarrollo por la falta de fundamento jurídico.
Mediante contactos informales con el Consejo se resolvieron algunas ambigüedades de contenido, de suerte que este informe puede limitarse a tratar dos puntos; el aumento de la dotación financiera a 888,5 millones de euros par el período comprendido entre los años 2000 y 2006, una exigencia parlamentaria habitual y necesaria.
En segundo lugar, el importe ahora fijado de 5 millones de euros supone, a mi juicio, un buen compromiso. Los proyectos pequeños podrán ser proyectados y ejecutados de forma eficaz por las instituciones y organizaciones participantes
. El límite de 5 millones de euros concede un margen de maniobra suficiente.
Como ponen de manifiesto estos logros, el ponente ha hecho todo lo que estaba en su mano por presentar un informe objetivo sobre el reglamento. Espero que podamos eludir el peligro de una tercera lectura, estimado colega. ¡Por tanto, vayan en primer lugar mis sinceras felicitaciones!
Este informe, no obstante, alcanza su pleno significado en relación con los demás esfuerzos realizados para reforzar la cooperación con Sudáfrica, sobre todo el antes mencionado acuerdo comercial.
La Unión Europea sigue teniendo un gran interés en el desarrollo estable de Sudáfrica, no sólo por las personas que habitan el país, sino también en beneficio del desarrollo de sus vecinos al norte del Limpopo.
El fin de la discriminación legal de la mayoría de la población y la celebración de elecciones democráticas son dos logros ya alcanzados por los sudafricanos. Hoy se trata de seguir fortaleciendo el Estado de Derecho y el respeto a la legalidad. Todos los grupos de población y los funcionarios del estado deben sentirse vinculados primordialmente a este Estado de Derecho, y ya no sólo, como antes, al grupo de población al que se pertenece o al entorno personal al que hay que procurar el sostén."@es12
"Arvoisa puhemies, hyvät parlamentin jäsenet, nyt käsiteltävänä oleva unionin kehitysyhteistyötä Etelä-Afrikan kanssa koskeva mietintö, josta onnittelen esittelijää sydämellisesti, on sisällön kannalta vaikuttava esimerkki neuvoston Euroopan parlamenttia kohtaan harjoittamasta viivyttelytaktiikasta. Kyse on sinänsä ongelmattomasta asetuksesta ja oikeastaan myös ongelmattomasta mietinnöstä. Milloinkaan ei ole asetettu kyseenalaiseksi sitä, että unioni tekee kehitysyhteistyötä, vaikka Etelä-Afrikka on johtavassa asemassa mantereella. Sen vuoksi nyt oli kyse ensi sijassa yhteistyön oikeudellisen perustan uudistamisesta, koska edellisen asetuksen voimassaoloaika päättyi joulukuussa 1999. Entinen kollegamme Fassa esitteli mietinnön parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä viime vuoden toukokuussa. Neuvosto hyväksyi lähes kaikki tarkistukset. Ihmettelen kuitenkin, miksi neuvoston yhteinen kanta välitettiin parlamentille virallisesti vasta tämän vuoden maaliskuussa. Esittelijäkin viittasi jo siihen.
Unioni ei palkitse tällä uudella asetuksella vain tähänastisen uudistusprosessin tulosta. Liitämme siihen myös selviä odotuksia siitä, että laki ja oikeus toteutuvat maan kaikissa osissa. Luen huolestuneena kertomuksia verovarojen väärinkäytöstä alueellisella tasolla. Kuuntelen kiusaantuneena, että korruptio leviää myös poliisin keskuudessa, että maaseudulla ja mustien kaupungeissa on oikeudellisia tyhjiöitä, joissa kaikista köyhimmät ihmiset ovat jääneet rikollisjoukkioiden mielivallan armoille. Ne puolestaan, joilla on jotain menetettävää, rakentavat ympärilleen muureja ja ottavat turvallisuutensa vuoksi palvelukseensa niitä, jotka olivat aiemmin ammattitaitoa vaativissa töissä armeijassa ja poliisissa. Näin syntyy taas kahden luokan yhteiskunta, vieläpä sisäisen turvallisuuden herkälle alueelle. Sen jälkeen kun naapurivaltiossa Zimbabwessa on todellisuudessa pantu viralta laki ja oikeus, kaupallisten viljelijöiden mielialat Limpopo-joen eteläpuolella ovat laskeneet nollaan.
Tämä on Etelä-Afrikkaan kohdistuvan odottavan asenteemme toinen ratkaiseva kohta: sen pitäisi toimia esikuvana ja vakauttajana pohjoisille naapurivaltioilleen. Odotan, että Etelä-Afrikan hallitus myös kantaa alueellisen vastuunsa, ja presidentti Mbekin pitäisi ilmaista kantansa Zimbabwen tapahtumiin yhtä selvästi kuin meidän kaikkien niin suuresti arvostama entinen presidentti Mandela on tehnyt. Tapahtumien salliminen tai vähätteleminen ei auta viljelijöitä eikä niitä satojatuhansia ihmisiä Zimbabwessa, jotka ovat riippuvaisia tilojen toimivasta infrastruktuurista. Ravinto, asunto, osittain myös sairastuvat ja koulut ovat tilojen työntekijöiden ja heidän perheidensä käytettävissä. Laajoilla alueilla Etelä-Afrikkaa toimitaan samalla tavalla. Nämä eivät ole tietenkään mitään esikuvallisia rakenteita, mutta ennen kuin ne poistetaan, pitää varmistaa, että niille, joiden on tarkoitus hyötyä poistamisesta, tarjotaan jotain parempaa tilalle. Etelä-Afrikan pitää myös oman etunsa vuoksi painostaa voimakkaasti Mugabea, muuten sitä itseään uhkaavat vähän ajan päästä nälkäpakolaisten aallot, mikäli tiloilla ei päästä nyt kylvämään siemeniä. Paine ei kohdistuisi enää pelkästään maan reuna-alueisiin vaan koettelisi myös kansan niiden tärkeiden osien luottamusta, jotka varmistavat maan ravitsemuksellisen perustan. Se ei voi olla Etelä-Afrikan eikä meidänkään etumme mukaista!
Unioni osoittaa tällä asetuksella, että se tukee edelleen Etelä-Afrikan taloudellista, poliittista ja yhteiskunnallista uudistusta. Etelä-Afrikan hallitus tarvitsee maansa kehittämisessä maan kaikkien yhteiskuntaryhmien luottamusta. Toivon, että Pretoria ottaa huomioon myös tämän odottavan asenteen! PPE/DE-ryhmä kannattaa mietintöä.
Tällaiset viivyttelytaktiikat, jotka saattavat johtua samanaikaisesti käynnissä olleista kauppaneuvotteluista Etelä-Afrikan kanssa, hämmästyttävät minua kuitenkin jatkuvasti. Myös Etelä-Afrikassa kysellään varmasti, mitä neuvoston käyttäytymisestä pitäisi päätellä.
Sen vuoksi haluaisin kiittää esittelijää sydämellisesti siitä, että tämä mietintö on nyt hänen pikaisen toimintansa ansiosta täysistunnon esityslistalla jo toukokuussa ja puuttuvista oikeusperustoista johtuvat mahdolliset ongelmat kehitysyhteistyössä voidaan välttää.
Muutama sisältöä koskeva epäselvyys selvitettiin etukäteen neuvoston kanssa käydyissä neuvotteluissa, niin että tässä mietinnössä voidaan keskittyä kahteen kohtaan: asetuksen voimassaoloajan 20002006 määrärahojen kokonaissumman nostamiseen 885,5 miljoonaan euroon, tavallinen ja tarvittava vaatimus parlamentilta.
Tämä nyt aikaansaatu 5 miljoonan euron kynnysarvo merkitsee lisäksi mielestäni hyvää kompromissia. Paikalliset toimielimet ja organisaatiot voivat suunnitella ja hoitaa tehokkaasti pienet hankkeet. 5 miljoonan euron raja antaa tarpeeksi pelivaraa.
Näin ponnistellen esittelijä teki kaikkensa, jotta asetuksesta saataisiin asianmukainen mietintö. Hyvä kollega, toivon hartaasti, että voimme vielä välttää kolmannen käsittelyn. Tässä vaiheessa aluksi sydämelliset onnittelut!
Tämän mietinnön todellinen merkitys selviää kuitenkin vasta Etelä-Afrikan kanssa tehtävän yhteistyön edistämiseen tähtäävien muiden ponnistelujen, ennen kaikkea edellä mainitun kauppasopimuksen yhteydessä.
Unioni on edelleen erittäin kiinnostunut Etelä-Afrikan vakaasta kehityksestä, eikä pelkästään eteläafrikkalaisten vaan myös Limpopo-joen pohjoispuolella elävien naapurien.
Eteläafrikkalaiset ovat jo saaneet aikaan väestön enemmistön lainsäädännöllisen syrjimisen lopettamisen ja demokraattiset vaalit. Nyt on kyse siitä, että oikeusvaltio ja oikeusvaltioperiaate lujittuvat edelleen. Kaikkien väestöryhmien ja kaikkien valtion virkamiesten pitää sitoutua ensi sijassa tähän oikeusvaltioon, ei enää entiseen tapaan vain omaan väestöryhmään tai vain omaan lähipiiriinsä, josta on pidettävä huolta."@fi5
"Monsieur le Président, Mesdames et Messieurs, le rapport dont nous débattons actuellement sur la coopération en matière de développement de l'Union avec l'Afrique du Sud, et dont je remercie formellement le rapporteur, est au-delà de son contenu un exemple édifiant de la tactique de retardement du conseil vis-à-vis du Parlement européen. En soi, ce règlement ne pose aucun problème, pas plus d'ailleurs que le rapport. Le fait que l'Union encourage la coopération en matière de développement au regard de la position exceptionnelle de l'Afrique du Sud sur le sous-continent n'a jamais été remis en cause. Par conséquent, il s'agissait essentiellement de renouveler la base juridique de cette coopération, étant donné que le règlement précédent avait expiré en décembre 1999. Notre ancien collègue Fassa a présenté en première lecture le rapport au Parlement en mai de l'année dernière. Le Conseil a adopté presque tous les amendements. Cependant, je me demande pourquoi la position commune du Conseil n'a été communiquée officiellement au Parlement qu'en mars de cette année. Le rapporteur en a également fait mention.
Politiquement, l'Union n'honore pas seulement, par ce nouveau règlement, le résultat du processus de réforme entamé. Nous le lions également à une attente précise pour l'avenir, dont l'objectif est d'appliquer le droit et la loi dans toutes les parties du pays. C'est avec préoccupation que je lis les rapports sur le détournement d'argent public au niveau des provinces. J'entends avec malaise que la corruption touche également la police, qu'il existe dans les territoires ruraux et dans les
des zones de non droit pour la police, où les plus pauvres d'entre les pauvres sont livrés à l'arbitraire des bandes. À l'inverse, ceux qui ont quelque chose à perdre s'emmurent et engagent pour leur sécurité ceux qui, autrefois, occupaient dans l'armée et la police des postes qualifiés. C'est ainsi que se forme de nouveau une société à deux classes et, qui plus est, dans le secteur sensible de la sécurité intérieure. Depuis que dans le pays voisin, le Zimbabwe, le droit et la loi ne sont de facto plus appliqués, les fermiers au sud du Limpopo ont le moral à zéro.
C'est là un autre point déterminant en ce qui concerne nos attentes à l'égard de l'Afrique du Sud : être un modèle et un stabilisateur pour les voisins du Nord. J'attends du gouvernement sud-africain qu'il fasse également justice à sa responsabilité régionale ; le président Mbeki devrait prendre une position aussi ferme que l'ancien président Mandela, hautement apprécié de nous tous, lorsqu'il s'est exprimé à propos des événements du Zimbabwe. Un laissez-faire ou de beaux discours n'aident ni les fermiers, ni les centaines de milliers de personnes au Zimbabwe qui dépendent d'une infrastructure qui repose sur les fermiers. Les ouvriers des fermes et leurs familles bénéficient de la nourriture, des logements et, en partie également, des services médicaux et des écoles. Dans de larges parties de l'Afrique du Sud, c'est la même chose. Naturellement, ce ne sont pas des structures modèles mais, avant d'éliminer ces structures, il s'agit de s'assurer que ceux qui doivent en profiter reçoivent quelque chose de mieux à la place. L'Afrique du Sud doit également, dans son propre intérêt, exercer à présent une pression massive sur Mugabe, à défaut de quoi elle sera elle-même menacée sous peu par une vague de réfugiés de la faim si les fermiers ne peuvent faire leurs semailles. Dans leur propre pays, ce n'est pas seulement la population marginale qui serait mise encore un peu plus sous pression, mais la confiance de tranches importantes de la population, qui assurerait la base de l'alimentation, serait sérieusement ébranlée. Ce ne peut pas être dans l'intérêt de l'Afrique du Sud, ce ne peut pas non plus être dans notre intérêt !
Avec ce règlement, l'Union européenne indique qu'elle continue à soutenir le processus de réforme économique, politique et sociale en Afrique du Sud. Le gouvernement sud-africain doit s'appuyer sur une confiance durable de tous les groupes sociaux dans le développement du pays. J'espère que cette attente est également perçue à Pretoria ! Le groupe PPE-DE approuvera ce rapport.
De telles pratiques de retardement, qui s'expliquent peut-être par l'accord de commerce négocié parallèlement avec l'Afrique du Sud, me stupéfient pourtant toujours. On doit certainement se demander également en Afrique du Sud quelles conclusions il faut tirer de l'attitude du Conseil.
C'est pourquoi je souhaiterais remercier formellement le rapporteur du fait que ce rapport soit mis, dans le cadre de la procédure accélérée, à l'ordre du jour de l'Assemblée dès le mois de mai et que d'éventuels problèmes liés à des bases juridiques manquantes puissent être évités dans notre coopération en matière de développement.
En termes de contenu, certaines ambiguïtés ont été levées dans le cadre des négociations informelles avec le Conseil, de sorte que ce rapport peut se limiter à deux points : tout d'abord, l'augmentation du budget global à 885,5 millions d'Euros pour la période 2000-2006, une revendication parlementaire habituelle et nécessaire.
Deuxièmement, la valeur-seuil de 5 millions d'euros à présent atteinte représente à mon avis un bon compromis. Les petits projets peuvent être planifiés et mis en œuvre efficacement par les institutions et les organisations présentes sur place. Le seuil de 5 millions d'euros procure une marge de manœuvre suffisante.
Par ces efforts, le rapporteur a fait tout ce qui était en son pouvoir pour présenter un rapport approprié sur le règlement. J'espère beaucoup que nous pourrons encore éviter le risque d'une troisième lecture, cher collègue. Je vous souhaite donc bonne chance !
Cependant, ce rapport prend tout son sens lorsqu'il est associé aux autres efforts consentis pour aboutir à un renforcement de la coopération avec l'Afrique du Sud, et notamment l'accord de commerce mentionné.
L'Union a de plus un intérêt supérieur au développement stable en Afrique du Sud, pas seulement pour les gens qui vivent là-bas, mais également dans l'intérêt du développement de ses voisins au nord du Limpopo.
Les Sud-africains ont déjà mis fin à la discrimination légale de la majorité de la population et mis en place des élections démocratiques. Aujourd'hui, il s'agit d'ancrer davantage l'État de droit et la légalité. Tous les groupes de la population et tous les agents de l'État doivent se sentir engagés envers cet État de droit et non plus seulement, comme autrefois, envers leur propre groupe de population ou même leur environnement personnel, dont ils doivent pourvoir aux besoins."@fr6
"Signor Presidente, onorevoli colleghi, la relazione in discussione sulla collaborazione allo sviluppo dell’Unione con il Sudafrica, per la quale ringrazio espressamente il relatore, al di là dei contenuti è un significativo esempio della tattica dilatoria del Consiglio nei confronti del Parlamento europeo. Di per sé si tratta di un regolamento e anche di una relazione privi di problemi. Che l’Unione favorisca la collaborazione allo sviluppo con un occhio alla posizione di preminenza del Sudafrica nel subcontinente non è mai stato messo in discussione. Di conseguenza qui si è trattato prevalentemente di rinnovare la base giuridica per questa collaborazione, essendo scaduto il precedente regolamento nel dicembre 1999. L’ex collega Fassa a nome del Parlamento aveva presentato la relazione per la prima lettura nel maggio dell’anno scorso. Il Consiglio ha accolto quasi tutti gli emendamenti. A questo punto mi chiedo come mai la posizione comune del Consiglio sia stata presentata ufficialmente al Parlamento soltanto nel marzo di quest’anno. Anche il relatore lo ha fatto notare.
Da un punto di vista politico, con questo nuovo regolamento l’Unione non onora soltanto l’esito dell’attuale processo di riforma, bensì allo stesso colleghiamo in futuro anche una chiara aspettativa relativamente all’imposizione del diritto e della legge su tutto il territorio del paese. Leggo preoccupato notizie di abuso di fondi pubblici nelle provincie. Mi turba sentire che la corruzione si diffonde anche fra la polizia, che nelle aree rurali e nelle
esistono sacche di illegalità per la polizia, dove i più poveri fra i poveri sono alla mercé delle bande. Viceversa, coloro che hanno qualcosa da perdere si arroccano, e per difendere la propria sicurezza ingaggiano coloro che prima avevano posti di lavoro qualificati in seno all’esercito e alla polizia. Nasce così una sorta di società a due classi, in particolare nel delicato ambito della sicurezza interna. Da quando nel vicino Zimbabwe sono stati di fatto esautorati la legge e il diritto, il morale dei
a sud del Limpopo è ai minimi storici.
E’ questo un altro elemento determinante, relativamente alle nostre aspettative nei confronti del Sudafrica: fungere da modello e stabilizzatore per i suoi vicini settentrionali. Dal governo sudafricano mi aspetto che si assuma anche la propria responsabilità regionale; con la stessa chiarezza con la quale l’ex presidente Mandela, che tutti tanto stimiamo, si è espresso sugli eventi in corso nello Zimbabwe, dovrebbe esprimersi anche il Presidente Mbeki. Lasciare correre oppure dire che tutto va bene non serve né agli agricoltori né alle centinaia di migliaia di persone che hanno bisogno di un’infrastruttura funzionante nelle grandi imprese agricole. Cibo, abitazioni e talvolta anche ambulatori e scuole sono disponibili per gli operai delle fattorie e le loro famiglie, analogamente a quanto avviene in ampie zone del Sudafrica. Naturalmente non si tratta di strutture modello, ma prima di eliminarle occorre garantire che coloro che ne debbono fruire ottengano qualcosa di meglio in cambio. Anche nel proprio interesse il Sudafrica ora deve fare pressioni su Mugabe, altrimenti fra breve si troverà invaso da un’ondata di affamati, se nelle
non si riuscirà a procedere alle semine. All’interno del paese, non soltanto vi sarebbero pressioni sul rand, bensì verrebbe gravemente minata la fiducia di importanti settori della popolazione, che la sicurezza alimentare invece garantirebbe. Questo non può essere nell’interesse del Sudafrica, né certamente è nel nostro interesse!
Con questo regolamento l’Unione dimostra di puntare ancora sul processo di riforma economica, politica e sociale del Sudafrica. Il governo sudafricano necessita della fiducia costante di tutti i gruppi sociali per lo sviluppo del paese. Spero che a Pretoria si soddisfino anche queste aspettative! Il gruppo del PPE-DE voterà a favore di questa relazione.
Queste pratiche dilatorie, forse spiegabili anche grazie all’accordo commerciale con il Sudafrica negoziato parallelamente, suscitano sempre in me alquanto stupore. Certamente anche nello stesso Sudafrica ci si chiede quali conclusioni trarre dall’atteggiamento del Consiglio.
Per questo intendo ringraziare espressamente il relatore per aver messo questa relazione all’ordine del giorno già della Plenaria di maggio grazie a una procedura semplificata, consentendoci così di evitare eventuali problemi dovuti alla mancanza di basi giuridiche nella nostra collaborazione allo sviluppo.
Dal punto di vista dei contenuti, grazie a trattative informali con il Consiglio siamo riusciti a eliminare alcuni punti poco chiari, per cui la relazione oggi si limita a due aspetti: l’aumento del bilancio totale a 885,5 milioni di euro per il periodo 2000-2006, richiesta tipica e dovuta del Parlamento.
In secondo luogo, il valore soglia così raggiunto di 5 milioni di euro secondo me rappresenta un buon compromesso. Le istituzioni e le organizzazioni presenti in loco possono così pianificare e attuare efficientemente microprogetti; il tetto dei 5 milioni di euro lascia un sufficiente margine di manovra.
Con questo impegno, da parte sua il relatore ha fatto tutto quanto in suo potere per presentare una relazione obiettiva sul regolamento. Spero proprio che si possa evitare il rischio di una terza lettura, onorevole collega, e di conseguenza, per intanto le porgo i miei più fervidi auguri!
Questa relazione assurge peraltro al suo pieno significato nel contesto di altre iniziative volte a potenziare la collaborazione con il Sudafrica, prima fra tutte il citato accordo commerciale.
L’Unione nutre tuttora il massimo interesse a uno sviluppo stabile in Sudafrica, non soltanto per coloro che vi abitano, ma anche nell’interesse dello sviluppo dei paesi limitrofi a nord del Limpopo.
La fine della discriminazione giuridica della maggioranza della popolazione e le elezioni democratiche sono già state ottenute dai sudafricani. Oggi si tratta di consolidare ulteriormente lo stato di diritto e la legalità. Tutti i gruppi sociali e tutti i funzionari dello Stato devono sentire innanzi tutto l'appartenenza allo Stato e non più soltanto, come avveniva prima, al proprio gruppo etnico o addirittura alla propria cerchia personale da assistere."@it9
"Mr President, ladies and gentlemen, the report under discussion here on the Union's development cooperation with South Africa, on which I particularly congratulate the rapporteur, is, leaving aside its content, a striking example of the Council's delaying tactics towards the European Parliament. This is actually an unproblematic regulation and also, in fact, an unproblematic report. That the Union should support development cooperation with South Africa, bearing in mind that it is one of the more successful countries on the subcontinent, has never been called into question. This is therefore predominantly about renewing the legal base for this cooperation, as the preceding regulation expired in December 1999. Our former fellow-MEP, Mr Fassa, presented the report for its first reading in Parliament in May of last year. The Council accepted nearly all of the amendments. Nevertheless, I do wonder why the Council's common position was officially only sent to Parliament in March of this year. Of course, the rapporteur also referred to this.
From a political point of view, the Union’s adoption of this new regulation is not only an acknowledgement of the results achieved by the reform process hitherto. It comes with definite expectations for the future, including securing law and order in all parts of the country. I read with concern reports about the misuse of tax revenue at provincial level. I hear with unease that corruption is also gaining ground in the police force, and that in rural areas and in townships there are police no-go areas where the poorest of the poor are left at the mercy of gangs. Conversely, those who have something to lose wall themselves in and for their own security hire those who previously had professional roles in the army and the police. Thus a two-tier society again emerges, and, what is more, this is in the sensitive area of internal security. Since law and order were de facto suspended in neighbouring Zimbabwe, the morale on commercial farms south of the Limpopo has hit rock bottom.
This illustrates another decisive expectation which we have of South Africa: to set an example and be a stabilising influence on its neighbours to the north. I expect the South African Government to take on its regional responsibilities. President Mbeki should adopt just as clear a stance as has the former President, Mr Mandela – whom we all hold in high esteem – on the events in Zimbabwe. Standing by and letting it happen or talking up the situation helps neither the farmers nor the hundreds of thousands in Zimbabwe who are dependent on the farms for a functioning infrastructure. Food, housing, and sometimes clinics and schools are made available to farm workers and their families. The situation is similar in large areas of South Africa. Obviously these are not exemplary structures, but before they are abandoned we have to ensure that those who ought to be benefiting from them receive something better in their place. South Africa must now, in its own interests too, exert massive influence on Mugabe; otherwise it too will soon be threatened by waves of starving refugees if seed cannot be sown on the farms there now. In its own country, not only would the rand come under increasing pressure, but the faith in the government shown by important sections of the population who would normally supply the nation's food would be severely shaken. This cannot be in the interests of South Africa and it cannot be in our interests either!
By adopting this regulation, the Union is showing that it still backs the economic, political and societal reform process in South Africa. The South African Government needs all sections of society to have lasting confidence in the development of the country. I hope that this expectation too will be taken seriously in Pretoria. The PPE-DE Group will be voting in favour of the report.
Delays of this kind, which might perhaps be explained by the trade agreement being negotiated in parallel, never fail, however, to amaze me. No doubt people in South Africa itself are also asking themselves what conclusions they should draw from the Council's behaviour.
This is why I should specifically like to thank the rapporteur for making it possible, thanks to the fast-track procedure, for this report to be on the plenary agenda now, as early as May, thus allowing us to avoid any potential problems caused by a lack of legal bases in our development cooperation.
As far as the content is concerned, some areas of uncertainty had been clarified in preliminary informal consultations with the Council, which meant that this report could restrict itself to two points, the first of which is increasing the total budget to EUR 885.5 million for the period for 2000-2006, a customary parliamentary request and a necessary one.
Secondly, the threshold of EUR 5 million, which has now been settled on, constitutes a good compromise in my view. Small projects can be planned and implemented efficiently by the institutions and organisations on the ground. The limit of EUR 5 million gives sufficient room for manoeuvre.
In making these efforts, the rapporteur has, for his part, done everything within his power to present a proper report on the regulation. I very much hope that we will indeed still be able to avoid the danger of a third reading, Mr Martínez Martínez. For the time being I offer you my warmest congratulations on this.
The full significance of this report is, however, only appreciated when it is seen in the context of the other efforts being made to intensify cooperation with South Africa, first and foremost the trade agreement already mentioned.
The Union continues to attach great importance to stable development in South Africa, not only for the sake of the people there, but also because this is in the interests of the development of its neighbours north of the Limpopo.
The South Africans have already managed to put an end to legal discrimination against the majority of the population and to hold democratic elections. Today it is a question of anchoring the rule of law more firmly in the State. All sections of the population and all civil servants must feel a duty primarily to this State, which is under the rule of law and no longer, as they did in the past, only to their own section of the population or even to their personal associates of whom they need to take care."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, dames en heren, met het verslag over de ontwikkelingssamenwerking met Zuid-Afrika - waarmee ik de rapporteur overigens uitdrukkelijk feliciteer - heeft de Raad een indrukwekkend voorbeeld geleverd van de vertragingstactiek die hij ten opzichte van het Europees Parlement volgt. Op zich gaat het hier om een allerminst problematische verordening, en eigenlijk om een evenmin problematisch verslag. Zuid-Afrika neemt een vooraanstaande positie in op het subcontinent, en het feit dat de Unie daarom het accent legt op de ontwikkelingssamenwerking met dit land, is nooit ter discussie gesteld. Waar het dus voornamelijk om ging, was een nieuwe rechtsgrondslag te creëren voor deze samenwerking, aangezien de vorige verordening in december 1999 is verlopen. Onze toenmalige collega Fassa heeft in mei 1999 het verslag in eerste lezing ingediend. De Raad heeft bijna alle amendementen overgenomen. Niettemin stel ik mij de vraag waarom het gemeenschappelijk standpunt van de Raad pas in maart van dit jaar officieel aan het Parlement is overhandigd. Ook de rapporteur heeft hierop gewezen.
Politiek doet de Unie met deze nieuwe verordening meer dan alleen het resultaat van het hervormingsproces tot dusver honoreren. Wij verbinden er voor de toekomst namelijk ook de duidelijke verwachting aan dat het respect voor de wet tot alle uithoeken van het land zal gaan reiken. Met bezorgdheid lees ik de berichten over misbruik van belastinggeld op provinciaal niveau. Ik hoor met ongenoegen dat de corruptie ook binnen het politieapparaat welig tiert, en dat er op het platteland en in de
plaatsen zijn waar de politie vrij spel heeft, en waar de armsten van de armsten zijn overgeleverd aan de willekeur van bendes. Omgekeerd verschansen degenen die iets te verliezen hebben zich achter hoge muren, en huren zij voor hun veiligheid mensen in die vroeger gekwalificeerd werk verrichten bij het leger of de politie. Zo ontstaat er opnieuw een gespleten samenleving, op de koop toe rond het gevoelige thema van de binnenlandse veiligheid. Sinds in het buurland Zimbabwe de wet de facto buiten werking is gesteld, is de stemming bij de commerciële boeren ten zuiden van de Limpopo op het nulpunt.
Dat is nog een doorslaggevend aspect van onze verwachtingen ten aanzien van Zuid-Afrika: de stabiliserende functie en de voorbeeldfunctie ten aanzien van de noordelijke buurlanden. Ik verwacht van de Zuid-Afrikaanse regering dat zij haar regionale verantwoordelijkheid nakomt en dat president Mbeki net zo duidelijk stelling neemt ten opzichte van de gebeurtenissen in Zimbabwe als zijn voorganger president Mandela, voor wie wij allen veel ontzag hebben. Als hij de zaak op zijn beloop laat of goedpraat, helpt hij noch de boeren, noch diegenen in Zimbabwe die met honderdduizenden zijn aangewezen op een functionerende infrastructuur op de boerderijen. Levensmiddelen, onderdak, ten dele ook gezondheidscentra en scholen staan de landarbeiders en hun gezinnen ter beschikking. In grote delen van Zuid-Afrika is het net zo. Natuurlijk zijn dit geen voorbeeldige structuren, maar voor je ze afschaft, moet je zorgen dat degenen die er baat bij hebben, iets beters in de plaats krijgen. Zuid-Afrika moet ook in zijn eigen belang nu massaal druk uitoefenen op Mugabe, anders wordt het zelf binnenkort bedreigd door een golf van hongerende vluchtelingen wanneer op de boerderijen in Zimbabwe zelfs niet meer gezaaid kan worden. In Zuid-Afrika zelf zou niet alleen de rand als nationale munt verder onder druk komen te staan, maar zou ook het vertrouwen van grote delen van de bevolking diep geschokt kunnen worden, terwijl uitgerekend die bevolking voor de voedselvoorziening moet zorgen. Dat kan niet in het belang van Zuid-Afrika zijn, en ook niet in dat van ons.
Met deze verordening laat de Europese Unie zien dat zij zich blijft inzetten voor de economische, politieke en maatschappelijke hervormingen in Zuid-Afrika. De Zuid-Afrikaanse regering heeft behoefte aan het blijvende vertrouwen van alle geledingen van de maatschappij in de ontwikkeling van het land. Ik hoop dat men zich in Pretoria evenzeer bewust is van deze verwachting. De Fractie van de Europese Volkspartij (Christen-democraten) en Europese democraten zal het verslag steunen.
Dit soort vertragingstactieken, die waarschijnlijk te verklaren zijn uit het feit dat parallel over een handelsakkoord met Zuid-Afrika is onderhandeld, verbijsteren mij toch steeds weer opnieuw. In Zuid-Afrika zelf zal men zich waarschijnlijk ook wel afvragen welke conclusies er uit het gedrag van de Raad getrokken moeten worden.
Daarom wil ik de rapporteur uitdrukkelijk bedanken voor het feit dat wij dankzij de spoedprocedure dit verslag al in mei op de agenda van de plenaire vergadering hebben staan, zodat we kunnen voorkomen dat de ontwikkelingssamenwerking in problemen komt omdat rechtsgrondslagen ontbreken.
Inhoudelijk zijn enkele onduidelijkheden vooraf door middel van informele onderhandelingen met de Raad opgeklaard, zodat dit verslag tot twee punten beperkt kan blijven: de verhogen van de totale begroting naar 885,5 miljoen euro voor de looptijd van 2000 tot 2006, een in het Parlement gebruikelijke en noodzakelijke eis.
Ten tweede is de nu overeengekomen drempelwaarde van 5 miljoen euro volgens mij een goed compromis. Kleine projecten kunnen efficiënt door de ter plaatse aanwezige instellingen en organisaties gepland en uitgevoerd worden. De limiet van 5 miljoen euro biedt voldoende speelruimte.
Hiermee heeft de rapporteur van zijn kant al het mogelijke gedaan om een doortimmerd verslag over de verordening in te dienen. Ik hoop van harte dat wij een derde lezing toch nog kunnen voorkomen, geachte collega. Daarom mijn hartelijke felicitaties.
De betekenis van dit verslag komt echter pas goed tot zijn recht in samenhang met de andere initiatieven om de samenwerking met Zuid-Afrika te versterken, met voorop het genoemde handelsakkoord.
De Unie heeft verder het grootste belang bij een stabiele ontwikkeling van Zuid-Afrika, niet alleen in het belang van de mensen daar, maar ook in het belang van de ontwikkeling van de buurlanden ten noorden van de Limpopo-rivier.
Het afschaffen van de wettelijke discriminatie van de meerderheid van de bevolking en het invoeren van democratische verkiezingen, dat zijn dingen die de Zuid-Afrikanen al tot stand hebben gebracht. Waar het vandaag om gaat, is de rechtsstaat dieper te verankeren. Alle bevolkingsgroepen en alle ambtenaren moeten zich gebonden voelen aan deze rechtsstaat, en niet meer zoals vroeger alleen ten opzichte van de eigen bevolkingsgroep of zelfs alleen ten opzichte van de eigen persoonlijke familie- en vriendenkring."@nl2
"Senhor Presidente, caros colegas, o relatório em apreço, relativo à cooperação para o desenvolvimento da União com a África do Sul, pelo qual gostaria de felicitar o relator, ilustra, muito para além do seu conteúdo e de forma impressionante, a táctica dilatória do Conselho relativamente ao Parlamento Europeu. Tratase de um regulamento não problemático e, efectivamente, também de um relatório que está longe de ser problemático. Nunca foi posto em causa o facto de a União Europeia fomentar a cooperação para o desenvolvimento, tendo em conta a posição estratégica da África do Sul. Nesta perspectiva, tratase predominantemente de renovar a base jurídica, na qual assenta esta cooperação, tendo em conta que o regulamento que regia esta cooperação expirou em Dezembro de 1999. O então colega Fassa apresentou o relatório em primeira leitura, em Maio do ano passado. O Conselho aprovou quase todas as alterações propostas. Todavia, perguntome por que razão a posição comum adoptada pelo Conselho apenas foi comunicada oficialmente ao Parlamento em Março deste ano. O próprio relator chamou a atenção para este facto.
Com este novo regulamento, a União não está apenas a validar politicamente o resultado do anterior processo de reforma. A União lança simultaneamente um repto ao futuro, na expectativa inequívoca de que, em todo o território, prevaleçam o direito e a lei. É com alguma preocupação que leio os relatórios que dão conta da má gestão das verbas públicas ao nível das províncias. Fico muito incomodado quando me dizem que a corrupção também alastra no seio das forças policiais, que, em zonas rurais e em
existem zonas onde a polícia não entra e não existe qualquer tipo de lei nem ordem, onde os mais pobres e desfavorecidos estão à mercê de bandos de marginais. Em contrapartida, aqueles que têm algo a perder, constroem muros à sua volta, contratando para a sua segurança aqueles que anteriormente tinham empregos qualificados no exército e na polícia. Esta realidade dá origem a uma sociedade novamente dividia em duas classes, com a agravante de a divisão se fazer numa área tão delicada como é a segurança interna. Desde que, no vizinho Zimbabué, a lei e a ordem deixaram de vigorar, o moral dos agricultores a sul do Limpopo baixou para zero.
Este é outro dos aspectos essenciais no que diz respeito às nossas expectativas relativamente à África do Sul: o de desempenhar um papel exemplar e de estabilização em relação aos seus vizinhos a norte. Espero que o Governo sulafricano actue em consonância com a sua responsabilidade regional e que o Presidente Mbeki tome uma posição, à semelhança da clareza com que o expresidente Mandela, muito estimado por todos nós, se pronunciou relativamente aos acontecimentos ocorridos no Zimbabué. A passividade ou o simples discurso não ajudam nem os agricultores nem as centenas de milhar que vivem no Zimbabué e que dependem de infraestruturas funcionais nas explorações agrícolas. Os trabalhadores rurais e respectivas famílias dispõem de alimentação, habitação e, por vezes, de postos médicos e de escolas. Em grandes áreas da África do Sul, o cenário é idêntico. Não se trata, naturalmente, de estruturas modelares, mas antes de abolir as referidas estruturas é essencial salvaguardar que os seus utentes disponham de alternativas melhores. A África do Sul, no seu próprio interesse, tem de pressionar maciçamente Mugabe, sob pena de, a curto prazo, ser ameaçada por uma onda de refugiados famintos, na eventualidade de as explorações agrícolas serem incapazes de fazer produzir as suas sementeiras. A pressão a nível interno não se fará sentir apenas sobre o
irá também abalar fortemente a confiança de importantes sectores da população, que pretendem garantir a sua base de subsistência. Não há dúvida de que este cenário não interessa à África do Sul, nem nos interessa a nós!
Com o presente regulamento, a União mostra inequivocamente que continua apostada no processo de reforma económica, política e social na África do Sul. O Governo sulafricano necessita da confiança duradoura de todos os grupos sociais no desenvolvimento do país. Espero que Pretória se dê conta desta nossa atitude de esperança. O grupo PPE/DE votará favoravelmente o presente relatório.
Estas práticas dilatórias, talvez explicáveis tendo em conta o acordo comercial negociado paralelamente com a África do Sul, não deixam de me surpreender. Estou convencido de que, até na África do Sul, as pessoas se questionam quanto às ilações a retirar desta actuação do Conselho.
Nesta perspectiva, gostaria de agradecer ao relator a celeridade com que actuou, de modo a podermos ter o relatório ainda na ordem do dia do plenário de Maio, evitandose assim eventuais problemas resultantes da falta de bases jurídicas para esta cooperação para o desenvolvimento com a África do Sul.
Algumas dúvidas em termos de conteúdo foram previamente esclarecidas com o Conselho, em negociações informais, pelo que podemos cingir este relatório a dois pontos: o aumento do enquadramento financeiro, para o período compreendido entre 2000 e 2006, para um total de 885,5 milhões de euros, uma exigência normal e necessária em termos parlamentares.
Segundo, o tecto financeiro de 5 milhões de euros é, em meu entender, um compromisso bastante razoável. Os projectos de pequena dimensão podem ser planificados e concretizados com eficácia pelas instituições e organizações presentes no local. O limite de 5 milhões de euros já confere suficiente margem de manobra.
Atendendo aos esforços envidados, o relator fez tudo o que estava ao seu alcance para apresentar um relatório objectivo, tendo em vista a adopção de um regulamento. Espero sinceramente, colega, que sejamos capazes de evitar o risco de uma terceira leitura. Para já, as minhas sinceras felicitações!
O presente relatório adquire, aliás, a sua plena importância no contexto dos restantes esforços desenvolvidos para reforçar a cooperação com a África do Sul, à frente dos quais se situa o referido acordo comercial.
A União continua a ter o maior interesse no desenvolvimento estável da África do Sul, não apenas para bem da sua população, como também na perspectiva do desenvolvimento dos países limítrofes a norte do Limpopo.
Os sulafricanos foram bem sucedidos na luta contra a discriminação legalizada da maioria da população e na luta por eleições democráticas. Tratase de consolidar o Estado de direito e tudo o que lhe é inerente. É essencial que todos os grupos da população e todos os funcionários públicos se sintam responsabilizados perante esse Estado de direito, e não apenas perante o seu próprio grupo ou o seu círculo pessoal, como sucedia anteriormente."@pt11
"Herr talman, mina damer och herrar! Det betänkande om unionens utvecklingssamarbete med Sydafrika, som nu skall diskuteras och som jag uttryckligen vill gratulera föredraganden till, är utöver innehållet ett uttrycksfullt exempel på rådets försinkningstaktik gentemot Europaparlamentet. I och för sig handlar det om en oproblematisk förordning och egentligen även om ett oproblematiskt betänkande. Att unionen främjar utvecklingsarbetet med tanke på Sydafrikas framträdande ställning på subkontinenten har aldrig ifrågasatts. I enlighet därmed handlade detta företrädesvis om att förnya det rättsliga underlaget för detta samarbete då ju den föregående förordningen hade löpt ut i december 1999. Förre kollegan Fassa lade inför parlamentet fram betänkandet till en första behandling i maj förra året. Rådet godtog nästan samtliga ändringsförslag. Ändå ställer jag mig frågan varför rådets gemensamma ståndpunkt inte lämnades över officiellt till parlamentet förrän i mars i år. Även föredraganden har påpekat detta.
Politiskt sett premierar unionen med denna förordning inte bara resultatet av den hittillsvarande reformprocessen. Inför framtiden knyter vi till detta även en tydlig hållning vad gäller förväntningarna på tillämpning av rätt och lag i alla delar av landet. Det är med oro jag läser om missbruket av skattepengar på landsortsnivå. Det är med obehag jag hör att korruptionen tar fart även inom polisen, att det finns rättslösa områden för polisen på landsbygden och i
där de fattigaste av de fattiga är utlämnade åt olika ligors godtycke. Tvärtom isolerar sig de personer som har något att förlora och anställer för sin egen säkerhet dem som tidigare hade kvalificerade arbeten inom armé och polis. Så uppstår återigen ett tvåklassamhälle, till på köpet i den känsliga sektorn för inre säkerhet. Sedan rätt och lag i praktiken har satts ur spel i grannlandet Zimbabwe har stämningen bland de kommersiella farmarna söder om Limpopo nått nollpunkten.
Detta är ytterligare en avgörande punkt som har att göra med våra förväntningar på Sydafrika: att vara förebild och stabilisator för grannarna norrut. Jag förväntar mig av den sydafrikanska regeringen att de gör rättvisa åt sitt regionala ansvar, lika tydligt som den av oss alla högt uppskattade förre presidenten Mandela yttrade sig om händelserna i Zimbabwe borde även president Mbeki ta ställning. Att låta saken bero eller att tala förstånd hjälper varken farmarna eller dem i Zimbabwe som i hundratusental är hänvisade till en fungerande infrastruktur på farmerna. Livsmedel, boende, delvis även läkarstationer och skolor står till förfogande för farmarbetarna och deras familjer. I stora områden i Sydafrika är det likadant. Givetvis är detta inga förebildliga strukturer, men innan man lägger dessa strukturer åt sidan måste man se till att de som skall tjäna på detta får något bättre i utbyte. Sydafrika måste nu även för sin egen skull påverka Mugabe kraftigt, annars hotas landet självt inom kort av en våg av människor på flykt undan svält ifall utsädet inte kan fås ut på farmerna där nu. I det egna landet skulle inte enbart gränsområdena hamna under tryck, utan förtroendet inom viktiga delar av befolkningen som skulle garantera livsmedelsunderlaget skulle skakas svårt. Detta kan inte vara Sydafrikas avsikt, detta kan heller inte vara vår avsikt!
Unionen visar med denna förordning att man fortsätter satsningen på den ekonomiska, politiska och samhälleliga reformprocessen i Sydafrika. Den sydafrikanska regeringen är beroende av att samtliga samhällsgrupper hyser varaktigt förtroende för landets utveckling. Jag hoppas att även denna attityd av förväntningar tas tillvara i Pretoria! PPE-DE-gruppen kommer att rösta för betänkandet.
En sådan förhalningstaktik, vilken kanske låter sig förklaras med hänvisning till det parallellt behandlade handelsavtalet med Sydafrika, upphör dock inte att förvåna mig. Säkert frågar man sig också i Sydafrika vilka slutsatser man bör dra av rådets förhållningssätt.
Därför vill jag uttryckligen tacka föredraganden för att vi har detta betänkande stående på föredragningslistan för plenum i ett brådskande förfarande redan nu i maj och att vi därmed kan undvika eventuella problem med bristande rättslig grund i vårt utvecklingssamarbete.
Innehållsmässigt har ett par oklarheter undanröjts i förväg genom informella förhandlingar med rådet så att detta betänkande kan inskränka sig till två punkter: höjningen av den totala budgeten till 885,5 miljoner euro för tiden 2000 till 2006, ett krav lika nödvändigt som gängse i parlamentet.
För det andra innebär det nu uppnådda tröskelvärdet på 5 miljoner euro enligt mitt förmenande en god kompromiss. Småprojekt kan planeras och genomföras effektivt av de på plats befintliga institutionerna och organisationerna. Gränsen på 5 miljoner euro ger tillräckligt spelrum.
Med dessa strävanden har föredraganden gjort allt som står i hans makt för att presentera ett sakkunnigt betänkande om förordningen. Jag hoppas verkligen att risken för en tredje behandling nu ändå kan undvikas, herr kollega. I så måtto först mina hjärtliga lyckönskningar!
Detta betänkande får emellertid sin fulla betydelse i samband med de andra strävandena mot ett stärkt samarbete med Sydafrika, framför allt det nämnda handelsavtalet.
Unionen har även fortsättningsvis största intresse av en stabil utveckling i Sydafrika, inte enbart för människorna där utan också för utvecklingen för grannarna norr om Limpopo.
Att få ett slut på den lagliga diskrimineringen av befolkningsmajoriteten samt demokratiska val, det har sydafrikanerna redan uppnått. I dag handlar det om att rättsstat och rättsstatlighet skall befästas ytterligare. Alla befolkningsgrupper och alla statstjänstemän måste i första hand känna sig bundna till denna rättsstat och inte längre som förr endast till den egna befolkningsgruppen eller rent av den personliga omgivningen som skall tas hand om."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"rand"11
"townships"13,2,1,12,11,7,9,6
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples