Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-04-12-Speech-3-051"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20000412.2.3-051"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Herr Präsident, bestürzt über die anhaltende Vorverurteilung Österreichs durch 14 Mitgliedstaaten möchte ich mich im vorliegenden Zusammenhang auf die Frage der verstärkten Zusammenarbeit mit ihren vielen Namen beschränken. Seit der Entschließung zum Amsterdamer Vertrag hat sich da die Bewertung doch wesentlich geändert.
Ich kann mich noch gut erinnern, wie lange man darüber im damals noch Institutionellen Ausschuß diskutiert hat. Als Ergebnis davon haben die von mir sehr geschätzten Kollegen Méndez de Vigo und Tsatsos in ihrem Bericht zum Amsterdamer Vertrag noch die Gefahren einer unterschiedlichen Entwicklung der Mitgliedstaaten hervorgehoben und begrüßt, daß diese durch die Ausgestaltung des Vertrages auf ein tragbares Maß eingedämmt wurden. Heute meinen Dimitrakopoulos/Leinen, daß die verstärkte Zusammenarbeit einen Anreiz für die Fortentwicklung der Union darstellen müsse und ihr sogar ein eigenes Kapitel gewidmet werden sollte, eine erstaunliche Entwicklung, wie ich meine, für eine Idee, die einst als
Gefahr für den Integrationsprozeß betrachtet wurde. Das Europa der verschiedenen Geschwindigkeiten wurde zur Methode. Man sieht jetzt einen Ansatz zur Bewältigung der Erweiterung in der Möglichkeit einer Avantgarde eines Drittels der Mitgliedstaaten, die nichts anderes bedeutet, als daß jenen Mitgliedstaaten, die nicht an der Vorhut teilnehmen wollen, nur die Wahl bleibt zwischen absoluter Nichtteilnahme oder späterem Einstieg in ein ursprünglich nicht für sinnvoll erachtetes System. Eine solche differenzierte Integration kann nicht Garant für eine kohärente und stabile Entwicklung der Union sein!
Ich bin vielmehr der Überzeugung, daß dieser Plan die Ziele der Union eher gefährdet, als daß er zur Verbesserung ihrer Entscheidungsstrukturen beiträgt. Jedenfalls war das noch 1996 die Auffassung der EU-Architekten."@de7
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, jeg er bestyrtet over, at 14 medlemsstater fortsat fordømmer Østrig, og vil i den foreliggende sag indskrænke mig til spørgsmålet om det tættere samarbejde med dets mange navne. Siden beslutningen om Amsterdam-traktaten har synet på det jo ændret sig væsentligt.
Jeg husker stadig udmærket, hvor længe man drøftede det i det udvalg, der dengang endnu hed Det Institutionelle Udvalg. Som et resultat heraf fremhævede Méndez de Vigo og Tsatsos, to kolleger, jeg sætter stor pris på, i deres betænkning om Amsterdam-traktaten endnu farerne for en forskelligartet udvikling i medlemsstaterne og bifaldt, at disse farer gennem den udformning, traktaten fik, blev begrænset til et acceptabelt niveau. I dag mener Dimitrakopoulos/Leinen, at det tættere samarbejde skal være en tilskyndelse til en videreudvikling af Unionen, og at det endog skal have sit eget kapitel, en forbavsende udvikling, synes jeg, af en idé, der engang blev anset for at være
risikoen for integrationsprocessen. Europa i forskellige hastigheder blev til en metode. Man ser nu et udgangspunkt for at mestre udvidelsen i en mulig avantgarde bestående af en tredjedel af medlemsstaterne, hvilket ikke betyder andet end, at de medlemsstater, som ikke vil være med i fortroppen, kun kan vælge mellem absolut ikke at deltage eller senere gå med i en ordning, som oprindelig ikke blev anset for at være fornuftig. En sådan differentieret integration kan ikke være garant for en kohærent og stabil udvikling af Unionen!
Jeg er snarere af den overbevisning, at denne plan er en trussel mod Unionens mål mere, end den bidrager til en forbedring af dens beslutningsstrukturer. Det var i hvert fald stadig EU-arkitekternes opfattelse i 1996."@da1
"Κύριε Πρόεδρε, συγκλονισμένος για την εκ των προτέρων καταδίκη της Αυστρίας από τα 14 κράτη μέλη, μια καταδίκη που εξακολουθεί να υφίσταται, θα περιοριστώ εν προκειμένω στο ζήτημα της ενισχυμένης συνεργασίας με τα πολλά ονόματα. Μετά από το ψήφισμα για τη Συνθήκη του Άμστερνταμ έχει αλλάξει ουσιαστικά η αξιολόγηση της κατάστασης.
Θυμάμαι πολύ καλά πόσον καιρό είχαν διαρκέσει τότε οι συζητήσεις στην τότε Επιτροπή Θεσμικών Θεμάτων για το θέμα αυτό. Το αποτέλεσμα ήταν οι συνάδελφοι Méndez de Vigo και Τσάτσος, τους οποίους εκτιμώ πάρα πολύ, να τονίσουν στην έκθεσή τους για τη Συνθήκη του Άμστερνταμ τους κινδύνους που ενέχει μια ανάπτυξη με διαφορετικούς ρυθμούς στα κράτη μέλη και να χαιρετίσουν το γεγονός ότι με την τελική μορφή της Συνθήκης οι κίνδυνοι αυτοί είχαν περιοριστεί σε ένα ανεκτό επίπεδο. Σήμερα, οι κύριοι Δημητρακόπουλος και Leinen, θεωρούν ότι η στενότερη συνεργασία πρέπει να αποτελέσει κίνητρο για την πρόοδο της Ένωσης, και ότι θα πρέπει μάλιστα να της αφιερωθεί ειδικό κεφάλαιο στη Συνθήκη. Τούτο αποτελεί εξέλιξη που προκαλεί κατάπληξη κατά την άποψή μου, καθότι αφορά μιαν ιδέα που κάποτε θεωρείτο ο υπ' αριθμόν ένα κίνδυνος για τη διαδικασία της ενοποίησης. Η Ευρώπη των διαφορετικών ταχυτήτων καθιερώθηκε πλέον ως μέθοδος. Για την αντιμετώπιση της διεύρυνσης θεωρείται δυνητική λύση η συγκρότηση μιας εμπροσθοφυλακής που θα απαρτίζεται από το ένα τρίτο των κρατών μελών. Τούτο όμως δεν σημαίνει τίποτε άλλο παρά μόνον ότι εκείνα τα κράτη που δεν θέλουν να συμμετάσχουν σε αυτήν την εμπροσθοφυλακή έχουν ως μοναδική τους επιλογή είτε να μην συμμετάσχουν καθόλου, είτε να συμμετάσχουν αργότερα σε ένα σύστημα που αρχικά δεν θεωρούσαν εύλογο. Μια κατά τέτοιο τρόπο διαφοροποιημένη ολοκλήρωση δεν μπορεί βέβαια να αποτελέσει εγγύηση για μια συνεκτική και σταθερή ανάπτυξη της Ένωσης.
Είμαι, αντίθετα, πεπεισμένος ότι το σχέδιο αυτό μάλλον θέτει σε κίνδυνο τους στόχους της Ένωσης αντί να συμβάλει στη βελτίωση των δομών της όσον αφορά τις διαδικασίες λήψης αποφάσεων. Τουλάχιστον αυτή ήταν η άποψη των αρχιτεκτόνων της Ευρωπαϊκής Ένωσης το 1996."@el8
"Mr President, dismayed as I am at the ongoing prejudice shown towards Austria by 14 Member States, I would like to confine my comments on the matter at hand to the issue of closer cooperation, in all its guises. There has been a marked change in attitudes towards closer cooperation since the adoption of the Treaty of Amsterdam.
I can still clearly remember how long we used to spend discussing this, in what was still the institutional committee at the time. The upshot was that Mr Méndez de Vigo and Mr Tsatsos – whom I greatly esteem – produced a report highlighting the risks associated with Member States developing at different rates, and welcoming the fact that the Treaty would be framed in such a way as to keep these risks down to a manageable level. The present view taken by Mr Dimitrakopoulos and Mr Leinen is that closer cooperation must serve to stimulate the development of the Union, and they even recommend that it should have its own chapter in the EU Treaty. This is an astonishing turn of events, when one considers that this idea was once deemed the ultimate threat to the integration process. A multi-speed Europe has become the order of the day. We are now looking, by way of an attempt to deal with enlargement, to the possibility of a third of Member States forming a “vanguard”. All this means is that those Member States not wishing to join the frontrunners will be left with a choice between complete non-participation or joining a system that was originally thought to be without merit at a later stage. Multi-speed integration of this kind cannot act as a guarantee for coherent and stable development of the Union.
On the contrary, I am convinced that this plan is far more likely to jeopardise the Union’s goals than to help improve its decision-making structures. In any case, that was the view taken by the architects of the EU as recently as 1996."@en3
"(DE) Señor Presidente, consternado por la permanente condena anticipada de Austria por parte de los 14 Estados miembros, quiero limitarme en el presente contexto a la cuestión de la intensificación de la cooperación con sus muy diversos nombres. Desde la resolución sobre el Tratado de Amsterdam, la valoración ha cambiado sensiblemente.
Aún recuerdo muy bien cuánto tiempo que se debatió al respecto en la Comisión de Asuntos Institucionales. Como resultado de ello, los colegas que aprecio mucho Méndez de Vigo y Tsatsos destacaron en su informe sobre el Tratado de Amsterdam los peligros de una evolución diferente en los Estados miembros y saludaron que se limitasen dichos peligros a un nivel soportable mediante la remodelación del Tratado. Hoy, Dimitrakopoulos/Leinen opinan que la intensificación de la cooperación tiene que representar un estímulo para el desarrollo de la Unión y que se le debería dedicar incluso un capítulo propio. Una sorprendente evolución, creo, para una idea que en su día se consideró como
peligro para el proceso de integración. La Europa de las diferentes velocidades se ha convertido en el método. Ahora para superar la ampliación, se considera la posibilidad de una vanguardia de una tercera parte de los Estados miembros que no significa otra cosa que a aquellos Estados miembros que no quieran participar en esa vanguardia sólo les queda la elección entre una falta de participación absoluta o sumarse posteriormente a un sistema considerado originariamente como no adecuado. Una integración diferenciada de este tipo no puede ser la garante de un desarrollo coherente y estable de la Unión.
Soy de la opinión de que este plan pone más bien en peligro los objetivos de la Unión que contribuye a mejorar sus estructuras decisorias. En cualquier caso, este era aún el convencimiento en 1996 de los arquitectos de la UE."@es12
"Arvoisa puhemies, tyrmistyneenä siitä, että 14 jäsenvaltiota tuomitsevat Itävallan jatkuvasti etukäteen, haluaisin keskittyä käsiteltävänä olevassa asiassa tiiviimmän yhteistyön kysymykseen sen monine nimityksineen. Amsterdamin sopimuksen solmimisesta lähtien sitä koskeva arviointi on toki muuttunut olennaisesti.
Muistan vielä hyvin, miten pitkään siitä keskusteltiin vielä silloisessa institutionaalisten asioiden valiokunnassa. Sen tuloksena minun hyvin suuresti arvostamani kollegat Méndez de Vigo ja Tsatsos korostivat Amsterdamin sopimusta käsitelleessä mietinnössään vielä jäsenvaltioiden erilaisen kehityksen vaaroja ja pitivät myönteisenä sitä, että näitä vaaroja ehkäistiin siedettäviin mittasuhteisiin muotoilemalla sopimusta. Nyt Dimitrakopoulos ja Leinen ovat sitä mieltä, että tiiviimmän yhteistyön pitäisi merkitä kimmoketta unionin jatkokehitykseen ja että sille pitäisi omistaa jopa oma luku, mikä on mielestäni hämmästyttävä kehitys ajatukselle, jota pidettiin kerran yhdentymisprosessin suurimpana vaarana. Eri nopeuksien Euroopasta tuli metodi. Nyt yksi laajentumisen hallitsemista koskeva lähestymistapa nähdään jäsenvaltioiden kolmasosan kärkijoukon mahdollisuudessa, joka tarkoittaa vain sitä, että niille jäsenvaltioille, jotka eivät halua osallistua kärkijoukkoon, jää valittavaksi vain joko täydellinen pois jääminen tai myöhempi mukaantulo alun perin ei-mielekkäänä pidettyyn järjestelmään. Sellainen eriytynyt yhdentyminen ei voi olla tae unionin kiinteästä ja vakaasta kehityksestä!
Olen pikemminkin vakuuttunut siitä, että tämä suunnitelma ennemminkin vaarantaa unionin tavoitteet kuin edistää sen päätöksentekorakenteiden parantumista. Se oli joka tapauksessa EU-arkkitehtien käsitys vielä vuonna 1996."@fi5
"Monsieur le Président, bouleversé par la condamnation prématurée et persistante de l'Autriche par quatorze États membres, je souhaiterais me limiter dans le sujet qui nous concerne à la question de la coopération renforcée, quelle que soit la manière dont on veut l'appeler. Depuis la résolution sur le traité d'Amsterdam, l'évaluation s'est considérablement modifiée.
Je me rappelle très bien du temps passé à en discuter au sein de l'ancienne commission institutionnelle. À la suite des discussions, mes très chers collègues Méndez de Vigo et Tsatsos ont souligné dans leur rapport sur le traité d'Amsterdam les risques que comportaient les divergences de développement entre les États membres et salué le fait que ces risques seraient restreints à un niveau acceptable par l'aménagement du Traité. Aujourd'hui MM. Dimitrakopoulos et Leinen estiment que la coopération renforcée devrait représenter une incitation à la poursuite du développement de l'Union et qu'un chapitre propre devrait même lui être consacré : curieuse évolution, à mon sens, pour une idée, qui était considérée autrefois comme "le" danger du processus d'intégration. L'Europe à vitesse variable est devenue une méthode. On perçoit à présent une solution au problème de l'élargissement dans la possibilité de création d'une avant-garde d'un tiers des États membres, ce qui ne signifie rien d'autre que de laisser aux États membres qui ne veulent pas participer à l'avant-garde le seul choix entre une non-participation absolue ou une adhésion ultérieure à un système considéré initialement comme n'ayant pas de sens. Une telle intégration différenciée ne peut pas être le garant d'un développement cohérent et stable de l'Union !
Je pense plutôt que ce projet menace plus les objectifs de l'Union qu'il ne contribue à améliorer ses structures de décision. Quoi qu'il en soit, c'est ce que les architectes de l'Union européenne pensaient encore en 1996."@fr6
"Signor Presidente, costernato dalla perdurante condanna
nei confronti dell’Austria da parte di quattordici Stati membri, vorrei limitarmi, in questo dibattito, alla questione della cooperazione rafforzata, con le sue numerose denominazioni. Dall’epoca della risoluzione sul Trattato di Amsterdam la valutazione in merito ha subito sostanziali modifiche.
Ricordo bene come se ne era discusso a lungo in seno a quella che allora era ancora denominata commissione istituzionale. In conclusione, gli stimati colleghi Méndez de Vigo e Tsatsos, nella loro relazione sul Trattato di Amsterdam, hanno ulteriormente evidenziato i pericoli di uno sviluppo diversificato degli Stati membri e hanno auspicato che lo si potesse ricondurre entro limiti accettabili grazie alle disposizioni del Trattato. Oggi, gli onorevoli Dimitrakopoulos/Leinen ritengono che la cooperazione rafforzata debba costituire uno stimolo per l’ulteriore sviluppo dell’Unione e che le si debba persino dedicare un capitolo a se stante, un’evoluzione sorprendente, devo dire, per un’idea che veniva ritenuta, in precedenza, il pericolo per eccellenza del processo d’integrazione. L’Europa a più velocità è stata assurta a metodo. Ora si delinea l’approccio di risolvere l’ampliamento con la creazione di un gruppo di testa formato da un terzo degli Stati membri, il che equivale a non lasciare altra scelta ai paesi che non vogliono far parte di questo gruppo che l’esclusione assoluta o una successiva adesione ad un sistema originariamente ritenuto irragionevole. Tale integrazione differenziata non può farsi garante di uno sviluppo stabile e coerente dell’Unione!
Sono convinto che questo piano nuoccia agli obiettivi dell’Unione più che contribuire al miglioramento delle sue strutture decisionali. Comunque questa era, ancora nel 1996, la concezione degli architetti dell’Unione europea."@it9
"Mr President, dismayed as I am at the ongoing prejudice shown towards Austria by 14 Member States, I would like to confine my comments on the matter at hand to the issue of closer cooperation, in all its guises. There has been a marked change in attitudes towards closer cooperation since the adoption of the Treaty of Amsterdam.
I can still clearly remember how long we used to spend discussing this, in what was still the institutional committee at the time. The upshot was that Mr Méndez de Vigo and Mr Tsatsos – whom I greatly esteem – produced a report highlighting the risks associated with Member States developing at different rates, and welcoming the fact that the Treaty would be framed in such a way as to keep these risks down to a manageable level. The present view taken by Mr Dimitrakopoulos and Mr Leinen is that closer cooperation must serve to stimulate the development of the Union, and they even recommend that it should have its own chapter in the EU Treaty. This is an astonishing turn of events, when one considers that this idea was once deemed the ultimate threat to the integration process. A multi-speed Europe has become the order of the day. We are now looking, by way of an attempt to deal with enlargement, to the possibility of a third of Member States forming a “vanguard”. All this means is that those Member States not wishing to join the frontrunners will be left with a choice between complete non-participation or joining a system that was originally thought to be without merit at a later stage. Multi-speed integration of this kind cannot act as a guarantee for coherent and stable development of the Union.
On the contrary, I am convinced that this plan is far more likely to jeopardise the Union’s goals than to help improve its decision-making structures. In any case, that was the view taken by the architects of the EU as recently as 1996."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, verbijsterd over het feit dat 14 lidstaten Oostenrijk nog altijd zonder vorm van proces veroordelen, wil ik mij in dit debat beperken tot de kwestie van de versterkte samenwerking, die ook vele andere namen draagt. Sedert het besluit van het Europees Parlement over het Verdrag van Amsterdam is de visie op die samenwerking immers grondig veranderd.
Ik herinner mij nog goed hoe uitvoerig daarover is gedebatteerd in wat toen nog de Commissie institutionele zaken heette. Als gevolg daarvan wezen mijn gewaardeerde collega's Méndez de Vigo en Tsatsos in hun verslag over het Verdrag van Amsterdam nog op de gevaren van een ongelijke ontwikkeling in de lidstaten en spraken ze hun voldoening uit over het feit dat die gevaren door de formulering van het Verdrag tot een aanvaardbaar niveau konden worden beperkt. Vandaag menen de heren Dimitrakopoulos en Leinen dat de versterkte samenwerking een stimulans voor de verdere ontwikkeling van de Unie moet zijn en dat daaraan zelfs een apart hoofdstuk moet worden gewijd. Dat is een verassende ontwikkeling, aangezien die versterkte samenwerking ooit als het grote gevaar voor het integratieproces werd beschouwd. Het Europa met verschillende snelheden is nu een methode geworden. Nu wordt de mogelijkheid dat een derde van de lidstaten sneller vordert, als een middel beschouwd om de uitbreiding te boven te komen. Toch houdt die mogelijkheid niet meer in dan dat de lidstaten die niet tot de voorhoede willen behoren, alleen nog kunnen kiezen tussen niet-deelname of latere deelname aan een regeling die oorspronkelijk niet als zinvol werd beschouwd. Zulke gedifferentieerde integratie kan geen coherente en stabiele ontwikkeling van de Unie garanderen.
Ik ben ervan overtuigd dat dit plan de doelstellingen van de Unie eerder in gevaar brengt dan dat het tot de verbetering van haar beslissingsstructuren bijdraagt. Dat was in 1996 ook nog de mening van de architecten van de Europese Unie."@nl2
"Senhor Presidente, manifestando a minha consternação pela prossecução da condenação preliminar da Áustria por 14 Estados-Membros, gostaria, no presente contexto, de me limitar à questão do reforço da cooperação, com os muitos nomes que já lhe deram. Desde a resolução sobre o Tratado de Amesterdão que a análise deste conceito sofreu substanciais alterações.
Lembro-me perfeitamente do tempo que gastámos a debater esta questão na antiga Comissão dos Assuntos Institucionais. Como resultado, os meus prezados colegas Méndez de Vigo e Tsatsos, no seu relatório sobre o Tratado de Amesterdão, chamaram a atenção para os perigos de um diferente desenvolvimento dos Estados-Membros, tendo-se congratulado com o facto de este tipo de desenvolvimento poder ser contido em níveis sustentáveis pela reformulação do Tratado. Hoje, os colegas Dimitrakopoulos/Leinen opinam no seu relatório que o reforço da cooperação terá de constituir um incentivo para a continuidade do desenvolvimento da União, a ele devendo dedicar-se todo um capítulo próprio. Um desenvolvimento extraordinário, acho eu, para uma ideia que anteriormente era considerada como um autêntico perigo para o processo de integração. A Europa a diferentes velocidades ficou consagrada. Encara-se agora como um ponto de partida para levar a cabo o alargamento, a possibilidade de constituição de uma guarda avançada, formada por um terço dos Estados-Membros. Este facto não significa outra coisa senão que, àqueles Estados que não quiserem participar nessa vanguarda, apenas resta a escolha entre a absoluta não participação ou o ingresso posterior num sistema, inicialmente considerado como incorrecto. Creio que este tipo de integração diferenciada não pode ser garante de um desenvolvimento coerente e estável da União.
Estou convicto de que este plano compromete mais os objectivos da União do que aquilo que contribui para a melhoria das suas estruturas de decisão. Pelo menos era esta, ainda em 1996, a opinião dos arquitectos da UE."@pt11
"Herr talman, bestört över den ihållande och på förhand uppgjorda fördömelsen av Österrike via 14 medlemsstater vill jag i det aktuella sammanhanget inskränka mig till frågan om förstärkt samarbete med det stora antalet namn hos dem. Sedan Amsterdamfördraget utfärdades har bedömningen ju ändrats i väsentliga avseenden.
Jag kan fortfarande väl erinra mig om hur länge man diskuterade detta i utskottet för konstitutionella frågor. Som resultat av detta framhöll de av mig högt värderade kollegerna Méndez de Vigo och Tsatsos i sitt betänkande om Amsterdamfördraget ännu farorna med en olika utveckling av medlemsstaterna; de välkomnade att en sådan utveckling genom fördragets utformning motverkades till att inskränka sig till en omfattning som är hållbar. I dag menar Dimitrakopoulos och Leinen att det förstärkta samarbetet måste presentera ett incitament för unionens vidare utveckling och att denna till och med borde få ett eget kapitel – en förvånansvärd utveckling, menar jag, för en idé som en gång betraktades som
stora faran för integrationsprocessen. Ett Europa präglat av olika hastigheter blev metoden. Nu kan man skönja en ansats till hantering av utvidgningen i tanken om ett avantgarde bestående av en tredjedel av medlemsstaterna, vilket inte betyder någonting annat än att de medlemsstater som inte vill delta i förtruppen bara har att välja på att inte delta alls eller att vid ett senare tillfälle träda in i ett system som man ursprungligen inte ansåg förnuftigt. En sådan differentierad integration kan inte vara en garant för en sammanhängande och stabil utveckling av unionen!
Själv är jag av den uppfattningen att denna plan snarare hotar unionens mål än bidrar till att förbättra beslutsstrukturerna. I varje fall var det ännu 1996 EU-arkitekternas uppfattning."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Hager (NI )."7,12
"den"13
"selve"1
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples