Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-04-11-Speech-2-155"

Predicate	Value (sorted: default)
rdf:type	lpv_eu:Speech4
dcterms:Date	"2000-04-11"^^xsd:date4
dcterms:Is Part Of	lp_eu:Top Europese Unie/Afrika (Caïro, 3-4 april 2000)4
dcterms:Language	"pt"^^xsd:language4
lpv:document identification number	"en.20000411.6.2-155"4
lpv:hasSubsequent	lp_eu:2000-04-11-Speech-2-1564
lpv:speaker	lp:Gama4
lpv:spoken text	". Senhor Presidente, Senhoras e Senhores Deputados, eu queria agradecer as intervenções que foram feitas e que nos estimulam para prosseguirmos esta política da União Europeia em relação a África. Gostava de esclarecer alguns pontos. Primeiro, a questão da associação de instâncias parlamentares, a Assembleia-Paritária União Europeia-ACP e o Parlamento Europeu. Como sabem, esta cimeira foi negociada com uma outra parte, não foi nem podia ser imposta, não era uma cimeira só da União Europeia, tinha um interlocutor que tinha que ser respeitado, porque a consequência de não se respeitar o interlocutor era de não ter diálogo nem cimeira. Pois bem, digamos que até houve dificuldades em incluir referências ao grupo ACP nas conclusões finais. Isto porquê? Primeiro, porque se tinha a noção de que esta era a primeira grande aproximação global de África em relação à Europa e nem todos os países africanos são ACP. Em segundo lugar, o grupo ACP é um grupo que não é só africano, é também caribenho e asiático. Portanto, a percepção em relação à incorporação nesta cimeira do grupo ACP, sobretudo ao nível da Assembleia Paritária, já que também não esteve presente a nenhum outro nível, como podem compreender não era muito fácil. Em segundo lugar, em relação ao Parlamento Europeu: nós compreendemos a necessidade e a importância do Parlamento Europeu se associar a estas iniciativas e por isso é que nós, Presidência, dialogámos extensamente com o Parlamento Europeu na Comissão de Negócios Estrangeiros e aqui hoje, em plenário. Lamento só que a assistência seja pequena, mas mesmo assim muito qualificada. Dialogámos muito sobre a realização desta cimeira, só que ela teve dois suportes para ser efectiva: um, a União Europeia, o outro, a OUA. E acontece que a OUA, do seu lado, não tem um Parlamento. Portanto havia um problema de acomodar no quadro de uma cimeira, que, repito, é uma cimeira de iguais, não é uma cimeira de diferentes, uma instituição de que a outra organização co-impulsionadora não dispunha. Na preparação da próxima cimeira,a de 2003, poderemos certamente estudar modalidades de reforçar a participação do Parlamento Europeu num quadro que tem de ter em conta a outra parte, visto que a outra parte existe. E ninguém perceberá nada das relações com África se não perceber que a África começa por existir, por ter uma opinião e por ter uma ideia sobre os assuntos. Não queiramos impor que todas as nossas ideias, só porque são nossas, são automaticamente adquiridas e inseridas no contexto das negociações a fazer. Outro ponto importante é o respeitante à dívida. Eu não seria tão céptico quanto ouvi aqui em algumas das intervenções, e até considero que a reacção dos africanos na cimeira e depois dela à forma como o problema da dívida foi aí tratado foi uma reacção de confiança. Não podemos esquecer que há uma diferença qualitativa. Eu recordo-vos o compromisso dos países membros da União Europeia em relação aos países pobres altamente endividados do mundo no sentido de reduzir e até anular a dívida, sem esquecer a contribuição da União em mil milhões de euros para esse programa. E também chamo a vossa atenção para a circunstância de que a União Europeia, em 2000, se vai comprometer de uma forma clara para, até 2005, realizar um programa de acesso à sua economia, sem direitos alfandegários, das produções dos países menos desenvolvidos, grande contributo para o estímulo das suas economias num quadro de liberalização assimétrica do comércio. Não tem precedentes, não foi feito por nenhum outro grupo de países. É altamente inovador e muito bem-vindo por parte desses países. E a reafirmação destes princípios no contexto da cimeira foi bastante bem acolhida pelos países africanos. A cimeira não é uma organização financeira internacional, não é na cimeira que se pode resolver o problema da redução ou da anulação da dívida. A cimeira contribuiu para afirmar valores e vontades, e foi também altamente importante que muitos dos países da União Europeia aproveitassem a ocasião para anunciar publicamente reduções ou cancelamentos das dívidas em relação aos países mais pobres altamente endividados, com o efeito de exemplo e de sinergia que daí resultou. Realce-se o que de mais importante se passou, e que aliás foi sublinhado pela parte africana com grande consistência: pela primeira vez a União Europeia admitiu tratar do assunto do endividamento dos países africanos com a globalidade do continente africano através dos mecanismos de de uma cimeira, porque o grupo bi-regional de alto nível ficou com a incumbência de preparar um relatório sobre o endividamento africano que depois será discutido, a nível ministerial, o que marca uma completa viragem neste domínio. É a primeira vez que a União Europeia, fora do contexto de organizações financeiras internacionais, aceita e admite discutir institucionalizadamente com o conjunto dos países africanos o problema do seu endividamento. Os países africanos consideraram isso um dos marcos mais relevantes da história desta cimeira. Devia dizer-vos que a Presidência Portuguesa da União Europeia tinha por objectivo fazer algo em relação à África, não só porque já o tínhamos feito em relação a outros continentes e a outras zonas, à América Latina, à Ásia, mas também porque outros países ou grupos de países, os Estado Unidos, o Japão e a própria China o começaram a fazer antes de nós. Era tempo de vencer esse atraso. E, por isso, com a colaboração do Senhor Comissário Poul Nielsen, o Conselho de Desenvolvimento realizado em Janeiro em Lisboa, pela primeira vez na história se dedicou ao tema das relações União Europeia - África. Nunca antes o tinha feito. Foi a primeira vez. Excelente trabalho, que aliás se traduziu, e bem, nos resultados da cimeira. Também finalizámos a negociação dos acordos ACP para a II Convenção de Lomé e finalizámos o acordo de comércio livre com a África do Sul. E estamos a trabalhar a ritmo muito acelerado no processo de Barcelona, na incidência africana no quadro dos acordos de associação visando a criação de uma zona de comércio livre até ao ano 2010. Estamos a trabalhar para rever a estratégia mediterrânica, estamos a trabalhar para elaborar rigorosamente a Carta de Segurança e Estabilidade para o Mediterrâneo e também para rever o Regulamento MEDA II. Tivemos o Fórum Mediterrânico no Funchal e vamos ter uma reunião ministerial informal em Lisboa sobre o processo de Barcelona, precisamente para ver o que está mal e o que está bem, o que precisa de ser corrigido e para preparar a cimeira que terá lugar no segundo semestre. Quanto à Cimeira do Cairo, ela não constou do nosso programa inicial porque, quando recebemos a Presidência, ela não estava consolidada, mas sempre dissemos que se o problema fosse resolvido nós estaríamos preparados para a realizar. Mais tarde propusemos a cimeira, desbloqueámos os problemas de natureza diplomática e realizámos uma cimeira que teve um resultado muito saudado pelos países africanos. Naturalmente não resolvemos tudo de um dia para o outro em relação ao continente africano, mas era preciso dar um passo, era preciso dar um passo para incluir África na agenda europeia. E era preciso realizar uma cimeira com este porte, esta dimensão e a apontar estes caminhos. Nós demos esse passo. Agora faltará continuar, mas estou seguro e certo que, com a agenda africana mais rigorosamente delimitada no âmbito das políticas europeias, temos condições para prosseguir de forma sustentada e com algum sucesso, porque o continente africano o exige, a situação de conflitos, de miséria e de doenças exige uma responsabilização forte da União Europeia. E é preciso que a União Europeia tenha uma agenda africana. Estamos todos, o Parlamento, a Comissão e o Conselho, a trabalhar nesse sentido."@pt11
lpv:translated text	"Hr. formand, ærede medlemmer, jeg vil gerne takke for de indlæg, der er blevet fremført, og som opmuntrer os til at gå videre med denne politik fra EU's side i forhold til Afrika. Jeg vil gerne tydeliggøre nogle punkter. For det første spørgsmålet om de parlamentariske forbindelser, Den Paritetiske Forsamling AVS-EU og Europa-Parlamentet. Som De ved, blev dette topmøde forhandlet med en anden part, der hverken blev eller kunne blive påtvunget noget, det var ikke et topmøde kun for EU, og vi havde en samtalepartner, som skulle respekteres, fordi konsekvensen af ikke at respektere samtalepartneren ville være, at der hverken blev dialog eller topmøde. Nuvel, lad os sige, at der var vanskeligheder med at få indført henvisninger til AVS-gruppen i slutdokumentet. Hvorfor så det? For det første fordi man mente, at dette var den første store altomfattende tilnærmelse mellem Afrika og Europa, og ikke alle afrikanske lande er med i AVS. For det andet er AVS-gruppen ikke kun afrikansk, men også caribisk og asiatisk. Derfor var det, som De kan forstå, ikke let at inddrage AVS-gruppen som sådan i dette topmøde, især Den Paritetiske Forsamling, eftersom den heller ikke var til stede på andet niveau. For det andet i relation til Europa-Parlamentet. Vi forstår, at det er vigtigt, at Europa-Parlamentet knyttes til disse initiativer, og derfor har vi, formandskabet, været i kontinuerlig dialog med Europa-Parlamentet i Udvalget om Udenrigsanliggender, Menneskerettigheder, Fælles Sikkerhed og Forsvarspolitik og i dag her i salen. Jeg beklager kun, at tilstedeværelsen er beskeden, men dog alligevel meget kvalificeret. Vi har talt meget sammen om dette topmøde, men sagen er jo, at det har fået støtte fra to sider, så det kunne blive til noget: den ene, EU, den anden, OAU. Og sagen er jo også, at OAU på sin side ikke har noget parlament. Der var derfor et problem i at bringe inden for rammerne af et topmøde, der, gentager jeg, er et topmøde for ligemænd, ikke et topmøde for forskellige størrelser, en institution, som den anden medvirkende organisation ikke rådede over en pendant til. I forbindelse med forberedelsen af det næste topmøde, det i 2003, kan vi ganske givet finde måder til at styrke Europa-Parlamentets deltagelse i en sammenhæng, hvor vi skal tage hensyn til den anden part, eftersom denne anden part findes. Ingen forstår noget af forholdet til Afrika, hvis man ikke forstår, at Afrika skam findes, har en mening og har en opfattelse af sagerne. Vi skal ikke tro, at alle vores opfattelser, blot fordi de er vores, automatisk overtages og indføres i de forhandlinger, der foregår. Et andet vigtigt punkt er gælden. Jeg er ikke så skeptisk som det, jeg har hørt i nogle af indlæggene, og jeg mener også, at reaktionen fra afrikansk side på og efter topmødet over for den måde, som gældsspørgsmålet dér blev behandlet på, var en reaktion, der gav udtryk for tillid. Vi må ikke glemme, at der er en kvalitativ forskel. Jeg erindrer om den forpligtelse, som EU's medlemsstater har i forhold til de stærkt forgældede fattige lande i verden om at ned- eller helt godskrive gælden, uden at jeg dog vil glemme Unionens bidrag på 1 milliard euro til dette program. Jeg henleder også de ærede medlemmers opmærksomhed på den omstændighed, at EU i år 2000 vil forpligte sig til inden år 2005 at gennemføre et program, der uden told skal give adgang for varer fra mindre udviklede lande, hvilket er et stort bidrag til at stimulere disse landes økonomi i en situation med asymmetrisk liberalisering af handlen. Det har ingen fortilfælde, det er ikke blevet gjort af nogen anden gruppe lande. Det er en virkelig fornyelse, som disse lande tager meget godt imod. Og bekræftelsen af disse principper på topmødet blev hilst velkommen af de afrikanske lande. Topmødet er ikke en international finansieringsorganisation, og det er ikke på topmødet, at man kan løse problemet med en nedskrivning eller en godskrivning af gælden. Topmødet har bidraget til at bekræfte værdier og hensigter, og det har også været af stor betydning, at mange af landene i EU benyttede lejligheden til offentligt at tilkendegive nedskrivninger eller godskrivninger af de stærkt forgældede fattige landes gæld, med det eksempel til efterfølgelse og den synergieffekt, som det har givet. Det vigtigste, der er sket, skal understreges, og det er da også meget vedholdende blevet fremhævet fra afrikansk side, nemlig, at EU for første gang er gået med til at behandle de afrikanske landes gæld med kontinentet som helhed gennem topmødets opfølgningsmekanismer, eftersom den biregionale gruppe på højt niveau er blevet pålagt at udfærdige en rapport om den afrikanske gæld, der derpå skal diskuteres på ministerniveau, hvilket markerer en fuldstændig vending på dette område. Det er første gang, at EU, uden for de internationale finansieringsorganisationers sammenhæng, accepterer at indgå i en institutionaliseret diskussion med de afrikanske lande om problemet med deres gældsætning. De afrikanske lande betragter dette som en af de mest relevante milepæle i dette topmødes historie. Jeg bør sige, at EU's portugisiske formandskab havde til hensigt at foretage sig noget i forhold til Afrika, ikke blot fordi vi allerede havde gjort det i forhold til andre kontinenter og andre områder, Latinamerika, Asien, men også fordi andre lande eller landegrupper, USA, Japan og sågar Kina, var begyndt på det før os. Det var på tide at indhente dette efterslæb. I samarbejde med kommissær Poul Nielson tog Rådet (udviklingssamarbejde) derfor for første gang i historien fat på temaet EU/Afrika. Det havde det aldrig gjort før. Det var første gang. Et fremragende arbejde, der så fandt udtryk - og dét godt - i topmødets resultater. Vi har også fået afsluttet AVS-aftalerne om Lomé-konvention II, og vi har fået afsluttet frihandelsaftalen med Sydafrika. Og vi arbejder meget hurtigt i barcelonaprocessen med at bringe de afrikanske lande med i de associeringsaftaler, der skal skabe en frihandelszone inden år 2010. Vi er i færd med at gennemgå middelhavsstrategien, vi er i gang med en nøje udarbejdelse af charteret om sikkerhed og stabilitet for Middelhavsområdet og også forordningen om Meda II. Vi har afholdt middelhavsforum i Funchal, og vi skal have et uformelt ministermøde i Lissabon om barcelonaprocessen, netop for at se på, hvad der fungerer dårligt, og hvad der fungerer godt, hvad der skal rettes, og for at forberede det topmøde, der skal finde sted i det andet halvår. Topmødet i Kairo stod ikke oprindeligt på vores program, fordi det ikke, da vi overtog formandskabet, var endegyldigt aftalt, men vi har hele tiden sagt, at hvis problemet blev løst, ville vi være klar til at gennemføre det. Senere foreslog vi så topmødet, fik problemerne ryddet af vejen og afholdt et topmøde, der har fået et resultat, som de afrikanske lande er meget glade for. Vi har naturligvis ikke klaret alt fra den ene dag til den anden for det afrikanske kontinent, men der skulle tages et skridt. Der skulle tages et skridt for at sætte Afrika på den europæiske dagsorden. Der skulle afholdes et topmøde med denne tyngde, denne dimension, og der skulle anvises disse veje. Vi har taget dette skridt. Nu skal der så fortsættes, men jeg er sikker og vis på, at vi, når den afrikanske dagsorden er blevet nøjere placeret inden for EU's politiske områder, vil kunne bevæge os videre på en holdbar måde og med rimelig succes, for det afrikanske kontinent kræver, den dér rådende situation med konflikter, elendighed og sygdomme kræver virkelig ansvarlig handling fra EU's side. EU skal have en afrikansk dagsorden. Vi arbejder alle, Parlamentet, Kommissionen og Rådet, i den retning."@da1 ". Herr Präsident, meine Damen und Herren Angeordnete! Ich möchte für die Wortmeldungen danken, die uns darin ermutigen, diese Afrikapolitik der Europäischen Union fortzusetzen. Ich möchte einige Punkte klarstellen. Zunächst die Frage einer Beteiligung der parlamentarischen Instanzen, der Paritätischen Versammlung Europäische Union-AKP und des Europäischen Parlaments. Bekanntlich wurde dieser Gipfel mit einer anderen beteiligten Seite ausgehandelt. Er wurde nicht diktiert, und das war auch nicht möglich. Er war kein Gipfel nur der Europäischen Union, dort gab es einen Gesprächspartner, den man respektieren mußte. Hätte man ihn nämlich nicht respektiert, so wäre die Folge gewesen, daß es keinen Dialog und keinen Gipfel gegeben hätte. Tatsächlich war es sogar schwierig, Verweise auf die AKP-Gruppe in die Schlußfolgerungen aufzunehmen. Weshalb? Zum einen deshalb, weil man die Vorstellung hatte, daß dies die erste große und umfassende Annäherung Afrikas an Europa war und nicht alle afrikanischen Länder AKP-Staaten sind. Zum anderen ist die AKP-Gruppe keine rein afrikanische Gruppe, sondern auch eine karibische und asiatische. Darum war es verständlicherweise nicht gerade einfach, die Auffassung zu vertreten, die AKP-Gruppe in diesen Gipfel einzubeziehen, vor allem auf der Ebene der Paritätischen Versammlung, zumal diese da auch auf keiner anderen Ebene vertreten war. Zum zweiten, was das Europäische Parlament betrifft: Wir verstehen, wie notwendig und wichtig es ist, daß sich das Europäische Parlament an diesen Initiativen beteiligt, und darum haben wir, die Präsidentschaft, im Ausschuß für Auswärtige Angelegenheiten sowie hier und heute im Plenum einen umfassenden Dialog mit dem Europäischen Parlament geführt. Ich bedaure nur die geringe Beteiligung, die gleichwohl hochqualifiziert ist. Wir haben ausführlich über die Durchführung dieses Gipfels gesprochen, nur daß er eben zwei Träger hatte, um effektiv zu sein: zum einen die Europäische Union und zum anderen die OAU. Nun hat aber die OAU kein Parlament. Damit gab es ein Problem, in einen Gipfel, der – ich wiederhole es – ein Gipfel von Gleichen und nicht ein Gipfel von Ungleichen ist, eine Organisation einzubeziehen, die der zweiten ausrichtenden Organisation fehlte. Bei der Vorbereitung des nächsten Gipfels, von 2003, können wir sicher Möglichkeiten prüfen, die Beteiligung des Europäischen Parlaments in einem Rahmen zu verstärken, der die andere Seite berücksichtigen muß, da es die andere Seite nun einmal gibt. Man versteht nichts von den Beziehungen zu Afrika, wenn man nicht begreift, daß Afrika nunmehr existiert, eine eigene Meinung und eine Vorstellung von den Problemen hat. Wir wollen doch nicht erzwingen, daß all unsere Auffassungen, nur weil es unsere Auffassungen sind, automatisch übernommen und in den künftigen Verhandlungsrahmen einbezogen werden. Ein weiterer wichtiger Punkt betrifft die Schulden. Ich würde die Skepsis, die ich hier aus einigen Wortmeldungen herausgehört habe, nicht teilen. Ich bin sogar der Ansicht, daß die Reaktion der Afrikaner während des Gipfels und danach auf die Art und Weise, wie man dort die Schuldenproblematik behandelt hat, von Zuversicht getragen war. Wir dürfen nicht vergessen, daß es einen qualitativen Unterschied gibt. Ich erinnere Sie an die Verpflichtung der Mitgliedstaaten der Europäischen Union gegenüber den hochverschuldeten armen Ländern der Welt, die Schulden zum Teil bzw. sogar ganz zu erlassen, ohne dabei den Beitrag der Union von einer Milliarde Euro zu diesem Programm zu vergessen. Ich mache Sie auch darauf aufmerksam, daß sich die Europäische Union im Jahre 2000 eindeutig verpflichten wird, bis 2005 ein Programm des zollfreien Zugangs zu ihrer Wirtschaft für die Erzeugnisse der am wenigsten entwickelten Länder zu realisieren. Das ist eine wichtige Unterstützung für deren Wirtschaftssysteme im Rahmen einer asymmetrischen Liberalisierung des Handels. Das hat es bisher noch nicht gegeben, keine andere Ländergruppe hat so etwas getan. Das ist etwas völlig Neues und wird von diesen Ländern lebhaft begrüßt. Die erneute Bekräftigung dieser Grundsätze auf dem Gipfel wurde von den afrikanischen Ländern sehr positiv aufgenommen. Der Gipfel ist keine internationale Finanzorganisation, das Problem der Schuldenkürzung oder -streichung läßt sich dort nicht lösen. Der Gipfel hat dazu beigetragen, Werte und Absichten zu bekunden. Es war auch überaus wichtig, daß viele Länder der Europäischen Union die Gelegenheit genutzt haben, um öffentlich einen teilweisen oder vollständigen Schuldenerlaß für die hochverschuldeten ärmsten Länder anzukündigen, mit Beispielwirkung und daraus resultierendem Synergieeffekt. Hervorzuheben ist, was hierbei am bedeutsamsten war und was auch die afrikanische Seite sehr nachdrücklich unterstrichen hat: Zum erstenmal hat sich die Europäische Union bereit gefunden, das Problem der Verschuldung der afrikanischen Länder mit dem gesamten afrikanischen Kontinent durch die Mechanismen eines Gipfels zu behandeln, denn die hochrangige biregionale Gruppe erhielt den Auftrag, einen Bericht zur afrikanischen Verschuldung zu erarbeiten, der danach auf Ministerebene zu erörtern sein wird. Dies markiert einen vollständigen Kurswechsel in diesem Bereich. Zum erstenmal akzeptiert und gestattet die Europäische Union – außerhalb der internationalen Finanzorganisationen –, in institutionalisierter Form mit allen afrikanischen Ländern das Problem ihrer Verschuldung zu diskutieren. Dies war aus Sicht der afrikanischen Länder eines der wichtigsten historischen Signale dieses Gipfels. Ich sollte Ihnen sagen, daß sich die portugiesische Präsidentschaft der Europäischen Union das Ziel gesetzt hatte, etwas in bezug auf Afrika zu unternehmen, und zwar nicht nur deshalb, weil wir das schon in bezug auf andere Kontinente und Regionen – Lateinamerika und Asien – getan hatten, sondern auch, weil andere Länder oder Ländergruppen – die Vereinigten Staaten, Japan und selbst China – vor uns damit begonnen haben. Es war an der Zeit, diesen Rückstand aufzuholen. Deshalb hat sich der im Januar in Lissabon durchgeführte Entwicklungsrat in Zusammenarbeit mit dem Herrn Kommissar Poul Nielson zum erstenmal in der Geschichte dem Thema der Beziehungen zwischen der Europäischen Union und Afrika gewidmet. Das hatte er nie zuvor getan. Das war das erste Mal. Eine ausgezeichnete Arbeit, die sich außerdem positiv in den Ergebnissen des Gipfels niederschlug. Wir haben auch die Verhandlungen über die AKP-Vereinbarungen zum Lomé-II-Abkommen und das Freihandelsabkommen mit Südafrika abgeschlossen. Gegenwärtig arbeiten wir in einem stark beschleunigten Tempo am Barcelona-Prozeß und untersuchen die Auswirkungen, die sich für Afrika im Rahmen der Assoziierungsabkommen zur Schaffung einer Freihandelszone bis 2010 ergeben. Wir nehmen eine Überprüfung der Strategie im Mittelmeerraum vor, wir arbeiten intensiv an der Sicherheits- und Stabilitätscharta für den Mittelmeerraum und ebenfalls an der Überprüfung der Verordnung MEDA II. Wir hatten das Mittelmeerforum in Funchal, und wir werden in Lissabon eine informelle Ministertagung zum Barcelona-Prozeß haben, um genau festzustellen, was gut und was schlecht ist und wo korrigiert werden muß. Dort wollen wir den Gipfel vorbereiten, der im zweiten Halbjahr stattfinden wird. Der Kairoer Gipfel gehörte eigentlich nicht zu unserem ursprünglichen Programm, denn als wir die Präsidentschaft übernahmen, war er noch nicht gesichert. Allerdings haben wir stets erklärt, daß wir bereit seien, ihn durchzuführen, wenn dieses Problem gelöst würde. Später haben wir den Gipfel vorgeschlagen, wir haben die diplomatischen Probleme ausgeräumt und einen Gipfel durchgeführt, dessen Ergebnis von den afrikanischen Ländern lebhaft begrüßt wurde. Natürlich haben wir in bezug auf den afrikanischen Kontinent nicht alles von einem Tag auf den anderen gelöst. Aber es war notwendig, einen Schritt zu gehen, es war notwendig, einen Schritt zu gehen, um Afrika auf die europäische Tagesordnung zu setzen. Und es war notwendig, einen Gipfel von dieser Größe, in diesen Dimensionen durchzuführen und auf diesen Kurs auszurichten. Wir sind den erforderlichen Schritt gegangen. Nun gilt es, auf diesem Weg weiterzugehen. Ich bin mir jedoch ganz sicher, daß wir nun, da die afrikanische Agenda im Bereich der europäischen Politiken genauer festgelegt ist, über die Voraussetzungen verfügen, um sie nachhaltig und mit einigem Erfolg fortzusetzen, weil der afrikanische Kontinent darauf angewiesen ist. Die von Konflikten, Elend und Krankheiten geprägte Situation verlangt, daß die Europäische Union eine große Verantwortung übernimmt. Die Europäische Union muß eine afrikanische Agenda haben. Wir alle, das Parlament, die Kommission und der Rat, arbeiten in diesem Sinne."@de7 "Κύριε Πρόεδρε, κυρίες και κύριοι βουλευτές, θα ήθελα να σας εκφράσω τις ευχαριστίες μου για τις παρεμβάσεις σας, οι οποίες μας δίνουν κουράγιο και μας παρέχουν το κίνητρο για να συνεχίσουμε αυτή την πολιτική της Ευρωπαϊκής Ένωσης σχετικά με την Αφρική. Θα ήθελα να διευκρινίσω ορισμένα σημεία. Πρώτον, το ζήτημα της σύνδεσης ανάμεσα σε κοινοβουλευτικά όργανα, της Συνέλευσης Ίσης Εκπροσώπησης ΑΚΕ/ΕΕ και του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου. Όπως γνωρίζετε, ενόψει της συγκεκριμένης Διάσκεψης Κορυφής πραγματοποιήθηκαν διαπραγματεύσεις με τη συμμετοχή και άλλου ενδιαφερόμενου μέρους. Η πραγματοποίησή της ούτε επεβλήθη ούτε θα μπορούσε άλλωστε να επιβληθεί. Δεν επρόκειτο για μια Διάσκεψη Κορυφής που ενδιέφερε μόνο την Ευρωπαϊκή Ένωση, αλλά υπήρχε και ένας συνομιλητής, ο οποίος έπρεπε να γίνει σεβαστός γιατί, αν δεν υπήρχε σεβασμός απέναντί του, τότε δεν θα υπήρχε ούτε διάλογος ούτε Διάσκεψη Κορυφής. Λοιπόν, ας πούμε ότι προέκυψαν και κάποιες δυσκολίες ως προς τη συμπερίληψη αναφορών στην ομάδα των χωρών ΑΚΕ στα τελικά συμπεράσματα. Γιατί όμως; Πρώτον, γιατί είχαμε κατά νου ότι αυτή ήταν η πρώτη μεγάλη συνολική προσέγγιση Αφρικής και Ευρώπης και ότι δεν είναι όλες οι αφρικανικές χώρες χώρες ΑΚΕ. Δεύτερον, η ομάδα των ΑΚΕ δεν αποτελείται μόνο από αφρικανικές χώρες, αλλά και από χώρες της Καραϊβικής και της Ασίας. Συνεπώς, όπως αντιλαμβάνεστε, η σκέψη για συμπερίληψη της ομάδας χωρών ΑΚΕ στη συγκεκριμένη Διάσκεψη Κορυφής, κυρίως σε επίπεδο Συνέλευσης Ίσης Εκπροσώπησης, εφόσον επιπλέον δεν έγινε λόγος για συμμετοχή τους σε οποιοδήποτε άλλο επίπεδο, δεν ήταν πολύ εύκολο να προωθηθεί. Κατά δεύτερον, και σχετικά με το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο, θα ήθελα να διευκρινίσω ότι αντιλαμβανόμαστε την ανάγκη του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου και τη σημασία που έχει γι’ αυτό η συμμετοχή του σε αυτές τις πρωτοβουλίες, και γι’ αυτόν τον λόγο εμείς, ως Προεδρία, διεξάγουμε εκτενείς συζητήσεις με το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο, τόσο στην Επιτροπή Εξωτερικών Υποθέσεων όσο και εδώ στην Ολομέλεια, όπως γίνεται σήμερα. Λυπάμαι μόνο που το ακροατήριο είναι μικρό, αν και αποτελούμενο από εξαιρετικά αρμόδια άτομα. Συζητήσαμε εκτενώς σχετικά με τη διεξαγωγή της εν λόγω Διάσκεψης Κορυφής, η οποία όμως για να πραγματοποιηθεί στηρίχθηκε σε δύο φορείς: στην Ευρωπαϊκή Ένωση και στον Οργανισμό Αφρικανικής Ενότητας. Συμβαίνει εντούτοις ο εν λόγω οργανισμός να μη διαθέτει, από την πλευρά του, κοινοβούλιο. Για τον λόγο αυτό υπήρχε πρόβλημα ως προς τη συμπερίληψή στο πλαίσιο μιας Διάσκεψης Κορυφής, που - επαναλαμβάνω - είναι μια διάσκεψη μεταξύ ισότιμων και όχι μεταξύ ανισότιμων μερών, ενός θεσμικού οργάνου αντίστοιχο του οποίου δεν διέθετε η άλλη πλευρά. Κατά την προετοιμασία της επόμενης Διάσκεψης Κορυφής, για το 2003, μπορούμε σίγουρα να εξετάσουμε τρόπους για την ενίσχυση της συμμετοχής του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου σε ένα πλαίσιο το οποίο θα πρέπει να λαμβάνει υπόψη και το άλλο ενδιαφερόμενο μέρος, δεδομένου ότι αυτό υπάρχει. Και έχει κανείς μαύρα μεσάνυχτα σχετικά με το ζήτημα των σχέσεων με την Αφρική αν δεν κατανοήσει ότι η Αφρική μόλις αρχίζει να υπάρχει, να έχει γνώμη και άποψη για τα διάφορα θέματα. Ας μη θέλουμε να επιβάλουμε την άποψη ότι οι ιδέες μας, απλά επειδή είναι δικές μας, θεωρούνται αυτομάτως δεδομένες και περιλαμβάνονται στο πλαίσιο των οιωνδήποτε διαπραγματεύσεων. Ένα άλλο σημαντικό σημείο αφορά το εξωτερικό χρέος. Προσωπικά δεν θα είχα τον σκεπτικισμό που εκφράστηκε σε κάποιες από τις παρεμβάσεις που ακούστηκαν εδώ σήμερα, μέχρι που θεωρώ ότι η αντίδραση των Αφρικανών στη Διάσκεψης Κορυφής και μετά από αυτή στον τρόπο με τον οποίο αντιμετωπίστηκε το θέμα του εξωτερικού χρέους ήταν μια αντίδραση εμπιστοσύνης. Δεν μπορούμε να ξεχνάμε ότι υπάρχει μια ποιοτική διαφορά. Σας υπενθυμίζω τη δέσμευση των κρατών μελών της Ευρωπαϊκής Ένωσης, έναντι των χωρών με βαρύ εξωτερικό χρέος, να μειώσουν ή να παραγράψουν αυτό το χρέος, χωρίς να ξεχνάμε τη συνεισφορά της Ευρωπαϊκής Ένωσης ύψους πολλών δις ευρώ σε αυτό το πρόγραμμα. Θα ήθελα επίσης να επιστήσω την προσοχή σας στο γεγονός ότι το 2000 η Ευρωπαϊκή Ένωση θα δεσμευτεί σαφώς για την υλοποίηση προγράμματος πρόσβασης στην οικονομία της έως το 2005, χωρίς τελωνειακούς δασμούς για τα προϊόντα των λιγότερο αναπτυγμένων χωρών, κάτι που αποτελεί σημαντική συμβολή στην κινητοποίηση των οικονομιών αυτών των χωρών σε ένα πλαίσιο ασύμμετρης ελευθέρωσης του εμπορίου. Δεν υπάρχουν προηγούμενα, κάτι τέτοιο δεν έχει γίνει από καμία ένωση κρατών. Είναι κάτι άκρως καινοτόμο και καλωσορίζεται θερμά από τις χώρες αυτές. Και οι αφρικανικές χώρες έκαναν ευρέως αποδεκτή την εκ νέου δήλωση αυτών των αρχών στη Διάσκεψη Κορυφής. Η Διάσκεψη Κορυφής δεν είναι διεθνής χρηματοπιστωτικό ίδρυμα, και το πρόβλημα της μείωσης ή της παραγραφής του εξωτερικού χρέους δεν μπορεί να επιλυθεί σε αυτή. Η Διάσκεψη Κορυφής συνεισέφερε στην επιβεβαίωση αξιών και βουλήσεων, και ήταν επίσης ύψιστης σημασίας ότι πολλά από τα κράτη μέλη της Ευρωπαϊκής Ένωσης επωφελήθηκαν της περίστασης για να ανακοινώσουν δημοσίως τις μειώσεις ή παραγραφές του εξωτερικού χρέους των φτωχότερων χωρών με βαρύ εξωτερικό χρέος, οδηγώντας στον παραδειγματισμό και τη συνεργία που προέκυψε. Τονίζεται το σημαντικότερο γεγονός της Διάσκεψης Κορυφής, το οποίο τόνισε με μεγάλη έμφαση και η αφρικανική πλευρά: για πρώτη φορά η Ευρωπαϊκή Ένωση επέτρεψε τη διαχείριση του εξωτερικού χρέους των αφρικανικών χωρών για όλη την αφρικανική ήπειρο μέσω μηχανισμών παρακολούθησης μιας Διάσκεψης Κορυφής, γιατί η ομάδα υψηλών αξιωματούχων ΕΕ-Αφρικής έχει επιφορτιστεί με την κατάρτιση έκθεσης σχετικά με το εξωτερικό χρέος των αφρικανικών χωρών, η οποία στη συνέχεια θα συζητηθεί σε επίπεδο Υπουργών, κάτι που σηματοδοτεί απόλυτη αλλαγή πλεύσης σε αυτό το θέμα. Είναι η πρώτη φορά που η Ευρωπαϊκή Ένωση αποδέχεται και επιτρέπει, εκτός του πλαισίου των διεθνών χρηματοπιστωτικών ιδρυμάτων, τη συζήτηση σε επίπεδο θεσμικών οργάνων με το σύνολο των αφρικανικών χωρών σχετικά με το πρόβλημα του εξωτερικού χρέους των τελευταίων. Κατά την άποψη των αφρικανικών χωρών αυτό αποτελεί έναν από τους σημαντικότερους σταθμούς στην ιστορία αυτής της Διάσκεψης Κορυφής. Πρέπει να σας πω πως η πορτογαλική Προεδρία της Ευρωπαϊκής Ένωσης είχε ως στόχο να κάνει κάτι σχετικά με την Αφρική, όχι μόνο επειδή το είχαμε ήδη κάνει με άλλες ηπείρους και περιοχές, όπως τη Λατινική Αμερική και την Ασία, αλλά επειδή άλλες χώρες ή ομάδες χωρών, οι Ηνωμένες Πολιτείες, η Ιαπωνία, ακόμη και η Κίνα, ξεκίνησαν να δραστηριοποιούνται πριν από εμάς. Ήταν ώρα να θέσουμε τέρμα σε αυτή την καθυστέρηση. Γι’ αυτόν τον λόγο, και σε συνεργασία με τον Επίτροπο Poul Nielsen, για πρώτη φορά στην ιστορία το Συμβούλιο για την Ανάπτυξη που διεξήχθη στη Λισαβόνα τον Ιανουάριο ήταν αφιερωμένο στο θέμα των σχέσεων Ευρωπαϊκής Ένωσης - Αφρικής. Αυτό δεν είχε ξαναγίνει. Πρόκειται για ένα εξαίρετο έργο, κάτι που εξάλλου φάνηκε από τα αποτελέσματα της Διάσκεψης Κορυφής. Έχουμε επίσης ολοκληρώσει τις διαπραγματεύσεις των συμφωνιών ΑΚΕ για τη 2η Σύμβαση Λομέ και ολοκληρώσαμε τη συμφωνία για το ελεύθερο εμπόριο με τη Νότιο Αφρική. Εργαζόμαστε εξάλλου πυρετωδώς για τη διαδικασία της Βαρκελώνης, σχετικά με τις αφρικανικές χώρες στα πλαίσια των συμφωνιών σύνδεσης με στόχο τη δημιουργία μιας ελεύθερης ζώνης εμπορίου μέχρι το 2010. Εργαζόμαστε για την αναθεώρηση της μεσογειακής στρατηγικής και για την εντατική κατάρτιση του Χάρτη Ασφαλείας και Σταθερότητας στη Μεσόγειο, καθώς και για την αναθεώρηση του κανονισμού MEDA II. Είχαμε το Μεσογειακό Φόρουμ στο Φουνσάλ και θα έχουμε μια ανεπίσημη υπουργική συνάντηση στη Λισαβόνα σχετικά με τη διαδικασία της Βαρκελώνης, ακριβώς για να διαπιστώσουμε τι πάει καλά και τι όχι, τι πρέπει να διορθωθεί και προκειμένου να προετοιμάσουμε τη Διάσκεψης Κορυφής που θα διεξαχθεί το δεύτερο εξάμηνο. Όσον αφορά τη Διάσκεψης Κορυφής στο Κάιρο, δεν υπήρχε στο αρχικό μας πρόγραμμα γιατί όταν αναλάβαμε την Προεδρία δεν είχε ακόμη παγιωθεί, αλλά πάντα λέγαμε ότι, αν επιλυόταν το πρόβλημα, θα ήμαστε διατεθειμένοι να τη διεξαγάγουμε. Αργότερα προτείναμε μια Διάσκεψη Κορυφής, επιλύσαμε τα διπλωματικά προβλήματα και διεξαγάγαμε μια Διάσκεψης Κορυφής το αποτέλεσμα της οποίας χαιρέτισαν οι αφρικανικές χώρες. Φυσικά όλα τα προβλήματα σχετικά με την αφρικανική ήπειρο δεν επιλύθηκαν από τη μία στιγμή στην άλλη, χρειάστηκε να κάνουμε ένα βήμα για να συμπεριλάβουμε την Αφρική στην ημερήσια διάταξη της Ευρωπαϊκής Ένωσης. Χρειάστηκε να διεξαγάγουμε μια Διάσκεψη Κορυφής με αυτό το βάρος, αυτές τις διαστάσεις, και να επισημάνουμε αυτές τις οδούς. Εμείς το κάναμε αυτό το βήμα. Τώρα απομένει να συνεχίσουμε, αλλά είμαι σίγουρος και βέβαιος ότι με τη σαφέστερη ένταξη του θέματος των αφρικανικών χωρών στις ευρωπαϊκές πολιτικές είμαστε σε θέση να συνεχίσουμε πάνω σε σταθερές βάσεις και με επιτυχία, γιατί το απαιτεί η αφρικανική ήπειρος, γιατί οι συγκρούσεις, η ένδεια και οι ασθένειες απαιτούν μεγάλη υπευθυνότητα εκ μέρους της Ευρωπαϊκής Ένωσης. Και είναι απαραίτητο να διαθέτει η Ευρωπαϊκή Ένωση μια αφρικανική ατζέντα. Όλοι, το Κοινοβούλιο, η Επιτροπή και το Συμβούλιο εργαζόμαστε προς αυτή την κατεύθυνση."@el8 ". Mr President, ladies and gentlemen, I would like to thank you for your speeches, which will encourage us to pursue this European Union policy on Africa. I would like to clarify a few points. Firstly, the question of linking parliamentary bodies, such as the ACP-EU Joint Assembly and the European Parliament. As you will be aware, this summit was negotiated with another party: it was not imposed on them, nor could it be. It was not a summit involving the European Union alone. We had a partner that had to be respected, because the consequence of not respecting our partner would have been to have had neither a dialogue nor a summit. Well, let it be said that there were even problems in including references to the ACP group in the final conclusions. Why was this the case? Firstly, because this was seen as the first major rapprochement between Africa and Europe and not all Africa’s countries are ACP countries. Secondly, the ACP group is not a purely African group. It also covers the Caribbean and Asia. Therefore, you will understand that incorporating the ACP group into the summit, particularly at Joint Assembly level, would not have been at all easy, especially as the ACP group was not involved at any other level. Secondly, with regard to the European Parliament, we understand how necessary and important it is for the European Parliament to take part in these initiatives and that is why we, the Presidency, have been involved in extensive dialogue with the European Parliament through the Committee on Foreign Affairs, Human Rights, Common Security and Defence Policy and here today, in plenary sitting. My only regret is that attendance is low, but it is nevertheless of an extremely high calibre. We have held lengthy discussions on this summit and on the fact that its effectiveness rested on two pillars: one is the European Union, and the other is the OAU. And the OAU, for its part, does not have a parliament. There was therefore a problem in accommodating within one summit, which I repeat was a summit of equals, not a summit of parties of a different status, an institution which the other co-sponsoring organisation did not have. When we prepare the next summit, the 2003 summit, we will certainly look at ways of strengthening the European Parliament’s participation in a framework that must take account of the other party, given that the other party exists. And nobody can understand anything about relations with Africa unless they grasp the fundamental point that Africa is out there and has its own opinions and ideas on issues. Let us not try to insist that all our ideas should be automatically accepted and included in the negotiations just because they are ours. Another important point is debt. I would not be as sceptical as some of you have been in your speeches and I even think that the reaction of the Africans at the summit and afterwards to the way in which the problem of debt was addressed showed a degree of confidence. We must not forget that there is a qualitative difference. I would remind you of the commitment given by Member States in relation to the world’s highly indebted poor countries to reduce and even cancel their debt, not forgetting the Union’s EUR 1 000 million contribution to this programme. I would also draw your attention to the fact that in 2000, the European Union will clearly commit itself to establishing, by 2005, a programme of access to its economy, free of customs duties, for products from less developed countries. This will make a major contribution to stimulating their economies in the context of uneven trade liberalisation. This is unprecedented and has never been done by any other group of countries. It is extremely innovative and is greatly welcomed by these countries. Confirmation of these principles at the summit was generally well received by the African countries. The summit is not an international financial organisation. The problem of reducing or cancelling debt could not be solved at the summit. The summit has helped to confirm values and commitment, and it was also extremely significant that many European Union countries took this opportunity to announce publicly that they were reducing or cancelling the debts of the poorest highly indebted countries. This had an important effect in terms of synergy and precedent. The most important aspect of what took place was in fact consistently highlighted by the Africans: for the first time the European Union has agreed to address the issue of the indebtedness of African countries with the whole of the African continent through the follow-up mechanisms of a summit. The high-level bi-regional group was charged with preparing a report on African indebtedness which will then be discussed at ministerial level. This represents a complete U-turn in this area. It is the first time that the European Union has agreed to discuss the problem of their indebtedness with all the African countries, in an institutional framework outside the international financial organisations. The African countries considered this to be one of the most important milestones of this summit. I should tell you that the aim of the Portuguese Presidency of the European Union was to do something for Africa, not just because we had done something for other continents or regions, such as Latin America and Asia, but also because other countries or groups of countries, such as the United States, Japan and even China had begun to do so before us. It was time to put right this delay. And therefore, with the cooperation of Commissioner Nielson, the Development Council held in Lisbon in January was, for the first time in history, devoted to EU-Africa relations. It had never been done before. It was the first time. It was an excellent piece of work, which furthermore was reflected, and rightly so, in the results of the summit. We also finalised negotiation of the ACP agreements for the second Lomé Convention and we finalised the free trade agreement with South Africa. We are also working very rapidly on the Barcelona Process and on African participation in the framework of association agreements seeking to create a free trade area by 2010. We are working to review the Mediterranean strategy, to produce a rigorous draft of the Euro-Mediterranean Charter for Peace and Stability and also to review the MEDA II regulation. We held the Mediterranean Forum in Funchal and we will be holding an informal ministerial meeting in Lisbon on the Barcelona Process, specifically to determine its good and bad points, on what needs to be improved and to prepare the summit which will be held under the French Presidency. With regard to the Cairo Summit, it was not included in our initial programme, because when we took over the Presidency, it had not been finalised, but we always said that if the problems could be resolved, we would be prepared to hold the summit. Later, we proposed the summit, we resolved the diplomatic problems and held a summit whose results were greatly welcomed by the African countries. Of course, we did not resolve all the problems of the African continent overnight, but a step needed to be taken, a step towards including Africa in the European agenda. It was necessary to hold a summit with this scope, on this scale and which would target these goals. We took that step. We must now continue, but I am sure that with the African agenda more rigorously defined in European policies, we are in a position to continue in a sustained and successful way, because the African continent requires it to be so. The situation of conflict, poverty and disease requires the European Union to boldly accept its responsibility. It is also essential for the European Union to have an African agenda. We, that is, Parliament, the Commission and the Council, are all working towards this."@en3 ". (PT) Señor Presidente, Señorías, quisiera agradecer las intervenciones que se han hecho y que nos estimulan para proseguir con esta política de la Unión Europea en relación con África. Quisiera aclarar algunos puntos. Primero, la cuestión de la asociación de instancias parlamentarias, la Asamblea Paritaria Unión Europea-ACP y el Parlamento Europeo. Como saben sus Señorías, esta Cumbre se negoció con otra parte, no se impuso ni se podía imponer, no era una Cumbre sólo de la Unión Europea, tenía un interlocutor al que se debía respetar, porque la consecuencia de no respetar al interlocutor era la de no tener un diálogo en la Cumbre. Pues bien, hemos de decir que hasta hubo dificultades para incluir referencias al grupo ACP en las conclusiones finales. Y eso, ¿por qué? Primero, porque se tenía la idea de que era la primera gran aproximación global de África en relación con Europa y no todos los países africanos son ACP. En segundo lugar, el grupo ACP es un grupo que no es sólo africano, es también caribeño y asiático. Por tanto, como pueden comprender sus Señorías, no era fácil precisamente la incorporación en esa Cumbre del grupo ACP, sobre todo en el nivel de la Asamblea Paritaria, ya que tampoco estuvo presente en ningún otro nivel. En segundo lugar, en relación con el Parlamento Europeo: comprendemos la necesidad y la importancia de que el Parlamento Europeo participe en estas iniciativas y, por eso, nosotros, la Presidencia, dialogamos por extenso con el Parlamento Europeo en la Comisión de Asuntos Exteriores y aquí hoy, en el Pleno. Lo único que lamento es que la asistencia sea pequeña, pero aun así, muy competente. Dialogamos mucho sobre la celebración de esa Cumbre, pero sólo tuvo dos apoyos para ser efectiva: uno, la Unión Europea, y otro, la OUA. Y resulta que la OUA, por su parte, no tiene un Parlamento. Por tanto, había un problema para incluir en el marco de una cumbre, que es –repito– una cumbre de iguales, no una cumbre de diferentes, una institución de la que no disponía la otra organización coimpulsora. En la preparación de la próxima Cumbre, la del año 2003, podremos, desde luego, estudiar posibles formas de fortalecer la participación del Parlamento Europeo en un marco en el que se debe tener en cuenta a la otra parte, pues existe, en efecto, otra parte. Y nadie entenderá nada de las relaciones con África, si no entiende que África, en primer lugar, existe, tiene una opinión y una idea sobre los asuntos. No queremos imponer la aceptación de todas nuestras ideas, sólo porque son nuestras, y su inclusión automática en el marco de las negociaciones por celebrar. Otro punto importante es el relativo a la deuda. Yo no sería tan escéptico, en vista de lo que he oído aquí en algunas de las intervenciones, e incluso considero que la reacción de los africanos en la Cumbre y después por la forma como se trató el problema de la deuda fue una reacción de confianza. No podemos olvidar que hay una diferencia cualitativa. He de recordar a sus Señorías el compromiso de los países miembros de la Unión Europea para con los países pobres muy endeudados del mundo, en el sentido de reducir e incluso anular la deuda, sin olvidar la contribución de la Unión a ese programa, que asciende a mil millones de euros. Y también señalo a la atención de sus Señorías la circunstancia de que la Unión Europea en el año 2000 se va a comprometer de forma clara para ejecutar hasta el año 2005 un programa de acceso a su economía, sin derechos arancelarios, y a las producciones de los países menos desarrollados, gran contribución al estímulo de sus economías en un marco de liberalización asimétrica del comercio. Es algo que no tiene precedentes, que no ha hecho ningún otro grupo de países. Es sumamente innovador y muy digno de beneplácito por parte de dichos países. Y los países africanos acogieron bastante bien la reafirmación de esos principios en el marco de la Cumbre. La Cumbre no es una organización financiera internacional, no es en la Cumbre donde se puede resolver el problema de la reducción o la anulación de la deuda. La Cumbre contribuyó a afirmar valores y voluntades y fue también sumamente importante que muchos de los países de la Unión Europea aprovecharan la ocasión para anunciar públicamente reducciones o cancelaciones de la deuda en relación con los países más pobres y sumamente endeudados, con el consiguiente efecto de ejemplo y sinergia. Hemos de destacar lo más importante que ocurrió y que, por lo demás, subrayó la parte africana con gran consistencia: por primera vez, la Unión Europea admitió abordar el asunto del endeudamiento de los países africanos con la globalidad del continente africano mediante mecanismos de de una cumbre, porque se encomendó al grupo birregional de alto nivel la preparación de un informe sobre el endeudamiento africano que después se examinarán en el nivel ministerial, lo que representa un completo cambio de rumbo en esa esfera. Es la primera vez que la Unión Europea, fuera del marco de organizaciones financieras internacionales, acepta y admite examinar institucionalizadamente con el conjunto de los países africanos el problema de su endeudamiento. Los países africanos consideraron ése uno de los marcos más importantes de la historia de esta Cumbre. Había de decir a sus Señorías que la Presidencia portuguesa de la Unión Europea tenía por objetivo hacer algo en relación con África no sólo porque ya lo habíamos hecho en relación con otros continentes y otras zonas, con América Latina, con Asia, sino también porque otros países o grupos de países los Estados Unidos, el Japón y la propia China empezaron a hacerlo antes que nosotros. Ya era hora de acabar con ese retraso. Y, por eso, con la colaboración del Comisario Poul Nielsen, el Consejo de Desarrollo celebrado en enero en Lisboa se dedicó por primera vez en la Historia al tema de las relaciones Unión Europea-África. Nunca antes se había hecho. Fue la primera vez. Labor excelente, que, por lo demás, se plasmó, acertadamente, en los resultados de la Cumbre. También concluimos la negociación de los acuerdos ACP para el segundo Convenio de Lomé y concluimos el Acuerdo de Libre Comercio con Sudáfrica. Y estamos trabajando a ritmo muy acelerado en el proceso de Barcelona, en la incidencia africana en el marco de los acuerdos de asociación con vistas a crear una zona de libre comercio en el año 2010. Estamos trabajando para revisar la estrategia mediterránea, para elaborar rigurosamente la Carta de Seguridad y Estabilidad para el Mediterráneo y también para revisar el reglamento MEDA II. Celebramos el Foro Mediterráneo en Funchal y vamos a celebrar una reunión ministerial oficiosa en Lisboa sobre el proceso de Barcelona, precisamente para ver lo que funciona y lo que no funciona, lo que se debe corregir, y para preparar la cumbre que se celebrará en el segundo semestre. En cuanto a la Cumbre de El Cairo, no figuraba en nuestro programa inicial, porque, cuando recibimos la Presidencia, no estaba consolidada, pero siempre dijimos que, si se resolvía el problema, estaríamos dispuestos a celebrarla. Más adelante propusimos la cumbre, desbloqueamos los problemas de carácter diplomático y celebramos una cumbre que tuvo un resultado acogido con gran beneplácito por los países africanos. Naturalmente, no resolvimos todo de un día para otro en relación con el continente africano, pero era preciso dar un paso, era preciso dar un paso para incluir a África en el programa europeo. Y era preciso celebrar una cumbre de esa importancia, de esa dimensión y señalarle esos caminos. Nosotros dimos ese paso. Ahora habrá que continuar, pero estoy seguro de que, con el programa africano más rigurosamente delimitado en el ámbito de las políticas europeas, tenemos condiciones para proseguir de forma sostenida y con cierto éxito, porque el continente africano lo exige, la situación de conflictos, miseria y enfermedades exige una responsabilización firme de la Unión Europea. Y es necesario que la Unión Europea tenga una programa africano. Todos el Parlamento, la Comisión y el Consejo estamos trabajando en ese sentido."@es12 ". Arvoisa puhemies, hyvät jäsenet, haluaisin kiittää teitä käyttämistänne puheenvuoroista, jotka kannustavat meitä jatkamaan Euroopan unionin Afrikkaa koskevaa politiikkaa. Haluaisin selvittää muutamia näkökohtia. Ensinnäkin kysymys parlamentaaristen elinten, yhteisen AKTEU-edustajakokouksen ja Euroopan parlamentin osallistumisesta. Kuten tiedätte, tästä huippukokouksesta neuvoteltiin toisen osapuolen kanssa: se ei ollut, eikä sellaista voitu edellyttää, ainoastaan Euroopan unionin huippukokous, vaan mukana oli osapuoli, jota oli kunnioitettava, sillä jos näin ei olisi toimittu, olisimme jääneet ilman niin vuoropuhelua kuin huippukokoustakin. No niin, sanokaamme, että loppupäätelmiin oli jopa vaikeaa sisällyttää viittauksia AKT-maihin. Miksi näin? Ensinnäkin, koska oltiin tietoisia siitä, että kyseessä oli ensimmäinen suuri koko Afrikan ja Euroopan lähentyminen, eivätkä kaikki Afrikan maat ole AKT-maita. Toiseksikin AKT-maihin ei kuulu ainoastaan Afrikan maita, vaan myös Karibian ja Aasian maita. Sen tähden kysymys siitä, miten tässä ensimmäisessä huippukokouksessa oli käsiteltävä AKT-maita, ennen kaikkea yhteisen edustajakokouksen tasolla, sillä ne eivät myöskään olleet näkyvillä millään muulla tasolla, ei ollut kovin helppo, kuten voitte ymmärtää. Toinen näkökohta liittyy Euroopan parlamenttiin: ymmärrämme sen, kuinka tarpeellista ja tärkeää Euroopan parlamentin on ottaa osaa näihin aloitteisiin, ja siksi olemme käyneet puheenjohtajavaltiona laajamittaista vuoropuhelua Euroopan parlamentin kanssa ulkoasioiden valiokunnassa ja tänään täällä täysistunnossa. Olen pahoillani ainoastaan siitä, että osanotto on niin vähäistä, mutta se on siitä huolimatta erittäin asiantuntevaa. Olemme käyneet laajaa vuoropuhelua tämän huippukokouksen toteutuksesta, mutta ollakseen tehokas se tarvitsi tuekseen kaksi tahoa: ensiksi Euroopan unionin ja toiseksi Afrikan yhtenäisyysjärjestön. Asia on niin, ettei Afrikan yhtenäisyysjärjestöllä puolestaan ole parlamenttia. Niinpä oli ongelmallista sovittaa huippukokouksen työjärjestykseen huippukokouksen, jonka toistan olleen samanarvoisten, ei eriarvoisten osapuolten välinen kokous toimielin, jota toisella järjestäjäosapuolella ei ollut käytössään. Seuraavaa, vuonna 2003 järjestettävää huippukokousta valmisteltaessa voimme varmastikin tutkia sellaisia tapoja, joiden avulla voitaisiin vahvistaa Euroopan parlamentin osallistumista sellaisissa puitteissa, joissa otetaan huomioon toinen osapuoli, mikäli sellainen on olemassa. Eikä kukaan ymmärrä mitään suhteista Afrikkaan, jos hän ei ymmärrä sitä, että Afrikka on alkanut olla olemassa, sillä on alkanut olla mielipiteitä ja ajatuksia asioista. Emmehän toki halua edellytettävän, että kaikki ajatuksemme hyväksytään ja otetaan automaattisesti osaksi tulevia neuvotteluja vain sen takia, että ne ovat meidän ajatuksiamme. Yksi tärkeä kysymys koskee velkaa. En halua olla yhtä epäilevä kuin kuulin joidenkin täällä olevan puheenvuoroissaan, ja olen jopa sitä mieltä, että afrikkalaisten suhtautuminen huippukokouksessa ja sen jälkeen siihen, miten velkakysymystä siellä käsiteltiin, on herättänyt luottamusta. Emme voi unohtaa sitä, että on olemassa laadullisia eroja. Haluan muistuttaa teitä Euroopan unionin jäsenvaltioiden lupauksesta pienentää ja jopa peruuttaa velka maailman köyhien ja erittäin velkaantuneiden maiden osalta, unohtamatta unionin miljoonan euron avustusta tähän tarkoitukseen. Kiinnitän huomionne myös siihen, että Euroopan unioni sitoutuu vuonna 2000 selkeästi siihen, että se toteuttaa vuoteen 2005 mennessä ohjelman, joka sallii vähiten kehittyneiden maiden tuotteiden päästä sen markkinoille tulleitta. Näin kannustamme voimakkaasti noiden maiden talouksia toimimaan kaupan epäsymmetristä vapautumista silmällä pitäen. Tämän asian osalta ei ole olemassa ennakkotapauksia, mitkään muut maaryhmittymät eivät ole tehneet tätä. Kyseessä on erittäin innovatiivinen ja näiden maiden kannalta erittäin myönteinen hanke. Ja huippukokouksen yhteydessä Afrikan maat suhtautuivat näihin periaatteisiin melko myönteisesti. Huippukokous ei ole kansainvälinen rahoitusjärjestö, huippukokouksessa ei voida ratkaista velkataakan pienentämistä tai peruuttamista. Huippukokouksen osana oli vahvistaa arvoja ja tahtoja, ja oli myös erittäin tärkeää, että useat Euroopan unionin maat käyttivät tilaisuutta hyväkseen ja ilmoittivat julkisesti pienentävänsä kaikkein köyhimpien erittäin velkaantuneiden maiden velkoja tai peruuttavansa ne, mihin vaikutti huippukokouksen antama esimerkki ja siellä syntynyt synergia. Korostettakoon tässä, mitä muuta merkittävää tapahtui ja mitä afrikkalainen osapuoli sitä paitsi erityisesti painotti: Euroopan unioni suostui ensimmäistä kertaa käsittelemään Afrikan maiden velkakysymystä koko Afrikan maanosan tasolla käyttämällä huippukokouksen seurantamekanismeja, sillä molempien alueiden korkean tason edustajista koostuvan ryhmän velvollisuudeksi tuli laatia Afrikan velkaantumisesta mietintö, josta keskustellaan sitten ministeritasolla, mikä merkitsee täydellistä käännekohtaa tällä saralla. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Euroopan unioni suostuu keskustelemaan, kansainvälisten rahoitusjärjestöjen ulkopuolella, institutionaalisesti Afrikan maiden kanssa niiden velkaongelmasta. Afrikan maissa tätä pidetään yhtenä tämän huippukokouksen merkittävimmistä saavutuksista. Haluaisin sanoa teille, että Euroopan unionin puheenjohtajavaltio Portugalin tavoitteena on ollut tehdä jotain Afrikan hyväksi, ei vain siksi, että olimme jo tehneet niin muiden maanosien ja alueiden, Latinalaisen Amerikan ja Aasian kohdalla, vaan myös siksi, että muut maat ja maaryhmittymät, Yhdysvallat, Japani ja jopa Kiina olivat jo alkaneet tehdä niin meitä ennen. Oli tullut aika korjata viivytys. Ja siksi Lissabonissa tammikuussa toteutettu kehitysneuvosto keskittyi yhteistyössä komission jäsen Poul Nielsenin kanssa ensimmäistä kertaa historiassa Euroopan unionin ja Afrikan maiden välisiin suhteisiin. Sitä se ei ollut tehnyt koskaan aikaisemmin. Kyseessä oli ensimmäinen kerta. Erinomaista työtä, joka sitä paitsi ilmeni onnistuneesti huippukokouksen tuloksissa. Saimme myös päätökseen neuvottelut AKT-sopimuksista toista Lomén yleissopimusta varten samoin kuin vapaakauppasopimuksen Etelä-Afrikan kanssa. Työskentelemme myös hyvää vauhtia Barcelonan prosessissa niiltä osin, jotka koskevat Afrikan puoleisten maiden assosiaatiosopimuksia, joiden myötä pyritään vapaakauppavyöhykkeen luomiseen vuoteen 2010 mennessä. Työskentelemme Välimeren alueen strategian tarkistamisen, täsmällisen Välimeren alueen rauhaa ja vakautta koskevan peruskirjan laatimisen ja MEDA II -ohjelman säädösten tarkistamisen parissa. Olemme järjestäneet Funchalissa Välimeri-foorumin ja järjestämme Lissabonissa Barcelonan prosessia käsittelevän epävirallisen ministerikokouksen, nimenomaan siksi, että saisimme selville, mikä on hyvin, mikä huonosti ja mitä on korjattava, ja valmistellaksemme vuoden jälkimmäisellä puoliskolla pidettävää huippukokousta. Kairon huippukokous taas ei kuulunut alun perin ohjelmaamme, sillä puheenjohtajavuoron siirtyessä meille sitä ei ollut vielä vahvistettu, mutta sanoimme aina, että jos kysymys siitä ratkaistaisiin, olisimme valmiita järjestämään kokouksen. Myöhemmin teimme ehdotuksen huippukokouksesta, poistimme diplomaattiset esteet ja järjestimme huippukokouksen, jonka tuloksia kiiteltiin laajalti Afrikan maissa. Emme luonnollisestikaan kyenneet ratkaisemaan kaikkia Afrikan manteretta koskevia kysymyksiä yhdessä yössä, mutta oli välttämätöntä ottaa askel Afrikan liittämiseksi Euroopan asialistalle. Oli myös välttämätöntä järjestää huippukokous, jossa omaksuttiin nämä toimintatavat, joka oli näin laaja ja joka kohdistui näihin asioihin. Me otimme tuon askeleen. Tästä on vielä jatkettava, mutta olen varma siitä, että kun afrikkalainen asialista on tarkasti määritelty eurooppalaisten politiikkojen osalta, voimme edetä kestävästi ja melkoisen menestyksekkäästi, sillä Afrikka vaatii sitä, konfliktit, kurjuus ja sairaudet vaativat Euroopan unionin voimakasta vastuunottoa. Euroopan unionilla on oltava afrikkalainen asialista. Me kaikki, parlamentti, komissio ja neuvosto, teemme työtä sen hyväksi."@fi5 "Monsieur le Président, Mesdames et Messieurs les Députés, je voudrais vous remercier pour vos interventions qui nous incitent à poursuivre cette politique de l'Union européenne par rapport à l'Afrique. Je voudrais clarifier certains points. Premièrement, la question de l'association des instances parlementaires, de l'Assemblée paritaire Union européenne - ACP et du Parlement européen. Comme vous le savez, ce sommet a été négocié avec une autre partie, il n'a pas été et ne pouvait être imposé ; il ne s'agissait pas d'un sommet de l'Union européenne seulement, il y avait un interlocuteur qu'il fallait respecter, car sans respect de l'interlocuteur il n'y aurait pas eu de dialogue ni de sommet. Il faut bien reconnaître qu'il y a eu des difficultés à inclure des références au groupe des ACP dans les conclusions finales. Pourquoi ? Tout d'abord, parce qu'il s'agissait du premier grand rapprochement global de l'Afrique par rapport à l'Europe et tous les pays africains ne sont pas des pays ACP. Ensuite, le groupe ACP est un groupe qui n'est pas exclusivement africain, il comprend des pays des Caraïbes et d'Asie. Par conséquent, vous comprendrez qu'il n'était pas aisé d'inclure le groupe ACP dans ce sommet, surtout au niveau de l'Assemblée paritaire, puisqu'il n'était présent à aucun autre niveau. Deuxièmement, concernant le Parlement européen, nous comprenons la nécessité et l'importance de l'associer à ces initiatives, c'est pour cette raison que la présidence dialogue largement avec le Parlement européen au sein de la commission des affaires étrangères et ici aujourd'hui, en plénière. Je regrette seulement le faible nombre de députés présents, bien que ceux-ci soient très qualifiés. Nous avons dialogué beaucoup sur la réalisation de ce sommet, qui avait deux soutiens pour être effectif : l'Union européenne, d'une part, et l'OUA, d'autre part. Il se fait que l'OUA ne possède pas de parlement. Il y avait donc un problème à accueillir une institution dont l'autre organisation ne disposait pas, dans le cadre d'un sommet entre égaux et non entre différents. Pour la préparation du prochain sommet en 2003, nous pourrons certainement étudier les modalités aptes à renforcer la participation du Parlement européen dans un cadre qui tient compte de l'autre partie, étant donné l'existence de l'autre partie. On ne comprendra rien aux relations avec l'Afrique si on ne comprend pas que l'Afrique commence à exister, à avoir une opinion et une idée sur les sujets. Nous ne prétendons pas que toutes nos idées, simplement parce que ce sont les nôtres, doivent être automatiquement acquises et insérées dans le contexte des futures négociations. Un autre point important concerne la dette. Je ne serais pas aussi sceptique que certaines des interventions que j'ai entendues ici, je considère même que la réaction des Africains lors du sommet et après celui-ci, par rapport à la manière d'aborder le problème de la dette, est une réaction de confiance. Il ne faut pas oublier qu'il y a une différence qualitative. Je vous rappelle l'engagement des pays membres de l'Union européenne vis-à-vis des pays pauvres fortement endettés en vue de réduire et même annuler la dette, sans oublier la contribution de l'Union à ce programme qui s'élève à un milliard d'euros. J'attire également votre attention sur le fait que l'Union européenne s'engagera concrètement en l'an 2000 à réaliser, d'ici à 2005, un programme d'accès à son économie, sans droits de douane, pour les produits des pays moins développés, ce qui représente une grande stimulation pour leurs économies dans un cadre de libéralisation asymétrique des échanges. C'est un fait sans précédent, quelque chose qu'aucun autre groupe de pays n'a jamais fait. La réaffirmation de ces principes dans le contexte du sommet a été plutôt bien accueillie par les pays africains. Le sommet n'est pas une organisation financière internationale, ce n'est pas pendant le sommet que l'on peut résoudre le problème de la réduction ou de l'effacement de la dette. Le sommet a contribué à affirmer des valeurs et des volontés. Il est très important également que de nombreux pays de l'Union européenne aient profité de cette occasion pour annoncer publiquement des réductions ou des effacements de dettes par rapport aux pays les plus pauvres et les plus endettés, avec l'effet de l'exemple et de la synergie qui en découle. Le fait le plus important, et que la partie africaine a d'ailleurs relevé, est que pour la première fois, l'Union européenne a accepté de traiter du sujet de l'endettement des pays africains avec l'ensemble du continent africain à travers les mécanismes de d'un sommet, parce que le groupe birégional de haut niveau a été chargé de préparer un rapport sur l'endettement de l'Afrique, rapport qui sera discuté ensuite au niveau ministériel, ce qui marque un tournant à 180° dans ce domaine. Pour la première fois, l'Union européenne accepte et admet de discuter de manière institutionnelle avec l'ensemble des pays africains du problème de leur endettement, en dehors du contexte des organisations financières internationales. C'est pour les pays africains un des temps forts de l'histoire de ce sommet. Je dois vous dire que la présidence portugaise de l'Union européenne avait pour objectif de faire quelque chose par rapport à l'Afrique, non seulement parce que nous l'avions déjà fait par rapport à d'autres continents et à d'autres régions, en Amérique latine, en Asie, mais aussi parce que d'autres pays ou groupes de pays, les États-Unis, le Japon et la Chine elle-même ont commencé à le faire avant nous. Il était temps de rattraper ce retard. C'est pourquoi, avec la collaboration de M. le commissaire Poul Nielsen, le Conseil "développement", qui s'est tenu à Lisbonne en janvier, s'est consacré pour la première fois de l'histoire au thème des relations entre l'Union européenne et l'Afrique. Il ne l'avait jamais fait auparavant. C'était la première fois. Un travail excellent qui s'est traduit en outre par des résultats lors du sommet. Nous avons finalisé également la négociation des accords ACP pour la Convention Lomé II, ainsi que l'accord de libre échange avec l'Afrique du Sud. Nous travaillons actuellement à un rythme soutenu dans le processus de Barcelone, à l'incidence de l'Afrique dans le cadre des accords d'association visant la création d'une zone de libre échange jusqu'à l'an 2010. Nous travaillons à la révision de la stratégie méditerranéenne, nous travaillons à l'élaboration rigoureuse d'une Charte de sécurité et de stabilité pour la Méditerranée et à la révision du règlement MEDA II. Nous avons tenu le forum méditerranéen à Funchal et nous allons avoir une réunion ministérielle informelle à Lisbonne sur le processus de Barcelone, précisément pour voir ce qui va bien et ce qui va mal, ce qui doit être corrigé, et pour préparer le sommet qui aura lieu durant le second semestre. Quant au sommet du Caire, il ne faisait pas partie de notre programme initial parce qu'il n'avait pas été consolidé quand nous avons reçu la présidence, mais nous avons toujours dit que si le problème était résolu, nous étions prêts à réaliser le sommet. Plus tard, nous avons proposé le sommet, nous avons débloqué les problèmes de nature diplomatique et nous avons réalisé un sommet dont le résultat a été salué par les pays africains. Bien sûr nous n'avons pas réglé tous les problèmes du continent africain du jour au lendemain, mais il fallait faire quelque chose, il fallait inclure l'Afrique dans l'ordre du jour de l'Europe. Il fallait un sommet de cette portée, de cette dimension, il fallait se lancer sur ce chemin. C'est ce que nous avons fait. À présent, il ne reste plus qu'à continuer, mais je suis sûr et certain qu'avec l'ordre du jour africain plus rigoureusement délimité dans le cadre des politiques européennes, nous tenons les conditions pour poursuivre de manière soutenue et avec un certain succès, parce que le continent africain l'exige, la situation de conflits, de misère et de maladie exige une responsabilisation forte de l'Union européenne. Il faut que l'Union européenne ait un ordre du jour africain. Nous travaillons tous dans ce sens au Parlement, à la Commission et au Conseil."@fr6 "Signor Presidente, onorevoli deputati, desidero ringraziarvi per i vostri interventi che per noi costituiscono uno stimolo a continuare questa politica dell’Unione europea nei confronti dell’Africa. Desidero chiarire alcuni punti. Primo, la questione del coinvolgimento di istanze parlamentari: l’Assemblea paritetica Unione europea-ACP e il Parlamento europeo. Sapete senz’altro che questo Vertice è stato negoziato tra due parti, non è stato imposto né sarebbe stato possibile imporlo. Non era infatti unicamente un Vertice dell’Unione europea ma esisteva un interlocutore che doveva essere rispettato, perché in caso contrario non ci sarebbe stato dialogo né Vertice. Addirittura sono sorte difficoltà per l’inclusione, nelle conclusioni finali, di riferimenti all’Assemblea ACP. Perché? In primo luogo, perché si era consapevoli che si trattava del primo grande avvicinamento globale dell’Africa all’Europa e non tutti i paesi africani sono membri dell’Assemblea ACP. In secondo luogo, il gruppo ACP non è composto soltanto da paesi africani ma anche caraibici e asiatici. Pertanto, capirete che non era molto facile far accettare l’inserimento nel Vertice del gruppo ACP, soprattutto a livello di Assemblea paritetica, poiché non figurava a nessun altro livello. In secondo luogo, per quanto concerne il Parlamento europeo comprendiamo la necessità e l’importanza di associare il Parlamento europeo a queste iniziative e per questa ragione la Presidenza ha tenuto un lungo dibattito con il Parlamento europeo in sede di commissione per gli affari esteri, i diritti dell’uomo, la sicurezza comune e la politica di difesa e oggi, qui in seduta plenaria. Mi dispiace soltanto che la presenza sia esigua ma in ogni modo molto qualificata. Abbiamo discusso molto sulla realizzazione del Vertice che per essere efficace avrebbe potuto disporre soltanto di due supporti: l’Unione europea o l’OUA. Tuttavia, poiché l’OUA non ha un Parlamento, sorgeva il problema di inserire in un vertice, che ribadisco era un vertice fra uguali e non fra disuguali, un’istituzione di cui una delle due organizzazioni fautrici dell’evento, non disponeva. Nella preparazione del prossimo Vertice, nel 2003, potremo certamente studiare i modi per potenziare la partecipazione del Parlamento europeo in un ambito che tenga però conto dell’altra parte, visto che l’altra parte esiste. Non si capirà nulla delle relazioni con l’Africa se non si capisce che l’Africa comincia a esistere, comincia ad avere le sue opinioni e le sue idee su vari temi. Non dobbiamo esigere che le nostre idee, solo perché nostre, siano tutte automaticamente acquisite e inserite nel contesto dei negoziati da svolgere. Un altro punto importante è quello che concerne il debito. Io non sarei tanto scettico come in alcuni interventi qui espressi e anzi ritengo che la reazione degli africani, durante e dopo il Vertice, sul modo in cui è stato trattato il problema dell’indebitamento in quella sede, sia stata una reazione di fiducia. Non possiamo dimenticare che sussiste una differenza qualitativa. Vi ricordo che i paesi membri dell’Unione europea, nei confronti dei paesi poveri del mondo pesantemente indebitati, si erano impegnati a favore di una riduzione e addirittura di una cancellazione del debito senza dimenticare il contributo dell’Unione europea che per quel programma ammonta a un miliardo di euro. Attiro la vostra attenzione anche sul fatto che, nel 2000, l’Unione europea s’impegnerà inequivocabilmente a realizzare, entro il 2005, un programma di accesso delle produzioni dei paesi meno sviluppati ai suoi mercati, senza dazi doganali, grande contributo per stimolare le loro economie in un quadro di liberalizzazione asimmetrica del commercio. Tali azioni non hanno precedenti, perché nessun altro gruppo di paesi ha operato in tal modo. Si tratta di un comportamento assolutamente innovatore e accolto molto favorevolmente da parte di quei paesi. La riaffermazione di questi principi nel contesto del Vertice è stata accolta abbastanza bene dai paesi africani. Il Vertice non è un’organizzazione finanziaria internazionale, non è in quella sede che si può risolvere il problema della riduzione o dell’annullamento del debito. Il Vertice ha contribuito ad affermare valori e volontà, ed è stato anche assai importante che molti paesi dell’Unione europea, prendendo esempio da quanto è scaturito dal Vertice e per effetto sinergico, abbiano colto l’occasione per annunciare pubblicamente riduzioni o annullamenti dei debiti per i paesi più poveri pesantemente indebitati. Desidero porre l’accento sull’evento più importante, che tra l’altro è stato messo in grande risalto dalla parte africana: per la prima volta l’Unione europea ha accettato di trattare la questione dell’indebitamento dei paesi africani con tutto il continente africano tramite i meccanismi di di un Vertice, perché è stato affidato al gruppo biregionale ad alto livello il compito di elaborare una relazione sull’indebitamento africano come base di discussione successiva, a livello ministeriale, e ciò indica una svolta totale in questo campo. E’ la prima volta che l’Unione europea, al di fuori del contesto di organizzazioni finanziarie internazionali, accetta e ammette di discutere in modo istituzionalizzato con l’insieme dei paesi africani il problema del loro indebitamento. I paesi africani hanno considerato questa posizione uno degli aspetti più salienti della storia di questo Vertice. E’ mio dovere dirvi che obiettivo della Presidenza portoghese dell’Unione europea era di fare qualcosa per l’Africa, non soltanto perché qualcosa era già stato fatto per altri continenti e altre zone, come l’America latina e l’Asia, ma anche perché altri paesi o gruppi di paesi, gli Stati Uniti, il Giappone e la stessa Cina avevano iniziato prima di noi. Era giunto pertanto il momento di recuperare il ritardo. Per questa ragione, con la collaborazione del Commissario Poul Nielson, il Consiglio “sviluppo” del mese di gennaio a Lisbona, per la prima volta nella storia è stato dedicato al tema delle relazioni Unione europea - Africa. Non era mai successo prima. E’ stata la prima volta. Eccellente lavoro sfociato poi, e bene, nei risultati del Vertice. Abbiamo anche portato a termine il negoziato degli accordi ACP per la II Convenzione di Lomé, nonché l’accordo di libero scambio con il Sudafrica. Stiamo lavorando a ritmo molto accelerato sul processo di Barcellona, sull’incidenza africana nell’ambito degli accordi d’associazione in vista della creazione di una zona di libero scambio entro il 2010. Stiamo lavorando alla revisione della strategia mediterranea, stiamo lavorando a una rigorosa redazione della Carta di sicurezza e stabilità per il Mediterraneo nonché alla revisione del regolamento del programma MEDA II. Abbiamo tenuto il Forum mediterraneo a Funchal e terremo una riunione ministeriale informale a Lisbona sul processo di Barcellona, proprio per vedere quali sono gli aspetti positivi e quelli negativi e ciò che è necessario correggere ma anche per preparare il Vertice che avrà luogo nel secondo semestre. Il Vertice del Cairo non faceva parte del nostro programma iniziale perché, quando siamo subentrati alla Presidenza, non era ancora stato deciso ma avevamo sempre sostenuto che se fossero stati risolti alcuni problemi noi saremmo stati pronti a realizzare il Vertice. Pertanto, lo abbiamo proposto successivamente, abbiamo sbloccato i problemi di natura diplomatica e abbiamo realizzato un Vertice i cui risultati hanno riscosso grande consenso da parte dei paesi africani. Ovviamente, non abbiamo risolto tutti i problemi del continente africano da un giorno all’altro, ma era necessario fare dei progressi, occorreva progredire per includere l’Africa nell’agenda europea. Occorreva realizzare un Vertice di questa importanza, di tali dimensioni e indicare le strade da percorrere. Noi abbiamo compiuto quel passo avanti. Ora dobbiamo continuare ma sono certo che con l’agenda africana circoscritta in modo più rigoroso nel quadro delle politiche europee, esistono le condizioni per proseguire in modo sostenuto e con un certo successo, perché il continente africano lo esige, la situazione di conflitti, di miseria e di malattie esige la responsabilizzazione dell’Unione europea. L’Unione europea deve avere un’agenda africana e tutti, Parlamento, Commissione e Consiglio stiamo lavorando a tal fine."@it9 ". Mr President, ladies and gentlemen, I would like to thank you for your speeches, which will encourage us to pursue this European Union policy on Africa. I would like to clarify a few points. Firstly, the question of linking parliamentary bodies, such as the ACP-EU Joint Assembly and the European Parliament. As you will be aware, this summit was negotiated with another party: it was not imposed on them, nor could it be. It was not a summit involving the European Union alone. We had a partner that had to be respected, because the consequence of not respecting our partner would have been to have had neither a dialogue nor a summit. Well, let it be said that there were even problems in including references to the ACP group in the final conclusions. Why was this the case? Firstly, because this was seen as the first major rapprochement between Africa and Europe and not all Africa’s countries are ACP countries. Secondly, the ACP group is not a purely African group. It also covers the Caribbean and Asia. Therefore, you will understand that incorporating the ACP group into the summit, particularly at Joint Assembly level, would not have been at all easy, especially as the ACP group was not involved at any other level. Secondly, with regard to the European Parliament, we understand how necessary and important it is for the European Parliament to take part in these initiatives and that is why we, the Presidency, have been involved in extensive dialogue with the European Parliament through the Committee on Foreign Affairs, Human Rights, Common Security and Defence Policy and here today, in plenary sitting. My only regret is that attendance is low, but it is nevertheless of an extremely high calibre. We have held lengthy discussions on this summit and on the fact that its effectiveness rested on two pillars: one is the European Union, and the other is the OAU. And the OAU, for its part, does not have a parliament. There was therefore a problem in accommodating within one summit, which I repeat was a summit of equals, not a summit of parties of a different status, an institution which the other co-sponsoring organisation did not have. When we prepare the next summit, the 2003 summit, we will certainly look at ways of strengthening the European Parliament’s participation in a framework that must take account of the other party, given that the other party exists. And nobody can understand anything about relations with Africa unless they grasp the fundamental point that Africa is out there and has its own opinions and ideas on issues. Let us not try to insist that all our ideas should be automatically accepted and included in the negotiations just because they are ours. Another important point is debt. I would not be as sceptical as some of you have been in your speeches and I even think that the reaction of the Africans at the summit and afterwards to the way in which the problem of debt was addressed showed a degree of confidence. We must not forget that there is a qualitative difference. I would remind you of the commitment given by Member States in relation to the world’s highly indebted poor countries to reduce and even cancel their debt, not forgetting the Union’s EUR 1 000 million contribution to this programme. I would also draw your attention to the fact that in 2000, the European Union will clearly commit itself to establishing, by 2005, a programme of access to its economy, free of customs duties, for products from less developed countries. This will make a major contribution to stimulating their economies in the context of uneven trade liberalisation. This is unprecedented and has never been done by any other group of countries. It is extremely innovative and is greatly welcomed by these countries. Confirmation of these principles at the summit was generally well received by the African countries. The summit is not an international financial organisation. The problem of reducing or cancelling debt could not be solved at the summit. The summit has helped to confirm values and commitment, and it was also extremely significant that many European Union countries took this opportunity to announce publicly that they were reducing or cancelling the debts of the poorest highly indebted countries. This had an important effect in terms of synergy and precedent. The most important aspect of what took place was in fact consistently highlighted by the Africans: for the first time the European Union has agreed to address the issue of the indebtedness of African countries with the whole of the African continent through the follow-up mechanisms of a summit. The high-level bi-regional group was charged with preparing a report on African indebtedness which will then be discussed at ministerial level. This represents a complete U-turn in this area. It is the first time that the European Union has agreed to discuss the problem of their indebtedness with all the African countries, in an institutional framework outside the international financial organisations. The African countries considered this to be one of the most important milestones of this summit. I should tell you that the aim of the Portuguese Presidency of the European Union was to do something for Africa, not just because we had done something for other continents or regions, such as Latin America and Asia, but also because other countries or groups of countries, such as the United States, Japan and even China had begun to do so before us. It was time to put right this delay. And therefore, with the cooperation of Commissioner Nielson, the Development Council held in Lisbon in January was, for the first time in history, devoted to EU-Africa relations. It had never been done before. It was the first time. It was an excellent piece of work, which furthermore was reflected, and rightly so, in the results of the summit. We also finalised negotiation of the ACP agreements for the second Lomé Convention and we finalised the free trade agreement with South Africa. We are also working very rapidly on the Barcelona Process and on African participation in the framework of association agreements seeking to create a free trade area by 2010. We are working to review the Mediterranean strategy, to produce a rigorous draft of the Euro-Mediterranean Charter for Peace and Stability and also to review the MEDA II regulation. We held the Mediterranean Forum in Funchal and we will be holding an informal ministerial meeting in Lisbon on the Barcelona Process, specifically to determine its good and bad points, on what needs to be improved and to prepare the summit which will be held under the French Presidency. With regard to the Cairo Summit, it was not included in our initial programme, because when we took over the Presidency, it had not been finalised, but we always said that if the problems could be resolved, we would be prepared to hold the summit. Later, we proposed the summit, we resolved the diplomatic problems and held a summit whose results were greatly welcomed by the African countries. Of course, we did not resolve all the problems of the African continent overnight, but a step needed to be taken, a step towards including Africa in the European agenda. It was necessary to hold a summit with this scope, on this scale and which would target these goals. We took that step. We must now continue, but I am sure that with the African agenda more rigorously defined in European policies, we are in a position to continue in a sustained and successful way, because the African continent requires it to be so. The situation of conflict, poverty and disease requires the European Union to boldly accept its responsibility. It is also essential for the European Union to have an African agenda. We, that is, Parliament, the Commission and the Council, are all working towards this."@lv10 ". Mijnheer de Voorzitter, dames en heren, ik ben u erkentelijk voor uw discussiebijdragen, die voor ons een stimulans vormen om dit beleid van de Europese Unie jegens Afrika voort te zetten. Ik zou enkele punten willen ophelderen. In de eerste plaats de kwestie van het erbij betrekken van de parlementaire instanties, de Paritaire Vergadering EU­ACS en het Europees Parlement. Zoals u weet, werd deze Top afgesproken met een wederpartij, aan wie niets viel op te leggen. Het was geen top van enkel de Europese Unie, er was een gesprekspartner die gerespecteerd moest worden, want de consequentie van het niet-respecteren van een gesprekspartner is dat er op de top geen dialoog plaatsvindt. Dat ging zelfs zover dat er problemen waren over het in de slotconclusies opnemen van verwijzingen naar de ACS-groep. Waarom was dat zo? In de eerste plaats omdat de gedachte was dat dit de eerste grote globale toenadering van Afrika in relatie tot Europa was, en niet alle Afrikaanse landen zijn ACS-staten. In de tweede plaats is de ACS-groep een groep die niet alleen uit Afrikaanse staten bestaat, daar zijn ook Caribische en Aziatische landen lid van. Dus viel, zoals u zult begrijpen, de gedachte van het in deze top opnemen van de ACS-groep, vooral op het niveau van de Parlementaire Vergadering omdat die ook op geen ander niveau aanwezig was, niet in goede aarde. Ten tweede, met betrekking tot het Europees Parlement: wij begrijpen de noodzaak en het belang dat het Europees Parlement bij die initiatieven wordt betrokken, en het is om die reden dat wij als voorzitterschap in de commissie buitenlandse zaken en vandaag in de plenaire vergadering uitvoerig met het Europees Parlement dialogeren. Ik betreur het alleen dat er een geringe, zij het hooggekwalificeerde presentie is. Wij hebben veel gedialogeerd over de totstandkoming van deze Top, maar het was wel zo dat die Top op twee pijlers steunde: de ene was de Europese Unie en de andere de Organisatie voor Afrikaanse Eenheid. En dan gebeurt het dat de OAE van haar kant geen parlement bezit. En dus bestond er een probleem om bij een top die, ik herhaal, een top van gelijken en geen top van ongelijken was, een instelling te betrekken waarover de mede-organiserende partij niet beschikte. Bij de voorbereiding van de volgende top van 2003 zullen wij voorzeker modaliteiten tegen het licht kunnen houden om de betrokkenheid van het Europees Parlement te versterken binnen het kader waarmee we bij de wederpartij rekening moeten houden, want die andere partij bestaat nu eenmaal. En niemand zal ook maar iets van de relaties met Afrika begrijpen als hij niet inziet dat Afrika begint te existeren, begint een mening te hebben en een opvatting over de zaken kan hebben. Wij wensen immers niet op te leggen dat al onze denkbeelden, alleen omdat het de onze zijn, in de context van de te houden onderhandelingen automatisch worden aanvaard en overgenomen. Een ander belangrijk punt betreft de schuldenkwestie. En ik zou niet zo sceptisch willen zijn als enkele van de sprekers die ik heb beluisterd, en ik vind zelfs dat de reactie van de Afrikanen op de Top en daarna, met betrekking tot de vorm waarin het schuldenprobleem aldaar is besproken, een vertrouwensvolle reactie was. Wij mogen niet uit het oog verliezen dat er een kwalitatief verschil bestaat. Ik herinner u aan de toezegging van de lidstaten van de Europese Unie met betrekking tot de arme landen met een hoge schuld, om de schuld te verminderen en zelfs kwijt te schelden, zonder de bijdrage van de Unie van  1 miljard euro te vergeten als bijdrage aan dat programma. En ik vestig eveneens uw aandacht op het feit dat de Europese Unie in 2000 op een duidelijke wijze de verbintenis aangaat om tot 2005 een programma uit te voeren voor de toegang van de producten van de minst ontwikkelde landen tot haar markten, zonder douanerechten, hetgeen een belangrijke bijdrage is ter stimulering van de economieën van die landen in het kader van een asymmetrische liberalisatie van de handel. Daarvoor bestaan geen precedenten, zoiets is nog door geen andere groep landen gedaan. Dit is een hoogst innoverende stap die door de betrokken landen zeer positief bejegend is. En de bevestiging van die beginselen in de context van de Top werd door de Afrikaanse landen tamelijk goed onthaald. Deze Top is geen internationale financiële organisatie, het is geen top waarop het probleem van de schuldvermindering of de kwijtschelding van schuld kan worden opgelost. De Top heeft bijgedragen tot de bevestiging van waarden en van politieke wil, en het was tevens van zeer groot belang dat vele landen van de Europese Unie de gelegenheid te baat hebben genomen om publiekelijk verminderingen of kwijtscheldingen van schulden aan te kondigen voor de armste landen met een hoge schuldenlast, met het voorbeeld­ en synergie-effect dat daaruit voortvloeide. Naar blijkt was het belangrijkste - waarop trouwens ook van Afrikaanse zijde zeer consequent is gewezen - dat het de eerste keer was dat de Europese Unie akkoord ging met het bespreken van de schuldenkwestie van de Afrikaanse landen met de totaliteit van het Afrikaanse continent via de follow-up regelingen van een topbijeenkomst, want de bi-regionale groep op hoog niveau werd opgedragen een verslag over de Afrikaanse schuldenlast op te stellen, dat vervolgens op ministerieel niveau zal worden besproken, iets wat op dit gebied een volledige ommekeer is. Het is de eerste keer dat de Europese Unie bereid is buiten de context van de internationale financiële organisaties op geïnstitutionaliseerde wijze te spreken over het probleem van hun schuldenlast. De Afrikaanse landen beschouwden dit als een van de meest relevante aspecten van deze Top. Ik moet u zeggen dat het Portugese Voorzitterschap van de Europese Unie zich tot doel had gesteld iets voor Afrika te doen, niet alleen omdat we dat voor andere continenten en andere gebieden, voor Latijns-Amerika en voor Azië reeds hadden gedaan, maar ook omdat andere landen of groepen landen, de Verenigde Staten, Japan, zelfs China, dat vóór ons begonnen te doen. Het werd tijd deze achterstand in te lopen. Dat is de reden dat de Raad Ontwikkelingssamenwerking, met medewerking van commissaris Paul Nielsen, in januari in Lissabon voor de eerste keer in zijn geschiedenis een zitting heeft gewijd aan het thema van de betrekkingen tussen de Europese Unie en Afrika. Dat was nog nooit eerder gebeurd. Het was de eerste keer. Dat was uitstekend werk, dat trouwens in de resultaten van de Top tot uiting is gekomen. Ook hebben we de laatste hand gelegd aan de besprekingen over de ACS-akkoorden voor de tweede Overeenkomst van Lomé, en hebben we de laatste hand gelegd aan de vrijhandelsovereenkomst met Zuid-Afrika. En we werken in hoog tempo aan het proces van Barcelona vanuit Afrikaans gezichtspunt in het kader van de associatieovereenkomsten met het oog op de totstandkoming van een vrijhandelszone in het jaar 2010. We zijn hard aan het werk voor de herziening van de mediterrane strategie, wij werken hard aan de nadere uitwerking van het Handvest voor veiligheid en stabiliteit voor het Middellandse Zee-gebied en ook aan de herziening van de verordening MEDA II. We hebben het Middellandse Zee-forum in Funchal gehad, en er komt een informele ministeriële bijeenkomst in Lissabon over het proces van Barcelona, meer bepaald om na te gaan of het daarmee goed of slecht staat, om te bezien wat er moet worden gecorrigeerd en teneinde de top voor te bereiden die in het tweede halfjaar zal plaatsvinden. De Top van Caïro stond aanvankelijk niet op ons programma; toen wij het voorzitterschap doorgegeven kregen, stond die nog niet vast, maar wij hebben altijd gezegd dat als het probleem zou zijn opgelost, wij bereid zouden zijn deze Top te houden. Later hebben wij de Top voorgesteld, de problemen van diplomatieke aard opgelost, en hebben wij een topbijeenkomst gerealiseerd met een resultaat dat door de Afrikaanse landen sterk werd toegejuicht. Natuurlijk hebben we niet van de ene dag op de andere alle problemen met betrekking tot het Afrikaanse continent kunnen oplossen, maar wat nodig was om een stap te zetten, een stap te zetten om Afrika op de Europese agenda te plaatsen. En het was nodig om een topbijeenkomst tot stand brengen met deze benadering, met deze allure en om die wegen uit te stippelen. Wíj hebben die stap gezet. Nu moet er nog worden doorgegaan, maar ik ben er vast van overtuigd dat, nu de Afrikaanse agenda in de sfeer van het Europese beleid met vaste hand is afgebakend, de voorwaarden zijn vervuld om onverpoosd en met succes door te gaan, want het Afrikaanse continent vereist dit nu eenmaal, de situatie van conflicten, van ellende en lijden vergt een groter verantwoordelijkheidsbesef van de Europese Unie. En het is noodzakelijk dat de Europese Unie een agenda voor Afrika heeft. Wij allen, het Parlement, de Commissie en de Raad, wij werken allen in die richting."@nl2 "Herr talman, ärade kolleger! Jag vill tacka alla för de anföranden vi åhört och som stimulerar oss att gå vidare med Europeiska unionens politik gentemot Afrika. Jag vill dock klargöra vissa punkter. För det första frågan om en associering av parlamentariska instanser, partnerskapet EU-AVS och Europaparlamentet. Som ni vet så fanns en annan part med vid toppmötet, som varken fick eller kunde få övertaget. Det var inte bara EU:s toppmöte, det fanns en deltagare som var tvungen att respekteras, för om motparten inte respekterades skulle toppmötet stå utan dialog. Nåväl, det var till och med svårt att nämna AVS-länderna i de slutliga slutsatserna. Varför? För det första för att detta var första gången som Afrika närmade sig Europa på ett globalt plan och alla afrikanska länder ingår inte i AVS. För det andra så består AVS inte enbart av afrikanska länder, där ingår även karibiska och asiatiska länder. Att inkludera AVS-länderna i toppmötet, i synnerhet när det gäller partnerskapet, var som ni förstår inte lätt eftersom de inte heller deltog på någon annan nivå. För det andra Europaparlamentet: Vi förstår behovet och vikten av att Europaparlamentet associerar sig med initiativ av det här slaget och därför för vi, ordförandeskapet, en utförlig dialog med Europaparlamentet i utskottet för utrikes affärer och i dag här i plenum. Jag beklagar dock att deltagandet är litet, litet men mycket kvalificerat. Vi har talat mycket om toppmötets genomförande, som för att bli effektivt grundades på två saker: för det första Europeiska unionen, för det andra OAU. OAU har inget parlament. Därför var det problematiskt att på ett toppmöte, ett toppmöte som jag än en gång vill påpeka är ett toppmöte mellan två jämlikar, härbärgera en institution som motparten inte hade. När vi förbereder nästa toppmöte år 2003 kommer vi säkert att kunna studera ett sätt att stärka Europaparlamentets roll samtidigt som hänsyn tas till motparten, eftersom det faktiskt finns en motpart. Ingen kommer att få ut något av förbindelserna med Afrika så länge som man inte förstår att Afrika börjar finnas till, börjar ha en åsikt och en idé om saker och ting. Vi vill inte driva igenom vår vilja bara för att den är vår, allt skall automatiskt föras in i sitt sammanhang i de förhandlingar som skall inledas. En annan viktig punkt är skuldbördan. Jag skulle inte vara så skeptisk som några gav sken av här i sina anföranden, jag vill till och med påstå att afrikanernas reaktion på hur skuldfrågan behandlades under och efter toppmötet visar på förtroende. Låt oss inte förglömma att det finns en kvalitativ skillnad. Jag vill påminna er om Europeiska unionens medlemsstater och deras åtagande gentemot fattiga högt skuldbesatta länder i världen om att minska och till och med annullera skuldbördan, utan att förglömma unionens bidrag på tusen miljoner euro för detta program. Jag vill också uppmärksamma er på att Europeiska unionen år 2000 klart och tydligt har utfäst sig att fram till 2005 genomföra ett program för att öppna sin ekonomi, utan tullar, för de utvecklingsländernas produktion, vilket i hög grad stimulerar deras ekonomier inom ramen för en osymmetrisk liberalisering av handeln. Det finns inga precedensfall, ingen andra länder har gjort detta. Det är mycket innovativt och välkomnas varmt av nämnda länder. Bekräftelsen på detta under toppmötet mottogs ganska väl av de afrikanska länderna. Toppmötet är inte någon finansiell organisation på det internationella planet, det är inte under toppmötet som problemet med en minskning eller annullering av skuldbördan skall lösas. Toppmötet är till för att bekräfta värderingar och vilja, samtidigt som det väldigt viktigt att många EU-länder tog tillfället i akt och officiellt meddelade om en minskning eller annullering av skuldbördan för de fattigaste och mest skuldbelastade länderna, vilket som exempel fick sina konsekvenser och sin synergieffekt. Det viktigaste som hände och som för övrigt kraftfullt poängterades av den afrikanska sidan var att Europeiska unionen för första gången gick med på att diskutera de afrikanska ländernas skuldbörda med hela den afrikanska kontinenten genom ett efter toppmötet. Den biregionala gruppen av höga tjänstemän fick i uppdrag att förbereda en rapport om den afrikanska skuldbördan som därefter skall diskuteras på ministernivå, vilket visar på en helomvändning i den här frågan. Det är första gången som Europeiska unionen, som institution och utanför de internationella finansorganisationerna, går med på att diskutera skuldfrågan med de afrikanska länderna. De afrikanska länderna menar att detta är den viktigaste av alla händelser som inträffade under toppmötet. Jag borde kanske nämna att det portugisiska ordförandeskapet redan hade tänkt göra något beträffande Afrika, inte bara för att vi redan hade gjort det med andra kontinenter och andra områden, Latinamerika, Asien, men också på grund av att andra länder eller grupperingar av länder, Förenta staterna, Japan och till och med Kina, hade börjat agera. Det var tid att ta igen den förseningen. I samarbete med kommissionär Poul Nielsen ägnade sig därför rådet (bistånd) i Lissabon i januari för första gången någonsin åt temat förbindelserna EU-Afrika. Man hade aldrig tidigare gjort det. Det var första gången. Ett utmärkt arbete som för övrigt visade sig i de resultat som uppnåddes under toppmötet. Vi avslutade också förhandlingarna om AVS-avtalen inför andra Lomékonventionen och vi slöt ett frihandelsavtal med Sydafrika. Vi arbetar för närvarande mycket forcerat med Barcelonaprocessen i en afrikansk infallsvinkel inom ramen för associeringsavtalen för att skapa ett frihandelsområde fram till år 2010. Vi granskar Medelhavsstrategin, vi håller noggrant på med utformningen av stadgan för säkerhet och stabilitet för Medelhavet och vi granskar Meda II. Vi anordnade ett Medelhavsforum i Funchal och vi kommer att ha ett informellt ministermöte i Lissabon om Barcelonaprocessen, just för att se vad som är bra och vad som är dåligt och vad som behöver ändras och för att förbereda det toppmöte som skall äga rum under andra halvåret. När det gäller toppmötet i Kairo togs det inte med i vårt första program eftersom det inte var bestämt när vi övertog ordförandeskapet, men vi har alltid sagt att skulle problemet lösas så var vi beredda att genomföra det. Senare föreslog vi ett toppmöte, vi löste de diplomatiskt betingade problemen och vi genomförde ett toppmöte vars resultat varmt välkomnades av alla afrikanska stater. Givetvis löste vi inte alla problem från en dag till en annan när det gäller den afrikanska kontinenten, men vi var tvungna att agera, vi var tvungna att inkludera Afrika i den europeiska dagordningen. Vi var tvungna att genomföra ett toppmöte på det här sättet, med de här dimensionerna och staka ut en väg. Vi gjorde detta. Nu måste vi fortsätta på den inslagna vägen. Jag är dock övertygad om att vi med en afrikansk dagordning rigoröst förankrad i den europeiska politiken har förutsättningar att fortsätta på ett hållbart och framgångsrikt sätt, därför att den afrikanska kontinenten kräver det, därför att konfliktsituationer, fattigdom och sjukdomar kräver ett starkt åtagande av Europeiska unionen. Europeiska unionen måste ha en afrikansk dagordning. Vi arbetar alla för detta, såväl parlamentet som kommissionen och rådet."@sv13
lpv:unclassifiedMetadata	"Consejo"12,12 "Conselho"11 "Gama,"12,11 "follow-up"13,12,11,9,6 "follow-up-"7

Named graphs describing this resource:

The resource appears as object in 2 triples

Context graph