Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-03-01-Speech-3-199"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20000301.14.3-199"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Herr Präsident, verehrte Kolleginnen und Kollegen, die Sie kurz vor Mitternacht noch so zahlreich hier sind! Im europäischen Binnenmarkt entfalten Unternehmen nicht nur grenzüberschreitende wirtschaftliche Aktivitäten, sondern sie verfügen zunehmend auch über Vermögen, über Niederlassungen in mehreren Ländern. Im Binnenmarkt gibt es aber nicht nur Gewinner, sondern auch Verlierer. Bedauerlich, aber wohl unvermeidbar. Die sich daraus im Falle eines Konkurses, einer Insolvenz ergebenden Probleme sind bisher so gut wie ungeregelt geblieben. Welche Wirkung hat beispielsweise die Konkurseröffnung in einem Mitgliedstaat auf das in einem anderen Mitgliedstaat befindliche Vermögen?
Wie ist es mit der Verfügungsbefugnis des Gemeinschuldners? Kann er Vermögen auch nach Konkurseröffnung noch erfolgreich verschieben, gewissermaßen
betreiben? Es gibt weder nennenswerte völkerrechtliche Abkommen noch europäische Lösungen. Zwar kam 1995 ein Übereinkommen zustande, dieses ist aber nicht in Kraft getreten. Mit der jetzt vorliegenden Verordnung werden diese Probleme nun durch eine europäische Rechtsnorm umfassend, abschließend und vor allem auch mit direkter verbindlicher Wirkung geregelt.
Aus meiner Sicht kann man die Verordnung als großen Wurf und als einen wichtigen Schritt hin zu einem einheitlichen, geschlossenen europäischen Kollisionsrecht in Konkurssachen bezeichnen. Mit dieser Verordnung bestimmen sich zuständiges Gericht und anwendbares Recht nach dem Staat, in welchem der Gemeinschuldner seine Hauptniederlassung hat. Nach dieser
erfolgt grundsätzlich die Eröffnung des Konkurses, die Erfassung des gesamten, auch des ausländischen Vermögens einschließlich der Beteiligung auch der ausländischen Gläubiger, die Abwicklung des Verfahrens und seine Beendigung. Die Eröffnung des Verfahrens wirkt unmittelbar europaweit, aber auch die weiteren Entscheidungen entfalten direkte Wirkung, ohne daß irgendwelche besonderen Schritte der Anerkennung in anderen Mitgliedstaaten erforderlich wären.
Die Verordnung geht von dem Grundsatz der Universalität und Einheitlichkeit des Verfahrens aus. Grundsätzlich soll in einem Verfahren das ganze Vermögen des Gemeinschuldners in einer Insolvenzverwaltung erfaßt werden, an der alle Gläubiger – in- wie ausländische – beteiligt und gleichmäßig befriedigt werden, also grenzüberschreitend. Wegen der unterschiedlichen nationalen Rechtsordnungen, zum Beispiel im Hinblick auf Sicherungsrechte oder auf Arbeitsverträge, kann dieser Grundsatz der Universalität allerdings nicht lupenrein durchgehalten werden. Dies würde in unzulässiger Weise die Rechte dritter Personen verletzen.
Deshalb wird in Sonderanknüpfungen für einzelne bedeutsame Rechtsverhältnisse die jeweilige Beachtung des jeweils vor Ort geltenden nationalen Rechtes angeordnet. Dies gilt insbesondere im Hinblick auf dingliche Rechte, auf Immobilien, auf in Registern verlautbarte Rechte, Rechtsinstitute wie den Eigentumsvorbehalt, Aufrechnungsmöglichkeiten, die Gläubigeranfechtung, nicht zuletzt auch im Hinblick auf Arbeitsverträge. Während diese Sonderanknüpfungen unabweisbar sind, läßt die Verordnung allerdings darüber hinaus zu, daß dann, wenn in einem anderen Land eine Zweigniederlassung besteht, hinsichtlich einer solchen Niederlassung ein weiteres oder weitere Insolvenzverfahren durchgeführt werden können, welche dann als Nebenverfahren, Sekundärverfahren – Partikularverfahren genannt – geführt werden, deren Wirkung dann allerdings auf das Territorium des betreffenden Landes beschränkt sind.
Aus meiner Sicht und aus der Sicht des Berichtes sowie des Rechtsausschusses bestehen hiergegen Bedenken. Der Grundsatz der Universalität, der idealerweise in der Logik des Binnenmarktes und der Schaffung eines einheitlichen europäischen Rechtsrahmens liegt, wird dadurch in einer Weise unterbrochen, welche nicht wie bei den oben geschilderten Sonderanknüpfungen sachlich unabweisbar ist. Jedenfalls gilt dies für solche Nebenverfahren, die nach Eröffnung eines Hauptverfahrens – das ist ganz wichtig – eingeleitet werden sollen. Hier ist ja auch für die Zweigniederlassung mit Eröffnung des Konkurses bei der Hauptniederlassung die Konkurswirkung bereits eingetreten. Aus diesem Grunde wird in meinem Bericht vorgeschlagen, in diesen Fällen, in denen bereits ein Hauptverfahren eröffnet ist, ein weiteres Verfahren als Nebenverfahren nur dann zuzulassen, wenn der Verwalter des Hauptverfahrens dem zustimmt.
Mit dieser Einschränkung würde ein weiterer wichtiger Akzent im Hinblick auf eine geschlossene einheitliche europäische Rechtsentwicklung gesetzt. In diese Richtung zielten übrigens auch die Stellungnahmen des Wirtschafts- und Sozialausschusses, auch andere Stellungnahmen sind gegen mehrere Verfahren. Sie bedeuten zusätzliche Komplikationen und Abgrenzungsprobleme. Der Vorschlag ist nicht so sehr aus der Sache zu erklären, sondern aus den Zwängen bei der Suche nach einem einstimmigen Kompromiß. Ich meine, das Parlament sollte hier einen anderen Akzent setzen, und möchte deshalb auch die Kollegen, die hier noch Änderungsanträge vorgeschlagen haben, doch bitten, sich diesen Punkt noch einmal zu überlegen.
Weitere Vorschläge beziehen sich auf Klarstellungen, zum Beispiel im Hinblick auf die Wahrung der Selbständigkeit juristischer Personen und anderes. Abschließend möchte ich ein Wort des Dankes an Finnland und Deutschland richten, auf deren verdienstvolle Initiative hin der Vorschlag vorgelegt wurde. Mit dieser Verordnung werden im Insolvenzrecht sämtliche Kollisionsnormen kompakt, abschließend und verbindlich als europäische Rechtsnorm geregelt, bei Wahrung der nationalen Rechtsordnungen in der Sache. Dies ist ein Durchbruch und kann meines Erachtens Vorbildcharakter haben. Aus diesem Grunde fordere ich den Rat auf, die Verordnung so schnell wie möglich zu erlassen, und bitte ihn, die Vorschläge des Parlaments zu berücksichtigen."@de7
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, ærede kolleger, som endnu er til stede i så stort et antal her kort før midnat. I det europæiske indre marked udfolder virksomheder ikke kun grænseoverskridende økonomiske aktiviteter, men de råder også i stigende grad over formuer og filialer i flere lande. I det indre marked er der dog ikke kun vindere, men også tabere. Beklageligvis, men vel uundgåeligt. De problemer, der opstår i tilfælde af en konkurs, en isolvens, er hidtil så godt som ikke reguleret. Hvilken virkning har f.eks. et konkursdekret i ét medlemsland på den formue, der befinder sig i et andet medlemsland?
Hvordan er det med skyldnerens rådighedsret? Kan han også overføre formuer med succes efter et konkursdekret, så at sige drive
? Der findes hverken nævneværdige folkeretlige aftaler eller europæiske løsninger. Ganske vist kom der en aftale i stand i 1995, men den er ikke trådt i kraft. Med den foreliggende forordning reguleres disse problemer nu gennem en europæisk retsstandard, og det foregår omfattende, afsluttende og især også med direkte bindende virkning.
Efter min mening kan man betegne forordningen som et stort projekt og som et vigtigt skridt mod en ensartet, sammenhængende europæisk kollisionsret i konkurssager. Med denne forordning bestemmes den kompetente domstol og den anvendelige ret efter den stat, hvor skyldneren har sit hovedsæde. Principielt foregår der følgende i henhold til denne
: indledning af konkursen, registrering af den samlede, også den udenlandske formue inklusive udenlandske kreditorers deltagelse, afvikling af behandlingen og afslutning heraf. Behandlingens begyndelse virker umiddelbart i hele Europa, men også de øvrige afgørelser skaber direkte virkning, uden at det vil være nødvendigt med særlige skridt til anerkendelse i andre medlemsstater.
Forordningen går ud fra universalprincippet og princippet om ensartethed. Under en behandling skal hele skyldnerens formue principielt registreres i en insolvensadministration, hvor alle kreditorer - indenlandske som udenlandske - er involveret og tilgodeses ens, altså grænseoverskridende. På grund af de forskellige nationale retsordninger, f.eks. med henblik på sikringsrettigheder eller arbejdskontrakter, kan universalprincippet dog ikke overholdes klokkerent. Det ville krænke tredjemands rettigheder på ulovlig vis.
Derfor anføres den til enhver tid gældende nationale ret på stedet i særlige udgangspunkter for enkelte vigtige retsforhold. Det gælder især med henblik på tinglige rettigheder, fast ejendom, rettigheder indført i registre, retsinstitutter som ejendomsforbehold, modregningsmuligheder, kreditorers ret til anfægtelse og ikke mindst også med henblik på arbejdskontrakter. Mens disse særlige udgangspunkter ikke kan afvises, tillader forordningen dog også, at der, hvis der er en filial i et andet land, kan gennemføres en anden eller andre insolvensbehandlinger i forbindelse med en sådan filial, der så føres som sekundærbehandlinger - kaldet sekundære insolvensbehandlinger - som imidlertid kun har territorialt begrænset virkning for det pågældende land.
Efter min mening, set ud fra betænkningen og efter Retsudvalgets mening er der betænkeligheder forbundet hermed. Universalprincippet, som ideelt går hånd i hånd med det indre markeds logik og skabelsen af en ensartet europæisk retsramme, gennemhulles på en måde, hvilket ikke kan afvises sagligt som ved de ovennævnte særlige udgangspunkter. I hvert fald gælder det for sådanne sekundærbehandlinger, som skal indledes efter begyndelsen af en hovedbehandling - det er meget vigtigt. Her er konkursvirkningen også allerede indtrådt for filialen i forbindelse med konkursens begyndelse for hovedsædet. Derfor foreslås det i min betænkning i de tilfælde, hvor der allerede er indledt en hovedbehandling, kun at tillade en anden behandling som sekundærbehandling, hvis kurator for hovedbehandlingen godkender det.
Med denne begrænsning ville der blive sendt et nyt vigtigt signal med henblik på en lukket, ensartet europæisk retsudvikling. Det var i øvrigt også i denne retning, at udtalelserne fra Det Økonomiske og Sociale Udvalg sigtede, også andre udtalelser er imod flere behandlinger. De betyder ekstra komplikationer og afgrænsningsproblemer. Forslaget er ikke så let at forklare ud fra sagen, men derimod ud fra vanskelighederne ved søgningen efter et enstemmigt kompromis. Jeg mener, at Parlamentet bør sende et andet signal her, og jeg vil derfor gerne anmode de kolleger, der har fremsat ændringsforslag, om at overveje dette punkt endnu en gang.
Andre forslag vedrører klarhed på bestemte punkter, f.eks. med henblik på bevarelsen af juridiske personers selvstændighed og andet. Som afslutning vil jeg gerne sige tak til Finland og Tyskland, på hvis fortjenstfulde initiativ forslaget blev fremsat. Med denne forordning reguleres alle kollisionsstandarder i insolvensretten sammenhængende, afsluttende og bindende som europæisk retsstandard ved overholdelse af de nationale retsordninger i sagen. Dette er et gennembrud og kan efter min mening få forbilledlig karakter. Derfor opfordrer jeg Rådet til så hurtigt som muligt at udstede denne forordning og beder det om at tage hensyn til Parlamentets forslag."@da1
"Κύριε Πρόεδρε, αξιότιμοι συνάδελφοι που είσαστε ακόμα σε τόσο μεγάλο αριθμό παρόντες λίγο πριν από τα μεσάνυχτα, στη ευρωπαϊκή εσωτερική αγορά οι επιχειρήσεις δεν αναπτύσσουν μόνο διασυνοριακές οικονομικές δραστηριότητες αλλά διαθέτουν όλο και περισσότερα περιουσιακά στοιχεία και παραρτήματα σε πολλά κράτη. Στην εσωτερική αγορά δεν υπάρχουν ωστόσο μόνο κερδισμένοι, υπάρχουν και χαμένοι. Είναι μεν λυπηρό αλλά αναπόφευκτο. Τα προβλήματα που προκύπτουν σε περίπτωση πτώχευσης, σε περίπτωση αφερεγγυότητας, έχουν παραμείνει μέχρι σήμερα χωρίς καμία σχεδόν ρύθμιση. Ποια επίδραση έχει για παράδειγμα η έναρξη μιας διαδικασίας αφερεγγυότητας σε ένα κράτος μέλος, η οποία αφορά τα περιουσιακά στοιχεία της επιχείρησης που βρίσκονται σε άλλο κράτος μέλος;
Τι εξουσία διάθεσης έχει ο αφερέγγυος οφειλέτης; Μπορεί και μετά την έναρξη της διαδικασίας αφερεγγυότητας να μετακινήσει προς όφελός του περιουσιακά του στοιχεία σε άλλο κράτος μέλος, να πραγματοποιήσει δηλαδή κατά κάποιο τρόπο
μια συμφέρουσα λύση; Για το ζήτημα αυτό είναι σχεδόν ανύπαρκτες οι συμφωνίες διεθνούς δικαίου ή κάποιες ευρωπαϊκές λύσεις. Το 1995 υπογράφηκε μεν μια σύμβαση αλλά δεν τέθηκε ποτέ σε ισχύ. Με τον παρόντα κανονισμό ρυθμίζονται ευρέως τα εν λόγω προβλήματα μέσω ενός ευρωπαϊκού νομικού πλαισίου και μάλιστα οριστικά, αλλά προπάντων με άμεση δεσμευτική επίδραση.
Από τη δική μου σκοπιά μπορεί κανείς να χαρακτηρίσει τον κανονισμό ως μεγάλη επιτυχία και ως ένα σημαντικό βήμα προς την κατεύθυνση ενός κλειστού, ενιαίου, ευρωπαϊκής χροιάς, ιδιωτικού διεθνούς δικαίου σε ζητήματα αφερεγγυότητας. Με τον κανονισμό αυτό ορίζεται το αρμόδιο δικαστήριο και το εφαρμοστέο δίκαιο σύμφωνα με το κράτος μέλος, στο έδαφος του οποίου βρίσκεται το "κέντρο των κυριότερων συμφερόντων" του οφειλέτη. Η έναρξη της διαδικασίας αφερεγγυότητας, η καταγραφή του συνόλου των περιουσιακών στοιχείων του οφειλέτη, ακόμα και εκείνων που βρίσκονται στο εξωτερικό, συμπεριλαμβανομένων και των απαιτήσεων και των αλλοδαπών πιστωτών, καθώς και η εκτέλεση και η ολοκλήρωση της όλης διαδικασίας θα πραγματοποιούνται σύμφωνα με αυτόν τον
. Η έναρξη της διαδικασίας ισχύει άμεσα σε όλη την ευρωπαϊκή επικράτεια αλλά και οι περαιτέρω αποφάσεις θα έχουν άμεσα αποτελέσματα, χωρίς να χρειάζονται κάποια ιδιαίτερα βήματα για την αναγνώριση των αποφάσεων σε άλλα κράτη μέλη.
Ο κανονισμός στηρίζεται στην αρχή της καθολικότητας και της ενοποίησης των διαδικασιών. Κατ' αρχήν θα πρέπει να καταγραφεί μέσω μιας διαδικασίας η συνολική περιουσία του αφερέγγυου οφειλέτη από ένα όργανο διαχείρισης της αφερεγγυότητας όπου θα συμμετέχουν και θα ικανοποιούνται στον ίδιο βαθμό όλοι οι πιστωτές - τόσο του εσωτερικού όσο και του εξωτερικού - δηλαδή διασυνοριακά. Λόγω των διαφορετικών εθνικών νομικών πλαισίων, όπως για παράδειγμα όσον αφορά τα εξασφαλιστικά δικαιώματα ή τις συμβάσεις εργασίας, η αρχή της καθολικότητας δεν μπορεί να τηρηθεί απόλυτα, δεδομένου ότι αυτό θα παραβίαζε τα δικαιώματα τρίτων προσώπων κατά τρόπο ανεπίτρεπτο.
Για τον λόγο αυτό, σε ειδικές αναφορές σε μεμονωμένες σημαντικές νομικές περιπτώσεις, προβλέπεται να λαμβάνεται υπόψη το εθνικό δίκαιο που ισχύει εκάστοτε επιτόπου. Αυτό ισχύει ιδιαίτερα για εμπράγματα δικαιώματα, για ακίνητα και για δικαιώματα που έχουν εγγραφεί σε δημόσια βιβλία καθώς και για την επιφύλαξη κυριότητας, τα δικαιώματα συμψηφισμού και τα δικαιώματα ακύρωσης και βέβαια για τις συμβάσεις εργασίας. Και ενώ οι ειδικές αυτές αναφορές είναι αναπόφευκτες, ο κανονισμός επιτρέπει ωστόσο πέραν τούτου, στην περίπτωση που υπάρχει παράρτημα σε ένα άλλο κράτος μέλος, την έναρξη μιας περαιτέρω διαδικασίας ή διαδικασιών αφερεγγυότητας για το εν λόγω παράρτημα που θα εκτελείται ως δευτερεύουσα διαδικασία – η επονομαζόμενη ειδική διαδικασία - της οποίας τα αποτελέσματα όμως θα περιορίζονται στο έδαφος του αντίστοιχου κράτους.
Από τη δική μου σκοπιά όμως, όπως και από την σκοπιά της έκθεσης καθώς και της Επιτροπής Νομικών Θεμάτων υπάρχουν στο ζήτημα αυτό ενδοιασμοί. Η αρχή της καθολικότητας που το ιδανικό είναι να εντάσσεται στη λογική της εσωτερικής αγοράς και της δημιουργίας ενιαίου ευρωπαϊκού νομοθετικού πλαισίου, παραβιάζεται έτσι κατά έναν τρόπο που δεν είναι αντικειμενικά αναπόφευκτος, όπως αντίθετα συμβαίνει με τις προαναφερθείσες ειδικές αναφορές. Τούτο ισχύει τουλάχιστον για τέτοιου είδους δευτερεύουσες διαδικασίες των οποίων η έναρξη κηρύσσεται μετά την έναρξη της κύριας διαδικασίας και αυτό είναι πολύ σημαντικό, δεδομένου ότι με την έναρξή της, η κύρια διαδικασία αφερεγγυότητας ισχύει ήδη και για το παράρτημα. Για τον λόγο αυτό προτείνω στην έκθεσή μου στις περιπτώσεις αυτές να επιτρέπεται η έναρξη μιας περαιτέρω διαδικασίας ως δευτερεύουσας διαδικασίας μόνον εάν συμφωνήσει ο διαχειριστής της κύριας διαδικασίας.
Με αυτόν τον περιορισμό θα δινόταν μεγαλύτερη έμφαση σε μία κλειστή, ενιαία, ευρωπαϊκή εξέλιξη της νομοθεσίας. Προς αυτήν την κατεύθυνση στόχευαν εξ άλλου και οι γνωμοδοτήσεις των Επιτροπών Οικονομικής Πολιτικής και Κοινωνικών θεμάτων. Υπάρχουν και άλλες γνωμοδοτήσεις εναντίον ενός μεγαλύτερου αριθμού διαδικασιών, οι οποίες θα επέφεραν επιπλέον περιπλοκές και προβλήματα οροθέτησης. Η παρούσα πρόταση δεν είναι τόσο παράγωγο της προβληματικής για το ίδιο το αντικείμενο, αλλά των αναγκών που προέκυψαν κατά την αναζήτηση ενός ομόφωνου συμβιβασμού. Θεωρώ ότι το Κοινοβούλιο θα πρέπει να δώσει εν προκειμένω ένα διαφορετικό τόνο και θα ήθελα να παρακαλέσω τους συναδέλφους που υπέβαλλαν εδώ τροπολογίες να ξανασκεφτούν το σημείο αυτό.
Υπάρχουν και προτάσεις που αναφέρονται σε αποσαφηνίσεις, όπως για παράδειγμα ως προς τη διατήρηση της αυτονομίας νομικών προσώπων κλπ. Τέλος, θέλω να απευθύνω τις ευχαριστίες μου στη Φινλανδία και στη Γερμανία, καθότι η πρόταση υποβλήθηκε με αξιέπαινη πρωτοβουλία τους. Με τον κανονισμό αυτό ρυθμίζονται ως ευρωπαϊκό νομοθετικό πλαίσιο, συγκεντρωτικά, οριστικά και δεσμευτικά όλοι οι κανόνες του διεθνούς ιδιωτικού δικαίου που περιέχονται στη νομοθεσία περί αφερεγγυότητας, διατηρώντας τις εθνικές νομοθεσίες επί του αντικειμένου. Πρόκειται για κάτι εντελώς νέο και πιστεύω ότι θα μπορέσει να αποτελέσει πρότυπο. Ως εκ τούτου καλώ το Συμβούλιο να θεσπίσει το ταχύτερο δυνατόν τον παρόντα κανονισμό και το παρακαλώ να λάβει υπόψη του τις προτάσεις του Κοινοβουλίου."@el8
"Mr President, ladies and gentlemen – and still so many of you here shortly before midnight! In the European internal market, not only do enterprises undertake cross-border economic activities; increasingly they also have assets and branches in several different countries. However, there are losers, as well as winners in the internal market. This is regrettable, but no doubt inevitable. So far there has been little or no regulation of the problems that arise in the event of bankruptcy. For example, what effect does the opening of insolvency proceedings in one Member State have on assets located in another Member State?
In my view, and that expressed in the report, as well as in that of the Committee on Legal Affairs, there are question marks over this. The principle of universality, which, ideally, is inherent in the logic of the internal market and the creation of a uniform legal framework, is thereby interrupted in a way that is not factually irrefutable, unlike in the case of the above-mentioned special provisions. In any event, the same applies to the kind of concurrent proceedings – and this is very important – which are to be instituted following the opening of the main proceedings. In such cases, insolvency proceedings will already have been initiated in respect of the subsidiary at the time of the opening of proceedings in respect of the centre of main interests. For this reason, it is proposed in my report that in cases of this kind, when main proceedings are already under way, further proceedings in the form of concurrent proceedings should only be permitted with the consent of the administrator of the main proceedings.
This qualification would constitute another important step in the direction of a closed, uniform, European legal system. As a matter of fact, the opinions of the Committee on Economic and Monetary Affairs and the Committee on Employment and Social Affairs also took this line, and other opinions are against having more than one set of proceedings. They would create additional complications and delimitation problems. It is not so much the facts of the matter that have given rise to this proposal, as the pressures attending the search for a unanimous compromise. I believe Parliament should shift its emphasis here and would therefore urge those who have tabled amendments on this point to give it further thought.
Further proposals concern clarifications, for example with regard to safeguarding the independence of legal persons and other matters. On a final note, I would like to say a word of thanks to Finland and Germany, who are to be commended for initiating the proposal. This regulation lays down all conflict of law provisions in insolvency law in a compact, conclusive and binding manner, as a European legal norm, whilst upholding national systems of law in the matter. This represents a breakthrough and could be held up as an example in my view. Hence I would urge the Council to adopt the regulation as quickly as possible, taking Parliament’s proposals into account.
How do matters stand with regard to the debtor’s power of disposal? Is he able to successfully transfer assets, even after the opening of insolvency proceedings; forum shopping as it were? There are neither international law agreements worth mentioning nor European solutions. An agreement was drawn up in 1995, but it did not enter into force. This regulation will mean that these problems will now be regulated by a European legal norm in a comprehensive and conclusive manner, and what is more, it will be directly binding.
In my view, the regulation can be described as a big hit and an important step towards unitary and uniform European conflict of laws in matters of insolvency. With this regulation, the competent court of law and applicable law are determined in accordance with the State in which the debtor has the centre of his main interests. Fundamentally, it is this
that determines the opening of the insolvency proceedings, the liquidation of the total assets, including those abroad, as well as the participation of foreign creditors, the handling of the procedure and the winding up thereof. The opening of procedures has a direct Europe-wide effect, but the decisions taken at a later stage also have a direct effect, with no need for special acknowledgement procedures in other Member States.
The regulation is based on the principle of universality and uniformity underlying the procedure. In principle, the debtor’s total assets should be liquidated in one insolvency procedure, which all creditors – domestic as well as foreign – participate in and receive an equal measure of satisfaction from, i.e. it operates on a cross-border basis. In view of the differing national systems of law, for example with regard to security rights or contracts of employment, this principle of universality cannot, however, be upheld throughout. This would infringe the rights of third parties in an inadmissible manner.
Accordingly, there are a number of significant legal aspects in respect of which special provisions allow for observance of the national law in force in the respective locality. In particular, this applies to rights in rem, immoveable property, rights recorded in public registers, legal institutions such as the reservation of title, set-offs, rights of challenge, and last but not least, contracts of employment. Although these special provisions are irrefutable, the regulation also allows for one or more further insolvency procedures to be conducted in respect of a subsidiary located in another country. Such procedures are then conducted as concurrent or secondary proceedings – termed territorial insolvency procedures – the effect of which, however, is confined to the territory of the country concerned."@en3
"(DE) Señor Presidente, estimados colegas, todavía tan numerosos a pesar de que casi sean las doce de la noche, en el mercado interior europeo las empresas no sólo realizan actividades económicas transfronterizas, sino que, además, disponen con una frecuencia cada vez mayor de bienes y establecimientos en diversos países. Sin embargo, en el mercado interior no sólo hay vencedores, sino que también existen los perdedores, hecho lamentable pero inevitable. Hasta la fecha los problemas derivados de los concursos y las situaciones de insolvencia apenas han sido objeto de regulación. ¿Qué consecuencias tiene por ejemplo la apertura de concurso en un determinado Estado miembro para el patrimonio situado en otro país miembro?
¿Qué sucede con el derecho de disposición del deudor común? ¿Puede trasladar sus bienes incluso después de la apertura del concurso acogiéndose, por así decirlo, a la "solución de conveniencia"? Hasta el momento no existen convenios internacionales dignos de mención ni soluciones europeas. Aunque en 1995 se logró un acuerdo, éste nunca entró en vigor. Pues bien, gracias al presente reglamento, los problemas mencionados se regulan a través de una norma jurídica europea única con eficacia directa, que los resuelve plenamente y de forma definitiva.
Desde mi punto de vista, el reglamento debe considerarse como un gran éxito y un importante paso adelante en dirección a la elaboración de una normativa europea de colisión uniforme y compacta en materia de procedimientos de insolvencia. Con este reglamento el tribunal competente y el derecho aplicable se determinan de acuerdo con el Estado en el que el deudor común tiene su establecimiento principal. De conformidad con esta
se procede en principio a la apertura del concurso, al registro de todo el patrimonio, incluidos los bienes extranjeros, y, sin olvidar la participación de los acreedores extranjeros, a la tramitación del procedimiento y a su conclusión. La incoación del procedimiento se reconoce inmediatamente en toda Europa. Es más, las decisiones posteriores también producen un efecto inmediato sin que sea necesario hacer diligencias especiales para obtener el reconocimiento de las mismas en los demás Estados miembros.
El reglamento parte del principio de universalidad y uniformidad del procedimiento. En principio, ello supone un único procedimiento en el que se contempla la totalidad del patrimonio -incluidos los bienes extranjeros- en una única administración de insolvencia y en el que participa la totalidad de los acreedores, cuyas pretensiones se satisfacen de forma equilibrada. En otras palabras, se trata de un procedimiento de insolvencia con efecto transfronterizo. De todos modos, dadas las diferencias existentes entre las disposiciones nacionales, por ejemplo en el ámbito de los derechos de garantía o los contratos laborales, este principio de universalidad no se puede respetar incondicionalmente. Ello atentaría contra los derechos de terceros, lo cual sería totalmente inaceptable.
Por eso mismo, se han elaborado algunas disposiciones especiales para importantes situaciones jurídicas concretas en las que se observa el Derecho nacional de cada lugar. Ello sucede sobre todo en materia de derechos materiales, bienes inmuebles, derechos inscritos en registros, instituciones jurídicas como la reserva de propiedad, compensaciones e impugnación de los acreedores, con especial atención a los contratos laborales. En tanto que estas disposiciones especiales son incontestables, el reglamento contempla la posibilidad de incoar uno o varios otros procedimientos de insolvencia contra sucursales establecidas en otros países. Es decir, se pueden producir procedimientos paralelos o secundarios que se conocen con el nombre de procedimientos particulares y cuyo efecto se limita al territorio del país de que se trate.
A mí esto me da que pensar, y el presente informe refleja estos reparos que comparte la Comisión de Asuntos Jurídicos. En este caso, el principio de universalidad, que se ajusta perfectamente a la lógica del mercado interior y de la creación de un marco jurídico europeo uniforme, se incumple de una forma que, al contrario de lo que sucede con las disposiciones especiales antes descritas, no resulta incontestable por naturaleza. Ello se aplica sobre todo a aquellos procedimientos secundarios que se producen con posterioridad -es un dato importante- a la apertura del procedimiento principal, puesto que, en estos casos, el efecto del procedimiento de insolvencia se hace extensivo a la sucursal desde el momento en que se incoa un procedimiento contra el establecimiento principal. Por eso mismo, mi informe estipula que no se puede autorizar un procedimiento como procedimiento secundario cuando ya se haya incoado un procedimiento principal, a no ser que el síndico del procedimiento principal dé su consentimiento.
Con esta restricción se da otro paso importante en dirección a la creación de un ordenamiento jurídico europeo compacto y uniforme. Los dictámenes del Comité Económico y Social se enmarcan en la misma línea y surgen más voces que se oponen a la opción de los procedimientos particulares. Plantean dificultades complementarias y crean problemas de delimitación. No importa tanto la propuesta en sí como la necesidad de buscar un compromiso unánime. Creo que el Parlamento debería poner otro acento y, por eso, ruego a los diputados que aún hayan presentado enmiendas al respecto que vuelvan a examinar este punto.
Hay otras propuestas que introducen puntualizaciones, por ejemplo con respecto a la garantía de la autonomía de las personas jurídicas y otras cuestiones similares. A modo de conclusión quisiera manifestar mi gratitud a Finlandia y Alemania, puesto que es gracias a la meritoria iniciativa de estos países que el presente informe ha visto la luz. El reglamento regula el conjunto de normas de colisión del Derecho de insolvencia mediante la aplicación de una norma jurídica europea compacta, definitiva y vinculante sin perjuicio de las disposiciones nacionales en cuanto al fondo. El presente reglamento marca un hito importante y, en mi opinión, debe servir de ejemplo. Por todo ello, insto al Consejo a que adopte el reglamento lo antes posible, rogándole que tenga en cuenta las propuestas del Parlamento."@es12
"Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, jotka olette vielä niin runsaslukuisesti paikalla hieman ennen puoltayötä, yritykset eivät ainoastaan harrasta EU:n sisämarkkinoilla rajat ylittävää liiketoimintaa vaan niillä on myös yhä enemmän omaisuutta, asemapaikkoja useissa maissa. Sisämarkkinoilla ei ole vain voittajia vaan myös häviäjiä. Valitettavaa mutta varmaankin väistämätöntä. Konkurssitapauksessa, maksukyvyttömyystapauksessa syntyneitä ongelmia ei ole tähän asti juurikaan säädelty. Miten esimerkiksi vaikuttaa yhdessä jäsenvaltiossa vararikkotilaan hakeminen toisessa jäsenvaltiossa sijaitsevaan omaisuuteen?
Mikä on velallisen määräämisvalta? Voiko hän siirtää omaisuutta vielä myös vararikkotilaan hakemisen jälkeen saadakseen eräänlaisen edullisemman oikeusaseman (
? Mainittavia kansainväliseen oikeuteen perustuvia sopimuksia tai eurooppalaisia säädöksiä ei ole olemassa. Vuonna 1995 saatiin tosin aikaan sopimus, mutta se ei ole astunut voimaan. Käsiteltävänä olevalla asetuksella säädellään nyt nämä ongelmat laajasti, lopullisesti ja ennen kaikkea myös suoraan sitovasti eurooppalaisen oikeussäännön avulla.
Minun mielestäni asetusta voidaan pitää hyvänä ehdotuksena ja tärkeänä askeleena kohti yhtenäisen eurooppalaisen ristiriitatilanteiden sääntelyn suuntaan konkurssiasioissa. Tämän asetuksen mukaan toimivaltainen tuomioistuin ja sovellettava lainsäädäntö määräytyvät sen valtion mukaan, jossa velallisen pääasiallinen asemapaikka sijaitsee. Tämän konkurssilain
mukaan tapahtuvat periaatteessa vararikkotilaan hakeminen, koko omaisuuden, myös ulkomaisen omaisuuden käsittely, myös ulkomaisten velkojien osallisuus, menettelyjen toimeenpano ja päättäminen. Menettelyn aloittaminen vaikuttaa välittömästi Euroopan laajuisesti, mutta myös muiden päätöksien vaikutus on suora, eikä niille tarvitse hakea erikseen tunnustusta muissa jäsenvaltioissa.
Asetuksen lähtökohtana on menettelyn yleispätevyys ja yhtenäisyys. Periaatteessa velallisen koko omaisuutta käsitellään yhtenä kokonaisuutena yhdessä ainoassa maksukyvyttömyysmenettelyssä, johon osallistuvat tasapuolisesti kaikki kotimaiset ja ulkomaiset velkojat, joita myös kohdellaan tasapuolisesti, siis rajat ylittävästi. Kansallisten oikeusjärjestelmien erojen vuoksi, esimerkiksi vakuusoikeuksien tai työsopimusten osalta, tätä yleispätevyyden periaatetta ei voida kuitenkaan toteuttaa aukottomasti. Se loukkaisi kolmansien osapuolten oikeuksia tavalla, jota ei voi sallia.
Siksi yksittäisiä merkittäviä oikeussuhteita säätelevin erityissäännöksin järjestetään paikallisen kansallisen lainsäädännön ottaminen huomioon. Tämä pätee erityisesti esineoikeuteen, kiinteistöihin, julkisiin rekistereihin kirjattuihin oikeuksiin, omistuksen pidätysoikeuden kaltaisiin säännöstöihin, kuittausoikeuksiin, velkojien oikeuteen vedota oikeustoimen mitättömyyteen tai pätemättömyyteen tai peräyttää oikeustoimi ja varsinkin työsopimuksiin. Vaikka nämä erityissäännökset ovat välttämättömiä, asetus sallii kuitenkin lisäksi sen, että jos toisessa jäsenvaltiossa on asemapaikka, siellä voidaan aloittaa tuota asemapaikkaa koskeva toinen menettely tai muita maksukyvyttömyysmenettelyjä, joita käydään sitten sekundäärimenettelyinä paikallisina menettelyinä , joiden vaikutus rajoittuu tosin sitten kyseisen maan alueelle.
Minun näkökulmastani ja mietinnön sekä oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnan näkökulmasta tämä on arveluttavaa. Yleispätevyyden periaate, joka ihannetilanteessa on sisämarkkinoiden ja yhtenäisen eurooppalaisen oikeusperustan logiikan mukaista, vesittyy näin kuitenkin tavalla, joka ei ole ylläkuvattujen erityissäännösten kohdalla kuvattuun tapaan asiallisesti välttämätöntä. Tämä koskee kuitenkin vain sellaisia sekundäärimenettelyjä, jotka on tarkoitus aloittaa päämenettelyn jälkeen tämä on erittäin tärkeää. Pääasiallisen asemapaikan vararikkotilaan hakeminen on jo saanut aikaan vararikkovaikutuksen muissa asemapaikoissa. Tästä syystä mietinnössäni ehdotetaan, että näissä tapauksissa, joissa on jo aloitettu päämenettely, sallittaisiin sekundäärimenettely vain, jos päämenettelyn selvittäjä antaa siihen suostumuksensa.
Tämä rajoitus korostaisi edelleen yhtenäistä eurooppalaista oikeuskehitystä. Samansuuntaisia olivat muuten myös talous- ja sosiaalikomitean lausunnot, ja muissakin lausunnoissa vastustettiin useita menettelyjä. Ne merkitsevät lisävaikeuksia ja rajoitusongelmia. Ehdotuksen luonne ei johdu niinkään itse asiasta kuin vaatimuksista, joita yksimielisen kompromissin saavuttaminen asettaa. Tarkoitan sitä, että parlamentin pitäisi korostaa hieman eri asioita, ja sen vuoksi haluaisin pyytää myös niitä kollegoita harkitsemaan tätä asiaa vielä kerran, jotka ovat vielä esittäneet tarkistuksia.
Muut ehdotukset koskevat selvennyksiä, esimerkiksi juridisten henkilöiden itsenäisyyden säilyttämistä ja muuta sellaista. Lopuksi haluaisin kiittää Suomea ja Saksaa, joiden ansiokkaasta aloitteesta ehdotus esitettiin. Tämä asetus säätelee eurooppalaisena oikeussääntönä maksukyvyttömyyslainsäädännön kaikkia ristiriitatilanteita sääteleviä normeja tiiviisti, lopullisesti ja sitovasti sekä kansalliset oikeussäädökset säilyttäen. Tämä on läpimurto, jota voidaan mielestäni pitää esikuvana. Tästä syystä pyydän neuvostoa säätämään asetuksen mahdollisimman nopeasti, ja pyydän sitä ottamaan huomioon parlamentin ehdotukset."@fi5
"Monsieur le Président, chers collègues qui êtes encore si nombreux dans cette enceinte peu de temps avant minuit, dans le marché intérieur, les entreprises ne se contentent pas de déployer des activités transfrontalières, elles disposent en outre de plus en plus d'avoirs, d'établissements dans plusieurs pays. Toutefois, le marché intérieur n'accueille pas que des gagnants ; il y a aussi des perdants. Regrettable mais probablement inévitable. À ce jour, les problèmes qui résultent d'une faillite, de l'insolvabilité, sont loin d'être réglés. Quel effet, par exemple, a l'ouverture d'une procédure d'insolvabilité dans un État membre sur les avoirs qui se trouvent dans un autre État membre ?
Qu'en est-il du droit de disposition du débiteur défaillant ? Peut-il déplacer ses avoirs après l'ouverture de la procédure d'insolvabilité, pratiquer une sorte de
? Il n'existe ni convention de droit international digne de ce nom, ni solution européenne. Certes, une convention a été élaborée en 1995 mais elle n'est pas entrée en vigueur. Avec le présent règlement, ces problèmes sont réglés d'une manière globale, définitive et, surtout, directement contraignante par le biais d'une norme juridique européenne.
À mon sens, on peut qualifier ce règlement de coup de maître et de pas important vers un droit européen uniforme, cohérent, en matière de conflit de lois dans des affaires d'insolvabilité. Avec ce règlement, le tribunal compétent et le droit applicable sont définis selon l'État dans lequel le débiteur défaillant à son établissement principal. C'est selon ce
que s'opère en principe l'ouverture de la procédure d'insolvabilité, le recensement de l'ensemble des avoirs - y compris les avoirs étrangers et la participation des créanciers étrangers -, le déroulement de la procédure et sa conclusion. L'ouverture de la procédure a des effets immédiats dans toute l'Europe mais les décisions ultérieures ont elles aussi des répercussions directes sans que s'impose la moindre démarche spécifique de reconnaissance dans les autres États membres.
Le règlement repose sur le principe de l'universalité et de l'uniformité de la procédure. En principe, une procédure d'insolvabilité devrait englober l'ensemble des éléments du patrimoine du débiteur défaillant et impliquer - et satisfaire équitablement - tous les créanciers, nationaux et étrangers ; bref, avoir une portée transfrontalière. En raison des disparités juridiques entre les États membres, en ce qui concerne, par exemple, les garanties ou les contrats de travail, ce principe d'universalité ne peut toutefois être scrupuleusement respecté. Ceci enfreindrait de manière intolérable les droits des personnes tierces.
C'est pourquoi le respect du droit national en vigueur est prévu dans des rattachements particuliers qui sont prévus pour certaines situations juridiques importantes. Cela vaut en particulier pour ce qui est des droits réels, des biens immobiliers, des droits enregistrés, d'instituts juridiques tels que la réserve de propriété, des possibilités de compensation, des droits d'annulation des créanciers, et aussi - ce qui n'est pas rien - des contrats de travail. Bien que ces rattachements particuliers soient impérieux, le règlement autorise en outre que, lorsqu'une filiale existe dans un autre pays, une autre ou d'autres procédures d'insolvabilité soient entamées en regard dudit établissement, procédures menées comme des procédures accessoires, secondaires - et nommées territoriales -, dont l'effet est néanmoins limité au territoire du pays concerné.
À mon avis, et de l'avis du rapport et de la commission juridique, certaines réserves existent à cet égard. Le principe d'universalité, qui s'insère de manière idéale dans la logique du marché intérieur et de la création d'un espace juridique européen uniforme, en est violé d'une manière qui n'est pas, comme c'est le cas pour les rattachements particuliers évoqués plus haut, concrètement impérieuse. En tout cas, et c'est très important, cela vaut pour les procédures secondaires qui doivent être entamées après l'ouverture de la procédure principale. En effet, avec l'ouverture de la procédure d'insolvabilité dans le pays d'établissement principal, les effets de l'insolvabilité interviennent déjà dans le pays de l'établissement secondaire. C'est pourquoi mon rapport propose que, dans les cas où une procédure principale a déjà été entamée, une autre procédure, secondaire, ne peut être autorisée qu'après accord du syndic de la procédure principale.
Cette limitation placerait un nouvel accent important en vue de parvenir à une évolution juridique européenne cohérente et uniforme. C'est d'ailleurs dans cette direction qu'allaient les avis du Comité économique et social et d'autres avis s'opposent également à la multiplicité des procédures. Elles engendrent des complications supplémentaires et des problèmes de délimitation. La proposition ne s'explique pas tant par le fond du dossier que par les contraintes qu'engendre la recherche d'un compromis. Je pense que le Parlement devrait placer un accent différent en la matière et je veux donc prier les collègues qui ont encore déposé des propositions d'amendement de reconsidérer ce point.
D'autres propositions portent sur des clarifications, en regard, par exemple, de la sauvegarde de l'indépendance des personnes juridiques et d'autres éléments encore. Pour conclure, je voudrais remercier la Finlande et l'Allemagne à l'initiative louable desquelles la proposition a été présentée. Avec ce règlement, l'ensemble des normes divergentes de la législation en matière d'insolvabilité est réglé de manière concise, définitive et contraignante en une norme juridique européenne sans porter atteinte aux ordres juridiques nationaux en la matière. C'est une avancée qui, à mon sens, peut avoir un caractère exemplaire. C'est pourquoi j'invite le Conseil à édicter ce règlement aussi vite que possible et le prie de tenir compte des propositions du Parlement."@fr6
"Signor Presidente, onorevoli colleghi, ancora così numerosi in prossimità dello scoccare della mezzanotte! Nel mercato interno europeo, le aziende non solo svolgono attività economiche transfrontaliere, bensì dispongono sempre più di patrimoni, di succursali in vari paesi. Nel mercato interno, però, non c'è soltanto chi vince, c'è anche chi perde. Purtroppo è così, è inevitabile. Finora i problemi che ne derivano in caso di fallimento o di insolvenza sono rimasti irrisolti. Che effetti ha ad esempio l'apertura di una procedura d'insolvenza in uno Stato membro diretta ad un patrimonio che si trova in un altro Stato membro?
Che dire della facoltà del debitore di disporre del patrimonio? E' in grado di trasferire, in seguito all'apertura della procedura di insolvenza, il suo patrimonio e quindi, in un certo senso, di effettuare un
Non esistono né accordi internazionali degni di menzione né soluzioni europee. A dire il vero, nel 1995 è stata firmata una convenzione, ma non è mai entrata in vigore. Con il presente regolamento, tali problemi vengono disciplinati tramite una norma giuridica europea globale, conclusiva e soprattutto, con effetto vincolante e immediato.
A parer mio, il regolamento può essere considerato un'iniziativa riuscita e un passo importante per giungere ad un diritto europeo uniforme per redimere le controversie in caso di fallimento. Grazie a questo regolamento, vengono determinate le istanze di giustizia competenti e il diritto applicabile in funzione dello Stato nel quale il debitore ha la sua sede principale. E' seguendo questa
che in pratica viene celebrata l'apertura della procedura d'insolvenza, viene valutato il patrimonio complessivo, compreso quello estero, includendo la partecipazione dei creditori esteri, vengono decretati lo svolgimento della procedura e la sua conclusione. L'apertura della procedura ha effetto immediato su tutto il territorio europeo, ma anche le altre decisioni producono effetti immediati, senza rendere necessarie altre particolari procedure per l'ottenimento del riconoscimento in altri Stati membri.
Il regolamento ha come presupposto i principi di universalità e unitarietà. In sostanza, la procedura deve riguardare l'intero patrimonio del debitore in un'unica amministrazione di insolvenza, nella quale vengono insinuati e soddisfatti nella stessa misura i diritti dei creditori, nazionali ed esteri, agendo a livello transfrontaliero. Vista la diversità dei singoli ordinamenti giuridici nazionali, ad esempio in materia di diritti di garanzia o di contratti di lavoro, il principio dell'universalità non può tuttavia essere osservato integralmente perché si infrangerebbero in maniera inammissibile i diritti di terze persone.
Pertanto, nelle diverse fattispecie speciali per singole situazioni giuridiche rilevanti, si dispone caso per caso l'osservanza del diritto nazionale vigente
. Ciò vale in modo particolare per i diritti reali, i beni immobiliari, i diritti iscritti in pubblici registri, altri istituti giuridici come la riserva di proprietà, la facoltà di compensazione, l'impugnazione dei creditori, non da ultimo, i contratti di lavoro. Mentre tali fattispecie speciali hanno carattere assoluto, il regolamento prevede che, qualora esistano filiali in un altro paese, è possibile aprire nei loro confronti una o più procedure d'insolvenza, che vengono istruite come procedure accessorie o secondarie - dette procedure particolari – il cui effetto rimane tuttavia limitato al territorio del paese interessato.
A mio avviso e anche a parere della relazione e della commissione giuridica, a questo proposito esistono delle perplessità. Il principio dell'universalità, il quale, idealmente, rientra nella logica del mercato interno e della creazione di un quadro giuridico europeo unitario, viene disatteso in modo diverso rispetto alle fattispecie speciali menzionate in precedenza, obiettivamente irrecusabili. Ad ogni modo, ciò è ammissibile per le procedure secondarie che vengono aperte, cosa molto importante, dopo la procedura principale. Infatti, con l'apertura della procedura primaria nel centro degli interessi principali, l'effetto fallimentare ha già incluso anche la dipendenza. Per questo motivo, la mia relazione propone che, in casi come questi, dove è già in corso la procedura primaria, si ammetterà l'apertura di una procedura secondaria soltanto se il curatore di quella principale darà il suo consenso..
Grazie a questa restrizione è stato fatto un ulteriore importante passo verso uno sviluppo giuridico europeo uniforme. In tale direzione si muovono anche i pareri del Comitato economico e sociale. Vi sono inoltre altri pareri, che si esprimono in termini contrari al sussistere di più procedure parallele, che implicano ulteriori complicazioni e problemi di delimitazione a livello di applicazione. La proposta non può essere considerata in quanto al suo contenuto, ma piuttosto sulla base degli imperativi derivanti dalla ricerca di un compromesso unanime. Intendo dire che il Parlamento dovrebbe, su questa questione, dare un'impostazione diversa. Vorrei pertanto pregare i colleghi che hanno presentato emendamenti di riconsiderare la loro posizione.
Le altre proposte riguardano chiarimenti, ad esempio in materia di tutela dell'autonomia delle persone giuridiche e altro. In conclusione, vorrei rivolgere una parola di ringraziamento a Finlandia e Germania, dato che la proposta è stata presentata grazie alla loro meritevole iniziativa. Grazie al regolamento in esame, in materia di diritto d'insolvenza vengono disciplinate in modo compatto, conclusivo e vincolante come giurisdizione europea, diverse norme relative ai conflitti di leggi, conservando nel contempo gli ordinamenti giuridici nazionali vigenti. Si tratta di una svolta che, a parer mio, può costituire un importante esempio da seguire. Per questo motivo chiedo al Consiglio di adottare senza indugio il presente regolamento tenendo conto delle proposte del Parlamento."@it9
"Mr President, ladies and gentlemen – and still so many of you here shortly before midnight! In the European internal market, not only do enterprises undertake cross-border economic activities; increasingly they also have assets and branches in several different countries. However, there are losers, as well as winners in the internal market. This is regrettable, but no doubt inevitable. So far there has been little or no regulation of the problems that arise in the event of bankruptcy. For example, what effect does the opening of insolvency proceedings in one Member State have on assets located in another Member State?
In my view, and that expressed in the report, as well as in that of the Committee on Legal Affairs, there are question marks over this. The principle of universality, which, ideally, is inherent in the logic of the internal market and the creation of a uniform legal framework, is thereby interrupted in a way that is not factually irrefutable, unlike in the case of the above-mentioned special provisions. In any event, the same applies to the kind of concurrent proceedings – and this is very important – which are to be instituted following the opening of the main proceedings. In such cases, insolvency proceedings will already have been initiated in respect of the subsidiary at the time of the opening of proceedings in respect of the centre of main interests. For this reason, it is proposed in my report that in cases of this kind, when main proceedings are already under way, further proceedings in the form of concurrent proceedings should only be permitted with the consent of the administrator of the main proceedings.
This qualification would constitute another important step in the direction of a closed, uniform, European legal system. As a matter of fact, the opinions of the Committee on Economic and Monetary Affairs and the Committee on Employment and Social Affairs also took this line, and other opinions are against having more than one set of proceedings. They would create additional complications and delimitation problems. It is not so much the facts of the matter that have given rise to this proposal, as the pressures attending the search for a unanimous compromise. I believe Parliament should shift its emphasis here and would therefore urge those who have tabled amendments on this point to give it further thought.
Further proposals concern clarifications, for example with regard to safeguarding the independence of legal persons and other matters. On a final note, I would like to say a word of thanks to Finland and Germany, who are to be commended for initiating the proposal. This regulation lays down all conflict of law provisions in insolvency law in a compact, conclusive and binding manner, as a European legal norm, whilst upholding national systems of law in the matter. This represents a breakthrough and could be held up as an example in my view. Hence I would urge the Council to adopt the regulation as quickly as possible, taking Parliament’s proposals into account.
How do matters stand with regard to the debtor’s power of disposal? Is he able to successfully transfer assets, even after the opening of insolvency proceedings; forum shopping as it were? There are neither international law agreements worth mentioning nor European solutions. An agreement was drawn up in 1995, but it did not enter into force. This regulation will mean that these problems will now be regulated by a European legal norm in a comprehensive and conclusive manner, and what is more, it will be directly binding.
In my view, the regulation can be described as a big hit and an important step towards unitary and uniform European conflict of laws in matters of insolvency. With this regulation, the competent court of law and applicable law are determined in accordance with the State in which the debtor has the centre of his main interests. Fundamentally, it is this
that determines the opening of the insolvency proceedings, the liquidation of the total assets, including those abroad, as well as the participation of foreign creditors, the handling of the procedure and the winding up thereof. The opening of procedures has a direct Europe-wide effect, but the decisions taken at a later stage also have a direct effect, with no need for special acknowledgement procedures in other Member States.
The regulation is based on the principle of universality and uniformity underlying the procedure. In principle, the debtor’s total assets should be liquidated in one insolvency procedure, which all creditors – domestic as well as foreign – participate in and receive an equal measure of satisfaction from, i.e. it operates on a cross-border basis. In view of the differing national systems of law, for example with regard to security rights or contracts of employment, this principle of universality cannot, however, be upheld throughout. This would infringe the rights of third parties in an inadmissible manner.
Accordingly, there are a number of significant legal aspects in respect of which special provisions allow for observance of the national law in force in the respective locality. In particular, this applies to rights in rem, immoveable property, rights recorded in public registers, legal institutions such as the reservation of title, set-offs, rights of challenge, and last but not least, contracts of employment. Although these special provisions are irrefutable, the regulation also allows for one or more further insolvency procedures to be conducted in respect of a subsidiary located in another country. Such procedures are then conducted as concurrent or secondary proceedings – termed territorial insolvency procedures – the effect of which, however, is confined to the territory of the country concerned."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, hier kort voor middernacht nog zo talrijk aanwezige dames en heren, in de Europese interne markt ontwikkelen bedrijven niet alleen grensoverschrijdende economische activiteiten, maar zij beschikken steeds vaker ook over vermogen en vestigingen in andere landen. Er zijn in de interne markt echter niet alleen winnaars, maar ook verliezers. Dat is jammer, maar onvermijdelijk. De problemen die een faillissement met zich meebrengt, zijn vrijwel nog niet geregeld. Welke gevolgen heeft bijvoorbeeld de opening van de insolventieprocedure in de ene lidstaat voor het vermogen in een andere lidstaat?
Hoe staat het met beschikkingsbevoegdheid van de schuldenaar? Kan hij ook na de opening van de insolventieprocedure nog vermogen verplaatsen en in zekere zin aan
doen? Er bestaan daarover noch volkenrechtelijke akkoorden noch Europese regelingen. In 1995 werd weliswaar een overeenkomst gesloten, maar ze werd nooit van kracht. Met deze verordening regelen wij deze problemen met een Europees rechtsbesluit grondig en definitief. Bovendien is de regeling onmiddellijk bindend.
Deze verordening is een groot succes en een belangrijke stap in de richting van een uniform en volledig Europees conflictrecht in insolventiezaken. Volgens deze verordening geldt het recht van de staat waar de schuldenaar zijn hoofdzetel heeft en is het gerecht van die staat bevoegd. Deze
betreft de opening van de insolventieprocedure, de opstelling van een lijst van het gehele, ook buitenlandse vermogen waarbij alle, ook buitenlandse schuldeisers bijeen worden gebracht, de afwikkeling en sluiting van de procedure. Als de procedure wordt gestart, geldt ze onmiddellijk in heel Europa. Ook verdere besluiten zijn onmiddellijk van kracht. Er hoeven geen speciale stappen te worden ondernomen om ze in andere lidstaten te doen gelden.
De verordening gaat uit van de universele werking en het uniforme karakter van de procedure. In principe moet in een procedure het gehele vermogen van de schuldenaar worden opgenomen in een insolventieregeling, waarin alle schuldeisers - binnen- zowel als buitenlandse - worden betrokken en hun rechten kunnen doen gelden. Wegens de verschillen in de rechtsorde van de lidstaten, bijvoorbeeld inzake zekerheidsrechten en arbeidsovereenkomsten, kan het universaliteitsprincipe niet worden gehandhaafd. Het zou op ontoelaatbare wijze de rechten van derden schaden.
Daarom wordt in bijzondere toevoegingen voor afzonderlijke belangrijke rechtsverhoudingen de toepassing van het nationale recht voorgeschreven. Het gaat vooral om zakelijke rechten, onroerend goed, geregistreerde rechten, eigendomsvoorbehoud, verrekening, betwisting van schulden en arbeidsovereenkomsten. Hoewel deze bijzondere toevoegingen bindend zijn, laat de verordening andere insolventieprocedures tegen vestigingen in een ander land toe. Dat zijn dan secundaire procedures, die alleen voor dat land gelden.
De Commissie juridische zaken en interne markt en ikzelf hebben daarbij bedenkingen. Ook in het verslag worden opmerkingen geformuleerd. Het universaliteitsprincipe, dat in de logica van de interne markt en de totstandbrenging van een uniform Europees rechtskader past, wordt daardoor doorbroken. De wijze waarop dat gebeurt, is niet bindend, terwijl dat bij de hierboven geschetste bijzondere toevoegingen wel het geval is. Dat geldt in elk geval voor de secundaire procedures, die na de opening van een hoofdprocedure - dat is heel belangrijk - zouden moeten worden geopend. Ook voor het filiaal heeft de opening van de insolventieprocedure op de plaats van de hoofdzetel al rechtsgevolg. Daarom stel ik in mijn verslag voor dat, als reeds een hoofdprocedure is geopend, een secundaire procedure alleen wordt toegelaten als de curator in de hoofdprocedure daarmee instemt.
Die beperking zou een belangrijke stap zijn naar een uniforme Europese regeling. Dat is overigens ook de strekking van het advies van het Economisch en Sociaal Comité. Ook anderen zijn tegenstander van verschillende procedures. Die maken de zaak ingewikkeld en doen problemen van afbakening rijzen. Het voorstel sluit niet zozeer aan op de werkelijkheid, maar is het resultaat van de zoektocht naar een onontbeerlijk compromis. Het Parlement moet andere accenten leggen en daarom verzoek ik de afgevaardigden die amendementen hebben ingediend, zich over dit punt nogmaals te beraden.
Andere amendementen strekken ertoe de tekst te verduidelijken, onder meer inzake de zelfstandigheid van rechtspersonen. Tot besluit dank ik Finland en Duitsland, op wier initiatief het voorstel werd voorgelegd. In deze verordening worden in het insolventierecht de conflictregels beknopt, volledig en bindend als Europees rechtsbesluit geregeld zonder de nationale rechtsorde van de lidstaten aan te tasten. Dit is een echte doorbraak, die volgens mij als voorbeeld op andere terreinen kan dienen. Om die reden verzoek ik de Raad de verordening zo snel mogelijk uit te vaardigen en met de voorstellen van het Parlement rekening te houden."@nl2
"Senhor Presidente, caros colegas, congratulome por ainda sermos tantos, agora que falta tão pouco para a meianoite! No mercado interno europeu, as empresas não desenvolvem apenas actividades económicas transfronteiriças, as empresas possuem cada vez mais bens e estabelecimentos em diversos países. Ora, no mercado interno, não existem apenas vencedores, também existem aqueles que perdem. Esta situação é lamentável, mas também inevitável. E os problemas ocasionados por uma falência, por um processo de insolvência, continuam a não estar resolvidos. Que efeito tem, por exemplo, a abertura de falência num EstadoMembro sobre um património existente num outro EstadoMembro?
Que poderes de dispor tem o devedor insolvente? Pode este, mesmo após a abertura do processo de insolvência, conseguir que os bens sejam transferidos de um EstadoMembro para outro, de modo a proceder ao chamado
? Nestas matérias não existem nem acordos de direito internacional dignos de nota, nem soluções europeias. É certo que, em 1995, foi assinada uma Convenção, mas esta ainda não entrou em vigor. Com o regulamento em apreço, estes problemas passam a ser regulamentados por uma norma jurídica europeia de uma forma abrangente, definitiva e sobretudo com efeitos directamente vinculativos.
Sob o meu ponto de vista, podemos designar o presente regulamento como uma grande iniciativa e um importante passo no sentido de criar uma norma uniforme e acabada no domínio do conflito do direito europeu em matéria de processos de insolvência. Com o regulamento em apreço é determinado o tribunal competente e o direito aplicável de acordo com o Estado, no qual o devedor insolvente tem o seu centro dos interesses principais. Este
regerá no seu essencial a abertura do processo de insolvência, a determinação da totalidade do património, inclusive do que se situar no estrangeiro, incluindo a participação dos credores não nacionais, o desenrolar do processo e a sua conclusão. A abertura do processo tem efeitos imediatos em toda a Europa, mas também as restantes decisões produzem efeitos directos, sem que sejam necessárias quaisquer operações especiais de reconhecimento por parte de outros EstadosMembros.
O regulamento assenta nos princípios da universalidade e uniformidade do processo. Tal implica a existência de um único processo de insolvência, no âmbito do qual a totalidade dos bens é abrangida por uma sindicância e no qual participam todos os credores nacionais e não nacionais , sendo uniformemente satisfeitas as suas pretensões. Tem, pois, alcance transfronteiras. Devido à diversidade das ordens jurídicas nacionais, por exemplo no que se refere aos direitos de salvaguarda ou aos contratos de trabalho, o princípio da universalidade não pode ser mantido ao pormenor. Tal situação iria prejudicar de modo inadmissível os direitos de terceiros.
Por esta razão, em vínculos especiais para situações jurídicas pontuais e significativas é determinada a observância do direito nacional aplicável localmente. Tal aplicase aos direitos reais, aos direitos referentes a bens imobiliários, aos direitos inscritos num registo público, a instituições jurídicas como a reserva de propriedade, compensações, direitos de impugnação, não esquecendo igualmente os contratos de trabalho. Tendo estes vínculos especiais carácter imperativo, o regulamento autoriza, contudo, que, sempre que num outro país exista um segundo centro de interesses, relativamente a este possam ser abertos um ou mais processos de insolvência, tramitando estes como processos territoriais, processos secundários também conhecidos como processos particulares , mas estando os seus efeitos limitados ao território do país em questão.
Quanto a mim e do ponto de vista do relatório e da Comissão dos Assuntos Jurídicos e do Mercado Interno, existem a este respeito algumas objecções. O princípio da universalidade, subjacente em termos ideais à lógica do mercado interno e à criação de um quadro jurídico europeu uniforme, é interrompido de um modo que, contrariamente aos vínculos especiais acima referidos, não é objectivamente imperativo. Em todo o caso, este aspecto aplicase aos processos secundários que possam ser iniciados após a abertura do processo principal, o que é particularmente importante. Neste caso, com a abertura do processo de insolvência no centro principal dos interesses, os efeitos deste processo também se fazem sentir para o segundo centro de interesses. Nesta perspectiva, o meu relatório propõe que, nestes casos em que já foi aberto um processo principal, apenas seja autorizado um processo secundário desde que o síndico do processo principal dê a sua aprovação.
Com esta limitação pretendeuse dar mais um importante passo com vista a uma evolução jurídica europeia uniforme e coesa. Aliás, neste sentido apontam igualmente os pareceres do Comité Económico e Social, e outros pareceres se manifestam contra a existência de vários processos, pois se dá origem a complicações adicionais e problemas de delimitação. A proposta não se explica tanto pela coisa em si, como pelos condicionalismos na busca de um compromisso unânime. Creio que o Parlamento devia colocar aqui uma tónica diferente e, nesta perspectiva, gostaria de solicitar aos colegas, que propuseram alterações, que reflectissem mais uma vez sobre este ponto.
Outras propostas têm a ver com esclarecimentos, por exemplo, relativamente à salvaguarda da independência de pessoas jurídicas e outras. Para finalizar, uma palavra de agradecimento à Finlândia e à Alemanha, cuja meritória iniciativa esteve na origem desta proposta. Com o presente regulamento pretendese que todas as normas no domínio do conflito do direito europeu em matéria de processos de insolvência sejam regularizadas de modo compacto, definitivo e vinculativo como normas jurídicas europeias, salvaguardando ao mesmo tempo as ordens jurídicas nacionais sobre a matéria. Estamos em presença de uma ruptura e esta pode, quanto a mim, ter um carácter exemplar. É nesta perspectiva que exorto o Conselho a aprovar este regulamento tão rapidamente quanto possível, solicitandolhe que tenha em conta as alterações propostas pelo Parlamento."@pt11
"Herr talman! Ärade kolleger, ni är fortfarande så många här strax före midnatt! På den europeiska inre marknaden utvecklar företag inte bara gränsöverskridande ekonomiska aktiviteter, utan de förfogar i tilltagande utsträckning också över förmögenheter och filialer i flera länder. Men på den inre marknaden finns det inte bara vinnare, utan också förlorare. Det är beklagligt, men förmodligen oundvikligt. De problem som uppstår vid en konkurs, en insolvens, är emellertid fortfarande så gott som oreglererade. Om ett konkursförfarande inleds i en medlemsstat, vilken effekt får det exempelvis på den förmögenhet som finns i en annan medlemsstat?
Hur ligger det till med förfoganderätten för den insolvente gäldenären? Kan han också efter inledandet av konkursförfarandet framgångsrikt överföra sina tillgångar, så att säga bedriva
? Det finns varken några nämnvärda folkrättsliga avtal eller några europeiska lösningar. Visserligen kom en överenskommelse till stånd 1995, men den har inte trätt i kraft. Med den nu föreliggande förordningen regleras dessa problem genom en europeisk rättslig norm på ett omfattande och avslutande sätt, och framför allt också med direkt bindande verkan.
Jag anser att man kan beteckna förordningen som ett stort framsteg och ett viktigt steg i riktning mot enhetliga, slutna europeiska regler för lagkonflikter i konkursärenden. Med denna förordning bestäms behörig domstol och tillämpbar rätt av i vilken stat konkursgäldenären har sin huvudsakliga verksamhet. Principiellt sker inledandet av konkursförfarandet, registreringen av den totala, också den utländska förmögenheten, inklusive deltagandet av de utländska fordringsägarna, avvecklingen av förfarandet och avslutandet av det i enlighet med denna
. Inledandet av förfarandet får direkt effekt över hela Europa, men också de fortsatta besluten får en direkt verkan, utan att några särskilda åtgärder för att erkänna detta skulle vara nödvändiga i andra medlemsstater.
Förordningen utgår från principen om att förfarandet skall vara allmängiltigt och enhetligt. I förfarandet skall principiellt konkursgäldenärens hela förmögenhet registreras i en konkursförvaltning, där alla fordringsägare – in- och utländska – skall delta och tillgodoses proportionerligt, alltså gränsöverskridande. På grund av de olika nationella rättsordningarna, exempelvis vad gäller panträtt eller arbetsavtal, kan denna princip om allmängiltighet dock inte bibehållas i renodlat skick. Detta skulle kränka tredje persons rättigheter på otillbörligt sätt.
Därför föreskrivs det i särskilda bestämmelser för vissa viktiga rättsliga relationer att respektive lokalt gällande nationella rätt skall iakttas. Detta gäller särskilt med tanke på konkreta rättigheter, fast egendom, rättigheter som är kungjorda i register, rättsliga institut såsom förbehåll för vissa slag av egendom, möjligheter till avräkning, rättighet för fordringsägaren att överklaga och icke minst i samband med arbetsavtal. Medan dessa särskilda bestämmelser är oavvisliga, medger förordningen dock därutöver att det sedan, om det finns en filial i annat land, kan genomföras ytterligare ett eller flera insolvensförfaranden med tanke på en sådan filial, vilka då genomförs som sekundärförfarande – vars effekt emellertid då är begränsad till respektive lands territorium.
Jag anser att det här finns betänkligheter, och det är också den synpunkt som företräds i betänkandet och utskottet för rättsliga frågor och den inre marknaden. Principen om allmängiltighet, som idealiskt sett bör höra till logiken för den inre marknaden och skapandet av en enhetlig europeisk rättslig ram, störs därigenom på ett sätt som inte är sakligt oavvisligt, så som är fallet i de ovan skildrade särskilda bestämmelserna. Detta gäller i varje fall för sådana sekundärförfaranden som skall inledas efter påbörjandet av huvudförfarandet – detta är mycket viktigt. Här har ju också konkursen fått effekt för filialen i och med att den inleds vid platsen för den huvudsakliga verksamheten. Av den anledningen föreslås i mitt betänkande att man i dessa fall, där ett huvudförfarande redan har inletts, endast medger ett ytterligare förfarande som sekundärförfarande när detta godkänns av förvaltaren i huvudförfarandet.
Med denna inskränkning skulle man ytterligare betona en sammanhängande enhetlig europeisk rättslig utveckling. I den riktningen gick för övrigt också yttrandena från utskottet för medborgerliga fri- och rättigheter samt rättsliga och inrikes frågor, och även andra yttranden talar mot flera förfaranden. De innebär ytterligare komplikationer och problem med avgränsningen. Förslaget förklaras inte så mycket av sakskäl som av tvånget att söka efter en enhällig kompromiss. Jag anser att parlamentet här bör betona andra saker, och jag vill därför också be kollegerna, som här har föreslagit flera ändringsförslag, att än en gång överväga denna punkt.
Andra förslag rör klargöranden, exempelvis med tanke på värnandet av juridiska personers självständighet m.m. Avslutningsvis vill jag rikta ett tack till Finland och Tyskland, vars förtjänstfulla initiativ ligger till grund för förslaget. Med denna förordning regleras i konkurslagstiftningen samtliga regler om lagkonflikter på ett kompakt, avslutande och bindande vis som en europeisk rättslig norm, medan man tillvaratar de nationella rättsordningarna i sak. Detta är ett genombrott och kan enligt min åsikt utgöra en förebild."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"forum"13,5,8,1,7,6
"forum shopping"2,11
"forum shopping?"9
"lex concursus"13,8,1,2,10,3,12,7,11,9,6
"lex concursus,"5
"shopping"13,1,7,6
"shopping)"5
"shopping,"8
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples