Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-02-03-Speech-4-112"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20000203.2.4-112"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Les propositions de modification du Conseil nous inspiraient de fortes réserves.
En effet, comment expliquer qu'il faille augmenter le nombre des juges du tribunal de première instance, que l'on sait surchargé, quand, dans le même temps, on se propose d'augmenter son champ de compétences. Les effets de la première mesure seront, de facto, réduits à néant par la seconde.
Certains diront que la perfection n'est pas de ce monde, mais un bref rappel historique devrait leur permettre de mieux comprendre nos réserves :
Le 1er janvier 1995, le Conseil est revenu sur l'augmentation du nombre de juges inscrite dans l'article 17 du traité d'adhésion du 24 juin 1994.
En mai 1995, dans la phase préparatoire du traité d'Amsterdam, le TPI, inquiet de l'augmentation persistante du volume de recours, insistait déjà sur la nécessité de prendre des mesures "faute de quoi, le Tribunal ne saurait bientôt plus satisfaire au mieux au principe de bonne administration de la justice et assurer la mission qui lui a été confiée … dans des conditions telles que la protection des justiciables s'en trouverait compromise".
Or qu'a-t-on fait à Amsterdam ? Rien dans ce sens, au contraire le fardeau s'est alourdi avec une extension de la compétence juridictionnelle communautaire dans le cadre du troisième pilier. Vous conviendrez en outre que les textes votés par notre Assemblée en appellent toujours à la juridiction communautaire, y compris pour la Charte des droits fondamentaux en cours d'élaboration.
Le passage de 15 à 21 juges au TPI et la récente possibilité qui lui a été reconnue de statuer, sur certaines affaires, en formation de juge uniquene sont pas des solutions mais de simples leurres consentis de mauvaise grâce, qui nous exposent à des prises de conscience tardives.
Ces propositions ne sont donc pas à la hauteur des enjeux, elles traduisent une fuite en avant qui exigerait à terme de porter les effectifs à plusieurs centaines de juges. Nous ne pouvons y consentir, car une telle dérive vers une Europe des juges nuit au bon exercice de la démocratie dans nos États.
Le temps nous semble donc venu d'engager une réflexion de fond pour mettre de l'ordre dans le système juridictionnel communautaire et garantir une justice de qualité. Cette question est indissociable de la réflexion en cours sur la hiérarchie des normes et une meilleure application du principe de subsidiarité. La Conférence intergouvernementale qui s'annonce n'est-elle pas la meilleure opportunité qui puisse être ?"@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Vi var meget forbeholdne over for Rådets ændringsforslag.
Derfor er tiden efter vores mening inde til, at vi gør os nogle omhyggelige overvejelser for at skabe orden i Fællesskabets retssystem og sikre et retsvæsen af høj kvalitet. Dette spørgsmål er uløseligt forbundet med de igangværende overvejelser om bestemmelsernes rangorden og en bedre anvendelse af subsidiaritetsprincippet. Er den regeringskonference, der skal finde sted, ikke den bedste lejlighed, man kunne tænke sig?
Hvordan skal man nemlig forklare, at det er nødvendigt at øge antallet af dommere ved Retten i Første Instans, som man ved er overbebyrdet, når man samtidig sætter sig for at udvide dens kompetenceområde? Virkningen af den første foranstaltning vil reelt blive ophævet af den anden foranstaltning.
Nogle vil sige, at intet er perfekt her i verden, men et kort historisk tilbageblik burde gøre det muligt for dem at forstå vores forbehold.
Den 1. januar 1995 vendte Rådet tilbage til den forøgelse af antallet af dommere, der er omhandlet i artikel 17 i tiltrædelsestraktaten af 24. juni 1994.
I maj 1995, da Amsterdam-traktaten var under forberedelse, understregede Retten i Første Instans, som var bekymret over den stadige stigning i antallet af klager, allerede nødvendigheden af, at der blev truffet nogle foranstaltninger. I modsat fald ville Retten kort tid efter ikke længere være i stand til at leve bedst muligt op til princippet om god retsforvaltning eller at varetage den opgave, man har betroet den, og der ville opstå nogle betingelser, som ville gå ud over borgernes retsbeskyttelse.
Men hvad gjorde man i Amsterdam? Man gjorde ingenting i den retning. Arbejdsbyrden blev tværtimod større, fordi man udvidede Fællesskabets domskompetence inden for rammerne af den tredje søjle. De må desuden give mig ret i, at de tekster, Parlamentet vedtager, hele tiden henviser til Fællesskabets domskompetence, også når det gælder det charter om grundlæggende rettigheder, som er under udarbejdelse.
Overgangen fra 15 til 21 dommere i Retten i Første Instans og den mulighed, man for nylig gav Retten for at dømme med én enkelt dommer i visse sager, er ikke løsninger, men simpelt selvbedrag, som man modvilligt er gået med til, og hvor vi risikerer en for sen bevidstgørelse.
Disse forslag er således ikke på højde med det, der står på spil, og de fremskynder tingene på en måde, der på længere sigt vil gøre det nødvendigt at øge personalet til flere hundrede dommere. Det kan vi ikke bifalde, for at komme ud på et sådant sidespor, der går i retning af et "dommernes Europa", går ud over en korrekt demokratisk praksis i vores lande."@da1
"Die Änderungsvorschläge des Rates sind bei uns auf starke Vorbehalte gestoßen.
Wie will man denn erklären, daß die Zahl der Richter beim Gericht erster Instanz aufgestockt werden muß, weil es überlastet ist, wenn man gleichzeitig vorhat, seinen Zuständigkeitsbereich zu erweitern? Damit würden die Effekte der ersten Maßnahme durch die zweite wieder hinfällig.
Man mag uns entgegenhalten, es sei eben nichts vollkommen in dieser Welt, aber ein kurzer Blick in die Geschichte macht vielleicht unsere Vorbehalte etwas verständlicher:
Am 1. Januar 1995 kam der Rat auf die Frage der Erhöhung der Zahl der Richter zurück, wie sie in Artikel 17 der Beitrittsakte vom 24. Juni 1994 vorgesehen war.
Im Mai 1995 in der Vorbereitungsphase für den Vertrag von Amsterdam wies das Gericht erster Instanz, das angesichts der ständigen Zunahme der Zahl der Rechtssachen besorgt war, bereits auf die Notwendigkeit hin, Maßnahmen zu ergreifen, und äußerte die Befürchtung, daß andernfalls das Gericht bald nicht mehr in der Lage wäre, der Rechtsverwaltung und der Erfüllung der ihm übertragenen Aufgaben ordnungsgemäß nachzukommen, so daß der Schutz der der Gerichtsbarkeit unterliegenden Personen in Frage gestellt wäre.
Was tat man in Amsterdam? Nichts in dieser Richtung, im Gegenteil die Belastung nahm mit der Ausweitung der gemeinschaftlichen Rechtsprechungskompetenz im Rahmen des dritten Pfeilers noch zu. Sie werden im übrigen anerkennen, daß die von unserem Hause gebilligten Texte stets auf die gemeinschaftliche Rechtsprechung Bezug nehmen, was auch für die derzeit in Vorbereitung befindliche Charta der Grundrechte gilt.
Die Aufstockung der Zahl der Richter am Gericht erster Instanz von 15 auf 21 und die unlängst eingeführte Möglichkeit, in bestimmten Rechtssachen als Einzelrichter zu entscheiden, sind keine Lösungen, sondern nur Täuschungsmanöver, nach denen es ein böses Erwachen geben wird.
Diese Vorschläge werden also den Herausforderungen nicht gerecht, sie sind Ausdruck einer Flucht nach vorn, die es langfristig erforderlich machen würde, die Zahl der Richter auf mehrere hundert zu erhöhen. Dem können wir nicht zustimmen, denn ein solches Abgleiten in ein Europa der Richter wäre dem ordnungsgemäßen Funktionieren der Demokratie in unseren Staaten abträglich.
Wir halten also die Zeit für gekommen, grundlegend darüber nachzudenken, wie man Ordnung in das gemeinschaftliche Rechtsprechungssystem bringen und eine Justiz von hoher Qualität gewährleisten kann. Diese Frage ist untrennbar verbunden mit den derzeitigen Überlegungen über die Hierarchie der Normen und eine bessere Anwendung des Subsidiaritätsprinzips. Wäre die bevorstehende Regierungskonferenz hierfür nicht die beste Gelegenheit?"@de7
"Διατηρούμε σοβαρές επιφυλάξεις έναντι των προτάσεων τροποποίησης του Συμβουλίου.
Είναι πράγματι ανεξήγητο πως, ενώ πρέπει να αυξήσουμε τον αριθμό των δικαστικών του Πρωτοδικείου των Ευρωπαϊκών Κοινοτήτων λόγω, ως γνωστόν, υπερβολικού φόρτου εργασίας, προτείνεται παράλληλα να επεκταθεί το πεδίο αρμοδιοτήτων του. Τα αποτελέσματα του πρώτου μέτρου θα αναιρεθούν εκ των πραγμάτων από το δεύτερο.
Ορισμένοι θα πουν πως τίποτα δεν είναι τέλειο σε αυτόν τον κόσμο, όμως μια σύντομη ιστορική αναδρομή θα τους επιτρέψει να κατανοήσουν καλύτερα τις επιφυλάξεις μας:
Την 1η Ιανουαρίου 1995 το Συμβούλιο έθεσε και πάλι το θέμα της αύξησης του αριθμού των δικαστών που ορίζεται στο άρθρο 17 της Συνθήκης Προσχώρησης της 24ης Ιουνίου 1994.
Τον Μάιο του 1995, στο στάδιο προπαρασκευής της Συνθήκης του Άμστερνταμ, το Πρωτοδικείο, ανήσυχο λόγω της συνεχούς αύξησης του όγκου των προσφυγών, επέμενε ήδη στην ανάγκη να ληφθούν μέτρα “διαφορετικά το Δικαστήριο θα αδυνατεί σύντομα να ανταποκριθεί με τον καλύτερο τρόπο στην αρχή χρηστής απονομής δικαιοσύνης και να εκπληρώνει την αποστολή που του ανατέθηκε · συνθήκες υπό τις οποίες πιθανόν να διακυβευθεί η προστασία όσων προσφεύγουν”.
Τι κάναμε όμως στο Άμστερνταμ; Τίποτα προς αυτή την κατεύθυνση. Αντίθετα, η συμφόρηση του δικαιοδοτικού οργάνου επιδεινώθηκε με μια επέκταση της κοινοτικής δικαστικής αρμοδιότητας στο πλαίσιο του τρίτου πυλώνα. Θα συμφωνήσετε εξάλλου πως τα κείμενα που εγκρίνονται από το Κοινοβούλιό μας παραπέμπουν πάντα στα δικαστήρια των Ευρωπαϊκών Κοινοτήτων, ακόμα και για τον υπό κατάρτιση Χάρτη των Θεμελιωδών Δικαιωμάτων.
Η αύξηση του αριθμού των δικαστών του Πρωτοδικείου των Ευρωπαϊκών Κοινοτήτων από 15 σε 21 και η δυνατότητα που του παρασχέθηκε πρόσφατα να αποφαίνεται επί ορισμένων υποθέσεων συνεδριάζοντας ως μονομελέςδεν αποτελούν λύσεις παρά απλά δέλεαρ που δόθηκαν απρόθυμα και τις συνέπειες των οποίων θα συνειδητοποιήσουμε όταν θα είναι αργά.
Οι προτάσεις αυτές δεν είναι επομένως αντάξιες όσων διακυβεύονται και μαρτυρούν μια υπεκφυγή που θα απαιτήσει μακροπρόθεσμα την αύξηση του αριθμού των δικαστών σε πολλές εκατοντάδες. Δεν μπορούμε να αποδεχθούμε τις εν λόγω προτάσεις, γιατί μια τέτοια παρέκκλιση προς μια Ευρώπη των δικαστών βλάπτει τη χρηστή άσκηση της δημοκρατίας στα κράτη μας.
Θεωρούμε επομένως πως ήρθε η ώρα να προβληματιστούμε σε βάθος προκειμένου να βάλουμε τάξη στο κοινοτικό δικαστικό σύστημα και να εγγυηθούμε μια ποιοτική δικαιοσύνη. Το θέμα αυτό είναι αδιάρρηκτα συνδεδεμένο με τον υφιστάμενο προβληματισμό για την ιεράρχηση των κανόνων και μια καλύτερη εφαρμογή της αρχής της επικουρικότητας. Θα υπάρξει άραγε καλύτερη ευκαιρία από την επικείμενη Διακυβερνητική Διάσκεψη;"@el8
"We have serious reservations about the Council’s proposed amendments.
How can we talk of increasing the sphere of competence of the Court of First Instance when we know that we need to increase the number of judges in that Court because it is overstretched? The first measure would in fact cancel out the effects of the latter.
Some people will say that perfection is not a realistic aim, but a brief look at the background should make our reservations more understandable to them:
On 1 January 1995, the Council went back on the decision to increase the number of judges laid down in Article 17 of the Accession Treaty of 24 June 1994.
In May 1995, during the preparatory phase of the Treaty of Amsterdam, the CFI, concerned about the persistent increase in the volume of cases, was already insisting on the need to take measures ‘without which the Court would soon cease to be able to fully satisfy the principle of the proper administration of justice and to fulfil its assigned role … in conditions likely to compromise the protection of parties subject to trial.’
So what was done at Amsterdam? In that respect, nothing. On the contrary, extending the Community’s legal competence within the framework of the third pillar has increased the burden. You will agree, furthermore, that the texts adopted by this House always call for Community jurisdiction, and that includes for the Charter of Fundamental Rights which is currently being drawn up.
The increase in the number of CFI judges from 15 to 21 and the opportunity it has recently been accorded to have a single judge rule on specific casesare not real solutions but mere decoys, grudgingly granted, which we have become aware of after the fact.
Consequently, these proposals do not live up to the issues at stake. They represent a downward spiral which in the long term would require the number of judges to be increased to several hundred. We cannot agree to this, since such a sidelong shift towards a Europe of the Judges is detrimental to the proper exercise of democracy in our States.
The time has come, we feel, for in-depth consideration of how to put the Community system of jurisdiction in order and to guarantee a fitting quality of justice. This question cannot be dealt with separately from the current thinking on the hierarchy of norms and the better application of the principle of subsidiarity. Is the forthcoming Intergovernmental Conference not the ideal opportunity for this?"@en3
"(FR) Las propuestas de modificación del Consejo nos inspiraban importantes reservas.
Creemos que ha llegado el momento de comprometer una reflexión de fondo para poner orden en el sistema jurisdiccional comunitario y garantizar una justicia de calidad. Esta cuestión es inseparable de la reflexión en curso sobre la jerarquía de normas y una mejor aplicación del principio de subsidiariedad. La Conferencia Intergubernamental que se anuncia, ¿no es la mejor oportunidad que puede darse?
En efecto, cómo explicar que sea necesario aumentar el número de jueces del Tribunal de Primera Instancia, al que sabemos sobrecargado, cuando al mismo tiempo se propone aumentar el campo de competencias. Los efectos de la primera medida quedarán, de hecho, reducidos a la nada por la segunda.
Algunos dirán que la perfección no pertenece a este mundo, pero un breve recordatorio histórico debería permitirles comprender mejor nuestras reservas:
El 1 de enero de 1995, el Consejo volvió sobre el aumento del número de jueces incluido en el artículo 17 del Tratado de Adhesión del 24 de junio de 1994.
En mayo de 1995, en la fase preparatoria del Tratado de Amsterdam, el TPI, preocupado por el aumento persistente del volumen de recursos, insistía ya en la necesidad de adoptar medidas “sin las cuales, el Tribunal ya no podría satisfacer al máximo el principio de buena administración de la justicia y garantizar la misión que se le ha confiado... en condiciones tales que la protección de los justiciables se encontraría comprometida”.
Por tanto, ¿Qué se ha hecho en Amsterdam? Nada en este sentido, al contrario, la carga ha aumentado con una extensión de la competencia jurisdiccional comunitaria en el marco del tercer pilar. Convendrán ustedes por otra parte que los textos votados por esta Asamblea apelan siempre a la jurisdicción comunitaria, incluyendo la Carta de derechos fundamentales en fase de elaboración.
El paso de quince a veintiún jueces en el TPI y la reciente posibilidad que se le ha reconocido de decidir, sobre algunos asuntos, como juzgadono son soluciones sino simples señuelos aceptados de mala gana que nos exponen a concienciaciones tardías.
Estas propuestas no están por tanto a la altura de los desafíos, traducen una huida hacia adelante que exigiría a plazo aumentar los colaboradores en varios cientos de jueces. No podemos aceptarlo, ya que una deriva así hacia una Europa de los jueces daña el buen ejercicio de la democracia en nuestros Estados."@es12
"Suhtaudumme neuvoston muutosehdotuksiin erittäin suurella varauksella.
Näyttää siis tulleen aika ryhtyä pohtimaan perusteellisesti, miten yhteisön oikeusjärjestelmä voidaan panna järjestykseen ja miten voidaan varmistaa tuomioistuimen laadukas toiminta. Tätä kysymystä ei voida erottaa siitä meneillään olevasta keskustelusta, joka koskee säädösten hierarkiaa ja toissijaisuusperiaatteen parempaa soveltamista. Eikö tuleva hallitustenvälinen konferenssi ole paras mahdollinen tilaisuus tähän tarkoitukseen?
Miten on selitettävissä se, että ylikuormitetun ensimmäisen asteen tuomioistuimen tuomarien määrää halutaan lisätä, ja samanaikaisesti kuitenkin ehdotetaan, että tuomioistuimen toimivaltuuksia laajennettaisiin. Toinen ehdotus todellisuudessa mitätöi ensimmäisen ehdotuksen vaikutukset.
Jotkut varmaan sanovat, että mikään ei ole täydellistä, mutta pieni muistutus menneistä tapahtumista auttaa teitä varmaan ymmärtämään paremmin varauksellista suhtautumistamme:
1. tammikuuta 1995 neuvosto otti uudelleen esille tuomarien lukumäärän lisäämisen, joka sisällytettiin 24. kesäkuuta 1994 liittymistä koskevan sopimuksen 17 artiklaan.
Jo toukokuussa 1995 Amsterdamin sopimuksen valmisteluvaiheessa ensimmäisen asteen tuomioistuin, joka oli huolissaan valitusten määrän jatkuvasta kasvamisesta, korosti tarvetta ryhtyä toimiin, sillä muutoin tuomioistuin ei pian olisi enää pystynyt toteuttamaan parhaansa mukaan oikeudenkäytön moitteettoman hallinnon periaatetta eikä huolehtimaan siitä tehtävästä, joka sille oli annettu, koska olosuhteet olivat sellaiset, jotka olisivat voineet vaarantaa tuomiovallan piiriin kuuluvien suojelemisen.
Mitä sitten tehtiin Amsterdamissa? Tämän osalta ei mitään, päinvastoin lisättiin taakkaa laajentamalla yhteisön tuomioistuinten toimivaltaa kolmannen pilarin asioissa. Sitä paitsi te varmaan myönnätte, että parlamentin hyväksymät tekstit nojautuvat aina yhteisön lainsäädäntöön, myös tekeillä olevan perusoikeuskirjan osalta.
Ensimmäisen asteen tuomioistuimen tuomarien lisääminen 15 tuomarista 21:een ja äskettäin tuomioistuimelle annettu mahdollisuus toimia tietyissä tapauksissa yhden tuomarin kokoonpanossaeivät ole ratkaisuja, vaan ainoastaan syöttejä, joihin on vastahakoisesti tartuttu ja jotka ovat osoituksena siitä, että asiat on tiedostettu myöhäisessä vaiheessa.
Nämä ehdotukset eivät siis vastaa tavoitteita, vaan ne merkitsevät ratkaisujen siirtämistä, mikä edellyttäisi sitä, että tietyn ajan kuluttua tuomarien määrää pitäisi nostaa useisiin satoihin. Emme voi suostua tähän, sillä ajautuminen tällaiseen tuomarien Eurooppaan vahingoittaisi jäsenvaltioittemme demokratiaa."@fi5
"Nutriamo forti riserve sulle proposte di modifica del Consiglio.
Come spiegare che, proprio mentre si chiede di aumentare il numero dei giudici del tribunale di prima istanza (che come sappiamo è oberato di lavoro), allo stesso tempo si propone di ampliare le sue competenze? Gli effetti della prima misura, di fatto, sarebbero annullati dalla seconda.
Alcuni sostengono che la perfezione non è di questo mondo, ma un breve
storico dovrebbe consentire loro di comprendere meglio le nostre riserve.
Il primo gennaio 1995 il Consiglio è ritornato sulla questione dell'aumento del numero dei giudici previsto dall'articolo 17 del Trattato di adesione del 24 giugno 1994.
Nel maggio 1995, durante la fase preparatoria del Trattato di Amsterdam, il tribunale di prima istanza, preoccupato per il costante aumento del numero dei ricorsi, insisteva già sulla necessità di adottare misure specifiche "senza le quali il tribunale non avrebbe più potuto soddisfare al meglio il principio della buona amministrazione della giustizia, e adempiere la missione affidatagli… in tali condizioni la tutela degli imputati ne sarebbe compromessa".
Ora, che cosa è stato fatto ad Amsterdam? Da questo punto di vista assolutamente niente; al contrario, il carico di lavoro è aumentato ulteriormente, con un'estensione della competenza giurisdizionale comunitaria nel quadro del terzo pilastro. Converrete inoltre che i testi votati dalla nostra Assemblea si richiamano sempre alla giurisdizione comunitaria, e lo stesso vale per la Carta dei diritti fondamentali che è in corso di elaborazione.
L'aumento del numero dei giudici del tribunale di prima istanza da 15 a 21, e la possibilità di deliberare su alcune questioni in qualità di giudice unico, che è stata riconosciuta di recente, non rappresentano soluzioni reali ma semplici illusioni, concesse di mala grazia, che ci espongono a tardive prese di coscienza.
Queste proposte non sono dunque all'altezza della posta in gioco: riflettono piuttosto una fuga in avanti che, alla fin fine, renderebbe necessario portare l'organico a varie centinaia di giudici. Non possiamo permetterlo, perché una tale deriva verso un'Europa dei giudici nuoce al buon esercizio della democrazia nei nostri Stati.
I tempi ci sembrano maturi per riflettere a fondo su questo tema, e riportare l'ordine nel sistema giurisdizionale comunitario, in modo da garantire la qualità della giustizia. La questione è legata alla riflessione in corso sulla gerarchia delle norme e sulla migliore applicazione del principio di sussidiarietà. La Conferenza intergovernativa che si terrà fra breve non è forse la migliore occasione che ci viene offerta?"@it9
"We have serious reservations about the Council’s proposed amendments.
How can we talk of increasing the sphere of competence of the Court of First Instance when we know that we need to increase the number of judges in that Court because it is overstretched? The first measure would in fact cancel out the effects of the latter.
Some people will say that perfection is not a realistic aim, but a brief look at the background should make our reservations more understandable to them:
On 1 January 1995, the Council went back on the decision to increase the number of judges laid down in Article 17 of the Accession Treaty of 24 June 1994.
In May 1995, during the preparatory phase of the Treaty of Amsterdam, the CFI, concerned about the persistent increase in the volume of cases, was already insisting on the need to take measures ‘without which the Court would soon cease to be able to fully satisfy the principle of the proper administration of justice and to fulfil its assigned role … in conditions likely to compromise the protection of parties subject to trial.’
So what was done at Amsterdam? In that respect, nothing. On the contrary, extending the Community’s legal competence within the framework of the third pillar has increased the burden. You will agree, furthermore, that the texts adopted by this House always call for Community jurisdiction, and that includes for the Charter of Fundamental Rights which is currently being drawn up.
The increase in the number of CFI judges from 15 to 21 and the opportunity it has recently been accorded to have a single judge rule on specific casesare not real solutions but mere decoys, grudgingly granted, which we have become aware of after the fact.
Consequently, these proposals do not live up to the issues at stake. They represent a downward spiral which in the long term would require the number of judges to be increased to several hundred. We cannot agree to this, since such a sidelong shift towards a Europe of the Judges is detrimental to the proper exercise of democracy in our States.
The time has come, we feel, for in-depth consideration of how to put the Community system of jurisdiction in order and to guarantee a fitting quality of justice. This question cannot be dealt with separately from the current thinking on the hierarchy of norms and the better application of the principle of subsidiarity. Is the forthcoming Intergovernmental Conference not the ideal opportunity for this?"@lv10
"Wij staan zeer terughoudend jegens de wijzigingsvoorstellen van de Raad.
Men wil het aantal rechters van het Gerecht van eerste aanleg vergroten omdat ze nu te zwaar belast worden. Tegelijkertijd wil men echter deze rechters een groter aantal bevoegdheden geven. Hoe vallen deze twee zaken met elkaar te rijmen? De gevolgen van de eerste maatregel worden immers
door de tweede maatregel tenietgedaan.
Sommigen zullen beweren dat een perfecte situatie in deze wereld niet te verwezenlijken valt, maar als we kort naar de geschiedenis van dit vraagstuk kijken, wordt duidelijk waarom wij ons terughoudend opstellen.
Op 1 januari 1995 is de Raad teruggekomen op zijn besluit het aantal rechters overeenkomstig artikel 17 van de Toetredingsakte van 24 juni 1994 te vergroten.
In mei 1995 heeft het Gerecht van eerste aanleg tijdens de voorbereidingen op het Verdrag van Amsterdam benadrukt dat er maatregelen getroffen moesten worden. Het Gerecht van eerste aanleg was immers ongerust over de constante toename van het aantal beroepen. Zouden de benodigde maatregelen niet getroffen worden, dan zou het Gerecht al snel niet meer in staat zijn aan het beginsel van goed beheer te voldoen. Bovendien zou het Gerecht de hem toevertrouwde taken, zoals het beschermen van de rechtspraak, niet meer kunnen uitvoeren.
Wat is er in Amsterdam besloten? Niets dat het geconstateerde probleem uit de weg kan helpen. De werklast is daarentegen gegroeid omdat de communautaire rechtsbevoegdheden in het kader van de derde pijler zijn toegenomen. U moet verder erkennen dat in de teksten die door ons Parlement worden aangenomen altijd een beroep wordt gedaan op de communautaire wetten, met inbegrip van het Handvest van de grondrechten dat op dit moment wordt opgesteld.
Er heeft zich een aantal veranderingen voorgedaan. Het aantal rechters van het Gerecht van eerste aanleg is toegenomen van 15 tot 21. Verder mag het Gerecht met betrekking tot een aantal zaken voortaan in volle samenstelling of onder één rechter zitting houden. Dit zijn geen echte, maar op zijn hoogst schijnbare oplossingen waarvan we ons pas in een laat stadium bewust worden.
Deze voorstellen zijn dus ontoereikend. Ze vormen slechts een tijdelijke oplossing en zullen op termijn tot de benoeming van enkele honderden rechters leiden. Een dergelijke situatie is voor ons onacceptabel. Zo'n Europa van rechters zou immers het goede functioneren van de democratie in onze lidstaten in de weg staan.
Het wordt dus tijd dat we ons gaan afvragen hoe we orde op zaken kunnen stellen in het communautaire rechtsstelsel en een kwalitatief goede rechtspraak kunnen verwezenlijken. Dit hangt nauw samen met het actuele vraagstuk van de hiërarchie van normen en de verbeterde toepassing van het subsidiariteitbeginsel. Vormt de aankomende intergouvernementele conferentie niet de beste gelegenheid om orde op zaken te stellen en deze kwalitatief goede rechtspraak te realiseren?"@nl2
"As propostas de modificação do Conselho inspiravam fortes reservas da nossa parte.
De facto, como explicar que seja necessário aumentar o número de juízes do Tribunal de Primeira Instância, que sabemos estar sobrecarregado quando, ao mesmo tempo, é proposto um aumento do seu âmbito de competências? Os efeitos da primeira medida serão, na verdade, reduzidos a nada pela segunda.
Algumas pessoas poderão dizer que a perfeição não pertence a este mundo, mas um breve apanhado histórico deveria permitir-lhes melhor compreenderem as nossas reservas:
Em 1 de Janeiro de 1995, o Conselho manifestou-se contra o aumento do número de juízes inscrito no artigo 17º do Tratado de Adesão de 24 de Junho de 1994.
Em Maio de 1995, na fase preparatória do Tratado de Amesterdão, o TPI, preocupado com o aumento constante do volume de recursos, insistia na necessidade de medidas “na ausência das quais o Tribunal, dentro de pouco tempo, não poderia satisfazer o princípio de boa administração da justiça e garantir a missão que lhe foi confiada...em condições que não colocassem em causa a protecção das pessoas sujeitas à sua jurisdição”.
Ora, que se fez em Amesterdão? Nada neste sentido, pelo contrário, o fardo tornou-se mais pesado, com uma extensão da competência jurisdicional comunitária no âmbito do terceiro pilar. Por outro lado, concordareis que os textos aprovados pela nossa assembleia remetem sempre para a jurisdição comunitária, inclusive para a Carta dos Direitos Fundamentais em fase de elaboração.
A passagem de 15 para 21 juízes no TPI e a recente possibilidade que lhe foi reconhecida de decidir em formação de juiz singularnão são soluções mas apenas logros consentidos de má vontade, que nos expõem a tomadas de consciência tardias.
Estas propostas não estão, portanto, à altura daquilo que está em jogo, antes traduzem uma fuga para a frente que exigiria, a longo prazo, o aumento do número de juízes para várias centenas. Não podemos permiti-lo, pois essa deriva para uma Europa dos juízes é prejudicial ao correcto exercício da democracia nos nossos Estados.
Parece-nos, assim, que chegou a altura de dar início a uma reflexão de fundo a fim de pôr uma certa ordem no sistema jurisdicional comunitário e garantir uma justiça de qualidade. Esta questão é indissociável da reflexão em curso sobre a hierarquia das normas e a melhor aplicação do princípio de subsidiariedade. Não é a próxima Conferência Intergovernamental a melhor oportunidade para isso?"@pt11
"Rådets förslag till ändringar har väckt starka reservationer från vår sida.
Enligt vår mening verkar det vara dags att inleda ett grundläggande reflektionsarbete för att få ordning på gemenskapens rättssystem och garantera en rättskipning med kvalitet. Den frågan går inte att särskilja från den pågående reflektionen om en normhierarki och en bättre tillämpning av subsidiariteten. Är inte den kommande regeringskonferensen det bästa tänkbara tillfället?
För hur kan man förklara att det behövs fler domare vid förstainstansrätten, som man vet är överbelastad, och samtidigt föreslå att rättens behörighetsområde skall utökas? Den första åtgärdens effekter tillintetgörs de facto av den andra.
Vissa skulle säga att det inte finns något sådant som perfektion, men en kort historisk påminnelse borde göra det lättare för dem att förstå våra förbehåll:
Den 1 januari 1995 tog rådet åter upp frågan om ett ökat antal domare i enlighet med artikel 17 i anslutningsfördraget av den 24 juni 1994.
Redan under förberedelsen av Amsterdamfördraget i maj 1995 oroades förstainstansrätten över det ständigt ökande antalet mål, och insisterade på att det krävs åtgärder, "i annat fall kan rätten snart inte till fullo uppfylla principen om god rättsförvaltning och ombesörja det uppdrag som den har anförtrotts … omständigheterna är sådana att skyddet av dem som står i kontakt med rättvisan kan äventyras".
Vad gjorde man då i Amsterdam? Ingenting i den riktningen; tvärtom ökade bördan då gemenskapens rättsliga befogenheter utökades inom områden som tillhör den tredje pelaren. Ni är dessutom överens om att de texter som kammaren röstar igenom alltid vädjar om en domsrätt för gemenskapen, även när det gäller stadgan om de grundläggande rättigheterna som just nu utarbetas.
Det är ingen lösning att förstainstansrätten får 21 domare i stället för 15 eller att rätten, som nyligen, bereds möjligheten att i vissa ärenden vara domför med en domare, det är helt enkelt illusioner som man motvilligt har gått med på och som utsätter oss för alltför sent påkomna insikter.
Dessa förslag är således inte i nivå med det som står på spel, de är ett uttryck för att man går för snabbt fram genom att på sikt kräva flera hundra domare. Vi kan inte gå med på det, eftersom tendensen till ett domarnas Europa skadar ett gott utövande av demokratin i våra stater."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"FR"8
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples