Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-02-03-Speech-4-094"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20000203.2.4-094"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
".
"Car il savait ce que cette foule en joie ignorait, et qu'on peut lire dans les livres, que le bacille de la peste ne meurt ni ne disparaît jamais, qu'il peut rester pendant des dizaines d'années endormi dans les meubles et le linge, qu'il attend patiemment dans les chambres, les caves, les malles, les mouchoirs et les paperasses, et que, peut-être, le jour viendrait où, pour le malheur et l'enseignement des hommes, la peste réveillerait ses rats et les enverrait mourir dans une cité heureuse"
C'est par ces phrases qu'Albert Camus, au terme d'un long récit allégorique décrivant le difficile combat des habitants d'Oran contre la peste, nous rappelle, au sortir de la Seconde guerre mondiale, que la lutte contre le nazisme, "la peste brune" comme on l'appelait alors, ne peut comporter de victoire définitive. Que la haine raciale, la violence xénophobe, la peur et le refus de la différence, parce qu'ils plongent leurs racines dans ce qu'il y a de plus sordide en l'homme, peuvent à tout moment ressurgir et dominer dans n'importe quel groupe humain.
C'est en ce sens que les événements auxquels nous assistons en Autriche doivent être considérés comme tragiques. Pour la première fois depuis la Seconde guerre mondiale, un parti ouvertement pro-nazi, raciste et xénophobe est aux portes du pouvoir dans un pays d'Europe. Face à cette menace, qui porte en elle la négation de l'idée même qui est au cœur de la construction européenne, rien ne doit peser : ni les arguties juridiques sur ce que permet ou non le traité, ni les interrogations légitimes sur le droit d'ingérence, ni le dérisoire respect d'une démocratie formelle, et surtout pas le sentiment d'impuissance qui nous saisit devant un événement que nous refusons de toute la force de nos convictions, mais dont la maîtrise nous échappe.
Élu d'un département français d'Outremer, La Réunion, terre de métissage et de brassage, dont la population s'est forgée au cours des trois derniers siècles par l'apport successif d'Européens, de Noirs d'Afrique ou de Madagascar, d'engagés venus de l'Inde ou du Pakistan ou encore de Chinois, j'éprouve tous les jours la vérité profonde du mot de Saint-Exupéry : "Si tu diffères de moi, mon frère, loin de me léser, tu m'enrichis !". C'est une diversité humaine qui fait notre principale richesse, et c'est la raison pour laquelle je me dois de traquer et de condamner, partout où il se présente, tout ce qui peut y porter atteinte.
Pour toutes ces raisons, j'ai voté avec détermination la résolution soumise à notre Assemblée sur la constitution du gouvernement en Autriche."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
""
" (Thi han vidste det, som denne glade forsamling ikke vidste, og som man kan læse i bøger, at pestens bacille aldrig dør og aldrig forsvinder, at den kan sove i mange år i møbler og linned, at den venter tålmodigt i kamre, kældre, kufferter, lommetørklæder og papirer, og at den dag måske kommer, hvor pesten til menneskenes skade og oplysning vågner sine rotter og sender dem ud for at dø i en lykkelig by.)
Det er med disse ord, at Albert Camus som afslutning på en lang allegorisk beskrivelse af Orans indbyggeres vanskelige kamp mod pesten minder os om, at kampen mod nazismen, "den brune pest" som den blev kaldt dengang, ikke definitivt kan vindes. At racehadet, volden mod fremmede, angsten for og afvisningen af det ukendte til hver en tid kan dukke op til overfladen og dominere en hvilken som helst gruppe mennesker, fordi hadet, volden og angsten har rødder i det mest ækle i mennesket.
Det er derfor, hændelserne i Østrig skal ses som tragiske. For første gang siden Anden Verdenskrig står et åbenlyst pronazistisk, racistisk og fremmedfjendtligt parti på tærsklen til magten i et europæisk land. Over for en sådan trussel, der i sig selv er en benægtelse af selve den grundlæggende idé bag den europæiske konstruktion, skal intet stå i vejen, hverken det juridiske ordkløveri om, hvad traktaten tillader og ikke tillader, de legitime spørgsmål om retten til at blande sig, den parodiske respekt for et formelt demokrati og især ikke den følelse af afmagt, der rammer os, når vi står ansigt til ansigt med en hændelse, som vi af al kraft og overbevisning afviser, men som vi ikke kan kontrollere.
Som folkevalgt fra et fransk oversøisk departement, la Réunion, et område med krydsninger og blandinger, hvor befolkningen er blevet smeltet sammen gennem de seneste tre århundreder under skiftende indflydelse af europæere, sorte fra Afrika eller Madagaskar, soldater fra Indien, Pakistan eller måske endda Kina, føler jeg hver eneste dag den dybe sandhed i Saint-Exypéry's ord:
(Min broder, du krænker mig ikke, hvis du er anderledes end jeg - du beriger mig!) Det er den menneskelige mangfoldighed, der er vores primære rigdom, og derfor skylder jeg mig selv at forfølge og fordømme alt det, der kan krænke den.
Af alle disse grunde har jeg med bestemthed stemt for det beslutningsforslag, der er blevet fremlagt for Parlamentet, om dannelsen af regeringen i Østrig."@da1
".
„Denn er wußte, was dieser fröhlichen Menge unbekannt war und was in den Büchern zu lesen steht: daß der Pestbazillus niemals ausstirbt oder verschwindet, sondern jahrzehntelang in den Möbeln und der Wäsche schlummern kann, daß er in Zimmern, Kellern, Koffern, Taschentüchern und alten Papieren geduldig wartet und vielleicht der Tag kommen wird, an dem die Pest zum Unglück und zur Belehrung der Menschen ihre Ratten wecken und erneut aussenden wird, damit sie in einer glücklichen Stadt sterben.“
Mit diesen Worten erinnert Albert Camus kurz nach dem Zweiten Weltkrieg am Ende einer langen allegorischen Erzählung über den schweren Kampf der Bewohner Orans gegen die Pest daran, daß es im Kampf gegen den Nazismus, die „braune Pest“ – wie man damals sagte – keinen endgültigen Sieg gibt. Daß Rassenhaß, fremdenfeindliche Gewalt, Angst vor dem Anderen und dessen Ablehnung, die ihre Wurzeln in den niedrigsten Wesenszügen des Menschen haben, jederzeit in jeder Gruppe von Menschen wieder aufleben und die Vorherrschaft gewinnen können.
Von diesem Standpunkt aus müssen die Ereignisse, die wir in Österreich erleben, als tragisch betrachtet werden. Zum erstenmal seit dem Zweiten Weltkrieg steht eine offen pronazistische, rassistische und fremdenfeindliche Partei in einem europäischen Land vor den Toren der Macht. Angesichts dieser Gefahr, die die Negation der ureigensten Idee des europäischen Aufbauwerks in sich trägt, dürfen wir uns von nichts aufhalten lassen – nicht von den juristischen Spitzfindigkeiten darüber, was der Vertrag zuläßt und was nicht, nicht von den legitimen Fragen zum Recht auf Einmischung, nicht von der lächerlichen Achtung vor formaler Demokratie und vor allem nicht von dem Gefühl der Ohnmacht, das uns angesichts eines Ereignisses befällt, das wir aus vollster Überzeugung ablehnen, doch auf das wir keinen Einfluß haben.
Als Abgeordneter des französischen Überseedepartements La Réunion, einem Schmelztiegel, dessen Bevölkerung im Verlaufe der letzten drei Jahrhunderte aus Europäern, Schwarzafrikanern, Madagassen, Vertragsarbeitern aus Indien und Pakistan und auch Chinesen hervorgegangen ist, erlebe ich tagtäglich die tiefe Wahrheit des Ausspruches von Saint-Exupéry: „Wenn du anders als ich bist, mein Bruder, dann werde ich dadurch nicht zurückgesetzt, sondern im Gegenteil bereichert.“ Unser größter Reichtum ist die Vielfalt der Menschheit, und daher fühle ich mich verpflichtet, alles, was sich ihr entgegenstellt, wo immer es auch auftritt, aufzuspüren und zu verurteilen.
Aus all diesen Gründen habe ich entschlossen für die unserem Hause vorgelegte Entschließung über die Regierungsbildung in Österreich gestimmt."@de7
""Διότι γνώριζε αυτό που αγνοούσε το χαρούμενο πλήθος, και μπορεί να διαβάσει κανείς στα βιβλία ότι ο βάκιλος της πανούκλας δεν πεθαίνει ούτε εξαφανίζεται ποτέ, μπορεί να παραμένει για δεκάδες χρόνια σε χειμερία νάρκη μέσα στα έπιπλα και στα ασπρόρουχα, να περιμένει υπομονετικά στα δωμάτια, στα υπόγεια, στα μπαούλα, στα μαντήλια, στα χαρτιά, και ίσως έλθει μια μέρα που, για κακή τύχη και προς γνώση των ανθρώπων, η πανούκλα θα ξυπνούσε τα τρωκτικά της και θα τα έστελνε να πεθάνουν σε μια ευτυχισμένη πολιτεία."
Με τις φράσεις αυτές ο Albert Camus, μέσω μιας μακράς αλληγορικής αφήγησης που περιγράφει τη δύσκολη μάχη των κατοίκων του Oran ενάντια στην πανώλη, μας υπενθυμίζει στο τέλος του Δευτέρου Παγκοσμίου Πολέμου ότι στον αγώνα ενάντια στον ναζισμό, ενάντια στη "μαύρη πανούκλα" όπως ονομαζόταν τότε, δεν υπάρχει οριστική νίκη. Το φυλετικό μίσος, η βία λόγω της ξενοφοβίας, ο φόβος και η άρνηση της διαφορετικότητας μπορούν ανά πάσα στιγμή να επανεμφανισθούν και να κυριαρχήσουν σε οποιαδήποτε ομάδα ανθρώπων, διότι απλώνουν τις ρίζες τους στο πιο χαμερπές τμήμα της ανθρώπινης ύπαρξης.
Υπό αυτό το πρίσμα τα γεγονότα που παρακολουθούμε να εκτυλίσσονται στην Αυστρία πρέπει να θεωρηθούν τραγικά. Για πρώτη φορά από τον Δεύτερο Παγκόσμιο Πόλεμο ένα κόμμα ανοικτά φιλοναζιστικό, ρατσιστικό και ξενόφοβο βρίσκεται στα πρόθυρα της εξουσίας σε μια ευρωπαϊκή χώρα. Απέναντι σε αυτή την απειλή, η οποία ενέχει την άρνηση της ίδιας της θεμελιώδους ιδέας της ευρωπαϊκής οικοδόμησης, τίποτα δεν μπορεί να επηρεάσει τις αποφάσεις μας: ούτε οι νομικοί σχολαστικισμοί για το τι επιτρέπει ή όχι η Συνθήκη ούτε τα εύλογα ερωτήματα σχετικά με το δικαίωμα παρέμβασης ούτε ο γελοίος σεβασμός μιας κατ' επίφασιν δημοκρατίας, και κυρίως όχι το αίσθημα αδυναμίας που μας καταλαμβάνει μπροστά σε ένα γεγονός που αρνούμαστε με όλη τη δύναμη της ψυχής μας, αλλά του οποίου ο έλεγχος ξεπερνά τις δυνάμεις μας.
Ως εκλεγμένος αντιπρόσωπος ενός γαλλικού υπερπόντιου διαμερίσματος, της Réunion, μιας γης πληθυσμιακών επιμιξιών και αναμείξεων, ο πληθυσμός της οποίας διαμορφώθηκε κατά τη διάρκεια των τριών τελευταίων αιώνων με τη διαδοχική συμβολή των Ευρωπαίων, των Μαύρων της Αφρικής και της Μαδαγασκάρης και των εθελοντών από την Ινδία, το Πακιστάν ή ακόμη και από την Κίνα, διαπιστώνω καθημερινά την ουσιαστική αλήθεια της φράσης του Saint-Exupéry: "Εάν διαφέρεις από μένα αδελφέ μου, αντί να με ζημιώνεις με πλουτίζεις!". Η ανθρώπινη διαφοροποίηση αποτελεί τον πρωταρχικό πλούτο μας, και για τον λόγο αυτό δεσμεύομαι να καταδιώκω και να καταδικάζω οτιδήποτε μπορεί να την πλήξει, όπου κι αν εμφανίζεται.
Για όλους αυτούς τους λόγους υπερψήφισα με αποφασιστικότητα το ψήφισμα που υποβλήθηκε στο Σώμα μας σχετικά με τον σχηματισμό κυβέρνησης στην Αυστρία."@el8
"“He knew what those jubilant crowds did not know but could have learned from books: that the plague bacillus never dies or disappears for good; that it can lie dormant for years and years in furniture and linen-chests; that it bides its time in bedrooms, cellars, trunks, and bookshelves; and that perhaps the day would come when, for the bane and the enlightening of men, it would rouse up its rats again and send them forth to die in a happy city.”
It is with these phrases that Albert Camus, at the close of the long allegorical novel describing the difficult fight of the citizens of the town of Oran against the plague, reminds us, at the close of the Second World War, that the fight against Nazism, “the brown plague” as it was termed at the time, could not enjoy a definitive victory. That because racial hatred, xenophobic violence, fear and rejection of what is different, have deep roots in all that is basest in humanity, they may re-emerge at any moment and take over any group of human beings.
In this light, the events we are seeing in Austria must be seen as tragic. For the first time since the Second World War, a party which is openly pro-Nazi, racist and xenophobic has gained access to power in a European country. Confronted with this threat, which carries with it the negation of the very idea which lies at the heart of the construction of Europe, nothing must deter us: not the legal quibbling about what the treaty does or does not permit, not the legitimate questions about the right to intervene, not the derisory respect for formal democracy, and, above all, not the feeling of powerlessness which grips us in the face of an event which we reject with all the force of our convictions but which we are powerless to control.
As the representative for a French overseas department, the island of Réunion, a land of racial and ethnic intermixing, where the population has been forged in the course of the last three centuries by the successive contributions of Europeans, blacks from Africa or Madagascar, enlisted men from India or Pakistan, or even Chinese, every day I experience the profound truth of the remark by Saint-Exupéry, “In being different to me, you are not doing me harm, brother, but enriching me!” This human diversity is our main sources of wealth, and this is the reason why it is my duty to track down and to condemn anything which may be harmful to it, wherever it may exist.
For all these reasons I voted most decidedly in favour of the resolution before this House on the formation of the government in Austria."@en3
"(FR)
“Porque sabía lo que esa chusma ignoraba, lo que se puede leer en los libros, que el bacilo de la peste no muere ni desaparece jamás, que durante decenas de años puede permanecer latente en los muebles y la ropa, que espera pacientemente en las habitaciones, las cuevas, los baúles, los pañuelos, los papeluchos, y que puede que llegue el día en que, para desgracia y enseñanza de los hombres, la peste despierte a sus ratas y las mande a morir en una ciudad feliz”.
Con estas frases Albert Camus, tras un largo relato alegórico que describe la difícil lucha de los habitantes de Orán contra la peste, nos recuerda al cabo de la Segunda Guerra mundial que la contienda contra el nazismo, “la peste negra”, como se le llamaba entonces, no puede tener una victoria definitiva. El odio racial, la violencia xenófoba, el miedo a la diferencia y el rechazo a ella hunden sus raíces en lo más sórdido del ser humano, y por lo tanto pueden resurgir en cualquier momento e imponerse en cualquier grupo humano.
En este sentido los acontecimientos que se desarrollan en Austria deben considerarse trágicos. Por primera vez desde la Segunda Guerra mundial, un partido abiertamente pronazi, racista y xenófobo está a las puertas del poder en un país de Europa. Frente a esta amenaza, que implica la negación de la propia idea que está en el corazón de la construcción europea, nada puede tener ningún peso: ni las argucias jurídicas sobre lo que permite o no permite el Tratado, ni los interrogantes legítimos sobre el derecho de injerencia, ni el ridículo respeto a una democracia formal, y sobre todo no debe pesar el sentimiento de impotencia que nos invade ante un hecho que rechazamos con toda la fuerza de nuestras convicciones, pero que no podemos controlar.
He sido elegido en un departamento francés de Ultramar, Reunión, tierra de mestizaje, de mezclas, cuya población se forjó a lo largo de los tres últimos siglos con el aporte de europeos, negros africanos o de Madagascar, personas contratadas en India o Pakistán, o incluso llegadas de China, y por ello experimento todos los días la verdad profunda de la frase de Saint-Éxupéry: “¡Si eres distinto de mí, hermano, antes que dañarme me enriqueces!”. La diversidad humana es la que hace nuestra principal riqueza, y es la razón por la que debo perseguir y condenar todo lo que la ponga en peligro, se presente donde se presente.
Por todas estas razones he votado con convencimiento la resolución sometida a nuestra Asamblea acerca de la constitución del Gobierno de Austria."@es12
""Hän tiesi, mitä riemussaan remuava väkijoukko ei tiennyt ja mistä se, joka tahtoi, sai lukea kirjoista; ruttobasilli ei kuole eikä häviä milloinkaan, se voi jäädä kymmeniksi vuosiksi uniseen elämäänsä huonekaluihin ja vaatteisiin, se voi odottaa kärsivällisesti asuinhuoneissa, kellareissa, matkalaukussa, nenäliinoissa ja jätepapereissa, ja saattaa tulla päivä, jolloin se ihmisten onnettomuudeksi ja varoitukseksi ajaa rottansa kuolemaan keskelle onnessaan pahaa aavistamatonta kaupunkia."
Tällaisin sanoin, joilla kuvaillaan pitkän allegorian avulla Oranin kaupungin asukkaiden vaikeaa taistelua ruttoa vastaan, Albert Camus muistuttaa meitä toisen maailmansodan päättyessä siitä, että natsismin, eli "ruskean ruton", joksi sitä silloin kutsuttiin, vastainen taistelu ei voi johtaa lopulliseen voittoon. Rotuviha, ulkomaalaisiin kohdistuva väkivalta, pelko ja erilaisuuden torjuminen, koska niillä on juuret syvällä ihmisen pimeissä puolissa, voivat hetkellä millä hyvänsä päästä pinnalle ja vallalle missä tahansa ihmisryhmässä.
Tässä mielessä Itävallassa näkemiämme tapahtumia on pidettävä traagisina. Ensimmäisen kerran toisen maailmansodan jälkeen avoimesti natsimyönteinen, rasistinen ja ulkomaalaisia vastustava puolue on pääsemässä valtaan jossakin Euroopan maassa. Tämän uhan edessä, jolla tarkoitan Euroopan rakentamisessa tärkeänä pidetyn perusajatuksen kieltämistä, mikään vastaväite ei ole riittävä: eivät oikeudelliset kiemurat siitä, mikä on perussopimuksen mukaista ja mikä ei, eivät oikeutetut kysymykset oikeudesta puuttua sisäisiin asioihin, ei naurettava muodollisen demokratian kunnioittaminen eikä varsinkaan voimattomuuden tunne, joka valtaa meidät, kun olemme tekemisissä sellaisen tapahtuman kanssa, jonka vakaumuksemme syvällä rintaäänellä torjumme, mutta jota emme hallitse täysin.
Koska minut on valittu Ranskan merentakaisesta departementista, Réunionista, joka on rotujen sekoittumisen aluetta ja jonka väestö on muotoutunut kolmen viime vuosisadan kuluessa eurooppalaisen, Pohjois-Afrikan tai Madagaskarin mustan väestön sekä Intiasta ja Pakistanista tulleiden pestimiesten seuratessa toinen toisiaan kiinalaisiakaan unohtamatta, voin joka päivä todeta Saint-Exupéryn sanojen syvällisen totuudenmukaisuuden: "Veljeni, jos olet erilainen kuin minä, sinä et vahingoita vaan rikastat minua!" Juuri inhimillinen moninaisuus on tärkein rikkautemme, ja siksi minun on ajettava takaa moninaisuutta vahingoittavia pyrkimyksiä, missä tahansa niitä esiintyykään, ja tuomittava ne.
Kaikista näistä syistä äänestin päättäväisesti parlamentin käsiteltäväksi annetun Itävallan hallitusneuvotteluja koskevan päätöslauselman puolesta."@fi5
".
“Perché egli sapeva ciò che la folla in festa ignorava, e che si può leggere nei libri, sapeva che il bacillo della peste non muore né scompare mai, che può rimanere per decenni sopito nei mobili e nella biancheria, che attende con pazienza nelle camere, nelle cantine, nelle valigie, nei fazzoletti e tra le vecchie carte e che, forse, verrà un giorno in cui, per la sventura e l’ammaestramento degli uomini, la peste risveglierà i suoi ratti e li invierà a morire in una città felice”.
Con queste frasi, al termine di un lungo racconto allegorico della dura lotta degli abitanti di Orano contro la peste, Albert Camus ci ricorda - al termine della seconda guerra mondiale - che la lotta contro il nazismo, “la peste bruna” come la si chiamava allora, non può risolversi in una vittoria definitiva. Ci ricorda che l’odio razziale, la violenza xenofoba, la paura e il rifiuto della differenza, per il fatto che affondano le loro radici in ciò che di più sordido vi è nell’uomo, possono riemergere in ogni momento e dettare legge in qualsivoglia gruppo umano.
E’ per questo motivo che gli accadimenti ai quali assistiamo in Austria devono essere giudicati tragici. Per la prima volta dalla seconda guerra mondiale un partito apertamente favorevole al nazismo, razzista e xenofobo è alle soglie del potere in un paese d’Europa. Di fronte a questa minaccia, che racchiude in sé la negazione dell’idea stessa della costruzione europea, niente può contare: né le sottigliezze giuridiche a proposito di quello che il Trattato consente o no, né le interrogazioni legittime sul diritto di ingerenza, né il rispetto risibile di una democrazia formale e, soprattutto, non il senso di impotenza che ci coglie dinanzi ad un avvenimento che noi respingiamo con tutta la forza delle nostre convinzioni, ma che sfugge al nostro controllo.
Quale deputato di un dipartimento francese d’oltremare, La Réunion, terra di incroci e mescolanze, la cui popolazione si è forgiata gradualmente nel corso degli ultimi tre secoli grazie all’apporto di europei, neri d’Africa o del Madagascar, di volontari venuti dall’India o dal Pakistan o ancora cinesi, vivo ogni giorno la verità profonda della parola di Saint-Exupéry: “ Se sei diverso da me, fratello, non mi arrechi danno, ma anzi mi rendi più ricco”. La diversità umana è la nostra principale ricchezza ed è la ragione per cui devo combattere e condannare, ovunque si presenti, tutto ciò che può minacciarla.
Per tutti questi motivi ho votato con decisione la risoluzione presentata alla nostra Assemblea sulla formazione del governo in Austria."@it9
"“He knew what those jubilant crowds did not know but could have learned from books: that the plague bacillus never dies or disappears for good; that it can lie dormant for years and years in furniture and linen-chests; that it bides its time in bedrooms, cellars, trunks, and bookshelves; and that perhaps the day would come when, for the bane and the enlightening of men, it would rouse up its rats again and send them forth to die in a happy city.”
It is with these phrases that Albert Camus, at the close of the long allegorical novel describing the difficult fight of the citizens of the town of Oran against the plague, reminds us, at the close of the Second World War, that the fight against Nazism, “the brown plague” as it was termed at the time, could not enjoy a definitive victory. That because racial hatred, xenophobic violence, fear and rejection of what is different, have deep roots in all that is basest in humanity, they may re-emerge at any moment and take over any group of human beings.
In this light, the events we are seeing in Austria must be seen as tragic. For the first time since the Second World War, a party which is openly pro-Nazi, racist and xenophobic has gained access to power in a European country. Confronted with this threat, which carries with it the negation of the very idea which lies at the heart of the construction of Europe, nothing must deter us: not the legal quibbling about what the treaty does or does not permit, not the legitimate questions about the right to intervene, not the derisory respect for formal democracy, and, above all, not the feeling of powerlessness which grips us in the face of an event which we reject with all the force of our convictions but which we are powerless to control.
As the representative for a French overseas department, the island of Réunion, a land of racial and ethnic intermixing, where the population has been forged in the course of the last three centuries by the successive contributions of Europeans, blacks from Africa or Madagascar, enlisted men from India or Pakistan, or even Chinese, every day I experience the profound truth of the remark by Saint-Exupéry, “In being different to me, you are not doing me harm, brother, but enriching me!” This human diversity is our main sources of wealth, and this is the reason why it is my duty to track down and to condemn anything which may be harmful to it, wherever it may exist.
For all these reasons I voted most decidedly in favour of the resolution before this House on the formation of the government in Austria."@lv10
"“Hij wist immers wat de juichende menigte niet wist en wat wij in de boeken kunnen lezen, namelijk dat de pestbacil nooit sterft of verdwijnt, maar gedurende tientallen jaren in meubelen en linnengoed in leven kan blijven, dat ze geduldig wacht in slaapkamers, kelders, koffers, zakdoeken of paperassen en dat misschien de dag komt waarop, tot onheil en lering van de mens, de pest haar ratten wekt en ze naar een gelukkige stad zendt om daar te sterven.”
Met die woorden, aan het einde van een lang allegorisch verhaal over de moeilijke strijd van de inwoners van Oran tegen de pest, herinnert Albert Camus ons er kort na de Tweede Wereldoorlog aan dat de strijd tegen het nazisme, de bruine pest zoals men die toen noemde, nooit een definitieve overwinning oplevert. Hij herinnert eraan dat rassenhaat, xenofoob geweld, angst en afwijzing van wat anders is, in de laagste instincten van de mens wortelen en daarom elk ogenblik opnieuw de kop op kunnen steken en zich van elke groep mensen meester kunnen maken.
In die zin zijn de huidige gebeurtenissen in Oostenrijk tragisch. Voor het eerst sedert de Tweede Wereldoorlog staat een openlijk nazistische, racistische en xenofobe partij in een Europees land op het punt aan de macht te komen. Tegenover die dreiging, die de negatie van de idee van de Europese integratie zelf in zich draagt, mogen wij ons door niets van de wijs laten brengen: niet door de juridische spitsvondigheden over wat het Verdrag al dan niet toestaat, niet door de rechtmatige vragen over het recht op inmenging, niet door het bespottelijke respect voor een schijndemocratie en vooral niet door het gevoel van onmacht dat ons overvalt bij het gadeslaan van een gebeurtenis die wij met alle kracht van onze overtuiging veroordelen, maar waaraan wij niets kunnen doen.
Ik ben gekozen in een Frans overzees departement, namelijk La Réunion, een smeltkroes waar de bevolking in de voorbije drie eeuwen is ontstaan uit Europeanen, zwarten uit Afrika en Madagaskar en migranten uit India, Pakistan en China. Ik ervaar elke dag de waarheid van de woorden van Saint-Exupéry: “Broeder, hoewel je van mij verschilt, schaad je mij niet, maar verrijk je mij!” Onze menselijke verscheidenheid is onze grootste rijkdom. Daarom acht ik het mijn plicht overal alles te veroordelen wat die rijkdom kan aantasten. Om al die redenen heb ik vastberaden voor de resolutie gestemd die ons Parlement over de samenstelling van de regering in Oostenrijk was voorgelegd."@nl2
".
"Porque sabia o que aquela multidão eufórica ignorava, e que podemos ler nos livros: que o bacilo da peste não morre, nem desaparece nunca; que pode permanecer durante dezenas de anos adormecido nos móveis e nas roupas; que espera pacientemente nos quartos, nas caves, nas arcas, nos lenços e nas pilhas de papel; e que, talvez, chegue o dia em que, para infelicidade e aprendizagem dos homens, a peste acorde os seus ratos e os envie para a morte numa cidade feliz".
Foi com estas frases que o escritor francês Albert Camus, no final de um longo relato alegórico que descrevia o difícil combate dos habitantes de Oran contra a peste, nos recordou, no rescaldo da Segunda Guerra Mundial, que a luta contra o nazismo, "a peste castanha", como então era apelidada em França, não permite vitórias definitivas. Recordava-nos que o ódio racial, a violência xenófoba, o medo e a recusa da diferença, porque mergulham as suas raízes no que há de mais sórdido no homem, podem, a qualquer momento, ressurgir e dominar qualquer grupo humano.
É neste contexto que os acontecimentos a que assistimos na Áustria devem ser considerados trágicos. Pela primeira vez, desde a Segunda Guerra Mundial, um partido abertamente pro-nazi, racista e xenófobo está às portas do poder num país da Europa. Face a esta ameaça, que traz consigo a negação da ideia que está no cerne da própria construção europeia, nada se deve interpor: nem as argúcias jurídicas sobre o que o Tratado permite ou não fazer; nem as interrogações legítimas sobre o direito de ingerência; nem o irrisório respeito por uma democracia formal; nem, sobretudo, o sentimento de impotência que se apodera de nós diante de acontecimentos que recusamos com toda a força das nossas convicções, mas cujo domínio nos escapa.
Na qualidade de eleito por um departamento ultramarino francês, a Reunião, terra de mestiçagem e de fusão, cuja população se forjou durante os últimos três séculos graças ao sucessivo afluxo de europeus, de negros oriundos de África ou de Madagáscar, de trabalhadores vindos da Índia ou do Paquistão, ou ainda de chineses, sinto todos os dias a verdade profunda das palavras de Saint-Exupéry: "Se és diferente de mim, meu amigo, longe de me lesar, enriqueces-me!". É a diversidade humana que constitui a nossa principal riqueza, e é esta a razão pela qual tenho a obrigação de perseguir e condenar, onde quer que apareça, tudo o que possa ameaçá-la.
Por todas estas razões, votei com determinação a favor da resolução submetida à nossa assembleia sobre a constituição do Governo austríaco."@pt11
""Ty han visste det som den jublande skaran var okunnig om och som man kan läsa om i böcker, nämligen att pestens bacill aldrig vare sig dör eller försvinner, att den under decennier kan slumra i möbler och källare, koffertar, näsdukar och pappersluntor och att den dag måhända skulle komma, då pesten, människorna till olycka och varnagel, ånyo skulle väcka sina råttor och sända dem ut att dö i en lycklig stad."
Med dessa ord avslutar Albert Camus en lång allegorisk berättelse som beskriver Oraninvånarnas svåra kamp mot pesten, för att efter andra världskrigets slut påminna oss om att kampen mot nazismen – "den bruna pesten" som den då kallades – inte kan krönas med en definitiv seger. Att rashatet, det främlingsfientliga våldet, rädslan och avvisandet av det annorlunda alltid kan återuppstå och komma att dominera vilken grupp av människor som helst, eftersom det är något som bottnar i människans lägsta sidor.
Det är i denna bemärkelse de aktuella händelserna i Österrike måste betraktas som tragiska. För första gången sedan andra världskriget står ett öppet pronazistiskt, rasistiskt och främlingsfientligt parti på tröskeln till makten i ett europeiskt land. Inför detta hot – som i sig bär på ett förnekande av det europeiska byggets centrala idé – får ingenting stå i vägen: varken juridiska hårklyverier om vad fördraget tillåter och inte tillåter eller legitima frågetecken kring rätten till inblandning, eller en löjeväckande respekt för en formell demokrati, och framför allt inte den känsla av maktlöshet som griper oss inför en händelse som vi med våra övertygelsers fulla kraft vägrar att acceptera, men som vi inte har någon kontroll över.
Som förtroendevald från ett franskt utomeuropeiskt departement, La Réunion, en sammansmältningens och blandningens jordmån där befolkningen under de tre senaste seklerna har formats av successiva tillskott av européer, svarta från Afrika och Madagaskar, soldater från Indien och Pakistan och till och med kineser, upplever jag varje dag den djupaste sanningen i Saint-Exupérys ord: "Om du är olik mig, min bror, gör du mig inte illa, nej långt därifrån, du berikar mig!". Det är den mänskliga mångfalden som har skapar vår främsta rikedom, och därför är det min plikt att förfölja och fördöma allt som kan kränka den – var den än visar sig.
Av alla dessa skäl har jag med stor beslutsamhet röstat för den resolution om den österrikiska regeringsbildningen som lagts fram i kammaren."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
""Si tu diffères de moi, mon frère, loin de me léser, tu m'enrichis!""1
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples