Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/2000-01-20-Speech-4-215"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.20000120.13.4-215"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Monsieur le Président, chers collègues, permettez-moi d'abord de dire que je trouve un peu dommage que le débat sur "Pékin + 5" ait déjà été repoussé en fin de session parlementaire il y a un mois, comme l'est à nouveau "Femmes et sciences". Dès qu'il s'agit des femmes, il semblerait que l'on repousse toujours la discussion à la fin de tous les débats. Je le regrette.
Monsieur le Président, chers collègues, à la lecture du rapport de Mme McNally nous savons immédiatement que nous touchons là une question essentielle. "Femmes et sciences" est un titre qui pourrait être trompeur, si on le rangeait dans une liste à jamais incomplète de "Femmes et …" tel ou tel sujet : l'énumération est nécessaire mais parfois inopérante pour expliquer l'importance d'un problème. Or nous abordons ici une question essentielle qui agite depuis des siècles la controverse sur l'égalité des sexes. Les femmes peuvent-elles avoir une raison semblable à celle des hommes ? Les femmes sont-elles capables d'une activité scientifique ? D'aucuns en doutent encore et pourtant la réponse est désormais et pour toujours : oui. Mais là commencent les difficultés. Si la situation des femmes dans le domaine scientifique est préoccupante, c'est en raison d'une série de problèmes difficiles à régler. La science, activité symbolique, reste un privilège masculin, exactement comme la responsabilité politique. On retrouve les mêmes blocages lorsqu'il s'agit de partager le pouvoir politique comme celui de la pensée. Dans les deux cas, le pouvoir masculin est en jeu. Proposons alors les mêmes remèdes, tels que l'instauration de la parité en politique tentée par certains pays de l'Union.
Les filles réussissent excellemment à l'école et rien ne justifie qu'elles soient si peu nombreuses dans le monde de la recherche. Les obstacles à la carrière scientifique sont extérieurs à la recherche elle-même. En d'autres termes, il ne suffit pas d'accéder à l'espace scientifique, encore faut-il que cet espace fasse une place aux femmes, autre que celle d'éternelles invitées, comme le faisait si bien remarquer le colloque d'avril 1998 organisé par la Commission. L'orientation scolaire et universitaire reste une énigme en matière d'égalité des sexes. Les sciences exactes s'organisent souvent de manière à décourager les filles. La mixité des apprentissages, autant que l'éventuel sexisme des enseignants, des parents et des institutions sont des difficultés loin d'être résolues. Quant aux sciences humaines, elles n'auront de sens que si elles intègrent la nécessité de réfléchir à la dimension "homme-femme" dans tous les problèmes sociaux et humains. Il faut évidemment avoir une vision large de la science et il faut savoir qu'on ne peut pas penser la société sans introduire la dimension "homme-femme".
Nous sommes aujourd'hui loin du compte. Le rapport de Mme McNally, dont j'apprécie la complétude autant que la complexité, me paraît important, car il insiste sur les remèdes, si ce n'est sur les solutions, au problème que constitue le difficile exercice de la science, à savoir notamment des données, chiffrées bien sûr, sur la présence de femmes dans les différentes filières, bourses et diplômes, l'instauration de mesures contraignantes pour développer la présence des femmes dans la recherche, autant que la promotion d'études sur les mécanismes de la discrimination sexuelle, la mise en place dans les directions générales de la Commission de groupes de travail et d'instances de vigilance. Je me réjouis que ce rapport n'ait omis ni le problème du pouvoir des femmes dans la science, …"@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, kære kolleger, tillad mig indledningsvis at anføre, at jeg finder det beklageligt, at debatten om Beijing +5-processen i forbindelse med samlingen i december måned figurerede som sidste punkt på dagsordenen, ligesom vi i dag oplever, at debatten om "Kvinder og videnskab" er sidste punkt på dagsordenen. Der er en kedelig tendens til, at kvinderelaterede spørgsmål altid optræder som sidste punkt i debatten.
Hr. formand, kære kolleger, den foreliggende betænkning af McNally omhandler et væsentligt spørgsmål. Titlen "Kvinder og videnskab" kunne være vildledende. Ser vi den som et punkt på en uendelig liste over emner beskrevet som "Kvinder og …", må vi sige, at en sådan opregning kan være nødvendig, men den er sjældent særlig hensigtsmæssig, hvis vi vil påpege vigtigheden af et givet emne. Og emnet for den foreliggende betænkning
vigtigt. Vi berører et emne, som i århundreder har givet anledning til debat om kønnenes ligestilling. Kan kvinders forstand ligestilles med mænds? Kan kvinder udføre videnskabeligt arbejde? Spørgsmålene rejses stadig, men svaret er og bliver et rungende ja. Men dermed begynder også alle vanskelighederne. Når kvindernes situation i forhold til videnskaberne giver anledning til bekymring, skyldes det en række problemer, som kun vanskeligt lader sig løse. Videnskaben er et område med betydelig symbolværdi, og det er et domæne, som er forbeholdt mændene, ganske som det politiske domæne. Vi oplever de samme fastlåste situationer, når det drejer sig om at dele den politiske magt, som når det drejer sig om at dele "tankens magt". I begge tilfælde er det mændenes magt, der står på spil. Vi kunne derfor foreslå, at man på begge områder anvendte samme metoder for at løse problemerne. Eksempelvis har nogle af EU's medlemslande indført et paritetsprincip, når det gælder det politiske domæne.
Pigerne klarer sig fremragende i skolen, og der er ingen umiddelbar grund til, at de kun i så ringe antal optræder inden for forskningsverdenen. Forklaringen skal søges uden for forskningsverdenen, hvor vi finder de forhold, der lægger hindringer i vejen for en videnskabelig karriere. Det er med andre ord ikke nok at skaffe sig adgang til det videnskabelige domæne. Det er også nødvendigt, at der inden for dette domæne skabes rum for kvinderne, og vel at mærke ikke blot rum for gæsteoptræden, som det så udmærket blev formuleret i forbindelse med den konference, Kommissionen arrangerede i april 1998. Skolernes og de højere læreanstalters læseplaner er kilde til stadig undren, når det gælder ligestilling mellem kønnene. De naturvidenskabelige fag er ofte tilrettelagt på en måde, som ikke appellerer til pigerne. Fællesundervisning og en kønsdiskriminerende holdning, som eventuelt præger underviserne, forældrene og institutionerne, er problemer, som endnu langtfra er løst. De humanistiske videnskaber derimod medtænker pr. definition kønsdimensionen, når sociale og menneskelige problemstillinger behandles. Beskæftiger man sig med humaniora, må man nødvendigvis anlægge et rummeligt syn på videnskaben, og al tale om samfundet rummer en kønsdimension.
Problemerne er langtfra løst. Den foreliggende betænkning af McNally er imidlertid både udførlig og kompleks og et særdeles vigtigt indlæg i debatten. Betænkningen påpeger om ikke løsninger så dog en række midler, som kan tages i anvendelse i forhold til problemet kvinder og videnskab. Betænkningen anfører således eksempelvis data (behørigt underbygget med tal og statistikker), som viser kvinders repræsentation i forbindelse med forskellige brancher, stipendiater og afgangseksaminer. I betænkningen stilles endvidere forslag om foranstaltninger, som vil sikre kvinderne øget repræsentation inden for forskningen, som vil fremme forskningen i kønsdiskriminerende mekanismer, og som vil etablere arbejdsgrupper og kontrolenheder inden for Kommissionens generaldirektorater. Det glæder mig, at betænkningen også rejser spørgsmål som kvinders magt inden for videnskabelige discipliner …"@da1
"Herr Präsident, liebe Kolleginnen und Kollegen, gestatten Sie mir zunächst, zum Ausdruck zu bringen, daß ich es bedauerlich finde, daß die Aussprache über „Peking + 5“ vor einem Monat auf das Ende der Sitzungsperiode verschoben wurde, wie dies auch wieder bei „Frauen und Wissenschaft“ der Fall war. Sobald es sich um die Frauen handelt, scheint die Diskussion immer an das Ende verschoben zu werden, was ich nur bedauern kann.
Beim Lesen des Berichts von Frau McNally ist sogleich festzustellen, daß es dabei um eine grundlegende Frage geht. „Frauen und Wissenschaft“ ist ein Titel, der irreführend sein könnte, wenn man ihn im Zusammenhang mit der unerschöpflichen Liste von „Frauen und ...“ dieses oder jenes Thema sehen würde. Eine solche Aufzählung ist zwar notwendig, doch zuweilen nicht geeignet, um die Bedeutung eines Problems zu verdeutlichen. Hier geht es jedoch um eine Grundfrage, die schon seit Jahrhunderten in der Kontroverse über die Gleichheit der Geschlechter gestellt wird: Haben Frauen einen Verstand, der dem männlichen vergleichbar ist? Sind Frauen zu wissenschaftlicher Tätigkeit fähig? Einige bezweifeln dies immer noch, doch die Antwort steht bereits jetzt für immer fest. Sie lautet ja. Doch damit fangen die Schwierigkeiten erst an. Die Situation der Frauen im wissenschaftlichen Bereich ist besorgniserregend, weil es eine Reihe von schwer zu regelnden Problemen gibt. Die Wissenschaft als symbolische Tätigkeit bleibt ein männliches Privileg, genau wie die politische Verantwortung. Bei der Teilung der Macht im Bereich der Wissenschaft stößt man auf die gleichen Widerstände wie bei der Teilung der politischen Macht. In beiden Fällen geht es um die männliche Vormacht. Wir sollten daher die gleichen Mittel anwenden, wie z. B. die Einführung der Parität im politischen Bereich, wie das von einigen Unionsländern versucht wird.
Die Mädchen erreichen ausgezeichnete Leistungen in der Schule, und es gibt daher keine Rechtfertigung dafür, daß ihre Zahl in der Wissenschaft so gering ist. Die Hindernisse für eine wissenschaftliche Laufbahn liegen außerhalb der Wissenschaft selbst. Anders gesagt, es reicht nicht, Zugang zum Wissenschaftsbetrieb zu erhalten, sondern dieser muß den Frauen auch einen Platz bieten, der sich nicht auf den von ewigen Gästen beschränkt, wie dies auf dem von der Kommission im April 1998 durchgeführten Kolloquium so treffend formuliert wurde. Die Schul- und Studienberatung bleibt hinsichtlich der Gleichstellung der Geschlechter ein Rätsel. Die Naturwissenschaften sind vielfach so organisiert, daß Mädchen abgeschreckt werden. Die Koedukation sowie der eventuelle Sexismus der Lehrkräfte, der Eltern und Institutionen stellen Schwierigkeiten dar, die bei weitem noch nicht gelöst sind. Die Humanwissenschaften ihrerseits werden erst dann ihrem Auftrag gerecht, wenn sie die Notwendigkeit der Untersuchung der geschlechterspezifischen Dimension bei allen sozialen und menschlichen Problemen einbeziehen. Natürlich ist eine breite Auffassung von der Wissenschaft erforderlich, und es muß berücksichtigt werden, daß die Gesellschaft nicht analysierbar ist ohne die Berücksichtigung der geschlechterspezifischen Dimension.
Doch davon sind wir heute noch weit entfernt. Der Bericht von Frau McNally, dessen Vollständigkeit ich ebenso schätze wie seine Komplexität, ist meiner Meinung nach bedeutsam, da er die Lösungsansätze bzw. die Lösungen für das Problem der schwierigen Ausübung der Wissenschaft in den Vordergrund stellt, d. h. insbesondere Zahlenangaben über den Prozentsatz der Frauen in den einzelnen Laufbahnen, bei Stipendien und Diplomen, die Einführung von verbindlichen Maßnahmen zur Erhöhung des Anteils der Frauen in der Forschung sowie die Förderung von Studien über die Mechanismen der sexuellen Diskriminierung, die Einrichtung von Arbeitsgruppen und Überwachungsinstanzen in den Generaldirektionen der Kommission. Erfreut stelle ich auch fest, daß in diesem Bericht weder das Problem der Macht der Frauen in der Wissenschaft übergangen worden ist..."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, αγαπητοί συνάδελφοι, επιτρέψτε μου καταρχάς να εκφράσω τη λύπη μου για το γεγονός ότι η συζήτηση σχετικά με το "Πεκίνο + 5" είχε ήδη αναβληθεί πριν από ένα μήνα για το τέλος της κοινοβουλευτικής συνόδου και το ίδιο συνέβη για την έκθεση "Γυναίκες και επιστήμη". Όταν πρόκειται για γυναίκες, φαίνεται ότι αναβάλλουμε μονίμως την συζήτηση για το τέλος όλων των συνεδριάσεων. Λυπάμαι γι' αυτό.
Κύριε Πρόεδρε, αγαπητοί συνάδελφοι, διαβάζοντας την έκθεση της κυρίας McNally αντιλαμβανόμαστε αμέσως ότι θίγεται ένα πολύ ουσιαστικό θέμα. Ο τίτλος "Γυναίκες και επιστήμη" θα μπορούσε να είναι παραπλανητικός εάν τον εντάξουμε σε έναν ατελείωτο κατάλογο του τύπου "Γυναίκες και · " το τάδε ή το δείνα θέμα: η απαρίθμηση είναι αναγκαία αν και μερικές φορές δεν καταφέρνει να εξηγήσει τη σπουδαιότητα ενός προβλήματος. Ωστόσο, εδώ θίγουμε ένα ουσιαστικό ζήτημα το οποίο ανακινεί την προαιώνια διαμάχη σχετικά με την ισότητα των φύλων. Είναι δυνατόν να έχουν οι γυναίκες λογική όμοια με αυτή των ανδρών; Είναι οι γυναίκες ικανές για επιστημονικές δραστηριότητες; Ορισμένοι εξακολουθούν να το αμφισβητούν, εντούτοις, η απάντηση θα είναι πάντοτε καταφατική. Σε αυτό το σημείο όμως αρχίζουν οι δυσκολίες. Εάν η κατάσταση των γυναικών στον επιστημονικό τομέα είναι ανησυχητική, αυτό οφείλεται σε μια σειρά προβλημάτων δύσκολων στη διευθέτησή τους. Η επιστήμη, η οποία είναι μια συμβολική δραστηριότητα, παραμένει ανδρικό προνόμιο, ακριβώς όπως και η πολιτική ευθύνη. Τα ίδια εμπόδια συναντάμε ακόμη και όταν διανέμουμε την πολιτική εξουσία όπως και την πνευματική. Και στις δύο περιπτώσεις η ανδρική εξουσία διακυβεύεται. Ας προτείνουμε λοιπόν τις ίδιες λύσεις, όπως την εδραίωση της ισότητας στην πολιτική, η οποία επιχειρείται από ορισμένες χώρες της Ένωσης.
Τα κορίτσια έχουν άριστες επιδόσεις στο σχολείο και τίποτα δεν δικαιολογεί την ύπαρξη τόσο λίγων γυναικών στον κόσμο της έρευνας. Τα εμπόδια για μια επιστημονική σταδιοδρομία τίθενται έξωθεν της ίδιας της έρευνας. Με άλλα λόγια, δεν αρκεί μόνο οι γυναίκες να έχουν πρόσβαση στον επιστημονικό χώρο, θα πρέπει επίσης και ο ίδιος ο χώρος να τους παραχωρήσει μια θέση διαφορετική από εκείνη των αιωνίως προσκεκλημένων, όπως είχε επισημανθεί πολύ σωστά στο συνέδριο που είχε οργανώσει η Επιτροπή τον Απρίλιο του 1998. Ο σχολικός και πανεπιστημιακός προσανατολισμός παραμένει ασαφής όσον αφορά την ισότητα των φύλων. Συχνά οι θετικές επιστήμες οργανώνονται κατά τρόπο αποθαρρυντικό για τα κορίτσια. Οι μικτές διδασκαλίες, καθώς και ο ενδεχόμενος σεξισμός των διδασκόντων, των γονέων και των θεσμών αποτελούν δυσκολίες που απέχουν ακόμη πολύ από την επίλυσή τους. Όσο για τις ανθρωπιστικές επιστήμες, αυτές θα αποκτήσουν κάποιο νόημα μόνο εάν ενσωματώσουν την ανάγκη να σκεπτόμαστε τη διάσταση "άνδρας-γυναίκα" στο πλαίσιο όλων των κοινωνικών και ανθρώπινων προβλημάτων. Είναι προφανές ότι, πρέπει να αποκτήσουμε μια ευρεία αντίληψη της επιστήμης και να γνωρίζουμε ότι δεν είναι δυνατόν να σκεπτόμαστε την κοινωνία χωρίς να θέτουμε τη διάσταση "άνδρας-γυναίκα".
Σήμερα, απέχουμε πολύ από τις προβλέψεις μας. Η έκθεση της κυρίας McNally, την οποία εκτιμώ λόγω της πληρότητας και πολυσυνθετότητάς της, είναι κατά τη γνώμη μου σημαντική, δεδομένου ότι επιμένει στα μέτρα, εάν όχι στις λύσεις, για την αντιμετώπιση του προβλήματος που συνιστά η δυσκολία άσκησης της επιστήμης, βάσει, βεβαίως, κυρίως των στατιστικών στοιχείων που αφορούν την παρουσία των γυναικών σε διάφορους εργασιακούς κλάδους, σε υποτροφίες και σε διπλώματα. Αναφέρεται ακόμη στη θέσπιση δεσμευτικών μέτρων για την αύξηση της παρουσίας των γυναικών στην έρευνα, καθώς και την προώθηση των μελετών σχετικά με τους μηχανισμούς διάκρισης λόγω φύλου, την καθιέρωση στις Γενικές Διευθύνσεις της Επιτροπής ομάδων εργασίας και αρχών παρακολούθησης. Είμαι ευτυχής που η έκθεση αυτή δεν παρέλειψε ούτε το πρόβλημα της εξουσίας των γυναικών στην επιστήμη, ·"@el8
"Mr President, let me first of all say that I do find it rather a shame that the debate on "Peking + 5" was already put off until the end of the parliamentary part-session a month ago, just as the debate on ‘Women and Science’ has been this time. Whenever the subject of women comes up, it would seem that we always put the discussion off until after all the other debates, which I think is a pity.
Mr President, ladies and gentlemen, reading Mrs McNally’s report we know immediately that we are dealing with a vital issue. ‘Women and Science’ is a title that could be misleading, if it were to be seen as part of a never-ending list of ‘Women and …’ whatever subject it may be. Such a list is necessary, but occasionally it is inadequate in terms of highlighting the importance of a problem. Well, in this instance we are dealing with a vital matter that for centuries has given rise to controversy about the equality of the sexes. Can women have similar reasoning powers to men? Are women capable of scientific activity? There is no longer anyone who doubts that, and the reply now and forever must be that they can and they are. But that is where the problems start. If the situation of women in the scientific field is worrying, it is because of a number of problems that are difficult to resolve. Science, as a symbolic activity, remains a male preserve, just like political responsibility. The same obstacles are found whether it is a matter of sharing political power or academic power. In both cases, male power is at stake. So let us propose the same remedies, such as the introduction of parity in politics which has been attempted by some countries in the Union.
Girls are very successful at school and there is nothing to justify the fact that there are so few women in the world of research. The obstacles to a scientific career are external to the research itself. In other words, it is not enough to gain access to the scientific arena, this arena needs to make room for women, and not always treat them as guests, as it was put so well at the symposium in April 1998 organised by the Commission. The direction you take at school and university remains an enigma as far as the equality of the sexes is concerned. The exact sciences are often organised in such a way as to discourage girls. Coeducational training, and also the potential sexism of teachers, parents and institutions, are problems that are far from being solved. As for social sciences, they will only have a purpose if they incorporate the need to consider the ‘male-female’ dimension in all social and human problems. It is clearly necessary to have a broad view of science and to know that you cannot think about society without introducing the ‘male-female’ dimension.
Today we are still far short of the target. I believe that Mrs McNally’s report, and I pay tribute to its completeness as well as its complexity, is important, as it emphasises remedies, if not solutions, to the problem of the difficult practice of science, that is to say, of data and figures of course, the presence of women in the different branches, scholarships and diplomas, the introduction of restrictive measures to increase the presence of women in research, the promotion of studies on mechanisms of sexual discrimination and the setting up in the Directorates-General of the Commission of working parties and monitoring bodies. I am delighted that this report has also not omitted the problem of women’s power in science, …"@en3
"(FR) Señor Presidente, Señorías, permítanme ante todo decir que me parece bastante lamentable que el debate sobre “Pekín + 5” haya sido relegado, hace un mes, a un final de sesión, como ocurre de nuevo con "Mujeres y ciencia". Desde el momento en que se trata de las mujeres, parecería que se aplazara siempre la discusión para el final de todos los debates. Lo lamento.
Señor Presidente, Señorías, al leer el informe de la Sra. McNally nos damos cuenta de inmediato que abordamos una cuestión esencial. “Mujeres y ciencia” es un título que podría llamar a engaño si lo incluyéramos en una lista siempre incompleta de “Mujeres y...” uno u otro asunto; la enumeración es necesaria, aunque a veces sea inoperante para explicar la importancia de un problema. Ahora bien, abordamos aquí una cuestión esencial, que alimenta desde hace siglos la controversia sobre la igualdad de sexos. ¿Las mujeres poseen un entendimiento parecido al de los hombres? ¿Las mujeres son capaces de realizar una actividad científica? Algunos dudan todavía; y, sin embargo, la respuesta es, ahora y para siempre: sí. Pero ahí comienzan las dificultades. Si la situación de las mujeres en el campo científico es preocupante, ello obedece a que existe una serie de problemas difíciles de solucionar. La ciencia, actividad simbólica, sigue siendo privilegio masculino, exactamente como la responsabilidad política. Nos topamos con los mismos obstáculos cuando se trata de compartir el poder político o el del pensamiento. En ambos casos, el poder masculino está en juego. Propongamos entonces los mismos remedios, tales como la instauración de la paridad en la política, como procuran hacerlo algunos países de la Unión.
Las niñas obtienen excelentes resultados en la escuela, y nada justifica el hecho de que sean tan poco numerosas en el campo de la investigación. Los obstáculos a la carrera científica son exteriores a la propia investigación. En otras palabras, no es suficiente con acceder al espacio científico; en todo caso, es necesario que las mujeres puedan ocupar un lugar, y que dejen de ser las eternas invitadas, como lo señalaba muy bien el coloquio de abril de 1998, organizado por la Comisión. La orientación escolar y universitaria sigue siendo un enigma en materia de igualdad de sexos. Las ciencias exactas se organizan a menudo para desanimar a las mujeres. El carácter mixto del aprendizaje, así como el posible sexismo de los profesores, de los padres y de las instituciones, son dificultades que distan mucho de ser resueltas. En cuanto a las ciencias humanas, éstas sólo tendrán sentido si integran la necesidad de reflexionar sobre la dimensión “hombre-mujer” en todos los problemas sociales y humanos. Se necesita tener, evidentemente, una visión amplia de la ciencia, y es preciso saber que no se puede concebir la sociedad sin introducir la dimensión “hombre-mujer”.
Hoy hemos avanzado menos de lo que esperábamos. El informe de la Sra. McNally cuya integridad y complejidad valoro, me parece importante, puesto que insiste en los remedios, cuando no en las soluciones, respecto del problema que representa el difícil ejercicio de la ciencia, a saber: datos, cuantificados, naturalmente, sobre la presencia de mujeres en los diferentes sectores; becas y titulaciones; instauración de medidas obligatorias para aumentar la presencia de las mujeres en el campo de la investigación, así como la promoción de estudios sobre los mecanismos de la discriminación sexual; creación, en la Direcciones Generales de la Comisión, de grupos de trabajo y de organismos de vigilancia. Me felicito de que este informe no haya omitido ni el problema del poder de las mujeres en el ámbito científico..."@es12
"Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, sallinette minun ensinnäkin todeta, että minusta on jokseenkin valitettavaa, että keskustelua aiheesta "Peking + 5" lykättiin parlamentin istunnon loppuun jo kuukausi sitten, kuten nyt tehtiin jälleen naisia ja tiedettä koskevan aiheen kohdalla. Näyttäisi siltä, että heti kun on kyse naisten asioista, keskusteluja lykätään käytäviksi vasta kaikkien muiden keskustelujen jälkeen. Tämä on valitettavaa.
Arvoisa puhemies, hyvät kollegat, esittelijä McNallyn mietintöä lukiessamme tiedostamme välittömästi, että aihe on erittäin tärkeä. Mietinnön otsikko "Naiset ja tiede" saattaa olla harhaanjohtava, jos se lasketaan mukaan naisia koskevien loputtomien aiheiden joukkoon. Luettelointi on tarpeen, mutta se ei aina riitä korostamaan jonkin tietyn kysymyksen merkitystä. Käsittelemme nyt kuitenkin sukupuolten välistä tasa-arvoa koskevaa elintärkeää kysymystä, joka on ollut kiistojen kohteena jo vuosisatojen ajan. Voivatko naiset olla yhtä älykkäitä kuin miehet? Onko naisilla kykyjä harjoittaa tiedettä? Jotkut epäilevät sitä vieläkin, ja kuitenkin vastaus on vastedes ja aina myönteinen. Mutta tästä ne vaikeudet vasta alkavatkin. Naisten huolestuttava asema tiedeyhteisössä johtuu useista, vaikeasti ratkaistavissa olevista ongelmista. Tiede on symbolisessa mielessä edelleen miesten etuoikeus samalla tavoin kuin poliittinen vastuu yhdistetään miehiin. Poliittisen ja älyllisen vallan jakaminen synnyttää aina kitkaa. Molemmissa tapauksissa kyse on miehisestä vallasta. Näin ollen voimme ehdottaa molemmille ongelmille lääkkeeksi sitä, mitä jotkin unionin jäsenvaltiot ovat kokeilleet, eli poliittiseen tasa-arvoon pyrkimistä.
Tytöt menestyvät erinomaisesti opinnoissaan, joten emme voi mitenkään perustella sitä, että naisten osuus tiedeyhteisössä on hyvin alhainen. Esteet tieteelliselle uralle löytyvät itse tieteen ulkopuolelta. Toisin sanoen pelkkä tiedeyhteisöön pääseminen ei riitä, vaan lisäksi vaaditaan, että naiset päästetään tiedeyhteisöön myös muussa kuin ikuisten kutsuttujen ominaisuudessa, kuten komission huhtikuussa 1998 järjestetyssä symposiumissa aivan aiheellisesti todettiin. Miesten ja naisten koulu- ja yliopistosuuntautuminen on edelleen ongelma sukupuolten välisen tasa-arvon kannalta. Eksaktit tieteet eivät yleensä kiinnosta tyttöjä. Sekaopetuksen ja opettajien, vanhempien ja koululaitosten mahdollisesti harjoittaman sukupuolisen syrjinnän aiheuttamat ongelmat ovat vielä täysin ratkaisematta. Humaanisilla tieteillä ei puolestaan ole merkitystä, ellei niissä oteta huomioon tarvetta tutkia mies-nais-ulottuvuutta kaikissa yhteiskunnallisissa ja inhimillisissä kysymyksissä. Meidän on luonnollisesti omaksuttava laaja näkemys tieteestä sekä tiedostettava, ettei yhteiskunnan tutkiminen ole mahdollista ilman mies-nais-ulottuvuuden sisällyttämistä siihen.
Olemme vielä nykyään kaukana tavoitteestamme. McNallyn mietintö jonka tyhjentävää sisältöä ja moniulotteisuutta arvostan on minusta tärkeä, sillä siinä vaaditaan keinoja, jopa malleja sellaisten ongelmien ratkaisuun, joita ovat paitsi vaikeudet tulkita tietoa, varsinkin sellaista tosin numeroihin perustuvaa joka koskee naisten osuutta tieteen eri aloilla, myönnetyistä apurahoista ja suoritetuista tutkinnoista, myös velvoittavien toimenpiteiden käyttöönotto naisten tutkimustoimintaan osallistumisen edistämiseksi, sukupuolisen syrjinnän mekanismien tutkimisen edistäminen sekä työryhmien ja seurantaelinten perustaminen komission pääosastojen yhteyteen. Olen iloinen siitä, ettei mietinnössä ole sivuutettu ongelmaa, joka koskee naisten harjoittamaa valtaa tiedeyhteisössä, eikä..."@fi5
"Signor Presidente, onorevoli colleghi, consentitemi prima di tutto di esprimere il mio rammarico per il fatto che il dibattito sulla Conferenza “Pechino + 5” sia già stato rimandato alla fine della sessione parlamentare un mese fa e la stessa cosa vale ora per quello su “Donne e scienza”. Non appena si tratta di donne, si ha l’impressione che si tenda sempre a relegare la discussione alla fine di tutti gli altri dibattiti, cosa che deploro.
Signor Presidente, onorevoli colleghi, leggendo la relazione della onorevole McNally ci si accorge immediatamente di avere a che fare con una questione essenziale. “Donne e scienza” è un titolo che potrebbe trarre in inganno se lo si collocasse in un elenco infinito e incompleto di “Donne e… tale o tal altro tema”: l’enumerazione è necessaria, ancorché a volte non sia all'altezza di spiegare l’importanza di un problema. Si tratta di una questione essenziale, da secoli al centro della controversia sull’eguaglianza dei sessi. Le donne possono avere un intelletto simile a quello degli uomini? Le donne sono capaci di svolgere attività scientifica? Alcuni ne dubitano ancora, sebbene la risposta sia ormai e per sempre affermativa. Tuttavia è proprio qui che incominciano le difficoltà. Se la situazione delle donne in campo scientifico è preoccupante, lo si deve a tutta una serie di problemi di difficile soluzione. La scienza, attività simbolica, rimane un privilegio maschile, esattamente come la responsabilità politica. Si ritrovano gli stessi impedimenti sia quando si tratta di condividere il potere politico, sia quando la condivisione riguarda quello del pensiero. In entrambi i casi è in gioco il potere maschile. Proponiamo allora gli stessi rimedi, quale l’istituzione della parità in campo politico, via tentata da alcuni paesi dell’Unione.
Le donne conseguono ottimi risultati a scuola e non vi è nulla che giustifichi il fatto che esse siano così poco numerose nel mondo della ricerca. Gli ostacoli alla carriera scientifica sono esterni alla ricerca stessa. In altre parole, non è sufficiente accedere allo spazio scientifico, si deve anche fare in modo che si crei uno spazio per le donne che non sia solo quello delle eterne invitate - come è stato ben evidenziato dal colloquio organizzato dalla Commissione che si è svolto nell’aprile del 1998. L’orientamento scolastico ed universitario rimangono un enigma in materia di parità dei sessi. Le scienze esatte si organizzano spesso in modo tale da scoraggiare le donne. L’apprendimento misto, tanto quanto l’eventuale sessismo degli insegnanti, dei genitori e delle istituzioni sono difficoltà lungi dall’essere risolte. Quanto alle scienze umane, esse avranno un senso solo se integreranno la necessità di una riflessione sulla dimensione “uomo-donna” in tutti i problemi sociali ed umani. Non si deve chiaramente avere una visione miope della scienza e si deve sapere che non si può pensare alla società senza introdurre la dimensione “uomo-donna”.
Oggi siamo ancora in alto mare. La relazione della onorevole McNally, la cui esaustività e complessità giudico in maniera positiva, mi pare importante poiché insiste sui rimedi, se non sulle soluzioni, al problema rappresentato dal difficile esercizio della scienza, vale a dire, in particolare, sui dati, sui numeri relativi alla presenza delle donne nei vari comparti, sulle borse di studio e sui diplomi, sull’adozione di misure vincolanti per sviluppare la presenza delle donne nella ricerca, così come sulla promozione di studi sui meccanismi della discriminazione sessuale, sulla creazione all’interno delle Direzioni generali della Commissione di gruppi di lavoro e di organi di controllo. Plaudo al fatto che la relazione non abbia omesso né il problema del potere delle donne nella scienza…"@it9
"Mr President, let me first of all say that I do find it rather a shame that the debate on "Peking + 5" was already put off until the end of the parliamentary part-session a month ago, just as the debate on ‘Women and Science’ has been this time. Whenever the subject of women comes up, it would seem that we always put the discussion off until after all the other debates, which I think is a pity.
Mr President, ladies and gentlemen, reading Mrs McNally’s report we know immediately that we are dealing with a vital issue. ‘Women and Science’ is a title that could be misleading, if it were to be seen as part of a never-ending list of ‘Women and …’ whatever subject it may be. Such a list is necessary, but occasionally it is inadequate in terms of highlighting the importance of a problem. Well, in this instance we are dealing with a vital matter that for centuries has given rise to controversy about the equality of the sexes. Can women have similar reasoning powers to men? Are women capable of scientific activity? There is no longer anyone who doubts that, and the reply now and forever must be that they can and they are. But that is where the problems start. If the situation of women in the scientific field is worrying, it is because of a number of problems that are difficult to resolve. Science, as a symbolic activity, remains a male preserve, just like political responsibility. The same obstacles are found whether it is a matter of sharing political power or academic power. In both cases, male power is at stake. So let us propose the same remedies, such as the introduction of parity in politics which has been attempted by some countries in the Union.
Girls are very successful at school and there is nothing to justify the fact that there are so few women in the world of research. The obstacles to a scientific career are external to the research itself. In other words, it is not enough to gain access to the scientific arena, this arena needs to make room for women, and not always treat them as guests, as it was put so well at the symposium in April 1998 organised by the Commission. The direction you take at school and university remains an enigma as far as the equality of the sexes is concerned. The exact sciences are often organised in such a way as to discourage girls. Coeducational training, and also the potential sexism of teachers, parents and institutions, are problems that are far from being solved. As for social sciences, they will only have a purpose if they incorporate the need to consider the ‘male-female’ dimension in all social and human problems. It is clearly necessary to have a broad view of science and to know that you cannot think about society without introducing the ‘male-female’ dimension.
Today we are still far short of the target. I believe that Mrs McNally’s report, and I pay tribute to its completeness as well as its complexity, is important, as it emphasises remedies, if not solutions, to the problem of the difficult practice of science, that is to say, of data and figures of course, the presence of women in the different branches, scholarships and diplomas, the introduction of restrictive measures to increase the presence of women in research, the promotion of studies on mechanisms of sexual discrimination and the setting up in the Directorates-General of the Commission of working parties and monitoring bodies. I am delighted that this report has also not omitted the problem of women’s power in science, …"@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, waarde collega's, ik betreur het dat het debat over "Peking + 5" vorige maand naar het einde van de vergaderdag is verplaatst en dat hetzelfde nu gebeurt met het debat over vrouwen en wetenschap. Het lijkt wel of alle debatten over vrouwen altijd aan het einde van de vergaderdag worden gehouden en dat betreur ik.
Mijnheer de Voorzitter, waarde collega's, bij het lezen van het verslag van mevrouw McNally wordt meteen duidelijk dat het om een zeer belangrijk vraagstuk gaat. De titel "Vrouwen en wetenschap" kan misleidend zijn als deze wordt geplaatst in de oneindige rij titels "Vrouwen en...". Dat zijn allemaal belangrijke onderwerpen, maar soms komt het belang van een specifiek vraagstuk op deze manier niet goed uit de verf. Het vraagstuk dat hier ter tafel ligt heeft betrekking op de al eeuwenoude discussie over de gelijkheid van de seksen. Zijn vrouwen even intelligent als mannen? Kunnen vrouwen wetenschap bedrijven? Sommigen twijfelen hier nog altijd aan, terwijl het antwoord alleen maar kan zijn: ja. Maar hier beginnen de moeilijkheden. De positie van de vrouw in de wetenschap is zorgelijk en nog heel wat moeilijke vraagstukken wachten op een oplossing. De wetenschap is een symbolische activiteit die, net als de politieke verantwoordelijkheid, nog altijd tot de privileges van de man behoort. De man is niet bereid de politieke macht en de wetenschap te delen. In beide gevallen staat het mannelijk gezag op het spel. Daarom moeten we oplossingen voorstellen volgens het voorbeeld van de gelijkheid op politiek niveau die in sommige lidstaten van de Unie is ingevoerd.
Meisjes zijn zeer succesvol op school en daarom is het niet juist dat ze zo ondervertegenwoordigd zijn in de wetenschappelijke wereld. Hun wetenschappelijke carrière wordt niet door de wetenschap zelf belemmerd. Anders gezegd: alleen toegang tot de wetenschappelijke wereld is niet voldoende. Vrouwen moeten daadwerkelijk een plaats in de academische wereld verwerven en niet langer de positie van de eeuwige invitée innemen, zoals werd opgemerkt op het symposium dat in april 1998 door de Commissie werd georganiseerd. Wat de gelijkheid van de seksen betreft varen scholen en universiteiten niet bepaald een eenduidige koers. De exacte vakken zijn vaak zodanig opgezet dat meisjes hierdoor ontmoedigd raken. Het gemengde karakter van de opleiding en het in sommige gevallen seksistische gedrag van docenten, ouders en instellingen vormen problemen die nog lang niet zijn opgelost. De menswetenschappen hebben alleen betekenis als ze wijzen op de noodzaak de "man-vrouwdimensie" te betrekken bij alle sociale en humanitaire vraagstukken. De wetenschap moet in een breed kader worden geplaatst. De maatschappij kan niet bestudeerd worden zonder de "man-vrouwdimensie" daarbij te betrekken.
We hebben nog een lange weg te gaan. Het verslag van mevrouw McNally is volledig en complex en dat waardeer ik. Het is mijns inziens een belangrijk verslag. De rapporteur biedt weliswaar geen oplossingen, maar draagt wel remedies aan voor het vraagstuk van de wetenschapsuitoefening. Het verslag biedt met name gegevens, die uiteraard gekwantificeerd zijn, over het percentage vrouwen dat verschillende studies volgt, beurzen bemachtigt en diploma's haalt. Verder worden in dit verslag dwingende maatregelen voorgesteld ter bevordering van de aanwezigheid van vrouwen in de wetenschap. Het gaat hierbij om het bevorderen van studies over de mechanismen die aan seksuele discriminatie ten grondslag liggen en het installeren van werkgroepen en instanties voor toezicht binnen de algemene directies van de Commissie. Het doet me genoegen dat in dit verslag het vraagstuk van de macht van vrouwen in de wetenschap niet over het hoofd is gezien..."@nl2
"Senhor Presidente, caros colegas, permitam-me em primeiro lugar dizer que é lamentável que o debate sobre "Pequim + 5" tenha sido adiado para o final da sessão parlamentar, há um mês, como acontece agora com "Mulheres e ciência". Parece que quando se trata de uma questão relativa às mulheres, a discussão é sempre adiada para o fim do debate. Lamento-o
Senhor Presidente, caros colegas, pela leitura do relatório da senhora deputada McNally, sabemos imediatamente que estamos a tocar numa questão essencial. "Mulheres e ciência" é um título que poderia induzir em erro, se o ordenássemos numa lista para sempre incompleta de "Mulheres e ..." este ou aquele assunto: a enumeração é necessária, mas por vezes inoperante para explicar a importância de um problema. Ora, abordamos aqui uma questão essencial que agita desde há séculos a controvérsia sobre a igualdade de sexos. Poderão as mulheres ter uma inteligência semelhante à dos homens? Serão as mulheres capazes de uma actividade científica? Alguns ainda têm dúvidas e no entanto a resposta é doravante e para sempre: sim. Mas aí começam as dificuldades. Se a situação das mulheres no domínio científico é preocupante, ela decorre de uma série de problemas difíceis de resolver. A ciência, actividade simbólica, continua a ser um privilégio masculino, exactamente como a responsabilidade política. Deparamo-nos com os mesmos bloqueios sempre que se trata de partilhar, quer o poder político, quer o do pensamento. Nesses dois casos, está em jogo o poder masculino. Proponhamos então os mesmos remédios, tais como a instauração da paridade na política já tentada por certos países da União.
As raparigas têm excelentes resultados nas escolas e nada justifica que sejam tão poucas as que fazem parte do mundo da investigação. Os obstáculos à carreira científica são exteriores à investigação em si. Noutros termos, não basta aceder ao espaço científico, é preciso ainda que este espaço abra lugar às mulheres, mas não o lugar de eternas convidadas, como muito bem o fazia notar o colóquio de Abril de 1998, organizado pela Comissão. A orientação escolar e universitária continua a ser um enigma em matéria de igualdade de sexos. As ciências exactas organizam-se frequentemente de forma a desencorajar as jovens. O teor misto das aprendizagens, assim como a eventual discriminação sexual por parte dos professores, dos pais e das instituições são dificuldades que estão longe de estar resolvidas. Quanto às ciências humanas, estas só terão sentido se integrarem a necessidade de reflectir na dimensão "homem-mulher" em todos os problemas sociais e humanos. É evidentemente necessário ter uma visão alargada da ciência e é preciso saber que não é possível conceber a sociedade sem introduzir a dimensão "homemmulher".
Estamos hoje ainda longe do que se pretende. O relatório da senhora deputada McNally, um trabalho perfeitamente completo e complexo, atributos que valorizo, parece-me importante, pois insiste nos remédios, senão nas soluções, do problema que constitui o difícil exercício da ciência, a saber, nomeadamente os dados, traduzidos em números evidentemente, sobre a presença das mulheres nas várias áreas, bolsas e diplomas, a instauração de medidas vinculativas para aumentar a presença das mulheres na investigação, assim como a promoção de estudos sobre os mecanismos da discriminação sexual e a organização, nas direcções-gerais da Comissão, de grupos de trabalho e de instâncias de vigilância. Regozijo-me por este relatório não ter omitido nem o problema do poder das mulheres na ciência,..."@pt11
"Herr talman, kära kolleger, låt mig bara i första hand säga att jag tycker det är litet synd att debatten om "Peking + 5" redan sköts upp till slutet av parlamentssammanträdet för en månad sedan, liksom nu på nytt "Kvinnor och vetenskap". Så snart det handlar om kvinnor verkar det som att man alltid skjuter upp diskussionen till slutet av alla debatter. Jag beklagar det.
Herr talman, kära kolleger, när vi läser betänkandet McNally vet vi omedelbart att vi där närmar oss en väsentlig fråga. "Kvinnor och vetenskap" är en titel som skulle kunna vara bedräglig om man förde in den i en förteckning som för alltid är ofullständig om "Kvinnor och …" det och det ämnet: en uppräkning är nödvändig men ibland ineffektiv för att förklara ett problems betydelse. Vi berör här en väsentlig fråga som sedan århundraden tillbaka väcker stridigheter om jämlikheten mellan kvinnor och män. Kan kvinnor ha samma skäl som män? Är kvinnor i stånd att ha en vetenskaplig verksamhet? En del tvivlar ännu på det och likväl är svaret hädanefter och för alltid: ja. Men där börjar svårigheterna. Om kvinnornas situation på det vetenskapliga området är oroande beror det på en rad problem som är svåra att lösa. Vetenskap, en symbolisk verksamhet, är ett manligt privilegium, på samma sätt som det politiska ansvaret. Man finner samma låsningar när det handlar om att dela den politiska makten som när det handlar om makten över tanken. I båda fallen står den manliga makten på spel. Låt oss då föreslå samma botemedel, såsom införandet av jämställdhet inom politiken som prövas av vissa länder i unionen.
Flickor lyckas utmärkt i skolan och det finns ingenting som berättigar till att de är så få i forskningsvärlden. Hindren för en vetenskaplig karriär finns utanför själva forskningen. Med andra ord räcker det inte att få tillträde till det vetenskapliga området, det måste också finnas plats för kvinnor på området , det vill säga andra kvinnor än de evigt inbjudna, såsom det sades så bra på det möte som hade ordnats av kommissionen i april 1998. Studievägledningen inom skola och universitet är en gåta när det gäller jämlikhet mellan kvinnor och män. De exakta vetenskaperna ordnas ofta på så sätt att de avskräcker flickorna. Samundervisning liksom eventuell könsdiskriminering av lärare, föräldrar och institutioner är långt ifrån lösta problem. Vad beträffar de mänskliga vetenskaperna kommer de bara att få en mening om de införlivar kravet att tänka på dimensionen "man-kvinna" i samtliga sociala och mänskliga problem. Man måste självklart ha en bred vision om vetenskap, och man måste veta att man inte kan tänka ut ett samhälle utan att införa dimensionen "man-kvinna".
Vi har för närvarande långt kvar. Jag uppskattar betänkandet McNally för att det är lika fullständigt som sammansatt. Det verkar viktigt för mig eftersom hon betonar botemedlen, eller rent av lösningarna, i betänkandet för det problem som det svåra utövandet av vetenskap utgör. Det vill säga hon lämnar i synnerhet uppgifter, naturligtvis med beräkningar, om kvinnornas närvaro inom de olika yrkessektorerna, stipendier och diplom, införandet av tvingande åtgärder för att öka kvinnors närvaro inom forskningen samt främjande av undersökningar om könsdiskrimineringens mekanismer, inrättande av arbetsgrupper och vaktinstanser i kommissionens generaldirektorat Jag gläder mig åt att hon i betänkandet inte har utelämnat vare sig problemet om kvinnors makt inom vetenskapen, …"@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"er"1
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples