Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/1999-12-15-Speech-3-173"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.19991215.7.3-173"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Mevrouw de Voorzitter, de Wereldvrouwenconferentie 1995 heeft een enorme impuls gegeven aan de wereldwijde strijd voor vrijheid en gelijkheid voor vrouwen. Ik wil drie mijlpalen kort memoreren.
Ten eerste, het recht op seksuele zelfbeschikking is erkend als onvervreemdbaar onderdeel van de mensenrechten van vrouwen. Ten tweede, vastgesteld is dat het argument van culturele identiteit niet mag dienen om de vrouwenonderdrukking in stand te houden. Ten derde is uitgesproken dat het vrouwenbeleid niet is wat leuke dingen voor de vrouw en een plekje onder de zon, maar dat het genderperspectief bij alle beleidsvorming moet worden betrokken.
Deze verworvenheden, en ik heb slechts de voornaamste genoemd, moeten worden omgezet in praktische daden. Nationale regeringen hebben hier de voornaamste taak en hun inzet moet geëvalueerd worden. Maar nu komt het. Maar hoe zit het dan in de Europese Unie? Hoe wordt daar een gemeenschappelijk standpunt over de follow-up van de Wereldvrouwenconferentie bepaald? Hoe kan het Europees Parlement daarbij zijn taak vervullen?
De conferentie die de Europese Commissie in februari volgend jaar gaat beleggen, kan alleen meningsvormend zijn, niet beleidsbepalend. Onder de regels van het gemeenschappelijk buitenlands en veiligheidsbeleid, waaronder de lidstaten hun optreden in internationale organisaties immers coördineren, liggen het initiatief en de beslissingsmacht geheel bij de Raad, in de praktijk een groepje van gespecialiseerde ambtenaren die de natuurlijke neiging hebben zich op hun eigen onderlinge problemen te concentreren. Ik durf dit te zeggen, omdat ik zelf jarenlang lid van zo'n gezelschap ben geweest, met name in de Peking-periode.
Dergelijke gremia bewegen zich in het schemerduister van de geheime diplomatie. Openheid en politieke verantwoording dienen echter voorop te staan. Daarom vraag ik het voorzitterschap onder verwijzing naar artikel 32 van het Verdrag van de Europese Unie om het Parlement maximaal te informeren, maar vooral ook tijdig te raadplegen. Tijdig betekent in dit geval in ieder geval voor de zogenaamde "Prep Con", die van 3 tot 17 maart in New York wordt gehouden. Want voor de ECE-conferentie van januari zijn wij waarschijnlijk al te laat. De Commissie rechten van de vrouw en gelijke kansen van dit Parlement heeft de follow-up en de implementatie van internationale afspraken, zoals het Beijing Actieplatform expliciet in haar taakomschrijving staan. Deze commissie staat te popelen om haar inbreng te leveren. Bij voorkeur doet zij dat echter op grond van concrete actuele informatie en in een constructieve dialoog met de Raad en de Commissie. Roepen in de woestijn is immers een weinig productieve bezigheid. Daarom betreur ik het ook een beetje dat wij door de merkwaardige organisatie van dit debat het thans moeten stellen zonder het Finse voorzitterschap."@nl2
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Fru formand, Verdenskvindekonferencen i 1995 har givet en enorm impuls til den globale kamp for frihed og lighed for kvinder. Jeg vil kort nævne tre milepæle.
For det første er retten til seksuel selvbestemmelse anerkendt som en del af kvinders menneskerettigheder, der ikke kan tages fra dem. For det andet er det konstateret, at argumentet med kulturel identitet ikke må tjene til at opretholde kvindeundertrykkelsen. For det tredje er det udtalt, at kvindepolitikken ikke er nogle pæne ting til kvinden og en plads i solen, men at kønsperspektivet skal inddrages i al udformning af politik.
Disse resultater, og jeg har kun nævnt de vigtigste, skal omsættes til praktiske handlinger. Nationale regeringer har her den vigtigste opgave, og deres indsats skal evalueres. Men nu kommer det. Hvordan er situationen så i Den Europæiske Union? Hvordan fastsættes en fælles holdning om opfølgningen af Verdenskvindekonferencen der? Hvordan kan Europa-Parlamentet udføre sin opgave i den forbindelse?
Den konference, som Europa-Kommissionen vil indkalde til i februar næste år, kan kun være meningsdannende, ikke afgørende for politikken. I henhold til reglerne for den fælles udenrigs- og sikkerhedspolitik, ifølge hvilke medlemsstaterne jo koordinerer deres optræden i internationale organisationer, ligger initiativet og beslutningsmagten helt og holdent hos Rådet, i praksis en lille gruppe specialiserede tjenestemænd, som har den naturlige tilbøjelighed til at koncentrere sig om deres egne indbyrdes problemer. Jeg tør sige dette, fordi jeg selv i årevis har været medlem af et sådant selskab, nemlig i Beijing-perioden.
Sådanne forsamlinger bevæger sig i det hemmelige diplomatis tusmørke. Åbenhed og politisk begrundelse bør imidlertid være vigtigst. Derfor anmoder jeg under henvisning til artikel 32 i traktaten om Den Europæiske Union formandskabet om at informere Parlamentet maksimalt, men frem for alt også om at høre det i rette tid. I rette tid betyder i dette tilfælde i hvert fald inden den såkaldte "Prep Con", som holdes i New York fra 3. til 17. marts. For vi er sandsynligvis allerede for sent på den til ECE-konferencen i januar. I arbejdsbeskrivelsen for Parlamentets Udvalg om Kvinders Rettigheder og Lige Muligheder står der udtrykkeligt opfølgning og gennemførelse af internationale aftaler, f.eks. Beijing-handlingsprogrammet. Dette udvalg kan næsten ikke vente med at yde sit bidrag. Det gør det imidlertid helst på grundlag af konkret, aktuel information og i en konstruktiv dialog med Rådet og Kommissionen. At tale for døve ører er jo ikke nogen særlig produktiv beskæftigelse. Derfor beklager jeg også lidt, at vi på grund af den mærkværdige tilrettelæggelse af denne forhandling i øjeblikket må undvære det finske formandskab."@da1
"Frau Präsidentin, die Weltfrauenkonferenz 1995 hat dem weltweiten Kampf für Freiheit und Gleichheit der Frauen enormen Auftrieb verliehen. Ich möchte drei Meilensteine kurz erwähnen.
Erstens: Anerkennung des Rechts auf sexuelle Selbstbestimmung als ein integraler Bestandteil der Menschenrechte der Frauen. Zweitens: Festschreibung des Grundsatzes, wonach das Argument der kulturellen Identität nicht dazu dienen darf, daß Frauen weiterhin unterdrückt werden. Drittens: Frauenpolitik soll nicht Bequemlichkeit für Frauen und einen Platz an der Sonne bedeuten, sondern die notwendige Einbindung der geschlechtsspezifischen Perspektive in sämtliche politische Konzepte.
Diese Errungenschaften – und ich habe nur die wichtigsten genannt – müssen in die Praxis umgesetzt werden. Die Hauptaufgabe fällt dabei den einzelstaatlichen Regierungen zu, deren Bemühungen gewürdigt werden müssen. Wie liegen nun aber die Dinge in der Europäischen Union? Wie wird hier ein gemeinsamer Standpunkt zum
der Weltfrauenkonferenz erarbeitet? Wie kann das Europäische Parlament dabei seiner Aufgabe gerecht werden?
Die Konferenz, welche die Europäische Kommission im Februar nächsten Jahres einberufen wird, kann nur zur Meinungsbildung beitragen, aber keine Politik festlegen. Gemäß den Bestimmungen der Gemeinsamen Außen- und Sicherheitspolitik, nach denen die Mitgliedstaaten ihr Handeln in internationalen Organisationen koordinieren, liegen die Initiativ- und Entscheidungsbefugnisse vollständig beim Rat, das heißt in der Praxis bei einer kleinen Gruppe spezialisierter Beamter, die verständlicherweise dazu tendieren, sich auf ihre eigenen Probleme zu konzentrieren. Ich wage eine derartige Behauptung, weil ich jahrelang selbst Mitglied einer solchen Gruppe war, vor allem zur Zeit der Konferenz in Peking.
Solche Gremien agieren in der Grauzone der Geheimdiplomatie. Transparenz und politische Verantwortung müssen jedoch an erster Stelle stehen. Deshalb fordere ich unter Verweis auf Artikel 32 des Vertrags über die Europäische Union die Präsidentschaft auf, das Parlament so umfassend wie möglich zu unterrichten, es vor allem aber auch rechtzeitig zu konsultieren. Rechtzeitig bedeutet im vorliegenden Fall jedenfalls vor der sogenannten Prep Con, die vom 03. bis 17. März in New York stattfindet. Für die ECE-Konferenz im Januar sind wir nämlich wahrscheinlich bereits zu spät dran. Für das
und die Umsetzung internationaler Übereinkommen wie die Aktionsplattform von Peking ist eindeutig der Ausschuß für die Rechte der Frau und Chancengleichheit zuständig, der auf jeden Fall seinen Beitrag leisten will. Vorzugsweise geschieht dies jedoch auf der Grundlage konkreter, aktueller Informationen sowie im Rahmen eines konstruktiven Dialogs mit dem Rat und der Kommission. Ein Rufer in der Wüste ist ja keine sehr nutzbringende Funktion. Deshalb bedaure ich es auch ein wenig, daß wir aufgrund der seltsamen Organisation dieser Aussprache eine solche Forderung jetzt, in Abwesenheit des finnischen Vorsitzes, stellen müssen."@de7
"Κυρία Πρόεδρε, η Παγκόσμια Διάσκεψη Γυναικών του 1995 έδωσε μεγάλη ώθηση στον παγκόσμιο αγώνα για την ελευθερία και την ισότητα των γυναικών. Θα επιθυμούσα να επισημάνω εν συντομία τρία ορόσημα.
Πρώτον, το δικαίωμα για σεξουαλική αυτοδιάθεση έχει αναγνωριστεί ως αναπόσπαστο μέρος των ανθρωπίνων δικαιωμάτων των γυναικών. Κατά δεύτερον, έχει καθοριστεί ότι το επιχείρημα για την πολιτιστική ταυτότητα δεν μπορεί να προβάλλεται για τη συνέχιση της γυναικείας καταπίεσης. Κατά τρίτον, έχει συμφωνηθεί ότι η πολιτική για τις γυναίκες δεν συνίσταται στην παραχώρηση ορισμένων δικαιωμάτων στις γυναίκες και μιας θέσης στην κοινωνία, αλλά στη λήψη υπόψη σε όλες τις πολιτικές της πτυχής των φύλων.
Αυτά τα κεκτημένα, και αναφέρθηκα μόνο στα προηγούμενα, πρέπει να μεταφερθούν στην πράξη. Οι εθνικές κυβερνήσεις έχουν επί του παρόντος το εν λόγω καθήκον και θα πρέπει να αξιολογείται η πολιτική τους. Αλλά τώρα αναφέρομαι στο παρακάτω. Ποια κατάσταση επικρατεί στην Ευρωπαϊκή Ένωση; Πως από κοινοτικής πλευράς αντιμετωπίζεται η λήψη υπόψη της παγκόσμιας διάσκεψης για τις γυναίκες; Πως είναι δυνατόν επ’αυτού το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο να εκπληρώσει το καθήκον του;
Η διάσκεψη την οποία θα πραγματοποιήσει τη Ευρωπαϊκή Επιτροπή το Φεβρουάριο του προσεχούς έτους μπορεί να αποτελεί μόνο μία διαδικασία διαμόρφωσης άποψης και όχι εφαρμογής πολιτικής. Βάσει των κανόνων της κοινοτικής εξωτερικής πολιτικής και πολιτικής ασφάλειας, σύμφωνα με τους οποίους τα κράτη μέλη εξακολουθούν να συντονίζουν την εκπροσώπησή τους στις διεθνείς οργανώσεις, η πρωτοβουλία και η δυνατότητα λήψης αποφάσεως επαφίεται πλήρως στο Συμβούλιο, και στην πράξη σε μία ομάδα ειδικών υπαλλήλων, οι οποίοι τείνουν φυσικά να επικεντρώνουν την προσοχή τους στα μεταξύ τους προβλήματα. Μπορώ να το πω αυτό, επειδή επί χρόνια ήμουν μέλος μιας τέτοιας ομάδας και συγκεκριμένα κατά την περίοδο της διάσκεψης του Πεκίνου.
Τέτοιου είδους αντιμετώπιση τείνει προς το λυκόφως της μυστικής διπλωματίας. Η διαφάνεια και η πολιτική ευθύνη πρέπει να πρεσβεύουν. Για το λόγο αυτό, ζητώ από το Προεδρείο, βάσει του άρθρου 32 της Συνθήκης της Ευρωπαϊκή Ένωση, να ενημερωθεί σε μέγιστο βαθμό το Κοινοβούλιο αλλά κυρίως να ζητηθεί η γνώμη του εγκαίρως. Εγκαίρως σημαίνει σε αυτή την περίπτωση οπωσδήποτε πριν από την αποκαλούμενη προπαρασκευαστική διάσκεψη, η οποία θα πραγματοποιηθεί από τις 3 έως 17 Μαρτίου στη Νέα Υόρκη. Επειδή για τη διάσκεψη της ΕΕΧ του Ιανουαρίου προφανώς έχουμε καθυστερήσει. Σαφώς μεταξύ των καθηκόντων της επιτροπής γυναικείων δικαιωμάτων και ισότητας των ευκαιριών αυτού του Κοινοβουλίου περιλαμβάνεται η παρακολούθηση και η εφαρμογή των διεθνών συμφωνιών, όπως του πλαισίου δράσης του Πεκίνου. Η εν λόγω επιτροπή είναι έτοιμη να προσφέρει τη συμβολή της. Κατά προτίμηση, το πράττει αυτό βάσει συγκεκριμένης και ενημερωμένης πληροφόρησης και εποικοδομητικού διαλόγου με το Συμβούλιο και την Επιτροπή. Η “φωνή βοώντος εν τη ερήμω” αποτελεί πάντα μία ελάχιστα παραγωγική απασχόληση. Για αυτό το λόγο, εκφράζω τη λύπη μου επειδή θα πρέπει να διευθετήσουμε την αξιοσημείωτη οργάνωση αυτής της συζήτησης χωρίς τη φινλανδική Προεδρία."@el8
"Madam President, the 1995 World Conference on Women has given the worldwide fight for freedom and equality for women a shot in the arm. I would like to briefly outline three milestones.
Firstly, the right to sexual self-determination has been recognised as an inherent component of the human rights of women. Secondly, it has been established that the argument of cultural identity cannot justify the on-going suppression of women. Thirdly, it has been stated that women’s policy is not about fancy things for women and a place in the sun, rather the gender dimension should be added to all policy-making decisions.
These achievements, most of which I have listed, must be translated into concrete action. National governments carry most responsibility here and their commitment must be assessed. But hang on. What about the European Union? How is the common position on the follow-up to the World Conference on Women determined? How can the European Parliament carry out its task in this respect?
The conference which the European Commission will organise next February can only help form opinion, it cannot determine policy. Under the rules of the Common Foreign and Security Policy, under which, indeed, the Member States coordinate their action in international organisations, initiative and power of decision lie entirely with the Council, in practice a small group of specialist officials who have the natural tendency to focus on their own mutual problems. I dare say this because I belonged to such a set-up myself for years, namely during the Beijing period.
Such bodies move in the twilight zone of secret diplomacy. Openness and political responsibility, however, should be top of the agenda. This is why I ask the Presidency, by referring to Article 32 of the Treaty on European Union, to brief Parliament as fully as possible, but mainly also to consult Parliament in time. “In time” in this case means in any event before the so-called “preparatory conference”, to be held between 3 and 17 March in New York, because we are probably too late already for the ECE Conference in January. The Committee on Women’s Rights and Equal Opportunities of this Parliament has the explicit responsibility to monitor the follow-up and implementation of international agreements, such as the Beijing Action Platform. This Committee cannot wait to give its input. It would preferably do this on the basis of tangible, current information and in a constructive dialogue with the Council and the Commission. Talking to a brick wall is, after all, not very productive. This is why I somewhat regret that, because of the strange set-up of this debate, we are having to make do without the Finnish Presidency."@en3
"(NL) Señora Presidenta, la Conferencia Mundial de la Mujer de 1995 dio un enorme impulso a la lucha mundial por la libertad e igualdad de las mujeres. Quiero rememorar brevemente tres hitos.
En primer lugar, el derecho a la libertad sexual es reconocido como una parte inviolable de los derechos de las mujeres. En segundo lugar, se ha comprobado que el argumento de la identidad cultural no puede servir para mantener la represión de las mujeres. En tercer lugar, se ha dicho que la política de la mujer no es algo vano para la mujer y sin problemas, sino que la perspectiva de género debe tenerse en cuenta en todas las políticas.
Estas conquistas, y sólo he señalado las más destacadas, deben traducirse en hechos prácticos. Los Gobiernos nacionales desempeñan aquí el papel más destacado y debe evaluarse su actuación. Sin embargo, ahora viene lo que nos ocupa ¿Cómo se relaciona esto con la Unión Europea? ¿Cómo se determina la posición comunitaria respecto del seguimiento de la Conferencia mundial de la mujer? ¿Cómo puede cumplir el Parlamento Europeo con este deber?
La conferencia que la Comisión Europea va a convocar en febrero del año que viene, sólo puede servir para formar una opinión, no para definir una política. Conforme a las reglas de la política exterior y de defensa común, según la cual los Estados miembros coordinan, al fin y al cabo, su actuación en las organizaciones internacionales, la iniciativa y el poder de decisión están totalmente en manos del Consejo, en la práctica, en manos de un grupo de funcionarios especializados que tienen una tendencia natural a concentrarse en sus propios problemas. Me atrevo a decir esto, porque yo mismo he sido durante años miembro de semejante grupo, especialmente en el período de Pekín.
Semejantes grupos se mueven en las tinieblas de la diplomacia secreta. Sin embargo, la transparencia y la responsabilidad política deben ser lo primero. Por ello, pido a la Presidencia que mantenga informado al máximo al Parlamento, conforme al artículo 32 del Tratado de la Unión Europea, y, sobre todo, le consulte a tiempo. A tiempo significa en este caso siempre antes de la “Prep Con”, que desde el día 3 al 17 de marzo se celebrará en Nueva York. Probablemente, ya es demasiado tarde para la conferencia de la CEE de enero. La Comisión de los Derechos de la Mujer e Igualdad de Oportunidades de este Parlamento tiene explícitamente incluidos en sus objetivos el seguimiento y la realización de los acuerdos internacionales, tales como la Plataforma de Acción de Beijing. Esta comisión está impaciente por efectuar su contribución. Lo hará preferentemente a través de información concreta y actual y mediante un diálogo constructivo con el Consejo y la Comisión. Predicar en el desierto resulta, al fin y al cabo, una ocupación poco productiva. Lamento un poco, por ello, que debido a la extraña organización de este debate, nos encontremos aquí sin la presencia de la Presidencia finlandesa."@es12
"Arvoisa puhemies, YK:n vuoden 1995 maailman naisten konferenssilla oli valtava vaikutus maailmanlaajuiseen taisteluun naisten vapauksien ja tasa-arvon puolesta. Haluan muistella lyhyesti kolmea merkkipaalua.
Ensiksi seksuaalinen itsemääräämisoikeus tunnustettiin erottamattomaksi osaksi naisten ihmisoikeuksia. Toiseksi todettiin, että kulttuurista identiteettiä ei saa käyttää argumenttina naisten alistamisen ylläpitämiselle. Kolmanneksi julistettiin, että naispolitiikka ei merkitse hauskoja asioita naisille eikä paikkaa auringossa, vaan että sukupuolinäkökulma tulee sisällyttää kaikenlaiseen politiikkaan.
Tällaiset saavutukset, joista mainitsin vain muutaman, on muutettava käytännön teoiksi. Kansallisilla hallituksilla on tässä ensisijainen tehtävä ja niiden panosta on arvioitava. Nyt päästään itse asiaan. Kuinka on asianlaita Euroopan unionissa? Kuinka Euroopan unionissa määritellään yhteinen kanta maailman naisten konferenssin seurannasta? Kuinka Euroopan parlamentti voi hoitaa tehtävänsä tässä yhteydessä?
Se konferenssi, jonka komissio järjestää ensi vuoden helmikuussa, voi olla vain mielipiteitä muokkaava, se ei voi määrätä politiikkaa. Niiden yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan sääntöjen mukaisesti, joiden puitteissa jäsenvaltiot koordinoivat toimintaansa kansainvälisissä järjestöissä, aloiteoikeus ja päätösvalta ovat täysin neuvostolla, käytännössä erityisvirkamiehillä, joilla on luonnostaan taipumus keskittyä omiin keskinäisiin ongelmiinsa. Uskallan sanoa tämän, koska olen ollut vuosia sellaisen ryhmän jäsen, nimittäin Pekingin konferenssin valmistelujen aikana.
Tällaiset ryhmät liikkuvat salaisen diplomatian hämärällä alueella. Avoimuus ja poliittinen vastuu on kuitenkin asetettava etusijalle. Siksi pyydän puheenjohtajavaltiota, viitaten SEU:n 32 artiklaan, tiedottamaan parlamentille parhaalla mahdollisella tavalla ja ennen kaikkea hyvissä ajoin. Hyvissä ajoin merkitsee joka tapauksessa ennen niin sanottua valmistelukonferenssia, joka pidetään New Yorkissa 3. –17. maaliskuuta. Sillä olemme todennäköisesti jo myöhässä tammikuun ECE-konferenssia ajatellen. Parlamentin naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnan toimenkuvaan sisältyy nimenomaan kansainvälisten sopimusten, kuten Pekingin toimintasuunnitelman, seuranta ja toimeenpano. Tämä valiokunta malttaa tuskin odottaa panoksensa antamista. Mieluimmin se tekee niin konkreettisten, ajankohtaisten tietojen pohjalta ja rakentavassa yhteistyössä neuvoston ja komission kanssa. Huutaminen erämaassa ei nimittäin ole kovin tehokas keino. Siksi pahoittelenkin hieman sitä, meidän on todettava tämä ilman suomalaisen puheenjohtajiston läsnäoloa tämän keskustelun kummallisen järjestelyn vuoksi."@fi5
"Madame la Présidente, la Conférence mondiale sur les femmes de 1995 a donné une énorme impulsion à la lutte internationale pour la liberté et l'égalité des femmes. Je souhaite rappeler brièvement trois des jalons posés.
Tout d'abord, le droit à l'autodétermination sexuelle est reconnu comme étant un élément inaliénable des droits de l'homme accordés à la femme. Ensuite, il est stipulé que l'argument de l'identité culturelle ne peut être utilisé pour continuer à opprimer la femme. Et enfin, il est exprimé que la politique à l'égard des femmes ne consiste pas à leur attribuer quelques jolies concessions et une petite place au soleil mais à ce que la perspective du genre soit prise en considération dans toute décision politique.
Ces acquis, dont je n'ai cité que les principaux, doivent se traduire par des faits concrets. Cette mission incombe principalement aux gouvernements nationaux dont l'implication doit faire l'objet d'une évaluation. Mais venons-en au fait. Comment l'Union européenne envisage-t-elle cette problématique ? Comment déterminer un point de vue commun quant au suivi à donner à la Conférence mondiale sur les femmes ? Comment le Parlement européen peut-il remplir sa mission à cet égard ?
La conférence que la Commission européenne va organiser en février de l'année prochaine ne déterminera aucune politique ; elle ne donnera lieu qu'à la formation d'une opinion. Selon les règles de politique étrangère et de sécurité commune, en vertu desquelles les États membres coordonnent leur action au sein des organisations internationales, l'initiative et le pouvoir de décision relèvent entièrement du Conseil, à savoir d'un petit groupe de fonctionnaires spécialisés qui ont une tendance naturelle à se concentrer sur leurs propres problèmes réciproques. J'ose le dire parce que j'ai moi-même été membre d'un tel groupe pendant des années, et plus spécifiquement durant la période de Pékin.
De tels groupes tombent dans le flou de la diplomatie secrète. L'ouverture et la responsabilité politique doivent toutefois prendre le dessus. C'est la raison pour laquelle, conformément à l'article 32 du Traité sur l'Union européenne, je demande à la présidence d'informer au maximum le Parlement et surtout de le consulter à temps ; dans le cas présent, "à temps" signifie en tout cas avant ladite conférence préparatoire qui se tiendra comme convenu du 3 au 17 mars à New York, car cela semble déjà trop tard pour la conférence ECE de janvier. La commission des droits de la femme et de l'égalité des chances de ce Parlement doit explicitement assurer le suivi et la mise en œuvre d'accords internationaux tels que le programme d'action Beijing. Cette commission brûle d'apporter sa contribution. Mais elle préfère le faire sur la base d'informations concrètes et actuelles et dans un dialogue constructif avec le Conseil et la Commission. Il ne sert pas à grand-chose de prêcher dans le désert. C'est pourquoi je regrette un peu qu'au vu de l'organisation particulière de ce débat, nous soyons obligés de nous passer aujourd'hui de la présidence finlandaise."@fr6
"Signora Presidente, la conferenza mondiale sulla donna del 1995 ha trasmesso un enorme impulso alla lotta condotta in tutto il mondo a favore della libertà e della parità di diritti della donna. Ricorderò in breve tre punti di particolare rilevanza.
Primo: il diritto all'autodeterminazione sessuale è stato riconosciuto come parte inalienabile dei diritti fondamentali della donna. Secondo: è stato stabilito che non ci si può appellare all'identità culturale per continuare ad opprimere le donne. Terzo: è stato deciso che la politica a favore delle donne non significa concedere loro alcune gratificazioni e un posto al sole, ma che la loro situazione dev'essere presa in considerazione ad ogni livello politico.
Tali conquiste, di cui ho ricordato soltanto le principali, devono essere tradotte in pratica. Il compito principale in tale campo spetta ai governi nazionali e occorre valutare il loro impegno. Ma eccoci al punto cruciale: qual è la situazione nell'Unione europea? Come viene determinata una posizione comune sul seguito dato alla conferenza mondiale sulla donna? Come può il Parlamento europeo svolgere il suo ruolo sotto tale aspetto?
La conferenza che la Commissione europea organizzerà nel febbraio del prossimo anno potrà soltanto servire a formarsi un'opinione, ma non certo a stabilire una politica. In base alla PESC, che coordina l'intervento degli Stati membri all'interno delle organizzazioni internazionali, il potere d'iniziativa e decisionale spetta unicamente al Consiglio, in pratica ad un gruppetto di funzionari specializzati che hanno la tendenza a concentrarsi sui propri problemi specifici. Lo dico perché ho fatto parte per anni di un simile organismo, segnatamente nel periodo della conferenza di Pechino.
Tali gruppi agiscono nella penombra della diplomazia occulta. Invece devono venir privilegiate trasparenza e responsabilità politica. Pertanto, ai sensi dell'articolo 32 del trattato dell'Unione europea, invito la Presidenza a informare quanto più possibile il Parlamento, ma soprattutto a consultarlo tempestivamente. In questo caso, tempestivamente significa prima della cosiddetta "
" che si terrà a New York dal 3 al 17 marzo, perché probabilmente è troppo tardi per la conferenza CEE che avrà luogo a gennaio. La commissione per i diritti della donna e le pari opportunità del Parlamento è espressamente competente per il seguito e l'attuazione degli accordi internazionali, fra cui il programma d'azione di Pechino. La suddetta commissione è impaziente di poter dare il proprio contributo, ma preferisce farlo sulla base di informazioni concrete ed aggiornate e nell'ambito di un dialogo costruttivo con il Consiglio e la Commissione. Parlare al vento è assai poco produttivo. Per questo motivo deploro che, a causa della strana strutturazione del dibattito, ci troviamo a discutere in assenza della Presidenza finlandese."@it9
"Madam President, the 1995 World Conference on Women has given the worldwide fight for freedom and equality for women a shot in the arm. I would like to briefly outline three milestones.
Firstly, the right to sexual self-determination has been recognised as an inherent component of the human rights of women. Secondly, it has been established that the argument of cultural identity cannot justify the on-going suppression of women. Thirdly, it has been stated that women’s policy is not about fancy things for women and a place in the sun, rather the gender dimension should be added to all policy-making decisions.
These achievements, most of which I have listed, must be translated into concrete action. National governments carry most responsibility here and their commitment must be assessed. But hang on. What about the European Union? How is the common position on the follow-up to the World Conference on Women determined? How can the European Parliament carry out its task in this respect?
The conference which the European Commission will organise next February can only help form opinion, it cannot determine policy. Under the rules of the Common Foreign and Security Policy, under which, indeed, the Member States coordinate their action in international organisations, initiative and power of decision lie entirely with the Council, in practice a small group of specialist officials who have the natural tendency to focus on their own mutual problems. I dare say this because I belonged to such a set-up myself for years, namely during the Beijing period.
Such bodies move in the twilight zone of secret diplomacy. Openness and political responsibility, however, should be top of the agenda. This is why I ask the Presidency, by referring to Article 32 of the Treaty on European Union, to brief Parliament as fully as possible, but mainly also to consult Parliament in time. “In time” in this case means in any event before the so-called “preparatory conference”, to be held between 3 and 17 March in New York, because we are probably too late already for the ECE Conference in January. The Committee on Women’s Rights and Equal Opportunities of this Parliament has the explicit responsibility to monitor the follow-up and implementation of international agreements, such as the Beijing Action Platform. This Committee cannot wait to give its input. It would preferably do this on the basis of tangible, current information and in a constructive dialogue with the Council and the Commission. Talking to a brick wall is, after all, not very productive. This is why I somewhat regret that, because of the strange set-up of this debate, we are having to make do without the Finnish Presidency."@lv10
"Senhora Presidente, a Conferência Mundial sobre a Mulher, realizada em Pequim em 1995, forneceu um enorme impulso à luta mundial pela liberdade e igualdade da mulher. Gostaria de evocar brevemente três etapas históricas.
Em primeiro lugar, o direito à independência sexual da mulher foi reconhecido como parte inalienável dos direitos humanos da mulher. Em segundo lugar, ficou estabelecido que o argumento da identidade cultural não pode servir de pretexto para sustentar a repressão das mulheres. Em terceiro lugar, foi declarado que a política relativa às mulheres não se resume apenas às coisas boas e a dar-lhes um lugar ao Sol, mas também que a perspectiva do género deve ser contemplada em todo o acto legislativo.
Tais conquistas - das quais referi apenas as mais relevantes - têm de ser transpostas para acções práticas. Os Governos nacionais são os principais responsáveis por essa tarefa e o seu empenhamento deve ser avaliado. Porém, a verdadeira questão que se coloca é saber qual é então o papel da União Europeia e como é que se define aí uma posição comum sobre o acompanhamento da Conferência Mundial sobre a Mulher. De que forma poderá o Parlamento Europeu desempenhar a sua missão nesse contexto?
A Conferência que a Comissão Europeia convocará em Fevereiro do próximo ano poderá apenas servir para formar opinião e não para definir políticas. De acordo com a regras da política externa e de segurança comum, segundo as quais os Estados-Membros coordenam, com efeito, as respectivas acções no seio das organizações internacionais, o poder de iniciativa e o poder decisório residem inteiramente no Conselho - na prática, um pequeno grupo de funcionários públicos especializados, cuja tendência natural é a de se concentrarem nos seus problemas mútuos. Ouso dizê-lo porque, durante anos, eu própria fiz parte de um grupo semelhante, nomeadamente, durante o período de Pequim.
Esses grémios movem-se na penumbra da diplomacia secreta. A abertura e a responsabilidade política devem, contudo, estar em primeiro plano. Por isso mesmo, nos termos do artigo 32º do Tratado da União Europeia, solicito à Presidência do Conselho que mantenha o Parlamento Europeu tanto quanto possível informado, mas sobretudo também que o consulte atempadamente. Atempadamente significa, neste caso, para todos os efeitos, antes da chamada
que será realizada em Nova-Iorque entre os dias 3 e 17 de Março - uma vez que para a Conferência CEE-ONU de Janeiro próximo, já chegaremos provavelmente tarde de mais. A Comissão dos Direitos da Mulher e da Igualdade de Oportunidades deste Parlamento tem explicitamente inscritos no perfil da sua função o acompanhamento e a implementação dos acordos internacionais, como os da Plataforma de Acção de Pequim. Esta comissão está ansiosa por fornecer o seu contributo. Todavia, ela fáloá preferencialmente com base em informações actuais e numa esfera de diálogo construtivo com a Comissão e o Conselho. Pregar no deserto é, de facto, uma actividade pouco produtiva. Por isso mesmo, considero também um pouco lamentável que, em resultado da estranha organização do presente debate, tenhamos agora de passar sem a Presidência finlandesa."@pt11
"Fru talman! Världskvinnokonferensen 1995 gav en enorm impuls till den världsomspännande kampen för frihet och jämlikhet för kvinnor. Jag vill kort påminna er om tre milstolpar.
För det första är rätten till sexuellt självbestämmande erkänd som en inneboende del av kvinnors mänskliga rättigheter. För det andra har man fastslagit att argumentet om kulturell identitet inte får användas till att upprätthålla kvinnoförtryck. För det tredje har man uttalat att kvinnopolitik inte består av litet smått och gott för kvinnor och en plats i solen, utan att genusperspektivet måste finnas med i allt politiskt arbete.
Dessa framsteg, och jag har endast nämnt de främsta, måste omsättas i praktisk handling. De nationella regeringarna har här den främsta uppgiften, och deras insatser måste utvärderas. Men nu kommer det: Hur är det då med Europeiska unionen? Hur når man där en gemensam ståndpunkt i frågan om uppföljning av världskvinnokonferensen? Hur kan Europaparlamentet utföra sin uppgift?
Den konferens som Europeiska kommissionen kommer att utlysa nästa år, kan endast vara opinionsbildande och inte politiskt avgörande. Beträffande reglerna för den gemensamma utrikes- och säkerhetspolitiken, i enlighet med vilka medlemsstaterna ju samordnar sitt agerande i internationella organisationer, ligger initiativet och beslutsmakten helt hos rådet som i praktiken utgörs av en grupp specialiserade tjänstemän som har en naturlig tendens att koncentrera sig på sina egna inbördes problem. Jag vågar påstå detta därför att jag själv under många år har varit medlem av ett sådant sällskap, framför allt under Peking-perioden.
Sådana organ rör sig i den hemliga diplomatins halvmörker. Öppenhet och politiskt ansvar borde dock prioriteras. Därför ber jag ordförandeskapet, med hänvisning, till artikel 32 i Fördraget om Europeiska unionen, att i största möjliga mån informera parlamentet, men också att rådfråga det i tid. "I tid" betyder i detta fall åtminstone före den så kallade Prep Con, som kommer att äga rum i New York från den 3 till den 17 mars. För vi är troligen redan för sena för ECE-konferensen i januari. Parlamentets utskott för kvinnors rättigheter och jämställdhetsfrågor har uttryckligen skrivit in uppföljning och genomförande av internationella överenskommelser, såsom handlingsplattformen från Peking, i sin arbetsbeskrivning. Detta utskott brinner av iver att bidra med sitt arbete. Dock arbetar det helst utifrån konkret, aktuell information och med en konstruktiv dialog med rådet och kommissionen. Att ropa i öknen är ju inte en särskilt produktiv sysselsättning. Därför beklagar jag också litet grann att vi på grund av den märkliga organisationen av denna debatt nu måste klara oss utan det finländska ordförandeskapet."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Prep Con"11,9
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples