Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/1999-12-13-Speech-1-056"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.19991213.3.1-056"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:spoken text |
"pris à ce moment, étant donné que l’Union européenne était la seule délégation à pousser un agenda ambitieux dans le domaine de l’environnement. Je reste convaincu qu’un groupe biotechnologie axé sur l’analyse des faits et non sur la négociation aurait été un petit prix à payer pour faire accepter des objectifs environnementaux considérables.
Il y a un troisième scénario que j’appellerai intermédiaire. Si l’on ne veut pas attendre 18 mois avant de reprendre la négociation, essayons, dès maintenant, de faire progresser les choses pas à pas. Un paquet intermédiaire pourrait aider à restaurer la confiance dans le système et à créer les conditions propices au lancement d’un nouveau cycle le plus tôt possible. Il faudrait donc poursuivre les préparatifs en cours à Genève, notamment notre processus d’alliances en direction de négociations plus larges.
Sur le fond, on pourrait envisager les pas suivants. D’abord, la réforme institutionnelle de l’OMC. Bien avant Seattle, nous avions fait des propositions détaillées sur la transparence des activités de l’OMC. Nous devons aller plus loin et déterminer avec précision les causes des difficultés pratiques qui ont ralenti les travaux à Seattle pour proposer quelques solutions concrètes qui tournent autour du couple efficacité/transparence.
Pour ce qui est de la transparence, il est clair que la prise de décisions et les négociations doivent être légitimées de manière plus claire et plus cohérente. Pour ce qui est de l’efficacité, l’organisation du travail, les procédures, les instances, les conférences ministérielles doivent être revues pour mener à des résultats concrets.
Une des suggestions avancées par les parlementaires européens présents à Seattle et réitérées la semaine dernière par un certain nombre de nos États membres était de réunir une Assemblée parlementaire. Je trouve cette idée séduisante, car elle permettrait de renforcer le contrôlé démocratique des travaux au sein de l’OMC.
Troisième élément de fond : les pays en voie de développement. Ils sont parmi les plus déçus et parmi les plus affectés par le manque de résultats. Une relance du processus devant mener à un nouveau cycle doit impérativement marquer pour eux un progrès substantiel si nous voulons obtenir leur soutien. Un des moyens d’obtenir ce soutien serait de maintenir notre offre pour les pays les moins avancés et de réfléchir ensemble à la cohérence entre l’action de l’OMC et celle des autres institutions internationales pour faire en sorte que la libéralisation commerciale se traduise par un développement soutenable pour l’ensemble des pays en voie de développement, à commencer par les populations les plus pauvres.
Ces quelques pas intermédiaires que je viens d’esquisser, nous permettraient de garder vivant le processus et d’être prêts, le moment venu, à relancer les travaux pour un cycle complet. Il nous faut donc combiner deux approches. L’une sur le fond, en essayant de bâtir des alliances et de préserver le soutien en faveur d’une approche large du cycle et l’autre sur la forme, le plan institutionnel et les procédures, pour mettre en place ce dont nous aurons besoin tout au long des négociations à venir.
C’est dans ce sens que nous allons travailler si le Conseil et le Parlement en sont d’accord.
Nous avons aussi fait un effort majeur sur le plan de l’information et de la participation pour traduire en actes les intentions que j’avais exprimées devant vous lors des auditions parlementaires de septembre. Une délégation de représentants du Parlement a fait partie de notre délégation communautaire. Nous avons gardé le contact en permanence, ce qui a permis un échange d’informations et de vues qui s’est révélé extrêmement utile pour le négociateur que j’étais. Cette expérience positive renforce ma conviction qu’il faut continuer à associer plus étroitement le Parlement européen à la formulation de la politique commerciale commune.
Dans la perspective d’une transparence accrue, nous avons aussi intégré, pour la première fois, un groupe de conseillers représentant des partenaires sociaux, le Comité économique et social et des ONG. À travers eux, nous avons maintenu un contact avec la société civile et les groupes d’intérêts économiques et sociaux. Des briefings quotidiens ont été organisés pour les organisations économiques et les ONG accréditées auprès de l’OMC.
En somme, nous revenons de Seattle avec le sentiment d’avoir beaucoup fait pour le succès de cette conférence. Il nous appartient maintenant de poursuivre le travail entamé. Dans quelle direction et que faut-il faire maintenant ?
La Commission considère que le lancement d’un nouveau cycle sur la base d’un large agenda reste notre priorité. Il faut cependant procéder maintenant avec une certaine prudence. Une deuxième tentative qui échouerait serait, bien entendu, un désastre.
Le moment auquel nous pourrons relancer le cycle de négociations reste aujourd’hui indéterminé. Il faut savoir que le mécontentement parmi les pays en voie de développement est réel et que tout effort pour relancer le processus devra impérativement passer par la réparation des dégâts dans ce domaine, ce qui prendra un peu de temps.
Quelles sont les options devant nous ? J’en vois trois. Premier scénario, convoquer rapidement une autre conférence ministérielle. Selon les protagonistes de ce scénario, il y a quand même eu des progrès substantiels à Seattle, par exemple, en ce qui concerne les questions d’accès au marché, la facilitation des échanges ou les services. Dans cette perspective, il faut s’attaquer rapidement aux sujets qui n’ont pas abouti à Seattle, comme l’agriculture, l’antidumping et les normes sociales fondamentales.
Le président des États Unis vient de déclarer que le cycle pourrait être relancé rapidement. Le sommet bilatéral qui nous réunit cette semaine nous permettra de vérifier si ceci est un signe de flexibilité, ou s’il ne s’agit que de la répétition des positions américaines connues en faveur d’un cycle limité à l’accès au marché.
Le deuxième scénario est un peu plus sombre. Il prend en compte l’hypothèse selon laquelle les États-Unis, de toute façon, ne bougent pas pendant une campagne électorale. Si cela devait se vérifier, il n’y aurait pas de progrès avant 2001. Les implications de ce scénario sont préoccupantes. Non seulement nous perdrions un temps précieux, mais cela signifierait aussi que l’incapacité d’un seul partenaire à bouger suffit pour paralyser tout le système multilatéral."@fr6
|
| lpv:translated text |
"vi på det tidspunkt løb, al den stund Den Europæiske Union var den eneste delegation, der pressede på for en ambitiøs dagsorden på miljøområdet. Jeg er stadig overbevist om, at en bioteknologisk gruppe, der arbejder på grundlag af analyser af kendsgerningerne og ikke er afhængig af forhandling, ville have været en lille pris at betale for at få accept af ganske betragtelige miljømæssige målsætninger.
Der er et tredje scenarie, som jeg vil kalde en mellemform. Hvis man ikke vil vente 18 måneder med at genoptage forhandlingen, så lad os allerede nu forsøge at få tingene til at skride frem skridt for skridt. En overgangspakke kunne hjælpe til med at genoprette tilliden til systemet og skabe vilkår, der er befordrende for lanceringen af en ny runde så tidligt som muligt. Man skulle så fortsætte de forberedelser, der står på i Genève, især vores skabelse af alliancer til støtte for bredere forhandlinger.
Angående det principielle kunne man overveje følgende skridt. For det første en institutionel reform af WTO. Længe før Seattle havde vi fremsat detaljerede forslag om gennemsigtighed i WTO's aktiviteter. Vi skal gå endnu længere og mere præcist fastlægge årsagerne til de praktiske vanskeligheder, som sinkede arbejdet i Seattle, så vi kan foreslå konkrete løsninger med begrebsparret effektivitet/gennemsigtighed som omdrejningspunkt.
For så vidt angår gennemsigtigheden, er det indlysende, at beslutningstagningen og forhandlingerne må legitimeres på en klarere og mere sammenhængende måde. Hvad angår effektiviteten, må organiseringen af arbejdet, procedurerne, organerne og ministerkonferencerne revideres med henblik på at føre til konkrete resultater.
Et af de forslag, som de medlemmer af Europa-Parlamentet, der var til stede i Seattle, fremførte, og som i sidste uge blev genfremsat af et antal medlemsstater, var at indkalde en parlamentarisk forsamling. Jeg finder denne idé besnærende, for den ville gøre det muligt at styrke den demokratiske kontrol med arbejdet i WTO.
Tredje element af principiel art: udviklingslandene. De tilhører dem, der er mest skuffede og mest berørte af de manglende resultater. En fornyet start på processen for at få en ny runde, må udtrykkeligt indebære et stort fremskridt for dem, hvis vi vil have dem til at støtte os. En af måderne at opnå denne støtte på kunne være at opretholde vores tilbud til de mindst udviklede lande og i fællesskab overveje sammenhængen mellem, hvad WTO foretager sig, og hvad de øvrige internationale institutioner foretager sig for på den måde at sikre, at liberaliseringen af handlen giver sig udslag i en bæredygtig udvikling for samtlige udviklingslande, begyndende med de allermest fattige befolkninger.
Disse få mellemformer, som jeg her har skitseret, ville give os mulighed for at holde liv i processen og være rede til, når tiden er inde, at genoptage arbejdet for en komplet runde. Vi er altså nødt til at kombinere to fremgangsmåder, den ene vedrørende det principielle, idet vi forsøger at opbygge alliancer og fastholde støtten til en runde med bred tilgang, og den anden vedrørende formen, det institutionelle plan og procedurerne for at få alt det på plads, som vi får brug for undervejs i de kommende forhandlinger.
Det er den retning, vi skal arbejde i, hvis ellers Rådet og Parlamentet er enige.
Vi har også gjort os store anstrengelser, når det gælder om at informere og inddrage i processen, for på denne måde at omsætte de hensigtserklæringer til handlinger, som jeg havde givet udtryk for over for Dem under parlamentshøringerne i september. Der deltog en delegation af repræsentanter for Parlamentet i vores EU-delegation. Vi var til stadighed i kontakt med hinanden, så vi kunne udveksle oplysninger og synspunkter, hvilket viste sig at være yderst vigtigt for mig som forhandler. Denne positive erfaring bestyrker mig i min overbevisning om, at vi skal blive ved med at inddrage Europa-Parlamentet tættere i formuleringen af den fælles handelspolitik.
For at opnå større gennemsigtighed har vi også for første gang integreret en gruppe rådgivere, repræsenterende arbejdsmarkedets parter, Det Økonomiske og Sociale Udvalg og visse ngo'er. Gennem dem har vi opretholdt kontakten med det civile samfund og de økonomiske og sociale interessegrupper. Der blev organiseret daglige orienteringer for de økonomiske organisationer og de ngo'er, der er akkrediteret hos WTO.
Alt i alt kommer vi tilbage fra Seattle med en følelse af at have gjort meget for at få denne konference til at lykkes. Det er nu op til os at videreføre det arbejde, der er påbegyndt. I hvilken retning, og hvad skal der gøres nu?
Kommissionen er stadig af den opfattelse, at vi først og fremmest skal arbejde for at lancere en ny runde på grundlag af en bred dagsorden.Vi er imidlertid nødt til nu at optræde med en vis forsigtighed. Endnu et mislykket forsøg ville selvsagt være en katastrofe.
Tidspunktet for at relancere en forhandlingsrunde ligger i dag stadig hen i det uvisse. Man skal vide, at utilfredsheden blandt udviklingslandene er reel, og at ethvert forsøg på at sætte skub i processen igen nødvendigvis må have som forudsætning, at man udbedrer skaderne på dette område, hvilket vil tage noget tid.
Hvilke valgmuligheder har vi? Jeg kan få øje på tre. Første scenarie består i hurtigt at indkalde til en ny ministerkonference. Ifølge fortalerne for dette scenarie er der trods alt sket væsentlige fremskridt i Seattle, f.eks. for så vidt angår spørgsmålene om markedsadgang, handelslettelser eller tjenesteydelser. Set fra denne synsvinkel skal man hurtigt gå i gang med forhandling om de emner, som der ikke blev opnået enighed om i Seattle, såsom landbrug, antidumping og grundlæggende sociale normer.
USA's præsident har netop udtalt, at runden kan genoptages hurtigt. På det bilaterale topmøde, hvor vi mødes i denne uge, får vi mulighed for at verificere, om dette er et tegn på fleksibilitet, eller om der alene er tale om en gentagelse af velkendte amerikanske synspunkter om en runde, der er begrænset til at behandle adgangen til markedet.
Det andet scenarie er lidt mere dystert. Det opererer ud fra den hypotese, at USA under ingen omstændigheder vil ændre holdning, så længe valgkampen står på. Hvis det skulle vise sig at være tilfældet, vil der ikke ske fremskridt før 2001. Konsekvenserne af dette scenarie er foruroligende. Ikke blot ville vi miste kostbar tid, det ville også betyde, at manglende fleksibilitet hos bare én partner er nok til at lamme hele det multilaterale system."@da1
"da die Europäische Union die einzige Delegation war, die im Umweltbereich für eine anspruchsvolle Tagesordnung eingetreten war. Ich bin nach wie vor davon überzeugt, daß eine Biotechnologie-Gruppe, die Fakten analysiert und nicht verhandelt, ein akzeptabler Preis für die Übernahme wichtiger Umweltziele gewesen wäre.
Es gibt ein drittes Szenario, einen Mittelweg. Wenn wir nicht 18 Monate bis zur Wiederaufnahme der Gespräche warten wollen, sollten wir bereits jetzt versuchen, die Dinge schrittweise weiter voranzubringen. Eine Zwischenrunde könnte helfen, wieder Vertrauen in das System herzustellen und so schnell wie möglich günstige Voraussetzungen für eine neue Arbeitsrunde zu schaffen. Wir müßten also die in Genf laufenden Vorbereitungen fortführen, insbesondere unsere Suche nach Verbündeten mit dem Ziel weitergehender Verhandlungen.
Was grundsätzliche Aspekte betrifft, so könnte man sich die folgenden Schritte vorstellen. Zunächst die institutionelle Reform der WTO. Schon vor Seattle hatten wir detaillierte Vorschläge unterbreitet, wie in bezug auf die Tätigkeit der WTO Transparenz erreicht werden kann. Jetzt geht es um mehr, jetzt müssen die Ursachen für die praktischen Schwierigkeiten, die die Arbeiten in Seattle aufgehalten haben, genau bestimmt werden, um einige konkrete Lösungsvorschläge zu dem Begriffspaar Effizienz/Transparenz machen zu können.
Was Transparenz betrifft, so ist klar, daß die Legitimation der Entscheidungsprozesse und auch die der Verhandlungen deutlicher und kohärenter sein muß. In bezug auf Effizienz müssen Arbeitsorganisation, Verfahren, Instanzen, Ministerkonferenzen umgestaltet werden, um zu konkreten Ergebnissen zu gelangen.
Einer der Vorschläge der europäischen Parlamentarier in Seattle, der in der letzten Woche von einigen Mitgliedstaaten aufgegriffen wurde, bestand darin, eine Parlamentarische Versammlung einzusetzen. Ich halte diese Idee für verlockend, denn sie würde eine Stärkung der demokratischen Kontrolle der Aktivitäten innerhalb der WTO bedeuten.
Mein dritter grundsätzlicher Punkt: die Entwicklungsländer. Sie gehören zu denjenigen, deren Enttäuschung am größten ist und die am stärksten davon betroffen sind, daß es zu keinen Ergebnissen kam. Ein Prozeß, der zu einer neuen Verhandlungsrunde führen soll, muß unbedingt substantielle Fortschritte für die Entwicklungsländer vorsehen, wenn wir ihre Unterstützung gewinnen wollen. Eine Möglichkeit, diese Unterstützung zu erhalten, bestünde darin, unser Angebot an die am wenigsten entwickelten Länder aufrechtzuerhalten und gemeinsam darüber nachzudenken, wie die Aktionen der WTO und der anderen internationalen Einrichtungen aufeinander abgestimmt werden können, damit die Liberalisierung des Handels in allen Entwicklungsländern – bei den ärmsten angefangen – zu einer nachhaltigen Entwicklung führt.
Diese wenigen von mir skizzierten Zwischenschritte würden es uns ermöglichen, den Prozeß am Leben zu erhalten und dann, wenn es so weit ist, bereit zu sein, die Beratungen für eine neue, vollständige Verhandlungsrunde zu beginnen. Wir müssen also zwei Ansätze gleichzeitig verfolgen. Bei grundsätzlichen Fragen müssen wir versuchen, Allianzen zu schmieden und Unterstützung für eine breite Grundlage der Gespräche zu sichern, und bei formalen Aspekten, bei institutionellen und Verfahrensfragen müssen wir unsere Bemühungen fortsetzen, um das zu schaffen, was wir während der gesamten nächsten Runde brauchen werden.
In diesem Sinne werden wir weiterarbeiten, wenn der Rat und das Parlament damit einverstanden sind.
Große Anstrengungen haben wir auch hinsichtlich der Information und Mitwirkung unternommen, um meine bei der parlamentarischen Anhörung im September geäußerten Absichten in die Tat umzusetzen. Eine Delegation von Vertretern des Parlaments gehörte unserer Gemeinschaftsdelegation an. Wir standen in ständigem Kontakt, was einen Informations- und Gedankenaustausch möglich gemacht hat, der sich für mich als Verhandlungsführer als sehr hilfreich erwiesen hat. Diese positive Erfahrung bestärkt mich in meiner Auffassung, das Europäische Parlament bei der Festlegung der gemeinsamen Handelspolitik enger einzubinden.
Im Sinne einer größeren Transparenz haben wir erstmals eine Beratergruppe, bestehend aus Vertretern der Sozialpartner, des Wirtschafts- und Sozialausschusses und der Nichtregierungsorganisationen eingerichtet. Über sie bestand Kontakt zur Zivilgesellschaft und zu den Interessengruppen der Wirtschaft und Gesellschaft. Für die bei der WTO akkreditierten Wirtschafts- und Nichtregierungsorganisationen haben wir tägliche Briefings durchgeführt.
Insgesamt haben wir nach Seattle den Eindruck, viel dafür getan zu haben, damit diese Konferenz ein Erfolg wird. Jetzt ist es unsere Aufgabe, die begonnenen Arbeiten fortzusetzen. In welche Richtung? Was müssen wir jetzt tun?
Die Kommission ist der Auffassung, daß eine neue Jahrtausend-Runde auf der Grundlage einer weit gefaßten Tagesordnung unsere Priorität bleibt. Doch jetzt muß umsichtig gehandelt werden, denn ein zweiter Fehlschlag wäre natürlich eine Katastrophe.
Wann die Verhandlungsrunde beginnen kann, läßt sich heute noch nicht sagen. Doch müssen wir davon ausgehen, daß die Unzufriedenheit unter den Entwicklungsländern groß ist und daß jeder Versuch einer Neuauflage des Prozesses eine Schadensbereinigung voraussetzt, was etwas Zeit in Anspruch nehmen wird.
Welche Möglichkeiten haben wir jetzt? Ich kann mir drei vorstellen. Das erste Szenario wäre eine schnelle Einberufung einer neuen Ministerkonferenz. Nach Ansicht der Befürworter dieses Szenarios hat es in Seattle trotz allem substantielle Fortschritte gegeben, z. B. bei der Frage des Marktzugangs, den Erleichterungen beim Handel mit Gütern und Dienstleistungen. Hier wird es nun darum gehen, die Fragen, die in Seattle nicht gelöst wurden – Landwirtschaft, Antidumping und grundlegende Sozialnormen – schnell wieder aufzugreifen.
Der amerikanische Präsident hat vor kurzem erklärt, daß die Runde schnell wieder aufgenommen werden könne. Auf dem bilateralen Gipfel dieser Woche werden wir prüfen können, ob dies als ein Zeichen von Flexibilität zu werten ist oder ob das nur die Wiederholung der bekannten amerikanischen Position ist, die Runde auf Fragen des Marktzugangs zu beschränken.
Das zweite Szenario sieht etwas düsterer aus. Dabei wird von der Hypothese ausgegangen, daß sich die Vereinigten Staaten während des Wahlkampfes ohnehin nicht bewegen werden. Wenn dies eintritt, wird es bis 2001 keine Fortschritte geben. Die Folgen wären besorgniserregend. Wir würden nicht nur kostbare Zeit verlieren, sondern dies würde auch bedeuten, daß ein einziger Partner, der nicht mitspielt, das gesamte multinationale System lahmlegen kann."@de7
"που πήραμε εκείνη τη στιγμή, δεδομένου ότι η Ευρωπαϊκή Ένωση ήταν η μόνη αντιπροσωπεία που πίεζε για μια φιλόδοξη ατζέντα στον τομέα του περιβάλλοντος. Παραμένω πεπεισμένος ότι μια ομάδα βιοτεχνολογίας, εστιασμένη στην ανάλυση των γεγονότων και όχι στη διαπραγμάτευση, θα αποτελούσε μικρό τίμημα για να κατορθώσουμε να γίνουν αποδεκτοί σημαντικοί περιβαλλοντικοί στόχοι.
Υπάρχει και ένα τρίτο σενάριο που θα το αποκαλούσα ενδιάμεσο. Αν δεν θέλουμε να περιμένουμε 18 μήνες προτού ξαναρχίσουμε τις διαπραγματεύσεις, ας προσπαθήσουμε, από τώρα, να προωθήσουμε τα πράγματα βήμα-βήμα. Ένα ενδιάμεσο πακέτο θα μπορούσε να βοηθήσει στην αποκατάσταση της εμπιστοσύνης στο σύστημα και στη δημιουργία ευνοϊκών συνθηκών για την έναρξη ενός νέου γύρου το συντομότερο δυνατόν. Θα έπρεπε λοιπόν να συνεχίσουμε τις εν εξελίξει προετοιμασίες στη Γενεύη, και ιδίως τη διαδικασία μας δημιουργίας συμμαχιών στην κατεύθυνση ευρύτερων διαπραγματεύσεων.
Επί της ουσίας, θα μπορούσαμε να εξετάσουμε τα ακόλουθα βήματα. Καταρχάς, τη θεσμική μεταρρύθμιση του ΠΟΕ. Αρκετό καιρό πριν από το Σηάτλ, είχαμε διατυπώσει λεπτομερείς προτάσεις σχετικά με τη διαφάνεια των δραστηριοτήτων του ΠΟΕ. Πρέπει να προχωρήσουμε ακόμη παραπέρα και να προσδιορίσουμε με ακρίβεια τα αίτια των πρακτικών δυσκολιών που επιβράδυναν τις εργασίες στο Σηάτλ για να προτείνουμε κάποιες συγκεκριμένες λύσεις που να εστιάζονται στο ζεύγος αποτελεσματικότητα/διαφάνεια.
Όσον αφορά τη διαφάνεια, είναι σαφές ότι η λήψη αποφάσεων και οι διαπραγματεύσεις πρέπει να αποκτήσουν νομιμότητα με σαφέστερο και συνεπέστερο τρόπο. Όσον αφορά την αποτελεσματικότητα, η οργάνωση της εργασίας, οι διαδικασίες, τα όργανα, οι υπουργικές διασκέψεις πρέπει να αναθεωρηθούν για να οδηγήσουν σε συγκεκριμένα αποτελέσματα.
Μία από τις προτάσεις, που διατυπώθηκαν από τους βουλευτές του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου που ήταν παρόντες στο Σηάτλ και που επαναλήφθηκαν την περασμένη βδομάδα από ορισμένα από τα κράτη μέλη μας, ήταν να συγκληθεί μια κοινοβουλευτική Συνέλευση. Βρίσκω αυτή την ιδέα ελκυστική, γιατί θα επέτρεπε να ενισχυθεί ο δημοκρατικός έλεγχος των εργασιών στους κόλπους του ΠΟΕ.
Τρίτο στοιχείο ουσίας: οι αναπτυσσόμενες χώρες. Συγκαταλέγονται ανάμεσα στις χώρες που έχουν απογοητευτεί περισσότερο και που έχουν πληγεί περισσότερο από την έλλειψη αποτελεσμάτων. Μια επανέναρξη της διαδικασίας που θα οδηγούσε σε ένα νέο γύρο πρέπει οπωσδήποτε να σηματοδοτεί για αυτές ουσιαστική πρόοδο αν θέλουμε να έχουμε την υποστήριξή τους. Ένα από τα μέσα για να αποκτήσουμε αυτή την υποστήριξη θα ήταν να διατηρήσουμε την προσφορά μας για τις λιγότερο προηγμένες χώρες και να προβληματιστούμε από κοινού για τη συνέπεια μεταξύ της δράσης του ΠΟΕ και της δράσης των άλλων διεθνών οργανισμών, προκειμένου να διασφαλίσουμε ότι η εμπορική απελευθέρωση θα μεταφραστεί σε μια βιώσιμη ανάπτυξη για το σύνολο των αναπτυσσόμενων χωρών, αρχίζοντας από τους φτωχότερους πληθυσμούς.
Αυτά τα λίγα ενδιάμεσα βήματα που σκιαγράφησα θα μας επέτρεπαν να κρατήσουμε ζωντανή τη διαδικασία και να είμαστε έτοιμοι, όταν έρθει η ώρα, να ξαναρχίσουμε τις εργασίες για έναν ολοκληρωμένο γύρο. Πρέπει λοιπόν να συνδυάσουμε δύο προσεγγίσεις. Μία επί της ουσίας, προσπαθώντας να οικοδομήσουμε συμμαχίες και να διατηρήσουμε την υποστήριξη υπέρ μιας ευρείας προσέγγισης του γύρου, και μία άλλη επί του τύπου, του θεσμικού πλαισίου και των διαδικασιών, για να δημιουργήσουμε ό,τι θα χρειαστούμε καθ’όλη τη διάρκεια των μελλοντικών διαπραγματεύσεων.
Σε αυτήν την κατεύθυνση θα εργαστούμε αν το Συμβούλιο και το Κοινοβούλιο συμφωνήσουν.
Καταβάλαμε επίσης μια μεγάλη προσπάθεια στο πεδίο της ενημέρωσης και της συμμετοχής για να μεταφραστούν σε έργα οι προθέσεις που είχα εκφράσει ενώπιόν σας κατά τις κοινοβουλευτικές ακροάσεις του Σεπτεμβρίου. Μια αντιπροσωπεία εκπροσώπων του Κοινοβουλίου συμμετείχε στην κοινοτική αντιπροσωπεία μας. Ήμασταν συνεχώς σε επαφή, πράγμα που επέτρεψε μια ανταλλαγή πληροφοριών και απόψεων που αποδείχτηκε εξαιρετικά χρήσιμη για το διαπραγματευτικό ρόλο που έπαιξα. Αυτή η θετική εμπειρία ενισχύει την πεποίθησή μου ότι πρέπει να συνεχίσουμε να επιζητούμε τη στενότερη συμμετοχή του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου στη διαμόρφωση της κοινής εμπορικής πολιτικής.
Χάριν μεγαλύτερης διαφάνειας, συμπεριλάβαμε επίσης, για πρώτη φορά, μια ομάδα συμβούλων που εκπροσωπούσαν κοινωνικούς εταίρους, την Οικονομική και Κοινωνική Επιτροπή και ΜΚΟ. Μέσω αυτών, διατηρήσαμε την επαφή με την κοινωνία των πολιτών και τις οικονομικές και κοινωνικές ομάδες συμφερόντων. Οργανώθηκαν καθημερινές σύντομες ενημερωτικές συναντήσεις για τους οικονομικούς οργανισμούς και τις ΜΚΟ που ήταν διαπιστευμένοι στον ΠΟΕ.
Εν συντομία, επιστρέφουμε από το Σηάτλ με το αίσθημα ότι κάναμε πολλά για την επιτυχία αυτής της διάσκεψης. Εναπόκειται τώρα σε μας να συνεχίσουμε τη δουλειά που αρχίσαμε. Τι πρέπει να κάνουμε τώρα και προς ποια κατεύθυνση;
Η Επιτροπή θεωρεί ότι η έναρξη ενός νέου γύρου με βάση μια ευρεία ατζέντα παραμένει προτεραιότητά μας. Πρέπει ωστόσο να προχωρήσουμε τώρα με κάποια σύνεση. Μια ανεπιτυχής δεύτερη προσπάθεια θα ήταν φυσικά καταστροφή.
Η στιγμή που θα μπορέσουμε να ξαναρχίσουμε το γύρο των διαπραγματεύσεων εξακολουθεί σήμερα να μην είναι καθορισμένη. Πρέπει να ξέρουμε ότι πραγματικά εκφράζεται δυσαρέσκεια στις αναπτυσσόμενες χώρες και ότι κάθε προσπάθεια για την επανέναρξη της διαδικασίας θα πρέπει οπωσδήποτε να προϋποθέτει την επανόρθωση των ζημιών στον τομέα αυτόν, πράγμα που θα πάρει κάποιο χρόνο.
Ποιες είναι οι επιλογές που έχουμε; Εγώ βλέπω τρεις. Πρώτο σενάριο, να συγκληθεί γρήγορα μια άλλη υπουργική διάσκεψη. Σύμφωνα με τους πρωταγωνιστές αυτού του σεναρίου, στο Σηάτλ σημειώθηκε, όπως και να έχει, σημαντική πρόοδος, για παράδειγμα, όσον αφορά τα ζητήματα της πρόσβασης στην αγορά, τη διευκόλυνση των συναλλαγών ή τις υπηρεσίες. Υπό το πρίσμα αυτό, πρέπει να ασχοληθούμε γρήγορα με τα θέματα που δεν έκλεισαν στο Σηάτλ, όπως η γεωργία, το αντιντάμπινγκ και τα θεμελιώδη κοινωνικά πρότυπα.
Ο Πρόεδρος των Ηνωμένων Πολιτειών δήλωσε πρόσφατα ότι ο γύρος θα μπορούσε να ξαναρχίσει γρήγορα. Η διμερής διάσκεψη κορυφής, στην οποία θα συμμετάσχουμε αυτή την εβδομάδα, θα μας επιτρέψει να εξακριβώσουμε αν πρόκειται για μια ένδειξη ευελιξίας ή απλώς για την επανάληψη των γνωστών αμερικανικών θέσεων υπέρ ενός γύρου που θα περιορίζεται στην πρόσβαση στην αγορά.
Το δεύτερο σενάριο είναι λίγο πιο ζοφερό. Λαμβάνει υπόψη την υπόθεση ότι οι Ηνωμένες Πολιτείες, έτσι κι αλλιώς, δεν αλλάζουν θέσεις στη διάρκεια προεκλογικής εκστρατείας. Αν αυτό επαληθευτεί, τότε δεν θα σημειωθεί πρόοδος πριν από το 2001. Οι επιπτώσεις αυτού του σεναρίου είναι ανησυχητικές. Όχι μόνο θα χάσουμε πολύτιμο χρόνο, αλλά αυτό θα σήμαινε επίσης ότι, η ανικανότητα ενός μόνο εταίρου να μετακινηθεί από τις θέσεις του αρκεί για να παραλύσει ολόκληρο το πολυμερές σύστημα."@el8
"taken at this time, given that the European Union was the only delegation which was pushing an ambitious agenda on the subject of the environment. I remain convinced that a biotechnology group focussed on factual analysis and not on negotiation would have been a small price to pay in order to get a considerable raft of environmental proposals through.
There is a third scenario, one I would call an interim scenario. If we do not wish to wait for 18 months before resuming negotiations, let us try as of now to move things forward step by step. An interim package might make it possible to restore confidence in the system and to create conditions favourable to the launch of a new round as soon as possible. It would therefore be necessary to continue the preparations in progress at Geneva, particularly our process of alliance moving towards broader negotiations.
In this context, the following steps could be envisaged. Firstly, institutional reform of the WTO. Well before Seattle, we had submitted detailed proposals on the transparency of WTO activities. We must go further and determine precisely the causes of the practical problems which slowed down the process in Seattle, and then propose some practical solutions which are centred on the efficiency-transparency axis.
As regards transparency, it is clear that decision making and negotiations must be legitimised in the clearest and most consistent manner. As regards efficiency, the organisation of work, the procedures, the bodies, and the ministerial conferences must be reviewed with a view to obtaining practical results.
One of the suggestions put forward by the Members of the European Parliament present at Seattle and reiterated last week by a number of Member States was to convene a parliamentary assembly. This idea appeals to me, since it would make it possible to strengthen democratic control over work within the WTO.
The third crucial element is developing countries. These are among the countries most disappointed and most affected by the lack of results. Restarting the process leading to a new round must by necessity represent substantial progress for them, if we wish to obtain their support. One of the ways to obtain this support would be to maintain our offer to the least advanced countries and to examine together the coordination between the action of the WTO and that of other international institutions in order to ensure that trade liberalisation results in sustainable development for all developing countries, beginning with the very poorest peoples.
These interim steps which I have just outlined would enable us to keep the process alive and to be ready, when the time comes, to resume work for a complete round. We must therefore combine two approaches. Firstly, regarding the content, in striving to form alliances and to retain support in favour of a broad approach to the round, and secondly, on the form, the institutional plan and the procedures, in order to set in place all we shall need throughout future negotiations.
This is the direction we will work in, if the Council and Parliament are in agreement.
We also made a major effort as regards information and participation in order to put into practice the intentions I expressed before this House during the parliamentary hearings in September. A delegation of representatives of the European Parliament was part of our Community delegation. We kept in contact on an on-going basis, enabling an exchange of views and information, which proved to be extremely useful to me in my capacity as a negotiator. This positive experience strengthens my conviction that we should continue to involve the European Parliament more closely in framing our common trade policy.
In the interests of increased transparency, we also, for the first time, brought in a group of consultants representing management and unions, the Economic and Social Committee and NGOs. Through them, we maintained contact with society and economic and social interest groups. Daily briefings were organised for the economic organisations and the NGOs accredited by the WTO.
On the whole, we return from Seattle with the feeling that we did much to make this conference a success. Now we have to continue the work which has been started. What direction should we be going in and what do we have to do now?
The Commission considers that initiating a new round on the basis of a broad agenda remains our priority. We must now, however, proceed with caution. A second failed attempt would, of course, be disastrous.
It is not clear at present at what time we will be able to recommence the round of negotiations. You have to realise that there is a real feeling of discontent in developing countries, and that any attempt to restart the process must necessarily involve repairing the damage caused in this area, which may take some time.
What are our options? I can see three possibilities. The first scenario is to convene another ministerial conference quickly. The people in favour of this scenario claim that there was, after all, substantial progress in Seattle, for example, concerning questions of market access, the promotion of trade or services. From this point of view, the subjects which were not successfully concluded in Seattle, such as agriculture, anti-dumping and fundamental social standards, should now be tackled quickly.
The President of the United States has just declared that the round may be quickly recommenced. The bilateral Summit at which we are to meet this week will afford us the opportunity to check whether this is a sign of flexibility or just a repetition of the well-known American positions which favour a round limited to market access.
The second scenario is rather more gloomy. It takes account of the hypothesis which says that the United States will not, in any event, make any moves during an election campaign. If that should prove true, there would be no progress before the year 2001. The implications of this scenario are worrying ones. Not only would we lose precious time, but that would also mean that the inability of a single partner to move would be enough to paralyse the entire multilateral system."@en3
"(FR) corrido en aquel momento, dado que la Unión Europea era la única delegación que impulsaba un programa ambicioso en la esfera del medio ambiente. Sigo convencido de que un grupo sobre biotecnología centrado en el análisis de los hechos y no en la negociación habría sido un pequeño precio que pagar para lograr la aceptación de unos objetivos medioambientalistas considerables.
Hay una tercera hipótesis que podríamos llamar intermedia. Si no queremos esperar 18 meses antes de reanudar la negociación, intentemos desde ahora mismo lograr avances paso a paso. Un conjunto intermedio de propuestas podría contribuir a restablecer la confianza en el sistema y a crear las condiciones propicias para el lanzamiento de una nueva ronda lo antes posible. Así, pues, habría que proseguir los preparativos en curso en Ginebra, en particular nuestro proceso de alianzas con vistas a negociaciones más amplias.
Sobre el fondo, se podrían prever los pasos siguientes. En primer lugar, la reforma institucional de la OMC. Mucho antes de Seattle, hicimos propuestas detalladas sobre la transparencia de las actividades de la OMC. Debemos ir más lejos y determinar con precisión las causas de las dificultades prácticas que aminoraron el ritmo de la labor en Seattle para proponer algunas soluciones concretas que giran en torno al par eficacia/transparencia.
Por lo que se refiere a la transparencia, está claro que la adopción de decisiones y las negociaciones deben ser legitimadas de forma más clara y coherente. Por lo que se refiere a la eficacia, se deben revisar la organización del trabajo, los procedimientos, las instancias, las conferencias ministeriales para llegar a resultados concretos.
Una de las propuestas hechas por los diputados europeos presentes en Seattle y reiteradas la semana pasada por algunos de nuestros Estados miembros era la de reunir una Asamblea parlamentaria. Me parece seductora esa idea, pues permitiría fortalecer el control democrático de los trabajos en la OMC.
Tercer elemento de fondo: los países en vías de desarrollo. Son los más defraudados y los más afectados por la falta de resultados. Si queremos obtener su apoyo, una reactivación del proceso que propicie una nueva ronda debe imperativamente representar para ellos un avance substancial. Uno de los medios de obtener dicho apoyo sería el de mantener nuestra oferta para los países menos adelantados y reflexionar juntos sobre la coherencia entre la acción de la OMC y la de las demás instituciones internacionales para que la liberalización comercial se plasme en un desarrollo sostenible para todos los países en vías de desarrollo, comenzando por las poblaciones más pobres.
Esos pasos intermedios que acabo de esbozar nos permitirían conservar vivo el proceso y estar preparados, para, llegado el momento, reactivar los trabajos con vistas a una ronda completa. Así, pues, debemos combinar dos planteamientos. Uno sobre el fondo, intentando construir alianzas y preservar el apoyo en pro de un planteamiento amplio de la ronda y otro sobre la forma, el plan institucional y los procedimientos, para establecer lo que necesitaremos a lo largo de las próximas negociaciones.
En ese sentido trabajaremos, si el Consejo y el Parlamento están de acuerdo.
También hicimos un esfuerzo importante en el plano de la información y la participación para plasmar en actos las intenciones que yo había expresado ante Sus Señorías en las audiciones parlamentarias de septiembre. Una delegación de representantes del Parlamento formó parte de nuestra delegación comunitaria. Mantuvimos el contacto permanentemente, lo que permitió un intercambio de informaciones y opiniones que resultó extraordinariamente útil para mí, como negociador. Esa experiencia positiva refuerza mi convicción de que se debe seguir contando con una participación más estrecha del Parlamento Europeo en la formulación de la política comercial común.
Con vistas a una mayor transparencia, integramos también por primera vez a un grupo de consejeros representantes de los interlocutores sociales, el Comité Económico y Social y ONG. Gracias a ellos, mantuvimos un contacto con la sociedad civil y los grupos de intereses económicos y sociales. Se organizaron sesiones informativas cotidianas para las organizaciones económicas y las ONG acreditadas ante la OMC.
En una palabra, volvemos de Seattle con la sensación de haber hecho mucho en pro del éxito de esa conferencia. Ahora debemos proseguir la labor iniciada. ¿Qué se debe hacer ahora y en qué dirección?
La Comisión considera que el lanzamiento de una nueva ronda a partir de un programa amplio sigue siendo nuestra prioridad. Sin embargo, ahora hay que proceder con cierta prudencia. Un segundo intento que fracasara sería, naturalmente, un desastre.
El momento en el que podremos reactivar la ronda de negociaciones sigue hoy indeterminado. Conviene saber que el descontento entre los países en vías de desarrollo es real y que toda gestión para reactivar el proceso requerirá imperativamente la reparación de los daños en esa esfera, lo que exigirá un poco de tiempo.
¿Cuáles son las opciones que tenemos ante nosotros? Yo veo tres. Primera hipótesis, convocar rápidamente otra conferencia ministerial. Según los protagonistas de esa hipótesis, en Seattle hubo, a pesar de todo, avances substanciales en Seattle: por ejemplo, en lo relativo a las cuestiones de acceso al mercado, facilitación de las transacciones o servicios. Desde esa perspectiva, hay que abordar rápidamente los asuntos que no llegaron a buen término en Seattle, como la agricultura, las medidas antidumping y las normas sociales fundamentales.
El Presidente de los Estados Unidos acaba de declarar que se podría reactivar la Ronda rápidamente. La cumbre bilateral en la que nos reunimos esta semana nos permitirá verificar si es una señal de flexibilidad o si se trata tan sólo de la repetición de las posiciones americanas conocidas en pro de una ronda limitada al acceso al mercado.
La segunda hipótesis es un poco más sombría. Tiene en cuenta la hipótesis según la cual los Estados Unidos no hacen mudanza, en cualquier caso, durante una campaña electoral. Si así fuera, no habría avances hasta 2001. Las consecuencias de esa hipótesis son preocupantes. No sólo perderíamos un tiempo precioso, sino que, además, significaría también que la incapacidad de un solo interlocutor para adoptar iniciativas basta para paralizar todo el sistema multilateral."@es12
"joka tuolloin otettiin, kun otetaan huomioon, että ainoastaan Euroopan unionin valtuuskunta pyrki kunnianhimoisiin tavoitteisiin ympäristön alalla. Olen edelleen vakuuttunut siitä, että biotekniikkaa käsittelevä ryhmä, joka olisi keskittynyt tosiasioiden analysointiin eikä neuvotteluun, olisi ollut vähäinen hinta siitä, että merkittävät ympäristötavoitteet saadaan hyväksytyiksi.
On kolmaskin skenaario, jota kutsun väliskenaarioksi. Jos emme halua odottaa neuvottelujen uudelleen käynnistymistä puoltatoista vuotta, yrittäkäämme jo nyt viedä asioita eteenpäin vähitellen. Väliaikaisratkaisut voisivat auttaa palauttamaan luottamuksen järjestelmään ja luomaan suotuisat olosuhteet uuden neuvottelukierroksen käynnistämiseksi mahdollisimman nopeasti. Olisi siis jatkettava Genevessä käynnissä olevia valmisteluja, varsinkin liittoutumisprosessiamme, joka tähtää laajempiin neuvotteluihin.
Asiasisällön osalta voisimme harkita seuraavia toimia. Ensinnäkin WTO:n institutionaalista uudistusta koskevia toimia. Teimme jo paljon ennen Seattlen kokousta yksityiskohtaisia ehdotuksia WTO:n toiminnan avoimuudesta. Meidän on mentävä pidemmälle ja määriteltävä tarkasti niiden käytännön vaikeuksien syyt, jotka hidastivat töitä Seattlen kokouksessa, jotta voisimme ehdottaa joitakin konkreettisia ratkaisuja, jotka liittyvät pariin tehokkuus/avoimuus.
Avoimuuden osalta on selvää, että päätöksenteko ja neuvottelut on perusteltava selvemmin ja johdonmukaisemmin. Mitä tehokkuuteen tulee, työn järjestämistä, menettelyjä, päättäviä elimiä ja ministerikokouksia on tarkistettava, jotta päästäisiin konkreettisiin tuloksiin.
Yksi ehdotuksista, joita Seattlen kokoukseen osallistuneet Euroopan parlamentin jäsenet tekivät ja joita jotkin jäsenvaltiot toistivat viime viikolla, koski parlamentaarisen kokouksen koolle kutsumista. Pidän tätä ajatusta houkuttelevana, sillä sen avulla olisi mahdollista vahvistaa WTO:n töiden demokraattista valvontaa.
Kolmas asiasisältöön liittyvä seikka: kehitysmaat. Ne ovat pettyneimpiä tulosten puutteeseen, ja tämä seikka vaikuttaa niihin eniten. Uuteen neuvottelukierrokseen johtavan prosessin elvyttämisen on merkittävä niille ehdottomasti huomattavaa edistystä, jos haluamme saada niiden tuen. Yhtenä keinona saada tämä tuki olisi säilyttää heikoimmin kehittyneille maille tekemämme tarjous ja miettiä yhdessä WTO:n ja muiden kansainvälisten järjestöjen toiminnan välistä johdonmukaisuutta, jotta kaupan vapauttaminen näkyisi kaikkien kehitysmaiden kestävänä kehityksenä, alkaen köyhimmästä väestönosasta.
Näiden muutamien hahmottelemieni väliaikaistoimien avulla meillä olisi mahdollisuus pitää prosessi elossa ja olla valmiina sopivan hetken tullen käynnistämään työt uudelleen kokonaisvaltaista neuvottelukierrosta varten. Meidän on siis yhdistettävä kaksi lähestymistapaa. Meidän on yhtäältä asiasisällön osalta yritettävä rakentaa liittoumia ja yritettävä säilyttää tuki neuvottelukierroksen laajalle asialistalle, ja toisaalta muotoseikkojen osalta ja institutionaalisella ja menettelyjen tasolla pystytettävä puitteet, joita tarvitsemme kaikissa tulevissa neuvotteluissa.
Työskentelemme juuri tämänsuuntaisesti, jos neuvosto ja parlamentti suostuvat siihen.
Olemme myös ponnistelleet huomattavasti tiedotuksen ja osallistumisen osalta, jotta voisimme muuttaa konkreettisiksi toimiksi ne aikomukset, jotka esitin teille syyskuussa parlamentin pitämässä kuulemistilaisuudessa. Parlamentin edustajien valtuuskunta kuului yhteisön valtuuskuntaan. Pidimme jatkuvasti yhteyttä, ja tämän ansiosta saatoimme vaihtaa tietoja ja mielipiteitä, mikä osoittautui äärimmäisen hyödylliseksi minulle, joka toimin neuvottelijana. Tämä myönteinen kokemus vahvistaa vakaumustani siitä, että Euroopan parlamentti on jatkossakin otettava tiiviimmin mukaan yhteisen kauppapolitiikan laatimiseen.
Otimme myös mukaan suurempaa avoimuutta silmällä pitäen ensimmäistä kertaa ryhmän neuvonantajia, jotka edustivat työmarkkinaosapuolia, talous- ja sosiaalikomiteaa sekä kansalaisjärjestöjä. Heidän kauttaan pidimme yhteyttä kansalaisyhteiskuntaan sekä taloudellisiin ja sosiaalisiin eturyhmiin. Maailman kauppajärjestöön akkreditoiduille talousjärjestöille ja kansalaisjärjestöille järjestettiin päivittäin tiedotustilaisuuksia.
Meillä on Seattlen kokouksesta palattuamme sanalla sanoen sellainen tunne, että teimme paljon tämän kokouksen onnistumisen hyväksi. Meidän on nyt jatkettava aloitettua työtä. Mihin suuntaan on nyt mentävä ja mitä on tehtävä?
Komissio on sitä mieltä, että uuden neuvottelukierroksen käynnistäminen laajan asialistan pohjalta pysyy tärkeimpänä tavoitteenamme. Nyt on kuitenkin toimittava aika varovaisesti. Toinen epäonnistunut yritys olisi tietenkin tuhoisa.
Hetki, jolloin voimme käynnistää neuvottelukierroksen uudelleen, on tällä hetkellä yhä epäselvä. On tiedettävä, että tyytymättömyys kehitysmaiden keskuudessa on todellista ja että kaikki prosessin uudelleenkäynnistämiseen tähtäävät ponnistelut edellyttävät ehdottomasti vahinkojen korjaamista tällä alalla, mikä vie hieman aikaa.
Millaisia skenaarioita meillä on? Mielestäni niitä on kolme. Voisimme ensinnäkin kutsua nopeasti koolle ministeritason kokouksen. Tämän skenaarion kannattajien mielestä Seattlessa saavutettiin kuitenkin merkittävää edistymistä, esimerkiksi markkinoille pääsyä, kaupan helpottamista tai palveluja koskevien kysymysten osalta. Tämän näkökannan mukaan on ryhdyttävä nopeasti käsittelemään aiheita, joiden osalta Seattlen kokouksessa ei saatu aikaan ratkaisua, kuten maataloutta, sosiaalista polkumyyntiä ja työelämän perusnormeja.
Yhdysvaltain presidentti ilmoitti juuri, että kierros voitaisiin aloittaa nopeasti uudelleen. Kahdenvälinen huippukokous, jonka pidämme tällä viikolla, antaa meille mahdollisuuden tarkistaa, onko tämä merkki joustavuudesta vai onko tarkoitus vain toistaa Yhdysvaltain tunnettuja kantoja sellaisen neuvottelukierroksen puolesta, jossa käsitellään ainoastaan markkinoille pääsyä.
Toinen skenaario on hieman synkempi. Se lähtee siitä olettamuksesta, että joka tapauksessa Yhdysvallat ei muuta kantaansa vaalikampanjan aikana. Jos näin todella kävisi, edistystä ei tapahtuisi ennen vuotta 2001. Tämän skenaarion vaikutukset ovat huolestuttavat. Paitsi että menettäisimme arvokasta aikaa, se tarkoittaisi myös sitä, että yhden ainoan kumppanin kyvyttömyys liikkua kannoissaan riittää lamauttamaan koko monenvälisen järjestelmän."@fi5
"preso in quel momento, dato che l’Unione europea era l’unica delegazione a premere per un’agenda ambiziosa in campo ambientale. Continuo a essere convinto che la creazione di un gruppo biotecnologia, basato sull’analisi dei fatti e non sul negoziato, fosse un prezzo modesto da pagare per far accettare importanti obiettivi ambientali.
C’è poi un terzo scenario che io definisco intermedio. Se non si vogliono attendere 18 mesi prima di riprendere il negoziato, dobbiamo cercare fin d’ora di far progredire le cose un poco per volta. Per ripristinare la fiducia nel sistema e per creare le condizioni propizie al varo di un nuovo ciclo il più presto possibile, potrebbe essere d’ausilio un pacchetto intermedio. Occorrerebbe quindi continuare i preparativi in corso a Ginevra in particolare il nostro processo di alleanze in vista di negoziati più ampi.
Per quanto riguarda il merito, si potrebbero prevedere i passi seguenti. In primo luogo, la riforma istituzionale dell’OMC. Ben prima di Seattle avevamo presentato proposte dettagliate sulla trasparenza delle attività dell’OMC. Dobbiamo andare oltre e determinare con precisione le cause delle difficoltà pratiche che hanno rallentato i lavori di Seattle e proporre soluzioni concrete attorno al binomio efficacia/trasparenza.
Quanto alla trasparenza, è chiaro che il processo decisionale e i negoziati debbono essere legittimati n modo più chiaro e più coerente. Inoltre, l’organizzazione del lavoro, le procedure, gli organi, le conferenze ministeriali debbono essere rivedute per condurre a risultati concreti.
Uno dei suggerimenti dei parlamentari europei presenti a Seattle, riproposti la settimana scorsa da alcuni Stati membri, era di riunire un’Assemblea parlamentare. Quest’idea mi attira perché permetterebbe di rafforzare il controllo democratico dei lavori in seno all’OMC.
Terzo elemento di fondo: i paesi in via di sviluppo. Essi sono fra i più delusi e fra i più danneggiati dall’assenza di risultati. Pertanto, se vogliamo ottenere il loro appoggio, il rilancio del processo che condurrebbe a un nuovo ciclo dovrà assolutamente essere caratterizzato da un sostanziale progresso. Uno dei modi per ottenere questo sostegno sarebbe di mantenere la nostra offerta per i paesi meno avanzati e riflettere insieme sulla coerenza fra l’azione dell’OMC e quella delle altre istituzioni internazionali per fare in modo che la liberalizzazione commerciale si trasformi in uno sviluppo sostenibile per tutti i paesi in via di sviluppo, cominciando dalle popolazioni più povere.
Questi pochi passi intermedi che ho appena indicato ci permetterebbero di mantenere vivo il processo ed essere pronti, al momento opportuno, a rilanciare i lavori per un ciclo completo. Dobbiamo pertanto combinare due impostazioni. Una sul merito, tentando di costruire delle alleanze e di conservare l’appoggio a favore di un’impostazione ampia del ciclo, e l’altra sulla forma, sul piano istituzionale e sulle procedure, per attuare ciò di cui avremo bisogno nel corso dei negoziati futuri.
E’ nostra intenzione lavorare in questa direzione se il Consiglio e il Parlamento sono d’accordo.
Abbiamo compiuto grandi sforzi anche a livello di informazione e di partecipazione per concretizzare le intenzioni che avevo manifestato nel corso delle audizioni parlamentari di settembre. Una delegazione di rappresentanti del Parlamento ha fatto parte della nostra delegazione comunitaria. Siamo restati permanentemente in contatto consentendo così uno scambio d’informazioni e di opinioni che si è rivelato molto proficuo per il mio ruolo di negoziatore. Questa esperienza positiva rafforza la mia convinzione che occorre continuare ad associare maggiormente il Parlamento europeo alla formulazione della politica commerciale comune.
Nell’ottica di una maggiore trasparenza, per la prima volta abbiamo anche inserito un gruppo di consiglieri rappresentanti delle parti sociali, del Comitato economico e sociale e delle ONG. Grazie a loro abbiamo mantenuto il contatto con la società civile e i gruppi di interesse economici e sociali. Sono stati organizzati dei
quotidiani per le organizzazioni economiche e le ONG accreditate presso l’OMC.
Insomma, ritorniamo da Seattle con l‘impressione di aver fatto tanto per il successo della Conferenza. Ora è nostro compito continuare il lavoro iniziato. Quale direzione dobbiamo seguire e cosa dobbiamo fare adesso?
La Commissione considera una sua priorità il varo di un nuovo ciclo basato su un’agenda ampia. Tuttavia, occorre procedere con una certa prudenza. Il fallimento di un secondo tentativo sarebbe naturalmente un disastro.
Ancora non sappiamo quando potremo rilanciare un ciclo di negoziati. Dobbiamo però essere consapevoli che lo scontento dei paesi in via di sviluppo è reale per cui ogni sforzo per rilanciare il processo di negoziato dovrà imperativamente fondarsi sulla riparazione dei danni in quel campo, il che richiederà un certo tempo.
Quali opzioni abbiamo a disposizione? Ne vedo tre. Primo scenario, convocare rapidamente un’altra Conferenza ministeriale. I protagonisti ritengono che a Seattle siano stati comunque compiuti notevoli progressi per esempio per quanto riguarda le questioni di accesso al mercato, l’agevolazione agli scambi o i servizi. In questa prospettiva occorre trattare rapidamente i temi che a Seattle non sono stati conclusi come l’agricoltura, l’antidumping e le norme sociali fondamentali.
Il Presidente degli Stati Uniti ha appena dichiarato che il ciclo potrebbe essere rilanciato fra poco. Il vertice bilaterale che avrà luogo questa settimana ci permetterà di verificare se si tratta di un segno di flessibilità o se non sia una ripetizione delle note posizioni americane a favore di un ciclo limitato alla questione dell’accesso ai mercati.
Il secondo scenario è un po’ più fosco. Considera l’ipotesi secondo la quale in ogni caso gli Stati Uniti non prenderebbero alcuna iniziativa nel corso di una campagna elettorale. Se così fosse non ci sarebbero progressi prima del 2001! Le implicazioni di questo scenario sono preoccupanti. Non solo perderemmo tempo prezioso ma significherebbe anche che l’incapacità a muoversi di un solo
basterebbe per paralizzare tutto il sistema multilaterale."@it9
"taken at this time, given that the European Union was the only delegation which was pushing an ambitious agenda on the subject of the environment. I remain convinced that a biotechnology group focussed on factual analysis and not on negotiation would have been a small price to pay in order to get a considerable raft of environmental proposals through.
There is a third scenario, one I would call an interim scenario. If we do not wish to wait for 18 months before resuming negotiations, let us try as of now to move things forward step by step. An interim package might make it possible to restore confidence in the system and to create conditions favourable to the launch of a new round as soon as possible. It would therefore be necessary to continue the preparations in progress at Geneva, particularly our process of alliance moving towards broader negotiations.
In this context, the following steps could be envisaged. Firstly, institutional reform of the WTO. Well before Seattle, we had submitted detailed proposals on the transparency of WTO activities. We must go further and determine precisely the causes of the practical problems which slowed down the process in Seattle, and then propose some practical solutions which are centred on the efficiency-transparency axis.
As regards transparency, it is clear that decision making and negotiations must be legitimised in the clearest and most consistent manner. As regards efficiency, the organisation of work, the procedures, the bodies, and the ministerial conferences must be reviewed with a view to obtaining practical results.
One of the suggestions put forward by the Members of the European Parliament present at Seattle and reiterated last week by a number of Member States was to convene a parliamentary assembly. This idea appeals to me, since it would make it possible to strengthen democratic control over work within the WTO.
The third crucial element is developing countries. These are among the countries most disappointed and most affected by the lack of results. Restarting the process leading to a new round must by necessity represent substantial progress for them, if we wish to obtain their support. One of the ways to obtain this support would be to maintain our offer to the least advanced countries and to examine together the coordination between the action of the WTO and that of other international institutions in order to ensure that trade liberalisation results in sustainable development for all developing countries, beginning with the very poorest peoples.
These interim steps which I have just outlined would enable us to keep the process alive and to be ready, when the time comes, to resume work for a complete round. We must therefore combine two approaches. Firstly, regarding the content, in striving to form alliances and to retain support in favour of a broad approach to the round, and secondly, on the form, the institutional plan and the procedures, in order to set in place all we shall need throughout future negotiations.
This is the direction we will work in, if the Council and Parliament are in agreement.
We also made a major effort as regards information and participation in order to put into practice the intentions I expressed before this House during the parliamentary hearings in September. A delegation of representatives of the European Parliament was part of our Community delegation. We kept in contact on an on-going basis, enabling an exchange of views and information, which proved to be extremely useful to me in my capacity as a negotiator. This positive experience strengthens my conviction that we should continue to involve the European Parliament more closely in framing our common trade policy.
In the interests of increased transparency, we also, for the first time, brought in a group of consultants representing management and unions, the Economic and Social Committee and NGOs. Through them, we maintained contact with society and economic and social interest groups. Daily briefings were organised for the economic organisations and the NGOs accredited by the WTO.
On the whole, we return from Seattle with the feeling that we did much to make this conference a success. Now we have to continue the work which has been started. What direction should we be going in and what do we have to do now?
The Commission considers that initiating a new round on the basis of a broad agenda remains our priority. We must now, however, proceed with caution. A second failed attempt would, of course, be disastrous.
It is not clear at present at what time we will be able to recommence the round of negotiations. You have to realise that there is a real feeling of discontent in developing countries, and that any attempt to restart the process must necessarily involve repairing the damage caused in this area, which may take some time.
What are our options? I can see three possibilities. The first scenario is to convene another ministerial conference quickly. The people in favour of this scenario claim that there was, after all, substantial progress in Seattle, for example, concerning questions of market access, the promotion of trade or services. From this point of view, the subjects which were not successfully concluded in Seattle, such as agriculture, anti-dumping and fundamental social standards, should now be tackled quickly.
The President of the United States has just declared that the round may be quickly recommenced. The bilateral Summit at which we are to meet this week will afford us the opportunity to check whether this is a sign of flexibility or just a repetition of the well-known American positions which favour a round limited to market access.
The second scenario is rather more gloomy. It takes account of the hypothesis which says that the United States will not, in any event, make any moves during an election campaign. If that should prove true, there would be no progress before the year 2001. The implications of this scenario are worrying ones. Not only would we lose precious time, but that would also mean that the inability of a single partner to move would be enough to paralyse the entire multilateral system."@lv10
"omdat de Europese Unie de enige delegatie was die vorderingen wilde maken met een ambitieuze agenda op milieugebied. Ik blijf ervan overtuigd dat een groep biotechnologie die zich richt op de analyse van de feiten en niet op onderhandelingen, een geringe prijs geweest zou zijn om belangrijke milieudoelstellingen erdoor te krijgen.
Er is een derde scenario, dat ik een tussenweg zou willen noemen. Willen we geen 18 maanden wachten op hervatting van de onderhandelingen, dan moeten we nu al proberen stap voor stap vorderingen te boeken. Een tussentijds pakket zou kunnen helpen het vertrouwen in het systeem te herstellen, en de gunstige voorwaarden te scheppen om zo spoedig mogelijk met een nieuwe ronde van start te gaan. De voorbereidselen die thans in Genève gaande zijn, met name ons proces van allianties in de richting van bredere onderhandelingen, zouden derhalve moeten worden voortgezet.
Inhoudelijk gezien kan men zich de volgende stappen voorstellen: allereerst de institutionele hervormingen van de WTO. Ruim vóór Seattle hadden wij gedetailleerde voorstellen geformuleerd over de transparantie van de activiteiten van de WTO. Wij moeten verdergaan en nauwkeurig de oorzaken vaststellen van de praktische moeilijkheden die de werkzaamheden in Seattle hebben vertraagd, om vervolgens enkele concrete oplossingen voor te stellen, waarbij de twee beginselen van doeltreffendheid en transparantie centraal staan.
Wat transparantie betreft is het zonneklaar dat de besluitvorming en de onderhandelingen op een duidelijker en meer samenhangende manier moeten worden gelegitimeerd. Waar het om doeltreffendheid gaat moet men, om tot concrete resultaten te komen, de organisatie van de werkzaamheden, de procedures, de instanties en de ministersconferenties met aandacht bezien.
Een van de voorstellen die de in Seattle aanwezige Europese Parlementsleden hebben gedaan, en die de afgelopen week door een aantal van onze lidstaten opnieuw is verwoord, was het bijeenroepen van een parlementaire vergadering. Ik vind dit een aantrekkelijk idee, aangezien aldus de controle op de werkzaamheden binnen de WTO zou worden versterkt.
Derde inhoudelijk element: de ontwikkelingslanden. Zij behoren tot degene die het meest teleurgesteld en het meest getroffen zijn door het gebrek aan resultaat. Wanneer het proces dat tot de nieuwe ronde moet leiden weer van start gaat, zal dit voor hen een substantiële vooruitgang moeten inhouden, omdat zij ons anders hun steun zullen onthouden. Een van de middelen om die steun te verkrijgen, zou zijn dat wij ons aanbod voor de minst ontwikkelde landen handhaven, en samen nadenken over de samenhang tussen het optreden van de WTO en dat van andere internationale instellingen. Op die manier krijgt de liberalisering van de handel haar beslag in een duurzame ontwikkeling voor alle ontwikkelingslanden, te beginnen met de armste bevolkingsgroepen.
Die enkele tussenstappen die ik zojuist heb geschetst, zouden ons in staat stellen het proces gaande te houden, en te zijner tijd gereed te zijn om de werkzaamheden voor een complete ronde op gang te brengen. Wij moeten die twee methoden dus combineren. De ene betreft de inhoud, het aangaan van allianties en het behouden van de steun voor een bredere aanpak van de ronde, de andere betreft de vorm, het institutionele vlak en de procedures, om datgene tot stand te brengen dat wij tijdens de komende onderhandelingen nodig hebben.
Wanneer de Raad en het Parlement hiermee akkoord gaan willen wij in die richting werken.
Wij hebben ook een forse inspanning geleverd op het vlak van de informatie en deelname, om zodoende voornemens die ik tijdens de parlementaire hoorzittingen van september had geuit, in daden om te zetten. Een delegatie van vertegenwoordigers van dit Parlement maakte deel uit van onze communautaire delegatie. Wij hebben de hele tijd contact gehouden, zodat wij informatie en meningen konden uitwisselen, hetgeen voor mij als onderhandelaar uitermate nuttig is gebleken. Deze positieve ervaring sterkt mij in de overtuiging dat wij het Europees Parlement nauw moeten blijven betrekken bij het uitstippelen van het gemeenschappelijk handelsbeleid.
Met het oog op een grotere transparantie hebben wij in ons gezelschap voor het eerst ook een groep adviseurs opgenomen die de sociale partners, het Economisch en Sociaal Comité en de NGO's vertegenwoordigden. Via hen hebben wij het contact met de burgermaatschappij onderhouden en met de economische en sociale belangengroeperingen. Voor de bij de WTO geaccrediteerde economische organisaties en NGO's werden er dagelijks briefings georganiseerd.
Al met al zijn wij uit Seattle teruggekomen met het idee dat wij veel hebben gedaan voor het welslagen van deze conferentie. Het is nu zaak de aangevangen werkzaamheden voort te zetten. De vraag is echter wat er nu gedaan moet worden, en in welke richting?
De Commissie ziet het starten van een nieuwe ronde op basis van een brede agenda als onze prioriteit. Wij moeten thans echter wel voorzichtig te werk gaan, want als een tweede poging mislukt, zou dat een ramp zijn.
Op dit moment staat nog niet vast wanneer wij de onderhandelingsronde weer kunnen starten. Het is duidelijk dat de ontevredenheid onder de ontwikkelingslanden reëel is, en dat elk streven om het proces weer op gang te brengen moet wachten totdat de schade die op dit gebied is aangericht, is hersteld, en dat kan wel enige tijd duren.
Welke opties liggen er nu voor ons? Ik zie er drie. Eerste scenario: spoedig weer een ministersconferentie bijeenroepen. Volgens de hoofdrolspelers in dit scenario zijn er in Seattle wel degelijk aanzienlijke vorderingen geboekt, bijvoorbeeld inzake de kwesties markttoegang en bevordering van het verkeer van goederen en diensten. In dit licht moeten de onderwerpen waarmee in Seattle geen succes is geboekt, zoals landbouw, antidumping en sociale basisnormen, snel worden aangepakt.
De president van de Verenigde Staten heeft onlangs verklaard dat de onderhandelingen op korte termijn kunnen worden hervat. Tijdens onze bilaterale top van deze week kunnen wij nagaan of dit een teken van flexibiliteit is, dan wel een herhaling van de bekende Amerikaanse standpunten ten gunste van een ronde die beperkt blijft tot markttoegang.
Het tweede scenario is wat somberder. Hierbij wordt rekening gehouden met de hypothese dat de Verenigde Staten zeker tijdens hun verkiezingscampagne niet in beweging komen. Mocht dit bewaarheid worden, dan zou er voor 2001 geen vooruitgang zijn. De gevolgen van dat scenario zijn zorgwekkend; niet alleen zouden wij kostbare tijd verliezen, maar het zou ook betekenen dat één enkele partner die geen stappen kan ondernemen het gehele multilaterale stelsel kan platleggen."@nl2
"assumido nessa altura, dado que a União Europeia era a única delegação a conduzir uma agenda ambiciosa na área do ambiente. Continuo convencido de que um grupo "biotecnologia", centrado na análise dos factos e não na negociação, teria constituído um preço baixo a pagar para fazer aceitar objectivos ambientais consideráveis.
Existe um terceiro cenário a que eu chamaria intermédio. Se não queremos esperar 18 meses antes de retomarmos a negociação, tentemos desde já fazer avançar as coisas passo a passo. Um pacote intermédio poderia ajudar a restaurar a confiança no sistema e a criar as condições propícias ao lançamento de uma nova ronda o mais cedo possível. Assim, seria necessário prosseguir os preparativos em curso em Genebra, nomeadamente o nosso processo de alianças em direcção a negociações mais alargadas.
Quanto à matéria de fundo, poderíamos pensar nos seguintes passos. Em primeiro lugar, a reforma institucional da OMC. Muito antes de Seattle, tínhamos já apresentado propostas detalhadas sobre a transparência das actividades da OMC. Temos de ir mais longe e de determinar com precisão as causas das dificuldades práticas que atrasaram os trabalhos em Seattle, de forma a propormos determinadas soluções concretas que giram em torno da dupla eficácia/transparência.
No que respeita à transparência, é óbvio que a tomada de decisões e as negociações têm de ser legitimadas de forma mais clara e mais coerente. No que respeita à eficácia, a organização do trabalho, os procedimentos, as instâncias, as conferências ministeriais têm de ser revistos de forma a conduzirem a resultados concretos.
Uma das soluções avançadas pelos deputados europeus presentes em Seattle e reiteradas na semana passada por um certo número dos nossos Estados-Membros era a de reunir uma assembleia parlamentar. Considero essa ideia sedutora, pois permitiria reforçar o controlo democrático dos trabalhos no seio da OMC.
Terceiro elemento de fundo: os países em vias de desenvolvimento, que se encontram entre os mais decepcionados e os mais afectados pela falta de resultados. Um relançamento do processo que conduza a uma nova ronda tem imperativamente de representar para eles um progresso substancial, se queremos obter o seu apoio. Um dos meios de obter esse apoio seria o de mantermos a nossa oferta relativamente aos países menos avançados e o de reflectirmos em conjunto na coerência entre a acção da OMC e a das outras instituições internacionais, de forma a fazermos com que a liberalização comercial se traduza num desenvolvimento sustentável para o conjunto dos países em vias de desenvolvimento, a começar pelas populações mais pobres.
Estes passos intermédios que acabo de esboçar permitirnos-iam manter vivo o processo e estarmos prontos, quando chegar o momento, para relançar os trabalhos para uma ronda completa. Assim, temos de combinar duas abordagens. Uma quanto à matéria de fundo, tentando construir alianças e preservar o apoio a favor de uma abordagem alargada da ronda, e outra quanto à forma, o nível institucional e processual, de forma a prepararmos aquilo de que teremos necessidade ao longo de todas as futuras negociações.
É nesse sentido que vamos trabalhar, se o Conselho e o Parlamento estiverem de acordo.
Desenvolvemos também um grande esforço a nível da informação e da participação, de forma a traduzir em actos as intenções que eu tinha exprimido perante vós nas audições parlamentares de Setembro. Fez parte da nossa delegação comunitária uma delegação de representantes do Parlamento. Mantivemos um contacto permanente, o que permitiu uma troca de informações e de pontos de vista que se revelou extremamente útil para o negociador que eu era. Essa experiência positiva reforça a minha convicção de que há que continuar a fazer participar mais estreitamente o Parlamento Europeu na formulação da política comercial comum.
Na perspectiva de uma transparência acrescida, integrámos também, pela primeira vez, um grupo de conselheiros representando os parceiros sociais, o Comité Económico e Social e as ONG. Através deles, mantivemos um contacto com a sociedade civil e os grupos de interesses económicos e sociais. Foram organizados
quotidianos para as organizações económicas e as ONG acreditadas junto da OMC.
Em suma, voltámos de Seattle com o sentimento de termos feito muito pelo êxito da Conferência. Cabe-nos agora prosseguir o trabalho iniciado. Em que direcção e o que é preciso fazer agora?
A Comissão considera que continua a ser nossa prioridade o lançamento de uma nova ronda com base numa agenda alargada. Todavia, há que avançar agora com uma certa prudência. Uma segunda tentativa fracassada seria, evidentemente, desastrosa.
O momento em que poderemos relançar a ronda de negociações continua neste momento indeterminado. Temos de ter presente que o descontentamento por parte dos países em vias de desenvolvimento é real e que qualquer esforço para relançar o processo terá imperativamente de passar pela reparação dos desgastes nessa área, o que levará algum tempo.
Quais as opções que se nos apresentam? Vejo três. Primeiro cenário: convocar rapidamente uma nova conferência ministerial. Segundo os protagonistas desse cenário, assistimos apesar de tudo a progressos substanciais em Seattle, por exemplo no que se refere às questões de acesso ao mercado, à facilitação das trocas ou aos serviços. Nesta perspectiva, há que avançar rapidamente nos temas a que não se chegou a acordo em Seattle, como a agricultura, o anti
e as normas sociais fundamentais.
O Presidente dos Estados Unidos acaba de declarar que a ronda poderia ser relançada rapidamente. A cimeira bilateral que nos reúne esta semana permitir-nos-á verificar se se trata de um sinal de flexibilidade, ou se apenas se trata da repetição das conhecidas posições americanas a favor de uma ronda limitada ao acesso ao mercado.
O segundo cenário é um pouco mais sombrio. Tem em conta a hipótese segundo a qual os Estados Unidos, seja como for, não assumem posições durante uma campanha eleitoral. Se tal se verificasse, não haveria progressos antes de 2001. As implicações desse cenário são preocupantes. Não só perderíamos um tempo precioso, como isso significaria também que a incapacidade de um único parceiro em avançar basta para paralisar todo o sistema multilateral."@pt11
"som då togs, med tanke på att Europeiska unionen var den enda delegation som drev på en ambitiös dagordning på miljöområdet. Jag är fortsatt övertygad om att en bioteknikgrupp med inriktning på att analysera fakta och inte på att förhandla skulle ha varit ett lågt pris att betala för att avsevärda miljömålsättningar skulle accepteras.
Det finns slutligen ett tredje scenario som jag skulle vilja kalla mellanliggande. Om vi inte vill vänta i 18 månader innan förhandlingarna återupptas måste vi redan nu försöka gå framåt steg för steg. Ett mellanliggande alternativ skulle kunna bidra till att återupprätta förtroendet för systemet och skapa villkor som gynnar en ny runda så snart som möjligt. Vi måste alltså fortsätta de pågående förberedelserna i Genève, bl.a. vår alliansprocess i riktning mot bredare förhandlingar.
I sakfrågan skulle man kunna tänka sig följande steg. Till att börja med en institutionell reform av WTO. Långt före Seattle lämnade vi detaljerade förslag om öppenhet när det gäller WTO:s verksamhet. Vi måste gå ännu längre och noggrant fastställa orsakerna till de praktiska svårigheter som gjort att arbetet i Seattle gått långsammare, samt föreslå några konkreta lösningar när det gäller förhållandet mellan effektivitet och öppenhet.
När det gäller öppenhet är det tydligt att beslutsfattande och förhandlingar måste rättfärdigas på ett tydligare och enhetligare sätt. När det gäller effektivitet, organisation av arbetet samt förfaranden och instanser måste ministerkonferenserna ses över för att leda till konkreta resultat.
Ett av de förslag som lades fram av de ledamöter från Europaparlamentet som var närvarande i Seattle, och som upprepades förra veckan av ett antal av våra medlemsstater, var att en parlamentarisk kammare skulle sammankallas. Jag tycker att det är en utmärkt idé, eftersom vi då skulle kunna öka den demokratiska kontrollen av WTO:s arbete.
Den tredje sakfrågan gäller utvecklingsländerna. De hör till de mest besvikna och är de som mest berörs av bristen på resultat. Att starta processen på nytt för en ny runda är avgörande om vi vill ha deras stöd. Ett sätt att erhålla detta stöd skulle vara att bibehålla vårt erbjudande till de minst utvecklade länderna och tillsammans fundera över samstämmigheten mellan WTO:s åtgärder och dem som genomförs av andra internationella institutioner, så att avregleringen inom handeln leder till en hållbar utveckling för samtliga utvecklingsländer, där vi bör börja med de fattigaste.
Dessa mellanliggande steg som jag skissat upp skulle göra det möjligt för oss att hålla processen levande, så att vi så småningom kan inleda arbetet på nytt med en fullständig runda. Vi måste alltså kombinera två synsätt. Det ena i sakfrågan genom att försöka att bygga upp allianser och bevara stödet till förmån för ett brett synsätt på rundan, och det andra när det gäller formen, på det institutionella planet och förfarandena, för att införa det vi behöver under de kommande förhandlingarna.
Det är i den riktningen vi vill arbeta, om rådet och parlamentet är överens med oss.
Vi gjorde också stora ansträngningar när det gäller information och deltagande för att i handling omsätta de avsikter jag uttryckte för er vid utfrågningarna i parlamentet i september. En delegation med företrädare från parlamentet har ingått i vår gemenskapsdelegation. Vi har hela tiden behållit kontakten, vilket möjliggjort utbyte av information och åsikter något som visat sig extremt användbart för mig som förhandlare. Denna positiva erfarenhet stärker min övertygelse att vi måste fortsätta att knyta Europaparlamentet allt närmare utformningen av den gemensamma handelspolitiken.
Inför en ökad öppenhet har vi också för första gången tagit med en grupp rådgivare som företräder arbetsmarknadens parter, Ekonomiska och sociala kommittén samt icke-statliga organisationer. Tack vare dem har vi upprätthållit kontakten med det civila samhället och med ekonomiska och sociala intressegrupper. Dagliga briefings anordnades för de ekonomiska organisationerna och de icke-statliga organisationer som ackrediterats vid WTO.
Kort sagt, vi återkommer från Seattle med en känsla av att ha gjort mycket för att konferensen skulle lyckas. Nu måste vi fortsätta det arbete vi inlett. I vilken riktning skall vi gå och vad bör vi göra nu?
Kommissionen anser att en ny runda på grundval av en bred dagordning skall prioriteras. Vi måste emellertid nu gå framåt med viss försiktighet. Ytterligare ett misslyckande skulle naturligtvis vara en katastrof.
Det är i dag inte klart när vi på nytt kan starta förhandlingsrundan. Missnöjet bland utvecklingsländerna är en realitet och innan vi på nytt startar processen måste vi absolut komma tillrätta med bristerna på detta område, vilket kommer att ta litet tid.
Vilka valmöjligheter har vi? Jag för min del ser tre. Det första scenariot innebär att snabbt inkalla en andra ministerkonferens. Enligt förespråkarna för detta scenario gjorde vi ändå framsteg i Seattle, exempelvis när det gäller frågorna om tillträde till marknaderna, och förenklingar när det gäller handel och tjänster. Ur den synvinkeln måste vi snabbt ta oss an de frågor som vi inte lyckades lösa i Seattle, såsom jordbruket, antidumpning och grundläggande sociala standarder.
Förenta staternas president har just sagt att rundan snabbt skulle kunna inledas på nytt. Det bilaterala toppmötet denna vecka gör det möjligt för oss att kontrollera om detta är ett tecken på flexibilitet, eller om det bara handlar om att upprepa de kända amerikanska ståndpunkterna till förmån för en runda som bara handlar om tillträde till marknaden.
Det andra scenariot är litet dunklare och omfattar hypotesen att Förenta staterna i vilket fall som helst inte ändrar sig under en valkampanj. Om det skulle visa sig vara sant skulle vi inte få se några framsteg före år 2001. Konsekvenserna av detta scenario är oroande. Utöver att vi förlorar värdefull tid innebär det också att det räcker med att en enda partner inte ändrar sig för att hela det multilaterala systemet skall förlamas."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"(Vivos aplausos)"12,11
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples