Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/1999-11-17-Speech-3-231"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.19991117.7.3-231"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Monsieur le Président, notre Parlement est-il vraiment conscient de l'enjeu que représente la future conférence intergouvernementale? Parfois, j'en doute. Quand je vois, dans le texte du rapport, que nous sommes capables de pousser l'absurde jusqu'à autolimiter à deux le nombre de nos propres représentants à la table des débats, je me dis que, décidément, certains dans cet hémicycle ont peur de leur ombre. Cette CIG ouvre pourtant une étroite fenêtre historique qui permet à l'indispensable de rejoindre le possible. Car face aux défis du nouveau siècle, nous n'avons moralement pas le droit de nous contenter de la réforme institutionnelle croupion que sont les résidus d'Amsterdam. La codécision doit devenir la règle générale. Notre Parlement doit obtenir, comme dans toute démocratie digne de ce nom, la pleine autorité budgétaire sur les dépenses comme sur les recettes. Nous devons donner à l'Europe les outils de l'équité, de la sécurité, de la solidarité. Disons-le, il n'est que temps d'engager notre continent dans un processus constituant.
La seule vraie limitation, ce n'est pas notre imagination de démocrates, c'est la volonté politique de notre Assemblée. Et si nous n'étions pas capables de nous dégager vraiment du carcan des règles actuelles, alors toute réforme ultérieure deviendrait impossible. Sans vraies réformes, l'Europe, souvent impuissante à quinze, serait stérile à trente. Comme l'a très bien compris M. le commissaire Barnier, l'évolution d'aujourd'hui doit permettre les évolutions de demain. Et qui d'autre que nous, députés élus au suffrage universel direct par les peuples d'Europe, disposeraient d'une plus grande légitimité pour conduire et conclure ce formidable processus. Un parlement vote souvent la loi, il écrit plus rarement l'histoire. Parce que cet honneur nous est aujourd'hui donné, chers collègues, je nous invite à en être dignes, je nous invite au courage politique."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, er Parlamentet virkelig klar over, hvad der er på spil på den kommende regeringskonference? Indimellem har jeg mine tvivl. Når jeg i betænkningens tekst ser, at vi er i stand til at drive det absurde så vidt som til uopfordret at begrænse antallet af vores egne repræsentanter ved forhandlingsbordet til to, må jeg sige til mig selv, at der da vist er nogen i denne mødesal, der er bange for deres egen skygge. Denne regeringskonference åbner ellers et smalt historisk vindue, som gør det muligt for det uomgængelige at forenes med det mulige. For, stillet over for udfordringerne fra det ny århundrede, har vi moralsk set ikke ret til at nøjes med den lille stump reform, som er levningerne fra Amsterdam. Den fælles beslutningstagning skal blive den generelle regel. Parlamentet må, som i ethvert demokrati, der er denne betegnelse værdigt, opnå fuld budgetmæssig autoritet over både udgifter og indtægter. Vi må give Europa de redskaber, der kræves til retfærdighed, sikkerhed og solidaritet. Lad os bare sige det rent ud: Det er på høje tid, at vi drejer vores kontinent ind i en konstituerende proces.
Den eneste virkelige begrænsning er ikke vores fantasi som demokrater, men denne forsamlings politiske vilje. Og hvis vi ikke var i stand til virkelig at gøre os fri af de nuværende reglers halsbånd, så ville enhver fremtidig reform blive en umulighed. Uden virkelige reformer vil Europa, som ofte er afmægtigt med 15 medlemslande, blive sterilt med hele 30. Som kommissær Barnier så udmærket har forstået det, skal udviklingen i dag bane vejen for udviklingen i morgen. Og hvem andre end os, folkevalgte medlemmer, valgt ved direkte, almindelige valg af Europas befolkninger, skulle sidde inde med den største legitimitet til at lede og afslutte denne storslåede proces? Et parlament vedtager ofte, hvad der er lov, men det er mere sjældent, at det skriver historie. Eftersom denne ære i dag tilfalder os, kære kolleger, opfordrer jeg Dem til værdighed, opfordrer jeg Dem til politisk mod."@da1
"Herr Präsident, ist sich unser Parlament wirklich bewußt, was bei der kommenden Regierungskonferenz auf dem Spiel steht? Bisweilen bezweifle ich das. Wenn ich in dem vorliegenden Bericht sehe, wie wir das Absurde so weit treiben, daß wir die Zahl unserer eigenen Vertreter am Verhandlungstisch selbst auf nur zwei beschränken, so sage ich mir, einige in diesem Parlament fürchten sich doch tatsächlich vor ihrem eigenen Schatten. Diese Regierungskonferenz öffnet gleichwohl ein enges historisches Fenster zur Ermöglichung dessen, was unerläßlich ist. Angesichts der Herausforderungen des neuen Jahrhunderts haben wir nämlich moralisch nicht das Recht, uns mit der institutionellen Rumpfreform zufriedenzugeben, wie sie die Überbleibsel von Amsterdam darstellen. Die Mitentscheidung muß zur allgemeinen Regel werden. Wie in jeder Demokratie, die diesen Namen verdient, muß unser Parlament die uneingeschränkte Haushaltsautorität sowohl über die Ausgaben als auch über die Einnahmen erhalten. Wir müssen Europa das notwendige Instrumentarium für Gerechtigkeit, Sicherheit und Solidarität an die Hand geben. Sprechen wir es aus: Es ist höchste Zeit für die Einleitung eines verfassungsgebenden Prozesses auf unserem Kontinent.
Das einzig wirkliche Hindernis liegt nicht in unserer Vorstellungskraft als Demokraten, sondern in dem politischen Willen unseres Parlaments. Und sollten wir nicht in der Lage sein, uns tatsächlich aus den Fesseln der geltenden Regeln zu befreien, würde damit jede weitere Reform unmöglich. Ohne echte Reformen wäre das oft ohnmächtige Europa der Fünfzehn mit einer Mitgliederzahl von 30 handlungsunfähig. Wie Kommissar Barnier ganz richtig begriffen hat, muß die heutige Entwicklung die Entwicklung von morgen ermöglichen. Und wer anders als wir, die von den Völkern Europas in allgemeiner Direktwahl gewählten Abgeordneten, verfügte über eine größere Legitimität, diesen großartigen Prozeß durchzuführen und zu einem Abschluß zu bringen? Ein Parlament verabschiedet häufig Gesetze, seltener schreibt es Geschichte. Weil diese Ehre uns heute zuteil wird, liebe Kolleginnen und Kollegen, fordere ich uns auf, uns dessen würdig zu zeigen, fordere ich uns auf, politischen Mut zu zeigen."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, τo Κoιvoβoύλιό μας έχει στ’ αλήθεια επίγvωση τωv όσωv διακυβεύovται στηv πρoσεχή Διακυβερvητική Διάσκεψη; Μερικές φoρές αμφιβάλλω. Όταv βλέπω, στo κείμεvo της έκθεσης, ότι είμαστε ικαvoί vα φτάσoυμε σε τέτoιo σημείo παραλoγισμoύ ώστε vα περιoρίσoυμε μόvoι μας σε δύo τov αριθμό τωv δικώv μας αvτιπρoσώπωv στo τραπέζι τωv συζητήσεωv, τότε λέω στov εαυτό μoυ ότι, oπωσδήπoτε, κάπoιoι σε αυτό τo αμφιθέατρo φoβoύvται τη σκιά τoυς. Ωστόσo, αυτή η Διακυβερvητική Διάσκεψη αvoίγει έvα ιστoρικό παραθυράκι πoυ επιτρέπει στo αvαγκαίo vα εvωθεί με τo δυvατό. Διότι, απέvαvτι στις πρoκλήσεις τoυ vέoυ αιώvα, δεv έχoυμε τo ηθικό δικαίωμα vα αρκεστoύμε στηv “oυρά"; της θεσμικής μεταρρύθμισης, δηλαδή στα απoμειvάρια τoυ Άμστερvταμ. Η συvαπόφαση πρέπει vα απoτελέσει τov γεvικό καvόvα. Τo Κoιvoβoύλιό μας πρέπει vα απoκτήσει, όπως σε κάθε δημoκρατία άξια αυτoύ τoυ ovόματoς, τηv πλήρη αρμoδιότητα επί τoυ πρoϋπoλoγισμoύ, τόσo όσov αφoρά τα έξoδα όσo και όσov αφoρά τα έσoδα. Πρέπει vα δώσoυμε στηv Ευρώπη τα εργαλεία της δικαιoσύvης, της ασφάλειας, της αλληλεγγύης. Ας τo πoύμε, είvαι καιρός vα ξεκιvήσει στηv ήπειρό μας μία συvταγματική διαδικασία.
Ο μovαδικός πραγματικός περιoρισμός δεv είvαι η φαvτασία μας ως δημoκράτες, είvαι η πoλιτική βoύληση τoυ Σώματός μας. Και αv δεv είμαστε ικαvoί vα απoδεσμευτoύμε πραγματικά από τov χαλκά τωv σημεριvώv καvόvωv, τότε oπoιαδήπoτε μεταγεvέστερη μεταρρύθμιση θα ήταv αδύvατη. Χωρίς πραγματικές μεταρρυθμίσεις, η Ευρώπη, πoυ συχvά είvαι αvίσχυρη με δεκαπέvτε μέλη, θα ήταv στείρα με τριάvτα μέλη. Όπως πoλύ σωστά έχει καταλάβει o Επίτρoπoς κ. Barnier, η σημεριvή εξέλιξη πρέπει vα καταστήσει δυvατές τις αυριαvές εξελίξεις. Και πoιoς άλλoς αv όχι εμείς, oι βoυλευτές πoυ έχoυμε εκλεγεί με άμεση και καθoλική ψηφoφoρία από τoυς λαoύς της Ευρώπης, θα διέθετε μεγαλύτερη voμιμότητα vα κατευθύvει και vα oλoκληρώσει αυτήv τηv εκπληκτική διαδικασία; Συχvά έvα Κoιvoβoύλιo ψηφίζει vόμoυς, πιo σπάvια γράφει ιστoρία. Επειδή μας γίvεται σήμερα αυτή η τιμή, αγαπητoί συvάδελφoι, σας καλώ vα φαvείτε αvτάξιoί της, σας καλώ vα επιδείξετε πoλιτικό θάρρoς."@el8
"Mr President, is our Parliament really aware of what is at stake in the forthcoming Intergovernmental Conference? Sometimes I doubt it. When I see, in the text of the report, that we are capable of pushing absurdity to the point of deliberately limiting the number of our own representatives at the debating table to two, I say to myself, there are definitely some people in this Chamber who are scared of their own shadow. This IGC, however, opens up a narrow historical window enabling what is essential to meet up with what is possible. Because, in the face of the challenges that the new century will present, morally we do not have the right to be satisfied with the off-cuts of institutional reform that are the left-overs from Amsterdam. Codecision must become the general rule. Our Parliament must obtain, as in any democracy worthy of the name, full budgetary authority over expenditure as well as over revenue. We must equip Europe with the tools of equity, security and solidarity. Let us say it: it is high time that we committed our continent to a constituent process.
The only real limiting factor is not our democratic imagination, it is our House’s political will. And if we were not really capable of freeing ourselves from the yoke of the current regulations, then any further reform would become impossible. Without real reforms, Europe, which is often helpless with fifteen Members, will be sterile when it has thirty. As Commissioner Barnier understands perfectly well, today’s developments must facilitate tomorrow’s developments. And who else but us, MEPs elected by direct universal suffrage by the European people, could have greater legitimacy for conducting and concluding this tremendous process. Parliaments often vote on laws, but more rarely do they write history. Because this honour has been granted to us today, I ask that we prove worthy of it. I ask that we show political courage."@en3
"(FR) Señor Presidente, ¿es de verdad consciente nuestro Parlamento del empeño que representa la futura Conferencia Intergubenamental? A veces lo dudo. Cuando veo en el texto del informe que somos capaces de llevar el absurdo hasta el extremo de limitar a dos el número de nuestros propios representantes en la mesa de los debates, me digo que, desde luego, algunos en este hemiciclo tienen miedo de su propia sombra. Sin embargo, esa CIG abre una estrecha ventana histórica que permite que lo indispensable se junte con lo posible. Pues ante los imperativos del nuevo siglo no tenemos moralmente el derecho a contentarnos con la reforma institucional enana que son los residuos de Amsterdam. La codecisión debe llegar a ser la regla general. Nuestro Parlamento debe obtener, como en toda democracia digna de ese nombre, la plena autoridad presupuestaria sobre los gastos y sobre los ingresos. Debemos proporcionar a Europa los instrumentos de la equidad, la seguridad, la solidaridad. Digámoslo: ya es más que hora de introducir a nuestro continente en un proceso constituyente. La única limitación auténtica no es nuestra imaginación de demócratas, sino la voluntad política de nuestra Asamblea. Y, si no fuéramos capaces de liberarnos de verdad del yugo de las normas actuales, toda reforma ulterior resultaría imposible. Sin reformas de verdad, Europa, con frecuencia impotente con quince, sería estéril con treinta. Como ha comprendido muy bien el Comisario Barnier, la evolución de hoy permite las evoluciones futuras. ¿Y quién dispondría de mayor legitimidad que nosotros, diputados elegidos por sufragio universal directo por los pueblos de Europa para dirigir y concluir ese formidable proceso? Un parlamento vota con frecuencia la ley, menos frecuentemente escribe la historia. Como se nos concede ese honor hoy, Señorías, pido que seamos dignos de él. Pido valor político."@es12
"Arvoisa puhemies, onko parlamenttimme todella tietoinen siitä, miten suuri haaste tuleva hallitustenvälinen konferenssi on? Välillä epäilen sitä. Kun huomaan mietinnön tekstistä, että kykenemme viemään järjettömyyden niin pitkälle, että vähennämme itse kahteen omien edustajiemme määrän neuvottelupöydässä, mieleeni tulee, että jotkut pelkäävät todella omaa varjoaan tässä istuntosalissa. Tuleva HVK avaa kuitenkin kapean historiallisen ikkunan, jonka kautta välttämättömästä voi tulla mahdollinen. Uuden vuosisadan haasteiden edessä meillä ei nimittäin ole moraalista oikeutta tyytyä toimielinten tynkäuudistukseen, joka muodostuisi Amsterdamissa ratkaisematta jääneistä asioista. Yhteispäätösmenettelystä on tehtävä yleinen sääntö. Parlamenttimme on saatava vastaavalla tavalla kuin kaikissa demokratioissa, jotka ansaitsevat tämän nimen, täysimääräinen budjettivalta sekä menojen että tulojen osalta. Meidän on annettava Euroopalle oikeudenmukaisuuden, turvallisuuden ja yhteisvastuun välineet. Sanokaamme suoraan, että nyt on korkea aika johtaa maanosamme perustuslailliseen prosessiin.
Ainut todellinen rajoite ei ole meidän mielikuvituksemme demokraatteina vaan parlamenttimme poliittinen tahto. Ja jos emme todella pystyisi irrottautumaan nykyisten sääntöjen painolastista, kaikki lisäuudistukset tulisivat mahdottomiksi. Ilman todellisia uudistuksia Eurooppa, joka on usein ollut voimaton 15 jäsenvaltion kokoonpanossa, lamautuisi täysin 30 jäsenvaltion kokoonpanossa. Kuten komission jäsen Barnier on oikein hyvin ymmärtänyt, nykyisen kehityksen on annettava eväät tulevalle kehitykselle. Ja kenellä muulla kuin meillä, Euroopan kansojen suorilla ja yleisillä vaaleilla valitsemilla edustajilla, olisi suurempi oikeus ohjata tätä hienoa kehitystä ja viedä se päätökseen? Parlamentti hyväksyy usein lakeja mutta tekee harvemmin historiaa. Koska olemme saaneet tänään tämän kunnian, hyvät kollegat, pyydän, että olemme sen arvoisia, pyydän meiltä poliittista rohkeutta."@fi5
"Signor Presidente, il Parlamento è davvero cosciente della posta in gioco che rappresenta la futura Conferenza intergovernativa? Talvolta ne dubito. Quando vedo, nel testo della relazione, che arriviamo all’assurdo di autolimitare a due il numero dei nostri rappresentanti al tavolo delle discussioni, mi dico che, indubbiamente, alcuni in questo Emiciclo hanno paura della loro ombra. Eppure la prossima CIG apre uno spiraglio storico che permette all’indispensabile di raggiungere il possibile. Questo perché di fronte alle sfide del nuovo secolo non abbiamo il diritto morale di accontentarci della debole riforma istituzionale costituita dai
di Amsterdam. La codecisione deve diventare la regola generale. Il Parlamento deve ottenere, come in ogni democrazia degna di tale nome, la piena autorità di bilancio sia sulle spese che sulle entrate. Dobbiamo dare all’Europa gli strumenti dell’equità, della sicurezza, della solidarietà. Diciamolo, è giunto il momento di impegnare il nostro continente in un processo costituente.
L’unica vera limitazione non è la nostra immaginazione di democratici, bensì la volontà politica dell’Assemblea. E se non saremo capaci di liberarci del peso delle norme attuali, allora sarà impossibile ogni ulteriore riforma. Senza riforme vere, l’Europa, spesso impotente con i suoi quindici membri, diverrebbe sterile con trenta. Come ha ben compreso il Commissario Barnier, l’evoluzione di oggi deve permettere le evoluzioni di domani. E chi altri se non noi, deputati eletti a suffragio universale diretto dai popoli d’Europa, potrebbe avere maggior diritto di condurre e concludere questo processo straordinario? Un parlamento spesso vota una legge, ma più raramente scrive la storia. Onorevoli colleghi, poiché oggi ci è dato questo onore, invito noi tutti ad esserne degni, invito al coraggio politico."@it9
"Mr President, is our Parliament really aware of what is at stake in the forthcoming Intergovernmental Conference? Sometimes I doubt it. When I see, in the text of the report, that we are capable of pushing absurdity to the point of deliberately limiting the number of our own representatives at the debating table to two, I say to myself, there are definitely some people in this Chamber who are scared of their own shadow. This IGC, however, opens up a narrow historical window enabling what is essential to meet up with what is possible. Because, in the face of the challenges that the new century will present, morally we do not have the right to be satisfied with the off-cuts of institutional reform that are the left-overs from Amsterdam. Codecision must become the general rule. Our Parliament must obtain, as in any democracy worthy of the name, full budgetary authority over expenditure as well as over revenue. We must equip Europe with the tools of equity, security and solidarity. Let us say it: it is high time that we committed our continent to a constituent process.
The only real limiting factor is not our democratic imagination, it is our House’s political will. And if we were not really capable of freeing ourselves from the yoke of the current regulations, then any further reform would become impossible. Without real reforms, Europe, which is often helpless with fifteen Members, will be sterile when it has thirty. As Commissioner Barnier understands perfectly well, today’s developments must facilitate tomorrow’s developments. And who else but us, MEPs elected by direct universal suffrage by the European people, could have greater legitimacy for conducting and concluding this tremendous process. Parliaments often vote on laws, but more rarely do they write history. Because this honour has been granted to us today, I ask that we prove worthy of it. I ask that we show political courage."@lv10
"Mijnheer de Voorzitter, is ons Parlement zich echt bewust van wat tijdens de komende intergouvernementele conferentie op het spel staat? Ik twijfel daar soms wel eens aan. Wanneer ik in het verslag lees dat wij zelf beslissen om slechts twee vertegenwoordigers naar de beraadslagingen te sturen, zeg ik bij mijzelf dat sommige leden van dit Parlement echt bang zijn voor hun eigen schaduw. Deze intergouvernementele conferentie biedt nochtans een kleine historische kans om het onontbeerlijke met het mogelijke te verenigen. In het licht van de uitdagingen van de volgende eeuw hebben wij moreel niet het recht genoegen te nemen met de institutionele basishervorming die bestaat uit de restanten van Amsterdam. Medebeslissing moet de regel worden. Ons Parlement moet zoals in elke democratie die naam waardig de volledige bevoegdheid over de begroting krijgen en zowel voor uitgaven als inkomsten bevoegd zijn. Wij moeten Europa de middelen voor billijkheid, veiligheid en solidariteit bieden. Het dient gezegd te worden dat wij moeten voortmaken en een constituerend proces voor ons continent moeten beginnen.
Er is slechts een beperking, en dat is niet onze verbeeldingskracht als democraten, maar de politieke wil van onze Vergadering. Als wij niet in staat zijn ons echt uit het keurslijf van de huidige regels te bevrijden, zullen alle verdere hervormingen onmogelijk worden. Zonder echte hervormingen zal Europa, dat nu al machteloos staat met vijftien lidstaten, verlamd raken met dertig lidstaten. Zoals commissaris Barnier heel goed begrepen heeft, moet de evolutie van vandaag de ontwikkelingen van morgen mogelijk maken. En wie beschikt over meer legitimiteit om dit fantastische proces te leiden en af te ronden dan wij, de vertegenwoordigers die rechtstreeks en bij algemeen stemrecht door de Europese volkeren verkozen zijn? Een parlement neemt vaak wetten aan, maar schrijft niet zo vaak geschiedenis. Aangezien deze eer ons nu te beurt valt, waarde collega's, vraag ik dat wij ons waardig tonen en blijk geven van politieke moed."@nl2
"Senhor Presidente, será que o nosso Parlamento está verdadeiramente consciente daquilo que representa a futura conferência intergovernamental? Às vezes, tenho dúvidas. Quando leio, no texto do relatório, que somos capazes de levar o absurdo ao ponto de auto-limitarmos a dois o número dos nossos próprios representantes à mesa dos debates, digo para mim próprio que, decididamente, há pessoas neste hemiciclo que têm medo da própria sombra. Esta CIG abre no entanto uma pequeníssima janela histórica que permite ao indispensável cruzar-se com o possível. De facto, face aos desafios do novo século, não temos moralmente o direito de nos contentar com a reforma institucional insignificante que constituem os resíduos de Amesterdão. A co-decisão deve voltar a ser a regra geral. O nosso Parlamento tem de obter, como em qualquer democracia digna desse nome, a plena autoridade orçamental, tanto sobre as receitas como sobre as despesas. Temos de proporcionar à Europa as ferramentas da equidade, da segurança e da solidariedade. Temos de afirmar que é mais que tempo de fazer enveredar o nosso continente por um processo constituinte.
A única verdadeira limitação, não é a nossa imaginação de democratas, é a vontade política da nossa assembleia. E se não formos capazes de nos livrar de facto da prisão das actuais regras, então qualquer reforma posterior se tornará impossível. Sem verdadeiras reformas, a Europa, muita vezes impotente a Quinze, será estéril a Trinta. Como muito bem compreendeu o senhor Comissário Barnier, a evolução de hoje deve permitir as evoluções de amanhã. E quem, além de nós, deputados eleitos por sufrágio universal directo pelos povos da Europa, disporia de maior legitimidade para conduzir e concluir esse imenso processo? Um parlamento aprova muitas vezes a lei, mas raramente escreve a História. Uma vez que essa honra nos é neste momento concedida, caros colegas, convido-os a que sejamos dignos dela, convido-os à coragem política."@pt11
"Herr talman! Är parlamentet verkligen medvetet om vad som kommer att stå på spel vid den framtida regeringskonferensen? Ibland betvivlar jag det. När jag i betänkandet ser att vi är i stånd att driva det absurda, t.o.m. att själva begränsa antalet egna företrädare vid debattbordet till två, konstaterar jag för mig själv att vissa i denna församling måste vara rädda för sin egen skugga. Regeringskonferensen öppnar trots allt upp en liten historisk möjlighet, som tillåter det nödvändiga att förenas med det möjliga. För när vi nu står inför det nya seklets utmaningar, har vi moraliskt sett inte rätt att nöja oss med den avhuggna institutionella reform som blev resultatet av Amsterdam. Medbeslutandeförfarandet måste bli regel. Parlamentet måste få, precis som i varje demokrati värd sitt namn, en fullständig budgetmakt över utgifter såväl som inkomster. Vi måste ge Europa redskap som rättvisa, säkerhet och solidaritet. Det är hög tid att leda in vår kontinent i en konstituerande process.
Den enda verkliga begränsningen är inte vår fantasi i egenskap av demokrater, utan kammarens politiska vilja. Om vi inte hade förmågan att verkligen frigöra oss från de nuvarande reglernas tvångsgrepp, ja då skulle varje framtida reform bli omöjlig. Utan verkliga reformer kommer Europa, som med 15 medlemmar ofta är maktlös, att bli steril med 30. Som Barnier mycket väl har förstått; dagens utveckling skall möjliggöra framtidens utveckling. Och finns det någon annan än vi – direktvalda ledamöter av Europas folk i allmänna val – som har en större legitimitet för att leda och avsluta denna fantastiska process? Ett parlament stiftar ofta lagar, men skriver mer sällan historia. Eftersom den äran erbjuds oss i dag, kära kolleger, manar jag er till att göra er förtjänta av den, jag manar er till politiskt mod."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"FR"8
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples