Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/1999-11-17-Speech-3-200"

Predicate	Value (sorted: default)
rdf:type	lpv_eu:Speech4
dcterms:Date	"1999-11-17"^^xsd:date4
dcterms:Is Part Of	lp_eu:WTO:s millennierunda (fortsättning)4
dcterms:Language	"fr"^^xsd:language4
lpv:document identification number	"en.19991117.6.3-200"4
lpv:hasSubsequent	lp_eu:1999-11-17-Speech-3-2014
lpv:speaker	lp:Lamy4
lpv:spoken text	". - Monsieur le Président, je voudrais d’abord complimenter le Parlement européen pour son sens de l’actualité. Ce débat sur le rapport Schwaiger ne pouvait pas tomber à un meilleur moment, puisque nous sommes en plein dans les discussions extrêmement vives sur la préparation de l’agenda de Seattle. Dans le domaine de l’environnement, beaucoup d’inquiétudes se concentrent sur l’applicabilité des mesures environnementales par rapport aux règles de l’OMC. La solution idéale résiderait, bien entendu, dans la négociation multilatérale d’une hiérarchie des normes. Elle n’est pas, nous le savons bien, à portée de main. En attendant, il nous faut travailler pour que chacune des normes nouvelles soit articulée avec les précédentes, de sorte que, le cas échéant, la marge laissée aux juges saisis de ces discordances ne soit pas béante. Un de nos buts est bien d’assurer, dans ce contexte, une compatibilité mutuelle, qui permettrait de mettre en œuvre les mesures environnementales ou d’autres en accord avec les règles de l’OMC. Le principe de précaution est un autre sujet qui préoccupe beaucoup certains d’entre vous. Il est clair qu’il revient à chaque membre de l’OMC de décider s’il y a risque ou non. Le principe de précaution doit ensuite lui permettre de prendre les mesures proportionnées pour éviter ce risque. Pour nous, l’important se trouve donc dans la clarification des règles et des procédures régissant l’application du principe de précaution. Pour ce qui est des services, je constate les inquiétudes qui se sont manifestées. Je voudrais vous rassurer sur ce point. En aucun cas, je n’ai mandat d’admettre, au titre d’une négociation internationale, la mise en cause du pouvoir des gouvernements de l’Union de réglementer ou d’être actifs dans ces domaines. Nous reconnaissons le rôle essentiel et crucial que jouent ces services dans notre société. En ce qui concerne l’agriculture, nous sommes jusqu’à présent confrontés à une position du groupe de Cairns qui vise à assimiler les produits agricoles à d’autres marchandises. Ce n’est pas notre position. Ce n’est pas ce qui a été agréé en 1994 par toutes les parties contractantes et que nous avons respecté. Il faudra bien repartir du concept selon lequel l’agriculture a d’autres fonctions que de produire pour le marché. Venons-en enfin aux normes sociales. La mondialisation fait sentir ses effets dans le domaine social dans tous les pays, mais il faut aussi constater que, dans un certain nombre de pays moins avancés, les normes de travail internationales agréées dans le cadre de l’Organisation internationale du travail ne sont pas suffisamment respectées. La mention des normes sociales suscite, chez certains de nos partenaires à l’OMC, notamment parmi les pays en voie de développement, des réactions dont je puis attester qu’elles sont extrêmement vives. Il est dès lors essentiel de commencer par réaffirmer notre opposition à l’application de sanctions commerciales dans le domaine social, ainsi qu’à toute utilisation de celles-ci dans un sens protectionniste. Dans notre conception, le respect des droits fondamentaux des travailleurs a pour raison d’être une distribution plus équitable des gains de croissance qu’apporte la libéralisation des échanges. C’est avec ce souci d’ailleurs que notre schéma de préférences généralisées nous permet de donner des baisses autonomes aux pays qui appliquent effectivement les principales conventions de l’OIT. La chose qui nous importe à Seattle - et je crois que là-dessus nous sommes tous d’accord - c’est de rendre possible la discussion du sujet dans un contexte de coopération OIT/OMC. En passant, je voudrais aussi confirmer notre appui à la présence de M. Somavia à Seattle comme un signal positif quant à l’attention qui sera portée à ce sujet. Un mot, Monsieur le Président, avant de conclure, sur la Chine. Je ne me suis pas exprimé publiquement sur cette affaire en attendant ce débat. La signature par les Américains et les Chinois d’un accord sur l’accès à l’OMC est-elle, comme plusieurs d’entre vous l’ont demandé, une bonne ou une moins bonne nouvelle ? Du point de vue tout d’abord de ceux qui remettent en cause l’OMC, ce n’est pas une bonne nouvelle. La Chine, pays dont le développement est crucial pour l’avenir de la planète, donne le signal clair qu'elle souhaite adhérer à un système commercial multilatéral. Du point de vue de nos intérêts multilatéraux comme de nos intérêts propres, tout dépend du contenu de l’accord qui a été signé , le Congrès américain ayant souhaité avoir la primeur du contenu de cet accord, procédure pour laquelle votre Assemblée devrait avoir plus de sympathie que d’antipathie, même si elle me complique la vie. Mes propres informations sur les détails ne me parviennent, je le regrette, qu’au compte-gouttes. Or, le diable, peut-être le dragon en l’occurrence, est dans le détail. Je n’ai, aujourd’hui, pas de raison de douter de la bonne foi des négociateurs américains, avec lesquels les nôtres ont beaucoup et bien travaillé depuis deux ans sur ce que nous avons de commun comme intérêts. Je n’ai pas non plus de raison de suspecter que des concessions sur des conditions multilatérales importantes pour nous aient été payées en monnaie bilatérale n’ayant pas de cours pour nous. À supposer que ce ne soit pas le cas, restera à négocier, avec la partie chinoise, les sujets sur lesquels l’Union a, elle, des intérêts particuliers. En résumé, une bonne nouvelle probablement, mais sous bénéfice d’inventaire du détail, qui est en cours. Je conclurai mon intervention, Monsieur le Président, en souhaitant d’ores et déjà la bienvenue aux membres de votre institution qui font partie de notre délégation pour la conférence ministérielle de Seattle. Ceci s’inscrit dans une tradition que je suis heureux de faire vivre. Je rencontrerai d’ailleurs demain ceux que vous déléguerez à Seattle - et j’espère que vous l’aurez fait d’ici demain - et nous pourrons discuter plus en détail des arrangements que nous mettrons en œuvre sur place. Je voudrais ensuite, en tant que négociateur de l’Union, me féliciter du rapport Schwaiger. Son adoption sera un signal clair à l’adresse de nos partenaires, confirmant que l’Union européenne ne se contentera pas d’une approche minimaliste, visant seulement une amélioration de l’accès au marché dans quelques secteurs. Ceci ne répondrait ni aux soucis de nos concitoyens, ni aux demandes légitimes des pays en voie de développement. Si j’en crois vos interventions d’aujourd’hui, votre vote de demain renforcera notre main, et donc la main de l’Union, à Seattle. Nous sommes tous conscients que le débat sur le commerce a changé l’approche que nous proposons, ainsi que le rapport Schwaiger le reflète. Nous voulons, certes, poursuivre la libéralisation des échanges, qui a été et qui reste un facteur stratégique de notre prospérité. Mais le prochain cycle de négociations doit aussi aborder de nouveaux sujets : le développement, l’environnement, la santé et la sécurité sanitaire, les normes sociales fondamentales, la concurrence et sa transparence, des règles minimales en matière d’investissements et la promotion de la diversité culturelle. L’addition de tous ces éléments nous amène à recommander un cycle de négociations plus large - et je me réjouis de la très grande concordance de vues à cet égard entre la Commission et le Parlement telle qu’elle ressort, Monsieur Schwaiger, de votre rapport. Certains d’entre vous ne partagent pas cette approche et proposent une sorte de moratoire sur les négociations. Je ne pense pas que ce soit une solution. Premièrement, parce que nous avons des engagements à respecter au titre du suivi de l’Uruguay Round. Deuxièmement, il faut bien prendre la mesure du risque du moratoire. Si on ne progresse plus sur la voie de la libéralisation multilatérale, alors c’est la porte ouverte à l’unilatéralisme des plus forts. Est-ce vraiment le but recherché par ceux qui plaident pour un moratoire ? Troisièmement, pourquoi différer la négociation de règles, que réclame avec raison notre société civile et qu’attendent les pays en voie de développement pour intégrer la libéralisation des échanges et le développement soutenable, dans des dimensions comme la santé, l’environnement et les droits fondamentaux des travailleurs ? Je suis donc convaincu que cette négociation est nécessaire, mais je reconnais, pour m’en réjouir d’ailleurs, que les conditions mêmes de cette négociation ont changé par rapport au cycle précédent. Vu les préoccupations qu’un nombre croissant de nos concitoyens expriment à l’égard de la mondialisation, il nous faut un débat public plus large, plus transparent, plus interactif. À cet égard, je crois que les discussions qui ont accompagné l’élaboration du rapport Schwaiger, au sein du Parlement, ainsi qu’entre le Parlement et la Commission, ont été exemplaires. D’où l’hommage que je me dois de rendre à M. Schwaiger, qui a accompli un travail herculéen, en établissant, à partir de vos très nombreuses propositions, une version de compromis qui, je l’espère, sera votée demain. J’aimerais, pour répondre au débat, évoquer rapidement quelques sujets mis en relief dans la préparation du rapport. S’agissant d’abord des pays en voie de développement, il ressort que ces pays, qui ont le moins profité de la mise en place de l’OMC et des résultats de l’Uruguay Round, sont aussi, sans exception, ceux qui se sont le moins intégrés dans le système commercial mondial. Il s’agit donc de favoriser leur participation en vue de leur intégration, et non pas de la différer. Lorsque l’absence d’intégration est due d’abord à un manque de ressources ou à des capacités insuffisantes, alors il faut fournir aux pays en voie de développement une assistance technique et financière pour accroître leur capacité de négocier et d’appliquer les mesures décidées à l’OMC. En revanche, lorsque le déficit d’intégration résulte de politiques internes ou de développement déficientes, l’extension de délais d’application, la multiplication de mesures préférentielles ne constituent pas les bonnes solutions. Le traitement spécial et différencié reste certes indispensable pour les pays en voie de développement, mais il doit pousser ces pays à mettre en œuvre des stratégies de développement soutenable, et non pas les en exempter. En ce qui concerne les rapports avec les pays ACP, par exemple, une nouvelle approche est nécessaire, approche qui doit notamment converger vers les règles de l’OMC, car le système actuel, en tout état de cause, doit être revu, même si nous devons prendre les transitions nécessaires. En ce qui concerne la propriété intellectuelle, nous sommes convaincus que les règles en la matière doivent permettre aux pays en voie de développement de profiter eux-mêmes des ressources à leur disposition et que les dispositions actuelles vont déjà très loin dans ce sens. Une révision de fond en comble de l’accord ne serait donc pas une bonne chose. En revanche, si nous prenons une vue intégrée du lien entre propriété intellectuelle et développement, nous devons, parallèlement à l’extension de ses garanties, veiller à encourager l’investissement direct, comme principal véhicule de transfert de technologie vers ces pays, ainsi qu’à développer avec eux des accords de coopération technologique et peut-être - je lance cette idée - à réfléchir au renforcement de l’investissement européen en recherche fondamentale sur le vivant pour en partager les bénéfices avec eux."@fr6
lpv:translated text	"Hr. formand, Jeg vil først komplimentere Europa-Parlamentet med dets sans for, hvad der er aktuelt. Denne drøftelse af Schwaiger-betænkningen kunne ikke falde på noget bedre tidspunkt, eftersom vi befinder os lige midt i nogle særdeles livlige diskussioner om forberedelse af dagsordenen til Seattle. Inden for miljøområdet er mange bekymringer koncentreret om muligheden for at anvende miljøforanstaltninger parallelt med WTO's regler. Den ideelle løsning ville naturligvis bestå i en multilateral forhandling om et normhierarki. En sådan ved vi udmærket ikke er inden for rækkevidde. I mellemtiden må vi arbejde for, at hver af de nye normer kommer til at hænge sammen med de foregående, så den margen, der i givet fald overlades til de dommere, som skal behandle disse uoverensstemmelser, ikke er gabende bred. Et af vores mål er faktisk i denne sammenhæng at sikre en gensidig kompatibilitet, som skal gøre det muligt at iværksætte miljø- eller andre foranstaltninger i overensstemmelse med WTO's regler. Forsigtighedsprincippet er et andet emne, som optager mange af Dem meget. Det er klart, at det er hvert enkelt WTO-medlems ret at afgøre, om der foreligger en risiko eller ikke. Forsigtighedsprincippet skal derefter give medlemmet mulighed for at tage passende afstemte forholdregler for at undgå denne risiko. For os består det afgørende derfor i en understregning af reglerne og procedurerne, som styrer anvendelsen af forsigtighedsprincippet. For så vidt angår tjenesteydelser, kan jeg konstatere ængstelse, som er kommet klart til udtryk. Jeg vil gerne berolige Dem på dette punkt. Jeg har under ingen omstændigheder mandat til, i forbindelse med en international forhandling, at tillade, at der rejses tvivl om EU's regeringers beføjelser til at fastsætte regler eller være aktive på disse områder. Vi anerkender den væsentlige og centrale rolle, disse tjenesteydelser spiller i vores samfund. Når det gælder landbruget, har vi indtil nu stået over for Cairns-gruppens holdning, som ønsker at sidestille landbrugsprodukter med andre varer. Det er ikke vores synspunkt. Det var ikke det, man fra alle deltagende parters side enedes om i 1994, og som vi har respekteret. Man skal på ny gå ud fra det koncept, der hedder, at landbruget har andre funktioner end at producere for markedet. Vi kommer nu omsider til de sociale normer. Globaliseringens virkninger er mærkbare på det sociale område i alle lande, men man må også konstatere, at i et antal mindre udviklede lande respekteres de internationale arbejdsnormer, som der var enighed om inden for Den Internationale Arbejdsorganition, ikke i tilstrækkelig grad. Talen om sociale normer fremkalder hos visse af vores partnere i WTO, især blandt udviklingslandene, reaktioner, som jeg kan bevidne er usædvanligt kraftige. Når dette sker, er det af afgørende betydning at begynde med at forsikre, at vi er modstandere af at anvende handelssanktioner på det sociale område og af enhver brug af sanktioner i protektionistisk øjemed. Efter vores opfattelse ligger selve berettigelsen i at overholde de grundlæggende rettigheder for arbejdstagere deri, at det medfører en mere rimelig fordeling af de vækstfordele, som liberaliseringen af handlen medfører. Det er for øvrigt med dette for øje, at vores generaliserede præferenceskema sætter os i stand til at give autonome reduktioner til de lande, der faktisk anvender ILO's vigtigste konventioner. Det, der er vigtigt for os i Seattle - og det tror jeg, vi alle er enige om - er, at det bliver muligt at at diskutere emnet i lyset af et samarbejde mellem ILO og WTO. Jeg vil også i forbifarten bekræfte vores støtte til hr. Somavias tilstedeværelse i Seattle som et positivt signal om den opmærksomhed, der vil blive vist dette emne. Før jeg slutter, hr. formand, et par ord om Kina. Jeg har ikke offentligt udtalt mig om dette spørgsmål, mens jeg afventede denne debat. Er amerikanernes og kinesernes underskrift på en aftale om adgang til WTO en god eller en dårlig nyhed, som mange af Dem har spurgt om? Set fra de personers synspunkt, som drager WTO i tvivl, er det ikke nogen god nyhed. Kina, som er et land, hvis udvikling er helt afgørende for planetens fremtid, giver det klare signal, at det ønsker at tilslutte sig et multilateralt handelssystem. Set ud fra vores multilaterale interesser og fra vores egeninteresser afhænger alt af indholdet af den aftale, der er blevet underskrevet. Den amerikanske Kongres har ønsket at være den første, der kender indholdet af denne aftale, en fremgangsmåde som denne forsamling burde omfatte med mere sympati end antipati, selvom den gør livet besværligt for mig. Mine egne oplysninger om detaljerne i den får jeg, jeg beklager at måtte sige det, kun dråbevis. Men djævelen, eller i dette tilfælde måske dragen, gemmer sig i detaljerne. Jeg har i dag ingen grund til at betvivle den gode tro hos de amerikanske forhandlere, som vores forhandlere har arbejdet meget og godt sammen med i løbet af de sidste to år om, hvad vi har af fælles interesser. Jeg har heller ingen grund til at have mistanke om, at indrømmelser i forbindelse med multilaterale vilkår, der er vigtige for os, skulle være betalt med bilateral mønt, som ikke er gangbar for os. Antager vi, at det ikke er tilfældet, står det tilbage med den kinesiske part at forhandle om de emner, som Unionen har særlige interesser i. Opsummerende vil jeg sige, at det sandsynligvis er en god nyhed, der er undervejs, men dog med forbehold for en oversigt over detaljerne. Jeg vil afslutte mit indlæg, hr. formand, med allerede nu at sige velkommen til de medlemmer af Deres institution, som indgår i vores delegation til ministerkonferencen i Seattle. Dette er led i en tradition, som jeg er lykkelig for at kunne videreføre. Jeg skal i øvrigt i morgen mødes med dem, De udpeger som delegerede til Seattle - og jeg håber, De får gjort det inden i morgen - og dér kan vi så mere detaljeret diskutere de arrangementer, som vi vil sætte i værk derovre. Dernæst vil jeg, som Unionens forhandler, udtrykke min glæde over Schwaiger-betænkningen. Vedtagelsen af den vil være et tydeligt signal til vores partnere, som en bekræftelse af, at Den Europæiske Union ikke vil lade sig nøje med en minimalistisk strategi, som kun tager sigte på at lette tilgangen til markederne i nogle sektorer. Dette ville hverken imødekomme vores medborgeres ønsker eller de legitime krav fra udviklingslandene. Hvis jeg skal sætte min lid til de indlæg, jeg har hørt i dag, vil Deres stemmeafgivning i morgen styrke vores hånd, og dermed Unionens hånd, i Seattle. Vi ved alle, at debatten om handel har ændret den tilgang til problemet, som vi foreslår, som det også fremgår af Schwaiger-betænkningen. Ganske vist vil vi fortsætte liberaliseringen af handlen, som har været og fortsat er en strategisk vigtig faktor for vores velstand. Men den kommende forhandlingsrunde skal også tage hul på nye emner: udvikling, miljø, sundhed og sanitetssikkerhed, grundlæggende sociale normer, konkurrence og konkurrencegennemsigtighed, minimumsregler inden for investering og fremme af kulturel mangfoldighed. Summen af alle disse elementer får os til at anbefale en udvidet forhandlingsrunde - og jeg glæder mig over den meget store grad af sammenfaldende synspunkter i denne henseende mellem Kommissionen og Parlamentet, som det fremgår af Deres betænkning, hr. Schwaiger. Nogle blandt Dem er ikke enige i denne strategi og foreslår en slags moratorium for forhandlingerne. Jeg tror ikke, det er nogen løsning. For det første fordi vi har forpligtelser at leve op til i forlængelse af Uruguay-runden. For det andet skal man vide at vurdere risikoen ved et moratorium. Hvis vi ikke bevæger os fremad ad den multilaterale liberaliserings vej, åbner vi døren på vid gab for de stærkestes unilateralisme. Er det virkelig det mål, de personer tilstræber, som plæderer for et moratorium? For det tredje, hvorfor udsætte forhandlingen om regler, som det civile samfund kræver, og som udviklingslandene venter på for at kunne integrere liberalisering af handlen med en bæredygtig udvikling på områder som sundhed, miljø og grundlæggende rettigheder for arbejdstagere? Jeg er således overbevist om, at denne forhandling er nødvendig, men jeg indrømmer, og glæder mig i øvrigt over det, at selve vilkårene for denne forhandling har ændret sig sammenlignet med den foregående runde. I betragtning af de bekymringer, som et stadigt voksende antal medborgere giver udtryk for med hensyn til globaliseringen, har vi brug for en offentlig debat, som er langt bredere, langt mere gennemsigtig og langt mere interaktiv. I så henseende synes jeg, de diskussioner, der har været omkring udarbejdelsen af Schwaiger-betænkningen, i selve Parlamentet og mellem Parlamentet og Kommissionen, har været eksemplariske. Derfor skylder jeg også hr. Schwaiger min hyldest, han har udført et herkulisk arbejde ved på grundlag af rigtig mange forslag at udarbejde en version, som jeg håber vil blive vedtaget i morgen. Jeg vil godt følge debatten op og hurtigt nævne nogle emner, som er blevet belyst under forberedelsen af betænkningen. Hvis vi først tager udviklingslandene, viser det sig, at disse lande, som er dem, der har profiteret mindst af oprettelsen af WTO og af resultaterne af Uruguay-runden, uden undtagelse også er dem, der er mindst integreret i det verdensomspændende handelssystem. Det gælder altså om at opmuntre dem til at deltage med henblik på at fremskynde deres integration, ikke om at udskyde den. Når den mangelende integration først og fremmest skyldes mangelende ressourcer eller utilstrækkelig kapacitet, skal man levere udviklingslandene teknisk og finansiel assistance for at øge deres forhandlingskapacitet og deres evne til at gennemføre de foranstaltninger, WTO har besluttet. Til gengæld er det ikke gode løsninger at udvide fristerne for gennemførelsen og forøge antallet af præferenceforanstaltninger, når den mangelende integration skyldes interne politikker eller mangelfuld udvikling. Ganske vist vil det fortsat være uomgængeligt at give udviklingslandene særlig og differentieret behandling, men denne særbehandling skal bevæge disse lande til at indlede strategier for bæredygtig udvikling, ikke fritage dem for den. Hvad angår forbindelserne med AVS-landene f.eks., er det nødvendigt med en ny strategi, og denne strategi skal konvergere i retning af WTO's regler, for det nuværende system skal under alle omstændigheder revideres, selvom man må tage de nødvendige mellemstadier. Hvad angår den intellektuelle ejendomsret, er vi overbevist om, at reglerne på området må gøre det muligt for udviklingslandene selv at nyde godt af de ressourcer, der står til deres rådighed, og at de nuværende bestemmelser allerede går meget langt i denne retning. En gennemgribende revision af aftalen ville således ikke være en god ting. Til gengæld må vi, hvis vi kaster et integreret blik på forbindelsen mellem intellektuel ejendom og udvikling, parallelt med at vi udstrækker disse garantier, sørge for at tilskynde til direkte investering som det vigtigste medium for overførsel af teknologi til disse lande og for sammen med dem at udvikle aftaler om teknologisk samarbejde og måske - jeg fremsætter denne idé - overveje at forstærke de europæiske investeringer i grundforskning på levende objekter og senere dele overskuddet med dem."@da1 "Herr Präsident, zunächst möchte ich das Europäische Parlament zu seinem Sinn für Aktualität beglückwünschen. Diese Aussprache über den Bericht Schwaiger hätte zu keinem besseren Zeitpunkt stattfinden können, befinden wir uns doch mitten in den äußerst lebhaft geführten Diskussionen über die Vorbereitungen zur Festlegung der Agenda für die Konferenz in Seattle. Im Umweltbereich gelten die Besorgnisse zumeist hauptsächlich der Frage der Anwendbarkeit von Umweltmaßnahmen im Verhältnis zu den WTO-Regeln. Die Ideallösung bestünde selbstverständlich in der multilateralen Aushandlung einer Normenhierarchie. Eine solche Lösung ist, wie wir genau wissen, noch nicht in Reichweite. In der Zwischenzeit müssen wir darauf hinwirken, daß jede der neuen Normen mit den vorhergehenden Normen verknüpft wird, so daß gegebenenfalls den mit den dabei auftretenden Diskrepanzen befaßten Richtern kein übermäßig großer Spielraum gelassen wird. Eines unserer Ziele in diesem Zusammenhang besteht daher auch in der Sicherstellung einer gegenseitigen Kompatibilität, die es ermöglichen würde, Umwelt- oder sonstige Maßnahmen in Übereinstimmung mit den WTO-Regeln umzusetzen. Das Vorsorgeprinzip ist ein weiteres Thema, über das einige von Ihnen sehr besorgt sind. Zweifellos hat jedes WTO-Mitglied selbst zu entscheiden, ob eine Gefahr besteht oder nicht. Sodann muß dieses Mitglied anhand des Vorsorgeprinzips entsprechende Maßnahmen zur Vermeidung dieser Gefahr ergreifen können. Wichtig unseres Erachtens ist also, daß für die Anwendung des Vorsorgeprinzips klare Regeln und Verfahren gelten. Hinsichtlich der Dienstleistungen stelle ich die zum Ausdruck gebrachten Besorgnisse fest. Ich möchte Sie in diesem Punkt beruhigen. Es ist auf keinen Fall mein Auftrag, im Rahmen internationaler Verhandlungen zuzulassen, daß die Befugnisse der Regierungen der Union, in diesen Bereichen Regeln zu erlassen oder tätig zu werden, in Frage gestellt werden. Wir anerkennen die wichtige und entscheidende Rolle, die diese Dienstleistungen in unserer Gesellschaft spielen. Im Bereich der Landwirtschaft liegt uns bislang eine Position der Länder der CAIRNS-Gruppe vor, wonach Agrarerzeugnisse anderen Waren gleichzustellen sind. Das ist nicht der von uns vertretene Standpunkt. Das entspricht nicht den 1994 von sämtlichen Vertragsparteien getroffenen Vereinbarungen, an die wir uns gehalten haben. Es muß wieder davon ausgegangen werden, daß die Landwirtschaft außer der Produktion für den Markt auch andere Funktionen erfüllt. Kommen wir schließlich zu den Sozialstandards. Die sozialen Auswirkungen der Globalisierung sind zwar in allen Ländern spürbar, doch muß auch festgestellt werden, daß in einer Reihe weniger fortgeschrittener Länder die im Rahmen der Internationalen Arbeitsorganisation vereinbarten internationalen Arbeitsnormen unzureichend eingehalten werden. Der Hinweis auf Sozialschutznormen ruft bei einigen unserer WTO-Partner, insbesondere bei den Entwicklungsländern, äußerst lebhafte Reaktionen hervor, wie ich bestätigen kann. Deshalb ist es wichtig, zunächst erneut zu bekräftigen, daß wir gegen die Anwendung von Handelssanktionen im Sozialbereich sowie entschieden dagegen sind, daß sie zu protektionistischen Zwecken verwendet werden. Nach unserem Verständnis soll die Achtung der grundlegenden Arbeitnehmerrechte zu einer gerechteren Verteilung der durch die Handelsliberalisierung erzielten Wachstumsgewinne führen. Darin liegt übrigens das Ziel der durch unser Allgemeines Präferenzsystem gebotenen Möglichkeit, den Ländern, die die wichtigsten IAO-Übereinkommen einhalten, einen verbesserten Marktzugang zu gewähren. Wichtig für uns in Seattle ist – und darin sind wir uns wohl alle einig –, daß die Möglichkeit geschaffen wird, über dieses Thema im Rahmen einer IAO/WTO-Zusammenarbeit zu diskutieren. Ferner möchte ich nebenbei bemerkt bestätigen, daß wir die Anwesenheit von Herrn Somavia in Seattle als ein positives Zeichen für die diesem Thema beigemessene Bedeutung unterstützen. Bevor ich zum Schluß komme, noch ein Wort zu China. Darüber habe ich mich bis zur heutigen Debatte noch nicht öffentlich geäußert. Ist die Unterzeichnung eines Abkommens über den WTO-Beitritt Chinas zwischen den Amerikanern und den Chinesen, wie viele von Ihnen gefragt haben, eine gute oder weniger gute Nachricht? Aus der Sicht zunächst derjenigen, die die WTO in Frage stellen, ist es keine gute Nachricht. China, ein Land, dessen Entwicklung für die Zukunft unseres Planeten von entscheidender Wichtigkeit ist, signalisiert damit deutlich seinen Wunsch nach Zugehörigkeit zu einem multilateralen Handelssystem. Aus der Sicht unserer multilateralen wie auch unserer eigenen Interessen hängt alles vom Inhalt des unterzeichneten Abkommens ab, den wir noch nicht kennen, da der US-Kongreß als erster über den Inhalt dieses Abkommens informiert werden wollte – eine Verfahrensweise, für die Ihr Parlament eigentlich eher Sympathie als Antipathie hegen müßte, auch wenn mir das Leben dadurch erschwert wird. Meine eigenen Informationen über Einzelheiten erreichen mich leider nur tropfenweise. Nun, der Teufel, im vorliegenden Fall vielleicht der Drachen, steckt im Detail. Für mich besteht heute kein Anlaß, an der Aufrichtigkeit der amerikanischen Verhandlungsführer zu zweifeln, mit denen unsere Verhandlungsführer in den Bereichen, in denen wir gemeinsame Interessen haben, seit zwei Jahren viel und gut zusammengearbeitet haben. Ebensowenig habe ich Grund zu dem Verdacht, Zugeständnisse bei für uns wichtigen multilateralen Bedingungen seien in Form bilateraler, für uns irrelevanter Zusagen gemacht worden. Ist dies nicht der Fall, muß mit der chinesischen Seite noch über die Themen verhandelt werden, bei denen die Union selber besondere Interessen hat. Zusammenfassend also eine wahrscheinlich gute Nachricht, vorbehaltlich jedoch einer detaillierten Bestandsaufnahme, die derzeit durchgeführt wird. Zum Abschluß meiner Ausführungen, Herr Präsident, möchte ich jetzt schon die Mitglieder Ihrer Institution willkommen heißen, die unserer Delegation für die Ministerkonferenz in Seattle angehören werden. Dies entspricht einer Tradition, die ich mit Freude wieder aufleben lasse. Ich werde übrigens morgen mit den Mitgliedern, die Sie nach Seattle entsenden werden – und ich hoffe, Sie werden bis morgen darüber entschieden haben – zusammentreffen, und wir werden dann ausführlicher über die Schritte diskutieren können, die wir vor Ort unternehmen werden. Sodann möchte ich als Verhandlungsführer im Namen der Union den Bericht Schwaiger begrüßen. Mit seiner Annahme wird unseren Partnern ein deutliches Zeichen gesetzt und bestätigt, daß sich die Europäische Union nicht mit einem minimalistischen Konzept, bei dem es nur um einen verbesserten Marktzugang in einigen Sektoren geht, zufrieden geben wird. Das würde weder den Anliegen unserer Mitbürger noch den legitimen Forderungen der Entwicklungsländer entsprechen. Nach Ihren heutigen Ausführungen zu urteilen, wird Ihre morgige Abstimmung unsere Position, und mithin die Position der Union, in Seattle stärken. Die Diskussion über den Handel hat, wie Sie alle wissen und wie aus dem Bericht Schwaiger hervorgeht, zu einem Wandel unseres Verhandlungskonzepts geführt. Zwar wollen wir die Handelsliberalisierung, die ein strategisch wichtiger Faktor unseres Wohlstands war und bleibt, weiterführen. Bei der anstehenden Verhandlungsrunde müssen jedoch auch neue Themen angesprochen werden: Entwicklung, Umwelt, Gesundheit und Nahrungsmittelsicherheit, grundlegende Sozialnormen, Wettbewerb und seine Transparenz, Mindestregeln für Investitionen sowie Förderung der kulturellen Vielfalt. Alle diese Elemente zusammengenommen veranlassen uns, eine umfassendere Verhandlungsrunde zu empfehlen – und ich bin über die sehr große Übereinstimmung zwischen der Kommission und dem Parlament in diesem Punkt, wie sie aus Ihrem Bericht, Herr Schwaiger, hervorgeht, erfreut. Einige von Ihnen sind mit diesem Konzept nicht einverstanden und schlagen eine Art Verhandlungsmoratorium vor. Das halte ich für keine Lösung. Erstens, weil wir Verpflichtungen zu erfüllen haben, die die Weiterführung der Uruguay-Runde betreffen. Zweitens müssen wir genau abwägen, welches Risiko ein Moratorium bedeuten würde. Ohne weitere Fortschritte bei der multilateralen Liberalisierung wird dem Unilateralismus stärkster Ausprägung Tür und Tor geöffnet. Ist das wirklich das von den Befürwortern eines Moratoriums verfolgte Ziel? Drittens, weshalb eine Verschiebung der Verhandlungen über ein Regelwerk, wie es von unserer Zivilgesellschaft zu Recht gefordert und von den Entwicklungsländern im Hinblick auf die Integration der Handelsliberalisierung und der nachhaltigen Entwicklung in Bereiche wie Gesundheitswesen, Umwelt und Arbeitnehmerrechte erwartet wird? Ich bin also von der Notwendigkeit dieser Verhandlungen überzeugt, anerkenne jedoch, daß sich, worüber ich übrigens erfreut bin, die eigentlichen Bedingungen gegenüber der vorhergehenden Verhandlungsrunde geändert haben. Angesichts der wachsenden Zahl unserer Mitbürger, die sich besorgt über die Globalisierung äußern, ist eine breitere, durch mehr Transparenz und Interaktion gekennzeichnete öffentliche Debatte erforderlich. Die im Parlament sowie zwischen Parlament und Kommission im Zusammenhang mit der Ausarbeitung des Berichts Schwaiger geführten Diskussionen waren meines Erachtens in dieser Hinsicht beispielhaft. Deshalb möchte ich Herrn Schwaiger meine Anerkennung für die enorme Arbeit aussprechen, die er mit dem Kompromißtext geleistet hat, den er auf der Grundlage Ihrer zahlreichen Vorschläge ausgearbeitet hat, und der morgen, wie ich hoffe, angenommen wird. In Beantwortung der geführten Debatte möchte ich kurz einige der bei der Vorbereitung des Berichts herausgestellten Themen ansprechen. Was zunächst die Entwicklungsländer betrifft, so zeigt sich, daß jene Länder, denen die Schaffung der WTO und die Ergebnisse der Uruguay-Runde den geringsten Nutzen gebracht haben, ausnahmslos auch diejenigen sind, die am wenigsten in das Welthandelssystem integriert sind. Im Hinblick auf ihre Einbindung muß deshalb jetzt ihre Beteiligung gefördert und nicht etwa hinausgeschoben werden. Liegt der Hauptgrund für ihre Nichtintegration an fehlenden Ressourcen oder an unzureichender Kapazität, so muß den Entwicklungsländern technische und finanzielle Hilfe geleistet werden, damit ihre Verhandlungsfähigkeit gestärkt wird und sie besser in der Lage sind, die in der WTO beschlossenen Maßnahmen anzuwenden. Ist die unzureichende Integration hingegen die Folge unzulänglicher interner oder Entwicklungspolitiken, so stellen längere Umsetzungsfristen und mehr Präferenzmaßnahmen nicht die richtigen Lösungen dar. Die besondere und differenzierte Behandlung der Entwicklungsländer ist zwar weiterhin unerläßlich, sie muß aber diese Länder zu einer Strategie der nachhaltigen Entwicklung veranlassen und darf sie nicht davon entbinden. Bezüglich der Beziehungen zu den AKP-Staaten ist beispielsweise ein neuer Ansatz erforderlich, der vor allem auf die WTO-Regeln gerichtet sein muß, denn das derzeitige System ist auf jeden Fall revisionsbedürftig, auch wenn notwendige Übergangsmaßnahmen zu treffen sind. In der Frage des geistigen Eigentums müssen unserer Überzeugung nach die einschlägigen Regeln den Entwicklungsländern die Möglichkeit bieten, aus den Ressourcen, über die sie verfügen, selbst Nutzen zu ziehen, und die derzeitigen Bestimmungen gehen bereits sehr weit in diese Richtung. Eine grundlegende Veränderung des Abkommens wäre also nicht das Richtige. Bei einer Gesamtsicht des Zusammenhangs zwischen geistigem Eigentum und Entwicklung müssen wir hingegen parallel zu erweiterten Eigentumsgarantien für die Förderung der Direktinvestitionen als Hauptmotor des Technologietransfers an diese Länder sowie dafür Sorge tragen, daß mit ihnen Abkommen über die technologische Zusammenarbeit geschlossen werden und daß vielleicht – ein Vorschlag, den ich unterbreite – über verstärkte europäische Investitionen in eine für beide Seiten nutzbringende Grundlagenforschung auf dem Gebiet der Biowissenschaften nachgedacht wird."@de7 "Κύριε Πρόεδρε, θα ήθελα καταρχάς vα συγχαρώ τo Ευρωπαϊκό Κoιvoβoύλιo για τηv αίσθηση πoυ έχει της επικαιρότητας. Η συζήτηση αυτή σχετικά με τηv έκθεση Schwaiger δεv θα μπoρoύσε vα γίvει καλύτερη στιγμή, εφόσov βρισκόμαστε στη μέση τωv εξαιρετικά ζωηρώv συζητήσεωv σχετικά με τηv πρoετoιμασία της ημερήσιας διάταξης τoυ Σηάτλ. Στov τoμέα τoυ περιβάλovτoς, πoλλές αvησυχίες επικεvτρώvovται στo κατά πόσov τα περιβαλλovτικά μέτρα είvαι εφαρμόσιμα σε σχέση με τoυς καvόvες τoυ ΠΟΕ. Η ιδαvική λύση θα έγκειτo, βεβαίως, στις πoλυμερείς διαπραγματεύσεις για τηv ιεράρχιση τωv καvόvωv. Κάτι τέτoιo όμως, τo γvωρίζoυμε καλά, δεv πρόκειται vα γίvει στo άμεσo μέλλov. Εv τω μεταξύ, εμείς πρέπει vα εργαστoύμε oύτως ώστε καθέvας από τoυς vέoυς καvόvες vα είvαι πρoσαρμoσμέvoς με τoυς πρoηγoύμεvoυς, oύτως ώστε, εάv χρειαστεί, oι δικαστές στoυς oπoίoυς θα παραπεμφθoύv αυτές oι ασυμφωvίες vα έχoυv κάπoιo περιθώριo και όχι έvα χάσμα vα γυφυρώσoυv. Έvας από τoυς στόχoυς μας βεβαίως είvαι vα διασφαλίσoυμε, στo πλαίσιo αυτό, μία αμoιβαία συμβατότητα, η oπoία θα επέτρεπε vα τεθoύv σε εφαρμoγή περιβαλλovτικά ή άλλα μέτρα σύμφωvα με τoυς καvόvες τoυ ΠΟΕ. Η αρχή της πρoφύλαξης είvαι έvα ακόμα θέμα τo oπoίo απασχoλεί πoλύ oρισμέvoυς από εσάς. Είvαι σαφές ότι εvαπόκειται σε κάθε μέλoς τoυ ΠΟΕ vα απoφασίζει εάv υπάρχει ή όχι κίvδυvoς. Η αρχή της πρoφύλαξης, στη συvέχεια, πρέπει vα τoυ δίvει τη δυvατότητα vα λαμβάvει τα αvάλoγα μέτρα για vα απoφύγει τov κίvδυvo αυτό. Για μας, επoμέvως, τo σημαvτικό είvαι η διασαφήvιση τωv καvόvωv και τωv διαδικασιώv πoυ διέπoυv τηv εφαρμoγή της αρχής της πρoφύλαξης. Όσov αφoρά τις υπηρεσίες, παρατήρησα τις αvησυχίες πoυ εκδηλώθηκαv. Θα ήθελα vα σας καθησυχάσω ως πρoς αυτό. Σε καμία περίπτωση δεv έχω εvτoλή vα δεχτώ vα αμφισβητηθεί, στις διεθvείς διαπραγματεύσεις, η εξoυσία τωv κυβερvήσεωv της Έvωσης vα voμoθετoύv ή vα δραστηριoπoιoύvται σε αυτoύς τoυς τoμείς. Αvαγvωρίζoυμε τov σημαvτικότατo και κρίσιμo ρόλo πoυ διαδραματίζoυv oι υπηρεσίες αυτές στηv κoιvωvία μας. Όσov αφoρά τη γεωργία, μέχρι σήμερα αvτιταχθήκαμε σε μία θέση της oμάδας Cairns πoυ απoσκoπεί στηv εξoμoίωση τωv γεωργικώv πρoϊόvτωv με άλλα εμπoρεύματα. Δεv είvαι αυτή η δική μας θέση. Δεv είvαι αυτό πoυ συμφωvήθηκε τo 1994 από όλα τα συμβαλλόμεvα μέρη και τo oπoίo εμείς τηρήσαμε. Θα χρειαστεί σίγoυρα vα ξεκιvήσoυμε από τηv αρχή σύμφωvα με τηv oπoία η γεωργία έχει άλλoυς ρόλoυς και όχι vα παράγει πρoϊόvτα για τηv αγoρά. Και ας έρθoυμε επιτέλoυς στα κoιvωvικά πρότυπα. Οι συvέπειες της παγκoσμιoπoίησης στov κoιvωvικό τoμέα γίvovται αισθητές σε όλες τις χώρες, αλλά πρέπει επίσης vα παρατηρήσoυμε ότι, σε oρισμέvες λιγότερo πρoηγμέvες χώρες, τα διεθνή πρότυπα εργασίας πoυ συμφωvήθηκαv στα πλαίσια της Διεθvoύς Οργάvωσης Εργασίας δεv τηρoύvται στov βαθμό πoυ θα έπρεπε. Η αvαφoρά στα κoιvωvικά πρότυπα πρoκαλεί, σε oρισμέvoυς από τoυς εταίρoυς μας στov ΠΟΕ, κυρίως μεταξύ τωv αvαπτυσσoμέvωv χωρώv, αvτιδράσεις oι oπoίες μπoρώ vα σας διαβεβαιώσω ότι είvαι εξαιρετικά ζωηρές. Είvαι επoμέvως σημαvτικό vα ξεκιvήσoυμε επιβεβαιώvovτας για μια ακόμα φoρά ότι είμαστε αvτίθετoι στηv εφαρμoγή εμπoρικώv κυρώσεωv στov κoιvωvικό τoμέα, καθώς και σε oπoιαδήπoτε χρήση τωv κυρώσεωv αυτώv με σκoπoύς πρoστατευτισμoύ. Σύμφωvα με τη δική μας αvτίληψη, o σεβασμός τωv θεμελιωδώv δικαιωμάτωv τωv εργαζoμέvωv έχει ως λόγo ύπαρξης μία πιo δίκαιη καταvoμή τωv κερδώv από τηv αvάπτυξη πoυ απoφέρει η ελευθέρωση τωv αvταλλαγώv. Εξάλλoυ, με βάση αυτή τη φρovτίδα τo δικό μας σύστημα γεvικευμέvωv πρoτιμήσεωv μάς επιτρέπει vα παραχωρoύμε αυτόvoμες μειώσεις στις χώρες πoυ εφαρμόζoυv oυσιαστικά τις κυριότερες συμβάσεις της ΔΟΕ. Τo σημαvτικό για μας στo Σηάτλ - και πιστεύω ότι ως πρoς αυτό είμαστε όλoι σύμφωvoι - είvαι vα καταστεί δυvατόv vα συζητηθεί τo θέμα σε έvα πλαίσιo συvεργασίας ΔΟΕ-ΠΟΕ. Ειρήσθω εv παρόδω, θα ήθελα επίσης vα επιβεβαιώσω τη στήριξή μας στηv παρoυσία τoυ κ. Somavia στo Σηάτλ, ως έvα θετικό σημάδι όσov αφoρά τηv πρoσoχή πoυ θα δoθεί στo εv λόγω ζήτημα. Λίγα λόγια, κύριε Πρόεδρε, πριv κλείσω τηv παρέμβασή μoυ, σχετικά με τηv Κίvα. Δεv μίλησα δημoσίως για τηv υπόθεση αυτή εv αvαμovή αυτής της συζήτησης. Η υπoγραφή από τoυς Αμερικαvoύς και τoυς Κιvέζoυς συμφωvίας για τηv πρόσβαση στov ΠΟΕ είvαι, όπως ρώτησαv πoλλoί από σας, καλή ή λιγότερo καλή είδηση; Καταρχάς, από τηv άπoψη εκείvωv πoυ θέτoυv υπό αμφισβήτηση τov ΠΟΕ, δεv είvαι καλή είδηση. Η Κίvα, μία χώρα η αvάπτυξη της oπoίας είvαι ζωτικής σημασίας για τo μέλλov τoυ πλαvήτη, στέλvει έvα ξεκάθαρo σήμα ότι επιθυμεί vα πρoσχωρήσει σε έvα πoλυμερές εμπoρικό σύστημα. Από τηv άπoψη τωv πoλυμερώv συμφερόvτωv μας, καθώς και από τηv άπoψη τωv δικώv μας συμφερόvτωv, όλα εξαρτώvται από τo περιεχόμεvo της συμφωvίας πoυ υπεγράφη. Η αμερικαvική Γερoυσία θέλησε vα κρατήσει για τov εαυτό της τo περιεχόμεvo αυτής της συμφωvίας - και τo Σώμα σας θα έπρεπε vα αvτιμετωπίσει αυτή τη διαδικασία μάλλov με συμπάθεια παρά με αvτιπάθεια, έστω και αv μoυ κάvει τη ζωή δύσκoλη - με απoτέλεσμα oι πληρoφoρίες σχετικά με τις λεπτoμέρειες vα φτάvoυv και σε μέvα τov ίδιo, δυστυχώς, με τo σταγovόμετρo. Όμως, όπως λέμε στηv πατρίδα μoυ, o διάβoλoς βρίσκεται στις λεπτoμέρειες, ή μάλλov στη συγκεκριμέvη περίπτωση o δράκoς. Σήμερα, δεv έχω καvέvα λόγo vα αμφιβάλλω για τηv καλή πίστη τωv αμερικαvώv διαπραγματευτώv, με τoυς oπoίoυς oι δικoί μας εργάστηκαv πoλύ και καλά τα δύo τελευταία χρόvια πάvω στα κoιvά μας συμφέρovτα. Δεv έχω επίσης καvέvαv λόγo vα υπoψιάζoμαι ότι κάπoιες παραχωρήσεις πάvω σε πoλυμερείς όρoυς σημαvτικoύς για μας πληρώθηκαv σε διμερές vόμισμα τo oπoίo δεv έχει αξία για μας. Αv υπoθέσoυμε ότι δεv είvαι έτσι τα πράγματα, τότε μέvει vα διαπραγματευτoύμε, με τηv κιvεζική πλευρά, τα ζητήματα στα oπoία έχει η ίδια η Έvωση ιδιαίτερα συμφέρovτα. Συvoψίζovτας, πρόκειται μάλλov για μία καλή είδηση, αλλά με τηv επιφύλαξη εvός ελέγχoυ τωv λεπτoμερειώv της συμφωvίας, κάτι πoυ γίvεται αυτή τη στιγμή. Ολoκληρώvovτας τηv παρέμβασή μoυ, κύριε Πρόεδρε, εύχoμαι από τώρα τo καλώς oρίσατε στα μέλη τoυ θεσμικoύ σας oργάvoυ πoυ συμμετέχoυv στηv αvτιπρoσωπεία μας για τηv διυπoυργική διάσκεψη τoυ Σηάτλ. Αυτό εvτάσσεται σε μία παράδoση τηv oπoία με μεγάλη μoυ χαρά αvαβιώvω. Εξάλλoυ, θα συvαvτήσω αύριo εκείvoυς τoυς oπoίoυς θα oρίσετε ως αvτιπρoσώπoυς για τo Σηάτλ - και ελπίζω ότι μέχρι αύριo θα τo έχετε κάvει - και θα μπoρέσoυμε vα συζητήσoυμε με περισσότερες λεπτoμέρειες για τις ρυθμίσεις πoυ θα εφαρμόσoυμε επί τόπoυ. Θα ήθελα στη συvέχεια, με τηv ιδιότητα τoυ διαπραγματευτή της Έvωσης, vα εκφράσω τηv ικαvoπoίησή μoυ για τηv έκθεση Schwaiger. Η έγκρισή της θα απoτελέσει έvα ξεκάθαρo σήμα πoυ θα απευθύvεται στoυς εταίρoυς μας, και θα επιβεβαιώvει ότι η Ευρωπαϊκή Έvωση δεv θα αρκεστεί σε μία μιvιμαλιστική πρoσέγγιση, η oπoία θα απoβλέπει μόvov στη βελτίωση της πρόσβασης στηv αγoρά σε κάπoιoυς τoμείς. Κάτι τέτoιo δεv θα αvταπoκριvόταv oύτε στις αvησυχίες τωv συμπoλιτώv μας oύτε στα δίκαια αιτήματα τωv αvαπτυσσoμέvωv χωρώv. Αv κρίvω από τις σημεριvές σας παρεμβάσεις, η αυριαvή σας ψήφoς θα εvισχύσει τo χέρι μας, και επoμέvως τo χέρι της Έvωσης, στo Σηάτλ. Έχoυμε όλoι επίγvωση τoυ γεγovότoς ότι η συζήτηση σχετικά με τo εμπόριo άλλαξε τηv πρoσέγγιση πoυ πρoτείvoυμε, όπως αvτικατoπτρίζεται και στηv έκθεση Schwaiger. Θέλoυμε, βεβαίως, vα εξακoλoυθήσoυμε την ελευθέρωση τωv αvταλλαγώv πoυ ήταv και παραμέvει έvας στρατηγικός παράγωv για τηv ευημερία μας. Αλλά o πρoσεχής γύρoς διαπραγματεύσεωv πρέπει επίσης vα εξετάζει και vέα θέματα: τηv αvάπτυξη, τo περιβάλλov, τηv υγεία και τηv υγειovoμική ασφάλεια, τα θεμελιώδη κoιvωvικά πρότυπα, τov αvταγωvισμό και τη διαφάvειά τoυ, κάπoιoυς ελάχιστoυς καvόvες στov τoμέα τωv επεvδύσεωv και τηv πρoώθηση της πoλιτιστικής πoικιλλoμoρφίας. Η πρoσθήκη όλωv αυτώv τωv στoιχείωv μάς oδηγεί στo vα συστήσoυμε έvαv ευρύτερo γύρo διαπραγματεύσεωv - και χαίρoμαι με τηv πoλύ μεγάλη σύμπτωση απόψεωv ως πρoς αυτό αvάμεσα στηv Επιτρoπή και τo Κoιvoβoύλιo όπως πρoκύπτει, κύριε Schwaiger, από τηv έκθεσή σας. Ορισμέvoι από σας δεv συμμερίζovται αυτήv τηv πρoσέγγιση και πρoτείvoυv έvα είδoς μoρατόριoυμ στις διαπραγματεύσεις. Δεv voμίζω ότι αυτό απoτελεί λύση. Πρώτov, διότι έχoυμε κάπoιες δεσμεύσεις πoυ πρέπει vα τηρήσoυμε βάσει της συvέχειας τoυ Γύρoυ της Ουρoυγoυάης. Δεύτερov, πρέπει vα υπoλoγίσoυμε πoλύ καλά τov κίvδυvo πoυ παρoυσιάζει τo μoρατόριoυμ. Αv δεv σημειωθεί πρόoδoς στηv κατεύθυvση της πoλυμερoύς ελευθέρωσης, τότε αvoίγει o δρόμoς για τη μovoμερή επιβoλή καvόvωv από τoυς πιo ισχυρoύς. Αυτός είvαι πραγματικά o σκoπός πoυ επιδιώκoυv αυτoί πoυ ζητoύv έvα μoρατόριoυμ; Τρίτov, γιατί vα αvαβάλλoυμε τη διαπραγμάτευση τωv καvόvωv τoυς oπoίoυς ζητεί - και έχει δίκιo - η κoιvωvία τωv πoλιτώv μας και τoυς oπoίoυς περιμέvoυv oι αvαπτυσσόμεvες χώρες για vα εvσωματωθεί η ελευθέρωση τωv αvταλλαγώv και η βιώσιμη αvάπτυξη σε διαστάσεις όπως η υγεία, τo περιβάλλov και τα θεμελιώδη δικαιώματα τωv εργαζoμέvωv; Είμαι λoιπόv πεπεισμέvoς ότι αυτές oι διαπραγματεύσεις είvαι απαραίτητες, αvαγvωρίζω όμως, και εξάλλoυ χαίρoμαι γι’ αυτό, ότι αυτές καθαυτές oι συvθήκες αυτώv τωv διαπραγματεύσεωv έχoυv αλλάξει σε σχέση με τov πρoηγoύμεvo γύρo. Δεδoμέvωv τωv πρoβληματισμώv πoυ εκφράζoυv όλo και περισσότερoι συμπoλίτες μας εvώπιov της παγκoσμιoπoίησης, μας χρειάζεται μία ευρύτερη δημόσια συζήτηση, με περισσότερη διαφάvεια και περισσότερη διαδραστικότητα. Ως πρoς αυτό, πιστεύω ότι oι συζητήσεις πoυ συvόδευσαv τηv εκπόvηση της έκθεσης Schwaiger, εvτός τoυ Κoιvoβoυλίoυ καθώς και αvάμεσα στo Κoιvoβoύλιo και τηv Επιτρoπή, υπήρξαv υπoδειγματικές. Εξ oυ και o έπαιvoς πoυ εφείλω στov κ. Schwaiger, o oπoίoς επιτέλεσε έvαv ηράκλειo άθλo, συvτάσσovτας, με βάση τις εξαιρετικά πoλυάριθμες πρoτάσεις σας, έvα συμβιβαστικό κείμεvo τo oπoίo ελπίζω ότι θα ψηφιστεί αύριo. Θα ήθελα, για vα απαvτήσω στη συζήτηση, vα αvαφερθώ εv συvτoμία σε κάπoια θέματα πoυ ήλθαv στηv επιφάvεια κατά τηv πρoετoιμασία της έκθεσης. Όσov αφoρά καταρχάς τις αvαπτυσσόμεvες χώρες, πρoκύπτει ότι oι χώρες αυτές, oι oπoίες απoκόμισαv τα μικρότερα ωφέλη από τηv ίδρυση τoυ ΠΟΕ και από τα απoτελέσματα τoυ Γύρoυ της Ουρoυγoυάης, είvαι επίσης, χωρίς εξαίρεση, και εκείvες oι oπoίες έχoυv εvσωματωθεί λιγότερo στo παγκόσμιo εμπoρικό σύστημα. Τo ζήτημα λoιπόv είvαι vα πρoωθήσoυμε τη συμμετoχή τoυς, με απώτερo σκoπό τηv εvσωμάτωσή τoυς, και όχι vα τηv αvαβάλλoυμε. Όταv η μη εvσωμάτωση oφείλεται καταρχάς στηv έλλειψη πόρωv ή σε αvεπαρκές δυvαμικό, τότε πρέπει vα παράσχoυμε στις αvαπτυσσόμεvες χώρες τεχvική και oικovoμική βoήθεια, πρoκειμέvoυ vα αυξηθεί η διαπραγματευτική τoυς ικαvότητα και η ικαvότητά τoυς vα εφαρμόζoυv τα μέτρα πoυ απoφασίζovται στov ΠΟΕ. Αvτίθετα, όταv η μη εvσωμάτωση πρoκύπτει από αvεπαρκείς εσωτερικές ή αvαπτυξιακές πoλιτικές, τότε η παράταση της πρoθεσμίας εφαρμoγής, o πoλλαπλασιασμός τωv μέτρωv πρoτίμησης δεv συvιστoύv oρθές λύσεις. Η ειδική και διακριτική μεταχείριση παραμέvει βεβαίως απαραίτητη για τις αvαπτυσσόμεvες χώρες, αλλά πρέπει vα ωθεί τις χώρες αυτές στo vα εφαρμόζoυv στρατηγικές βιώσιμης αvάπτυξης, και όχι vα τις εξαιρεί από τέτoιες στρατηγικές. Όσov αφoρά τις σχέσεις με τις χώρες ΑΚΕ, παραδείγματoς χάρη, είvαι αvαγκαία μία vέα πρoσέγγιση, μία πρoσέγγιση πoυ πρέπει κυρίως vα συγκλίvει πρoς τoυς καvόvες τoυ ΠΟΕ, διότι τo σημεριvό σύστημα, σε κάθε περίπτωση, πρέπει vα αvαθεωρηθεί, έστω και αv χρειάζεται vα περάσoυμε από τις απαραίτητες μεταβατικές φάσεις. Όσov αφoρά τηv πvευματική ιδιoκτησία, είμαστε πεπεισμέvoι ότι oι καvόvες στov τoμέα αυτόv πρέπει vα δίvoυv τη δυvατότητα στις αvαπτυσσόμεvες χώρες vα απoκoμίζoυv oι ίδιες τα ωφέλη από τoυς πόρoυς πoυ διαθέτoυv· είμαστε πεπεισμέvoι επίσης ότι oι ισχύoυσες διατάξεις ήδη έχoυv πρoχωρήσει πoλύ ως πρoς αυτό. Επoμέvως, μία αvαθεώρηση απ’ άκρoυ εις άκρov της συμφωvίας δεv θα ήταv κάτι τo θετικό. Αvτίθετα, αv επιχειρήσoυμε μία oλoκληρωμέvη θεώρηση τoυ συvδέσμoυ αvάμεσα στηv πvευματική ιδιoκτησία και τηv αvάπτυξη, oφείλoυμε, παράλληλα με τηv επέκταση τωv διασφαλίσεωv της πvευματικής ιδιoκτησίας, vα φρovτίσoυμε vα εvθαρρύvoυμε τις άμεσες επεvδύσεις, ως κύριo μέσo μεταφoράς της τεχvoλoγίας πρoς τις χώρες αυτές, καθώς και vα αvαπτύξoυμε με αυτές τις χώρες συμφωvίες τεχvoλoγικής συvεργασίας και εvδεχoμέvως - παρoυσιάζω για πρώτη φoρά αυτήv τηv ιδέα - vα εξετάσoυμε τo εvδεχόμεvo εvίσχυσης τωv ευρωπαϊκώv επεvδύσεωv για τη βασική έρευvα στov έμβιo κόσμo για vα μoιραστoύμε τα ωφέλη από αυτήv με αυτές τις χώρες."@el8 "Mr President, I would first like to compliment the European Parliament on its sense of timing. This debate on the Schwaiger report could not have come at a better time because we are right now in the middle of extremely lively discussions on the preparation of the Seattle agenda. In the area of the environment, there are many concerns focusing on the applicability of environmental measures in relation to WTO rules. The ideal solution is to be found, of course, in multilateral negotiations on a hierarchy of norms. As we well know, it is not within reach. In the meantime, we must work hard to ensure that each of the new standards is linked to the previous ones so that, if needs be, the judges to whom disputes are referred are not given too wide a scope for interpretation. One of our goals is to guarantee mutual compatibility in this context, which would allow environmental or other measures to be implemented in accordance with WTO rules. The precautionary principle is another subject that concerns many of you. It is obviously up to each member of the WTO to decide if there is a risk or not. The precautionary principle must then allow that country to take the appropriate measures in order to avoid this risk. The most important thing for us therefore is the clarification of the regulations and procedures governing the application of the precautionary principle. As far as services are concerned, I note the concerns that have been expressed. I would like to reassure you on this point. In no case do I have the mandate to accept, by means of an international negotiation, a threat to the power of the Union’s governments to regulate these areas or to be active in them. We recognise the essential and crucial role that these services play in our society. With regard to agriculture, until now we have faced a position on the part of the Cairns group which aims to put agricultural products in the same category as other goods. This is not the position we hold. This is not what was agreed in 1994 by all parties involved and which we have respected. We will have to start again from the idea that agriculture has other functions apart from producing goods for the market. Let us finally examine the question of social standards. In all countries, globalisation makes its effects felt in the social sphere, but it must also be pointed out that in a number of less advanced countries, international labour standards agreed on under the International Labour Organisation are not being sufficiently respected. The mention of social standards arouses reactions in some of our WTO partners, particularly among developing countries, which are, and I can vouch for this, extremely heated. It is crucial that, from now on, we begin by restating our opposition to the imposition of trade sanctions in the social sphere as well as to any use of sanctions for protectionist reasons. To our mind, the very raison d’être of respecting workers’ fundamental rights is the fairer distribution of profits from the growth that liberalisation of trade brings. It is, moreover, bearing this concern in mind, that our plan of widely applied preferences allows us to provide free-standing reductions to countries that effectively apply the main ILO conventions. The important thing for us in Seattle, and I think that we are all in agreement on this, is to make discussion of the matter possible in the context of cooperation between the ILO and the WTO. By the way, I would also like to confirm our support for the presence of Mr Somavia in Seattle as a positive sign of the importance given to this subject. I would like to say a word or two about China, Mr President, before I finish. I have not spoken publicly on this matter while I have been waiting for this debate. Is the signing by the Americans and the Chinese of an agreement on access to the WTO, as several of you have asked, good news or not such good news? From the point of view first of those who question the whole WTO, it is not good news. China, a country whose development is crucial for the future of the world, is giving a clear sign that it wishes to adhere to a multilateral trade system. From the point of view of our multilateral interests as well as of our own interests, everything depends on the contents of the agreement that has been signed, as the American Congress wanted to be the first to hear the contents of this agreement, a procedure to which your Parliament should have been more sympathetic than hostile, even if it makes my life more difficult. I am sorry to say that information about the details only reaches me in dribs and drabs. Now the devil, or perhaps the dragon, in this case, is in the detail. I have no reason today to doubt the good faith of the American negotiators with whom our people have been working hard and to good effect for the last two years on our common interests. Nor do I have any reason to suspect that concessions on multilateral conditions that are important to us have been paid for in bilateral money that is not legal tender for us. Supposing that this were not the case, we should still have to negotiate with the Chinese on matters in which the Union has a particular interest. To sum up, it is probably good news, subject to receiving proper details of the contents, which are being prepared. I shall conclude my intervention Mr President, by welcoming the members of your institution who are part of our delegation to the Seattle Ministerial Conference. This is part of a tradition that I am happy to uphold. Moreover, tomorrow, I shall be meeting those MEPs that you will be appointing as delegates for Seattle, and I hope that you will have done so by tomorrow, and we will be able to discuss in greater detail the courses of action that we shall carry out once we are there. Next, as the Union’s negotiator, I would like to express my pleasure at the Schwaiger report. Its adoption will send a clear signal to our partners’, by confirming that the European Union will not be satisfied with a minimalist approach which only aims to improve market access in some sectors. This would not provide a response either to our fellow citizens’ concerns or to the legitimate demands of developing countries. Going by what you have said today, your vote tomorrow will strengthen our hand and thus the Union’s hand in Seattle. We are all aware that the debate on trade has changed the approach that we are taking, as the Schwaiger report shows. It is, admittedly, true that we want to continue to liberalise trade, which has been and still is a strategic factor in our prosperity. But the next round of negotiations must also address new issues, such as development, the environment, health and food safety, fundamental social standards, competition and its transparency, minimal rules in terms of investment and the promotion of cultural diversity. The addition of all these elements leads us to recommend a broader round of negotiations, and I am delighted to see the broad agreement on this matter between the Commission and Parliament which is shown in your report, Mr Schwaiger. Some of you do not agree with this approach and propose a kind of moratorium on negotiations. I do not think that this is a valid solution. Firstly because we have commitments that must be respected in the follow-up to the Uruguay Round. Secondly, we must carefully weigh up the risks of a moratorium. If we do not advance further along the route towards multilateral liberalisation, that means leaving the way open for unilateral action by the strongest. Is this really the outcome that those calling for a moratorium want to see? Thirdly, why should we postpone negotiation on the rules which our society is rightly calling for and that developing countries are expecting in order to integrate the liberalisation of trade and sustainable development into areas such as health, the environment and workers’ fundamental rights? I am therefore convinced that these negotiations are necessary, but I recognise – and moreover I am delighted that this is the case – that the very conditions of these negotiations have changed in relation to the previous round. Given the concerns expressed by a growing number of our fellow citizens with regard to globalisation, we must have a public debate that is more wide-ranging, more transparent and more interactive. In this respect, I think that the discussions held when the Schwaiger report was being prepared, both within Parliament and between Parliament and the Commission, have been exemplary. This is why I feel I must pay tribute to Mr Schwaiger who has accomplished a Herculean task by drawing up, from your many proposals, a compromise version that I hope you will vote for tomorrow. In order to respond to the debate, I would like briefly to mention a few issues which have come to light in the preparation of this report. On the subject, first, of developing countries, it has become clear that the countries that have benefited the least from the establishment of the WTO and from the results of the Uruguay Round are also, without exception, those who are the least integrated into the world trade system. We therefore have to encourage their participation with a view to encouraging their integration, instead of delaying. Where integration does not go ahead primarily because of a lack of resources or inadequate expertise, then developing countries must be given technical and financial assistance in order to increase their negotiating ability and to apply the measures decided on within the WTO. On the other hand, when non-integration is a result of domestic policies or of poor development, extending deadlines for implementation or providing more and more preferential measures are not ideal solutions. Special and differentiated treatment is, admittedly, essential for developing countries, but it must encourage these countries to implement strategies for sustainable development and not exempt them from such strategies. A new approach is necessary with regard to relations with ACP countries, for example, one that must, in particular, achieve convergence towards WTO rules, because the current system must be reviewed, in any case, even if we have to make the necessary transitional changes. On the issue of intellectual property, we are convinced that the regulations in this field must enable developing countries to themselves benefit from the resources available to them and that the current measures already go a long way towards achieving this. A top-to-toe revision of the agreement would not therefore be a good idea. On the other hand, if we take a coherent view of the link between intellectual property and development, we must, at the same time as extending its guarantees, ensure that we encourage direct investment as the principle means of transferring technology to these countries, as well as developing agreements with them for technological cooperation and perhaps, and this is just a suggestion, thinking about strengthening European investment in fundamental research on living things, in order to share the profits with them."@en3 "(FR) Señor Presidente, quisiera en primer lugar cumplimentar al Parlamento Europeo por su sentido de la oportunidad. Este debate sobre el Informe Schwaiger no podía venir en mejor momento, ya que nos encontramos de lleno en los debates extremadamente vivos de la preparación de la agenda de Seattle. En el ámbito del medio ambiente, muchas inquietudes se concentran en la aplicabilidad de las medidas ambientales con respecto a las reglas de la OMC. La solución ideal residiría, por supuesto, en la negociación multilateral de una jerarquía de las normas. Ésta no se encuentra, y lo sabemos, al alcance de la mano. Mientras tanto, necesitamos trabajar para que cada una de las normas nuevas se articule con las precedentes de tal manera que, si llega el caso, el margen que se deje a los jueces a los que se sometan estas discordancias no esté abierto. Uno de nuestros objetivos es el de asegurar, en este contexto, una compatibilidad mutua, que permitiría poner en marcha medidas medioambientales u otras de acuerdo con las reglas de la OMC. El principio de cautela es otro tema que preocupa mucho a algunos de ustedes. Es claro que corresponde a cada miembro de la OMC decidir si hay un riesgo o no. El principio de cautela ha de permitirle a continuación adoptar las medidas proporcionadas para evitar ese riesgo. Para nosotros, lo importante se encuentra por tanto en la clarificación de las reglas y los procedimientos que rigen la aplicación del principio de cautela. En lo que se refiere a los servicios, observo las preocupaciones que se han manifestado. Quisiera tranquilizarles sobre este punto. En ningún caso tengo el mandato de admitir, en el marco de una negociación internacional, el cuestionamiento del poder de los Gobiernos de la Unión para regular o actuar en estos ámbitos. Reconocemos el papel esencial y crucial que juegan esos servicios en nuestra sociedad. Por lo que respecta a la agricultura, estamos hasta el momento enfrentados a una posición del grupo de Cairns que pretende asimilar los productos agrícolas a otras mercancías. No es ésta nuestra posición. No es lo que aceptaron en 1994 todas las partes contratantes y que nosotros hemos respetado. Será necesario volver a partir del concepto según el cual la agricultura tiene otras funciones que producir para el mercado. Llegamos finalmente a las normas sociales. La mundialización deja sentir sus efectos en el ámbito social en todos los países, pero es necesario constatar que, en una serie de países menos avanzados, las normas de trabajo internacionales admitidas en el marco de la Organización Internacional del Trabajo no se respetan suficientemente. La mención de las normas sociales suscita, entre algunos de nuestros socios de la OMC, principalmente entre los países en vías de desarrollo, reacciones de las que puedo testimoniar que son extremadamente vivas. Es muy esencial comenzar por reafirmar nuestra oposición a la aplicación de sanciones comerciales en el ámbito social, así como a cualquier utilización de éstas en un sentido proteccionista. En nuestra concepción, el respeto por los derechos fundamentales de los trabajadores tiene como razón de ser una distribución más equitativa de los beneficios de crecimiento que aporta la liberalización de los intercambios. Con esa preocupación nuestro esquema de preferencias generalizadas nos permite dar bajadas autónomas a los países que apliquen de forma efectiva los principales convenios de la OIT. Lo que nos importa en Seattle –y creo que en esto todos estamos de acuerdo– es hacer posible el debate del tema en un contexto de cooperación OIT/OMC. De pasada quisiera también confirmar nuestro apoyo a la presencia del señor Somavia en Seattle como un signo positivo en cuanto a la atención que se le concede a este tema. Una palabra, señor Presidente, antes de concluir, sobre China. No me he manifestado públicamente sobre este asunto a la espera del debate. La firma por parte de americanos y chinos de un acuerdo sobre el acceso a la OMC, es, como varios de ustedes han preguntado, ¿una buena o una relativa buena noticia? Desde el punto de vista de aquellos cuestionan la OMC no es una buena noticia. China, país cuyo desarrollo es crucial para el futuro del planeta, da la señal clara de que desea integrarse en un sistema comercial multilateral. Desde el punto de vista de nuestros intereses multilaterales así como de nuestros intereses propios todo depende del contenido del acuerdo que se ha firmado; el Congreso americano ha querido tener la primicia del contenido del citado acuerdo, procedimiento por el cual esta Asamblea debería tener más simpatía que antipatía, aunque me complique la vida. Mis propias informaciones sobre los detalles no me llegan más que con cuentagotas y lo lamento. Ahora bien, el diablo, quizá el dragón en este caso, está en los detalles. Al día de hoy no tengo razones para dudar de la buena fe de los negociadores americanos, con los cuales los nuestros han trabajado mucho y bien desde hace dos años en los intereses comunes. Tampoco tengo razón para sospechar que algunas concesiones sobre condiciones multilaterales importantes para nosotros se hayan pagado en moneda bilateral que no tenga curso para nosotros. De suponer que éste no sea el caso, quedará por negociar con la parte china los temas sobre los que la Unión tiene intereses particulares. En resumen, una buena noticia probablemente, pero a beneficio de inventario de los detalles, que están en curso. Concluiré mi intervención, señor Presidente, dando la bienvenida a los miembros de su institución que forman parte de nuestra delegación para la Conferencia ministerial de Seattle. Esto se incluye en una tradición que me alegro de darle vida. Mañana me reuniré con los que ustedes deleguen para viajar a Seattle –espero que lo hayan hecho de aquí a mañana– y podremos discutir más en detalle sobre los acuerdos que pondremos en práctica en la Conferencia. Quisiera a continuación, como negociador de la Unión, felicitarme por el Informe Schwaiger. Su aprobación será una señal clara con respecto a nuestros socios, que confirma que la Unión Europea no se conformará con un planteamiento minimalista, orientado solamente a una mejora del acceso al mercado en algunos sectores. Eso no respondería ni a las preocupaciones de nuestros conciudadanos ni a las demandas legítimas de los países en vías de desarrollo. Si creo en sus intervenciones de hoy, su voto de mañana reforzará nuestra mano, y por tanto la mano de la Unión, en Seattle. Todos somos conscientes de que el debate sobre el comercio ha cambiado el planteamiento que proponemos, tal como refleja el Informe Schwaiger. Deseamos, sin duda, proseguir con la liberalización de los intercambios, que ha sido y sigue siendo un factor estratégico de nuestra prosperidad. Pero el próximo ciclo de negociaciones ha de abordar también nuevos temas: el desarrollo, el medio ambiente, la salud y la seguridad sanitaria, las normas sociales fundamentales, la competencia y transparencia de unas reglas mínimas en materia de inversiones y la promoción de la diversidad cultural. La suma de todos estos elementos nos lleva a recomendar un ciclo de negociaciones más amplio – y me alegro de la enorme coincidencia de puntos de vista en este sentido entre la Comisión y el Parlamento tal como se deduce, señor Schwaiger, de su informe. Algunos de ustedes no comparten este planteamiento y proponen una especie de moratoria de las negociaciones. No creo que eso sea una solución. En primer lugar, porque nosotros tenemos unos compromisos que respetar en el seguimiento de la Ronda Uruguay. En segundo lugar, es preciso tomar bien la medida del riesgo de la moratoria. Si ya no se progresa en la vía de la liberalización multilateral, entonces queda abierta la puerta al mayor de los unilateralismos. ¿Es éste realmente el objetivo que buscan los que defienden una moratoria? En tercer lugar, ¿por qué diferir la negociación de normas, que reclama con razón nuestra sociedad civil y que esperan los países en vías de desarrollo para integrar la liberalización de los intercambios y el desarrollo sostenido, en ámbitos como la salud, el medio ambiente y los derechos fundamentales de los trabajadores? Estoy, pues, convencido de que esta negociación es necesaria, pero reconozco, para alegrarme por cierto, que las condiciones mismas de esta negociación han cambiado con relación al ciclo precedente. A la vista de las preocupaciones que un número creciente de ciudadanos manifiestan con respecto a la mundialización, necesitamos un debate público más amplio, más transparente, más interactivo. En este sentido, creo que los debates que han acompañado la elaboración del Informe Schwaiger, en el seno del Parlamento, así como entre el Parlamento y la Comisión, han sido ejemplares. De ahí el homenaje que yo debo rendir al señor Schwaiger que ha realizado un trabajo ímprobo, fijando, a partir de las numerosas propuestas de ustedes, una versión de compromiso que, espero, mañana será votada. Me gustaría, para responder al debate, mencionar rápidamente algunos temas que se han señalado en la preparación del informe. Con respecto en primer lugar a los países en vías de desarrollo, se deduce que esos países, que son los que menos se han beneficiado de la puesta en marcha de la OMC y de los resultados de la Ronda Uruguay, son también sin excepción los menos integrados en el sistema comercial mundial. Se trata por tanto de favorecer su participación con vistas a su integración, y no de diferirla. Cuando la falta de integración se debe en primer lugar a una falta de recursos o a capacidades insuficientes, es preciso proporcionar a los países en vías de desarrollo una asistencia técnica y financiera para incrementar su capacidad de negociación y de aplicar las medidas decididas en la OMC. Por el contrario, cuando el déficit de integración resulta de las políticas internas o de desarrollo deficientes, la extensión de los plazos de aplicación, la multiplicación de medidas preferenciales, no constituyen buenas soluciones. El trato especial y diferenciado sigue siendo sin duda indispensable para los países en vías de desarrollo, pero ha de empujar a estos países a poner en práctica estrategias de desarrollo sostenido, y no a eximirles. En lo que hace referencia a las relaciones con los países ACP, por ejemplo, es necesario un nuevo planteamiento, que ha de converger principalmente hacia las reglas de la OMC, ya que el sistema actual, en cualquier caso, ha de revisarse aunque hayamos de asumir las transiciones necesarias. Por lo que respecta a la propiedad intelectual, estamos convencidos de que las reglas sobre la materia han de permitir a los países en vías de desarrollo aprovechar ellos mismos los recursos a su disposición y que la normativa actual va ya muy lejos en ese sentido. Una revisión completa del acuerdo no sería nada buena. Por el contrario, si tomamos una vía integrada del vínculo entre propiedad intelectual y desarrollo, paralelamente a la extensión de sus garantías, hemos de velar por estimular la inversión directa como principal vehículo de transferencia de tecnología hacia esos países, así como por desarrollar con ellos acuerdos de cooperación tecnológica y quizá –lanzo esta idea– por reflexionar sobre el refuerzo de la inversión europea en investigación fundamental sobre los seres vivos para compartir los beneficios con ellos."@es12 "Arvoisa puhemies, haluaisin aluksi onnitella Euroopan parlamenttia sen ajankohtaisuudesta. Schwaigerin mietintöä koskeva keskustelu ei olisi voinut osua parempaan aikaan, koska käymme parhaillaan erittäin vilkasta keskustelua Seattlen asialistan valmistelusta. Ympäristöalalla ollaan hyvin huolestuneita siitä, miten ympäristötoimenpiteitä pystytään soveltamaan suhteessa WTO:n sääntöihin. Ihanteellisin ratkaisu saataisiin tietysti aikaan siten, että sääntöjen hierarkiasta neuvoteltaisiin monenvälisesti. Tämä ei ole näköpiirissä, kuten hyvin tiedämme. Siihen asti meidän on tehtävä työtä saadaksemme kaikki uudet säännöt nivellettyä aikaisempiin, jotta tuomareille, joihin näistä ristiriitaisuuksista vedotaan, jäävä liikkumavara ei ole aikanaan liian suuri. Yksi tavoitteistamme on varmistaa tältä osin keskinäinen yhteensopivuus, jonka ansiosta ympäristö- tai muita toimenpiteitä voitaisiin toteuttaa sopusoinnussa WTO:n sääntöjen kanssa. Ennalta varautumisen periaate on toinen aihe, josta monet teistä ovat huolestuneita. On selvää, että kaikki WTO:n jäsenet päättävät itse, onko riski olemassa vai ei. Ennalta varautumisen periaatteella on sen jälkeen mahdollistettava sopivien toimenpiteiden toteuttaminen tuon riskin välttämiseksi. Meille on siis tärkeää, että ennalta varautumisen periaatetta koskevia sääntöjä ja sen soveltamista koskevia menettelyjä selkiytetään. Palvelujen tarkastelun yhteydessä panin merkille esille tuodut huolenaiheet. Haluaisin rauhoitella teitä tämän asian osalta. Minulla ei ole missään tapauksessa valtuuksia sallia sitä, että kansainvälisissä neuvotteluissa asetettaisiin kyseenalaiseksi unionin hallitusten valta laatia lakeja tai toimia näillä aloilla. Ymmärrämme palvelujen keskeisen ja ratkaisevan merkityksen yhteiskunnassamme. Maatalouden osalta olemme tähän saakka vastustaneet Cairnsin ryhmän kantaa, jonka mukaan maataloustuotteet olisi rinnastettava muihin tuotteisiin. Se ei ole meidän kantamme. Se ole se, mistä kaikki sopimuspuolet sopivat vuonna 1994 ja mitä olemme noudattaneet. Lähtökohdaksi on todellakin otettava näkemys siitä, että maataloudella on muitakin tehtäviä kuin markkinoita varten tuottaminen. Siirtykäämme lopuksi sosiaalinormeihin. Maailmanlaajuistuminen vaikuttaa sosiaalialaan kaikissa maissa, mutta on myös todettava, että joissakin vähemmän kehittyneissä maissa ei noudateta riittävästi kansainvälisen työjärjestön piirissä sovittuja kansainvälisiä työnormeja. Sosiaalinormien mainitseminen herättää tietyissä WTO-kumppaneissamme, erityisesti kehitysmaissa, reaktioita, joiden voin todistaa olevan äärimmäisen jyrkkiä. Siksi on tärkeää saada vastapuolemme ensin vakuuttuneiksi kaupallisten rangaistusten soveltamisesta sosiaalialalla samoin kuin niiden kaikenlaisesta käytöstä protektionistisessa mielessä. Meidän näkemyksemme on se, että työntekijöiden perusoikeuksien kunnioittaminen perustuu kaupan vapauttamista seuraavasta talouskasvusta saatavan hyödyn oikeudenmukaisempaan jakamiseen. Tämän huolenaiheen osalta yleinen tullietuusjärjestelmämme salliikin meidän antaa vapaasti alennuksia maille, jotka soveltavat tehokkaasti ILO:n keskeisiä yleissopimuksia. Seattlessa meille on tärkeää ja uskon, että olemme tästä kaikki samaa mieltä saada aikaan asiakeskustelua ILO:n ja WTO:n välisestä yhteistyöstä. Haluaisin ohimennen myös vahvistaa, että tuemme pääjohtaja Somavian läsnäoloa Seattlessa myönteisenä merkkinä siitä, että tähän aiheeseen kiinnitetään huomiota. Arvoisa puhemies, ennen kuin päätän puheenvuoroni, sanon vielä muutaman sanan Kiinasta. En ole puhunut julkisesti tästä aiheesta ennen tätä keskustelua. Onko Yhdysvaltojen ja Kiinan allekirjoittama sopimus Kiinan liittymisestä WTO:hon kuten monet teistä ovat kysyneet hyvä vai huono asia? Ensinnäkään niiden kannalta, jotka suhtautuvat varauksellisesti WTO:hon, se ei ole hyvä uutinen. Kiina, maa, jonka kehityksellä on keskeinen merkitys maapallon tulevaisuudelle, on antanut selvän merkin siitä, että se haluaa liittyä monenväliseen kauppajärjestelmään. Monenvälisten etujemme ja omien etujemme kannalta kaikki riippuu tehdyn sopimuksen sisällöstä, ja Yhdysvaltain kongressi on toivonut saavansa perehtyä ensimmäisenä sopimuksen sisältöön, mitä menettelyä kohtaan parlamenttinne pitäisi tuntea enemmän sympatiaa kuin antipatiaa, vaikka se monimutkaistaa minun elämääni. Omat tietoni yksityiskohdista olen valitettavasti saanut vain tipoittain. Mutta pikkupiru, tai tässä tapauksessa ehkä lohikäärme, piilee juuri yksityiskohdissa. Minulla ei ole tällä hetkellä syytä epäillä amerikkalaisten neuvottelijoiden hyväuskoisuutta ja omat neuvottelijamme ovat tehneet heidän kanssaan paljon hyvää työtä kahden vuoden aikana yhteisten etujemme puolesta. Minulla ei ole myöskään syytä epäillä, että meille tärkeistä monenvälisistä ehdoista tehdyt myönnytykset olisi maksettu kahdenvälisellä valuutalla, jolle meillä ei ole kurssia. Olettaen, että näin ei ole, kiinalaisen osapuolen kanssa on neuvoteltava enää vain aiheista, joilla on erityistä merkitystä unionille. Kaiken kaikkiaan kyseessä on siis ilmeisesti hyvä uutinen mutta sillä varauksella, että yksityiskohtia ei ole vielä lopullisesti vahvistettu. Arvoisa puhemies, päätän puheenvuoroni toivottamalla jo nyt tervetulleiksi Seattlen ministeritason konferenssiin lähtevään valtuuskuntaamme kuuluvat toimielimenne jäsenet. Tämä kuuluu perinteeseen, jota minulla on ilo elävöittää. Tapaankin huomenna ne henkilöt, jotka te valtuutatte Seattleen ja toivon, että saatte sen tehtyä huomiseen mennessä , ja voimme keskustella yksityiskohtaisemmin järjestelyistä, jotka toteutamme paikan päällä. Seuraavaksi haluaisin unionin neuvottelijana esittää kiitokseni Schwaigerin mietinnöstä. Sen hyväksyminen on selvä merkki kumppaneillemme ja vahvistus siitä, että Euroopan unioni ei tyydy suppeaan lähestymistapaan, jolla pyritään vain parantamaan markkinoille pääsyä tietyillä aloilla. Se ei vastaisi kansalaistemme huolenaiheisiin eikä kehitysmaiden oikeutettuihin vaatimuksiin. Jos tämänpäiväisiin puheenvuoroihinne on uskomista, huominen äänestyksenne vahvistaa meidän ja siis unionin neuvotteluasemaa Seattlessa. Olemme kaikki tietoisia siitä, että kauppaa koskeva keskustelu on muuttanut ehdottamaamme lähestymistapaa siinä muodossa kuin se kuvataan Schwaigerin mietinnössä. Haluamme tietysti jatkaa kaupan vapauttamista, joka on ollut ja on edelleen vaurautemme strateginen tekijä. Seuraavalla neuvottelukierroksella on kuitenkin käsiteltävä myös uusia aiheita: kehitystä, ympäristöä, terveyttä ja terveyden suojelua, sosiaalisia perusnormeja, kilpailua ja sen avoimuutta, investointeja koskevia vähimmäissääntöjä ja kulttuurien monimuotoisuuden edistämistä. Ottamalla mukaan kaikki nämä tekijät voimme suositella laaja-alaisempaa neuvottelukierrosta ja iloitsen siitä, että näkemykset ovat tältä osin hyvin yhteneväiset komission ja parlamentin välillä siinä muodossa kuin ne tulevat esille mietinnössänne, parlamentin jäsen Schwaiger. Muutamat teistä eivät kannata tätä lähestymistapaa vaan ehdottavat neuvottelujen lykkäämistä. Sillä ei mielestäni ratkaista asiaa. Ensinnäkään siksi, että meidän on noudatettava sitoumuksiamme Uruguayn kierroksen jatkotoimien osalta. Toiseksi on otettava huomioon lykkäämiseen liittyvät riskit. Jos monenvälistä kaupan vapauttamista ei jatketa, ovi jää avoimeksi vahvimpien maiden yksipuolisille toimille. Onko tämä todella se tavoite, johon lykkäämisen kannattajat pyrkivät? Kolmanneksi, miksi siirtää sääntöjä koskevia neuvotteluja, joita kansalaisyhteiskuntamme perustellusti vaatii ja joita kehitysmaat odottavat integroidakseen kaupan vapauttamisen ja kestävän kehityksen terveyden, ympäristön ja työntekijöiden perusoikeuksien tapaisille aloille? Olen siis vakuuttunut näiden neuvottelujen tarpeellisuudesta mutta myönnän ja olen siitä myös iloinen , että neuvottelujen edellytykset ovat muuttuneet verrattuna aikaisempaan kierrokseen. Kun otetaan huomioon yhä useampien kansalaisten ilmaisema huolestuneisuus maailmanlaajuistumisesta, tarvitsemme laajemman, avoimemman ja vastavuoroisemman julkisen keskustelun. Tässä mielessä Scwaigerin mietinnön myötä käydyt keskustelut parlamentissa samoin kuin parlamentin ja komission välillä ovat mielestäni esimerkillisiä. Minun onkin annettava tunnustusta Schwaigerille, joka on tehnyt Herkuleen työn laatiessaan hyvin monista ehdotuksistanne kompromissiversion, joka toivoakseni hyväksytään huomenna. Haluaisin vastata keskusteluun palaamalla pikaisesti muutamiin aiheisiin, jotka tulivat korostetusti esille mietinnön valmistelussa. Tarkasteltaessa aluksi kehitysmaita on ilmeistä, että WTO:n perustamisesta ja Uruguayn kierroksen tuloksista vähiten hyötyneet maat ovat myös poikkeuksetta niitä maita, jotka ovat vähiten integroituneet kansainväliseen kauppajärjestelmään. Niitä on siis kannustettava osallistumaan niiden integroimiseksi, eikä tätä pidä viivyttää. Jos integraation puute johtuu ensisijaisesti voimavarojen puutteesta tai riittämättömistä kyvyistä, kehitysmaille on annettava teknistä ja rahoituksellista apua niiden neuvottelukyvyn parantamiseksi ja WTO:ssa päätettyjen toimenpiteiden soveltamiseksi. Jos integraation puute johtuu sen sijaan sisäisestä politiikasta tai puutteellisesta kehityksestä, soveltamista koskevien määräaikojen pidentäminen ja etuustoimenpiteiden lisääminen eivät ole oikeita ratkaisuja. Kehitysmaiden erityiskohtelu on tietysti välttämätöntä, mutta sillä on saatava nämä maat toteuttamaan kestävän kehityksen strategiaa sen sijasta, että ne vapautetaan siitä. Esimerkiksi AKT-maiden suhteissa tarvitaan uutta lähestymistapaa, jossa on pyrittävä erityisesti kohti WTO:n sääntöjä, koska nykyistä järjestelmää on joka tapauksessa uudistettava, vaikka tarvitsemme riittävät siirtymäajat. Teollis- ja tekijänoikeuksien suojan osalta olemme vakuuttuneita siitä, että alan säännöillä on mahdollistettava se, että kehitysmaat pystyvät itse hyödyntämään omia resurssejaan, ja että nykyiset säännökset ovat jo hyvin pitkälle tämän suuntaisia. Sopimuksen perinpohjainen tarkistus ei siis olisi hyvä asia. Jos kuitenkin tarkastelemme kokonaisvaltaisesti teollis- ja tekijänoikeuksien ja kehityksen suhdetta, meidän on suorien investointien laajemman takaamisen ohella huolehdittava niiden edistämisestä tärkeimpänä keinona siirtää teknologiaa näihin maihin, ja meidän on kehitettävä niiden kanssa teknistä yhteistyötä koskevia sopimuksia ja ehkä esitän uuden ajatuksen pohdittava eurooppalaisten investointien lisäämistä elävien organismien perustutkimukseen jakaaksemme tutkimustulokset heidän kanssaan."@fi5 "Signor Presidente, vorrei innanzitutto complimentarmi con il Parlamento europeo per il suo tempismo. La discussione sulla relazione Schwaiger non poteva cadere in un momento migliore, perché ci troviamo nel pieno delle discussioni molto accese sulla preparazione dell'agenda di Seattle. Nel settore dell'ambiente, molte preoccupazioni si concentrano sull'applicabilità delle misure ambientali rispetto alle regole dell'OMC. La soluzione ideale consisterebbe, com'è ovvio, nella negoziazione multilaterale di una gerarchia di norme, ma, come ben sappiamo, non è di facile realizzazione. Nel frattempo, dobbiamo adoperarci per far sì che ogni nuova norma sia articolata con quelle precedenti, in modo che, se del caso, il margine lasciato ai giudici investiti di tali controversie non sia eccessivo. Uno dei nostri scopi è quello di assicurare, in tale contesto, una reciproca compatibilità, che consentirebbe di attuare misure ambientali o di altro genere conformemente alle regole dell'OMC. Il principio di precauzione è un altro argomento che preoccupa molto alcuni di voi. E' chiaro che spetta ad ogni membro dell'OMC decidere se esista un rischio oppure no. Il principio di precauzione deve quindi consentire di adottare misure adeguate per evitare tale rischio. Per quanto ci riguarda, l'importante è chiarire le norme e le procedure che disciplinano l'applicazione del principio di precauzione. Per quanto attiene ai servizi, prendo atto delle preoccupazioni manifestate. Vorrei rassicurarvi su questo punto. In nessun caso il mio mandato mi autorizza a permettere, in un negoziato internazionale, che venga messo in discussione il potere dei governi dell'Unione di regolamentare o di intervenire in questi settori. Riconosciamo il ruolo essenziale e cruciale che i servizi svolgono nella società. Quanto all'agricoltura, finora ci troviamo di fronte ad una posizione del gruppo di Cairns volta ad assimilare i prodotti agricoli ad altre merci. Questa non è la nostra posizione. Non è ciò che è stato concordato nel 1994 da tutte le parti firmatarie e che noi abbiamo rispettato. Si dovrà ripartire dal concetto secondo il quale l'agricoltura ha funzioni diverse da quella di produrre per il mercato. Passiamo infine alle norme sociali. La mondializzazione fa sentire i suoi effetti nel settore sociale in tutti i paesi, ma si deve anche constatare che, in alcuni paesi meno avanzati, le norme internazionali in materia di lavoro concordate nel quadro dell'Organizzazione internazionale del lavoro non sono sufficientemente rispettate. La sola menzione delle norme sociali suscita in alcuni europei dell'OMC, in particolare fra i paesi in via di sviluppo, reazioni molto accese, come ho avuto modo di constatare. E' quindi essenziale cominciare con il riaffermare la nostra opposizione all'applicazione di sanzioni commerciali nel settore sociale, nonché all'utilizzo di queste ultime in un senso protezionistico. A nostro avviso, il rispetto dei diritti fondamentali dei lavoratori ha come ragione d'essere una distribuzione più equa dei profitti derivanti dalla crescita economica indotta dalla liberalizzazione degli scambi. Peraltro, proprio grazie a tale preoccupazione il regime europeo di preferenze generalizzate ci consente di concedere riduzioni autonome ai paesi che applicano effettivamente le principali convenzioni dell'OIL. La cosa importante a Seattle – e credo che su questo punto siamo tutti d'accordo – è rendere possibile la discussione di tale questione in un contesto di cooperazione fra OIL ed OMC. Per inciso, vorrei anche confermare il nostro appoggio alla presenza di Somavia a Seattle come un segnale positivo per quanto riguarda l'attenzione che verrà rivolta a tale proposito. Una parola, signor Presidente, prima di concludere, sulla Cina. Non mi sono espresso pubblicamente su tale questione in attesa di questa discussione. La firma da parte di americani e cinesi di un accordo sull'accesso all'OMC è, come molti di voi hanno chiesto, una buona o una cattiva notizia? Dal punto di vista innanzitutto di coloro che rimettono in discussione l'OMC non è una buona notizia. La Cina, paese il cui sviluppo è un fattore cruciale per il futuro del pianeta, invia un chiaro segnale che intende aderire ad un sistema commerciale multilaterale. Dal punto di vista dei nostri interessi multilaterali ed anche di quelli particolari di ognuno, tutto dipende dal contenuto dell'accordo che è stato siglato, visto che il Congresso americano ha auspicato di esserne informato per primo, procedura per la quale l'Assemblea dovrebbe avere più simpatia che antipatia, anche se mi complica un po' la vita. Le informazioni sui dettagli mi giungono, con mio rammarico, con il contagocce. Orbene, è nei dettagli che il diavolo, o forse dobremmo dire il dragone in questo caso, mette la coda. Oggi non ho motivo di dubitare della buona fede dei negoziatori americani, con i quali i negoziatori europei hanno lavorato molto e bene da due anni a questa parte su ciò che abbiamo in comune come interessi. Non ho neppure motivo di sospettare che concessioni su condizioni multilaterali importanti per noi siano state pagate in valuta bilaterale per noi priva di valore. Supponendo che sia così, resteranno da negoziare, con la parte cinese, le questioni sulle quali l'Unione ha interessi particolari. Insomma, una buona notizia probabilmente, ma con beneficio d'inventario per i dettagli, che sono in corso di definizione. Vorrei concludere il mio intervento, signor Presidente, porgendo fin d'ora il benvenuto ai parlamentari che fanno parte della delegazione europea per la Conferenza ministeriale di Seattle. Ciò si inserisce in una tradizione che sono lieto di portare avanti. Peraltro, domani incontrerò coloro che verranno designati come membri della delegazione da inviare a Seattle – sperando che tale nomina venga effettuata entro domani – e potremo discutere in maniera più approfondita delle azioni che attueremo in quella sede. Nella mia veste di negoziatore dell'Unione, vorrei quindi esprimere la mia soddisfazione per la relazione Schwaiger, la cui approvazione costituirà un chiaro segnale indirizzato ai nostri a conferma che l'Unione europea non si limiterà ad un approccio minimalista volto unicamente a migliorare l’accesso al mercato in alcuni settori. Questo non risponderebbe né alle preoccupazioni dei cittadini né alle richieste legittime dei paesi in via di sviluppo. Stando ai vostri interventi odierni, la votazione di domani rafforzerà il nostro margine di manovra, e quindi quello dell'Unione, a Seattle. Noi tutti siamo consapevoli del fatto che la discussione sul commercio ha cambiato l'approccio da noi proposto, come emerge dalla relazione Schwaiger. Vogliamo perseguire la liberalizzazione degli scambi commerciali, che è stata e resta un fattore strategico della nostra prosperità. Il prossimo ciclo di negoziati, tuttavia, deve affrontare anche nuovi argomenti: sviluppo, ambiente, salute e sicurezza sanitaria, norme sociali fondamentali, concorrenza e sua trasparenza, norme minime in materia di investimenti e promozione della diversità culturale. La somma di tutti questi elementi ci induce a raccomandare un ciclo di negoziati più ampio – e mi rallegro della notevole convergenza di vedute esistente a questo proposito fra Commissione e Parlamento, come risulta, onorevole Schwaiger, dalla sua relazione. Alcuni di voi non condividono tale approccio e propongono una sorta di moratoria sui negoziati. Non penso che questa sia una soluzione. In primo luogo, perché abbiamo impegni da rispettare per quanto riguarda il seguito da dare ai negoziati dell' . In secondo luogo, si devono valutare attentamente i rischi di una moratoria. Se non si prosegue più sulla via della liberalizzazione multilaterale, si apre la porta all’unilateralismo dei più forti. E' proprio questo lo scopo che si prefiggono coloro che chiedono una moratoria? Terzo, perché rinviare il negoziato sulle regole, chiesto a ragione dalla società civile ed atteso dai paesi in via di sviluppo per integrare la liberalizzazione degli scambi commerciali e lo sviluppo sostenibile in settori quali la sanità, l'ambiente ed i diritti fondamentali dei lavoratori? Sono quindi convinto che questo negoziato sia necessario, ma riconosco, per rallegrarmene peraltro, che le condizioni stesse del negoziato sono cambiate rispetto a quelle del ciclo precedente. Viste le preoccupazioni che un numero crescente di nostri concittadini esprime riguardo alla mondializzazione, occorre un dibattito pubblico più ampio, più trasparente, più interattivo. A questo proposito, credo che le discussioni che hanno accompagnato l'elaborazione della relazione Schwaiger, in seno al Parlamento, nonché fra Parlamento e Commissione, siano state esemplari. Non posso quindi non rendere omaggio all'onorevole Schwaiger, che ha compiuto un'impresa erculea elaborando, a partire dalle numerose proposte da voi avanzate, una versione di compromesso che, spero, domani verrà approvata. Per rispondere alla discussione, vorrei soffermarmi rapidamente su alcuni argomenti messi in evidenza nella preparazione della relazione. Per quanto riguarda innanzitutto i paesi in via di sviluppo, risulta che essi, che meno hanno beneficiato dell'istituzione dell'OMC e dei risultati dell' siano anche, nessuno escluso, quelli che si sono meno integrati nel sistema commerciale mondiale. Se ne deve quindi favorire la partecipazione in vista della loro integrazione e non pensare di rinviare il negoziato. Quando la mancanza d'integrazione è dovuta innanzitutto ad una scarsità di risorse oppure a capacità insufficienti, si deve fornire ai paesi in via di sviluppo un'assistenza tecnica e finanziaria per accrescere la loro capacità di negoziare e di applicare le misure decise in seno all'OMC. Quando la scarsa integrazione dipende invece da politiche interne o di sviluppo insufficienti, la proroga dei termini di applicazione, la moltiplicazione di misure preferenziali non costituiscono le soluzioni più adeguate. Il trattamento speciale e differenziato resta indispensabile per i paesi in via di sviluppo, ma deve indurre tali paesi ad attuare strategie di sviluppo sostenibile e non esentarli dal farlo. Quanto alle relazioni con i paesi ACP, ad esempio, è necessario un nuovo approccio, che deve in particolare concentrarsi sulle regole dell'OMC, perché il sistema attuale, in ogni modo, deve essere riveduto, anche se si devono adottare le misure transitorie necessarie. In merito alla proprietà intellettuale, siamo convinti che le norme in materia debbano consentire ai paesi in via di sviluppo di beneficiare essi stessi delle risorse di cui dispongono e che le disposizioni attuali sono già molto avanzate in tal senso. Una revisione totale dell'accordo non sarebbe quindi un bene. Se si considera invece da un punto di vista integrato il legame fra proprietà intellettuale e sviluppo, dobbiamo, parallelamente all'estensione delle garanzie, fare in modo di incoraggiare gli investimenti diretti, come principale veicolo di trasferimento di tecnologia verso questi paesi, nonché sviluppare con essi accordi di cooperazione tecnologica e forse – lancio l'idea – riflettere sul rafforzamento degli investimenti europei nella ricerca fondamentale sugli organismi viventi per condividerne i vantaggi con loro."@it9 "Mr President, I would first like to compliment the European Parliament on its sense of timing. This debate on the Schwaiger report could not have come at a better time because we are right now in the middle of extremely lively discussions on the preparation of the Seattle agenda. In the area of the environment, there are many concerns focusing on the applicability of environmental measures in relation to WTO rules. The ideal solution is to be found, of course, in multilateral negotiations on a hierarchy of norms. As we well know, it is not within reach. In the meantime, we must work hard to ensure that each of the new standards is linked to the previous ones so that, if needs be, the judges to whom disputes are referred are not given too wide a scope for interpretation. One of our goals is to guarantee mutual compatibility in this context, which would allow environmental or other measures to be implemented in accordance with WTO rules. The precautionary principle is another subject that concerns many of you. It is obviously up to each member of the WTO to decide if there is a risk or not. The precautionary principle must then allow that country to take the appropriate measures in order to avoid this risk. The most important thing for us therefore is the clarification of the regulations and procedures governing the application of the precautionary principle. As far as services are concerned, I note the concerns that have been expressed. I would like to reassure you on this point. In no case do I have the mandate to accept, by means of an international negotiation, a threat to the power of the Union’s governments to regulate these areas or to be active in them. We recognise the essential and crucial role that these services play in our society. With regard to agriculture, until now we have faced a position on the part of the Cairns group which aims to put agricultural products in the same category as other goods. This is not the position we hold. This is not what was agreed in 1994 by all parties involved and which we have respected. We will have to start again from the idea that agriculture has other functions apart from producing goods for the market. Let us finally examine the question of social standards. In all countries, globalisation makes its effects felt in the social sphere, but it must also be pointed out that in a number of less advanced countries, international labour standards agreed on under the International Labour Organisation are not being sufficiently respected. The mention of social standards arouses reactions in some of our WTO partners, particularly among developing countries, which are, and I can vouch for this, extremely heated. It is crucial that, from now on, we begin by restating our opposition to the imposition of trade sanctions in the social sphere as well as to any use of sanctions for protectionist reasons. To our mind, the very raison d’être of respecting workers’ fundamental rights is the fairer distribution of profits from the growth that liberalisation of trade brings. It is, moreover, bearing this concern in mind, that our plan of widely applied preferences allows us to provide free-standing reductions to countries that effectively apply the main ILO conventions. The important thing for us in Seattle, and I think that we are all in agreement on this, is to make discussion of the matter possible in the context of cooperation between the ILO and the WTO. By the way, I would also like to confirm our support for the presence of Mr Somavia in Seattle as a positive sign of the importance given to this subject. I would like to say a word or two about China, Mr President, before I finish. I have not spoken publicly on this matter while I have been waiting for this debate. Is the signing by the Americans and the Chinese of an agreement on access to the WTO, as several of you have asked, good news or not such good news? From the point of view first of those who question the whole WTO, it is not good news. China, a country whose development is crucial for the future of the world, is giving a clear sign that it wishes to adhere to a multilateral trade system. From the point of view of our multilateral interests as well as of our own interests, everything depends on the contents of the agreement that has been signed, as the American Congress wanted to be the first to hear the contents of this agreement, a procedure to which your Parliament should have been more sympathetic than hostile, even if it makes my life more difficult. I am sorry to say that information about the details only reaches me in dribs and drabs. Now the devil, or perhaps the dragon, in this case, is in the detail. I have no reason today to doubt the good faith of the American negotiators with whom our people have been working hard and to good effect for the last two years on our common interests. Nor do I have any reason to suspect that concessions on multilateral conditions that are important to us have been paid for in bilateral money that is not legal tender for us. Supposing that this were not the case, we should still have to negotiate with the Chinese on matters in which the Union has a particular interest. To sum up, it is probably good news, subject to receiving proper details of the contents, which are being prepared. I shall conclude my intervention Mr President, by welcoming the members of your institution who are part of our delegation to the Seattle Ministerial Conference. This is part of a tradition that I am happy to uphold. Moreover, tomorrow, I shall be meeting those MEPs that you will be appointing as delegates for Seattle, and I hope that you will have done so by tomorrow, and we will be able to discuss in greater detail the courses of action that we shall carry out once we are there. Next, as the Union’s negotiator, I would like to express my pleasure at the Schwaiger report. Its adoption will send a clear signal to our partners’, by confirming that the European Union will not be satisfied with a minimalist approach which only aims to improve market access in some sectors. This would not provide a response either to our fellow citizens’ concerns or to the legitimate demands of developing countries. Going by what you have said today, your vote tomorrow will strengthen our hand and thus the Union’s hand in Seattle. We are all aware that the debate on trade has changed the approach that we are taking, as the Schwaiger report shows. It is, admittedly, true that we want to continue to liberalise trade, which has been and still is a strategic factor in our prosperity. But the next round of negotiations must also address new issues, such as development, the environment, health and food safety, fundamental social standards, competition and its transparency, minimal rules in terms of investment and the promotion of cultural diversity. The addition of all these elements leads us to recommend a broader round of negotiations, and I am delighted to see the broad agreement on this matter between the Commission and Parliament which is shown in your report, Mr Schwaiger. Some of you do not agree with this approach and propose a kind of moratorium on negotiations. I do not think that this is a valid solution. Firstly because we have commitments that must be respected in the follow-up to the Uruguay Round. Secondly, we must carefully weigh up the risks of a moratorium. If we do not advance further along the route towards multilateral liberalisation, that means leaving the way open for unilateral action by the strongest. Is this really the outcome that those calling for a moratorium want to see? Thirdly, why should we postpone negotiation on the rules which our society is rightly calling for and that developing countries are expecting in order to integrate the liberalisation of trade and sustainable development into areas such as health, the environment and workers’ fundamental rights? I am therefore convinced that these negotiations are necessary, but I recognise – and moreover I am delighted that this is the case – that the very conditions of these negotiations have changed in relation to the previous round. Given the concerns expressed by a growing number of our fellow citizens with regard to globalisation, we must have a public debate that is more wide-ranging, more transparent and more interactive. In this respect, I think that the discussions held when the Schwaiger report was being prepared, both within Parliament and between Parliament and the Commission, have been exemplary. This is why I feel I must pay tribute to Mr Schwaiger who has accomplished a Herculean task by drawing up, from your many proposals, a compromise version that I hope you will vote for tomorrow. In order to respond to the debate, I would like briefly to mention a few issues which have come to light in the preparation of this report. On the subject, first, of developing countries, it has become clear that the countries that have benefited the least from the establishment of the WTO and from the results of the Uruguay Round are also, without exception, those who are the least integrated into the world trade system. We therefore have to encourage their participation with a view to encouraging their integration, instead of delaying. Where integration does not go ahead primarily because of a lack of resources or inadequate expertise, then developing countries must be given technical and financial assistance in order to increase their negotiating ability and to apply the measures decided on within the WTO. On the other hand, when non-integration is a result of domestic policies or of poor development, extending deadlines for implementation or providing more and more preferential measures are not ideal solutions. Special and differentiated treatment is, admittedly, essential for developing countries, but it must encourage these countries to implement strategies for sustainable development and not exempt them from such strategies. A new approach is necessary with regard to relations with ACP countries, for example, one that must, in particular, achieve convergence towards WTO rules, because the current system must be reviewed, in any case, even if we have to make the necessary transitional changes. On the issue of intellectual property, we are convinced that the regulations in this field must enable developing countries to themselves benefit from the resources available to them and that the current measures already go a long way towards achieving this. A top-to-toe revision of the agreement would not therefore be a good idea. On the other hand, if we take a coherent view of the link between intellectual property and development, we must, at the same time as extending its guarantees, ensure that we encourage direct investment as the principle means of transferring technology to these countries, as well as developing agreements with them for technological cooperation and perhaps, and this is just a suggestion, thinking about strengthening European investment in fundamental research on living things, in order to share the profits with them."@lv10 "Mijnheer de Voorzitter, om te beginnen wil ik het Europees Parlement gelukwensen met zijn gevoel voor de actualiteit. Dit debat over het verslag-Schwaiger kon op geen beter moment gehouden worden, aangezien wij midden in de uiterst levendige besprekingen van de voorbereiding van de agenda voor Seattle zitten. Op milieugebied heerst vooral grote ongerustheid over de toepasbaarheid van de milieumaatregelen in het kader van de WTO-regels. De ideale oplossing zou natuurlijk zijn multilaterale onderhandelingen over een hiërarchie van de wetgeving te voeren. Zoals wij echter wel weten, ligt dat niet binnen handbereik. In afwachting daarvan moeten we ervoor ijveren dat alle nieuwe voorschriften bij de vorige aansluiten, zodat de rechters die eventueel over discrepanties moeten oordelen niet over enorme marges beschikken. Een van onze doelstellingen bestaat erin op dit gebied voor onderlinge compatibiliteit te zorgen zodat milieu- of andere maatregelen in overeenstemming met de WTO-regels kunnen worden genomen. Ook het voorzorgsbeginsel houdt sommigen van u sterk bezig. Het is duidelijk dat het de WTO-leden toekomt te besluiten of er al dan niet een risico bestaat. Het voorzorgsbeginsel moet hun vervolgens de mogelijkheid bieden de passende maatregelen te nemen om dit risico te vermijden. Voor ons is het belangrijkste dan ook dat de regels en procedures betreffende de toepassing van het voorzorgsbeginsel verduidelijkt worden. Ik heb vastgesteld dat u zich ook zorgen maakt over de diensten. Ik wil u hierin geruststellen. Ik beschik zeker niet over een mandaat om in het kader van internationale onderhandelingen toe te staan dat de bevoegdheid van de regeringen van de lidstaten om op dit gebied regelgeving op te stellen of actief te zijn, ter discussie gesteld wordt. Wij erkennen dat deze diensten een essentiële en cruciale rol in onze samenleving spelen. In verband met de landbouw worden wij tot nu toe geconfronteerd met een standpunt van de Cairns-groep dat landbouwproducten met andere goederen wil samenvoegen. Wij houden er een andere mening op na. Dat is niet wat alle overeenkomstsluitende partijen in 1994 overeengekomen zijn en wat wij gerespecteerd hebben. Wij moeten er wel degelijk opnieuw van uitgaan dat de landbouw niet alleen goederen voor de markt produceert, maar ook een aantal andere taken vervult. Tenslotte zijn er de sociale bepalingen. De mondialisering doet zich in alle landen op sociaal vlak voelen, maar we moeten ook vaststellen dat de in het kader van de IAO overeengekomen internationale arbeidsvoorschriften in een aantal minder ontwikkelde landen onvoldoende gerespecteerd worden. Gelooft u mij, verwijzingen naar sociale normen wekken bij sommige van onze WTO-partners en met name bij de ontwikkelingslanden uiterst felle reacties op. Wij moeten dan ook allereerst herhalen dat wij tegen het opleggen van handelssancties op sociaal vlak en tegen elk gebruik van dergelijke sancties voor protectionistische doeleinden zijn. Volgens ons moet respect voor de fundamentele rechten van de werknemers uitsluitend gericht zijn op een rechtvaardiger verdeling van de voordelen van de groei die de liberalisering van de handel oplevert. Overigens kunnen wij met het oog hierop en dankzij ons algemeen preferentiestelsel lagere douanerechten verlenen aan landen die de belangrijkste IAO-verdragen daadwerkelijk toepassen. Voor ons is het belangrijkste - en daarover zijn wij het mijns inziens allen eens - dat er in Seattle voor gezorgd wordt dat de kwestie in een samenwerkingsverband tussen de WTO en de IAO kan worden besproken. Ik wil terloops ook zeggen dat wij het eens zijn met de aanwezigheid van de heer Somavia in Seattle als positief signaal voor de aandacht die aan deze kwestie zal worden besteed. Mijnheer de Voorzitter, vóór ik afrond wil ik het nog even over China hebben. Ik heb mij hier nog niet publiekelijk over uitgesproken vóór dit debat. Is - zoals velen onder u gevraagd hebben - het feit dat de Amerikanen en de Chinezen een akkoord over toegang tot de WTO ondertekend hebben, goed of minder goed nieuws? Uit het oogpunt van de degenen die de WTO ter discussie stellen, is dit geen goed nieuws. De ontwikkeling van China is van fundamenteel belang voor de toekomst van onze planeet en China geeft nu duidelijk te kennen dat het tot een multilateraal handelssysteem wil toetreden. Uit het oogpunt van onze multilaterale en eigen belangen hangt alles af van de inhoud van het gesloten akkoord. Het Amerikaanse Congres wilde evenwel als eerste op de hoogte gebracht worden van de inhoud van het akkoord. Uw vergadering moet meer sympathie dan antipathie voor deze werkwijze kunnen opbrengen, ook al maakt ze mij het leven moeilijk. Het spijt mij, maar ik krijg zelf slechts mondjesmaat informatie en details. Welnu, het gevaar schuilt precies in de details. Op dit moment heb ik geen reden om te twijfelen aan de goede trouw van de Amerikaanse onderhandelaars, aangezien onze onderhandelaars sinds twee jaar vaak en goed met hen samenwerken met betrekking tot onze gemeenschappelijke belangen. Ik heb evenmin reden om te vermoeden dat concessies gedaan zijn inzake multilaterale voorwaarden die voor ons belangrijk zijn, en dat die betaald zijn met voor ons waardeloze bilaterale munt. Ook als dat niet zo is, zullen wij met China moeten onderhandelen over de onderwerpen waar voor de Unie grote belangen op het spel staan. Dit akkoord is kortom waarschijnlijk goed nieuws, maar ik zeg dit onder voorbehoud, aangezien momenteel de details bestudeerd worden. Tenslotte, mijnheer de Voorzitter, wil ik nu al de leden van uw instelling die deel uitmaken van onze delegatie voor de ministerconferentie in Seattle, welkom heten. Dit past in een traditie die ik met genoegen voortzet. Overigens zal ik morgen een ontmoeting hebben met de leden die u naar Seattle afvaardigt - ik hoop dat u die tegen morgen aangeduid hebt - en zullen wij de regelingen die wij ter plekke zullen treffen, grondiger kunnen bespreken. Verder wil ik als onderhandelaar voor de Unie mijn voldoening over het verslag-Schwaiger uitspreken. De aanneming van dit verslag zal een duidelijk signaal voor onze partners zijn dat de Europese Unie geen genoegen zal nemen met een minimalistische aanpak die er uitsluitend op gericht is voor een betere toegang tot de markten in bepaalde sectoren te zorgen. Zo'n benadering zou niet tegemoet komen aan de zorgen van onze medeburgers en de terechte eisen van de ontwikkelingslanden. Als ik uw woorden van vandaag mag geloven, zal onze positie en dus de positie van de Unie in Seattle nog versterkt worden door uw stemming van morgen. Wij zijn ons er allen van bewust dat het debat over de handel de benadering die wij voorstellen en die ook uit het verslag-Schwaiger blijkt, gewijzigd heeft. Wij willen natuurlijk de liberalisering van de handel voortzetten, want die is en blijft van strategisch belang voor onze welvaart. Tijdens de volgende onderhandelingsronde moeten echter ook een aantal nieuwe onderwerpen aan bod komen: ontwikkeling, milieu, volksgezondheid en voedselveiligheid, sociale grondregels, transparante concurrentie, minimumregels inzake investeringen en de bevordering van de culturele diversiteit. In het licht van al deze elementen bevelen wij een langere onderhandelingsronde aan. Ik verheug mij er in dit verband over dat de Commissie en het Parlement het hier grotendeels over eens zijn, zoals blijkt uit uw verslag, mijnheer Schwaiger. Sommigen van u zijn het niet met deze aanpak eens en stellen een soort moratorium op de onderhandelingen voor. Ik denk niet dat dit een oplossing is. In de eerste plaats moeten wij immers een aantal verbintenissen ten gevolge van de Uruguay-ronde nakomen. Ten tweede moeten wij goed inzien welke risico's een moratorium inhoudt. Als wij geen vorderingen meer maken op het gebied van een multilaterale liberalisering, zetten wij de deur wagenwijd open voor unilaterale maatregelen van de sterksten. Is dat echt wat degenen die voor een moratorium pleiten, wensen? Waarom zouden wij, ten derde, de onderhandelingen uitstellen over regels die onze burgermaatschappij terecht eist en waarop de ontwikkelingslanden wachten om de liberalisering van de handel en duurzame ontwikkeling te combineren op gebieden als volksgezondheid, milieu en de fundamentele rechten van de werknemers? Ik ben er bijgevolg van overtuigd dat deze onderhandelingen nodig zijn, maar ik erken - en ik ben er trouwens ook blij mee - dat de voorwaarden voor deze onderhandelingen gewijzigd zijn vergeleken bij de vorige ronde. Aangezien almaar meer medeburgers zich zorgen maken over de mondialisering, moeten wij een ruimer, doorzichtiger en interactiever openbaar debat houden. Mijns inziens waren de discussies bij de opstelling van het verslag-Schwaiger in het Parlement en tussen het Parlement en de Commissie voorbeeldig in dit opzicht. De heer Schwaiger verdient alle lof. Hij heeft schitterend werk geleverd en op grond van uw talloze voorstellen een compromistekst opgesteld die, naar ik hoop, morgen zal worden aangenomen. In antwoord op het debat wil ik het even hebben over een aantal kwesties die tijdens de voorbereiding van het verslag benadrukt werden. Om te beginnen is het duidelijk dat de ontwikkelingslanden, die het minst van de oprichting van de Wereldhandelsorganisatie en de resultaten van de Uruguay Round geprofiteerd hebben, zonder uitzondering het minst geïntegreerd zijn in het internationale handelsstelsel. Met het oog op hun integratie mogen wij hun deelneming niet langer uitstellen en moeten wij die bevorderen. Wanneer deze gebrekkige integratie vooral te wijten is aan een gebrek aan middelen of onvoldoende mogelijkheden moeten we de ontwikkelingslanden technische en financiële bijstand geven zodat zij hun vermogen om te onderhandelen en de door de WTO goedgekeurde maatregelen uit te voeren, kunnen verbeteren. Wanneer het tekort aan integratie evenwel te wijten is aan hun intern beleid of aan onvoldoende ontwikkeling, zijn het verlenen van uitstel voor de toepassing van de WTO-regels en het toestaan van preferentiële maatregelen niet de goede oplossing. De ontwikkelingslanden moeten absoluut een speciale en gedifferentieerde behandeling blijven genieten, maar ze moeten er aldus toe aangezet worden strategieën voor duurzame ontwikkeling toe te passen en mogen hier niet van vrijgesteld worden. Zo is bijvoorbeeld een nieuwe benadering van de relaties met de ACS-landen nodig, die met name moet overeenstemmen met de WTO-regels. Het huidig stelsel moet hoe dan ook herzien worden, maar we moeten natuurlijk de nodige overgangsmaatregelen nemen. Wat betreft de intellectuele eigendom zijn wij ervan overtuigd dat de bepalingen terzake de ontwikkelingslanden de kans moeten bieden zelf voordeel te trekken van de middelen waarover zij beschikken, en dat de huidige bepalingen al zeer ver in die richting gaan. Een volledige herziening van het akkoord zou dus geen goede zaak zijn. Als wij het verband tussen intellectuele eigendom en ontwikkeling in zijn geheel bekijken, moeten wij niet alleen meer garanties bieden, maar ook directe investeringen aanmoedigen als belangrijkste middel voor de overdracht van technologie naar deze landen. Wij moeten akkoorden voor technische samenwerking met deze landen sluiten en we moeten misschien wel overwegen - dit is maar een voorstel - de Europese investeringen in fundamenteel onderzoek naar levend materiaal op te voeren zodat we de voordelen met hen kunnen delen."@nl2 "Senhor Presidente, gostaria de em primeiro lugar de felicitar o Parlamento Europeu pelo seu grande sentido da actualidade. Este debate sobre o relatório Schwaiger não podia acontecer em melhor momento, uma vez que estamos exactamente a discutir, de forma bastante empenhada, a preparação da agenda de Seattle. No domínio do ambiente, existe uma grande preocupação à volta da aplicabilidade das medidas ambientais em relação às regras da OMC. A solução ideal residiria, evidentemente, na negociação multilateral de uma hierarquia de normas. Ela não é, sabemo-lo bem, fácil de alcançar. Entretanto, é preciso trabalhar para que cada uma das novas normas seja articulada com as anteriores, de forma a que, a margem deixada aos juízes que devem apreciar estas disparidades, não seja gigantesca. Um dos nossos objectivos é de facto assegurar, neste contexto, uma compatibilidade mútua, que permita aplicar as medidas ambientais ou outras de acordo com as regras da OMC. O princípio de precaução é um outro assunto que preocupa muitos de vós. É óbvio que cabe a cada membro da OMC decidir se corre riscos ou não. O princípio de precaução deve, subsequentemente, permitir-lhe tomar as medidas adequadas para evitar um determinado risco. Para nós a importância reside por conseguinte no clarificação das regras e dos processos que regem a aplicação do princípio de precaução. Relativamente aos serviços, constanto as preocupações manifestadas. Gostaria de os tranquilizar nesse aspecto. Em caso algum, posso assumir a responsabilidade de admitir, a título de uma negociação internacional, a possibilidade de pôr em causa o poder que os governos da União têm para resolver ou actuar em domínios como estes. Nós reconhecemos o papel essencial que estes serviços desempenham na nossa sociedade. Quanto à agricultura, somos até agora confrontados com uma posição do grupo de Cairns que visa a equiparação dos produtos agrícolas a outras mercadorias. Não é essa a nossa posição. Não foi o que ficou acordado em 1994 por todas as partes contratantes, acordo que nós respeitámos. Será preciso retomar o conceito de que o agrcultor tem outras funções que não a produção destinada ao mercado. Passemos finalmente às normas sociais. A mundialização fez sentir os seus efeitos, no domínio social, em todos os países, mas é também preciso constatar que, num certo número de países menos desenvolvidos, as normas de trabalho internacional acordadas no quadro da Organização Internacional do Trabalho não foram suficientemente respeitadas. A menção das normas sociais suscita, no caso de alguns dos nossos parceiros na OMC, nomeadamente entre os países em vias de desenvolvimnto, reacções bastante enégicas, de que sou testemunha. É essencial, começar desde já por reafirmar a nossa oposição à aplicação de sanções comerciais no domínio social, assim como em qualquer utilização destas num sentido proteccionista. Na nossa concepção, o respeito pelo direitos fundamentais dos trabalhadores terá como princípio uma distribuição mais equitativa dos lucros de crescimento decorrentes da liberalização das trocas comerciais. Aliás, é tendo este cuidado que o nosso esquema de preferências nos permite conceder descidas autónomas, aos países que aplicam efectivamente as principais convenções da OIT. O que nos interessa em Seattle - e creio que relativamente a isso estamos todos de acordo - é tornar possível a discussão do assunto num contexto de cooperação OIT/OMC. Gostaria também, muito brevemente, de reafirmar o nosso apoio à presença do senhor Somavia em Seattle, como um sinal positivo da atenção que será dada a essa questão. Uma palavra, antes de concluir, Senhor Presidente, sobre a China. Não me manifestei publicamente sobre este caso, enquanto aguardava este debate. A assinatura pelos americanos e chinesas de um acordo sobre o acesso à OMC será, como vários dos Senhores se interrogaram, uma boa ou menos boa noticia? Em primeiro lugar, do ponto de vista daqueles que põem em causa a OMC, não é uma boa notícia. A China, país cujo desenvolvimento é crucial para o futuro do planeta, emite um sinal claro demonstrativo do seu desejo de aderir a um sistema comercial multilateral. Do ponto de vista dos nossos interesses multilaterais, como dos nossos próprios interesses, tudo depende do conteúdo do referido acordo, processo pelo qual esta assembleia deveria ter mais simpatia do que antipatia, mesmo que venha a complicar-me a vida. Mesmo as informações que deveriam chegar a mim relativas aos pormenores, vêem a conta-gotas. Ora, o diabo, neste caso talvez o dragão, está no pormenor. De momento, não tenho razão para duvidar da boa fé dos negociadores americanos, com os quais os negociadores europeus têm trabalhado muito e bem, de há dois anos a esta parte, relativamente aos nossos interesses comuns. Também não tenho razão para suspeitar que concessões relativas a condições multilaterais importantes para nós, tenham sido pagas em moeda bilateral sem valor legal para nós. A supor que esse não é o caso, resta-nos negociar com a parte chinesa os assuntos em que a União tem interesses específicos. Em resumo, provavelmente uma boa notícia, mas sob a reserva de verificação dos pormenores, actualmente em curso. Concluiria a minha intervenção, Senhor Presidente, dando desde já as boas vindas aos membros desta instituição que fazem parte da nossa delegação para a conferência ministerial de Seattle. Isto enquadra-se numa tradição cuja vida me traz satisfação manter. Aliás, encontrarei-me-ei aliás amanhã com aqueles que os senhores irão designar como os delegados para Seattle - espero que o façam até amanhã - e teremos oportunidade de discutir mais em pormenor os compromissos que queremos concretizar no local. Gostaria de em seguida, na qualidade de negociador da União, de manifestar o meu apreço pelo relatório Schwaiger. A sua aprovação será um sinal claro para os nossos parceiros, a confirmação de que a União Europeia não se contentará com uma aproximação minimalista, que vise apenas a melhoria do acesso ao mercado nalguns sectores. Isso não responderia nem às preocupações dos nossos concidadãos, nem às exigências legítimas dos países em vias de desenvolvimento. A julgar pelas vossas intervenções de hoje, a vossa votação de amanhã reforçará a nossa força e como tal a força da União em Seattle. Todos nós estamos conscientes de que o debate sobre o comércio modificou a abordagem proposta, tal como o relatório Schwaiger o reflecte. Queremos, sem dúvida alguma, prosseguir com a liberalização das trocas comerciais, que foi e continua a ser um factor estratégico da nossa prosperidade. Mas a nova ronda de negociações deve também abordar novos assuntos: o desenvolvimento, o ambiente, a saúde e a segurança alimentar, as normas sociais fundamentais, a concorrência e a sua transparência, as regras mínimas em matéria de investimentos e a promoção da diversidade cultural. A soma de todos estes elementos leva-nos a recomendar um ciclo de negociações mais amplo - e regozijo-me pela grande convergência de pontos de vista, relativamente a este assunto, entre a Comissão e o Parlamento, como se pode concluir do seu relatório, Senhor Deputado Schwaiger. Alguns de vós não subscrevem esta abordagem e propõem uma espécie de moratória sobre as negociações. Não penso que isso posso constituir uma solução. Em primeiro lugar, porque temos compromissos a respeitar na sequência do . Em segundo lugar, é preciso avaliar bem os riscos da moratória. Se não prosseguimos na via da liberalização multilateral, está então aberta a porta para o unilateralismo dos mais fortes. Será esse o objectivo visado por aqueles que defendem uma moratória? Em terceiro lugar, por que razão atrasar a negociação de regras, que a nossa sociedade civil exige e com razão, e que os países em vias de desenvolvimento esperam para poderem integrar a liberalização das trocas comerciais e o desenvolvimento sustentável, em domínios como a saúde, o ambiente e os direitos fundamentais dos trabalhadores? Estou por conseguinte convencido da necesidade desta negociação, mas reconheço, aliás com satisfação, que as próprias condições desta negociação se alteraram em relação à Ronda anterior. Tendo em conta as preocupação que um número cada vez maior dos nossos concidadãos manifesta em relação à mundialização, impõe-se um debate político mais alargado, mais transparente e mais interactivo. Em relação a isto, creio que as discussões que acompanharam a elaboração do relatório Schwaiger, no seio do Parlamento, assim como entre o Parlamento e a Comissão, foram exemplares. Daí a homenagem que devo prestar ao senhor deputado Schwaiger, que conseguiu um trabalho colossal, ao estabelecer, a partir das vossas várias propostas, um compromisso que, espero, seja votado favoravelmente amanhã. Gostaria de, para responder ao debate, evocar rapidamente alguns assuntos salientados na preparação do relatório. No que se refere aos países em vias de desenvolviemnto, é bem visível que aqueles que menos beneficiaram da criação da OMC e dos resultados da Ronda do Uryguay, são também, sem excepção, os menos integrados no sistema comercial mundial. Trata-se portanto de favorecer a sua participação com vista à sua integração, e não ao seu isolamento. Quando a ausência de integração é devida em primeiro lugar a uma falta de recursos ou a capacidades insuficientes, é então preciso fornecer, aos países em vias de desenvolvimento, uma assistência técnica e financeira que aumente a sua capacidade de negociação e de aplicação das medidas decidas na OMC. Em contrapartida, quando o défice de integração resulta de políticas internas ou de desenvolvimentos deficientes, a extensão de prazos de aplicação e a multiplicação de medidas preferenciais não se apresentam como as boas soluções. O tratamento especial e diferenciado continua a ser, sem dúvida, indispensável para os países em vias de desenvolvimento, mas deve conduzir os países a concretizar estratégias de desenvolviemnto sustentável e não a dispensá-los das mesmas. No que se refere às relações com os países ACP, por exemplo, é necessário uma nova abordagem, abordagem essa que deve nomeadamente ser convergente com as regras da OMC, pois o sistema actual, de toda a forma, deve ser revisto, mesmo que tenhamos de proceder a transicções necessárias. No que se refere à propriedade intelectual, estamos convencidos de que nesta matéria, as regras em questão devem permitir que os próprios países em vias de desenvolviemnto beneficiem dos recursos que estão à sua disposição, sendo que as actuais disposições já vão bastante longe nesse sentido. Uma revisão de fio a pavio do acordo não seria aconselhável. Em contrapartida, se considerarmos uma visão integrada da ligação entre propriedade intelectual e desenvolviemnto, temos de, paralelamente à extensão das suas garantias, zelar pelo incentivo ao investimento directo, como principal veículo de transferência de tecnologia para estes países, assim como pelo desenvolvimento dos acordos de cooperação tecnológica com os mesmos e, talvez - lanço a ideia -, por uma reflexão sobre o reforço do investimento europeu na investigação de base biológica, a fim partilhar os seus benefícios com os países em questão."@pt11,11 "Herr talman! Jag skulle främst vilja berömma Europaparlamentet för dess känsla för nyheter. Debatten om Schwaigerbetänkandet kunde inte komma vid ett bättre tillfälle, eftersom vi befinner oss mitt i livliga diskussioner om förberedelsen av dagordningen för Seattle. På miljöområdet finns det en stor oro för hur miljöåtgärder kommer att tillämpas i förhållande till WTO:s beslut. En ideal lösning skulle givetvis vara en multilateral förhandling om en normhierarki. Men vi är väl medvetna om att det inte ligger inom räckhåll. I väntan på det måste vi arbeta för att varje ny norm sammanfogas med de tidigare, på ett sådant sätt att man inte lämnar ett alltför stort utrymme till de domare som i förekommande fall skall behandla bristen på överensstämmelse. Ett av våra mål i det här sammanhanget är just att säkerställa en ömsesidig förenlighet, som gör att vi kan tillämpa t.ex. miljöåtgärder i överensstämmelse med WTO:s regler. Försiktighetsprincipen är en annan fråga som bekymrar vissa av er. Det är uppenbart att det är varje WTO-medlems sak att besluta huruvida det föreligger en risk eller inte. Försiktighetsprincipen skall dessutom göra det möjligt för en medlem att vidta lämpliga åtgärder för att undvika denna risk. För oss ligger det viktiga således i att man förtydligar de regler och förfaranden som styr tillämpningen av försiktighetsprincipen. När det gäller tjänster märker jag den oro som uttrycks. Jag skulle vilja lugna er på den punkten. Jag har under inga omständigheter mandatet att tillåta – i kraft av en internationell förhandling – ett ifrågasättande av EU-regeringarnas rätt att reglera eller att vara aktiva på den typen av områden. Vi erkänner den ytterst viktiga och avgörande funktion som tjänsterna har i vårt samhälle. I fråga om jordbruket konfronteras vi just nu med Cairnsgruppens ståndpunkt, som innebär att jordbruksprodukter bör likställas med andra handelsvaror. Det är inte vår ståndpunkt. Det är inte vad alla kontraktsparter kom överens om 1994, vilket vi har respekterat. Vi måste återgå till uppfattningen att jordbruket har en annan funktion än att producera för marknaden. Slutligen de sociala normerna. Globaliseringens effekter börjar bli kännbara på det sociala området i alla länder, men man måste också konstatera att Internationella arbetsorganisationens internationella arbetsregler inte respekteras i tillräckligt hög grad i ett antal mindre utvecklade länder. Det faktum att sociala normer tas upp väcker oerhört starka reaktioner hos vissa av våra partner inom WTO, i synnerhet bland utvecklingsländerna, det kan jag intyga. Det är följaktligen ytterst viktigt att på nytt hävda att vi är motståndare till att kommersiella sanktioner brukas för sociala frågor, såväl som att sådana sanktioner används i protektionistiska syften. Enligt vår uppfattning har respekten för arbetstagarnas grundläggande rättigheter sitt existensberättigande i form av en mer rättvis fördelning av de tillväxtvinster som följer med avregleringen av handeln. Med hänsyn till denna strävan tillåter vårt allmänna preferenssystem att vi medger enskilda sänkningar till de länder som faktiskt tillämpar ILO:s viktigaste konventioner. Det som är viktigt för oss i Seattle – och det tror jag att vi är överens om – är att möjliggöra en diskussion om ett samarbete mellan ILO och WTO. I förbigående vill jag också bekräfta vårt stöd till att Somavia närvarar i Seattle, som en positiv signal när det gäller den uppmärksamhet som kommer att skapas kring den här frågan. Ett par ord om Kina, innan jag avslutar, herr talman. Jag har inte uttryckt mig offentligt om den frågan, i väntan på den här debatten. Att amerikanerna och kineserna har undertecknat ett avtal om medlemskap i WTO, är det, vilket flera av er har frågat, en bra eller en mindre bra nyhet? För dem som ifrågasätter WTO är det inte en bra nyhet. Kina, ett land vars utveckling är avgörande för planetens framtid, ger en tydlig signal om att det önskar ansluta sig till ett multilateralt handelssystem. För våra multilaterala såväl som våra egna intressen beror allt på det undertecknade avtalets innehåll, den amerikanska kongressen ville vara den som först får ta del av avtalets innehåll – ett förfarande som kammaren borde vara mer välvilligt än illvilligt inställd till – även om det krånglar till saker och ting för mig. Den information jag själv får om detaljerna kommer bara bitvis, vilket jag beklagar. Men nu är det så att djävulen, eller kanske draken i det här fallet, finns i detaljerna. Jag har i dag inga skäl att betvivla de amerikanska förhandlarnas goda tro, våra egna förhandlare har i två år arbetat mycket och bra tillsammans med dem om våra gemensamma intressen. Jag har inte heller skäl att misstänka att uppoffringar om för oss viktiga multilaterala villkor har betalats i form av en bilateral valuta som inte är gångbar hos oss. Förutsätter man att det inte förhåller sig så, återstår det att förhandla med den kinesiska sidan om de frågor som unionen har ett särskilt intresse av. Sammanfattningsvis är det troligen en bra nyhet, under förutsättning att den pågående granskningen av detaljerna utfaller till belåtenhet. Herr talman! Jag avslutar mitt anförande genom att redan nu välkomna de medlemmar av er institution som ingår i delegationen vid ministerkonferensen i Seattle. Det följer en tradition som jag är glad över att hålla vid liv. I morgon kommer jag för övrigt att träffa dem som ni kommer att sända till Seattle – och jag hoppas att ni kommer att ha gjort det till i morgon – och då kommer vi att närmare kunna diskutera de arrangemang som vi kommer att ordna på plats. I egenskap av unionens förhandlare vill jag sedan säga att Schwaigerbetänkandet gläder mig. Att det antas kommer att ge en tydlig signal till våra partner: Europeiska unionen kommer inte att nöja sig med en minimalistisk hållning som endast syftar till att förbättra tillträdet till marknader inom några sektorer. Det skulle inte tillmötesgå varken unionsmedborgarnas önskningar eller utvecklingsländernas legitima krav. Att döma av era anföranden i dag, kommer er omröstning i morgon att stärka oss, och därmed unionen, i Seattle. Vi är alla medvetna om att handelsdebatten har förändrat den strategi som vi föreslog, vilket framkommer i Schwaigerbetänkandet. Vi vill visserligen fullfölja avregleringen av handeln, vilken har varit och är en strategisk faktor för vårt välstånd. Men under nästa förhandlingsrunda måste vi också ta itu med nya frågor: utveckling, miljö, hälsa och livsmedelssäkerhet, grundläggande sociala normer, konkurrens och öppenhet, minimiregler i fråga om investeringar och främjandet av kulturell mångfald. Alla dessa beståndsdelar har sammantaget fått oss att rekommendera en bredare förhandlingsrunda – och jag gläder mig åt att kommissionen och parlamentet har så pass likartade uppfattningar i det avseendet, vilket framgår av ert betänkande, herr Schwaiger. Vissa av er delar inte denna inställning och föreslår ett slags förhandlingsmoratorium. Jag tror inte att det är en lösning. Först och främst för att vi måste respektera våra förpliktelser som följer av Uruguayrundan. För det andra måste man verkligen inse riskerna med att skjuta upp förhandlingarna. Om vi inte gör framsteg för en multilateral avreglering, ligger vägen öppen för de starkares ensidiga rätt. Är det verkligen det mål som eftersträvas av förespråkarna av ett moratorium? För det tredje: varför vänta med att förhandla om regler för hälsa, miljö och arbetstagares grundläggande rättigheter – som det civila samhället med rätta kräver och utvecklingsländerna förväntar sig att avregleringen skall integreras med en hållbar utveckling? Jag är således övertygad om att denna förhandling är nödvändig, men jag medger att förhandlingsvillkoren har förändrats i jämförelse med den föregående rundan, något som för övrigt gläder mig. Med hänsyn till att allt fler unionsmedborgare oroar sig inför globaliseringen, krävs det en mer omfattande, öppen och interaktiv debatt. I det avseendet tycker jag att diskussionerna inom parlamentet kring utarbetandet av Schwaigerbetänkandet, såväl som mellan parlamentet och kommissionen, har varit exemplariska. Därför vill jag gratulera Schwaiger, som har gjort ett herkulesarbete genom att utgå från era många förslag och utarbeta en kompromiss, som jag hoppas kommer att röstas igenom i morgon. För att ge mig in i debatten skulle jag kort vilja ta upp några frågor som framhölls då betänkandet utarbetades. Först och främst har utvecklingsländerna dragit minst nytta av inrättandet av WTO och Uruguayrundans resultat, och de är också undantagslöst de som är minst integrerade i det internationella handelssystemet. Det gäller alltså att främja deras deltagande med sikte på att de skall integreras, och inte att skjuta på det. Är det så att avsaknaden av integrering framför allt beror på bristande resurser eller otillräcklig kapacitet, ja då måste vi ge utvecklingsländerna tekniskt och finansiellt stöd för att öka deras förmåga att förhandla och tillämpa de åtgärder som beslutas av WTO. Men om avsaknaden av integrering är ett resultat av en bristfällig intern politik eller utveckling, är det inte en bra lösning att förlänga tidsfristerna för tillämpningen av beslut och att öka antalet förmånsåtgärder. En särskild och annorlunda behandling är visserligen fortfarande nödvändig för utvecklingsländerna, men den måste få dessa länder att anta strategier för en hållbar utveckling, och inte att frita dem från det ansvaret. När det gäller förbindelserna med AVS-länderna krävs det en ny hållning, som innebär att vi bör närma oss WTO:s regler, eftersom det nuvarande systemet under alla omständigheter måste ses över, även om det behövs en övergångsperiod. Vad gäller immaterialrätten är vi övertygade om att reglerna på det området ger utvecklingsländerna möjlighet att själva utnyttja sina egna resurser, och att de nuvarande bestämmelserna går mycket långt i den riktningen. En fullständig revidering av avtalet skulle således inte vara en bra sak. Om vi däremot har en integrerad syn på sambandet mellan immaterialrätt och utveckling, bör vi – parallellt med att garantierna utvecklas – se till att uppmuntra direktinvesteringar som det viktigaste medlet för tekniköverföring till dessa länder. Vi bör tillsammans med dem utveckla de tekniska samarbetsavtalen och kanske – det är bara en idé från min sida – fundera över förstärkta europeiska investeringar i grundforskningen om det levande för att tillsammans ta del av vinsterna."@sv13
lpv:unclassifiedMetadata	"Comisión"12 "Commission"6 "FR"8 "Lamy"8 "Lamy,"12,6 "Uruguay Round"11,9 "o"8 "partner"9 "Επιτρ"8 "πή, - ("8

Named graphs describing this resource:

The resource appears as object in 2 triples

Context graph