Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/1999-11-03-Speech-3-105"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.19991103.7.3-105"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Voorzitter, op een vrije markt met onbelemmerde concurrentie heeft het bedrijf dat het goedkoopste produceert de beste kans om te overleven, ook als het product alleen maar goedkoop kan zijn door slechte arbeidsomstandigheden, lage arbeidslonen, milieuvervuiling of dierenkwelling. Dat zien wij in het groot bij de strijd om de nieuwe afspraken in de Wereldhandelsorganisatie en in het klein bij de strijd om de arbeidstijden binnen de lidstaten van de Europese Unie.
Werkgevers zien het liefst dat werknemers altijd beschikbaar zijn. Dus ook gedurende meer dan acht uren achtereen of 's avonds, 's nachts, op zaterdag en op zondag. Betaalde arbeid wordt nog altijd behandeld als koopwaar. De veiligheid en de arbeidsomstandigheden schieten, ondanks verbeterde wetgeving, nog altijd te kort. De gevraagde inspanningen zijn veelal zelfs groter dan vroeger. Werken is steeds meer een vorm van topsport geworden. Slechts weinigen houden dit langdurig vol. Velen zijn door overbelasting reeds lang voor hun pensioengerechtigde leeftijd versleten.
Daarom is het hard nodig dat
werknemers worden beschermd tegen slijtage, ongelukken, overbelasting en gebrek aan aaneengesloten vrije tijd die men kan besteden zoals men dat zelf wil. Dat moet een recht zijn voor iedereen, zonder uitzonderingen.
Werkgevers blijven echter altijd aandringen op uitzonderingen. Uitzonderingen ten behoeve van zwakke bedrijfstakken, die alleen maar groot zijn vanwege hun te lage productiekosten en hun negentiende-eeuwse arbeidsverhoudingen. Zolang wij dat toestaan, blijven er achtergestelde groepen arbeiders bestaan. Bij bedrijfstakken die het daarvan moeten hebben, is er iets mis. Dat geldt met name voor transport over de weg, dat veel te goedkoop is en steeds meer bedrijfsrisico afwentelt op de chauffeurs door ze te dwingen om onbeschermde kleine zelfstandige te worden.
Het is niet toevallig dat de uitzonderingen grotendeels betrekking hebben op mobiele werknemers en op mensen die hun brood verdienen op zee bij de visserij of de oliewinning. Zij kunnen zich minder goed dan hun collega's in andere bedrijfstakken verweren tegen hun achterstelling, vooral omdat zij niet permanent tezamen met hun collega's op een vaste en voor vakbondsvertegenwoordigers goed bereikbare plaats werken.
Alleen voor mensen met een bijzondere verantwoordelijkheid en een bijpassende hoge beloning is het verdedigbaar om zo nodig afwijkende werktijden te verlangen. Als daarentegen de werknemers in de zwakste posities langer moeten werken, is er iets mis. Dan gebeurt het alleen ter wille van de concurrentiestrijd tussen bedrijven die tegen een te lage prijs werken of die te hoge winsten willen maken.
Ik dring er daarom op aan dat wij oplossingen voor dat probleem niet terugverwijzen naar het overleg tussen vakbonden en werkgeversorganisaties want juist de positie van delen van deze groepen werknemers is nog steeds te zwak. Onderhandelen lost juist hun probleem niet snel op. Daarom moeten de uitzonderingen verdwijnen, moeten de overgangstermijnen kort zijn en moeten de traditionele rechten op zondagsrust actief worden beschermd en gehandhaafd."@nl2
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, på et frit marked med fri konkurrence har de virksomheder, som producerer det billigste produkt, størst chance for at overleve, også hvis produktet kun er billigt som følge af dårlige arbejdsforhold, lave lønninger, miljøforurening eller dyrplageri. Det ser vi helt klart i forhandlingerne om nye aftaler i WTO og lidt mindre i forhandlingerne om arbejdstider i EU's medlemsstater.
Arbejdsgiverne så helst, at de ansatte altid er disponible. Det vil sige mere end otte timer i træk eller om aftenen, om natten, om lørdagen og om søndagen. Betalt arbejde opfattes stadigvæk som en vare. Sikkerheden og sundheden er til trods for bedre lovgivning stadigvæk ikke optimalt sikret. Den krævede indsats er for det meste større end førhen. Arbejde er blevet en form for topsport. Det er kun få, der kan holde til det i længden. Mange er slidt op længe før pensionsalderen.
Derfor er det meget nødvendigt, at alle ansatte beskyttes mod slid, ulykker, overbelastning og mangel på sammenhængende fritid til at gøre, hvad man vil. Det har alle arbejdstagere krav på, uden undtagelser.
Arbejdsgiverne kræver hele tiden undtagelser. Undtagelser til fordel for svage erhvervsgrene, som kun er store som følge af deres lave produktionsomkostninger og deres arbejdsforhold fra det 19. århundrede. Sålænge det er tilladt, vil der fortsat være svage arbejdsgrupper. Der er noget i vejen med erhvervsgrene, som kun kan overleve ved hjælp af disse grupper. Det gælder især for vejtransporten, som er alt for billig, og som lægger stadig flere driftsrisici over på chaufførerne ved at tvinge dem til at blive små ubeskyttede selvstændige erhvervsdrivende.
Det er ikke tilfældigt, at undtagelserne overvejende omfatter mobile arbejdstagere og mennesker, der tjener deres penge ved fiskeri eller olieudvinding. De kan ikke i samme grad som deres kolleger i andre erhvervsgrene ændre deres dårlige arbejdsvilkår, især fordi de ikke konstant arbejder sammen med deres kolleger på en fast arbejdsplads, som nemt kan besøges af repræsentanter fra fagforbundene.
Det kan kun forsvares at kræve fleksible arbejdstider af mennesker med et særligt ansvar og en dertil passende høj løn. Hvis derimod de svagest stillede arbejdstagere skal arbejde længere, er der noget galt. Så sker det kun som følge af konkurrencen mellem virksomheder, som arbejder til en alt for lav pris, eller som vil have et alt for højt udbytte.
Jeg slår derfor til lyd for, at vi ikke forsøger at løse dette problem ved at sende det tilbage til forhandlingerne mellem fagforbundene og arbejdsgiverorganisationerne, fordi mange af disse arbejdstageres stilling stadigvæk er alt for svag. Forhandlinger løser derfor ikke deres problem hurtigt. Derfor skal der ikke være undtagelser, overgangsfristerne skal være korte, og den traditionelle ret til søndagshvile skal beskyttes og håndhæves."@da1
"Herr Präsident, auf einem freien Markt mit ungehindertem Wettbewerb hat das Unternehmen, das am billigsten produziert, die beste Überlebenschance, wenngleich das Erzeugnis nur aufgrund schlechter Arbeitsverhältnisse, niedriger Arbeitslöhne, Umweltverschmutzung oder Tierquälerei billig sein kann. Im großen zeigt sich dies bei dem Ringen um neue Übereinkommen im Rahmen der Welthandelsorganisation und im kleinen bei dem Kampf, der in den EU-Mitgliedstaaten um die Arbeitszeiten geführt wird.
Den Arbeitgebern wäre es am liebsten, die Arbeitnehmer stünden jederzeit zur Verfügung, also auch mehr als acht Stunden hintereinander, abends, nachts, an Samstagen und an Sonntagen. Bezahlte Arbeit gilt noch immer als käufliche Ware. Trotz verbesserter Rechtsvorschriften sind Sicherheit und Arbeitsverhältnisse nach wie vor unzulänglich. Oftmals wird heute sogar noch mehr abverlangt als früher. Arbeiten ist mehr und mehr zu einer Art Hochleistungssport geworden. Nur wenige halten das für längere Zeit durch. Viele sind aufgrund von Überlastung schon lange vor Erreichen des Rentenalters ein Wrack.
Deswegen ist es dringend erforderlich
Arbeitnehmer vor Verschleiß, Unfällen, Überlastung sowie davor zu schützen, daß sie keine durchgehende Freizeit haben, über die sie nach ihren eigenen Vorstellungen verfügen können. Dieses Recht muß ausnahmslos für alle gelten.
Die Arbeitgeber kommen jedoch nach wie vor ständig mit der Forderung nach Ausnahmeregelungen. Ausnahmeregelungen für schwache Betriebszweige, deren Stärke nur aus niedrigen Produktionskosten und aus Arbeitsverhältnissen aus dem 19. Jahrhundert resultiert. Solange wir dies zulassen, wird es benachteiligte Gruppen von Arbeitnehmern geben. Bei Branchen, die darauf angewiesen sind, ist etwas nicht in Ordnung. Dies gilt insbesondere für den Straßengüterverkehr, in dem die Preise viel zu niedrig sind und das Betriebsrisiko zunehmend auf die Fahrer abgewälzt wird, indem man sie zwingt, kleine Selbständige zu werden, die keinen Schutz genießen.
Nicht zufällig betreffen die Ausnahmeregelungen größtenteils mobile Arbeitnehmer sowie diejenigen, die ihren Unterhalt auf hoher See, im Fischereisektor oder bei der Ölförderung verdienen. Da sie nicht ständig zusammen mit ihren Kollegen an festen und für Gewerkschaftsvertreter mühelos erreichbaren Arbeitsplätzen tätig sind, können sie sich nicht so vehement wie ihre Kollegen in anderen Wirtschaftszweigen gegen ihre Benachteiligung zur Wehr setzen.
Die Forderung nach erforderlichenfalls abweichenden Arbeitszeiten ist nur im Falle von Beschäftigten mit einer besonderen Verantwortung und hoher Zusatzvergütung vertretbar. Wenn Arbeitnehmer in den schwächsten Positionen hingegen länger arbeiten müssen, liegt etwas im argen. Der Grund liegt dann einzig in dem Konkurrenzkampf zwischen Unternehmen mit zu niedrigen Herstellerpreisen oder dem Streben nach Maximalgewinnen.
Deshalb fordere ich nachdrücklich, die Suche nach Lösungen für dieses Problem nicht dem Dialog zwischen Gewerkschaften und Arbeitgeberverbänden zu überlassen, denn gerade Teile dieser Arbeitnehmergruppe befinden sich noch immer in einer äußerst schwachen Position. Verhandlungen bringen keine schnelle Behebung ihres Problems. Deshalb darf es keine Ausnahmeregelungen mehr geben, sind kurze Übergangszeiten erforderlich und muß das traditionelle Recht auf Sonntagsruhe energisch geschützt und gewahrt werden."@de7
"Κύριε Πρόεδρε, σε μία αγορά στην οποία επικρατεί ελεύθερος ανταγωνισμός, η επιχείρηση που έχει τις μεγαλύτερες πιθανότητες επιβίωσης είναι αυτή που παράγει φθηνότερα, ακόμη και αν η χαμηλή τιμή του προϊόντος οφείλεται στις κακές συνθήκες εργασίας, στους χαμηλούς μισθούς, στη ρύπανση του περιβάλλοντος ή το βασανισμό ζώων. Αυτό το βλέπουμε σε μεγέθυνση στις διαφωνίες που έχουν σχέση με τη σύναψη νέων συμφωνιών στον Παγκόσμιο Οργανισμό Εμπορίου και σε μικρογραφία στις διαφωνίες για τους χρόνους εργασίας στα κράτη μέλη της Ευρωπαϊκής Ένωσης.
Οι εργοδότες προτιμούν να έχουν πάντοτε τους εργαζόμενους στη διάθεσή τους. Δηλαδή, και για περισσότερες από οκτώ ώρες στη συνέχεια, ή τα βράδια, τις νύχτες, το Σάββατο και την Κυριακή. Η μισθωτή εργασία εξακολουθεί να θεωρείται εμπόρευμα. Παρά τη βελτίωση της νομοθεσίας, εξακολουθούν να υπάρχουν πάντα ελλείψεις, όσον αφορά την ασφάλεια και τις συνθήκες εργασίας. Οι απαιτήσεις είναι πολύ μεγαλύτερες απ’ό,τι στο παρελθόν. Η εργασία προσλαμβάνει ολοένα και περισσότερο τη μορφή πρωταθλητισμού. Λίγοι μόνο μπορούν να αντέξουν για πολύ. Οι περισσότεροι έχουν ήδη φθαρεί πριν φθάσουν σε ηλικία συνταξιοδότησης, λόγω του υπερβολικού φόρτου εργασίας.
Γι’αυτό και είναι απολύτως απαραίτητο να προστατεύονται όλοι οι εργαζόμενοι κατά της φθοράς, των ατυχημάτων, του υπερβολικού φόρτου εργασίας και της αποστέρησης μιας συνεχόμενης περιόδου ελεύθερου χρόνου την οποία μπορούν να διαθέτουν κατά βούληση. Αυτό πρέπει να είναι δικαίωμα όλων, χωρίς εξαιρέσεις.
Όμως, οι εργοδότες ζητούν πάντα εξαιρέσεις. Εξαιρέσεις για ευάλωτους κλάδους, οι οποίοι έχουν αναπτυχθεί μόνο επειδή παράγουν σε χαμηλό κόστος και επειδή οι εργασιακές σχέσεις που επικρατούν σ’αυτούς αντιστοιχούν στο 19ο αιώνα. Όσο επιτρέπουμε να υφίσταται η κατάσταση αυτή, θα εξακολουθήσουν να υπάρχουν μειονεκτικές ομάδες εργαζομένων. Στους κλάδους οι οποίοι στηρίζονται στην κατάσταση αυτή πρέπει να υπάρχει πρόβλημα. Αυτό ισχύει κυρίως για τις οδικές μεταφορές, οι οποίες είναι πάρα πολύ φθηνές, όπου ο επιχειρηματικός κίνδυνος μεταφέρεται στους οδηγούς, οι οποίοι υποχρεώνονται να μετατραπούν σε απροστάτευτους, μικρούς, ανεξάρτητους επαγγελματίες.
Δεν είναι τυχαίο που οι εξαιρέσεις αφορούν κατά το μεγαλύτερο μέρος τους μετακινούμενους εργαζόμενους και τους ανθρώπους που κερδίζουν το ψωμί τους στην αλιεία ή την άντληση πετρελαίου. Οι άνθρωποι αυτοί δεν μπορούν να αντισταθούν τόσο καλά όσο οι συνάδελφοί τους σε άλλους κλάδους στις διακρίσεις που γίνονται σε βάρος τους, κυρίως επειδή δεν εργάζονται διαρκώς μαζί με τους συναδέλφους τους σε ένα σταθερό μέρος στο οποίο μπορούν να έχουν εύκολη πρόσβαση οι εκπρόσωποι των συνδικαλιστικών οργανώσεων.
Μόνο στην περίπτωση προσώπων οι οποίοι επιβαρύνονται με ιδιαίτερες ευθύνες και χαίρουν μιας κατάλληλης, υψηλής αμοιβής, θα μπορούσε να υπάρχει απαίτηση παρέκκλισης από τους κανονικούς χρόνους εργασίας, εάν αυτό είναι απαραίτητο. Όταν όμως, από την άλλη πλευρά, αυτοί που εργάζονται στις πλέον ευάλωτες θέσεις υποχρεώνονται να δουλεύουν περισσότερο, κάτι δεν πάει καλά. Τότε, αυτό συμβαίνει μόνο λόγω του ανταγωνισμού που επικρατεί μεταξύ επιχειρήσεων οι οποίες είτε δουλεύουν σε πάρα πολύ χαμηλές τιμές, είτε επιδιώκουν υπερβολικά κέρδη.
Για το λόγο αυτό απευθύνω έκκληση να μην εγκαταλείψουμε τη ρύθμιση του θέματος στο διάλογο εργατικών συνδικάτων και οργανώσεων των εργοδοτών, ακριβώς γιατί η θέση ορισμένων ομάδων εργαζομένων εξακολουθεί να είναι πάρα πολύ ασθενής. Τα προβλήματα των ανθρώπων αυτών δεν πρόκειται να λυθούν με διαπραγματεύσεις. Γι’αυτό και πρέπει να καταργηθούν οι εξαιρέσεις, οι μεταβατικές περίοδοι πρέπει να είναι σύντομες και πρέπει να προστατευθεί και να διατηρηθεί το παραδοσιακό δικαίωμα της ανάπαυσης της Κυριακής."@el8
"Mr President, within a free market with unrestricted competition, the business that produces the cheapest product has the best chance of survival, even if the product can only be cheap on account of bad working conditions, poor wages, environmental pollution or cruelty to animals. We can see this on a large scale in the fight for new agreements in the World Trade Organisation and on a small scale in the fight over working hours within the EU Member States.
Employers would like to think that workers are always available, even after more than 8 consecutive hours or in the evenings, at nights, Saturdays and Sundays. Paid work is still seen as a commodity. Safety and conditions at work, despite improved legislation, still leave a great deal to be desired. In fact, the efforts required are invariably more demanding than before. Working has increasingly become a type of top-class sport. Only few will sustain it in the long term. Many burn out long before their pensionable age due to overworking.
This is why we desperately need to protect
workers against wear-and-tear, accidents, overworking and lack of consecutive time off which can be spent as one chooses. This should be a right for everybody, without exceptions.
Employers, however, keep pressing for exemptions: exemptions for weak industries which have grown big on the back of production costs kept too low and their nineteenth-century industrial relations. As long as we tolerate this, there will be groups of workers who are discriminated against. In the case of industries which rely on this, there is something wrong. This applies especially to road transport which is far too cheap and passes an increasing amount of business risks onto the transport operators by forcing them to join the ranks of the vulnerable self-employed.
It is not a coincidence that the exceptions largely relate to mobile workers and people who earn their living at sea in either the fishing or oil industry. After all, it is more difficult for them than their colleagues in other industries to stand up against discrimination, especially as they are not constantly together with their colleagues at a fixed place of work which is easily accessible for the trade-union representatives.
Only in the case of people with special responsibilities and high rewards commensurate with these could it be justified to require, if necessary, working hours that deviate from the norm. If, on the other hand, workers in the weakest positions have to work longer hours, then there is something amiss. This then only happens for the benefit of the competitive battle between companies that work at prices which are too low or that are aiming for profits which are too high.
I therefore urge that we do not refer the solutions to this problem back to the consultation between the trade union and employers’ organisations since it is precisely the position of parts of these groups of workers that is still too weak. Negotiations do not solve their problems fast enough. This is why exceptions must be deleted, transitional periods must be short and the traditional rights to Sunday rest actively protected and maintained."@en3
"(NL) Señor Presidente, en un libre mercado con competencia ilimitada, la empresa que produzca a un mejor precio tiene las mejores oportunidades de supervivencia, también cuando el producto solamente puede ser barato por las malas condiciones laborales, los bajos salarios, la contaminación medioambiental o la crueldad con los animales. Esto lo vemos a gran escala en la lucha que se mantiene en la Organización Mundial de Comercio para lograr nuevos compromisos y, a pequeña escala, en la lucha que existe en los Estados miembros de la Unión Europea respecto de la ordenación del tiempo de trabajo.
Los empresarios prefieren que los trabajadores estén siempre disponibles. Por tanto, durante más de las ocho horas continuadas o por la tarde, por la noche, los sábados y los domingos. El trabajo asalariado se maneja todavía como una mercancía. La seguridad y las condiciones laborales, aunque mejoradas por la legislación, son todavía demasiado limitadas. Los esfuerzos pedidos son generalmente incluso mayores que los de antes. Trabajar constituye cada vez más una forma de deporte de alta competición. Tan sólo algunos lo mantienen durante mucho tiempo. Muchos de ellos están sobrecargados de trabajo mucho antes de llegar a la edad que da derecho a una pensión .
Por ello, es terriblemente necesario que se proteja a
los trabajadores contra el desgaste, los accidentes, las sobrecargas y la falta ininterrumpida del tiempo libre, que cada uno puede utilizar como quiera. Esto debe constituir un derecho para todos, sin excepciones.
Los empresarios, sin embargo, continúan insistiendo en las excepciones. Las excepciones respecto de los sectores económicamente débiles, que solamente son grandes a causa de sus bajos costes de producción y relaciones laborales decimonónicas. En tanto permitamos esto, continuarán existiendo grupos discriminados de trabajadores. Algo anda mal en los sectores que deben aprovecharse de ello. Esto es aplicable en particular al transporte por carretera, que es demasiado barato, y cada vez aumentan más los riesgos empresariales sobre los conductores al obligarles a convertirse en pequeños trabajadores por cuenta propia desprotegidos.
No es casual que las excepciones se refieran en su mayor parte a los trabajadores móviles y a la gente que se gana el pan en el mar, con la pesca o con la extracción de petróleo. Estas personas tienen más dificultades que sus colegas de otros sectores económicos a la hora de defenderse frente a las discriminaciones, sobre todo, porque no trabajan con sus colegas de forma permanente y tampoco en un lugar que sea fijo y fácilmente accesible para los representantes sindicales.
Solamente en el caso de aquellas personas con una especial responsabilidad y el correspondiente elevado salario es defendible la necesidad de una diferenciación en cuanto a la ordenación del tiempo de trabajo. Por el contrario, si los trabajadores que ocupan las posiciones más bajas deben trabajar más tiempo, se comete un error. Eso sólo se debe a la lucha por la competencia entre las empresas que trabajan con un precio muy bajo o que quieren lograr ganancias muy altas.
Insisto, por ello, en que no remitamos las soluciones de este problema a la consulta entre sindicatos y organizaciones empresariales, puesto que, precisamente, la posición de parte de estos grupos de trabajadores sigue siendo débil. Las negociaciones no solucionan los problemas de forma, precisamente, rápida. De ahí que debamos eliminar las excepciones, los períodos transitorios deban ser cortos y deban protegerse de forma activa y mantenerse los derechos tradicionales del descanso dominical."@es12
"Arvoisa puhemies, vapailla markkinoilla, kun kilpailulle ei ole esteitä, on halvimmalla tuottavalla yrityksellä parhaat mahdollisuudet selviytyä myös silloin, kun tuote on halpa ainoastaan huonojen työolojen, matalien palkkojen, ympäristön pilaamisen tai eläinrääkkäyksen vuoksi. Näemme tämän suuressa mittakaavassa taistelussa uusista sopimuksissa Maailman kauppajärjestössä ja pienessä mittakaavassa taistelussa työajoista Euroopan unionin jäsenvaltioissa.
Työnantajat haluavat mieluiten, että työntekijät ovat aina käytettävissä, eli myös yli kahdeksan tuntia kerrallaan tai iltaisin, öisin, lauantaisin ja sunnuntaisin. Maksettua työtä pidetään vieläkin kauppatavarana. Turvallisuus ja työolot ovat vieläkin puutteelliset huolimatta parannetusta lainsäädännöstä. Vaaditut ponnistelut ovat usein jopa kovempia kuin aikaisemmin. Työstä on tullut yhä enemmän ikään kuin jonkinlaista huippu-urheilua. Vain harvat kestävät sitä pitkään. Monet ovat ylikuormituksen vuoksi lopen uupuneita jo paljon ennen eläkeikäänsä.
Siksi on erittäin tärkeää, että
työntekijöitä suojellaan loppuun uupumiselta, onnettomuuksilta, ylikuormitukselta ja siltä, että ei ole keskeytyksetöntä vapaa-aikaa, jonka voi käyttää, miten haluaa. Tämän täytyy olla jokaisen oikeus ilman poikkeuksia.
Työnantajat kuitenkin vaativat aina poikkeuksia, jotka suosivat heikkoja toimialoja, jotka ovat suuria ainoastaan matalien tuotantokustannustensa ansiosta ja siksi, että niillä suhtaudutaan työhön kuin 1800-luvulla. Niin kauan kuin sallimme tämän, meillä on heikommassa asemassa olevien työntekijöiden ryhmiä. Niissä toimialoissa, jotka tarvitsevat sellaisia, on jotakin vialla. Tämä koskee erityisesti maantiekuljetusalaa, jonka palvelut ovat aivan liian halpoja ja jolla yhä suurempi osa yrittämisen riskistä siirtyy kuljettajille, kun heidät pakotetaan ryhtymään suojattomiksi pienyrittäjiksi.
Ei ole sattumaa, että suurin osa poikkeuksista koskee liikkuvia työntekijöitä ja ihmisiä, jotka ansaitsevat toimeentulonsa merellä kalastuksesta tai öljynporauksesta. Heidän on vaikeampi puolustautua heikompaa asemaansa vastaan kuin heidän muilla toimialoilla työskentelevien kollegoidensa erityisesti siksi, että he eivät työskentele pysyvästi kollegoidensa kanssa yhdessä tietyssä paikassa, johon ammattiliittojen edustajilla on helppo pääsy.
Ainoastaan sellaisten ihmisten tapauksessa, joilla on erityisen suuri vastuu ja sen mukainen korkea palkka, on puolusteltavissa, että vaaditaan tarvittaessa poikkeavia työaikoja. Jos sitä vastoin heikommassa asemassa olevat työntekijät joutuvat työskentelemään pitempään, on jotakin vialla. Silloin se tapahtuu pelkästään sellaisten yritysten välisen kilpailun vuoksi, jotka toimivat halvoilla hinnoilla tai haluavat tehdä liian suuria voittoja.
Siksi vaadin, että emme sysää tämän ongelman ratkaisua takaisin ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen välisiin neuvotteluihin, koska osa näistä työntekijäryhmistä on yhä liian heikossa asemassa. Neuvotteleminen ei ratkaise nopeasti juuri heidän ongelmaansa. Siksi poikkeukset täytyy poistaa, siirtymäkausien täytyy olla lyhyet, ja perinteinen oikeus sunnuntailepoon täytyy säilyttää, ja sitä täytyy puolustaa aktiivisesti."@fi5
"Monsieur le Président, sur un marché libre sans entrave à la concurrence, l'entreprise qui produit au meilleur compte a les meilleures chances de survivre, même si le produit ne peut être bon marché que moyennant des conditions de travail déplorables, des bas salaires, la pollution de l'environnement ou la cruauté envers les animaux. Nous le voyons à grande échelle dans la lutte pour les nouvelles conventions de l'Organisation mondiale du commerce et à petite échelle dans la lutte pour le temps de travail au sein des États membres de l'Union européenne.
Les employeurs voudraient que les employés soient toujours disponibles. Y compris plus de huit heures consécutives ou le soir, la nuit, le samedi et le dimanche. Le travail rémunéré est toujours traité comme une marchandise. La sécurité et les conditions de travail sont toujours défaillantes, malgré les progrès de la législation. Les efforts demandés sont généralement plus grands qu'avant. Le travail est devenu une sorte de sport de haut niveau. Quelques-uns seulement tiennent le coup longtemps. Beaucoup sont usés bien avant l'âge de la retraite.
Voilà pourquoi il importe de protéger
les travailleurs de l'usure, des accidents, du surmenage et du manque de temps libre groupé, à consacrer à ce qu'ils veulent. Ce doit être un droit pour tous, sans exception.
Les employeurs s'obstinent cependant à demander des dérogations. Dérogations pour les secteurs industriels faibles qui ne sont grands que grâce à leurs coûts de production trop bas et leurs relations de travail surannées. Tant que nous les tolérons, il restera des catégories de travailleurs désavantagés. Quelque chose ne va pas dans les secteurs qui doivent s'en contenter. C'est le cas entre autres des transports routiers beaucoup trop bon marché et qui transfèrent de plus en plus les risques professionnels aux chauffeurs en les obligeant à devenir de petits indépendants non protégés.
Ce n'est pas par hasard que les dérogations concernent essentiellement les travailleurs mobiles et les gens qui gagnent leur vie en mer par la pêche ou l'extraction pétrolière. Ils peuvent moins bien se défendre que leurs collègues d'autres secteurs contre ce handicap, surtout parce qu'ils ne travaillent pas en permanence avec leurs collègues à un endroit fixe facilement accessible aux délégués syndicaux.
Il peut être justifiable d'exiger des temps de travail différents uniquement des gens qui ont une responsabilité particulière assortie d'une rémunération élevée. Mais il n'est pas normal que les travailleurs qui occupent les postes les plus bas doivent travailler plus longtemps. Cela se fait alors uniquement en raison de la lutte concurrentielle entre des entreprises qui travaillent à un prix trop bas ou qui veulent faire des bénéfices trop importants.
J'insiste dès lors pour que nous ne renvoyions pas la solution de ce problème à la concertation entre les syndicats et les organisations professionnelles car justement, la position de certaines parties de ces groupes de travailleurs est encore trop faible. La négociation ne résoudra pas rapidement leur problème. Voilà pourquoi les dérogations doivent disparaître, les délais de transition doivent être courts et les droits traditionnels au repos dominical doivent être activement protégés et maintenus."@fr6
"Signor Presidente, in un mercato libero dove vige la libera concorrenza, l’impresa che produce a costi minori ha le migliori probabilità di sopravvivenza, anche se il prodotto costa meno a causa delle cattive condizioni di lavoro, dei bassi salari, dell’inquinamento ambientale o delle torture agli animali. E’ un fenomeno che riscontriamo su scala mondiale nel caso della lotta per i nuovi accordi in seno all’Organizzazione mondiale per il commercio e, su scala diversa, all’interno dell’Unione europea nel caso della lotta per la determinazione degli orari di lavoro in seno agli Stati membri.
I datori di lavoro vorrebbero che i lavoratori fossero sempre disponibili, per più di otto ore consecutive, di sera, di notte, il sabato e la domenica. Il lavoro retribuito è ancora considerato una merce. Nonostante la normativa in materia sia stata migliorata, la tutela della sicurezza e le condizioni di lavoro continuano a essere precarie. Si richiedono sforzi spesso addirittura maggiori che in passato. Il lavoro va assumendo sempre più le caratteristiche di uno sport estremo. Solo in pochi riescono a resistere per molto tempo. Per molti il logorio interviene ben prima dell’età pensionabile a causa dell’eccessivo carico lavorativo.
Per questa ragione è indispensabile che
i lavoratori vengano tutelati da questo logorio, dagli incidenti, dall’eccessivo carico lavorativo e dalla mancanza di tempo libero da destinare alle attività preferite. E’ un diritto di tutti, nessuno escluso.
Tuttavia, i datori di lavoro continuano a insistere sulle eccezioni. Eccezioni a beneficio di comparti deboli, che si sono sviluppati solo grazie a bassissimi costi di produzione e a relazioni di lavoro da diciannovesimo secolo. Fino a quando tollereremo situazioni di questo tipo, continueranno a esistere gruppi di lavoratori svantaggiati. Qualcosa non va nei settori che hanno bisogno di ricorrere a simili strategie. Ciò si applica, in modo particolare, ai trasporti su strada, che hanno un costo troppo esiguo e scaricano sempre di più i rischi dell’azienda sulle spalle degli autisti, costringendoli a trasformarsi in lavoratori autonomi privi di ogni tutela.
Non è un caso che le deroghe riguardino in gran parte i lavoratori mobili e i marittimi che si guadagnano da vivere nel settore della pesca o dell’estrazione petrolifera. Rispetto ai loro colleghi che operano in settori diversi, queste categorie di lavoratori hanno minori possibilità di difendersi da questa condizione di arretratezza soprattutto a causa del fatto che non lavorano permanentemente in un luogo fisso facilmente raggiungibile dai rappresentanti sindacali.
Se necessario, deroghe agli orari di lavoro sono giustificabili solo nel caso di dipendenti con grandi responsabilità e retribuzioni adeguate. Non è invece accettabile che siano i lavoratori che occupano posizioni più deboli a dover lavorare più a lungo. In questo caso, il prolungamento dell’orario di lavoro viene introdotto per motivi di concorrenza fra imprese che producono a costi troppo bassi o che vogliono ottenere profitti troppo elevati.
Insisto pertanto sulla necessità di non rinviare la soluzione del problema alla consultazione fra sindacati e organizzazioni dei datori di lavoro, poiché la posizione di questi gruppi di lavoratori è ancora troppo debole. Un negoziato non può risolvere i loro problemi in tempi rapidi. Per questo motivo è necessario eliminare le deroghe, ridurre i periodi di transizione nonché tutelare e preservare attivamente il diritto al tradizionale riposo domenicale."@it9
"Mr President, within a free market with unrestricted competition, the business that produces the cheapest product has the best chance of survival, even if the product can only be cheap on account of bad working conditions, poor wages, environmental pollution or cruelty to animals. We can see this on a large scale in the fight for new agreements in the World Trade Organisation and on a small scale in the fight over working hours within the EU Member States.
Employers would like to think that workers are always available, even after more than 8 consecutive hours or in the evenings, at nights, Saturdays and Sundays. Paid work is still seen as a commodity. Safety and conditions at work, despite improved legislation, still leave a great deal to be desired. In fact, the efforts required are invariably more demanding than before. Working has increasingly become a type of top-class sport. Only few will sustain it in the long term. Many burn out long before their pensionable age due to overworking.
This is why we desperately need to protect
workers against wear-and-tear, accidents, overworking and lack of consecutive time off which can be spent as one chooses. This should be a right for everybody, without exceptions.
Employers, however, keep pressing for exemptions: exemptions for weak industries which have grown big on the back of production costs kept too low and their nineteenth-century industrial relations. As long as we tolerate this, there will be groups of workers who are discriminated against. In the case of industries which rely on this, there is something wrong. This applies especially to road transport which is far too cheap and passes an increasing amount of business risks onto the transport operators by forcing them to join the ranks of the vulnerable self-employed.
It is not a coincidence that the exceptions largely relate to mobile workers and people who earn their living at sea in either the fishing or oil industry. After all, it is more difficult for them than their colleagues in other industries to stand up against discrimination, especially as they are not constantly together with their colleagues at a fixed place of work which is easily accessible for the trade-union representatives.
Only in the case of people with special responsibilities and high rewards commensurate with these could it be justified to require, if necessary, working hours that deviate from the norm. If, on the other hand, workers in the weakest positions have to work longer hours, then there is something amiss. This then only happens for the benefit of the competitive battle between companies that work at prices which are too low or that are aiming for profits which are too high.
I therefore urge that we do not refer the solutions to this problem back to the consultation between the trade union and employers’ organisations since it is precisely the position of parts of these groups of workers that is still too weak. Negotiations do not solve their problems fast enough. This is why exceptions must be deleted, transitional periods must be short and the traditional rights to Sunday rest actively protected and maintained."@lv10
"Senhor Presidente, num mercado livre, sem entraves à concorrência, são as empresas que mais barato produzem que mais hipóteses têm de sobreviver, ainda que os seus produtos só possam ser mais baratos graças a condições laborais deficientes, a salários reduzidos, à poluição do ambiente ou ao maltrato dos animais. Verificamo-lo, em grande escala, na luta em torno dos novos compromissos no quadro da Organização Mundial do Comércio e, em pequena escala, na luta em torno dos períodos de trabalho nos Estados-Membros da União Europeia.
As entidades empregadoras preferem que os trabalhadores estejam sempre disponíveis e, por consequência, também durante mais de oito horas consecutivas, à noite, aos sábados a aos domingos. O trabalho remunerado continua a ser encarado como uma mercadoria. Apesar do aperfeiçoamento da legislação, a segurança e as condições laborais continuam a ser deficientes. Muitas vezes, os esforços solicitados são mesmo maiores do que o eram no passado. Trabalhar vem-se tornando cada vez mais uma forma de desporto de alta competição. Só alguns trabalhadores conseguem aguentá-lo durante muito tempo. Muitos deles já estão desgastados muito antes de atingirem a idade legal para a reforma.
Por isso mesmo, é fundamental que
os trabalhadores sejam protegidos contra o desgaste, os acidentes, a sobrecarga laboral e a ausência de períodos de lazer não repartidos, que eles possam aplicar da forma que melhor lhes aprouver. Isso é um direito que deve assistir a todos, sem excepções.
Porém, as entidades patronais continuam a insistir nessas excepções, em benefício de ramos empresariais fracos, que só são grandes graças aos custos de produção demasiados reduzidos e às relações laborais, próprias do século XIX, que praticam. Enquanto tolerarmos esta situação, continuarão a existir grupos de trabalhadores desfavorecidos. Algo vai mal em sectores empresarias que sobrevivem graças a eles. Esse facto verifica-se, nomeadamente, no sector dos transportes rodoviários, que são demasiado baratos e onde os riscos empresariais são cada vez mais endossados para os motoristas, obrigando-os a tornar-se pequenos empresários em nome individual.
Não é por acaso que as excepções se referem, em grande parte, aos trabalhadores móveis e às pessoas que angariam o seu sustento no mar, na pesca ou na exploração petrolífera, já que estas têm menos capacidade de se defender do que os seus companheiros noutros sectores empresariais, sobretudo porque não trabalham permanentemente com os seus colegas num local fixo e facilmente acessível aos representantes das organizações sindicais.
Só para as pessoas com um grau de responsabilidade particularmente elevado, que auferem remunerações elevadas, condignas dessas funções, é defensável que, em caso de necessidade, os períodos de trabalho variáveis sejam alargados. Se, pelo contrário, os trabalhadores que ocupam as posições mais fracas tiverem de trabalhar mais tempo, algo está errado. Nesse caso, tal acontece em favor da luta concorrencial entre as empresas que trabalham a preços demasiado reduzidos, ou querem gerar lucros demasiado elevados.
Por essa razão, faço questão de que não endossemos para o diálogo entre as organizações dos trabalhadores e das entidades empregadoras o encontro de soluções para esse problema, precisamente porque a posição de partes destes grupos de trabalhadores é ainda demasiado fraca. Negociar não contribui, exactamente, para resolver rapidamente os seus problemas. Por esse motivo, as excepções terão de desaparecer, os períodos de transição terão de ser curtos e os direitos tradicionais de descanso, ao domingo, terão de ser protegidos e mantidos de forma activa."@pt11
"Herr talman! På en fri marknad med obehindrad konkurrens har det företag som kan producera billigast de bästa chanserna att överleva, även om produkten endast kan vara billig tack vare dåliga arbetsförhållanden, låga arbetslöner, miljöförstöring eller djurplågeri. Det ser vi i stort i striden om de nya avtalen i Världshandelsorganisationen och i smått i striden om arbetstiderna i Europeiska unionens medlemsstater.
Arbetsgivare vill helst att arbetstagarna alltid skall vara tillgängliga. Alltså även under mer än åtta timmar efter varandra eller på kvällen, på natten, på lördagar och på söndagar. Betalt arbete behandlas fortfarande som en handelsvara. Säkerheten och arbetsförhållandena brister fortfarande, trots bättre lagstiftning. De ansträngningar som begärs är ofta till och med större än tidigare. Att arbeta har allt mer blivit en slags elitidrott. Det är endast få som klarar av det under någon längre tid. Många är på grund av överbelastning utslitna redan långt innan pensionsåldern.
Därför behövs det verkligen att
arbetstagare skyddas mot förslitning, olycksfall, överbelastning och brist på sammanhängande fritid som man kan använda som man själv vill. Det måste vara en rättighet för var och en, utan undantag.
Arbetsgivare fortsätter dock att driva på om undantag. Undantag till förmån för svaga näringsgrenar som endast är stora på grund av för låga produktionskostnader och artonhundratalsmässiga arbetsförhållanden. Så länge vi tillåter det kommer det att finnas eftersatta grupper av arbetstagare. Det är något fel med näringsgrenar som måste överleva på det sättet. Det gäller särskilt för vägtransport, vilket är alldeles för billigt och som övervältrar allt mer av riskerna på förarna genom att tvinga dem bli oskyddade småföretagare.
Det är ingen slump att undantagen till största delen gäller mobila arbetstagare och personer som tjänar sitt levebröd till sjöss inom fiskeri eller oljeutvinning. De kan inte försvara sig mot eftersattheten lika bra som sina kolleger i andra näringsgrenar, främst eftersom de inte ständigt jobbar tillsammans med sina kolleger på en fast plats, som är lätt att nå för fackföreningsombuden.
Det är endast försvarligt att nödvändigtvis vilja ha avvikande arbetstider för personer med ett speciellt ansvar och med en för det jobbet lämplig hög lön. Om det däremot är de svagaste arbetstagarna som måste arbeta längre, så är det något som är fel. Då sker det endast på grund av konkurrensen mellan företag som arbetar till ett för lågt pris, eller som vill få för hög vinst.
Därför yrkar jag för att vi inte återförvisar lösningar på det problemet till förhandlingarna mellan fackförbund och arbetsgivarorganisationer, vissa delar av de här arbetstagargrupperna har nämligen fortfarande en för svag ställning. Just deras problem kan inte lösas snabbt genom förhandlingar. Därför måste undantagen försvinna, måste övergångsperioden vara kort och måste den traditionella rätten till söndagsvila aktivt skyddas och upprätthållas."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"all"10,3
"alla"13
"alle"2,7
"todos"12,11
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples