Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/1999-10-27-Speech-3-173"
| Predicate | Value (sorted: none) |
|---|---|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Hr. formand, hr. repræsentant for Rådet, hr. kommissær, De har netop på en meget udtømmende måde mindet om det vigtige i denne traktat om et forbud, der væsentligt sigter på at styrke bestemmelserne i traktaten om ikkespredning af atomvåben og sammen med denne at bevare udviklingen af atomvåben under kontrol, sådan at man begrænser spredningen af disse våben og de teknologier, der er nødvendige for at raffinere dem.
De husker, at traktaten, der var åben for underskrivelse for tre år siden, blev underskrevet den første dag af de fem atommagter, der er faste medlemmer af FN's Sikkerhedsråd. Men for at træde i kraft skal den ratificeres af 44 stater angivet ved navns nævnelse, herunder af indehaverne, atommagterne, men også af de såkaldte tærskelstater, det vil sige af dem, der, fordi de har civile reaktorer, kan lære at beherske de militære teknologier.
Denne traktat har netop nu, den 13. oktober, lidt et nederlag i USA's Senat, der forkastede den med 51 stemmer imod, 48 stemmer for og en, der hverken stemte for eller imod. Det vil sige, at det var med en meget lille margen, og at det derfor kunne være nyttigt - og det vil det helt sikkert være - at Parlamentet udtaler sig, efter at stats- og regeringscheferne i Tampere har beklaget Senatets holdning og understreget, at den udgør et ugunstigt signal for dem, der kunne føle sig fristede til at anskaffe sig atomvåben.
Blandt de argumenter, der har været fremført i USA, er der nogen, der har vurderet, at øjeblikket endnu ikke var kommet til at give afkald på atomvåbenforsøg, selvom Nordkorea udfolder anstrengelser for at kunne blive udstyret med sine egne atomvåben, og Kina fortsætter med at udvikle sit arsenal. Andre har sat spørgsmålstegn ved forstillelsen og ment, at det for at sikre troværdigheden på langt sigt ved atomvåbenafskrækkelsen var nødvendigt ikke at forbyde muligheden for at kunne fortsætte med forsøgene. Endelig er der andre, der har sat spørgsmålstegn ved gennemførligheden af denne traktat, og det må anerkendes, at den bliver vanskelig at kontrollere, når de 381 stationer, som Rådets repræsentant fortalte os om, er blevet opført. Det er ikke sikkert, at de umiddelbart råder over det nødvendige materiel til at kunne registrere svage atomeksplosioner i et miljø, hvor man ikke altid vil kunne skelne dem fra jordskælv.
Men alt dette betyder kun lidt, hvad angår den geopolitiske indsats, som vi må se i øjnene, og som vi mangler at kontrollere så effektivt som muligt, nemlig fabrikationen af masseødelæggelsesvåben. Jeg er glad for, at kommissær Patten nævnte, at trusselen ikke kun kommer fra atomvåbnene. Jeg, der har viet mit liv til våbentjenesten, ved, at styrken i sig selv er neutral, og at det er den anvendelse, der foretages, der kan være god eller dårlig. Tilsynekomsten af atomvåben har i det mindste haft den fortjeneste, at den har fået de politisk ansvarlige til at blive bevidste om risikoen ved at anvende dem. Terrorbalancen gennem 40 års kold krig har formentlig gjort det muligt at undgå en tredje verdenskrig. Afskrækkelsesstrategien kunne således have sine fordele.
Hvis det ikke lykkes os at forbyde spredningen af disse våben, løber vi risikoen for, at de falder i hænderne på uansvarlige. Det er grunden til, at jeg, der er bevidst om risikoen, godkender beslutningen, der vil blive fremlagt til godkendelse i morgen i Parlamentet."@da1
|
| lpv:translated text |
"Herr talman, herr rådsföreträdare, herr kommissionär! Ni har just framfört en mycket uttömmande påminnelse om vilken betydelse detta förbudsavtal har. Ett avtal som främst syftar till att stärka bestämmelserna i icke-spridningsavtalet – att upprätthålla kontrollen över utvecklingen av kärnvapen och begränsa spridningen av dessa vapen och den teknik som krävs för att ta fram dem.
Avtalet blev färdigt att undertecknas för tre år sedan – det nämnde ni – och det undertecknades redan första dagen av de fem kärnvapenmakter som är medlemmar av Förenta nationernas säkerhetsråd. Men för att träda i kraft måste det ratificeras av 44 stater, de nämns vid namn och bland dem återfinns de som har kärnvapen, kärnvapenmakterna, men också de s.k. tröskelstaterna, dvs. de som skulle kunna behärska en militär teknik eftersom de har civila reaktorer.
Den 13 oktober led detta avtal ett nederlag i den amerikanska senaten, som avslog det med 51 röster mot 48 och en nedlagd röst. Det betyder att marginalen var mycket liten, och att det därför vore bra – det kommer säkerligen att göra nytta – om vi skulle kunna få stats- och regeringscheferna att lyssna till parlamentet, eftersom de i Tammerfors beklagade den amerikanska senatens attityd, eftersom man menade att den utgör, jag citerar: "en olämplig signal till dem som lockas att förse sig med kärnvapen".
Bland de argument som har framförts i Förenta staterna, har vissa gått ut på att tiden inte är mogen för ett provstopp, när Nordkorea anstränger sig för att förse sig med egna vapen och Kina fortsätter att bygga ut sin arsenal. Andra har ifrågasatt de simulerade provernas tillförlitlighet och gör bedömningen att man inte bör förbjuda försöken, om man på lång sikt vill garantera att kärnvapnens avskräckningseffekt blir trovärdig. Ytterligare andra har ifrågasatt avtalets tillämpning, vilket man måste erkänna är svårt att kontrollera, när de 381 stationer som rådets företrädare talade om kommer att ha utnyttjats. Det är inte säkert att de inom den närmaste framtiden har tillräckliga medel för att upptäcka svaga kärnsprängningar, i en miljö som inte alltid gör det möjligt att särskilja dem från jordbävningar.
Men sådant har en väldigt liten betydelse i förhållande till de geopolitiska frågor vi måste ta itu med, och vi måste fortfarande genomföra effektiva kontroller av tillverkningen av massförstörelsevapen. Det gläder mig att kommissionär Patten nämnde att hotet inte endast kommer från kärnvapnen. Eftersom jag har ägnat mitt liv i vapnens tjänst, vet jag att styrkan i sig är neutral och att det är bruket av den som kan vara bra eller dålig. Kärnvapnens uppkomst har åtminstone den fördelen att politikerna har blivit medvetna om de risker som är förknippade med användningen av dem. Under det kalla krigets 40 år var det troligen terrorbalansen som bidrog till att det inte blev ett tredje världskrig. Avskräckningsstrategin kan således ha sina fördelar.
Om vi inte lyckas med att förbjuda spridningen av dessa vapen, löper vi risken att de hamnar i orätta händer. Då jag är medveten om den risken godkänner jag den resolution som går till omröstning i kammaren i morgon."@sv13
|
| lpv:translated text |
"Arvoisa puhemies, arvoisa neuvoston edustaja, arvoisa komission jäsen, muistutitte juuri hyvin tyhjentävästi, miten tärkeä on tämä ydinkieltosopimus, jolla pyritään ennen kaikkea vahvistamaan ydinsulkusopimuksen määräyksiä ja sen myötä pitämään valvonnassa ydinaseiden kehitys eli rajoittamaan näiden aseiden ja niiden valmistuksessa käytettävän teknologian leviämistä.
Viisi ydinasevaltaa, jotka ovat Yhdistyneiden Kansakuntien turvallisuusneuvoston pysyviä jäseniä, allekirjoitti jo ensimmäisenä päivänä kolme vuotta sitten kuten muistutitte allekirjoitettavaksi avatun sopimuksen. Mutta jotta sopimus voisi tulla voimaan, se on ratifioitava 44:ssä nimeltä mainitussa valtiossa, joihin kuuluvat paitsi valtiot, joilla on ydinaseita, ydinasevallat, myös niin sanonut kynnysvaltiot eli ne valtiot, jotka pystyisivät käyttämään sotateknologiaa, koska niillä on siviilikäytössä olevia ydinvoimaloita.
Sopimus joutui vastatuuleen 13. lokakuuta Yhdysvaltain senaatissa, joka hylkäsi sen äänin 51 vastaan, 48 puolesta ja 1 tyhjä. Ääniero oli toisin sanoen hyvin pieni, ja näin ollen voisi olla hyvä ja varmasti olisikin hyvä , jos parlamentti esittäisi julkilausuman sen jälkeen, kun valtionpäämiehet esittivät Tampereella oman julkilausumansa, jossa he valittelivat Yhdysvaltain senaatin asennetta korostaen, että se oli vahingollinen merkki niille, jotka saattavat tuntea houkutusta hankkia ydinaseen käyttöönsä.
Yhdysvalloissa on esitetty muun muassa sellaisia näkemyksiä, että ydinkokeista luopumisen aika ei ole vielä tullut, vaikka Pohjois-Korea ponnistelee omien ydinaseiden luomiseksi ja vaikka Kiina jatkaa oman aseistuksensa kehittämistä. On myös esitetty epäilyksiä simuloinnin luotettavuudesta ja arvioitu, että kokeiden tekemistä ei pidä kieltää, jotta ydinasepelote voidaan säilyttää pitkällä aikavälillä. Lopuksi on epäilty sopimuksen täytäntöönpanoa, josta on tunnustettava, että sen valvominen on vaikeaa, kun ne 381 mittausasemaa, joista neuvoston edustaja meille puhui, on otettu käyttöön. On epävarmaa, onko niillä tarvittavia keinoja saada välittömästi selville pienet ydinräjäytykset ympäristössä, jossa räjäytyksiä ei aina voida erottaa maanjäristyksistä.
Tällä kaikella on kuitenkin vähäinen merkitys suhteessa siihen geopoliittiseen haasteeseen, joka meillä on vastassamme, ja joukkotuhoaseiden valmistukseen, jota meidän on valvottava mahdollisimman tehokkaasti. Olen iloinen siitä, että komission jäsen Patten mainitsi, että ydinaseistus ei ole ainoa uhka. Vietettyäni elämäni armeijan palveluksessa tiedän, että voima sinänsä on puolueetonta, mutta sen käyttäminen voi tehdä siitä hyvää tai huonoa. Ydinaseen keksimisestä oli ainakin se hyöty, että se sai poliitikot tiedostamaan, millaisia riskejä sen käytöstä aiheutuu. Neljäkymmentä vuotta jatkuneen kylmän sodan aikaansaama kauhun tasapaino esti todennäköisesti kolmannen maailmansodan syttymisen. Pelotestrategiasta saattaa siis olla hyötyä.
Jos emme onnistu kieltämään näiden aseiden leviämistä, vaarana on se, että ne joutuvat vastuuttomiin käsiin. Tästä syystä, tietoisena tästä riskistä, hyväksyn päätöslauselman, josta parlamenttimme äänestää huomenna."@fi5
|
| lpv:translated text |
"Mijnheer de Voorzitter, mijnheer de vertegenwoordiger van de Raad, de heer Patten heeft uitvoerig herinnerd aan het belang van dit Verdrag betreffende een algeheel verbod van kernproeven. Dit verdrag dient vooral om de bepalingen van het non-proliferatieverdrag te versterken en heeft, zoals ook dat verdrag, ten doel de ontwikkeling van kernwapens onder controle te houden en aldus de verspreiding van die wapens en de nodige technologieën voor de aanmaak ervan te beperken.
Toen het verdrag drie jaar geleden ter ondertekening werd voorgelegd, werd het, zoals u hebt gezegd, al op de eerste dag ondertekend door de vijf nucleaire mogendheden die permanent lid van de VN-Veiligheidsraad zijn. Om in werking te kunnen treden moet het verdrag evenwel door 44 bij naam genoemde staten worden geratificeerd. Daartoe behoren de nucleaire mogendheden, maar ook de zogenaamde drempellanden, die reactoren voor civiel gebruik bezitten en dus misschien ook de militaire technologie beheersen.
Op 13 oktober jongstleden werd het verdrag door de Amerikaanse senaat met 51 tegen 48 stemmen bij 1 onthouding verworpen. Het stemmenverschil was dus erg klein en daarom is het beslist nuttig dat ons Parlement, nadat de regeringsleiders in Tampere de stemming in de Amerikaanse senaat hebben betreurd en gezegd dat ze een ongelukkig signaal is voor allen die graag over kernwapens willen beschikken, eveneens zijn stem laat horen.
In de Verenigde Staten voerden sommigen aan dat het, nu Noord-Korea zich inspant om zelf over kernwapens te kunnen beschikken en China zijn kernarsenaal nog uitbreidt, nog niet het moment is om van kernproeven af te zien. Anderen betwijfelden de geldigheid van de simulatie en meenden dat wij, om de geloofwaardigheid van de nucleaire afschrikking op lange termijn veilig te stellen, onszelf niet mogen verbieden proeven uit te voeren. Nog weer anderen tenslotte plaatsten vraagtekens bij de toepassing van het verdrag die, zoals we moeten toegeven, moeilijk te controleren zal zijn wanneer de 381 stations, waarover de vertegenwoordiger van de Raad het had, zullen zijn opgericht. Het is niet zeker dat ze onmiddellijk over de nodige middelen zullen beschikken om zwakke kernexplosies te detecteren op plaatsen waar die niet altijd van aardbevingen kunnen worden onderscheiden.
Ten aanzien van de geopolitieke uitdaging waarmee wij worden geconfronteerd, namelijk op een zo doeltreffend mogelijke wijze de productie van massavernietigingswapens te controleren, is dat echter van weinig belang. Tot mijn grote vreugde heeft de heer Patten gezegd dat niet alleen kernwapens een bedreiging vormen. Ik heb heel mijn leven in het leger gediend en weet dat de krijgsmacht op zichzelf neutraal is, maar dat men ze op een goede of verkeerde manier kan gebruiken. De kernwapens hebben tenminste de verdienste gehad dat ze de beleidsmensen hebben doen inzien welke risico's het gebruik ervan met zich mee zou brengen. Door de afschrikking in de loop van de veertig jaar koude oorlog hebben wij waarschijnlijk een derde wereldoorlog kunnen voorkomen. De strategie van de afschrikking heeft dus wellicht vruchten afgeworpen.
Als wij er niet in slagen de verspreiding van kernwapens te verbieden, lopen wij het gevaar dat ze in onverantwoordelijke handen vallen. Omdat ik dat gevaar besef, sta ik achter de ontwerpresolutie die het Parlement morgen ter goedkeuring wordt voorgelegd."@nl2
|
| lpv:translated text |
"Mr President, Mr Sasi, Commissioner, you have just reminded us, in great detail, of the importance of this Treaty Ban, the basic aim of which is to strengthen the measures of the non-proliferation treaty and, in conjunction with this, aims to keep the development of nuclear weapons under control, thereby limiting the proliferation of these weapons and of the technology necessary for developing them.
As you pointed out, the treaty was established three years ago and was signed straight away by the five nuclear powers which are the permanent members of the United Nations Security Council. But, in order for it to come into force, it must be ratified by forty-four specifically designated States amongst which there are the states that actually have nuclear capability, and the nuclear powers, but also those States known as “threshold States”, which are States that, because they have nuclear reactors in the civilian sector, are capable of developing military technology.
On 13 October, this treaty was defeated in the American Senate, which rejected it by 51 votes to 48 and one abstention. This shows that the margin was very narrow and that it may therefore be useful – and it certainly will be useful – for our Parliament to make its voice heard after those of the Heads of government who, in Tampere, lamented the attitude of the American Senate, pointing out that it represented a timely signal to those who might be tempted to equip themselves with nuclear weapons.
Among the arguments put forward in the United States, some people thought that it was not yet time to stop nuclear testing at a time when North Korea is making efforts to develop its own weapons, and as China is continuing to build up its arsenal. Others questioned the validity of simulation and felt that in order to ensure the long-term credibility of nuclear deterrence, they should not prohibit themselves going ahead with testing. Finally, others questioned the application of this treaty which, it must be admitted, will be difficult to control even when the 381 monitoring stations that the Representative of the Council told us about have actually been deployed. There is no guarantee in the short term that they have the necessary means to detect weak nuclear explosions in an environment which does not always make it possible to tell them apart from earthquakes.
All of that is of little consequence, however, in terms of the geopolitical challenge that confront us, consisting of monitoring as efficiently as possible the manufacture of weapons of mass destruction. I am pleased that Commissioner Patten mentioned the fact that the threat does not come from nuclear weapons alone. Having dedicated my life to the use of weapons, I know that force is in itself neutral, and that it is the way it is used that can be good or bad. The advent of nuclear weapons has at least had the merit of forcing political leaders to take stock of the risks that their jobs may entail. It was probably the balance of terror throughout the forty years of the cold war which allowed us to avoid a third world war. The strategy of deterrence may therefore have its merits.
If we do not manage to ban the proliferation of these weapons, we run the risk that they will end up falling into irresponsible hands. This is why, aware of this risk, I am approving the resolution which will be submitted tomorrow for Parliament’s approval."@lv10
|
| lpv:translated text |
"Κύριε Πρόεδρε, κύριε εκπρόσωπε τoυ Συμβoυλίoυ, κύριε Επίτρoπε, υπεvθυμίσατε πριv από λίγo, με πληρέστατo τρόπo, τη σημασία πoυ έχει αυτή η Συvθήκη για τηv απαγόρευση τωv πυρηvικώv δoκιμώv, η oπoία απoσκoπεί κυρίως στηv εvίσχυση τωv διατάξεωv της Συvθήκης μη διάδoσης τωv πυρηvικώv όπλωv και, παράλληλα, απoσκoπεί στo vα κρατήσει υπό έλεγχo τηv αvάπτυξη τωv πυρηvικώv όπλωv, επoμέvως vα περιoρίσει τη διάδoση τωv όπλωv αυτώv και τωv τεχvoλoγιώv πoυ είvαι απαραίτητες για τηv κατασκευή τoυς.
Η συvθήκη, η oπoία άρχισε vα υπoγράφεται εδώ και τρία χρόvια – όπως υπεvθυμίσατε – υπoγράφτηκε ήδη από τηv πρώτη μέρα από τις πέvτε πυρηvικές δυvάμεις πoυ είvαι μόvιμα μέλη τoυ Συμβoυλίoυ Ασφαλείας τωv Ηvωμέvωv Εθvώv. Ωστόσo, για vα τεθεί σε ισχύ, πρέπει vα επικυρωθεί από σαράvτα τέσσερα κράτη, τα oπoία αvαφέρovται ovoμαστικά και αvάμεσα στα oπoία βρίσκovται oι χώρες κάτoχoι πυρηvικώv όπλωv, oι πυρηvικές δυvάμεις, αλλά και τα λεγόμεvα κράτη κατωφλίoυ, δηλαδή τα κράτη εκείvα πoυ, επειδή κατέχoυv μη στρατιωτικoύς πυρηvικoύς αvτιδραστήρες, θα μπoρoύσαv vα αvαπτύξoυv στρατιωτικές τεχvoλoγίες.
Αυτή η συvθήκη, πoλύ πρόσφατα, στις 13 τoυ περασμέvoυ Οκτωβρίoυ, υπέστη ήττα εvώπιov της αμερικαvικής Γερoυσίας πoυ τηv απέρριψε με ψήφoυς 51 κατά έvαvτι 48 υπέρ και μιας απoχής. Δηλαδή, τo περιθώριo ήταv πoλύ μικρό και επoμέvως θα μπoρoύσε vα απoδειχτεί χρήσιμo – και σίγoυρα θα είvαι χρήσιμo – vα ακoυστεί η φωvή τoυ Κoιvoβoυλίoυ μας μετά από τη φωvή τωv αρχηγώv κυβερvήσεωv oι oπoίoι, στo Τάμπερε, εξέφρασαv τη λύπη τoυς για τη στάση της αμερικαvικής Γερoυσίας, υπoγραμμίζovτας ότι η στάση αυτή απoτελεί, παραθέτω: “έvα ακατάλληλo μήvυμα για όσoυς μπoρεί vα μπoυv στov πειρασμό vα απoκτήσoυv πυρηvικά όπλα”.
Αvάμεσα στα επιχειρήματα πoυ πρoβλήθηκαv στις Ηvωμέvες Πoλιτείες, κάπoιoι υπoστήριξαv ότι δεv ήρθε ακόμα η στιγμή vα εγκαταλείψoυv τις πυρηvικές δoκιμές, όταv η Βόρεια Κoρέα καταβάλλει πρoσπάθειες για vα απoκτήσει τα δικά της όπλα και όταv η Κίvα συvεχίζει vα επεκτείvει τo oπλoστάσιό της. Κάπoιoι άλλoι αμφισβήτησαv τηv εγκυρότητα της εξoμoίωσης και εξέφρασαv τηv εκτίμηση ότι, για vα διασφαλίσoυv μακρoπρόθεσμα τηv αξιoπιστία της πυρηvικής απoτρoπής, δεv πρέπει vα στερήσoυv από τov εαυτό τoυς τη δυvατότητα vα πρoβαίvει σε πυρηvικές δoκιμές. Κάπoιoι άλλoι, τέλoς, αμφισβήτησαv τη δυvατότητα εφαρμoγής της συvθήκης αυτής, για τηv oπoία πρέπει vα αvαγvωρίσoυμε ότι θα είvαι δύσκoλo vα τηv ελέγξoυμε όταv θα έχoυv αvαπτυχθεί oι 381 σταθμoί, για τoυς oπoίoυς μας μίλησε o εκπρόσωπoς τoυ Συμβoυλίoυ. Δεv είvαι βέβαιo εάv, στo άμεσo μέλλov, oι σταθμoί αυτoί θα διαθέτoυv τα απαραίτητα μέσα για vα αvιχvεύoυv πυρηvικές εκρήξεις μικρής ισχύoς σε έvα περιβάλλov τo oπoίo δεv θα επιτρέπει πάvτoτε vα γίvεται διάκριση αvάμεσα σε τέτoιες εκρήξεις και σε σεισμoύς.
Όλα αυτά όμως δεv έχoυv και μεγάλη σημασία μπρoστά στη γεωπoλιτική πρόκληση τηv oπoία πρέπει vα αvτιμετωπίσoυμε και vα ελέγξoυμε, όσo πιo απoτελεσματικά γίvεται, τηv κατασκευή όπλωv μαζικής καταστρoφής. Χαίρoμαι πoλύ πoυ o Επίτρoπoς Patten αvέφερε ότι η απειλή δεv πρoέρχεται μόvov από τoυς πυρηvικoύς εξoπλισμoύς. Επειδή έχω αφιερώσει τη ζωή μoυ στηv υπηρεσία τωv όπλωv, γvωρίζω ότι η δύvαμη αυτή καθαυτή είvαι oυδέτερη και ότι η χρήση της μπoρεί vα είvαι καλή ή κακή. Η εμφάvιση τωv πυρηvικώv όπλωv είχε τoυλάχιστov έvα πλεovέκτημα: έκαvε τoυς πoλιτικoύς ιθύvovτες vα συvειδητoπoιήσoυv τoυς κιvδύvoυς πoυ θα μπoρoύσε vα εvέχει η χρήση τoυς. Η ισoρρoπία τoυ τρόμoυ, κατά τη διάρκεια τωv σαράvτα χρόvωv τoυ ψυχρoύ πoλέμoυ, επέτρεψε πρoφαvώς τηv απoφυγή εvός τρίτoυ παγκoσμίoυ πoλέμoυ. Η στρατηγική της απoτρoπής επoμέvως ίσως vα είχε και κάπoια πλεovεκτήματα.
Αv δεv καταφέρoυμε vα απαγoρεύσoυμε τη διάδoση αυτώv τωv εξoπλισμώv, διατρέχoυμε τov κίvδυvo vα καταλήξoυv σε αvεύθυvα χέρια. Για τov λόγo αυτό, επειδή έχω επίγvωση αυτoύ τoυ κιvδύvoυ, εγκρίvω τηv πρόταση ψηφίσματoς πoυ θα υπoβληθεί αύριo πρoς έγκρισιv στo Σώμα μας."@el8
|
| lpv:translated text |
"Mr President, Mr Sasi, Commissioner, you have just reminded us, in great detail, of the importance of this Treaty Ban, the basic aim of which is to strengthen the measures of the non-proliferation treaty and, in conjunction with this, aims to keep the development of nuclear weapons under control, thereby limiting the proliferation of these weapons and of the technology necessary for developing them.
As you pointed out, the treaty was established three years ago and was signed straight away by the five nuclear powers which are the permanent members of the United Nations Security Council. But, in order for it to come into force, it must be ratified by forty-four specifically designated States amongst which there are the states that actually have nuclear capability, and the nuclear powers, but also those States known as “threshold States”, which are States that, because they have nuclear reactors in the civilian sector, are capable of developing military technology.
On 13 October, this treaty was defeated in the American Senate, which rejected it by 51 votes to 48 and one abstention. This shows that the margin was very narrow and that it may therefore be useful – and it certainly will be useful – for our Parliament to make its voice heard after those of the Heads of government who, in Tampere, lamented the attitude of the American Senate, pointing out that it represented a timely signal to those who might be tempted to equip themselves with nuclear weapons.
Among the arguments put forward in the United States, some people thought that it was not yet time to stop nuclear testing at a time when North Korea is making efforts to develop its own weapons, and as China is continuing to build up its arsenal. Others questioned the validity of simulation and felt that in order to ensure the long-term credibility of nuclear deterrence, they should not prohibit themselves going ahead with testing. Finally, others questioned the application of this treaty which, it must be admitted, will be difficult to control even when the 381 monitoring stations that the Representative of the Council told us about have actually been deployed. There is no guarantee in the short term that they have the necessary means to detect weak nuclear explosions in an environment which does not always make it possible to tell them apart from earthquakes.
All of that is of little consequence, however, in terms of the geopolitical challenge that confront us, consisting of monitoring as efficiently as possible the manufacture of weapons of mass destruction. I am pleased that Commissioner Patten mentioned the fact that the threat does not come from nuclear weapons alone. Having dedicated my life to the use of weapons, I know that force is in itself neutral, and that it is the way it is used that can be good or bad. The advent of nuclear weapons has at least had the merit of forcing political leaders to take stock of the risks that their jobs may entail. It was probably the balance of terror throughout the forty years of the cold war which allowed us to avoid a third world war. The strategy of deterrence may therefore have its merits.
If we do not manage to ban the proliferation of these weapons, we run the risk that they will end up falling into irresponsible hands. This is why, aware of this risk, I am approving the resolution which will be submitted tomorrow for Parliament’s approval."@en3
|
| lpv:translated text |
"(FR) Señor Presidente, señor representante del Consejo, señor Comisario, acaban ustedes de recordar, de forma muy completa, la importancia que reviste este tratado de prohibición, encaminado esencialmente a fortalecer las disposiciones del Tratado de no proliferación y, junto con él, a mantener bajo control el desarrollo de las armas nucleares, a limitar, por tanto, la proliferación de dichas armas y de las tecnologías necesarias para su fabricación.
El Tratado, preparado para su firma hace tres años -como han recordado ustedes-, fue firmado el primer día mismo por las cinco potencias nucleares que son miembros permanentes del Consejo de Seguridad de las Naciones Unidas. Pero, para entrar en vigor, debe ser ratificado por cuarenta y cuatro Estados, designados por su nombre y entre los cuales figuran las potencias nucleares, pero también los llamados Estados de umbral, es decir, los que, por poseer reactores civiles, podrían dominar las tecnologías militares.
Ese tratado acaba de sufrir, el pasado 13 de octubre, una derrota en el Senado americano, que lo rechazó por 51 votos contra 48 y una abstención. Es decir, que el margen fue muy reducido y, por tanto, podría ser útil -y sin lugar a dudas será útil- que nuestro Parlamento haga oír su voz después de la de los Jefes de Gobierno, que, en Tampere, lamentaron la actitud del Senado americano, al subrayar que constituía -cito- "una señal inoportuna para quienes sientan la tentación de dotarse del arma nuclear".
Entre los argumentos aducidos en los Estados Unidos, algunos consideraban que no había llegado el momento de renunciar los ensayos nucleares, cuando resulta que Corea del Norte despliega esfuerzos para dotarse de sus propias armas y China sigue desarrollando su arsenal. Otros pusieron en duda la validez de la simulación y consideraron que, para garantizar a largo plazo la credibilidad de la disuasión nuclear, no había que privarse de realizar pruebas. Por último, otros pusieron en entredicho la aplicación de ese tratado, que será -hay que reconocerlo- difícil de controlar, cuando se hayan desplegado las 381 estaciones de que nos ha hablado el representante del Consejo. No es seguro que, en un plazo inmediato, dispongan de los medios necesarios para detectar explosiones nucleares de poca potencia en unas circunstancias que no siempre permitirán distinguirlas de los temblores de tierra.
Pero todo eso importa poco en relación con el imperativo geopolítico que debemos afrontar y que sigue siendo el de controlar, lo más eficazmente posible, la fabricación de las armas de destrucción en masa. Me complace que el Comisario Patten haya dicho que la amenaza no procede sólo del armamento nuclear. Por haber dedicado mi vida al servicio de las armas, sé que la fuerza en sí es neutra y que lo que puede ser bueno o malo es el uso que de ella se haga. La aparición del arma nuclear tuvo al menos el mérito de hacer tomar conciencia a los dirigentes políticos de los riesgos que podría entrañar su empleo. El equilibrio del terror, durante los cuarenta años de la guerra fría, probablemente haya permitido evitar una tercera guerra mundial. Así, pues, la estrategia de disuasión podía tener sus méritos.
Si no logramos prohibir la diseminación de esos armamentos, corremos el riesgo de caer en manos irresponsables. Por eso, consciente de ese riesgo, apruebo la resolución que se presentará mañana a la aprobación de nuestra Asamblea."@es12
|
| lpv:translated text |
"Herr Präsident, Herr Ratsvertreter, Herr Kommissar, Sie haben soeben nochmals umfassend auf die Bedeutung verwiesen, die diesem Vertrag über das Verbot von Atomversuchen zukommt, der im wesentlichen dazu gedacht ist, die Bestimmungen des Nichtweitergabevertrags zu verstärken und ebenso wie dieser die Entwicklung von Kernwaffen unter Kontrolle zu halten, d.h. die Weitergabe solcher Waffen und der zu ihrer Entwicklung notwendigen Technologien zu begrenzen.
Als der Vertrag vor drei Jahren – wie Sie in Erinnerung gebracht haben – zur Unterzeichnung ausgelegt wurde, ist er am ersten Tag von den fünf Kernwaffen besitzenden Mitgliedern des UN-Sicherheitsrates unterschrieben worden. Doch um in Kraft treten zu können, muß er von 44 namentlich aufgeführten Staaten ratifiziert werden, zu denen die Kernwaffen besitzenden Staaten, die Nuklearmächte, aber auch die sogenannten Schwellenstaaten gehören, d.h. die zivile Reaktoren besitzen und daher auch militärische Technologien beherrschen könnten.
Dieser Vertrag hat am 13. Oktober dieses Jahres einen Rückschlag durch den US-Senat erfahren, der ihn mit 51 Stimmen gegen 48 bei einer Enthaltung ablehnte. Da es sich um eine sehr knappe Mehrheit handelt, könnte – und wird es sicher – sehr nützlich sein, wenn unser Parlament seine Stimme erhebt und damit dem Beispiel der Regierungschefs folgt, die in Tampere die Haltung des US-Senats bedauerten und hervorhoben, „daß damit jenen, die zur Verbreitung von Kernwaffen beitragen könnten, das falsche Signal gegeben wird".
Von den in den USA vorgebrachten Argumenten besagen einige, daß es angesichts der Tatsache, daß Nordkorea versucht, eigene Atomwaffen zu entwickeln, und China sein Atomwaffenarsenal weiterentwickelt, nicht angebracht sei, auf Atomversuche zu verzichten. Anderen Argumenten zufolge müsse die Brauchbarkeit von Simulationen bezweifelt werden und daher dürfe man nicht auf die Möglichkeit von Atomversuchen verzichten, um die Glaubwürdigkeit der nuklearen Abschreckung langfristig aufrechtzuerhalten. Wieder andere Argumente beziehen sich auf die Anwendung des Vertrags, die zugegebenermaßen schwer zu kontrollieren sein wird, wenn die 381 Stationen, von denen der Ratsvertreter gesprochen hat, betriebsbereit sind. Denn es ist nicht sicher, daß sie von Anfang an über die erforderlichen Ausrüstungen verfügen, um Kernexplosionen geringer Stärke unter Bedingungen erfassen zu können, die nicht immer eine klare Unterscheidung von Erdbeben ermöglichen.
Allerdings zählt dies alles wenig gegenüber dem vor uns stehenden geopolitischen Ziel, die Herstellung von Massenvernichtungswaffen weiterhin wirksam zu kontrollieren. Es freut mich, daß Kommissar Patten darauf hingewiesen hat, daß die Gefahr nicht allein von den Atomwaffen ausgeht. Da ich mein Leben dem Waffendienst gewidmet habe, weiß ich, daß Gewalt an sich neutral ist; gut oder schlecht kann nur ihre Anwendung sein. Das Entstehen von Atomwaffen hat immerhin den Vorteil gehabt, daß sich die politischen Verantwortlichen der Risiken bewußt geworden sind, die sich aus ihrer Anwendung ergeben. Das Gleichgewicht des Schreckens hat in den vierzig Jahren des kalten Kriegs sicherlich dazu beigetragen, einen dritten Weltkrieg zu vermeiden. Die Abschreckungsstrategie könnte also durchaus ihre Vorteile haben.
Wenn es uns nicht gelingt, die Weiterverbreitung dieser Waffen zu verbieten, dann laufen wir Gefahr, daß sie irgendwann in unverantwortliche Hände fallen. Angesichts dieser Gefahr werde ich daher der Entschließung zustimmen, die unserem Parlament morgen zur Abstimmung vorgelegt wird."@de7
|
| lpv:translated text |
"Senhor Presidente, Senhor Presidente em exercício do Conselho, Senhor Comissário, os senhores acabam de lembrar, de uma forma cabal, a importância de que se reveste este Tratado de Interdição que visa essencialmente as disposições do Tratado de não Proliferação e, subsequentemente, manter sob controlo o desenvolvimento das armas nucleares e limitar a proliferação destas armas e das tecnologias necessárias ao seu aperfeiçoamento.
Com assinaturas em aberto, há três anos, - os senhores lembraram-no -, este tratado foi desde o primeiro dia assinado por cinco membros permanentes do Conselho de Segurança das Nações Unidas, que são igualmente potências nucleares. Mas para entrar em vigor, tem de ser ratificado por quarenta e quatro Estados, nominalmente designados e entre os quais se encontram os detentores, as potências nucleares, mas também os Estados chamados “limiar”, isto é, aqueles que, porque possuem reactores civis, poderão dominar as tecnologias militares.
Este tratado acaba de sofrer uma derrota, a 13 de Outubro último, perante o Senado Americano que o rejeitou com 51 votos contra 48 e uma abstenção. Significa que a margem foi muita curta e que poderia portanto ser útil - e será seguramente - que o nosso Parlamento se manifeste depois de ouvidos os Chefes de Estado ou de Governo, que em Tampere lamentaram a atitude do Senado Americano, salientando que constituía, cito: " um sinal inoportuno para aqueles que se sintam tentados a dotar-se de armamento nuclear".
Entre os argumentos apresentados nos Estados Unidos, alguns defendiam que não tinha chegado o momento de renunciar aos ensaios nucleares, uma vez que a Coreia do Norte despende esforços para se dotar das suas próprias armas e que a China continua a desenvolver o seu arsenal. Outros puseram em dúvida a validade da simulação, e observaram que para assegurar a longo prazo a credibilidade da dissuasão nuclear, não era necessário interditar a execução de ensaios. Outros, por fim, puseram em causa a aplicação deste tratado, pelo que é preciso reconhecer que será difícil proceder a um controlo, quando as 381 estações referidas pelo senhor Presidente em exercício do Conselho, estiverem operacionais. Não é certo que, de imediato, estas disponham de meios necessários para detectar as explosões nucleares de fraca potência, num contexto que não permitirá ainda distingui-las dos tremores de terra.
Mas tudo isso pouco importa aos olhos do jogo geopolítico a que temos de fazer face e que continua a controlar, de forma bastante eficaz, o fabrico de armas de destruição maciça. Aprazme que o senhor Comissário Patten tenha referido que a ameaça não vem apenas do armamento nuclear. Por ter consagrado a minha vida ao serviço das armas, sei que a força em si é neutra e que é a utilização que define a sua qualidade de boa ou má. O aparecimento da arma nuclear teve ao menos o mérito de fazer com que os responsáveis políticos tomassem consciência dos riscos que implicariam o seu uso. O equilíbrio do terror, ao longo dos quarenta anos da guerra fria, provavelmente permitiu evitar uma terceira guerra mundial. A estratégia de dissuasão pode, por conseguinte, ter tido os seus méritos.
Se não chegarmos a proibir a disseminação destes armamentos, corremos o risco de acabarem por cair em mãos irresponsáveis. Por isso, consciente deste risco, aprovo a resolução que amanhã será posta à votação desta assembleia."@pt11
|
| lpv:unclassifiedMetadata | |
| lpv:translated text |
"Signor Presidente, signor rappresentante del Consiglio, signor Commissario, avete appena ricordato, in maniera molto esauriente, l’importanza rivestita dal Trattato sul divieto dei
nucleari, volto essenzialmente a rafforzare le disposizioni del Trattato di non proliferazione e, in tal modo, a tenere sotto controllo lo sviluppo delle armi nucleari, a limitare quindi la loro proliferazione e quella delle tecnologie necessarie a metterle a punto.
Proposto per la ratifica tre anni fa, come avete ricordato, il Trattato è stato firmato fin dal primo momento dalle cinque potenze nucleari membri permanenti del Consiglio di sicurezza delle Nazioni Unite. Per entrare in vigore, tuttavia, deve essere ratificato da quarantaquattro paesi specificamente designati, che comprendono i detentori di tali armi, le potenze nucleari, ma anche i cosiddetti paesi di soglia, ossia quelli che potrebbero impiegare le tecnologie militari in quanto dispongono di reattori nucleari per usi civili.
Il 13 ottobre scorso il Trattato ha subito una sconfitta dinanzi al Senato americano che lo ha respinto con 51 voti contrari e un’astensione contro 48 voti favorevoli. Ciò significa che il margine è stato molto stretto e che potrebbe quindi essere utile – e che sarà sicuramente utile – che il Parlamento faccia sentire la propria voce dopo quella dei Capi di governo che, a Tampere, hanno deplorato l’atteggiamento del Senato americano, sottolineando che costituiva, cito testualmente: "un segnale inopportuno per coloro che sarebbero tentati di dotarsi di armi nucleari".
Fra i vari argomenti avanzati negli Stati Uniti, alcuni hanno ritenuto che non era forse giunto il momento di rinunciare ai
nucleari nel momento in cui la Corea del nord sta facendo di tutto per dotarsi di proprie armi e la Cina continua a sviluppare il suo arsenale. Altri hanno messo in dubbio la validità della simulazione e ritenuto che, per garantire nel lungo termine la credibilità della dissuasione nucleare, non si doveva vietare il ricorso alla sperimentazione. Altri, infine, hanno messo in discussione l’applicazione del Trattato, di cui si deve riconoscere che sarà difficile da controllare una volta che saranno state dislocate le 381 stazioni di cui ci ha parlato il rappresentante del Consiglio. Non è certo che nell’immediato esse dispongano dei mezzi necessari per rilevare esplosioni nucleari di debole potenza in un ambiente che non sempre consentirà di distinguerle dai terremoti.
Tutto ciò ha poca importanza in confronto al problema geopolitico che dobbiamo affrontare e che riguarda il controllo più efficace possibile della fabbricazione delle armi di distruzione di massa. Sono lieto che il Commissario Patten abbia affermato che la minaccia non proviene solo dagli armamenti nucleari. Avendo dedicato la mia vita al servizio delle armi, so che la forza è di per sé neutra e che è l’uso che se ne fa che può essere buono o cattivo. La comparsa delle armi nucleari ha avuto perlomeno il merito di far prendere coscienza ai responsabili politici dei rischi che il suo uso potrebbe far correre. L’equilibrio del terrore, nel corso dei quarant’anni della guerra fredda, ha forse consentito di evitare una terza guerra mondiale. La strategia della dissuasione poteva quindi avere i suoi meriti.
Se non riusciremo ad impedire la proliferazione di queste armi, corriamo il rischio che finiscano col cadere in mani irresponsabili. Per questo motivo, consapevole di tale rischio, approvo la risoluzione che domani sarà sottoposta all’approvazione dell’Assemblea."@it9
|
| lpv:unclassifiedMetadata | |
| lpv:spoken text |
"Monsieur le Président, Monsieur le représentant du Conseil, Monsieur le Commissaire, vous venez de rappeler, d’une façon très complète, l’importance que revêt ce traité d’interdiction, qui vise essentiellement à renforcer les dispositions du traité de non-prolifération et, avec lui, vise à maintenir sous contrôle le développement des armes nucléaires, à limiter donc la prolifération de ces armes et des technologies nécessaires à leur mise au point.
Ouvert à la signature il y a trois ans - vous l’avez rappelé - le traité fut signé dès le premier jour par les cinq puissances nucléaires membres permanents du Conseil de sécurité des Nations unies. Mais pour entrer en vigueur, il doit être ratifié par quarante-quatre États, nommément désignés et parmi lesquels se trouvent les détenteurs, les puissances nucléaires, mais aussi les États dits États du seuil, c’est-à-dire ceux qui, parce qu’ils possèdent des réacteurs civils, pourraient maîtriser les technologies militaires.
Ce traité vient de subir, le 13 octobre dernier, une défaite devant le Sénat américain qui l’a rejeté par 51 voix contre 48 et une abstention. C’est dire que la marge y a été très étroite et qu’il pourrait donc être utile - et qu’il sera sûrement utile - que notre Parlement fasse entendre sa voix après celle des chefs de gouvernement qui, à Tampere, ont regretté l’attitude du Sénat américain, soulignant qu’elle constituait, je cite : "un signal inopportun pour ceux qui seraient tentés de se doter de l’arme nucléaire".
Parmi les arguments avancés aux États-Unis, certains ont estimé que le moment n’était pas venu de renoncer aux essais nucléaires, alors que la Corée du Nord déploie des efforts pour se doter de ses propres armes et que la Chine continue à développer son arsenal. D’autres, ont mis en doute la validité de la simulation et estimé que, pour assurer sur le long terme la crédibilité de la dissuasion nucléaire, il ne fallait pas s’interdire de procéder à des essais. D’autres, enfin, ont mis en cause l’application de ce traité, dont il faut reconnaître qu’il sera difficile à contrôler lorsque les 381 stations dont nous a parlé le représentant du Conseil auront été déployées. Il n’est pas sûr que, dans l’immédiat, elles disposent des moyens nécessaires pour détecter des explosions nucléaires de faible puissance dans un environnement qui ne permettra pas toujours de les distinguer des tremblements de terre.
Mais tout cela importe peu au regard de l’enjeu géopolitique auquel nous devons faire face et qui reste de contrôler, le plus efficacement possible, la fabrication des armes de destruction massive. Je suis heureux que le commissaire Patten ait mentionné que la menace ne vient pas seulement de l’armement nucléaire. Pour avoir consacré ma vie au service des armes, je sais que la force en soi est neutre et que c’est l’usage qu’on en fait qui peut être bon au mauvais. L’apparition de l’arme nucléaire a eu au moins le mérite de faire prendre conscience aux responsables politiques des risques que pourrait faire courir son emploi. L’équilibre de la terreur, au cours des quarante années de la guerre froide a probablement permis d’éviter une troisième guerre mondiale. La stratégie de dissuasion pouvait donc avoir ses mérites.
Si nous ne parvenons pas à interdire la dissémination de ces armements, nous courons le risque qu’ils finissent pas tomber dans des mains irresponsables. C’est pourquoi, conscient de ce risque, j’approuve la résolution qui sera soumise demain à l’approbation de notre Assemblée."@fr6
|
| lpv:unclassifiedMetadata | |
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.19991027.6.3-173"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker |
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples