Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/1999-10-27-Speech-3-116"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.19991027.3.3-116"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
".
J'ai voté contre la résolution du Parlement européen relative au rapport annuel 1998 de la Banque Centrale Européenne (BCE), car elle approuve ce rapport, qui lui-même se situe dans la perspective du passage à un système monétaire européen complètement unifié. Or, je pense, comme les économistes réunis dans l'Association pour l'indépendance monétaire de la France, que cet objectif n'est pas souhaitable et qu'il faudra, au 1er janvier 2002, conserver en parallèle, d'une part les monnaies nationales, d'autre part l'euro jouant le rôle de monnaie commune.
Par ailleurs, la résolution du Parlement européen traite abondamment de mesures techniques visant à améliorer la transparence de la BCE. C'est un objectif apparemment louable, mais impossible à atteindre. Le Parlement européen vient d'ailleurs de le prouver lui-même en se plongeant dans un imbroglio dont il n'a pas réussi à sortir. Le texte initial de la résolution demandait en effet que le sens des votes des différents membres du Conseil des gouverneurs soit rendu public après chaque décision monétaire. M. Duisenberg, président de la BCE, a fait valoir qu'il n'était pas d'accord avec cette idée, pour toutes sortes de raisons, toutes plus mauvaises les unes que les autres. Notamment, il a déclaré que la publicité des votes encouragerait les pressions sur les membres du Conseil. Le professeur Buiter, membre du comité politique monétaire de la banque d'Angleterre, a justement répondu que si les votes restent secrets, ces pressions s'exerceront secrètement, et ce sera encore pire.
La commission économique et monétaire du Parlement européen a finalement retiré la partie correspondante du projet de résolution pour ne pas avoir d'ennuis avec M. Duisenberg, et le Parlement européen vient de donner son aval à cette démission.
L'affaire est plus grave qu'il n'y paraît. En premier lieu, elle montre la timidité, voire la complaisance, du contrôle du Parlement européen. En second lieu, il faut rappeler que la publicité des votes est admise dans toutes les grandes banques centrales du monde, en particulier aux États-Unis et au Japon. Pourquoi la Banque Centrale Européenne ferait-elle exception ? Pourquoi devrait-elle jouer un jeu plus opaque ? La réponse est simple : les banques centrales que je viens de citer travaillent chacune dans le cadre d'une nation unique, alors que la Banque Centrale Européenne travaille avec plusieurs nations et plusieurs peuples. En raison de cette différence de situation, elle craint beaucoup plus que les autres l'exploitation de ses conflits internes par tel ou tel des pays membres. Et pour parer à ce danger, elle est obligée d'être deux fois moins transparente. Ainsi, tout se tient : la Banque Centrale Européenne, parce qu'elle a compétence sur une zone trop hétérogène, doit prendre des distances encore plus grandes avec la réalité sociale. En agissant ainsi, elle peut calmer le jeu dans l'immédiat sur tel ou tel vote, mais elle se condamne à terme en se coupant des peuples.
On comprendra dans ces conditions que je ne puisse approuver ni la résolution du Parlement européen, ni le rapport annuel de la BCE pour 1998 ."@fr6
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Jeg har stemt imod Europa-Parlamentets beslutning om Den Europæiske Centralbanks (ECB) årsberetning for 1998, fordi beslutningen godkender årsberetningen, der indgår i processen for overgangen til et monetært system i EU, der er totalt forenet. Men jeg tænker som de økonomer, der er samlet i sammenslutningen for Frankrigs monetære uafhængighed, at dette mål ikke er ønskeligt, og at det er nødvendigt fra og med den 1. januar 2002 parallelt at bevare på den ene side de nationale valutaer og på den anden side euroen som den fælles valuta.
I øvrigt behandler Europa-Parlamentets beslutning meget grundigt de tekniske aspekter, der har til hensigt at forbedre gennemsigtigheden i ECB. Dette mål forekommer prisværdigt, men det er umuligt at opnå. Europa-Parlamentet har i øvrigt netop bevist dette ved at rode sig ind i forviklinger, som det ikke har formået at komme ud af igen. Den oprindelige tekst til beslutningen krævede reelt, at stemmeafgivningen fra de forskellige medlemmer af Styrelsesrådet blev offentliggjort efter hver enkelt monetær beslutning. ECB's formand, hr. Duisenberg, fremhævede, at han ikke var enig i denne idé af mange forskellige årsager, den ene dårligere end den anden. Især fremførte han, at offentliggørelsen af stemmeafgivningen ville øge presset på Styrelsesrådets medlemmer. Medlem af Bank of England's politisk-monetære udvalg, professor Buiter, har netop svaret, at hvis stemmeafgivningen forbliver hemmelig, vil dette pres også blive forøget i det skjulte, og det vil blot gøre det endnu værre.
Til sidst trak Europa-Parlamentets Udvalg om Økonomi og Valutaspørgsmål endelig den omtalte del af beslutningsforslaget tilbage for ikke at irritere hr. Duisenberg, og Europa-Parlamentet har netop givet sin tilslutning til denne udeladelse.
Sagen er alvorligere, end den umiddelbart forekommer. For det første viser den frygtsomheden eller snarere eftergivenheden i Europa-Parlamentets kontrol. For det andet skal jeg minde om, at offentliggørelse af stemmeafgivninger er tilladt i alle verdens store centralbanker, især i USA og Japan. Hvorfor gør Den Europæiske Centralbank denne undtagelse? Hvorfor skal den agere lidt mere i det skjulte? Svaret er enkelt. De centralbanker, jeg lige har nævnt, arbejder alle inden for en enkelt nation, mens Den Europæiske Centralbank arbejder med adskillige nationer og adskillige befolkninger. På grund af denne anderledes situation frygter ECB i langt højere grad end de andre, at interne konflikter udnyttes af den ene eller den anden medlemsstat. For at afværge denne fare er den tvunget til kun at være halvt så gennemsigtig. På den måde fastholdes situationen. Den Europæiske Centralbank må, fordi den har kompetence inden for et alt for usammensat område, tage endnu større afstand fra den sociale virkelighed. Ved at handle således kan den afdæmpe spillet nu og her på den ene eller den anden stemmeafgivning, men den spærrer vejen for sig selv på længere sigt, idet den afskærer sig fra befolkningerne.
Man vil kunne forstå, at jeg på disse vilkår ikke kan godkende hverken Europa-Parlamentets beslutning eller ECB's årsberetning for 1998."@da1
"Ich habe gegen die Entschließung des Europäischen Parlaments zum Jahresbericht 1998 der Europäischen Zentralbank (EZB) gestimmt, denn diese Entschließung billigt den Bericht, der seinerseits mit Blick auf den Übergang zu einem vollständig vereinheitlichten europäischen Währungssystem verfaßt wurde. Ich bin jedoch, wie die Volkswirte der „Vereinigung für die währungspolitische Unabhängigkeit Frankreichs“, der Ansicht, daß dieses Ziel nicht erstrebenswert ist und daß ab dem 1. Januar 2002 neben dem Euro als gemeinsamer Währung die nationalen Währungen beibehalten werden müssen.
Im übrigen befaßt sich die Entschließung des Parlaments ausführlich mit den technischen Maßnahmen zur Verbesserung der Transparenz der EZB. Dies ist natürlich ein lobenswertes Ziel, das aber unmöglich zu erreichen ist. Das Europäische Parlament hat dies übrigens soeben selbst bewiesen, indem es in einen Schlamassel geriet, aus dem es nicht mehr herausfand. Im ursprünglichen Text der Entschließung war ja gefordert worden, das Abstimmungsverhalten der einzelnen Mitglieder des EZB-Rates bei Beschlüssen über geldpolitische Maßnahmen zu veröffentlichen. EZB-Präsident Duisenberg hat vorgebracht, er sei mit dieser Idee nicht einverstanden, und zwar aus allen möglichen Gründen, von denen einer fadenscheiniger ist als der andere. Er hat insbesondere erklärt, die Veröffentlichung des Abstimmungsverhaltens führe zu einem verstärkten Druck auf die Mitglieder des EZB-Rates. Professor Buiter, Mitglied des währungspolitischen Ausschusses der Bank von England, hat ganz zu Recht erwidert, daß wenn die Abstimmungen geheim blieben, dieser Druck ebenfalls im geheimen ausgeübt würde, was noch viel schlimmer ist.
Der Ausschuß für Wirtschaft und Währung des Europäischen Parlaments hat letztlich den entsprechenden Teil des Entschließungsentwurfs zurückgezogen, um sich keinen Ärger mit Herrn Duisenberg einzuhandeln, und das Europäische Parlament hat diesem Rückzieher soeben auch noch zugestimmt.
Die Angelegenheit ist schwerwiegender, als man meint. Erstens zeigt sie die Zaghaftigkeit oder gar die Nachsichtigkeit der Kontrolle des Europäischen Parlaments. Zweitens ist darauf zu verweisen, daß die Veröffentlichung der Abstimmungsergebnisse in allen großen Zentralbanken der Welt üblich ist, insbesondere in den Vereinigten Staaten und in Japan. Warum sollte also die Europäische Zentralbank in diesem Fall eine Ausnahme machen? Warum sollte sie ein undurchsichtigeres Spiel spielen? Die Antwort ist einfach: Die soeben erwähnten Zentralbanken arbeiten alle im Rahmen einer einzigen Nation, während die Europäische Zentralbank mit mehreren Nationen und mehreren Völkern arbeitet. Aufgrund dieser unterschiedlichen Situation fürchtet sie viel mehr als die anderen die Ausnutzung ihrer internen Konflikte durch diesen oder jenen Mitgliedstaat. Und um dieser Gefahr aus dem Weg zu gehen, ist sie gezwungen, nur halb so transparent zu sein. So betrachtet hat alles seinen Sinn, denn da die Europäische Zentralbank für ein allzu heterogenes Gebiet zuständig ist, muß sie eine noch größere Distanz zur sozialen Wirklichkeit halten. Auf diese Weise kann sie zwar kurzfristig bei dieser oder jener Abstimmung die Wogen glätten, aber letztlich schadet sie sich selbst, indem sie die Verbindung zu den Bürgern verliert.
Unter diesen Umständen ist verständlich, daß ich weder die Entschließung des Europäischen Parlament, noch den Jahresbericht der EZB für 1998 billigen kann."@de7
"Καταψήφισα το ψήφισμα του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου σχετικά με την ετήσια έκθεση του 1998 της Ευρωπαϊκής Κεντρικής Τράπεζας (ΕΚΤ), γιατί εγκρίνει αυτήν την έκθεση, η οποία εντάσσεται στην προοπτική της μετάβασης σε ένα τελείως ενοποιημένο ευρωπαϊκό νομισματικό σύστημα. Νομίζω όμως, όπως και οι οικονομολόγοι που συνεδρίασαν στην Ένωση για τη Νομισματική Ανεξαρτησία της Γαλλίας, ότι αυτός ο στόχος δεν είναι επιθυμητός και ότι θα πρέπει, την 1η Ιανουαρίου 2002, να διατηρήσουμε παράλληλα, αφενός τα εθνικά νομίσματα, αφετέρου το ευρώ που διαδραματίζει το ρόλο του ενιαίου νομίσματος.
Επιπλέον, το ψήφισμα του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου αναφέρεται διεξοδικά σε τεχνικά μέτρα που στοχεύουν στη βελτίωση της διαφάνειας της ΕΚΤ. Είναι προφανώς ένας αξιέπαινος στόχος, δεν είναι όμως δυνατόν να επιτευχθεί. Το ίδιο το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο μόλις μάλιστα το απέδειξε, παρασυρόμενο σε μία υπόθεση από την οποία δεν κατάφερε να απεμπλακεί. Το αρχικό κείμενο του ψηφίσματος ζητούσε πράγματι να δημοσιοποιούνται οι ψήφοι των διαφόρων μελών του Διοικητικού Συμβουλίου, μετά από τη λήψη οποιασδήποτε νομισματικής απόφασης. Ο κ. Duisenberg, Πρόεδρος της ΕΚΤ, υπογράμμισε ότι δεν ήταν σύμφωνος με αυτήν την ιδέα, για διάφορους λόγους, ο ένας πιο αβάσιμος από τον άλλον. Κυρίως, δήλωσε ότι η δημοσιοποίηση των ψήφων θα ενθάρρυνε τις πιέσεις στα μέλη του Συμβουλίου. Ο καθηγητής Buiter, μέλος της νομισματικής πολιτικής επιτροπής της Τράπεζας της Αγγλίας, απάντησε σωστά ότι αν οι ψήφοι παραμένουν κρυφοί, οι πιέσεις αυτές θα ασκούνται κρυφά και θα είναι ακόμη χειρότερο.
Η Επιτροπή Οικονομικής και Νομισματικής Πολιτικής του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου απέσυρε τελικά το αντίστοιχο μέρος του σχεδίου ψηφίσματος για να μην έχει προβλήματα με τον κ. Duisenberg και το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο μόλις έδωσε την έγκρισή του σε αυτήν την παραίτηση.
Η υπόθεση είναι πιο σοβαρή από ό,τι φαίνεται. Καταρχήν, δείχνει την ατολμία, και μάλιστα την επιείκεια, του ελέγχου του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου. Κατά δεύτερον, πρέπει να υπενθυμίσουμε ότι η δημοσιοποίηση των ψήφων είναι αποδεκτή σε όλες τις μεγάλες κεντρικές τράπεζες του κόσμου, ιδιαίτερα στις Ηνωμένες Πολιτείες και στην Ιαπωνία. Γιατί η Ευρωπαϊκή Κεντρική Τράπεζα να αποτελεί εξαίρεση; Γιατί θα έπρεπε να παίζει ένα πιο σκοτεινό παιχνίδι; Η απάντηση είναι απλή: οι κεντρικές τράπεζες που ανέφερα εργάζονται όλες στα πλαίσια ενός ενωμένου έθνους, ενώ η Ευρωπαϊκή Κεντρική Τράπεζα εργάζεται με πολλά έθνη και πολλούς λαούς. Λόγω αυτής της διαφορετικής κατάστασης, φοβάται πολύ περισσότερο από τις άλλες την εκμετάλλευση των εσωτερικών διενέξεών της από το τάδε ή δείνα κράτος μέλος. Και για να αποκρούσει αυτόν τον κίνδυνο, είναι υποχρεωμένη να είναι δύο φορές λιγότερο διαφανής. Έτσι, είναι όλα λογικά: η Ευρωπαϊκή Κεντρική Τράπεζα, επειδή έχει αρμοδιότητες σε μία πολύ ετερογενή ζώνη, πρέπει να κρατήσει ακόμη μεγαλύτερες αποστάσεις από την κοινωνική πραγματικότητα. Ενεργώντας κατ’ αυτόν τον τρόπο, μπορεί να ηρεμήσει το παιχνίδι άμεσα για την τάδε ή δείνα ψήφο, καταδικάζεται όμως μακροπρόθεσμα κόβοντας κάθε δεσμό με τους λαούς.
Καταλαβαίνει κανείς, υπό αυτές τις συνθήκες, γιατί δεν μπορώ να εγκρίνω ούτε το ψήφισμα του Ευρωπαϊκού Κοινοβουλίου, ούτε την ετήσια έκθεση της ΕΚΤ για το 1998."@el8
"I voted against the European Parliament resolution on the 1998 annual report of the European Central Bank (ECB), since it approves this report, which itself is aligned with the prospect of transition to a completely unified European monetary system. Indeed, like the economists of the Association for the Monetary Independence of France (
), I think that this is not a desirable objective, and that on 1 January 2002 it will be necessary to retain national currencies alongside the euro which will serve as a common currency.
Moreover, the European Parliament resolution discusses at length the technical measures to improve the transparency of the ECB. This is an apparently laudable objective, but one that is impossible to achieve. The European Parliament has indeed just proved this by getting into an imbroglio which it has not been able to get out of. Actually, the initial text of the resolution required that the way that the various members of the Governing Council had voted should be made public following each decision on monetary policy. Mr Duisenberg, the president of the ECB, asserted that he did not agree with this idea, for all sorts of reasons, each one worse than the last. In particular, he stated that making voting public would be an incentive to exert undue pressure on the members of the Governing Council. Professor Buiter, a member of the Bank of England’s monetary policy committee, rightly replied that if the votes were to remain secret then this pressure would be applied in secret, and that would be even worse.
The European Parliament Committee on Economic and Monetary Affairs eventually withdrew the relevant section of the draft resolution so as not to get into trouble with Mr Duisenberg, and the European Parliament has just backed up this withdrawal.
The matter is more serious than it first appears. In the first place, it demonstrates the timidity, nay subservience, of the European Parliament in its supervisory capacity. In the second place, it must be recalled that open voting is accepted in all great central banks throughout the world, particularly in the United States and Japan. Why should the European Central Bank be the exception to the rule? Why should it play the card of less transparency? The answer is simple. The central banks which I have just mentioned all work within a single nation, while the European Central Bank works with several different nations and several different peoples. By virtue of these differing circumstances, it is far more afraid than the other banks that particular Member States may exploit its internal conflicts. And to stave off this danger, it is forced to be that much less transparent. So, it’s all connected. Because it has jurisdiction over an area that is too diverse, the European Central Bank must distance itself even further from social reality. In so doing, in the short term it may calm things down on this or that vote, but in the long term it is ultimately condemning itself by cutting itself off from the peoples of Europe.
Understandably, in these conditions, I cannot give my approval to either the European Parliament resolution or the annual report of the ECB for 1998."@en3
". - (FR) He votado contra la resolución del Parlamento Europeo relativa al informe anual 1998 del Banco Central Europeo (BCE), pues aprueba dicho informe, que, a su vez, se sitúa en la perspectiva del paso a un sistema monetario europeo completamente unificado. Ahora bien, igual que los economistas agrupados en la Asociación por la Independencia Monetaria de Francia, considero que ese objetivo no es deseable y que el 1º de enero de 2002 habrá que conservar paralelamente, por una parte, las monedas nacionales y, por otra, el euro, que desempeñará el papel de moneda común.
Por otra parte, la resolución del Parlamento Europeo trata por extenso de medidas técnicas encaminadas a mejorar la transparencia del BCE. Se trata de un objetivo aparentemente encomiable, pero imposible de alcanzar. Por lo demás, el propio Parlamento Europeo acaba de demostrarlo al sumirse en un embrollo del que no ha logrado salir. En efecto, el texto inicial de la resolución pedía que se hiciera público el sentido de los votos de los diferentes miembros del Consejo de Gobernadores después de que se adoptara cualquier decisión monetaria. El Sr. Duisenberg, Presidente del BCE, ha sostenido que no estaba de acuerdo con esa idea, por toda clase de razones, a cuál peor todas ellas. En particular, ha declarado que la publicidad de las votaciones fomentaría las presiones sobre los miembros del Consejo. El profesor Buiter, miembro del comité político monetario del Banco de Inglaterra, ha respondido con razón que, si las votaciones son secretas, se ejercerán las presiones en secreto y será aún peor.
Finalmente, la Comisión de Asuntos Económicos y Monetarios del Parlamento Europeo ha retirado la parte correspondiente del proyecto de resolución para no tener problemas con el Sr. Duisenberg y el Parlamento Europeo acaba de respaldar esa dejación.
El asunto es más grave de lo que parece. En primer lugar, muestra la timidez, por no decir la complacencia, del control del Parlamento Europeo. En segundo lugar, conviene recordar que la publicidad de las votaciones está admitida en todos los grandes bancos centrales del mundo, en particular en los Estados Unidos y en el Japón. ¿Por qué habría de ser una excepción el Banco Central Europeo? ¿Por qué habría de desempeñar un papel más opaco? La respuesta es sencilla: los bancos centrales que acabo de citar trabajan, todos ellos, en el marco de una nación única, mientras que el Banco Central Europeo trabaja con varias naciones y varios pueblos. En vista de esa diferencia de situación, teme mucho más que los otros la explotación de sus conflictos internos por tal o cual de los países miembros y, para remediar ese peligro, se ve obligado a ser dos veces menos transparente. Así, todo cuadra: el Banco Central Europeo, por tener competencia sobre una zona demasiado heterogénea, debe guardar distancias aún mayores respecto de la realidad social. Al actuar así, puede calmar el juego en un espacio de tiempo inmediato sobre tal o cual votación, pero se condena a largo plazo a alejarse de los pueblos.
Como se comprenderá, en esas condiciones no puedo aprobar ni la resolución del Parlamento Europeo ni el informe anual del BCE para 1998."@es12
"Äänestin Euroopan keskuspankin (EKP) vuosista 1998 koskevaa Euroopan parlamentin päätöslauselmaa vastaan, koska siinä hyväksytään tämä s, joka liittyy näkemykseen siitä, että olemme siirtymässä täysin yhtenäiseen eurooppalaiseen rahajärjestelmään. Minä olen kuitenkin Ranskan rahapoliittista itsenäisyyttä ajavaan järjestöön (Association pour l'indépendance monétaire de la France) kuuluvien taloustieteilijöiden tavoin sitä mieltä, että tämä tavoite ei ole toivottava ja että 1. tammikuuta 2002 on säilytettävä rinnakkain toisaalta kansalliset valuutat ja toisaalta euro, jota käytetään yhtenäisvaluuttana.
Euroopan parlamentin päätöslauselmassa käsitellään myös laajasti teknisiä toimenpiteitä EKP:n avoimuuden parantamiseksi. Tämä on selvästi kunnioitettava tavoite, mutta se on mahdoton saavuttaa. Euroopan parlamentti osoitti sen muuten itsekin sotkeutumalla verkkoon, josta se ei ole päässyt irti. Alkuperäisessä päätöslauselmatekstissä edellytettiin nimittäin, että EKP:n neuvoston jäsenten äänet julkistettaisiin aina rahapoliittisia toimia koskevien päätösten jälkeen. EKP:n puheenjohtaja Duisenberg on korostanut, että hän ei kannata tätä ajatusta erinäisistä syistä, jotka ovat toinen toistaan huonompia. Hän on esimerkiksi sanonut, että äänten julkistaminen lisäisi neuvoston jäseniin kohdistuvaa painostusta. Englannin pankin rahapoliittisen komitean jäsen professori Buiter on vastannut tähän aivan oikein, että jos äänestykset jäävät salaisiksi, painostusta harjoitetaan salaisesti, ja se on vielä pahempi asia.
Euroopan parlamentin talous- ja raha-asioiden valiokunta poisti lopulta kyseisen kohdan päätöslauselmaesityksestä, jotta siitä ei aiheutuisi ikävyyksiä Duisenbergin kanssa, ja Euroopan parlamentti on juuri antanut tukensa tälle poistolle.
Asia on vakavampi kuin miltä se näyttää. Se osoittaa ensinnäkin, miten varovaista ja jopa kosiskelevaa on Euroopan parlamentin valvonta. Toiseksi on muistettava, että äänestysten julkisuus on hyväksytty maailman kaikissa keskuspankeissa, erityisesti Yhdysvalloissa ja Japanissa. Miksi Euroopan keskuspankin pitäisi olla poikkeus? Miksi sen pitäisi toimia salaisemmin? Vastaus on yksinkertainen: mainitsemani keskuspankit toimivat kummatkin yhdessä ainoassa valtiossa, kun sen sijaan Euroopan keskuspankki on yhteydessä useampiin valtioihin ja kansoihin. Erilaisen asemansa takia se pelkää muita paljon enemmän, että jokin jäsenvaltio käyttää hyväkseen sen sisäisiä ristiriitoja. Ja jotta se välttäisi tämän vaaran, sen on oltava vielä vähemmässä määrin avoin. Kaikki on siis johdonmukaista: Euroopan keskuspankin on otettava vielä enemmän etäisyyttä yhteiskunnan todellisuuteen, koska sen toimivalta-alue on liian ristiriitainen. Kun se toimii tällä tavalla, se voi rauhoittaa tilanteen välittömästi jonkin äänestyksen yhteydessä, mutta ajan mittaan se vahingoittaa itseään katkaistuaan yhteytensä kansoihin.
Näin ollen on ymmärrettävää, etten voi hyväksyä Euroopan parlamentin päätöslauselmaa enkä EKP:n vuosista 1998."@fi5
"Ho votato contro la risoluzione del Parlamento europeo relativa alla relazione annuale per il 1998 della Banca centrale europea (BCE), in quanto approva tale relazione, che si pone nell’ottica del passaggio ad un sistema monetario europeo totalmente unificato. Orbene io, come gli economisti che fanno parte dell’Associazione per l’indipendenza monetaria della Francia, penso che questo obiettivo non sia auspicabile e che il 1o gennaio 2002 sia necessario mantenere parallelamente, da un lato, le monete nazionali e, dall’altro, l’euro con il ruolo di moneta comune.
La risoluzione del Parlamento, inoltre, si sofferma ampiamente su misure tecniche volte a migliorare la trasparenza della BCE. Si tratta di un obiettivo apparentemente lodevole, ma impossibile da realizzare. Lo stesso Parlamento europeo lo ha recentemente dimostrato andandosi a cacciare in un pasticcio dal quale non è riuscito ad uscire. Il testo iniziale della risoluzione chiedeva infatti che venisse reso pubblico l’orientamento dei voti espressi dai vari membri del Consiglio direttivo dopo ogni decisione in materia monetaria. Duisenberg, presidente della BCE, ha dichiarato di non essere d’accordo su questa proposta, per tutta una serie di ragioni, una peggiore dell’altra. In particolare, egli ha sostenuto che la pubblicità dei voti incoraggerebbe le pressioni sui membri del Consiglio. Il professor Buiter, membro del comitato politico monetario della Banca d’Inghilterra, ha giustamente risposto che se i voti rimarranno segreti, le pressioni verranno esercitate in segreto, il che sarà ancora peggio.
Da ultimo la commissione per i problemi economici e monetari del Parlamento europeo ha ritirato la parte corrispondente del progetto di risoluzione per non avere seccature con Duisenberg ed il Parlamento europeo ha poc’anzi dato il proprio avallo a quest’abdicazione.
Questo fatto è più grave di quanto non sembri. In primo luogo, dimostra la debolezza, se non addirittura la compiacenza con cui il Parlamento europeo esercita il suo potere di controllo. In secondo luogo, si deve ricordare che la pubblicità dei voti è ammessa in tutte le grandi banche centrali del mondo, in particolare negli Stati Uniti e in Giappone. Perché la Banca centrale europea dovrebbe fare eccezione? Perché dovrebbe operare in condizioni di minore trasparenza? La risposta è semplice: ognuna delle banche centrali che ho appena citato opera nel quadro di una nazione unica, mentre la Banca centrale europea lavora con numerose nazioni e diversi popoli. A causa di tale differenza di situazione, essa teme molto più delle altre lo sfruttamento dei suoi conflitti interni da parte di questo o quello Stato membro. Per evitare questo rischio, è costretta ad essere due volte meno trasparente. Con questo pretesto si giustifica tutto: la Banca centrale europea, per il fatto di avere competenza su una zona troppo eterogenea, deve prendere le distanze in modo radicale dalla realtà sociale. Agendo in tal modo, essa può nell’immediato placare gli animi su questo o quel voto, ma col passare del tempo si condanna troncando i rapporti con i popoli.
Si comprenderà che in queste condizioni non posso approvare né la risoluzione del Parlamento europeo né la relazione annuale della BCE per il 1998."@it9
"I voted against the European Parliament resolution on the 1998 annual report of the European Central Bank (ECB), since it approves this report, which itself is aligned with the prospect of transition to a completely unified European monetary system. Indeed, like the economists of the Association for the Monetary Independence of France (
), I think that this is not a desirable objective, and that on 1 January 2002 it will be necessary to retain national currencies alongside the euro which will serve as a common currency.
Moreover, the European Parliament resolution discusses at length the technical measures to improve the transparency of the ECB. This is an apparently laudable objective, but one that is impossible to achieve. The European Parliament has indeed just proved this by getting into an imbroglio which it has not been able to get out of. Actually, the initial text of the resolution required that the way that the various members of the Governing Council had voted should be made public following each decision on monetary policy. Mr Duisenberg, the president of the ECB, asserted that he did not agree with this idea, for all sorts of reasons, each one worse than the last. In particular, he stated that making voting public would be an incentive to exert undue pressure on the members of the Governing Council. Professor Buiter, a member of the Bank of England’s monetary policy committee, rightly replied that if the votes were to remain secret then this pressure would be applied in secret, and that would be even worse.
The European Parliament Committee on Economic and Monetary Affairs eventually withdrew the relevant section of the draft resolution so as not to get into trouble with Mr Duisenberg, and the European Parliament has just backed up this withdrawal.
The matter is more serious than it first appears. In the first place, it demonstrates the timidity, nay subservience, of the European Parliament in its supervisory capacity. In the second place, it must be recalled that open voting is accepted in all great central banks throughout the world, particularly in the United States and Japan. Why should the European Central Bank be the exception to the rule? Why should it play the card of less transparency? The answer is simple. The central banks which I have just mentioned all work within a single nation, while the European Central Bank works with several different nations and several different peoples. By virtue of these differing circumstances, it is far more afraid than the other banks that particular Member States may exploit its internal conflicts. And to stave off this danger, it is forced to be that much less transparent. So, it’s all connected. Because it has jurisdiction over an area that is too diverse, the European Central Bank must distance itself even further from social reality. In so doing, in the short term it may calm things down on this or that vote, but in the long term it is ultimately condemning itself by cutting itself off from the peoples of Europe.
Understandably, in these conditions, I cannot give my approval to either the European Parliament resolution or the annual report of the ECB for 1998."@lv10
"Ik heb tegen de resolutie van het Europees Parlement betreffende het jaarverslag 1998 van de Europese Centrale Bank (ECB) gestemd. In die ontwerpresolutie hecht het Parlement zijn goedkeuring aan het jaarverslag, dat past in het perspectief van de overgang naar een volledig eengemaakt Europees monetair systeem. Net zoals de economen van de
de vereniging voor de monetaire onafhankelijkheid van Frankrijk, meen ook ik evenwel dat die eenmaking niet wenselijk is en dat wij op 1 januari 2002 zowel de nationale munten als de euro als gemeenschappelijke munt moeten behouden.
Voorts wordt in de resolutie van het Europees Parlement uitvoerig ingegaan op technische maatregelen om de transparantie van de ECB te verbeteren. Dat is een op het eerste gezicht prijzenswaardige, maar eigenlijk onmogelijk te bereiken doelstelling. Het Europees Parlement heeft dat trouwens onlangs nog zelf bewezen door in een kluwen verward te raken waar het zelf niet meer uitkomt. In de oorspronkelijke tekst van de ontwerpresolutie werd immers gevraagd na elk besluit over het monetair beleid bekend te maken hoe de verschillende leden van de raad van bestuur hebben gestemd. De heer Duisenberg, president van de ECB, heeft echter gezegd dat hij het daarmee, om allerlei redenen, de ene nog slechter dan de andere, niet eens was. Zo verklaarde hij dat de leden van de raad van bestuur gemakkelijker onder druk zouden worden gezet als de stemmingen openbaar zijn. Professor Buiter, lid van de commissie voor monetair beleid van de
heeft daarop terecht geantwoord dat, als de stemmingen geheim blijven, ook in het geheim druk zal worden uitgeoefend en dat dit nog erger is.
De Economische en monetaire Commissie van het Europees Parlement heeft, om niet met de heer Duisenberg in aanvaring te komen, het bewuste deel van de ontwerpresolutie uiteindelijk geschrapt, en het Europees Parlement heeft daarmee zopas ingestemd.
De zaak is ernstiger dan ze op het eerste gezicht lijkt. In de eerste plaats blijkt nu met welke schuchterheid en inschikkelijkheid het Europees Parlement zijn controletaak uitvoert. In de tweede plaats zijn de stemmingen in alle grote centrale banken, ook in de Verenigde Staten en Japan, openbaar. Waarom zou de Europese Centrale Bank een uitzondering moeten zijn? Waarom mag die minder transparant zijn? Het antwoord is eenvoudig: de centrale banken waarover ik het net had, werken allemaal in het kader van een staat, terwijl de Europese Centrale Bank met verschillende staten en volkeren werkt. Daarom vreest de ECB veel meer dan andere banken dat een of andere lidstaat de interne conflicten bij de ECB zal exploiteren. Om dat risico op te vangen moet ze half zo transparant zijn. De Europese Centrale Bank moet, omdat ze bevoegd is voor een al te heterogene monetaire zone, nog meer afstand nemen van de maatschappelijke realiteit. Op die manier kan ze eventuele onrust over een of andere stemming op korte termijn weliswaar bedaren, maar tekent ze op termijn haar eigen doodvonnis door zich van de volkeren af te snijden.
U begrijpt dat ik in die omstandigheden de resolutie van het Europees Parlement noch het jaarverslag van de ECB voor 1998 kan goedkeuren."@nl2
"Votei contra a resolução do Parlamento Europeu sobre o Relatório Anual 1998 do Banco Central Europeu por ela aprovar este relatório que se situa na perspectiva da passagem a um sistema monetário europeu totalmente unificado. Ora, tal como os economistas reunidos na Associação para a independência monetária de França, penso que este objectivo não é desejável e que, em 1 de Janeiro de 2002, deveremos conservar paralelamente, por um lado, as moedas nacionais e, por outro, o euro, no papel de moeda comum.
Por outro lado, a resolução do Parlamento trata amplamente de medidas técnicas destinadas a melhorar a transparência do BCE. Trata-se de um objectivo aparentemente louvável mas impossível de atingir. O próprio Parlamento Europeu acaba de o provar ao mergulhar num imbróglio de que não conseguiu sair. O texto inicial da resolução solicitava, com efeito, que o sentido de voto dos vários membros do Conselho dos Governadores fosse publicado após cada decisão monetária. O senhor Duisenberg, Presidente do BCE, fez saber que não concordava com esta ideia por todo o tipo de razões, cada uma pior do que a outra. Declarou, nomeadamente, que a publicação das votações encorajaria pressões sobre os membros do Conselho. O professor Buiter, membro do comité político monetário do Banco de Inglaterra, respondeu, e muito bem, que se as votações forem secretas, as pressões exercer-se-ão secretamente, o que ainda será pior.
A Comissão dos Assuntos Económicos e Monetários do Parlamento Europeu retirou a parte de texto correspondente do projecto de resolução a fim de não ter problemas com o Presidente Duisenberg e o Parlamento acaba de dar o aval a esta demissão.
O caso é mais grave do que parece. Em primeiro lugar, revela a timidez ou, mesmo, complacência do controlo do Parlamento Europeu. Em segundo lugar, recordemos que a publicação das votações é admitida em todos os grandes bancos centrais do mundo, em particular nos Estados Unidos e no Japão. Por que motivo seria excepção o Banco Central Europeu? Por que motivo seria o seu jogo mais opaco? A resposta é simples: os bancos centrais que acabo de citar trabalham cada um no âmbito de uma nação única, enquanto o Banco Central Europeu trabalha com várias nações e povos. Devido a esta diferença de situação, teme muito mais do que os outros a exploração dos seus conflitos internos por parte deste ou daquele Estado-Membro. E, para prevenir esse perigo, é obrigado a ser duas vezes menos transparente. Assim, tudo concorda: o Banco Central Europeu, por ter competência sobre uma zona demasiado heterogénea, deve distanciar-se ainda mais da realidade social. Ao agir deste modo, pode acalmar os ânimos, para já, relativamente a determinadas votações, mas fica condenada, a prazo, ao afastar-se dos povos.
Nestas condições, fácil será compreender que não posso aprovar nem a resolução do Parlamento Europeu nem o relatório anual do BCE para 1998."@pt11
"Jag har röstat emot Europaparlamentets resolution om Europeiska centralbankens (ECB) årsrapport för 1998. Skälet är att man godkänner en rapport som tar sikte på övergången till ett helt gemensamt europeiskt monetärt system. I likhet med de ekonomer som är medlemmar av "Association pour l’indépendence monétaire de la France" (Organisationen för Frankrikes monetära oberoende), anser jag att det inte är ett önskvärt mål, och att vi den 1 januari 2002 måste bevara de nationella valutorna samtidigt som euron tjänar som en gemensam valuta.
I övrigt behandlar Europaparlamentets resolution i hög grad tekniska åtgärder med syftet att förbättra insynen i ECB:s verksamhet. Det är ett till synes lovvärt mål, men omöjligt att uppnå. Europaparlamentet har dessutom själv bevisat det, genom att ge sig in i en invecklad situation som det inte har lyckats ta sig ur. Enligt den ursprungliga resolutionstexten krävde man ett offentliggörande av hur varje medlem av ECB-rådet har röstat i ett penningpolitiskt beslut. Duisenberg, ECB:s ordförande, har gjort gällande att han inte samtycker till idén, av alla möjliga slags skäl, det ena värre än det andra. Han förklarade bl.a. att ett offentliggörande av rösterna skulle öka påtryckningarna på ECB-rådets medlemmar. Professor Buiter, medlem av den penningpolitiska kommittén i Englands centralbank, har svarat med att påtryckningarna kommer att utövas i hemlighet om rösterna förblir hemliga, och det skulle vara ännu värre.
Europaparlamentets utskott för ekonomi och valutafrågor drog till sist tillbaka den delen av resolutionen, för att undvika bekymmer med Duisenberg, och Europaparlamentet har just gett sitt stöd åt denna reträtt.
Frågan är mer allvarlig än den kan verka. Först och främst avslöjar den att Europaparlamentets kontroll är försynt, ja t.o.m. eftergiven. För det andra bör man komma ihåg att alla större centralbanker i världen tillåter att rösterna offentliggörs, särskilt i USA och Japan. Varför skulle Europeiska centralbanken vara ett undantag? Varför skulle den spela ett mer dunkelt spel? Svaret är enkelt: de centralbanker jag just nämnde arbetar alla inom en enda nation, medan Europeiska centralbanken arbetar med flera nationer och flera folk. På grund av den skillnaden har den europeiska banken en mycket större rädsla för att dess interna konflikter skall utnyttjas av någon medlemsstat. Och för att hantera den faran tvingas den att visa hälften så stor öppenhet. Allting hänger således samman: eftersom Europeiska centralbankens befogenheter omfattar ett alltför heterogent område, måste den hålla ett större avstånd till den sociala verkligheten. Genom att agera på det sättet kan den på kort sikt skapa ett lugn kring enskilda omröstningar, men på lång sikt dömer den sig själv genom att klippa bandet med folken.
Mot den bakgrunden är det naturligt att jag inte kan godkänna vare sig Europaparlamentets resolution eller ECB:s årsrapport för 1998."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Berthu (UEN ),"12,12,6
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples