Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/1999-10-25-Speech-1-044"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.19991025.3.1-044"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Fru formand, den bedste måde at bekæmpe svindel på er ikke at ansætte flere kontrollanter, men at gennemføre fuldstændig åbenhed om bevillinger og administration, også i vores eget Parlament. Det er den nuværende lukkethed, som er svindlernes bedste værn. Alle bevillinger og al administration foretages i dag på edb. Det er en meget enkel sag at give borgerne adgang til denne information gennem Internettet. Enhver kan på biblioteket eller på sin egen computer se, hvem der har fået hvor meget til hvad. Hvis en virksomhed eller en forening ønsker fortrolighed omkring bevillinger, så står det den frit for at finansiere formålet med egne midler. Hvis en virksomhed eller en kommune eller et medlem ønsker tilskud fra mig og de øvrige europæiske skatteborgere, så vil jeg vide, hvad jeg støtter. Jeg forlanger, at midlerne betragtes som betroede midler og ikke går til spilde eller malkes af svindlere undervejs. Men uanset hvor mange vi ansætter i OLAF, kan det højst begrænse svindelen en anelse. Vi skal gå til roden, hvis vi vil svindelen til livs.
Første forudsætning er en radikal nedskæring af de projekter og tilskudsordninger, som EU arbejder med. I Bruxelles bør man kun yde bevillinger til projekter, som går over grænserne, eller i tilfælde, hvor hvert land er for lille til at kunne udføre opgaverne selv. Det bør ikke være en EU-opgave at afgøre, om skatteborgernes midler skal gå til en kirke i Christiansfeld eller en golfbane i Nordjylland. Den prioritering kan meget bedre foretages af danske vælgere og politikere. Det bør heller ikke være en EU-opgave at afgøre, om der skal bygges motorveje eller skoler med EU-tilskud i Alentejo. Det valg kan vi trygt overlade til de portugisiske vælgere og valgte. Overførslen af midler fra de rige lande i nord til de fattige medlemslande gøres mere effektiv ved at nedsætte eller helt fjerne de fattige landes kontingenter til EU. I dag betyder EU-tilskud oftest, at fattige mennesker i rige lande beskattes til fordel for rige mennesker i fattige lande, og sådan vil ingen af os selv føre fordelingspolitik, men det sker ikke desto mindre gennem EU’s talrige støtteordninger. F.eks. får 20% af landmændene 80% af bevillingerne. Vi bør i stedet gøre alle ordninger gennemskuelige. Så skal borgerne nok sørge for, at de bliver fjernet. Så vil aviserne skrive om urimelighederne. Så vil organisationerne og vælgerne blande sig. Så vil det levende demokrati sikre, at incitamenterne til svindel afskaffes, og at svindelen afsløres dér, hvor svindelen foregår. For den svindel, der så måtte være tilbage, er det glimrende at have et samarbejde mellem politiet i vore medlemslande, et mellemstatsligt samarbejde mellem vore politimyndigheder. Vi har derimod ikke brug for corpus juris, fælles anklagemyndighed, straffelovgivning og et europæisk FBI. Det sigter alene mod statsskabelse, mod mere Union, i stedet for mod mindre kriminalitet.
Fuldstændig åbenhed om ordninger og bevillinger – det er jeg helt enig med fru Maes i – vil gøre arbejdet lettere for den nye OLAF-direktør, og hvem skal det så være? Min gruppe foreslår, at vi ikke gør det til et valg mellem højre og venstre. Vi bør i stedet samles om den bedst kvalificerede kandidat og så nøjes med at indstille ham eller hende til jobbet. Ministerrådet har gennem alle årene godkendt mangelfulde regnskaber og har dermed diskvalificeret sig selv til at finde den rette kandidat. Kommissionen har direkte dækket over svindel og dermed dokumenteret behovet for den uafhængige OLAF-direktør. Som situationen ligger, er en enstemmig indstilling fra EU-Parlamentet derfor det bedste, og min gruppe håber oprigtigt, at vi kan finde en OLAF-direktør, som med sine afgørelser vil forebygge al fremtidig svindel. Og, fru formand, det er klart, at Parlamentet selv må underkaste sig de samme regler, så derfor stemmer jeg også for aftalen."@da1
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Frau Präsidentin, besser als durch die Einstellung von mehr Kontrolleuren läßt sich Betrug durch die Herstellung uneingeschränkter Offenheit im Zusammenhang mit Zuteilungen und Verwaltungsmaßnahmen bekämpfen. Das gilt auch für unser Parlament. Die derzeit fehlende Transparenz bietet Betrügern einen guten Schutz. Bewilligung und Verwaltung werden heute ja alle über EDV abgewickelt. Es wäre sehr einfach, den Bürgern diese Informationen über das Internet zugänglich zu machen. Jeder kann in einer Bibliothek oder am eigenen Computer sehen, wer wofür wieviel Geld bekommen hat. Besteht ein Unternehmen oder ein Verein auf der Geheimhaltung von Bewilligungen, so ist es ihm unbenommen, zur Finanzierung auf Eigenmittel zurückzugreifen. Will ein Unternehmen, eine Gemeinde oder ein Mitglied von mir oder den anderen europäischen Steuerzahlern einen Zuschuß, dann möchte ich gerne wissen, was ich damit unterstütze. Ich fordere, daß die Mittel als Treuhandgelder behandelt werden und nicht verschwinden oder von Betrügern abgefangen werden. Auch wenn wir OLAF personell verstärken, können die Betrügereien nur geringfügig eingedämmt werden. Wir müssen an der Wurzel des Übels ansetzen, wenn wir Erfolg haben wollen.
Die wichtigste Voraussetzung ist eine radikale Einschränkung der vorhandenen Projekte und Beihilferegelungen in der EU. In Brüssel sollten Projekte nur dann gefördert werden, wenn sie grenzüberschreitend sind oder wenn die einzelnen Länder aufgrund ihrer Größe die damit verbundenen Aufgaben nicht allein bewältigen können. Es sollte nicht von der EU entschieden werden, ob Steuergelder einer Kirche in Christiansfeld oder einem Golfplatz in Nordjütland zugute kommen. Solche Entscheidungen können die dänischen Wähler und Politiker viel besser treffen. Auch über den Bau von Autobahnen oder Schulen in Alentejo mit EU-Zuschüssen sollte nicht die EU befinden, diese Entscheidung müssen wir den portugiesischen Wählern und Volksvertretern überlassen. Die Mittelübertragung von den reichen Ländern im Norden auf die ärmeren Mitgliedstaaten läßt sich viel besser durch die Reduzierung oder den völligen Verzicht auf die Beiträge dieser Länder zur EU erreichen. In den meisten Fällen bedeutet die Zahlung von EU-Zuschüssen zur Zeit, daß arme Menschen in den reichen Ländern zugunsten reicher Menschen in den armen Ländern besteuert werden. Niemand von uns vertritt eine solche Politik der Umverteilung, sie ist aber angesichts des Beihilfesystems eine Realität. So gehen 80 % der Zuschüsse an 20 % der Landwirte. Wir sollten statt dessen alle Beihilferegelungen transparent gestalten. Dann werden die Bürger schon dafür sorgen, daß sie abgeschafft werden. Die Zeitungen werden über die Widersinnigkeiten berichten, die Organisationen und die Wähler werden sich einschalten, die lebendige Demokratie wird sicherstellen, daß die Ursachen der Betrügereien beseitigt und Betrugsfälle dort aufgedeckt werden, wo sie entstehen. Die dann noch verbleibenden Betrugsfälle wird die Polizei in unseren Mitgliedstaaten gemeinsam angehen, denn eine zwischenstaatliche Zusammenarbeit der Polizei ist sehr begrüßenswert. Wir brauchen also weder Corpus Juris, eine gemeinsame Staatsanwaltschaft, eine gemeinsame Strafgesetzgebung noch ein europäisches FBI. Sie stärken lediglich die Schaffung eines Staates und die Union, zur Bekämpfung der Kriminalität sind sie weniger gut geeignet.
Vorbehaltlose Offenheit in bezug auf Regelungen und Mittel – da bin ich mit Frau Maes einer Meinung – werden dem neuen Direktor von OLAF die Arbeit erleichtern. Wer soll diesen Posten bekleiden? Meine Fraktion schlägt vor, dies nicht zu einer Entscheidung zwischen Rechts und Links werden zu lassen. Statt dessen sollten wir uns auf den Kandidaten mit den besten Voraussetzungen einigen. Der Ministerrat hat jahrelang eine mangelhafte Rechnungslegung geduldet und kann daher keinen Anspruch erheben, den passenden Kandidaten auszusuchen. Die Kommission hat Betrugsfälle direkt gedeckt, was deutlich macht, daß der Direktor von OLAF unabhängig sein muß. Nach Lage der Dinge ist daher ein einstimmiger Vorschlag des Europäischen Parlaments die beste Lösung, und meine Fraktion hofft sehr, daß wir einen Direktor finden werden, der durch seine Entscheidungen künftigen Betrugsfällen vorbeugen wird. Natürlich muß sich das Parlament denselben Regeln unterwerfen. Deshalb stimme ich für die Vereinbarung."@de7
"Κυρία Πρόεδρε, ο καλύτερος τρόπος για να καταπολεμηθεί η απάτη δεν είναι να προσληφθούν περισσότεροι ελεγκτές, αλλά να εφαρμοστεί πλήρης διαφάνεια στις πιστώσεις και στη διαχείριση, ακόμη και στο Κοινοβούλιό μας. Ο σημερινός κλειστός χαρακτήρας είναι αυτός που αποτελεί το καλύτερο όπλο των απατεώνων. Όλα τα δεδομένα για τις πιστώσεις και τη διαχείριση πρέπει να διατίθενται πλέον σε ηλεκτρονική μορφή. Είναι πάρα πολύ απλό να δοθεί στους πολίτες πρόσβαση σε όλες αυτές τις πληροφορίες μέσω του Internet. Ο καθένας μπορεί σε κάποια βιβλιοθήκη ή με τον δικό του υπολογιστή να δει ποιος πήρε πόσα και για ποιο πράγμα. Εάν μια επιχείρηση ή ένα σωματείο επιθυμούν εμπιστευτικότητα όσον αφορά τις πιστώσεις, τότε έχουν το ελεύθερο να χρηματοδοτήσουν τον στόχο τους με δικά τους μέσα. Εάν μια επιχείρηση, ένας δήμος ή ένα άτομο επιθυμεί επιχορήγηση από εμένα και τους υπόλοιπους ευρωπαίους φορολογούμενους, τότε θέλω να ξέρω τι στηρίζω. Έχω την απαίτηση οι πόροι να θεωρούνται καταπιστεύματα ώστε να μην τους κατασπαταλούν ή απομυζούν διάφοροι απατεώνες καθ’ οδόν. Μολαταύτα, όσους ανθρώπους και να προσλάβουμε στην OLAF, ο περιορισμός της απάτης θα είναι μηδαμινός. Πρέπει να φτάσουμε στη ρίζα του προβλήματος, αν θέλουμε να βάλουμε τέλος στην απάτη.
Η πρώτη προϋπόθεση είναι μια δραστική μείωση των σχεδίων και των καθεστώτων επιχορήγησης με τα οποία ασχολείται η ΕΕ. Στις Βρυξέλλες πρέπει να είμαστε σε θέση να παρέχουμε πιστώσεις μόνο σε σχέδια που είναι διασυνοριακά ή σε περιπτώσεις που η κάθε μεμονωμένη χώρα δεν αρκεί για να φέρει σε πέρας το έργο. Δεν πρέπει να αποτελεί καθήκον της ΕΕ να αποφασίζει εάν τα χρήματα των φορολογουμένων θα πάνε σε μια εκκλησία στο Christiansfeld ή σε ένα γήπεδο γκολφ στη Βόρεια Γιουτλάνδη. Αυτή την προτεραιότητα μπορούν να την καθορίσουν πολύ καλύτερα οι Δανοί πολίτες και πολιτικοί. Ούτε και πρέπει να αποτελεί καθήκον της ΕΕ να αποφασίζει εάν θα κατασκευαστούν αυτοκινητόδρομοι ή σχολεία με επιχορηγήσεις της ΕΕ στο Alentejo. Αυτή η επιλογή πρέπει να αφεθεί με εμπιστοσύνη στους Πορτογάλους εκλογείς και εκλεγέντες. Η μεταφορά χρηματικών πόρων από τις πλούσιες χώρες του Βορρά στις φτωχές του Νότου θα είναι αποτελεσματικότερη με τη μείωση ή και την πλήρη κατάργηση των εισφορών των νότιων χωρών προς την ΕΕ. Σήμερα, οι κοινοτικές επιχορηγήσεις έχουν κατά κανόνα ως αποτέλεσμα, οι φτωχοί άνθρωποι των πλούσιων χωρών να φορολογούνται προς όφελος των πλούσιων ανθρώπων στις φτωχές χώρες, δηλαδή πρόκειται για μια πολιτική κατανομής που κανείς μας δεν θα ασκούσε, αυτό όμως συμβαίνει μέσω των αναρίθμητων καθεστώτων στήριξης της ΕΕ. Για παράδειγμα, το 20% των αγροτών λαμβάνει το 80% των πιστώσεων. Πρέπει αντ’ αυτού να καταστήσουμε όλα τα καθεστώτα διαφανή. Με αυτόν τον τρόπο, οι πολίτες σίγουρα θα φροντίσουν να καταργηθούν. Οι εφημερίδες θα γράφουν για τις παράλογες καταστάσεις που προκύπτουν. Οι οργανώσεις και οι ψηφοφόροι θα αναμιχθούν. Η ζωντανή δημοκρατία θα εξασφαλίσει ότι κάθε τι που μπορεί να χρησιμεύσει ως κίνητρο για την απάτη θα εξαλειφθεί και ότι η απάτη θα αποκαλύπτεται εκεί ακριβώς που γίνεται. Για όσες απάτες παραμείνουν είναι εξαιρετική ιδέα να υπάρξει συνεργασία μεταξύ των αστυνομιών των κρατών μελών, δηλαδή μια διακρατική συνεργασία μεταξύ των αστυνομικών αρχών μας. Αντιθέτως, δεν χρειαζόμαστε καθόλου ένα corpus juris, μία κοινή εισαγγελική αρχή, ένα κοινό ποινικό δίκαιο ή ένα ευρωπαϊκό FBI. Όλα τούτα στοχεύουν μόνο και μόνο στη δημιουργία ενός κράτους, σε περισσότερη Ένωση, αντί για τη μείωση της εγκληματικότητας.
Η πλήρης διαφάνεια στα καθεστώτα και τις πιστώσεις – σε αυτό συμφωνώ απόλυτα με την κ. Maes – θα καταστήσει ευκολότερο το έργο του νέου διευθυντή της OLAF. Ποιος θα είναι άραγε αυτός; Η Ομάδα μου προτείνει να μην αναγάγουμε το θέμα σε ζήτημα επιλογής μεταξύ αριστεράς και δεξιάς παράταξης. Θα έπρεπε αντιθέτως να συμφωνήσουμε στον υποψήφιο με τα καλύτερα προσόντα και να φροντίσουμε να τοποθετηθεί στη θέση αυτή. Το Συμβούλιο των Υπουργών έχει όλα τούτα τα χρόνια εγκρίνει πολυάριθμους λογαριασμούς κι ας, ως εκ τούτου, έχει αυτοαποκλειστεί από το δικαίωμα να βρει τον κατάλληλο υποψήφιο. Η Επιτροπή έχει απευθείας συγκαλύψει απάτες και, κατά συνέπεια, τεκμηρίωσε την ανάγκη για έναν ανεξάρτητο διευθυντή της OLAF. Όπως έχουν τα πράγματα, μια ομόφωνη σύσταση από το Ευρωπαϊκό Κοινοβούλιο θα είναι συνεπώς η καλύτερη λύση στην προκειμένη κατάσταση, και η Ομάδα μου ελπίζει πραγματικά να μπορέσουμε να βρούμε έναν διευθυντή της OLAF που με τις αποφάσεις του θα δημιουργήσει μηχανισμούς πρόληψης για κάθε μελλοντική απάτη. Επίσης, κυρία Πρόεδρε, είναι απολύτως σαφές ότι το ίδιο το Κοινοβούλιο πρέπει να υπόκειται στους ίδιους κανόνες και γι’ αυτό ψηφίζω κι εγώ υπέρ της συμφωνίας."@el8
"Madam President, the best way of combating fraud is not to appoint more inspectors but to implement, in our own Parliament too, a policy of complete openness about subsidies and administration. It is the present culture of secrecy which is the fraudsters’ best defence. All administration and all subsidies are nowadays dealt with by computer. It is a very simple matter to give our citizens access to the information on the Internet. Everyone can see, at the library or on their own computer, who has received what amount and for what purpose. If a company or an association wants there to be confidentiality about any subsidies it receives, then it is free to use its own resources to ensure this. If a company, a municipality or a Member of this Parliament wants a subsidy from myself and other European taxpayers, I want to know what I am supporting. I ask that funds should be seen as being entrusted to our care and that they should not, en route to their recipients, be wasted or siphoned off by fraudsters. But no matter how many people we appoint to OLAF, fraud is, at best, only going to be slightly reduced. We need to go to the root of the problem if we want to stamp out fraud.
The first prerequisite for doing this is a radical reduction in the number of projects and subsidy schemes the EU operates. Brussels ought only to be granting subsidies to cross-frontier projects or in cases where each country is too small to be able to carry out the projects concerned on its own. It should not be the EU’s job to decide if taxpayers’ funds are to go to a church in Christiansfeld or a golf course in North Jutland. Prioritising of this kind can be done much better by Danish voters and politicians. Nor should it be the EU’s job to decide whether motorways or schools are to be built in Alentejo with the help of EU subsidies. We can safely leave those decisions to Portuguese voters and their representatives. Funds are more efficiently transferred to poor Member States from the rich countries in the north by reducing or completely doing away with the contributions paid by poor countries to the EU. At present, EU subsidies mean more often than not that poor people in rich countries are taxed for the benefit of rich people in poor countries. None of us ourselves want to pursue a policy of wealth distribution of this kind, but this is happening nonetheless because of the EU’s numerous systems for granting subsidies. For example, 20% of farmers receive 80% of subsidies. We ought instead to make all subsidy schemes transparent. Our citizens will then ensure that they are done away with. The newspapers will write about the absurdities entailed. And then the voters and the various organisations will get involved. In this way, living democracy will ensure that incentives to fraud are abolished and that the fraud which does go on is revealed. To combat any remaining fraud, it is a splendid idea for the police authorities in the Member States to cooperate with each other. On the other hand, we have no need for a Corpus Juris, a common prosecution service, penal legislation and a European answer to the FBI. These things are aimed not at reducing crime but only at creating a new state and developing a more intrusive European Union.
I totally agree with Mrs Maes that complete openness about subsidies and subsidy schemes will make the job easier for OLAF’s new director. So who is this to be? My group proposes that we do not turn the decision into an election battle between left and right. We ought instead to unite around the best qualified candidate and be content with nominating him or her for the job. For years, the Council has approved faulty accounts and so disqualified itself from finding the right candidate. The Commission has positively concealed fraud and so shown the need for an independent director of OLAF. As the situation stands, a unanimous nomination from the European Parliament is therefore the best solution, and my group sincerely hopes that we can find a director for OLAF who will take decisions to prevent any fraud in future. And because, Madam President, Parliament must clearly abide by the same rules, I too am voting for the agreement."@en3
"(DA) Señora Presidenta, la mejor forma de combatir el fraude no es contratar más interventores, sino poner en marcha una política de transparencia total sobre los fondos asignados y su administración, también en nuestro propio Parlamento. La actual opacidad es la mejor defensa de los estafadores. Todos los fondos asignados y toda la administración están hoy informatizados. Es sencillísimo permitir el acceso de los ciudadanos a esta información por medio de Internet. Cualquiera puede ver desde una biblioteca o desde su propio ordenador quién ha recibido cuánto y para qué. Si una empresa o una asociación desea confidencialidad acerca de los fondos que le han sido asignados, tiene plena libertad para financiar sus fines con sus propios recursos. Si una empresa o un municipio o un miembro desean dinero de mí y del resto de contribuyentes europeos, quiero saber qué estoy apoyando. Exijo que los fondos sean considerados fondos en depósito y que no se despilfarren o sean sustraídos por estafadores antes de llegar a su destino final. No obstante, cualquiera que sea el número del personal que empleemos en la OLAF, éste sólo limitará el fraude mínimamente. Debemos ir a la raíz del problema si queremos acabar con el fraude.
El primer paso debe ser reducir radicalmente los proyectos y regímenes de ayuda en los que trabaja la UE. Desde Bruselas sólo se deben conceder fondos a aquellos proyectos que sobrepasen las fronteras o en aquellos casos en los que un país en solitario no puede acometer las tareas por sí mismo. No debe ser tarea de la UE decidir si los fondos de los contribuyentes deben ir a una iglesia de Christiansfeld o a un campo de golf en el norte de Jutlandia. Esta labor de fijar prioridades puede ser desempeñada mucho mejor por los electores y políticos daneses. Tampoco debe ser tarea de la UE decidir si con las subvenciones comunitarias deben construirse autopistas o escuelas en el Alentejo. Debemos dejar confiadamente esta decisión en manos de los electores portugueses y sus representantes. La transferencia de fondos de los países miembros ricos a los países miembros pobres es más eficaz reduciendo o eliminando completamente las aportaciones de los países pobres a la UE. Hoy en día, hablar de las aportaciones comunitarias es hablar la mayoría de las veces de que los pobres de los países ricos se ven gravados con impuestos que redundan en beneficio de los ricos de los países pobres y por ello ninguno de nosotros quiere llevar a cabo una política de reparto, y fundamentalmente esto sucede a través de los numerosos regímenes de ayuda comunitarios. Por ejemplo, el 20% de los agricultores recibe el 80% de los fondos asignados. En lugar de ello, debemos hacer transparentes todos los regímenes. Seguro que si se hace así, los ciudadanos se encargarían de que éstos desaparecieran. Los periódicos informarían de las irregularidades. Las organizaciones y los electores podrían tomar parte. De esta forma, la democracia viva garantizaría la supresión de los incitamentos para el fraude y del fraude allí donde hubiera fraude. Para el fraude que aún pudiera quedar, sería estupendo que las policías de nuestros países miembros colaborasen, que las autoridades policiales de nuestros países mantuvieran una cooperación interestatal. En cambio, no presisamos un corpus iuris, una fiscalía y un código penal comunes y un FBI europeo. Todo esto sólo tiene por objeto la creación de un Estado, de más Unión, y no la reducción de la delincuencia.
Una política de transparencia total en lo que a fondos asignados y regímenes se refiere –estoy absolutamente de acuerdo con la Sra. Maes- facilitará el trabajo al nuevo director de la OLAF, y ¿quién va a ser éste? Mi Grupo propone que no convirtamos esta elección en una elección entre la derecha y la izquierda. En su lugar, debemos encontrar al candidato mejor cualificado y contentarnos con proponerle a él o ella para el puesto. El Consejo de Ministros ha aprobado a lo largo de todos estos años cuentas deficientes y con ello se ha incapacitado a sí mismo para hallar al candidato indicado. La Comisión ha encubierto el fraude directamente y con ello justificado la necesidad de un director independiente para la OLAF. Tal como están las cosas, una recomendación unánime desde el Parlamento sería lo mejor y mi Grupo espera francamente que encontremos un director para la OLAF que prevenga con sus decisiones todo fraude futuro. Y, señora Presidenta, es evidente que el propio Parlamento ha de someterse a las mismas reglas por lo que también voto a favor del acuerdo."@es12
"Arvoisa puhemies, paras tapa torjua petoksia ei ole se, että palkkaamme lisää valvojia, vaan se, että noudatamme täyttä avoimuutta määrärahojen ja hallinnon osalta, myös omassa parlamentissamme. Nykyinen sulkeutuneisuus suojaa parhaiten petosten tekijöitä. Kaikki määrärahat ja kaikki hallinto hoidetaan nykyään ATK:n avulla. Olisi hyvin helppoa antaa kansalaisten tutustua näihin tietoihin Internetin avulla. Jokainen voisi kirjastossa tai oman tietokoneen avulla todeta, kuinka paljon määrärahoja kukin on saanut ja mihin tarkoitukseen. Jos joku yritys tai yhdistys haluaa pitää määrärahat luottamuksellisina, ne saavat aivan vapaasti rahoittaa toimensa omin varoin. Jos jokin yritys tai kunta tai elin haluaa tukia minulta ja muilta Euroopan veronmaksajilta, haluan tietää, mitä tuen. Vaadin, että varoja käsitellään uskottuina varoina ja että ne eivät mene hukkaan tai että petoksen tekijät eivät pääse käyttämään niitä matkan varrella. Riippumatta siitä, kuinka monta henkilöä me OLAFiin palkkaamme, voimme korkeintaan rajoittaa petoksia vain aavistuksen verran. Meidän on kitkettävä petokset juuriaan myöten, jos haluamme saada ne loppumaan.
Ensimmäinen edellytys on se, että EU:n hankkeita ja tukijärjestelmiä leikataan rajusti. Tukea pitää myöntää Brysselistä käsin vain rajat ylittäviin hankkeisiin, tai sellaisissa tapauksissa, joissa maa on liian pieni suorittamaan tehtävän itse. EU:n tehtävä ei ole ratkaista sitä, rakennetaanko veronmaksajien rahoilla kirkkoa Christiansfeldiin tai golfkenttää Pohjois-Jyllantiin. Tanskalaisilla valitsijoilla ja poliitikoilla on paremmat edellytykset tämän päätöksen tekemiseen. EU:n ei pidä myöskään ratkaista sitä, rakennetaanko EU:n tuilla Alentejoon moottoriteitä tai kouluja. Tämän valinnan voimme luottavaisin mielin jättää portugalilaisille äänestäjille ja heidän valitsemilleen edustajille. Varojen siirtämistä pohjoisen rikkailta valtioilta köyhille jäsenvaltioille voidaan tehostaa alentamalla köyhien maiden jäsenmaksuja EU:lle tai poistamalla ne kokonaan. EU:n tuet merkitsevät nykyään useimmiten sitä, että rikkaiden maiden köyhien ihmisten verotuksesta hyötyvät köyhien maiden rikkaat ihmiset, eikä kukaan meistä halua tukea sellaista jakopolitiikkaa, mutta niin kuitenkin tapahtuu EU:n lukuisten tukijärjestelmien vuoksi. Esimerkiksi 20 % maanviljelijöistä saa 80 % tuista. Meidän on tämän sijasta tehtävä kaikista järjestelmistä avoimia. Tämän jälkeen kansalaiset kyllä huolehtivat siitä, että järjestelmät poistetaan. Tämän jälkeen lehdet alkavat kirjoittaa kohtuuttomuuksista. Tämän jälkeen organisaatiot ja valitsijat puuttuvat asiaan. Tämän jälkeen toimiva demokratia varmistaa sen, että petoksiin kannustavat tekijät poistetaan ja että petokset paljastetaan siellä, missä ne tapahtuvat. Jäljelle jäävien petostapausten kannalta on loistavaa, että jäsenvaltioidemme poliisit tekevät yhteistyötä, toisin sanoen, että poliisiviranomaisemme tekevät valtioiden välistä yhteistyötä. Me emme sitä vastoin tarvitse lakikokoelmia, yhteistä syyttäjäviranomaista, rikoslainsäädäntöä ja Euroopan FBI:tä. Niiden avulla pyritään rikollisuuden vähentämisen sijasta vain liittovaltion muodostamiseen ja unionin vallan kasvattamiseen.
Täysi avoimuus järjestelyjen ja määrärahojen osalta – siitä olen täysin samaa mieltä parlamentin jäsen Maesin kanssa – helpottaa OLAFin uuden johtajan työtä, ja kuka hän onkaan? Ryhmäni ehdottaa, että emme tee johtajan valinnasta oikeiston ja vasemmiston välistä kysymystä. Meidän on sen sijaan annettava tukemme pätevimmälle ehdokkaalle ja tyydyttävä siihen, että tämä mies tai nainen nimitetään tehtävään. Ministerineuvosto on vuosikausia hyväksynyt puutteellisia tilinpäätöksiä, ja evännyt siten itseltään mahdollisuuden osallistua oikean ehdokkaan löytämiseen. Komissio on suorastaan peitellyt petoksia ja vahvistanut siten toiminnallaan sen, että OLAF tarvitsee riippumattoman johtajan. Nykyisessä tilanteessa olisi kaikkein parasta, että Euroopan parlamentin kanta asiasta olisi yksimielinen, ja ryhmäni toivoo rehellisesti, että löydämme OLAFille johtajan, joka ratkaisuillaan estää kaikkien petosten tapahtumisen tulevaisuudessa. Arvoisa puhemies, on selvää, että samojen sääntöjen on koskettava myös parlamenttia, joten minäkin äänestän sen vuoksi sopimuksen puolesta."@fi5
"Madame la Présidente, la meilleure manière de lutter contre la fraude ne consiste pas à engager davantage de contrôleurs, mais à assurer une transparence totale au niveau de l'octroi des crédits et de la gestion, y compris au sein de notre propre Assemblée. L'actuel manque de transparence constitue la meilleure protection dont peuvent bénéficier les fraudeurs. Tout ce qui a trait à l'octroi des crédits et à l'ensemble de notre administration est aujourd'hui informatisé. On pourrait très facilement permettre aux citoyens accéder à ces informations via Internet. Chaque citoyen pourrait savoir, en se rendant dans une bibliothèque ou en utilisant son propre ordinateur, qui a reçu combien et à quelles fins. Si une entreprise ou une association souhaite conserver le caractère confidentiel de ses crédits, elle pourra librement financer ces objectifs à l'aide de moyens propres. Si une entreprise ou une municipalité voire un député souhaite des subsides de ma part et de celle des autres contribuables européens, j'entends bien savoir à quoi j'apporte mon soutien. J'exige que les moyens alloués soient considérés comme des moyens confiés et qu'ils ne soient pas gaspillés ou soutirés par des fraudeurs. Mais quel que soit le nombre de personnes que nous engagerons dans le cadre de l'OLAF, nous ne pourrons au mieux que limiter un tant soit peu la fraude. Ce n'est que si nous nous en prenons à la racine du mal que nous parviendrons à mettre fin aux fraudes.
Nous devons, en premier lieu, réduire radicalement le nombre de projets et de régimes d'aide qui relèvent de l'UE. Bruxelles ne devrait octroyer des crédits qu'à des projets transfrontaliers ou dans le cas où un pays serait trop petit pour pouvoir lui-même réaliser les tâches lui-même. Il n'incombe pas à l'UE de déterminer si l'argent des contribuables doit être destiné à une église dans la municipalité de Christiansfeld ou à la création d'un golf dans le nord du Jutland. Les électeurs et les politiciens danois sont bien mieux à même d'établir ce genre de priorités. Il n'incombe pas non plus à l'UE de décider la construction d'autoroutes ou d'écoles avec le soutien de subventions communautaires dans l'Alentejo. Ce choix doit être laissé en toute confiance aux électeurs et aux élus portugais. Le transfert de ressources des pays riches du Nord vers les pays pauvres sera plus efficace si l'on réduit ou si l'on supprime totalement les contributions que les pays pauvres versent à l'UE. De nos jours, les aides communautaires entraînent souvent une imposition des pauvres dans les pays riches au profit des riches dans les pays pauvres ; ce n'est pas là la politique de distribution que nous souhaitons, mais c'est pourtant celle qui ressort des innombrables régimes d'aide de l'UE. Ainsi, 20 % des agriculteurs reçoivent 80 % des crédits. Nous devrions plutôt rendre tous les régimes d'aide transparents. Les citoyens en viendront certainement à demander leur suppression. Les journalistes parleront des irrégularités. Les syndicats et les électeurs s'en mêleront. La démocratie vivante veillera à la suppression des mesures qui incitent à la fraude et elle s'attachera également à dévoiler les cas de fraude là où ils se seront produits. En ce qui concerne les cas de fraude restants, nous pourrons compter sur la coopération policière de nos États membres, une coopération d'État à État entre nos services de police. Nous n'avons par contre pas besoin d'un corpus juris, d'un ministère public commun, d'une législation pénale, ni d'un FBI européen. Ces organes visent uniquement à créer un État supranational, davantage d'Union, mais pas à réduire la criminalité.
Une transparence totale à propos des régimes d'aide et des crédits - et je partage en tous points l'avis de Mme Maes - facilitera le travail du nouveau directeur de l'OLAF, mais qui cela sera-t-il ? Mon groupe propose qu'on n'en fasse pas une élection entre la Gauche et la Droite. Nous devons, au contraire, nous mettre d'accord sur le meilleur candidat et nous limiter à recommander telle ou telle personne. Au fil des ans, le Conseil a approuvé des comptes présentant des irrégularités et il est dès lors hors de question de le laisser de trouver le candidat approprié. La Commission a directement couvert des cas de fraude, ce qui a mis en évidence la nécessité de désigner un directeur de l'OLAF qui soit indépendant. Vu la situation actuelle, une recommandation unanime du Parlement européen m'apparaît être la meilleure solution et mon groupe espère sincèrement que nous parviendrons à trouver un directeur de l'OLAF qui, par les décisions qu'il prendra, arrivera à prévenir toute fraude future. Il est évident, Madame la Présidente, que le Parlement devra également se soumettre aux mêmes règles, raison pour laquelle je voterai aussi en faveur de l'accord."@fr6
"Signora Presidente, il modo migliore per combattere le frodi non è assumere un maggior numero di controllori, ma attuare la massima trasparenza in materia di attribuzione degli stanziamenti e di amministrazione anche all’interno del Parlamento. Le frodi sono favorite proprio dall’attuale chiusura del sistema. Tutte le operazioni di concessione dei finanziamenti e relativa gestione oggi si svolgono via computer ed è pertanto molto semplice consentire ai nostri cittadini l’accesso a tali informazioni tramite
. Ciascuno, in biblioteca o sul proprio computer, potrebbe vedere chi ha ricevuto quali fondi. Se un’impresa o un’associazione invocano la riservatezza, possono tranquillamente finanziare il progetto con fondi propri. Se un’impresa o un comune o chiunque altro chiedono una sovvenzione a me e a tutti gli altri contribuenti europei, io voglio sapere per che cosa. Chiedo che tali fondi vengano considerati come una sorta di fondi vincolati che non possono essere scialacquati né andare a ingrossare le tasche degli impostori. A prescindere dal numero di funzionari che verranno assunti dall’OLAF, l’impatto sulle frodi sarà solo marginale. Per eliminare definitivamente le frodi bisogna attaccare le radici del problema.
La prima condizione è un taglio radicale al numero di progetti che beneficiano di contributi comunitari. Bruxelles dovrebbe erogare esclusivamente finanziamenti destinati a progetti transfrontalieri, o eventualmente, progetti che un dato paese è troppo piccolo per realizzare. Non deve essere compito dell’UE decidere se il denaro del contribuente deve finanziare una chiesa a Christiansfeld o un campo da golf nel Nord dello Jutland. Tale priorità, più opportunamente, può essere fissata dagli elettori e dai politici danesi. Nemmeno può essere l’UE a decidere se le sovvenzioni europee devono servire per costruire un’autostrada o una scuola nell’Alentejo. Tale scelta possiamo tranquillamente lasciarla agli elettori e agli eletti portoghesi. Il trasferimento di fondi dai paesi ricchi del Nord agli Stati membri poveri sarebbe più efficace se riducessimo o addirittura eliminassimo i contingenti dei paesi poveri all’UE. Nella maggioranza dei casi le sovvenzioni comunitarie oggigiorno significano che le persone meno abbienti dei paesi ricchi vengono tassate a beneficio dei ricchi nei paesi poveri, e ciò rende impossibile una politica di distribuzione della ricchezza al nostro livello e tanto meno nel contesto degli innumerevoli regimi di aiuto comunitari. Ad esempio il 20 percento degli agricoltori riceve l’80 percento degli stanziamenti. Tutti i regimi comunitari, invece, devono essere trasparenti. Così i cittadini potranno fare in modo che vengano abolite le organizzazioni, i giornali ne riferiranno le stranezze, gli elettori potranno immischiarsi di tali questioni e la democrazia viva annullerà gli incentivi alle frodi e consentirà di individuarle laddove esse si realizzano. Per le frodi residue che dovessero sopravvivere sarebbe eccellente poter contare sulla cooperazione tra le forze di polizia dei nostri Stati membri, una cooperazione interstatale tra le nostre autorità di polizia. Non abbiamo bisogno del
di un Procuratore europeo, di un codice penale europeo né di un FBI europeo. Tutto ciò mira a costruire uno Stato, a creare più Unione e non a ridurre la criminalità.
La massima trasparenza in merito ai regimi di aiuto e agli stanziamenti – su questo mi trovo in perfetto accordo con la onorevole Maes – faciliterà il lavoro al nuovo direttore dell’OLAF, che fra l’altro non si sa chi sarà. Il mio gruppo propone di non ridurre il tutto a una scelta di destra o di sinistra. Piuttosto dobbiamo tutti sostenere il candidato più qualificato e limitarci a confermare la sua nomina. Nel corso degli anni il Consiglio dei ministri ha concesso il discarico anche in casi dubbi e pertanto non è qualificato a trovare il candidato giusto. La Commissione ha coperto direttamente le frodi e quindi di fatto ha dimostrato la necessità di un direttore dell’OLAF che sia indipendente. Stando le cose come stanno, la migliore soluzione è senz’altro che il Parlamento europeo adotti una posizione unanime e il mio gruppo nutre la sincera speranza che si possa nominare un direttore dell’OLAF in grado, con le sue decisioni, di prevenire tutte le possibili frodi future. Signora Presidente, è dunque evidente che il Parlamento si deve assoggettare alle stesse regole e pertanto esprimo il mio sostegno alla relazione."@it9
"Madam President, the best way of combating fraud is not to appoint more inspectors but to implement, in our own Parliament too, a policy of complete openness about subsidies and administration. It is the present culture of secrecy which is the fraudsters’ best defence. All administration and all subsidies are nowadays dealt with by computer. It is a very simple matter to give our citizens access to the information on the Internet. Everyone can see, at the library or on their own computer, who has received what amount and for what purpose. If a company or an association wants there to be confidentiality about any subsidies it receives, then it is free to use its own resources to ensure this. If a company, a municipality or a Member of this Parliament wants a subsidy from myself and other European taxpayers, I want to know what I am supporting. I ask that funds should be seen as being entrusted to our care and that they should not, en route to their recipients, be wasted or siphoned off by fraudsters. But no matter how many people we appoint to OLAF, fraud is, at best, only going to be slightly reduced. We need to go to the root of the problem if we want to stamp out fraud.
The first prerequisite for doing this is a radical reduction in the number of projects and subsidy schemes the EU operates. Brussels ought only to be granting subsidies to cross-frontier projects or in cases where each country is too small to be able to carry out the projects concerned on its own. It should not be the EU’s job to decide if taxpayers’ funds are to go to a church in Christiansfeld or a golf course in North Jutland. Prioritising of this kind can be done much better by Danish voters and politicians. Nor should it be the EU’s job to decide whether motorways or schools are to be built in Alentejo with the help of EU subsidies. We can safely leave those decisions to Portuguese voters and their representatives. Funds are more efficiently transferred to poor Member States from the rich countries in the north by reducing or completely doing away with the contributions paid by poor countries to the EU. At present, EU subsidies mean more often than not that poor people in rich countries are taxed for the benefit of rich people in poor countries. None of us ourselves want to pursue a policy of wealth distribution of this kind, but this is happening nonetheless because of the EU’s numerous systems for granting subsidies. For example, 20% of farmers receive 80% of subsidies. We ought instead to make all subsidy schemes transparent. Our citizens will then ensure that they are done away with. The newspapers will write about the absurdities entailed. And then the voters and the various organisations will get involved. In this way, living democracy will ensure that incentives to fraud are abolished and that the fraud which does go on is revealed. To combat any remaining fraud, it is a splendid idea for the police authorities in the Member States to cooperate with each other. On the other hand, we have no need for a Corpus Juris, a common prosecution service, penal legislation and a European answer to the FBI. These things are aimed not at reducing crime but only at creating a new state and developing a more intrusive European Union.
I totally agree with Mrs Maes that complete openness about subsidies and subsidy schemes will make the job easier for OLAF’s new director. So who is this to be? My group proposes that we do not turn the decision into an election battle between left and right. We ought instead to unite around the best qualified candidate and be content with nominating him or her for the job. For years, the Council has approved faulty accounts and so disqualified itself from finding the right candidate. The Commission has positively concealed fraud and so shown the need for an independent director of OLAF. As the situation stands, a unanimous nomination from the European Parliament is therefore the best solution, and my group sincerely hopes that we can find a director for OLAF who will take decisions to prevent any fraud in future. And because, Madam President, Parliament must clearly abide by the same rules, I too am voting for the agreement."@lv10
"Mevrouw de Voorzitter, niet het aanwerven van meer controleurs, maar het creëren van een totale transparantie op het gebied van subsidies en administratie, ook in ons eigen Parlement, is de beste methode voor fraudebestrijding. De huidige geslotenheid biedt de fraudeurs de beste bescherming. Alle subsidies en alle administratie zijn tegenwoordig geïnformatiseerd. Het is een fluitje van een cent om deze informatie op het Internet ter beschikking te stellen van de burgers. Iedereen kan dan in de bibliotheek of op zijn eigen computer zien wie wat heeft gekregen en waarvoor. Indien een onderneming of een vereniging subsidies geheim wil houden, moeten ze maar eigen middelen gebruiken. Als een onderneming, een gemeente of een individu van mij en de overige Europese belastingbetalers subsidies wil, dan wil ik weten waarvoor het geld dient. Ik wens dat deze middelen als toevertrouwde geldmiddelen worden beschouwd en niet verspild worden, noch onderweg door fraudeurs ontvreemd worden. Hoeveel controleurs OLAF ook telt, ze zullen de fraude hoogstens een beetje indijken. Om de fraude effectief uit te roeien, moeten wij het euvel bij de wortel aanpakken.
Een eerste voorwaarde is een radicale beperking van de projecten en subsidieregelingen waarmee de EU werkt. Brussel zou alleen subsidies mogen geven aan grensoverschrijdende projecten of aan projecten die moeilijk door één land kunnen worden uitgevoerd. Het komt de EU niet toe te oordelen of het geld van de belastingbetaler aan een kerk in Christiansfeld of een golfterrein in Noord-Jutland dient te worden besteed. De Deense kiezers en politici zijn veel beter geschikt om hierover te beslissen. Het is evenmin de taak van de EU om te beslissen of er in Alentejo autowegen of scholen met EU-subsidies dienen te worden gebouwd. Deze keuze kunnen wij gerust aan de Portugese kiezers en verkozenen overlaten. De middelentransfer van de rijke landen in het noorden naar de arme landen kan veel efficiënter gerealiseerd worden door de bijdragen van de arme landen aan de EU gedeeltelijk of volledig af te schaffen. Tegenwoordig betekent EU-subsidie meestal dat arme mensen in rijke landen belasting moeten betalen voor rijke mensen in arme landen. Geen enkel land zou een dergelijk uitgavenbeleid voeren, maar het gebeurt niettemin via de talrijke steunregelingen van de EU. Zo krijgt 20% van de landbouwers 80% van de steun. Alle regelingen moeten doorzichtig worden. Dan zullen de burgers er wel voor zorgen dat ze verdwijnen en zullen de kranten over de onregelmatigheden berichten. Dan zullen organisaties en kiezers de handen ineenslaan. De levende democratie zal er zo toe bijdragen dat fraude ontmoedigd wordt en dat degene die toch fraude pleegt, ontmaskerd wordt. Mocht er dan toch nog fraude bestaan, dan is samenwerking tussen de nationale politiediensten in de vorm van intergouvernementele samenwerking een goede zaak. Er is daarentegen geen behoefte aan een corpis juris, een gemeenschappelijk Openbaar ministerie, strafrecht noch aan een Europese FBI. Deze zaken beogen alleen de oprichting van een nieuwe staat en meer Unie in plaats van minder criminaliteit.
Een totale openheid op het gebied van regelingen en subsidies - ik ben het op dit vlak volkomen met mevrouw Maes eens - zal het werk van de nieuwe OLAF-directeur vergemakkelijken, en wie zal dat zijn? Mijn fractie wenst er geen strijd tussen links en rechts van te maken, maar vindt dat wij samen de kandidaat met de beste kwalificaties moeten kiezen en hem of haar in zijn of haar functie benoemen. De Raad heeft jarenlang gebrekkige begrotingen goedgekeurd, waardoor hij zich gediskwalificeerd heeft om de juiste kandidaat te beoordelen. De Commissie heeft fraude rechtstreeks afgedekt, waarmee ze zelf de noodzaak van een onafhankelijke OLAF-directeur heeft bewezen. Zoals de zaken er nu voorstaan, is een unanieme aanbeveling van het Parlement de beste oplossing, en mijn fractie hoopt oprecht dat wij een OLAF-directeur kunnen vinden die beslissingen neemt om fraude in de toekomst te voorkomen. En, mevrouw de Voorzitter, uiteraard is het Parlement aan dezelfde regels onderworpen. Daarom stem ik voor het akkoord."@nl2
"Senhora Presidente, a melhor forma de combater a fraude não é contratar mais controladores, mas antes proporcionar uma total abertura em torno da atribuição e da administração dos fundos, inclusive aqui, no Parlamento. É a actual falta de abertura que constitui o maior escudo da fraude. A concessão dos fundos e a administração dos mesmos são processadas, na sua totalidade, por via electrónica. Será uma tarefa muito simples facultar aos cidadãos o acesso a esta informação através da Internet. Qualquer indivíduo poderá, numa biblioteca ou no seu próprio computador, ver o que foi concedido a quem e para quê. Se uma empresa ou uma associação quer manter a confidencialidade das verbas que lhes são concedidas, é livre de financiar o projecto pelos seus próprios meios. Se uma empresa, um município ou um membro de uma associação pretender um subsídio financiado por mim e pelos restantes contribuintes europeus, quero saber o que é que estou a apoiar. Exijo que os subsídios sejam considerados como meios que lhes foram confiados e que não devem ser desperdiçados nem delapidados por trapaceiros ao longo do percurso. As pessoas contratadas para a OLAF, independentemente do seu número, apenas irão diminuir um pouco a fraude. Para pôr termo à fraude, temos de atacar o problema pela raiz.
Uma primeira condição será uma redução drástica do número de projectos e de regimes de apoio com os quais se trabalha ao nível da UE. Bruxelas deverá apenas subsidiar os projectos transnacionais ou algum projecto pertencente a um país demasiado pequeno para poder realizá-lo sozinho. Não deve caber à UE decidir se os meios dos contribuintes devem ser aplicados numa igreja em Christiansfeld ou num campo de golfe no norte da Jutlândia. Os eleitores e os políticos dinamarqueses saberão, melhor do que ninguém, decidir o que é prioritário. Também não deverá caber à UE decidir se os apoios comunitários devem destinar-se à construção de auto-estradas ou de escolas na região do Alentejo. Podemos confiar essa escolha aos eleitores e aos eleitos portugueses. A transferência de fundos dos países mais ricos do norte para os Estados-Membros mais pobres será tanto mais eficaz se reduzirmos, ou mesmo eliminarmos, a contribuição que os países mais pobres pagam à UE. Hoje em dia, os subsídios da UE implicam, a maior parte das vezes, que as pessoas com menos posses dos países ricos são tributadas em benefício das pessoas ricas dos países mais pobres e nenhum de nós quer uma política de repartição desse tipo, não obstante o facto de esta situação ocorrer vezes sem conta com os inúmeros regimes de apoio actuais. Por exemplo, 20% dos agricultores obtêm 80% dos subsídios. Devemos, pelo contrário, tornar todos os regimes transparentes. Se isso acontecer, os cidadãos farão com que os regimes sejam eliminados. Os jornais irão escrever sobre as situações menos razoáveis. As organizações e os eleitores irão intervir. A democracia viva irá garantir a eliminação dos incentivos à fraude bem como a revelação da fraude quando esta ocorre. Assim, quanto à fraude que eventualmente possa restar, seria óptimo que fosse estabelecida uma colaboração entre as polícias dos nossos Estados-Membros, uma cooperação interestatal entre as nossas autoridades policiais. Em contrapartida, não precisamos de um
de procurador público comum, nem de um código penal comum e de um FBI europeu. Estes últimos apenas conduziriam à criação de mais Estado e de mais União, em vez de conduzirem a menos criminalidade.
Total abertura em torno dos regimes de apoio e dos subsídios - estou plenamente de acordo com a senhora deputada Maes - isso sim, facilitará o trabalho ao novo director da OLAF, mas quem será ele? O meu grupo propõe que a questão não seja transformada numa escolha entre a direita e a esquerda. Devemos antes unir
nos em torno do candidato mais qualificado para o cargo e designar essa pessoa. Ao longo de vários anos, o Conselho de Ministros aprovou contabilidades insuficientes, tendo-se desqualificado a si próprio dessa forma, para encontrar o candidato certo. A Comissão encobriu directamente a fraude, tendo assim documentado a necessidade de independência do director da OLAF. Tal como a situação está, uma nomeação unânime pelo Parlamento Europeu seria, consequentemente, a melhor solução e o meu grupo espera, sinceramente, que seja possível encontrar um director da OLAF que, através das decisões que tomar, possa, no futuro, prevenir toda a fraude. Além disso, Senhora Presidente, é claro que o próprio Parlamento também deverá sujeitar-se às mesmas regras, razão por que também voto a favor do acordo."@pt11
"Fru talman! Det bästa sättet att bekämpa bedrägerier på är inte att anställa flera kontrollanter utan att åstadkomma fullständig öppenhet kring anslagsgivning och administration, också i vårt eget parlament. Det är den nuvarande bristen på insyn som är bedragarnas bästa skydd. All anslagsgivning och administration sker i dag via elektronisk databehandling. Det är mycket enkelt att ge medborgarna tillgång till denna information genom Internet. Var och en kan på biblioteket eller i sin egen dator se vem som har fått hur mycket och till vad. Om ett företag eller en förening vill att anslag skall behandlas konfidentiellt, så står det dem fritt att finansiera den aktuella verksamheten med egna medel. Om ett företag eller en kommun eller en medlem vill ha ett bidrag från mig och de övriga europeiska skattebetalarna, så vill jag veta vad det är jag stöder. Jag kräver att medlen betraktas som anförtrodda medel och inte går till spillo eller försnillas av bedragare på vägen till sin mottagare. Men oavsett hur många vi anställer i OLAF, så kan det bara begränsa bedrägerierna till en viss del. Vi måste gå till roten, om vi skall komma åt bedrägerierna.
Den första förutsättningen är en radikal nedskärning av de projekt och bidragssystem som EU arbetar med. I Bryssel bör man endast ge anslag till projekt som är gränsöverskridande eller i sådana fall då varje enskilt land är för litet för att självt kunna utföra uppgifterna. Det bör inte vara en EU-uppgift att avgöra om skattebetalarnas medel skall gå till en kyrka i Christiansfeld eller en golfbana i Nordjylland. Den prioriteringen kan danska väljare och politiker göra mycket bättre. Det bör inte heller vara en EU-uppgift att avgöra om man skall bygga motorvägar eller skolor med EU-bidrag i Alentejo. Det valet bör vi tryggt kunna överlämna åt de portugisiska väljarna och de folkvalda. Överförandet av resurser från de rika länderna i norr till de fattiga medlemsländerna blir mera effektivt, om man sänker eller slopar de fattiga ländernas EU-avgifter. I dag innebär EU-bidrag oftast att fattiga människor i rika länder beskattas till förmån för rika människor i fattiga länder, och så vill ingen av oss själva bedriva fördelningspolitik, men det sker icke desto mindre genom EU:s talrika bidragsåtgärder. Som exempel kan nämnas att 20 procent av bönderna tar emot 80 procent av anslagen. Vi bör i stället göra alla bidragssystem öppna för insyn. Då kommer medborgarna nog att se till att de försvinner. Då kommer tidningarna att skriva om orimligheterna. Då kommer organisationerna och väljarna att engagera sig. Då kommer den levande demokratin att bidra till att incitamenten till bedrägeri försvinner och att bedrägerierna avslöjas där de begås. Beträffande de bedrägerier som blir kvar är det en lysande idé att ha ett samarbete mellan polisen i våra medlemsländer, ett mellanstatligt samarbete mellan våra polismyndigheter. Däremot behöver vi inte corpus juris, en gemensam åklagarmyndighet, strafflagstiftning och ett europeiskt FBI. Det leder bara till ökad överstatlighet, till mera union, i stället för till mindre kriminalitet.
Fullständig öppenhet kring bidragsbestämmelser och anslag – på denna punkt delar jag helt Maes uppfattning – kommer att underlätta arbetet för den nye OLAF-direktören, och vem skall det då vara? Min grupp föreslår att vi inte skall göra det till ett val mellan höger och vänster. Vi bör i stället samlas kring den högst kvalificerade kandidaten och nöja oss med att föreslå honom eller henne till jobbet. Ministerrådet har under alla år godkänt bristfälliga räkenskaper och har därigenom diskvalificerat sig när det gäller att hitta den rätta kandidaten. Kommissionen har direkt skylt över bedrägerier och därigenom dokumenterat behovet av den oberoende OLAF-direktören. Som läget nu är, är därför ett enhälligt förslag från EU-parlamentet det bästa i situationen, och min grupp hoppas uppriktigt att vi kan finna en OLAF-direktör, som genom sina beslut kommer att förebygga alla bedrägerier i framtiden. Och, fru talman, det är klart att parlamentet självt måste underkasta sig samma regler, så därför röstar jag också för avtalet."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Bonde (EDD )."1,12
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples