Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/1999-10-05-Speech-2-066"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.19991005.4.2-066"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Voorzitter, toen in het begin van de jaren tachtig de eerste ernstige berichten over AIDS Europa en de Verenigde Staten overspoelden, werden hele ernstige voorspellingen gedaan over de omvang en de sociale implicaties van deze ziekte. Nu, twintig jaar later is AIDS in Europa en in de Verenigde Staten in redelijke mate onder controle, hoewel in bepaalde streken en onder bepaalde groepen de situatie nog heel zorgelijk is. Wat Afrika betreft, heeft de ziekte echter alle ernstige verwachtingen waargemaakt en overtroffen.
Hoewel de situatie varieert van land tot land, is het besmettingspercentage in een aantal landen toch twintig tot dertig procent van de actieve bevolking. Dan gaat het vooral om jonge volwassenen, dus mensen die economisch actief zijn, maar ook vaak nog gezinsverantwoordelijkheid dragen. Een generatie mensen die in de meeste landen de ruggengraat van de samenleving vormt. Wanneer onder die groep zoveel langdurig zieken en ernstig verzwakte mensen te vinden zijn en zoveel mensen sterven, dan zijn de gevolgen voor die landen desastreus. Op kleine familiale schaal komen grote groepen kinderen en families zonder opvoeders en kostwinners. Op plaatselijke en regionale schaal worden sociale problemen, gezondheidsproblemen en problemen in het onderwijs levensgroot.
Voorzitter, ook de problemen bij de oudere generaties die vaak verzorgd moeten worden door deze groepen nemen toe. Op nationaal niveau zien we dat de economie en het sociale draagvlak aan het dalen zijn. Dat is wat we de laatste twintig jaar in Afrika zien. Alles wat 25 jaar lang aan hulp en vooruitgang is opgebouwd, dreigt zo te worden afgebroken. De vraag is hoe wij de Afrikaanse landen kunnen helpen om dit noodlot te keren. Ik denk dat het een plicht is van Europa om onze kennis en ervaring met deze ziekte door te geven en de Afrikaanse landen die zelf ook mee willen werken financieel te steunen bij hun gevecht tegen AIDS en de gevolgen van AIDS.
In Lusaka hebben Afrikaanse landen op de elfde conferentie de situatie goed onder ogen gezien. Ik wil mijn respect betuigen voor de experts en de hulpverleners, ook uit de Afrikaanse regio’s die met grote openheid en kennis van zaken hun bijdrage hebben geleverd. Wat moet er nu gebeuren om de ziekte te bestrijden in Afrika? Wat kunnen we doen om te helpen? In mijn fractie lijken ons de volgende punten essentieel. Er moet per Afrikaans land een zo reëel mogelijke inventarisatie komen van de omvang en de dreigende omvang van de ziekte. Alle kracht moet worden ingezet op maximale openheid en preventie. Wat die openheid betreft, moet hier nog veel worden gevraagd van Afrikaanse leiders om traditionele taboes te doorbreken en met name over de gevaren van onbeschermde seks te spreken. Hier gaat het niet alleen om traditionele Afrikaanse taboes. Ook bepaalde kerken, ook Europese kerken zouden naar mijn oordeel, met alle respect voor hun leer, tegen onbeschermde seks moeten pleiten, ook als het gaat om het gebruik van condooms. Alleen op basis van eerlijke openheid is preventie mogelijk. Die preventie is van levensbelang en moet bevorderd worden in alle lagen van de Afrikaanse bevolking, met name ook onder de jongeren.
Mensen moeten leren beseffen dat onbeschermde seks levensgevaarlijk is en dat het in het huidige Afrika nog meer geldt. Het gaat er hier niet om om te moraliseren. Maar het gaat er wel om de gevaren onder ogen te zien.
Voorzitter, dan is natuurlijk bij de preventie ook van belang dat wordt voorkomen dat zwangere moeders met AIDS deze ziekte doorgeven aan hun ongeboren kinderen. Daarvoor zijn medicijnen voor handen en die moeten ook beschikbaar komen. Voorzitter, dan is er tenslotte ook hulp nodig voor de kinderen die zonder ouders overblijven. Die moeten worden geholpen om hun leven te vervolgen, onderwijs te volgen en een nieuwe start te maken. Dat zijn naar ons oordeel de belangrijkste punten die onder ogen moeten worden gezien. Daarom is het ook zo onbegrijpelijk dat de AIDS-hulpprogramma’s door de Europese Commissie in hun oorspronkelijke budget zijn gekort, met name ten aanzien van de derde landen. Ik ben blij dat ik nu van de commissaris hoor dat er weer extra middelen ter beschikking komen. Dat is positief. Maar ik hoop dat dat ook zo snel mogelijk in de begroting kan worden gezien.
. Dat was het thema van de Lusaka-conferentie. Wij willen de Commissie oproepen om haar programma’s voor Afrika te versterken wat dit thema betreft. In Europa en in de Verenigde Staten wordt de ziekte met succes bestreden. Laten we Afrika helpen om de ramp die dreigt te keren. Mijn fractie wil daaraan meewerken, ook als het gaat om budgettaire consequenties. De Afrikanen zijn onze buren, we mogen ze niet in de steek laten."@nl2
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Fru formand, da de første alvorlige beretninger om aids i begyndelsen af firserne strømmede ind over Europa og USA, blev der fremsat meget alvorlige forudsigelser om omfanget og de sociale virkninger af denne sygdom. Nu, tyve år senere, er aids i rimelig grad under kontrol i Europa og i USA, selvom situationen i visse områder og blandt visse grupper stadig er temmelig foruroligende. Hvad Afrika angår, har sygdommen imidlertid gjort alle alvorlige forventninger til virkelighed og endda overgået dem.
Selvom situationen varierer fra land til land, er procentdelen af smittede i en række lande alligevel 20-30% af den erhvervsaktive befolkning. Her drejer det sig først og fremmest om unge voksne, altså mennesker, som er erhvervsaktive, men også ofte har ansvaret for en familie. En generation af mennesker, som i de fleste lande udgør samfundets rygrad. Når der blandt denne gruppe findes så mange langvarigt syge og alvorligt svækkede mennesker, og når så mange mennesker dør, så er følgerne for disse lande katastrofale. På det familiemæssige plan kommer der store grupper af børn og familier uden opdragere og forsørgere. På det lokale og regionale plan bliver sociale problemer, sundhedsproblemer og problemer inden for undervisningen overordentlig store.
Fru formand, også problemerne hos de ældre generationer, som ofte skal plejes af disse grupper, bliver større. På nationalt plan ser vi, at økonomien og den sociale bæredygtighed er ved at forringes. Det er, hvad vi har set i de sidste 20 år i Afrika. Alt, hvad der i løbet af 25 år er opbygget af hjælp og fremgang, risikerer således at blive ødelagt. Spørgsmålet er, hvordan vi kan hjælpe de afrikanske lande med at vende denne skæbne. Jeg tror, at det er Europas pligt at videregive vores viden om og erfaring med denne sygdom og støtte de afrikanske lande, som selv også vil medvirke, finansielt i deres kamp mod aids og følgerne af aids.
I Lusaka har afrikanske lande på den ellevte konference set situationen i øjnene. Jeg vil udtrykke min respekt for eksperterne og bistandsarbejderne, også fra de afrikanske regioner, som med stor åbenhed og sagkundskab har ydet deres bidrag. Hvad skal der nu ske for at bekæmpe sygdommen i Afrika? Hvad kan vi gøre for at hjælpe? I min gruppe forekommer følgende punkter os at være væsentlige. Der skal for hvert afrikansk land komme en så reel opgørelse som muligt over omfanget og det truende omfang af sygdommen. Alle kræfter skal sættes ind på at opnå maksimal åbenhed og forebyggelse. Hvad denne åbenhed angår, skal de afrikanske ledere stadig anmodes om meget for at bryde traditionelle tabuer og navnlig tale om risiciene ved ubeskyttet sex. Her drejer det sig ikke blot om traditionelle afrikanske tabuer. Også visse kirker, også europæiske kirker bør efter min opfattelse, med al respekt for deres lære, opfordre til ikke at dyrke ubeskyttet sex, også når det drejer sig om brugen af kondomer. Kun på grundlag af ærlig åbenhed er forebyggelse mulig. Denne forebyggelse er af livsvigtig betydning og skal fremmes i alle afrikanske befolkningslag, navnlig også blandt de unge.
Mennesker skal lære at indse, at ubeskyttet sex er livsfarlig, og at det i endnu højere grad gælder i det nuværende Afrika. Her drejer det sig ikke om at moralisere. Men det drejer sig om at se risiciene i øjnene.
Fru formand, så er det i forbindelse med prævention naturligvis også vigtigt, at det undgås, at gravide mødre med aids videregiver denne sygdom til deres ufødte børn. Med henblik herpå findes der medicin, og denne skal også stilles til rådighed. Så er der endelig brug for hjælp til de børn, som bliver tilbage uden forældre. Disse skal hjælpes til at fortsætte livet, følge undervisning og få en ny begyndelse. Det er efter vores opfattelse de vigtigste punkter, som vi må se i øjnene. Derfor er det også så ubegribeligt, at det oprindelige budget for aids-hjælpeprogrammerne er nedskåret af Kommissionen, navnlig med hensyn til tredjelande. Jeg er glad for, at jeg nu fra kommissæren har hørt, at der igen stilles ekstra midler til rådighed. Det er positivt. Men jeg håber, at det også hurtigst muligt kan ses i budgettet.
Gør mere, og gør det bedre. Det var temaet på Lusaka-konferencen. Vi vil opfordre Kommissionen til at styrke dens programmer for Afrika, for så vidt angår dette tema. I Europa og i USA bekæmpes sygdommen med succes. Lad os hjælpe Afrika med at afværge den katastrofe, som truer. Min gruppe vil medvirke til det, også når det gælder budgetmæssige konsekvenser. Afrikanerne er vores naboer, vi må ikke lade dem i stikken."@da1
"Frau Präsidentin! Als zu Beginn der 80er Jahre die ersten beunruhigenden Berichte über Aids Europa und die Vereinigten Staaten erreichten, wurden sehr ernste Voraussagen über das Ausmaß und die sozialen Folgen dieser Krankheit gemacht. Jetzt, zwanzig Jahre später, ist Aids in Europa und in den Vereinigten Staaten weitgehend unter Kontrolle, obwohl in bestimmten Gegenden und bei bestimmten Gruppen die Situation noch überaus besorgniserregend ist. Hinsichtlich Afrika hat die Krankheit jedoch alle ernsthaften Erwartungen bestätigt und noch übertroffen.
Auch wenn die Situation in den einzelnen Ländern unterschiedlich ist, liegt die Ansteckungsrate in manchen Ländern bei 20 bis 30 % der erwerbstätigen Bevölkerung. Dabei handelt es sich vor allem um junge Erwachsene, um Menschen also, die im Erwerbsleben stehen, oft aber auch noch für die Familie zu sorgen haben. Eine Generation, die in den meisten Ländern die Stütze der Gesellschaft bildet. Wenn in dieser Gruppe so viele Langzeitkranke und ernsthaft geschwächte Menschen zu finden sind und derartig viele Menschen sterben, hat das für diese Länder verheerende Folgen. Auf kleiner familiärer Ebene leben viele Kinder und Familien ohne Erzieher und Ernährer. Auf örtlicher und regionaler Ebene nehmen die Probleme im sozialen Bereich sowie im Gesundheits- und Bildungswesen ein riesiges Ausmaß an.
Auch die Probleme bei der älteren Generation, die häufig von diesen Gruppen versorgt werden muß, nehmen zu. Auf nationaler Ebene sehen wir, daß die Wirtschaft und die soziale Basis wegbrechen. Das beobachten wir in Afrika in den letzten 20 Jahren. Alles, was 25 Jahre lang an Hilfe und Fortschritt aufgebaut wurde, droht so zunichte gemacht zu werden. Wir müssen überlegen, wie wir den afrikanischen Ländern helfen können, dieses Schicksal abzuwenden. Wir Europäer sind verpflichtet, unsere Kenntnisse und Erfahrungen mit dieser Krankheit weiterzugeben und die afrikanischen Länder, die selbst mitarbeiten wollen, in ihrem Kampf gegen Aids und die Folgen dieser Krankheit finanziell zu unterstützen.
In Lusaka haben sich die afrikanischen Länder auf der 11. Internationalen Aids-Konferenz ausführlich mit der Situation befaßt. Ich möchte den Sachverständigen und Hilfsorganisationen, auch aus den betreffenden Regionen, die einen von großer Offenheit und Sachkenntnis zeugenden Beitrag geliefert haben, meinen Respekt zollen. Was muß jetzt zur Bekämpfung der Krankheit in Afrika unternommen werden? Wie können wir helfen? Meine Fraktion erachtet die folgenden Punkte als wesentlich. In jedem afrikanischen Land muß eine möglichst wahrheitsgetreue Bestandsaufnahme des Ausmaßes und der drohenden Ausbreitung der Krankheit vorgenommen werden. Mit aller Entschlossenheit ist auf höchste Offenheit und Prävention hinzuwirken. Was diese Offenheit betrifft, so sind die afrikanischen Verantwortungsträger gefordert, traditionelle Tabus zu durchbrechen und vor allem auf die Gefahren von ungeschütztem Geschlechtsverkehr hinzuweisen. Dabei geht es nicht nur um traditionelle afrikanische Tabus. Auch bestimmte Kirchen, auch europäische Kirchen sollten meiner Meinung nach, bei allem Respekt vor ihrer Lehre, gegen ungeschützten Geschlechtsverkehr Stellung beziehen, auch wenn es um die Verwendung von Kondomen geht. Prävention ist nur auf der Basis von Ehrlichkeit und Offenheit möglich. Diese Vorsorge ist lebenswichtig und muß in allen Schichten der afrikanischen Bevölkerung, vor allem auch unter der Jugend, gefördert werden.
Die Menschen müssen lernen, daß ungeschützter Geschlechtsverkehr, und das gilt im heutigen Afrika um so mehr, lebensgefährlich ist. Es geht hier nicht darum, Moralpredigten zu halten, sondern darum, den Gefahren ins Auge zu sehen.
Natürlich muß bei der Prävention auch verhindert werden, daß schwangere Frauen mit Aids diese Krankheit auf das ungeborene Kind übertragen. Hierfür gibt es Medikamente, und diese müssen auch zur Verfügung gestellt werden. Schließlich benötigen die Kinder, die keine Eltern mehr haben, Unterstützung. Ihnen muß geholfen werden, ihr Leben zu gestalten, eine Ausbildung zu erhalten und einen neuen Anlauf zu nehmen. Das sind für uns die wichtigsten Punkte, bei denen Handlungsbedarf besteht. Es ist daher unbegreiflich, daß die Europäische Kommission das ursprüngliche Budget für die Aids-Hilfsprogramme, vor allem hinsichtlich der Drittländer, gekürzt hat. Zu meiner Freude höre ich jetzt von dem Herrn Kommissar, daß wieder zusätzliche Mittel bereitgestellt werden. Das ist positiv. Hoffentlich findet das auch so schnell wie möglich im Haushalt seinen Niederschlag.
Die Lusaka-Konferenz stand unter dem Leitsatz:
. Wir appellieren an die Kommission, ihre Programme für Afrika in diesem Bereich aufzustocken. In Europa und in den Vereinigten Staaten wird die Krankheit erfolgreich bekämpft. Wir müssen Afrika helfen, die drohende Katastrophe abzuwenden. Meine Fraktion will dazu beitragen, auch wenn dies Konsequenzen für den Haushalt hat. Die Afrikaner sind unsere Nachbarn, wir dürfen sie nicht im Stich lassen."@de7
"Κυρία Πρόεδρε, όταv στις αρχές της δεκαετίας τoυ '80 κατέφθασαv στηv Ευρώπη και τις Ηvωμέvες Πoλιτείες oι ειδήσεις για τα πρώτα σoβαρά κρoύσματα AIDS, έγιvαv μερικές πoλύ δυσάρεστες πρoγvώσεις σχετικά με τηv εξάπλωση και τις κoιvωvικές επιπτώσεις αυτής της αρρώστιας. Σήμερα, είκoσι χρόvια μετά, τo πρόβλημα τoυ AIDS έχει τεθεί υπό έλεγχo στηv Ευρώπη και τις Ηvωμέvες Πoλιτείες Αμερικής, παρ' όλo πoυ σε oρισμέvες περιoχές και oμάδες η κατάσταση εξακoλoυθεί vα πρoξεvεί ιδιαίτερες αvησυχίες. Στηv Αφρική όμως, η εξέλιξη της αρρώστιας επαλήθευσε – ή και υπερέβη – τις δυσμεvείς πρoβλέψεις.
Παρ' όλo πoυ η κατάσταση διαφέρει από χώρα σε χώρα, σε oρισμέvες χώρες τo πoσoστό τoυ εvεργoύ πληθυσμoύ που έχει προσβληθεί από τov ιό αvέρχεται σε 20% έως 30%. Πρόκειται κυρίως για vέoυς εvήλικες, πρόσωπα δηλαδή πoυ συμμετέχoυv στov oικovoμικό βίo και σε πoλλές περιπτώσεις έχoυv και oικoγεvειακές υπoχρεώσεις. Πρόκειται για μια γεvιά αvθρώπωv πoυ στις περισσότερες χώρες απoτελoύv τηv σπovδυλική στήλη της κoιvωvίας. Όταv στoυς κόλπoυς της oμάδας αυτής υπάρχoυv τόσoι άvθρωπoι πoυ είvαι μακρoχρόνια άρρωστoι ή πoλύ εξασθεvημέvoι, και πoλλoί από τoυς oπoίoυς πεθαίvoυv, oι συvέπειες για τις εv λόγω χώρες είvαι καταστρoφικές. Πάρα πoλλά παιδιά χάvoυv τoυς γovείς τoυς και πoλλές oικoγέvειες χάvoυv τα πρόσωπα πoυ εξασφάλιζαv τα πρoς τo ζειv. Σε τoπική και περιφερειακή κλίμακα τα κoιvωvικά πρoβλήματα και τα πρoβλήματα υγείας και εκπαίδευσης πρoσλαμβάvoυv τεράστιες διαστάσεις.
Κυρία Πρόεδρε, αύξηση παρατηρείται και στα πρoβλήματα τωv γηραιότερωv γεvεώv, για τις oπoίες πρέπει συχvά vα φρovτίζoυv oι oμάδες πoυ πρoαvαφέρθηκαv. Σε εθvική κλίμακα βλέπoυμε vα περιoρίζεται η oικovoμική αvάπτυξη και τo κoιvωvικό έρεισμα. Αυτή είvαι η κατάσταση πoυ παρατηρoύμε τα τελευταία είκoσι χρόvια στηv Αφρική. Έτσι υπάρχει κίvδυvoς vα αvτιστραφεί όλη η πρόoδoς πoυ σημειώθηκε μετά από 25 χρόvια πρoσπαθειώv και βoήθειας. Τo ερώτημα είvαι πώς μπoρoύμε vα βoηθήσoυμε τις αφρικαvικές χώρες vα αvτιστρέψoυv αυτή τηv εξέλιξη. Πιστεύω πως η Ευρώπη έχει καθήκov vα μεταβιβάσει στις αφρικαvικές χώρες την εμπειρογνωμοσύνη της σχετικά με την αρρώστια και vα υπoστηρίξει oικovoμικά αυτές πoυ θέλoυv vα συvεργαστoύv μαζί της στις πρoσπάθειές τoυς για τηv καταπoλέμηση τoυ AIDS και τωv επιπτώσεώv τoυ.
Στηv εvδέκατη διάσκεψη πoυ πραγματoπoιήθηκε στη Λoυζάκα oι αφρικαvικές χώρες εξέτασαv με σoβαρότητα τηv κατάσταση. Θα ήθελα vα εκφράσω τoν σεβασμό μoυ πρoς τoυς εμπειρoγvώμovες και τoυς φoρείς παροχής βοήθειας και από περιoχές της Αφρικής, οι οποίοι τήρησαv ιδιαίτερα αvoιχτή στάση συvεισφέρovτας τη γvώση πoυ διαθέτoυv επί τoυ πρoβλήματoς. Τί πρέπει vα γίvει σήμερα για vα καταπoλεμηθεί η αρρώστια αυτή στηv Αφρική; Τί μπoρoύμε vα κάvoυμε για vα βoηθήσoυμε; Η πoλιτική μoυ oμάδα αποδίδει απoφασιστική σημασία στα ακόλoυθα σημεία. Για κάθε αφρικαvική χώρα πρέπει vα γίvει μια όσo τo δυvατόv πιο ρεαλιστική εκτίμηση της σημεριvής και της επαπειλoύμεvης έκτασης της αρρώστιας. Πρέπει vα καταβληθoύv πρoσπάθειες για vα τηρηθεί μια όσo τo δυvατόv πιο αvoιχτή στάση και vα πρoαχθεί η πρόληψη. Όσov αφoρά τηv τήρηση αvoιχτής στάσης, πρέπει vα γίvoυv πoλλά για vα πειστoύv oι Αφρικαvoί ηγέτες vα ξεπεράσoυv τις παραδoσιακές απαγoρεύσεις και vα μιλήσoυv κυρίως για τoυς κιvδύvoυς πoυ συvεπάγovται oι σεξoυαλικές επαφές χωρίς τη λήψη μέτρωv πρoστασίας. Η περίπτωση δεv αφoρά μόvo παραδoσιακές απαγoρεύσεις πoυ υπάρχoυv στηv Αφρική. Κατά τη γvώμη μoυ, και τo λέω αυτό με κάθε σεβασμό πρoς τις διδαχές τoυς, υπάρχoυv oρισμέvες εκκλησίες, μεταξύ τωv oπoίωv και ευρωπαϊκές, oι oπoίες πρέπει vα θίξoυv τo θέμα τωv σεξoυαλικώv επαφώv χωρίς τη λήψη μέτρωv πρoστασίας, ακόμα κι όταv πρόκειται για τη χρήση πρoφυλακτικώv. Η πρόληψη είvαι δυvατή μόvo με τηv τήρηση μιας πραγματικά αvoιχτής στάσης. Η πρόληψη είvαι θέμα ζωής ή θαvάτoυ και πρέπει vα πρoαχθεί σε όλα τα στρώματα τoυ πληθυσμoύ της Αφρικής, κυρίως μεταξύ τωv vέωv.
Οι άvθρωπoι πρέπει vα καταvoήσoυv πως oι σεξoυαλικές επαφές χωρίς πρoστασία είvαι επικίvδυvες και πως αυτό ισχύει ακόμη περισσότερo στη σημεριvή Αφρική. Δεν μ' εvδιαφέρουν οι ηθικoλoγίες αλλά η αvτιμετώπιση τωv κιvδύvωv.
Κυρία Πρόεδρε, έvα άλλo σημαvτικό ζήτημα είvαι βεβαίως η πρόληψη της ενδεχόμενης μετάδοσης της ασθένειας από γυvαίκες πoυ έχoυv πρoσβληθεί από τov ιό τoυ AIDS στα παιδιά πoυ κυoφoρoύv. Για τoν σκoπό αυτό υπάρχoυv φάρμακα τα oπoία πρέπει vα είvαι διαθέσιμα. Τέλoς, είvαι αvάγκη vα δoθεί βoήθεια στα παιδιά πoυ χάvoυv τoυς γovείς τoυς. Τα παιδιά αυτά πρέπει vα βoηθηθoύv vα συvεχίσoυv τη ζωή τoυς, vα πάvε στo σχoλείo και vα κάvoυv μια vέα αρχή. Αυτά είvαι κατά τη γvώμη μας τα σημαvτικότερα σημεία τα oπoία πρέπει vα ληφθoύv υπόψη. Γι’ αυτό αδυvατώ vα καταvoήσω γιατί η Ευρωπαϊκή Επιτρoπή μείωσε τov αρχικό πρoϋπoλoγισμό για τα πρoγράμματα βoήθειας για τo AIDS, κυρίως όσov αφoρά τις τρίτες χώρες. Χαίρoμαι πoυ πληρoφoρoύμαι από τov Επίτρoπo πως θα διατεθoύv πρόσθετoι πόρoι. Αυτό είvαι θετικό. Ελπίζω όμως να τo δoύμε και στov πρoϋπoλoγισμό όσo τo δυvατόv συvτoμότερα.
Αυτό είvαι τo θέμα της Διάσκεψης της Λoυζάκα. Θα θέλαμε vα απευθύvoυμε έκκληση στηv Επιτρoπή vα εvισχύσει τα πρoγράμματά της για τηv Αφρική όσov αφoρά τo θέμα αυτό. Στηv Ευρώπη και στις Ηvωμέvες Πoλιτείες Αμερικής η αρρώστια καταπoλεμάται με επιτυχία. Ας βoηθήσoυμε τηv Αφρική vα αvτιμετωπίσει τηv καταστρoφή πoυ τηv απειλεί. Η πoλιτική μoυ oμάδα θέλει vα συμβάλει στηv πρoσπάθεια αυτή, ακόμη κι αv αυτό έχει δημoσιovoμικές επιπτώσεις. Οι Αφρικαvoί είvαι γείτovές μας και δεv επιτρέπεται vα τoυς εγκαταλείψoυμε στη μoίρα τoυς."@el8
"Madam President, when the first grave reports about AIDS first inundated Europe and the United States at the beginning of the eighties, some very grave predictions were made as to the extent and the social implications of this disease. Now, twenty years on, AIDS is reasonably under control in Europe and the United States, although the situation still gives a great deal of cause for concern in certain areas and amongst certain groups. In Africa, however, all our worst fears as regards the disease have been realised and exceeded.
Although the situation varies from country to country, there are, in fact, a number of countries in which 20-30% of the active population is infected. These are mainly young adults, therefore people who are active in economic terms but who also often have family responsibilities; a generation of people who in most countries form the backbone of society. When such a group contains so many people suffering long-term illness and who are seriously weakened, and there is such a high number of deaths, then these countries suffer disastrous consequences. At the grass roots level of the family, we see the large scale on which families are without breadwinners and children without people to bring them up, whilst at local and regional level the social, health and educational problems are really getting out of hand.
Madam President, the problems experienced by the older generations, who often have to be cared for by these groups, are on the increase. We can see how, at the national level, the economy and foundations of society are weakening. That is what we have seen happening in Africa over the last twenty years. As a result, everything that has been built up in terms of aid and progress these last 25 years is at risk of being demolished. The question is, how can we help the African countries to ward off this fate? I believe it is Europe’s duty to share our knowledge and experience of this disease and to give financial aid to those African countries that want to participate in the process themselves, with a view to supporting them in their fight against AIDS and the consequences of AIDS.
African countries really got to grips with the situation at the eleventh conference in Lusaka. I want to express how much respect I have for the experts and relief workers, including those from the African regions, who made their contribution with such frankness and expertise. What needs to be done now in order to tackle the disease in Africa? What can we do to help? My group considers the following points to be essential. In each African country, an assessment must be made of the scale of this disease and of the proportions it threatens to assume. All efforts must be directed at achieving maximum openness and preventive measures. As far as openness is concerned, a lot still has to be asked of African leaders in terms of breaking through traditional African taboos, particularly with regard to speaking out about the dangers of unprotected sex. This is not just about traditional African taboos. There are certain churches, European ones too, that, to my mind, with all due respect for their teachings, ought to warn against unprotected sex, and that includes advocating the use of condoms. Prevention will only be possible if there is honesty and openness. Prevention is vitally important and must be encouraged in all sections of the African population, and particularly amongst young people.
People must grasp the idea that having unprotected sex puts your life at risk, all the more so in present-day Africa. This is not about preaching at people but it is about becoming fully aware of the dangers.
Madam President, when it comes to prevention, it is also important, of course, to avoid a situation in which pregnant women with AIDS pass this disease on to their unborn children. There are drugs for this and they must be made available. Lastly, Madam President, there is the help we need to give the children who have been left orphaned. They must be helped to go about their lives, to pursue an education and to make a fresh start. We believe these to be the most important points that need to be addressed. That is why it is so difficult to comprehend why the European Commission has reduced the original budget for the AIDS assistance programmes, specifically with regard to third countries. I was pleased to hear the Commissioner say that additional resources are to be made available again. That is a good thing. But I hope that this will also be taken account of in the Budget as soon as possible.
Do more and do it better. That was the theme of the Lusaka conference. We call upon the Commission to boost its programmes for Africa with this theme in mind. The disease is being tackled successfully in Europe and the United States. Let us help Africa to avert the disaster that threatens it. My group wants us to become involved here, even if there are budgetary consequences. The Africans are our neighbours and we must not abandon them."@en3
"(NL) Señor Presidente, a principios de los años ochenta, cuando las primeras noticias alarmantes sobre el sida sembraron el pánico en Europa y Estados Unidos, los pronósticos acerca del alcance y las implicaciones sociales de esta enfermedad adquirieron unas dimensiones catastróficas. Ahora, veinte años más tarde, podemos decir que en Europa y Estados Unidos la enfermedad está más o menos bajo control, aunque en determinadas regiones y grupos sociales la situación sigue siendo muy preocupante. En África, sin embargo, se han cumplido las más osadas previsiones e incluso se han visto superadas.
Aun a sabiendas de que los datos varían de un país a otro, en algunos países el número de personas infectadas oscila entre el 20% y el 30% de la población activa. Se trata sobre todo de jóvenes adultos económicamente activos que, en muchos casos, tienen a su cargo a toda una familia. Dicho de otro modo, el SIDA afecta principalmente a una generación que en la mayoría de los países constituye la columna vertebral de la sociedad. Si este grupo social cuenta con tantos enfermos de larga duración, con tantas personas débiles, con tantas bajas, las consecuencias para dichos países no pueden sino ser desastrosas. Las consecuencias también se hacen sentir en el seno familiar. Muchos niños pierden a sus padres y muchas familias se quedan sin sostén económico. A escala local y regional se plantean serios problemas sociales, sanitarios y de tipo educativo.
Señor Presidente, también se está agravando la situación de las personas mayores, puesto que quienes deberían cuidar de ellas ya no pueden hacerlo. A nivel nacional, la economía y la red de apoyo social se resienten cada vez más. Esto es lo que ha sucedido en el continente africano durante los últimos veinte años. El proceso devastador está a punto de acabar con 25 años de apoyo y avances. La pregunta es cómo podemos ayudar a los países africanos a invertir este destino. Creo que Europa tiene la obligación de transmitir sus conocimientos y su experiencia en materia del SIDA y de respaldar económicamente a los países africanos que desean prestar su colaboración en su lucha contra el SIDA y las consecuencias del mismo.
En la XI Conferencia Internacional sobre el sida, que se ha celebrado en Lusaka, los países africanos han afrontado la situación de forma realista. Quisiera expresar mi respeto hacia los expertos y los responsables de los programas de ayuda por su claridad y su profesionalidad. ¿Cuáles son las medidas que debemos adoptar para combatir la enfermedad en África? ¿En qué podemos ayudar a los países africanos? Nuestro Grupo defiende una serie de propuestas que estima fundamentales. En cada país africano deben inventariarse la incidencia y la futura incidencia de la enfermedad, procurando que los datos sean altamente fiables. Todos los esfuerzos deben concentrarse en la transparencia y la prevención. En lo que a la transparencia se refiere, aún queda mucho camino por recorrer. Los políticos africanos tendrán que romper los tabúes tradicionales y tendrán que hablar de los peligros que implica el sexo cuando no se toman las precauciones necesarias. No se trata únicamente de tabúes tradicionales de origen africano. En mi opinión, y con todo respeto por su doctrina, algunas Iglesias, también las Iglesias europeas, deberían pronunciarse a favor del sexo seguro, incluso si se trata de fomentar el uso de preservativos. La prevención no puede surtir efecto si no va acompañada de transparencia y sinceridad. La prevención reviste una importancia vital y, por tanto, hay que promoverla en todas las capas de la población africana, especialmente entre los jóvenes.
La gente ha de darse cuenta de que el sexo puede ser mortal si no se toman las precauciones oportunas, sobre todo en el África de hoy. No se trata de moralizar, sino de hacer ver los peligros.
Señor Presidente, en materia de prevención también es preciso evitar que las madres embarazadas infectadas transmitan la enfermedad a sus hijos. Ya existen fármacos para prevenir este problema. Basta con ponerlos a disposición de quienes los necesitan. Señor Presidente, por último quisiera referirme a los niños que se han quedado sin padres. Debemos ayudarles para que puedan vivir su vida, recibir educación y empezar de nuevo. A nuestro modo de ver, éstos son los puntos prioritarios. Así las cosas, no comprendemos cómo la Comisión Europea ha podido recortar el presupuesto inicial de los programas de ayuda a la lucha contra el sida, sobre todo en lo que a los terceros países se refiere. Afortunadamente, el Comisario acaba de comunicarnos que los recursos serán ampliados. Es sin duda una noticia positiva. Sólo espero que no tarde mucho en reflejarse en el presupuesto.
. Así rezaba el tema de la Conferencia de Lusaka. Instamos a la Comisión a que en este aspecto refuerce sus programas para África. En Europa y en los Estados Unidos la enfermedad está siendo combatida con éxito. ¿Por qué no ayudamos a África a invertir el destino catastrófico que le espera? Mi Grupo está dispuesto a prestar todo su apoyo, incluso si ello tiene implicaciones presupuestarias. Los africanos son nuestros vecinos, no podemos abandonarlos a su suerte."@es12
"Arvoisa puhemies, kun ensimmäiset vakavat viestit AIDSista vyöryivät 80-luvun alussa Eurooppaan ja Yhdysvaltioihin, tehtiin hyvin vakavia ennusteita tämän sairauden laajuudesta ja sosiaalisista seurauksista. Nyt 20 vuotta myöhemmin AIDS on Euroopassa ja Yhdysvalloissa melko hyvin hallinnassa, vaikka tilanne on vieläkin hyvin huolestuttava joillakin alueilla ja joissakin väestöryhmissä. Mitä tulee Afrikkaan, tämän sairauden osalta kaikki vakavat ennustukset ovat toteutuneet ja ylittyneet.
Vaikka tilanne vaihtelee maittain, joissakin maissa 20 – 30 % aktiivisesta väestöstä on saanut tartunnan. On kysymys erityisesti nuorista aikuisista eli taloudellisesti aktiivisista ihmisistä, joilla on myös usein vastuu perheistään. He ovat sukupolvi, joka muodostaa useimmissa maissa yhteiskunnan selkärangan. Kun tässä ryhmässä on niin paljon pitkäaikaissairaita ja hyvin heikossa tilassa olevia ihmisiä ja kun niin monet ihmiset kuolevat, seuraukset ovat tuhoisat näille maille. Perhetasolla muodostuu suuri määrä lapsia ja perheitä, joilla ei ole kasvattajia eikä elättäjiä. Paikallisella ja alueellisella tasolla syntyy valtavasti sosiaalisia ongelmia, terveysongelmia sekä ongelmia opetuksessa.
Arvoisa puhemies, myös vanhempien sukupolvien, joista nämä ryhmät usein huolehtivat, ongelmat lisääntyvät. Kansallisella tasolla havaitsemme, että talous ja sosiaalinen perusta ovat murenemassa. Tämä on ollut nähtävissä Afrikassa 20:n viime vuoden aikana. Kaikki, mikä on rakennettu 25 vuodessa avun ja edistyksen varaan, uhkaa siten romahtaa. Herää kysymys, kuinka voimme auttaa Afrikan maita kääntämään tämän kehityksen suunnan. Mielestäni Euroopalla on velvollisuus antaa tietomme ja kokemuksemme tästä sairaudesta ja tukea taloudellisesti niitä Afrikan maita, jotka myös itse haluavat tehdä yhteistyötä, niiden taistelussa AIDSia ja sen seurauksia vastaan.
Afrikan maat ovat käsitelleet tilannetta perusteellisesti Lusakassa 11. AIDS-konferenssissa. Haluan ilmaista kunnioitukseni niille asiantuntijoille ja avustajille, myös Afrikan alueelta, jotka ovat antaneet panoksensa hyvin avoimesti ja asiantuntevasti. Mitä nyt täytyy tapahtua, jotta tätä sairautta vastaan voitaisiin taistella Afrikassa? Mitä me voimme tehdä auttaaksemme? Meidän ryhmämme mielestä seuraavat asiat ovat oleellisen tärkeitä. Jokaisessa Afrikan maassa täytyy tehdä mahdollisimman totuudenmukainen selvitys sairauden levinneisyydestä ja leviämisen vaarasta. Kaikki voimat täytyy keskittää mahdollisimman laajaan avoimuuteen ja ennaltaehkäisyyn. Mitä tulee avoimuuteen, Afrikan johtajilta täytyy vaatia vielä paljon, jotta he murtaisivat perinteisiä tabuja ja erityisesti puhuisivat suojaamattoman seksin vaaroista. Tässä ei ole kysymys pelkästään perinteisistä afrikkalaisista tabuista. Myös tiettyjen kirkkojen, myös eurooppalaisten kirkkojen, pitäisi mielestäni – kaikella kunnioituksella niiden oppeja kohtaan – puhua suojaamatonta seksiä vastaan, myös kun on kysymys kondomien käytöstä. Ennaltaehkäisy on mahdollista vain rehellisen avoimuuden pohjalta. Ennaltaehkäisy on elintärkeää, ja sitä täytyy edistää kaikissa Afrikan kansankerroksissa, erityisesti myös nuorten parissa.
Ihmisten täytyy oppia ymmärtämään, että suojaamaton seksi on hengenvaarallista ja että se on nykyisessä Afrikassa vielä vaarallisempaa kuin muualla. Tässä ei ole kysymys moralisoinnista vaan vaarojen esiin tuomisesta.
Arvoisa puhemies, siksi ennaltaehkäisyssä on luonnollisesti myös tarpeen välttää sitä, että AIDSiin sairastuneet odottavat äidit siirtävät sairauden syntymättömiin lapsiinsa. Sitä varten on olemassa lääkkeitä, ja niiden täytyy tulla myös saataville. Arvoisa puhemies, myös lapset, jotka jäävät ilman vanhempia, tarvitsevat apua. Heitä täytyy auttaa jatkamaan elämäänsä, seuraamaan opetusta ja aloittamaan alusta. Nämä ovat mielestämme tärkeimmät asiat, jotka täytyy tuoda esiin. Siksi onkin käsittämätöntä, että Euroopan komissio on leikannut AIDS-avustusohjelmia alkuperäisessä talousarviossaan erityisesti kolmansien maiden osalta. Olen iloinen kuullessani nyt komission jäseneltä, että käyttöön annetaan jälleen lisävaroja. Se on myönteistä. Toivon kuitenkin, että se myös näkyy mahdollisimman pian talousarviossa.
(tehkää enemmän ja tehkää se paremmin). Tämä oli Lusakan konferenssin aiheena. Me haluamme kannustaa komissiota vahvistamaan Afrikkaa koskevia ohjelmiaan tämän asian osalta. Euroopassa ja Yhdysvalloissa taistellaan menestyksekkäästi AIDSia vastaan. Auttakaamme Afrikkaa pysäyttämään uhkaava katastrofi. Minun ryhmäni haluaa toimia sen hyväksi myös, kun on kysymys vaikutuksista talousarvioon. Afrikkalaiset ovat naapureitamme, emmekä me saa jättää heitä pulaan."@fi5
"Madame la Présidente, lorsque au début des années quatre-vingts, les premiers rapports alarmants concernant le sida se répandirent en Europe et aux États-Unis, des prévisions très pessimistes furent faites concernant l’ampleur et les implications sociales de cette maladie. Actuellement, soit vingt ans plus tard, le sida est raisonnablement maîtrisé en Europe et aux États-Unis, bien que dans certaines régions et parmi certains groupes sociaux la situation demeure très préoccupante. En ce qui concerne l’Afrique, la maladie a atteint et même dépassé toutes les prévisions dans toute leur gravité.
Quoique la situation varie d’un pays à l’autre, la proportion de la contamination dans un certain nombre de pays a atteint vingt à trente pour cent de la population active. Il s’agit la plupart du temps de jeunes adultes, de personnes économiquement actives par conséquent et qui ont aussi le plus souvent un rôle de soutien de famille. Il s’agit d’une génération de personnes qui dans la plupart de ces pays, constituent la colonne vertébrale de la société. Lorsqu’un tel nombre de malades de longue durée et de personnes gravement affaiblies affecte ce groupe et que le nombre de décès augmente, les conséquences pour les pays concernés sont absolument désastreuses. À l’échelle familiale, on constate d’importants groupes d’enfants et de familles qui sont dépourvus de présence adulte qui puisse assurer leur subsistance et leur éducation. Aux niveaux local et régional, les problèmes sociaux, familiaux et les problèmes dans l’enseignement ont pris des proportions énormes.
Les difficultés vont grandissantes aussi, Madame la Présidente, parmi les générations plus âgées car celles-ci vivent très souvent grâce au soutien des groupes affectés. Au plan national, nous constatons que l’économie et le tissu social se désagrègent. C’est le phénomène que nous observons depuis vingt ans en Afrique. Tout ce qui a été bâti en 25 années d’aide et de progrès menace de s’effondrer. La question qui se pose est : comment pouvons-nous aider les pays africains à inverser le cours du destin. Je crois que c’est un devoir qui incombe à l’Europe de transmettre nos connaissances et notre expérience relative à cette maladie, ainsi que de soutenir financièrement les pays africains qui veulent collaborer dans leur combat contre le sida et ses conséquences.
À Lusaka, les pays africains ont bien examiné la situation au cours de leur onzième conférence. Je tiens à témoigner mon respect à l’égard des experts et de ceux qui apportent leur aide, notamment ceux qui font partie du continent africain et qui ont apporté leur contribution en faisant preuve d’une grande ouverture et d’une parfaite connaissance de la réalité des choses. Que doit-il se passer en Afrique pour lutter efficacement contre la maladie ? Que pouvons-nous faire pour l’aider ? Selon mon groupe, les points suivants sont prioritaires : il faut procéder à un inventaire aussi précis que possible dans chaque pays africain afin d’évaluer l’ampleur actuelle de la maladie et ses risques d’expansion future. Tous les efforts doivent être mobilisés en vue d’une franchise maximale et d’organiser la prévention. Au sujet de la franchise, il y a lieu d'engager les dirigeants africains à briser les tabous traditionnels, notamment au sujet des dangers encourus lors de relations sexuelles sans préservatifs. Il n’est pas uniquement question ici des tabous traditionnels qui seraient exclusivement africains. Certaines Églises européennes devraient à mon sens, avec tout le respect que j’ai pour leur enseignement, plaider en faveur de l’usage de préservatifs lors des relations sexuelles. La sincérité réelle est le préalable à toute possibilité de prévention. La prévention est d’une importance vitale et doit être promue dans toutes les couches de la population africaine, notamment parmi les jeunes.
Les gens doivent prendre conscience que les relations sexuelles pratiquées sans utilisation de préservatifs représentent un danger mortel et que cette réalité a acquis une acuité plus grande encore en Afrique. Il n’est pas question ici de défendre un point de vue d’ordre moral, il s’agit seulement de se rendre compte des dangers réellement encourus.
Madame la Présidente, concernant la prévention, il convient également d’éviter que les femmes enceintes porteuses du virus ne transmettent la maladie à leurs enfants avant la naissance. Des médicaments existent pour empêcher cette forme d’infection, il faut dès lors qu’ils soient effectivement disponibles. Il faut enfin, Madame la Présidente, qu’une aide soit octroyée aux enfants orphelins. Ils ont besoin d’aide pour assurer leur subsistance, pour qu’ils puissent suivre un enseignement et qu’ils aient l’occasion de prendre un nouveau départ dans la société. Voilà quels sont à notre avis les points les plus importants qui doivent être étudiés. C’est la raison pour laquelle il apparaît incompréhensible que le programme d’aide à la lutte contre le sida ait été réduit par la Commission dans le budget initial, notamment par rapport aux pays tiers. Je suis heureuse d’entendre le commissaire dire que des moyens supplémentaires seront à nouveau disponibles. C’est un élément positif. J’espère que nous pourrons les voir figurer le plus rapidement possible au budget.
. C'était le thème de la conférence de Lusaka. Nous voulons lancer un appel à la Commission pour qu’elle renforce son programme en faveur de l’Afrique dans ce domaine. En Europe et aux États-Unis, la maladie est combattue avec succès. Aidons l’Afrique à enrayer la catastrophe qui la menace. Mon groupe a la volonté d’y contribuer même si cela doit avoir des conséquences au niveau budgétaire. Les Africains sont nos voisins, nous ne pouvons pas les laisser dans la détresse."@fr6
"Signora Presidente, quando agli inizi degli anni Ottanta le prime allarmanti notizie sull’AIDS inondarono Europa e Stati Uniti, si fecero previsioni catastrofiche sulla portata e sulle implicazioni sociali di tale malattia. Adesso, vent’anni dopo, l’AIDS in Europa e negli Stati Uniti è abbastanza sotto controllo, sebbene in talune regioni e fra determinati gruppi di persone la situazione sia ancora assai preoccupante. Per quanto attiene all’Africa invece, tutte le gravi aspettative relativamente alla malattia si sono realizzate e addirittura sono state superate
Sebbene la situazione vari da paese a paese, il tasso d’infezione in alcuni paesi ammonta a venti, trenta percento della popolazione attiva. Si tratta soprattutto di giovani adulti, quindi persone economicamente attive, ma spesso anche capofamiglia. Una generazione di persone che nella maggior parte dei paesi costituisce la spina dorsale della società. Se molti fra di loro sono malati incurabili e molto indeboliti e se molti di loro muoiono, allora le conseguenze per quei paesi sono disastrose. Su scala familiare molti bambini si ritrovano senza genitori e molte famiglie si ritrovano senza capofamiglia. Su scala locale e regionale i problemi sociali, di salute e scolastici diventano enormi.
Signora Presidente, anche i problemi per le generazioni più anziane aumentano, perché spesso queste dipendono dall’assistenza dei giovani, che sono appunto i gruppi più colpiti dalla malattia. A livello nazionale vediamo che l’economia ne risente e che il sostegno sociale viene eroso. E’ questo che vediamo in Africa negli ultimi vent’anni. Tutto ciò che negli ultimi 25 anni è stato fatto in termini di assistenza e di progresso, rischia di venire distrutto in questo modo. La questione è come poter aiutare i paesi africani a liberarsi da questo destino. Penso che sia un dovere dell’Europa trasmettere le nostre conoscenze e le nostre esperienze e dare sostegno finanziario ai paesi africani che vogliono collaborare nella lotta contro l’AIDS e contro le sue conseguenze.
A Lusaka, in occasione della undicesima conferenza, i paesi africani hanno esaminato bene la situazione. Voglio esprimere tutto il mio rispetto per gli esperti e gli assistenti, che provenivano anche dalle regioni africane e che con grande apertura e cognizione di causa hanno dato il loro contributo. Che cosa dobbiamo fare adesso per debellare questa malattia in Africa? Che cosa possiamo fare per essere d’aiuto? Il mio gruppo pensa che i seguenti punti siano essenziali. Per ogni paese africano occorre fare un inventario il più realistico possibile della portata della malattia e di come minaccia di diffondersi. Dobbiamo concentrare gli sforzi per massimizzare la trasparenza e la prevenzione. Per quanto attiene alla trasparenza, dobbiamo chiedere molto ai
africani affinché spezzino i tabù tradizionali e in particolare dobbiamo convincerli a parlare dei pericoli del sesso non protetto. Non si tratta solo di tabù africani tradizionali. Anche talune chiese, anche chiese europee, a mio parere, con tutto il rispetto per la loro dottrina, dovrebbero condannare il sesso non protetto, e affrontare il tema dell’uso del preservativo. La prevenzione è possibile solo se si può partire da una base di completa apertura, e la prevenzione è essenziale e va promossa in tutti gli strati della popolazione africana, in particolare fra i giovani.
La gente deve rendersi conto che il sesso non protetto è pericolosissimo, a maggior ragione nell’Africa di oggi. Non vogliamo fare la morale a nessuno, ma occorre rendersi conto dei rischi.
Signora Presidente, per quanto attiene invece alla prevenzione è essenziale evitare che le donne incinte infettate con il virus dell’AIDS lo trasmettano al feto. I farmaci necessari esistono ed occorre che vengano resi disponibili. Infine, c’è la questione dell’assistenza ai bambini rimasti senza genitori, che devono essere aiutati a continuare con la propria vita, ad andare a scuola e a ricominciare da capo. Questi a nostro avviso sono i punti più importanti da affrontare. Ecco perché è incomprensibile che la Commissione europea abbia tagliato il bilancio originario dei programmi d’aiuto per l’AIDS per i paesi terzi. Sono lieta di aver sentito dire al Commissario che verranno stanziati nuovi fondi, è sicuramente uno sviluppo positivo che spero venga inserito quanto prima nel bilancio.
. Questo era il tema della conferenza di Lusaka. Vogliamo invitare la Commissione a rafforzare i propri programmi per l’Africa su questo tema. In Europa e negli Stati Uniti la malattia viene combattuta con successo. Aiutiamo l’Africa a prevenire la catastrofe che minaccia di abbattersi su quel continente. Il mio gruppo intende offrire tutta la sua collaborazione, anche per quanto attiene alle conseguenze di bilancio. Gli africani sono i nostri vicini, non possiamo abbandonarli."@it9
"
Senhora Presidente, quando, no início dos anos oitenta, as primeiras notícias sobre a SIDA invadiram a Europa e os Estados Unidos, fizeramse previsões muito graves sobre a amplitude e as implicações sociais desta doença. Agora, vinte anos mais tarde, a SIDA encontrase razoavelmente sob controlo na Europa e nos Estados Unidos, muito embora em determinadas regiões e entre determinados grupos populacionais a situação ainda seja muito preocupante. No que diz respeito a África, porém, a doença tornou-se realidade e ultrapassou as mais graves expectativas.
Muito embora a situação varie de país para país, países há em que a percentagem de infecção é de vinte a trinta por cento da população activa. Tratase, nesse caso, sobretudo, de jovens adultos, logo, de pessoas economicamente activas, mas que, além disso, também frequentemente têm responsabilidades familiares. Uma geração de pessoas que, na maior parte dos países, constituem a espinha dorsal da sociedade. Quando nesse grupo se encontra um número tão elevado de pessoas atingidas por doenças prolongadas e pessoas gravemente debilitadas, e com um índice tão elevado de mortalidade, as consequências, para esses países, são desastrosas. À pequena escala familiar, há grandes grupos de crianças e famílias sem educadores e sem o seu ganhapão. À escala local e regional, os problemas a nível social, os problemas de saúde e do ensino tornamse gigantescos.
Senhora Presidente, os problemas também aumentam entre as gerações mais velhas, que muitas vezes têm de ser tratadas por estes grupos. A nível nacional, verificamos que a economia e a base social se encontram em decadência. É isso o que temos verificado em África, nestes últimos vinte anos. Tudo quando foi construído durante 25 anos em matéria de ajuda e de progresso ameaça, deste modo, ser destruído. A questão é saber como poderemos ajudar os países africanos a inverter este destino. Penso ser dever da Europa transmitir os nossos conhecimentos e a nossa experiência no domínio desta doença, bem como ajudar financeiramente os países africanos que também queiram, eles próprios, cooperar na sua luta contra a SIDA e suas consequências.
Na XI Conferência Internacional sobre a SIDA em Lusaca, os países africanos encararam bem de frente a situação. Gostaria de manifestar o meu respeito pelos especialistas, terapeutas e assistentes sociais, oriundos, inclusive, das regiões africanas, que deram a sua contribuição, com grande abertura de espírito e conhecimento da matéria. Que será necessário agora para combater a doença em África? Que poderemos nós fazer para ajudar? No que diz respeito ao meu grupo, parecemnos essenciais os seguintes pontos: é necessário proceder, por país africano, a uma inventariação tão real quanto possível da dimensão e dos perigos da possível futura dimensão da doença. É necessário empregar todas as forças na abertura e na prevenção. No que diz respeito a essa abertura, ainda há, neste caso, muito a pedir dos dirigentes africanos, para se quebrarem tabus tradicionais e, nomeadamente, falar dos perigos do sexo sem protecção. Não se trata, neste caso, apenas de tabus tradicionais africanos. Inclusive certas igrejas, inclusive igrejas europeias, deveriam, com todo o respeito pelas suas doutrinas, falar contra sexo sem protecção, mesmo quando se trate de utilizar preservativos. A prevenção só é possível com base numa abertura franca. Essa prevenção é de importância vital e deve ser promovida entre todas as camadas da população africana, inclusive, sobretudo, entre os jovens.
As pessoas têm de aprender a ter consciência de que sexo sem protecção é extremamente perigoso, e mais ainda na África actual. Não se trata neste caso de moralizar. Tratase, porém, isso sim, de encarar os perigos de frente.
Senhora Presidente, depois, é claro que, em matéria de prevenção, é importante também evitar que mulheres grávidas com SIDA transmitam a doença aos seus filhos nascituros. Existem, para o efeito, medicamentos, que é preciso também disponibilizar. Senhora Presidente, depois, finalmente, também é necessário ajuda para as crianças que ficaram sem pais. É necessário ajudálas a prosseguir a vida, a seguir o ensino, e a começar de novo. Estes são, quanto a nós, os pontos mais importantes que é preciso encarar de frente. Esse o motivo por que é incompreensível que a Comissão Europeia tenha procedido a cortes no orçamento inicial para os programas de ajuda em matéria de SIDA, sobretudo, no que diz respeito aos países terceiros. Regozijome por ouvir dizer agora ao Senhor Comissário que irão ser novamente disponibilizados recursos adicionais. Isso é positivo. Espero, porém, que seja possível verificálo, o mais rapidamente possível, também no orçamento.
foi o tema da Conferência de Lusaca. Gostaríamos de exortar a Comissão a reforçar os seus programas destinados a África, no que diz respeito a este tema. Quer na Europa, quer nos Estados Unidos, a doença está a ser combatida com êxito. Ajudemos África a mudar o curso da catástrofe eminente. O meu grupo está disposto a cooperar, mesmo quando estejam em causa consequências orçamentais. Os Africanos são nossos vizinhos. Não nos é lícito abandonálos à sua sorte."@pt11
"Fru talman! När de första allvarliga uppgifterna om aids översvämmade Europa och Förenta staterna i början av åttiotalet så gjordes många väldigt allvarliga prognoser om den här sjukdomens omfång och sociala följder. Nu, tjugo år senare, är aids under någorlunda kontroll i Europa och USA, även om situationen fortfarande är mycket bekymmersam i vissa områden och inom vissa grupper. När det gäller Afrika har sjukdomen emellertid infriat och överträffat de allra värsta förväntningarna.
Även om situationen skiljer sig från land till land så ligger den andel av befolkningen i vissa länder som är smittad ändå på mellan tjugo och trettio procent av den aktiva befolkningen. Då handlar det mest om unga vuxna, alltså personer som är ekonomiskt aktiva och som även ofta är familjeförsörjare. En generation människor som i de flesta länder utgör samhällets ryggrad. Om det i den gruppen finns så många långvarigt sjuka och allvarligt försvagade människor och så många människor dör så är följderna katastrofala för de länderna. På familjenivå blir stora grupper barn och familjer utan uppfostrare och familjeförsörjare. På lokal och regional nivå blir sociala problem, hälsoproblem och skolproblem jättelika.
Fru talman! Problemen ökar också i den äldre generationen som ofta måste skötas om av de här grupperna. På nationell nivå ser vi hur ekonomin och det sociala stödet minskar. Det är vad vi sett ske i Afrika de senaste tjugo åren. All hjälp som byggts upp och alla de framsteg som gjorts under 25 år hotar att brytas ned. Frågan är hur vi skall kunna hjälpa de afrikanska länderna att vända sitt öde. Jag tycker det är Europas plikt att dela med sig av sin kunskap och erfarenhet inom den här sektorn och stödja de afrikanska länder som själva också vill medverka ekonomiskt i deras kamp mot aids och följderna av aids.
I Lusaka har de afrikanska länderna i den elfte konferensen verkligen sett situationen i vitögat. Jag vill uttrycka min respekt för de experter och biståndsarbetare, även från afrikanska områden, som bidragit till det med stor öppenhet och sakkunskap. Vad måste nu ske för att bekämpa sjukdomen i Afrika? Vad kan vi göra för att hjälpa? Min partigrupp tycker att följande punkter verkar vara mycket viktiga. I varje afrikanskt land måste det ske en i möjligaste mån reell inventering av sjukdomens nuvarande omfattning och den omfattning som förväntas. Alla krafter måste sättas in på maximal öppenhet och förebyggande åtgärder. När det gäller öppenheten så måste de afrikanska ledarna fortfarande bearbetas mycket för att bryta traditionsbundna tabun och börja prata om riskerna med oskyddat sex. Det gäller inte bara traditionella afrikanska tabun. Även vissa samfund, även europeiska samfund, borde enligt min åsikt, med all respekt för deras lära, arbeta mot oskyddat sex, även när det gäller att använda kondom. Förebyggande arbete kan endast byggas på en ärlig öppenhet. Det förebyggande arbetet är livsviktigt och måste främjas i alla skikt av den afrikanska befolkningen, särskilt också bland ungdomarna.
Människor måste lära sig inse att oskyddat sex är livsfarligt, och att det gäller ännu mer i det nuvarande Afrika. Det handlar inte om att moralisera utan det handlar om att inse riskerna.
Fru talman! Vid det förebyggande arbetet är det naturligtvis även viktigt att undvika att gravida mödrar med aids överför sjukdomen till de ofödda barnen. Det finns läkemedel för det och de måste också bli tillgängliga. Sedan behövs även hjälp till de barn som blir kvar utan föräldrar. De måste få hjälp att fortsätta sina liv, gå i skola och göra en ny start. Det är enligt oss de viktigaste punkterna att inse. Därför är det också obegripligt att Europeiska kommissionen minskat den ursprungliga budgeten för biståndsprogrammen för aids, särskilt vad avser tredje land. Jag är glad att nu höra kommissionären säga att nya medel skall ställas till förfogande. Det är positivt. Jag hoppas dock att det snart kommer att märkas i budgeten också.
. Det var temat för konferensen i Lusaka. Vi vill uppmana kommissionen att förstärka sitt program för Afrika vad avser det temat. I Europa och USA bekämpas sjukdomen med framgång. Låt oss hjälpa Afrika att vända den katastrof som hotar. Min partigrupp vill medverka till det, även när det gäller budgetkonsekvenser. Afrikanerna är våra grannar och vi får inte svika dem."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"Do more and do it better"13,5,2,12,7,9,11,6
"Περισσότερα και καλύτερα"8
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples