Local view for "http://purl.org/linkedpolitics/eu/plenary/1999-10-05-Speech-2-025"
| Predicate | Value (sorted: default) |
|---|---|
| rdf:type | |
| dcterms:Date | |
| dcterms:Is Part Of | |
| dcterms:Language | |
| lpv:document identification number |
"en.19991005.3.2-025"4
|
| lpv:hasSubsequent | |
| lpv:speaker | |
| lpv:spoken text |
"Madam President, it is very appropriate that the issue which – in restrospect – did so much to blemish the reputation of the last two Commissions should be the subject of the opening debate for this new one. I welcome what President Prodi has said today. The citizens of Europe have the right to know what they are eating, where it was produced and by what means, and to have these things clearly indicated and labelled. Of course, all of us believe that where other countries’ products are concerned; but we also need to know it about our own.
When I asked the Commission representatives in the Committee on the Environment, Public Health and Consumer Protection a couple of months ago about the reported illegal recycling of sewage sludge into animal feed in some Member States, nobody could define for me what sewage sludge was, where it was being used or why. Two separate directorates of the Commission were there – the then DG XXIV and DG VI. Everybody looked at everybody else. I would like to hear from Mr Byrne today, using this small example initially, whether he has got to the bottom of this problem. We are not talking here of a practice of which no-one knew the dangers before. It is a disgusting procedure. We need to know why and how it has been allowed to happen. I hope Mr Byrne, when he comes to reply, will be able to tell us.
What we need is the ability to act quickly where the law is not upheld. In the dioxin scandal, for example, what is needed, it seems to me, is not so much a mad rush to ban a whole range of products – RVOs and so on – as the possibility of discovering whether these things are new pollutants or simply products which have become polluted. It we can find that out we are on the way to a better scrutiny of the products themselves.
A food agency, which some have doubts about, is to me as credible and as necessary as an environment agency, about which there were also doubts at its inception. It would provide a benchmark for all Member States. For those whose precautionary legislation is defective it would be a boost and a buttress. For those who now set high standards, as I believe my own country does, it would be a reassurance that we are all toiling in the same vineyard and on the same level cornfield. The tragedy is that in areas where we have a rudimentary common policy, through the scientific committees and the new Veterinary Office in Dublin, some Member States still break ranks.
We have had a relentless drive to achieve full safety methods in beef production in my country, quite rightly after BSE. That led to the end of the beef ban in August of this year, but not, apparently, in France. I would like to know now from Mr Byrne how he proposes to validate Community decisions based on scientific advice – as the lifting of the beef ban was – when they are flouted by a Member State.
Safety issues simply cannot be allowed to degenerate into shabby national politics at the will of any Member State. I would like to know how the White Paper will ensure coherent safety standards, proper labelling and precautionary advice. We want to see these things implemented in the three-year target period that he has set for himself. It would be disastrous if we were left with the politics of retribution and recrimination where we could move towards common European standards. It would be absolutely ludicrous if we were to go into the next WTO round unable to set out clear standards ourselves which are the framework of the precautionary principle. If we do that we are left exchanging insults on the basis of self-interest and ignorance. Europe can surely do better than that."@en3
|
| lpv:spokenAs | |
| lpv:translated text |
"Fru formand, det er meget passende, at det spørgsmål, som - set i bakspejlet - bidrog så stærkt til at skæmme de to sidste kommissioners omdømme, skulle blive taget op i åbningsdebatten for den nye Kommission. Jeg bifalder det, formand Prodi har sagt her i dag. Europas borgere har ret til at vide, hvad de spiser, hvor og hvordan det er fremstillet og til at få disse ting klart angivet og mærket. Det mener vi alle, når det gælder andre landes produkter, men vi har også behov for at vide det om vores egne.
Da jeg for et par måneder siden spurgte Kommissionens repræsentanter i Udvalget om Miljø- og Sundhedsanliggender og Forbrugerpolitik om den indberettede ulovlige genbrug af kloakslam i dyrefoder i nogle medlemsstater, var der ingen, der kunne forklare mig, hvad kloakslam var for noget, hvor det blev brugt eller hvorfor. Der var repræsentanter til stede fra to forskellige direktorater i Kommissionen, nemlig de daværende GD XXIV og GD VI. Alle så de over mod de andre. Jeg vil gerne høre fra hr. Byrne i dag - og bruger dette lille eksempel som indledning - om han er kommet til bunds med dette problem. Vi taler ikke her om en praksis, som ingen kendte farerne ved før. Det er en modbydelig praksis. Vi må vide, hvorfor og hvordan det har kunnet få lov til at ske. Jeg håber, at hr. Byrne, når han kommer her i dag, vil være i stand til at give os svar på dette.
Det, vi har brug for, er en evne til at agere hurtigt, når lovgivningen ikke overholdes. Det, der forekommer mig nødvendigt i sager som f.eks. dioxinskandalen, er ikke så meget et vanvittigt hastværk med at forbyde en lang række produkter - RVO'er (Recovered Vegetable Oils) m.v. - som muligheden for at fastslå, om disse ting er nye forurenende stoffer eller blot produkter, der er blevet forurenet. Hvis vi kan finde ud af dette, er vi nået et godt stykke hen ad vejen mod en bedre kontrol med produkterne selv.
Et levnedsmiddelagentur, som nogle nærer visse tvivl om, er for mig lige så troværdigt og nødvendigt som et miljøagentur, som der også herskede tvivl om, da det blev til. Det vil fremstå som et benchmark for alle medlemsstater. For de lande, hvis beskyttelseslovgivning er mangelfuld, vil det udgøre et skub og en støtte. For de lande, som nu sætter høje standarder, som jeg tror mit land gør, vil det udgøre en forsikring om, at vi alle arbejder i den samme sags tjeneste. Tragedien er, at dér, hvor vi har en rudimentær fælles politik gennem de videnskabelige komitéer og det nye veterinærkontor i Dublin, er der nogle medlemsstater, der stadig bryder ud af rækkerne.
Vi har oplevet en ubarmhjertig kampagne for at nå frem til fyldestgørende sikkerhed inden for oksekødsproduktionen i mit land og det med fuld ret efter BSE-krisen. Det førte til en ophævelse af eksportforbuddet mod oksekød i august i år - men øjensynligt ikke i Frankrig. Jeg vil gerne høre nu fra hr. Byrne, hvordan han har i sinde at håndhæve fællesskabsbeslutninger, der er baseret på videnskabelige udtalelser - som ophævelsen af eksportforbuddet mod oksekød var - når de tilsidesættes af en medlemsstat.
Sikkerhedsspørgsmål må simpelthen ikke få lov til at udarte sig til lurvede nationale politikker efter de enkelte medlemsstaters forgodtbefindende. Jeg vil gerne vide, hvordan hvidbogen vil sikre sammenhængende sikkerhedsstandarder, ordentlig mærkning og forebyggende rådgivning. Vi ønsker at se disse ting gennemført i løbet af den treårige målperiode, som han har sat sig. Det ville være en katastrofe, hvis vi kom til at sidde tilbage med politikker kendetegnet ved gengældelse og gensidige beskyldninger, når vi kunne bevæge os frem imod fælles europæiske standarder. Det ville være absolut grotesk, hvis vi ved den næste WTO-runde var nødt til at sætte os til forhandlingsbordet ude af stand til selv at fastsætte klare standarder, som danner rammen for forsigtighedsprincippet. Hvis vi gør det, står vi dér, hvor vi kun har tilbage at udveksle uforskammetheder på grundlag af egeninteresse og uvidenhed. Europa må da bestemt kunne gøre bedre end som så."@da1
"Frau Präsidentin, es ist durchaus passend, daß das Thema, das rückblickend betrachtet dem Ansehen der letzten beiden Kommissionen so sehr geschadet hat, heute bei der ersten Aussprache mit der neuen Kommission auf der Tagesordnung steht. Ich begrüße die heutigen Ausführungen von Herrn Prodi. Die Bürger in Europa haben ein Recht darauf, zu wissen, was sie essen, wo und wie es produziert wurde, und daß diese Angaben klar und verständlich auf allen Produkten zu finden sind. Bei Produkten anderer Länder erscheint uns diese Forderung als selbstverständlich, sie gilt jedoch für unsere Produkte gleichermaßen.
Als ich Vertreter der Kommission vor einigen Monaten im Ausschuß für Umweltfragen, Volksgesundheit und Verbraucherschutz über die in einigen Mitgliedstaaten bekanntgewordene illegale Verwertung von Klärschlamm in Tierfutter befragte, konnte mir niemand eine Definition von Klärschlamm geben und sagen, wo und weshalb er eingesetzt wird. Damals waren Vertreter aus zwei verschiedenen Generaldirektionen der Kommission anwesend, der damaligen GD XXIV und der GD VI. Jeder sah fragend auf den anderen. Ich möchte heute dieses kleine Beispiel heranziehen und Herrn Byrne fragen, ob man diesem Problem mittlerweile auf den Grund gegangen ist. Es geht hier nicht um eine Vorgehensweise, deren Gefahren niemand im voraus abschätzen konnte. Dieses Vorgehen ist abscheulich. Wir müssen herausfinden, warum und wie es dazu kommen konnte. Ich hoffe, Herr Byrne kann uns in seiner Antwort eine Erklärung dafür geben.
Wir müssen in der Lage sein, schnell zu reagieren, wenn gegen das Gesetz verstoßen wird. Bei Vorfällen wie dem Dioxinskandal zum Beispiel ist aus meiner Sicht keine überzogene Reaktion und das Verbot einer ganzen Produktpalette – RVO und so weiter – notwendig, ich halte es für wichtiger, herauszufinden, ob es sich bei diesen Stoffen um neue Schadstoffe oder lediglich um durch Schadstoffe verunreinigte Produkte handelt. Wenn wir das klären können, wird eine bessere Prüfung der Produkte selbst möglich sein.
Ich halte eine Lebensmittelagentur, deren Sinn einige bezweifeln, für ebenso glaubwürdig und notwendig wie eine Umweltagentur, der man anfänglich ebenfalls skeptisch gegenüberstand. Eine Lebensmittelagentur könnte für alle Mitgliedstaaten den Vergleichsmaßstab vorgeben. Für die Staaten, deren vorbeugende Rechtsvorschriften mangelhaft sind, wäre sie eine Unterstützung. Für diejenigen, die nun hohe Standards schaffen, so wie mein eigenes Land, wäre sie die Bestätigung, daß wir alle an einem Strang ziehen und die gleichen Ausgangsbedingungen haben. Das Problem ist, daß in den Bereichen, in denen die Umsetzung der Gemeinschaftspolitik über die wissenschaftlichen Ausschüsse und das neue Veterinärbüro in Dublin noch unzureichend ist, es Mitgliedstaaten gibt, die ausscheren.
In meinem Land haben wir uns direkt nach dem BSE-Skandal unermüdlich um die Entwicklung sicherer Methoden der Rindfleischproduktion bemüht. Im August dieses Jahres wurde deshalb das Exportverbot für Rindfleisch aufgehoben, allerdings nicht in Frankreich, wie es scheint. Ich frage nun Herrn Byrne, wie er Entscheidungen der Gemeinschaft, die, so wie die Aufhebung des Exportverbots für Rindfleisch, auf wissenschaftlichen Empfehlungen basieren, durchzusetzen gedenkt, wenn ein Mitgliedstaat sich weigert, diese Entscheidungen zu respektieren.
Wir dürfen nicht zulassen, daß Sicherheitsfragen nach dem Gutdünken der Mitgliedstaaten eigennütziger nationaler Politik untergeordnet werden. Mich würde interessieren, welche Maßnahmen im Weißbuch vorgesehen sind, um einheitliche Sicherheitsstandards, eine ordnungsgemäße Kennzeichnung und Warnhinweise sicherzustellen? Diese Forderungen müssen innerhalb der dreijährigen Frist umgesetzt werden, die er sich selbst gesetzt hat. Es wäre verheerend, die Politik der Vergeltungsmaßnahmen und gegenseitigen Schuldzuweisungen fortzusetzen, anstatt gemeinsame europäische Standards zu erarbeiten. In die nächste WTO-Runde zu gehen, ohne selbst in der Lage zu sein, klare Standards als Rahmen für das Vorsorgeprinzip festzulegen, wäre völlig grotesk. Uns blieben dann nichts, als mit den gegenseitigen Schuldzuweisungen auf der Basis von Eigennutz und Ignoranz fortzufahren. Europa ist sicherlich zu Besserem imstande."@de7
"Κυρία Πρόεδρε, τo ζήτημα πoυ – όπως αντιλαμβανόμαστε εκ τωv υστέρωv – συvέβαλε τόσo πoλύ στη σπίλωση της φήμης τωv δύo τελευταίωv Επιτρoπώv απoτελεί πoλύ σωστά τo αvτικείμεvo της εvαρκτήριας συζήτησης για τη vέα Επιτρoπή. Χαιρετίζω όσα είπε σήμερα o Πρόεδρoς Prodi. Οι Ευρωπαίoι έχoυv τo δικαίωμα vα ξέρoυv τι τρώvε, πoύ και πώς παράγεται και vα έχoυv στη διάθεσή τoυς σαφή στoιχεία αvαγραφόμεvα στη σχετική σήμαvση. Όλoι φυσικά τo πιστεύoυμε όταv πρόκειται για τα πρoϊόvτα άλλωv χωρώv, αλλά χρειάζεται vα τo γvωρίζoυμε και για τα δικά μας πρoϊόvτα.
Όταv πριv από μερικoύς μήvες ρώτησα τoυς εκπρoσώπoυς της Ευρωπαϊκής Επιτρoπής στηv κoιvoβoυλευτική Επιτρoπή Περιβάλλovτoς, Δημόσιας Υγείας και Πρoστασίας τωv Καταvαλωτώv για τηv αvακoιvωθείσα παράvoμη αvακύκλωση ιλύoς καθαρισμoύ στις ζωoτρoφές πoυ παρατηρείται σε oρισμέvα κράτη μέλη, καvέvας δεv μπoρoύσε vα μoυ πρoσδιoρίσει τo είδoς της ιλύoς καθαρισμoύ, πoύ χρησιμoπoιείτo και για πoιόv λόγo. Παρευρίσκovταv δύo διαφορετικές Διευθύvσεις της Επιτρoπής – oι τότε ΓΔ XXIV και ΓΔ VI. Όλoι κoιτάζονταν μεταξύ τους. Χρησιμoπoιώvτας κατ’ αρχάς τo μικρό αυτό παράδειγμα θα ήθελα vα ρωτήσω σήμερα τov κύριo Byrne κατά πόσov άγγιξε τηv oυσία τoυ εv λόγω πρoβλήματoς. Εδώ δεv μιλάμε για μια πρακτική με άγvωστoυς μέχρι πρότιvoς κιvδύvoυς. Πρόκειται για μια σιχαμερή διαδικασία, και πρέπει vα μάθoυμε γιατί και πώς επετράπη. Ελπίζω, όταv o κύριoς Byrne λάβει τov λόγo για vα απαvτήσει, vα μπoρεί vα μας διαφωτίσει σχετικά.
Αυτό πoυ χρειαζόμαστε είvαι η ικαvότητα vα εvεργoύμε γρήγoρα όπoυ δεv τηρείται o vόμoς. Στo σκάvδαλo της διoξίvης π.χ. μoυ φαίvεται πως δεv χρειάζεται τόσo vα σπεύσoυμε με τρόπo παράλoγo vα απαγoρεύσoυμε μια oλόκληρη σειρά πρoϊόvτωv – RVO (ανακτηθέντα φυτικά έλαια) κ.λπ. – όσo vα καταφέρoυμε vα αvακαλύψoυμε κατά πόσov αυτές oι oυσίες είvαι vέoι ρυπαvτές ή απλώς πρoϊόvτα πoυ μoλύvθηκαv. Απαvτώvτας σε αυτό τo ερώτημα μπoρoύμε vα πρoβoύμε σε πιo εvδελεχή εξέταση τωv ίδιωv τωv πρoϊόvτωv.
Πρoσωπικά θεωρώ μια υπηρεσία τρoφίμωv, για τηv oπoία διατυπώvovται εvδoιασμoί από oρισμέvoυς, εξίσoυ απαραίτητη με μια υπηρεσία περιβάλλovτoς, για τηv oπoία διατυπώvovταv επίσης εvδoιασμoί όταv ξεκίvησε. Θα απoτελέσει σημείo αvαφoράς για όλα τα κράτη μέλη. Σε όσoυς διαθέτoυv ελλιπή voμoθεσία πρoφύλαξης θα παράσχει ώθηση και στήριξη. Σε όσoυς θέτoυv πλέov υψηλά πρότυπα, όπως συμβαίvει, πιστεύω, στηv πατρίδα μoυ, θα παράσχει διαβεβαίωση πως μoχθoύμε όλoι για τov ίδιo σκoπό και κιvoύμαστε στηv ίδια κατεύθυvση. Τo τραγικό είvαι πως ακόμα και σε τoμείς στoυς oπoίoυς έχoυμε μια υπoτυπώδη κoιvή πoλιτική, μέσω τωv επιστημovικώv επιτρoπώv και της vέας Κτηvιατρικής Υπηρεσίας στo Δoυβλίvo, oρισμέvα κράτη μέλη εξακoλoυθoύv vα αυθαιρετoύv.
Στηv πατρίδα μoυ σχεδόv αμέσως μετά από τη ΣΕΒ εργαστήκαμε ασταμάτητα για vα επιτύχoυμε πλήρως ασφαλείς μεθόδoυς παραγωγής βoείoυ κρέατoς. Αυτό oδήγησε τov Αύγoυστo τoυ τρέχovτoς έτoυς στηv άρση της απαγόρευσης βoείoυ κρέατoς, πρoφαvώς όμως όχι στη Γαλλία. Θα ήθελα τώρα vα ακoύσω τις πρoτάσεις τoυ κυρίoυ Byrne για τηv εξασφάλιση τoυ κύρoυς τωv κoιvoτικώv απoφάσεωv πoυ βασίζovται σε επιστημovικές γvωμoδoτήσεις – όπως ή άρση της απαγόρευσης για τo βόειo κρέας – όταv oι εv λόγω απoφάσεις περιφρovoύvται από έvα κράτoς μέλoς.
Απλά δεv μπoρεί vα επιτρέπεται τα θέματα ασφάλειας vα εκφυλίζovται σε μικρoπρεπείς εθvικές πoλιτικές κατά τη βoύληση εvός κράτoυς μέλoυς. Θα ήθελα vα μάθω πώς θα εξασφαλίσει η Λευκή Βίβλoς συvεκτικά πρότυπα ασφάλειας, oρθή σήμαvση και συμβoυλές πρoφύλαξης. Θέλoυμε vα δoύμε vα υλoπoιoύvται αυτές oι επιδιώξεις εvτός της τριετίας πoυ έθεσε o ίδιoς ως στόχo. Θα ήταv καταστρoφή vα μείvoυμε με τις πoλιτικές αvταπόδoσης και αλληλoκατηγoριώv αvτί vα πρoχωρήσoυμε πρoς κoιvά ευρωπαϊκά πρότυπα. Θα ήταv εvτελώς παράλoγo vα oδηγηθoύμε στov επόμεvo γύρo τoυ ΠΟΕ χωρίς vα μπoρoύμε vα θέσoυμε δικά μας σαφή πρότυπα ως πλαίσιo της αρχής της πρoφύλαξης. Κατ’ αυτόv τov τρόπo θα εξακoλoυθήσoυμε vα αvταλλάσσoυμε πρoσβoλές με βάση τηv ιδιoτέλεια και τηv άγvoια. Η Ευρώπη έχει βεβαίως τη δυvατότητα vα επιτύχει κάτι καλύτερo."@el8
"(EN) Señora Presidenta, resulta muy apropiado que la cuestión que -retrospectivamente- contribuyó a empañar la reputación de las dos últimas Comisiones sea el tema del debate de apertura de esta nueva. Acojo con satisfacción lo que ha dicho hoy el Presidente Prodi. Los ciudadanos de Europa tienen derecho a saber lo que comen, dónde se ha producido y por qué medios y que esos datos estén claramente indicados y etiquetados. Naturalmente, todos nosotros lo creemos en lo relativo a los productos de otros países, pero debemos saberlo también de los nuestros.
Cuando hace unos meses pregunté a los representantes de la Comisión en la Comisión de Medio Ambiente, Salud Pública y Protección del Consumidor sobre la información relativa al reciclaje ilegal de fangos cloacales en piensos para animales en algunos Estados miembros, nadie pudo decirme lo que era el fango cloacal, dónde se estaba utilizando o por qué. Estaban presentes representantes de dos Direcciones distintas de la Comisión: las DG XXIV y DG VI de entonces. Todos se miraron unos a otros. Quisiera que el Sr. Byrne me dijera hoy, utilizando este pequeño ejemplo para empezar, si ha llegado al fondo de ese problema. No estamos hablando en este caso de un método cuyos peligros nadie conociera antes. Es un procedimiento repugnante. Hemos de saber por qué y cómo se ha permitido que suceda eso. Espero que el Sr. Byrne, cuando pase a contestar, pueda decírnoslo.
Lo que necesitamos es la capacidad para actuar rápidamente en los casos en que no se cumpla la ley. En el escándalo de la dioxina, por ejemplo, lo que se necesita, me parece a mí, es no tanto una precipitación alocada a la hora de prohibir toda una serie de productos cuanto la posibilidad de descubrir si se trata de nuevos contaminantes o simplemente de productos que han resultado contaminados. Si podemos averiguarlo, iremos camino de examinar mejor los propios productos.
Una agencia encargada de los alimentos, cuya utilidad ponen en duda algunos, es, para mí, tan creíble y necesaria como una agencia que se ocupa del medio ambiente, sobre la que también hubo dudas al principio. Constituiría una referencia para todos los Estados miembros. Para los países cuya legislación cautelar sea defectuosa, sería un estímulo y un sostén. Para quienes ahora establecen criterios muy exigentes, como creo que lo hace mi país, sería tranquilizador saber que el campo de juego es igual para todos. La tragedia estriba en que en los sectores en que tenemos una rudimentaria política común, mediante los comités científicos y la nueva Oficina Veterinaria de Dublín, algunos Estados miembros sigan rompiendo filas.
Ha habido un impulso incansable para lograr métodos totalmente seguros en la producción de carne de bovino de mi país, como correspondía después de lo de la EEB. Gracias a ello, se levantó la prohibición de la carne de vacuno en agosto de este año, pero, al parecer, no en Francia. Ahora me gustaría saber, de labios del Sr. Byrne, cómo se propone convalidar las decisiones de la Comunidad basadas en el asesoramiento científico -como ocurrió con el levantamiento de la prohibición de la carne de vacuno-, cuando un Estado miembro las viole.
No se puede permitir, sencillamente, que las cuestiones de seguridad degeneren y se conviertan en politiqueo nacional a voluntad de cualquier Estado miembro. Quisiera saber cómo garantizará el Libro Blanco unos criterios coherentes de seguridad, etiquetado idóneo y asesoramiento cautelar. Queremos que se aplique todo eso en el período en él fijado de tres años. Sería desastroso que nos quedáramos con la política de retribución y recriminación, cuando podríamos pasar a tener unos criterios europeos comunes. Sería absolutamente absurdo que fuéramos a la próxima ronda de la OMC sin capacidad para establecer nosotros mismos criterios claros, que son el marco del principio cautelar. De ser así, nos quedaremos intercambiando insultos por autointerés e ignorancia. No cabe duda de que Europa puede tener una actitud mejor que ésa."@es12
"Arvoisa puhemies, on erittäin soveliasta, että tämä kysymys, joka jälkeenpäin ajatellen vaikutti niin voimakkaasti kahden edellisen komission maineen tahrautumiseen, on tämän uuden komission avauskeskustelun aiheena. Olen iloinen siitä, mitä puheenjohtaja Prodi on tänään sanonut. Euroopan kansalaisilla on oikeus tietää, mitä he syövät, missä ruoka on tuotettu ja millä tavalla, ja nähdä nämä seikat selkeistä merkinnöistä ja tuoteselosteista. Tietenkin me kaikki ajattelemme, että tämä koskee muiden maiden tuotteita, mutta meidän on myös saatava tietää samat asiat oman maamme tuotteista.
Kun kysyin ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunnassa toimivilta komission edustajilta pari kuukautta sitten ilmi tulleesta laittomasta jätelietteen kierrätyksestä eläinten ruokaan eräissä jäsenvaltioissa, kukaan ei osannut kertoa minulle, mitä jäteliete on, missä sitä käytetään ja miksi. Kaksi komission erillistä osastoa olivat paikalla silloiset PO XXIV ja PO VI. Kaikki katsoivat vain muita. Haluaisin kuulla komission jäsen Byrneltä tänään, esitettyäni tämän pienen esimerkin näin alkuun, onko hän päässyt selvyyteen tästä asiasta. Emme puhu nyt käytännöstä, jonka vaaroista kukaan ei tiennyt aiemmin. Tämä menettely on vastenmielinen. Meidän on saatava tietää, miksi ja miten tällaista on sallittu tapahtuvan. Toivon, että kun komission jäsen Byrne vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin, hän kykenee kertomaan meille syyn tuohon menettelyyn.
Meidän on kyettävä toimimaan nopeasti sellaisissa tilanteissa, joissa lakia ei noudateta. Esimerkiksi dioksiiniskandaalissa mielestäni ei ole niinkään välttämätöntä rynnätä kieltämään kokonaista tuotemäärää kuten palautusöljyjä ja muita vaan löytää mahdollisuus selvittää, ovatko nämä aineet uusia saasteita, vai yksinkertaisesti saastuneita tuotteita. Jos kykenemme selvittämään sen, olemme matkalla kohti näiden tuotteiden perusteellisempaa valvontaa.
Elintarvikevirasto, josta joillakin on epäilyksiä, on minusta yhtä luotettava ja tarpeellinen kuin ympäristövirastokin, josta niin ikään oli alussa epäilyksiä. Virasto tarjoaisi kiintopisteen kaikille jäsenvaltioille. Niille valtioille, joiden ennalta ehkäisevä lainsäädäntö on puutteellinen, virasto antaisi vauhtia ja tukea. Niille, jotka ovat nyt asettamassa korkeita vaatimustasoja, kuten uskon kotimaani tekevän, se tarjoaisi varmuuden siitä, että me olemme kaikki samassa veneessä ja rämmimme samassa suossa. Kauhistuttavinta on se, että niillä aloilla, joissa meillä on alkeellinen yhteinen politiikka, tiedekomiteoista uuteen eläinlääkintätoimistoon Dublinissa, jotkin jäsenvaltioista lipeävät edelleen ruodustaan.
Minun kotimaassani on ollut heltymätön tahti pyrittäessä saavuttamaan täydelliset turvallisuusmenetelmät lihantuotannossa, aivan oikeutetusti BSE:n jälkeen. Se johti lihan vientikiellon päättymiseen tämän vuoden elokuussa, mutta ei ilmeisesti Ranskassa. Haluaisin nyt kuulla komission jäsen Byrneltä, mitä hän aikoo ehdottaa yhteisön tekemien tieteellisiin neuvoihin perustuvien päätösten vahvistamiseksi kuten lihanvientikiellon kumoaminen vahvistettiin , kun yksi jäsenvaltioista uhmaa niitä.
Turvallisuuskysymysten ei voi antaa rappeutua raukkamaiseksi kansallisen politiikan harjoittamiseksi minkään jäsenvaltion tahdon mukaisesti. Haluaisin tietää, miten valkoinen kirja takaa johdonmukaiset turvallisuusvaatimukset, asianmukaiset tuoteselosteet ja ennalta ehkäisevät neuvot. Haluamme, että nämä asiat toteutetaan sillä kolmen vuoden aikavälillä, jollaista hän on kaavaillut. Olisi tuhoisaa, jos meidät jätettäisiin keskelle kostavaa ja syyttävää politiikkaa siinä, missä voisimme mennä kohti yhteisiä eurooppalaisia standardeja. Olisi täysin naurettavaa, jos meidän olisi tarkoitus mennä seuraavaan WTO:n neuvottelukierrokseen, ilman että kykenisimme asettamaan itsellemme selkeitä vaatimuksia, jotka muodostavat ennalta ehkäisevän periaatteen rungon. Jos teemme niin, me vain solvaamme toisiamme oman edun ja tietämättömyyden perusteella. Euroopan unioni kykenee varmasti parempaan."@fi5
"Madame la Présidente, il est tout à fait approprié que la question qui, rétrospectivement, a tant fait pour ternir la réputation des deux dernières Commissions, constitue l'objet du débat d'ouverture pour cette nouvelle Commission. Je salue les déclarations que le président Prodi a faites aujourd'hui. Les citoyens d'Europe ont le droit de savoir ce qu'ils mangent, où les aliments ont été produits et de quelle manière et ils ont le droit de se voir proposer des aliments clairement marqués et étiquetés. Il va de soi que chacun estime qu'il faut agir de la sorte lorsqu'il s'agit des produits en provenance d'autres pays ; toutefois, il faut également que nos propres produits répondent à ces critères.
Lorsque j'ai demandé, il y a quelques mois, aux représentants de la Commission au sein de la commission de l'environnement, de la santé publique et de la politique des consommateurs des précisions sur le recyclage illégal de boues d'épuration dans les aliments pour animaux dont la pratique est soupçonnée dans certains États membres, personne n'a pu définir ce qu'étaient les boues d'épuration, dans quelles circonstances on les utilisait et pour quelles raisons on les utilisait. Deux directions générales différentes étaient représentées - la DG XXIV de l'époque, ainsi que la DG VI. Les représentants se regardaient les uns les autres. Je voudrais que M. Byrne nous dise aujourd'hui, à la lumière de ce petit exemple, s'il a été au fond du problème. Il ne s'agit pas ici d'une pratique dont personne ne connaissait les dangers auparavant. Ce sont des pratiques dégoûtantes. Nous devons savoir pour quelles raisons et comment cela a pu se produire. J'espère que M. Byrne, lorsqu'il répondra aux questions, pourra nous le dire.
Ce dont nous avons besoin, c'est d'être en mesure d'agir rapidement lorsque la loi n'est pas respectée. Dans le scandale de la dioxine par exemple, ce dont nous avons besoin, ce n'est pas tant d'une ruée sur les interdictions de toute une série de produits - les HVR, etc. - que de la possibilité de découvrir si ce sont des nouvelles substances polluantes ou simplement des produits qui ont été pollués. Si nous sommes en mesure de le déterminer, nous sommes sur la voie d'une surveillance améliorée de tous les produits eux-mêmes.
L'établissement d'une agence alimentaire, sur lequel d'aucuns émettent des doutes, est, à mes yeux, aussi crédible et nécessaire qu'une agence environnementale, dont certains doutaient également au moment de sa création. Elle constituerait une référence pour tous les États membres et elle pourrait servir de stimulant et de soutien pour ceux d'entre eux dont la législation en matière de précaution présente des lacunes. Quant aux pays qui établissent actuellement des normes élevées, comme mon pays, je le pense, cette agence les conforterait dans l'idée que nous travaillons tous à un même objectif et que sommes tous sur un même pied d'égalité. Malheureusement, dans les domaines où nous ne disposons que d'une politique commune rudimentaire, appliquée par le biais des comités scientifiques et du nouvel Office vétérinaire de Dublin, certains États membres quittent encore les rangs.
Dans mon pays, nous n'avons pas cessé de mettre en place des méthodes garantissant une sécurité maximale dans le cadre de la production de viande bovine et ce, à juste titre, après le scandale de l'ESB. Cela a mené à la fin de l'interdiction de l'importation de viande bovine au mois d'août de cette année, mais pas en France apparemment. Je voudrais que M. Byrne nous dise de quelle manière il propose d'appliquer les décisions communautaires basées sur des avis scientifiques - comme ce fut le cas pour la levée de l'interdiction en ce qui concerne la viande bovine - lorsque celles-ci sont ignorées par un État membre.
On ne peut admettre que les questions de sécurité soient tout simplement réduites à des problèmes relevant de la politique nationale dépendante de la volonté des États membres. Je voudrais savoir comment le Livre blanc garantira des normes de sécurité cohérentes, un étiquetage convenable et des conseils de précaution. Nous voulons que ces mesures soient appliqués au cours de la période-cible de trois ans que le Livre blanc a lui-même établie. Il serait désastreux que nous en restions à la politique des châtiments et des récriminations alors que nous pourrions tous nous orienter vers des normes européennes communes. Il serait absolument ridicule que nous nous présentions au prochain cycle de négociations de l'OMC, incapables d'établir nous-mêmes des normes claires qui constituent la base du principe de précaution. Si c'est le cas, il ne nous restera plus qu'à échanger des insultes dont la source est l'intérêt particulier et l'ignorance. Il est certain que l'Europe peut faire mieux que cela."@fr6
"Signora Presidente, è più che mai opportuno che il tema d’esordio di questa nuova Commissione sia lo stesso argomento che tanto aveva macchiato la reputazione delle due ultime Commissioni. Oggi sono lieto di sentire il Presidente Prodi affermare che i cittadini europei hanno il diritto di sapere che cosa mangiano, dove e come i loro alimenti sono prodotti nonché di trovare queste informazioni chiaramente indicate sulle etichette.
Quando un paio di mesi fa, in sede di commissione per l’ambiente, la sanità pubblica e la politica dei consumatori, ho interpellato i rappresentanti della Commissione sul presunto riciclaggio di prodotti di scarto in alimenti per animali da parte di alcuni Stati membri, nessuno è stato in grado di fornirmi una definizione di prodotti di scarto né dove e perché erano stati usati. Erano presenti due rappresentanti delle direzioni generali, la DG XXIV e la DG VI di allora, ma tutti si sono guardati interrogativamente. Ho fatto questo piccolo esempio perché vorrei che oggi il Commissario Byrne mi dicesse se ha esaminato a fondo il problema. Non stiamo parlando, infatti, di una prassi la cui pericolosità era sconosciuta a tutti. Si tratta di un procedimento disgustoso e dobbiamo sapere perché e come è stato consentito. Spero che nella sua risposta il Commissario Byrne sia in grado di darci delle spiegazioni.
Dobbiamo poter agire rapidamente laddove fa difetto il supporto normativo. Per esempio, nello scandalo della diossina, a mio avviso, non occorre tanto precipitarsi a vietare tutta una gamma di prodotti – RVO eccetera – quanto essere in grado di scoprire se si tratta di nuovi inquinanti oppure semplicemente di prodotti che si sono inquinati. Se riusciamo a scoprirlo potremo dare inizio a un controllo migliore sui prodotti stessi.
Un’agenzia per i prodotti alimentari, della cui opportunità alcuni non sono molto convinti, a mio parere è altrettanto credibile e necessaria dell’agenzia europea dell’ambiente, sulla quale all’inizio erano stati espressi dubbi simili. Essa costituirebbe un punto di riferimento per tutti gli Stati membri. Per quelli la cui legislazione di prevenzione è lacunosa sarebbe uno stimolo e un sostegno. Per quelli che attualmente stabiliscono livelli elevati, come il mio paese, rappresenterebbe la garanzia dell’impegno comune per la stessa causa e nello stesso modo. Il dramma è che, pur avendo in taluni campi una politica comune rudimentale grazie ai comitati scientifici e al nuovo Ufficio veterinario di Dublino, alcuni Stati membri continuano a contravvenire alle norme.
Nel mio paese, ci siamo adoperati incessantemente, e giustamente dopo la crisi dell’ESB, per conseguire la totale sicurezza nei metodi di produzione della carne bovina. Ciò ha condotto alla revoca del divieto sulla carne nell’agosto di quest’anno ma pare che ciò non valga per la Francia. Vorrei pertanto sapere dal Commissario Byrne in che modo intende convalidare le decisioni comunitarie basate su pareri scientifici, come la revoca del divieto sulla carne, qualora uno Stato membro le ignorasse.
Non possiamo permettere che le questioni di sicurezza degenerino in gretta politica nazionale a piacere degli Stati membri. Vorrei sapere come il Libro bianco garantirà livelli di sicurezza coerenti, etichette adeguate e consigli preventivi. Noi vogliamo che tutto ciò entri in vigore nei tre anni fissato come obiettivo dal Commissario. Sarebbe disastroso se fossimo lasciati in balia di una politica punitiva e di recriminazione quando invece potremmo avviarci verso norme europee comuni. Sarebbe totalmente ridicolo se dovessimo iniziare il prossimo round dell’OMC senza essere in grado di stabilire norme chiare che rappresentano l’ossatura del principio di precauzione perché in tal caso ci limiteremmo a scambiare insulti sulla base di interessi personali e ignoranza. L’Europa invece può sicuramente fare di meglio."@it9
"Madam President, it is very appropriate that the issue which – in restrospect – did so much to blemish the reputation of the last two Commissions should be the subject of the opening debate for this new one. I welcome what President Prodi has said today. The citizens of Europe have the right to know what they are eating, where it was produced and by what means, and to have these things clearly indicated and labelled. Of course, all of us believe that where other countries’ products are concerned; but we also need to know it about our own.
When I asked the Commission representatives in the Committee on the Environment, Public Health and Consumer Protection a couple of months ago about the reported illegal recycling of sewage sludge into animal feed in some Member States, nobody could define for me what sewage sludge was, where it was being used or why. Two separate directorates of the Commission were there – the then DG XXIV and DG VI. Everybody looked at everybody else. I would like to hear from Mr Byrne today, using this small example initially, whether he has got to the bottom of this problem. We are not talking here of a practice of which no-one knew the dangers before. It is a disgusting procedure. We need to know why and how it has been allowed to happen. I hope Mr Byrne, when he comes to reply, will be able to tell us.
What we need is the ability to act quickly where the law is not upheld. In the dioxin scandal, for example, what is needed, it seems to me, is not so much a mad rush to ban a whole range of products – RVOs and so on – as the possibility of discovering whether these things are new pollutants or simply products which have become polluted. It we can find that out we are on the way to a better scrutiny of the products themselves.
A food agency, which some have doubts about, is to me as credible and as necessary as an environment agency, about which there were also doubts at its inception. It would provide a benchmark for all Member States. For those whose precautionary legislation is defective it would be a boost and a buttress. For those who now set high standards, as I believe my own country does, it would be a reassurance that we are all toiling in the same vineyard and on the same level cornfield. The tragedy is that in areas where we have a rudimentary common policy, through the scientific committees and the new Veterinary Office in Dublin, some Member States still break ranks.
We have had a relentless drive to achieve full safety methods in beef production in my country, quite rightly after BSE. That led to the end of the beef ban in August of this year, but not, apparently, in France. I would like to know now from Mr Byrne how he proposes to validate Community decisions based on scientific advice – as the lifting of the beef ban was – when they are flouted by a Member State.
Safety issues simply cannot be allowed to degenerate into shabby national politics at the will of any Member State. I would like to know how the White Paper will ensure coherent safety standards, proper labelling and precautionary advice. We want to see these things implemented in the three-year target period that he has set for himself. It would be disastrous if we were left with the politics of retribution and recrimination where we could move towards common European standards. It would be absolutely ludicrous if we were to go into the next WTO round unable to set out clear standards ourselves which are the framework of the precautionary principle. If we do that we are left exchanging insults on the basis of self-interest and ignorance. Europe can surely do better than that."@lv10
"Mevrouw de Voorzitter, het is zeer gepast dat de kwestie die - achteraf bezien - de reputatie van de vorige twee Commissies zoveel schade heeft berokkend, het onderwerp is van het openingsdebat over deze nieuwe Commissie. Ik ben het van harte eens met wat voorzitter Prodi vandaag heeft gezegd. De burgers van Europa hebben het recht te weten wat ze eten en waar en hoe het voedsel is geproduceerd. Bovendien hebben ze recht op duidelijke aanduidingen en een duidelijke etikettering. Natuurlijk zijn we daar allemaal van overtuigd als het de producten van andere landen betreft; maar we dienen het ook te weten als het gaat om onze eigen producten.
Toen ik een paar maanden geleden in de Commissie milieubeheer, volksgezondheid en consumentenbeleid de vertegenwoordigers van de Commissie vroeg naar de illegale recyclering van rioolslib in diervoeding, waar in sommige lidstaten melding van was gemaakt, kon niemand mij een definitie van rioolslib geven, noch uitleggen waar of waarom het werd gebruikt. Er waren twee directoraten van de Commissie bij betrokken: de toenmalige DG XXIV en DG VI. Iedereen verschool zich achter de anderen. Ik zou graag, uitgaande van dit voorbeeldje, vandaag van de heer Byrne willen horen of hij dit probleem tot op de bodem heeft uitgezocht. We praten hier niet over een praktijk waarvan de gevaren volslagen onbekend waren. Het is een weerzinwekkende gang van zaken. We moeten weten waarom en hoe het heeft kunnen gebeuren. Ik hoop dat de heer Byrne ons dat in zijn antwoord kan vertellen.
We moeten snel kunnen handelen in gevallen van niet-naleving van de wet. Bij het dioxineschandaal bijvoorbeeld gaat het er volgens mij niet om dat wij als waanzinnigen een heel scala van producten gaan verbieden – zoals herbewerkte plantaardige oliën - maar dat we erachter komen of het hier gaat om nieuwe vervuilers of gewoon om producten die vervuild zijn geraakt. Als we daarachter kunnen komen, kunnen de producten zelf aan een nauwkeuriger onderzoek worden onderworpen.
Een voedselbureau, waarover sommigen hun twijfels hebben, is volgens mij even geloofwaardig en noodzakelijk als een milieuagentschap. Ook daarover bestonden immers aanvankelijk twijfels. Zo’n bureau zou een ijkstok kunnen zijn voor alle lidstaten. Voor de lidstaten met een gebrekkige voorzorgswetgeving zou het een stimulans en een steun in de rug zijn. Voor de lidstaten die hun normen momenteel hoog stellen, zoals mijn eigen land, zou het een bevestiging zijn van het feit dat wij allen in hetzelfde schuitje zitten. De tragiek is echter dat op gebieden waarop we slechts over een rudimentair gemeenschappelijk beleid beschikken, en waar wij werken met wetenschappelijke comité’s en het nieuwe Veterinaire Bureau in Dublin, een aantal lidstaten nog altijd uit de pas lopen.
In mijn land had men, geheel terecht na de BSE-affaire, slechts één ding voor ogen: het bewerkstelligen van volledig veilige rundvleesproductiemethodes, hetgeen in augustus van dit jaar leidde tot het opheffen van het rundvleesembargo, al gold dat kennelijk niet voor Frankrijk. Ik zou nu graag van de heer Byrne willen weten hoe hij besluiten van de Gemeenschap, die gebaseerd zijn op wetenschappelijk advies - zoals bij het opheffen van het rundvleesembargo het geval was - denkt te bekrachtigen, als een lidstaat deze in de wind slaat.
Veiligheidszaken mogen niet door toedoen van de een of andere lidstaat afglijden tot het niveau van goedkope binnenlandse politiek. Ik wil graat weten hoe het witboek kan zorgen voor samenhangende veiligheidsnormen, juiste etikettering en goed advies voor voorzorgsmaatregelen. We willen dat deze zaken binnen de periode van drie jaar die de heer Byrne zichzelf gesteld heeft, rond zijn. Het zou rampzalig zijn als we zouden blijven steken in een beleid van over en weer beschuldigingen en vergeldingsmaatregelen, terwijl wel degelijk de mogelijkheid bestaat tot uitwerking van gemeenschappelijke Europese normen. Het zou volslagen belachelijk zijn als we de volgende WTO-ronde in zouden gaan zonder duidelijke eigen normen, die juist de ruggengraat van het voorzorgsbeginsel vormen. Als we dat doen, zullen wij niet veel verder komen dan beledigingen over en weer die enkel voortkomen uit eigenbelang en ontwetendheid. Dat hoeft niet: Europa kan gewoon veel beter!"@nl2
"Senhora Presidente, parece bastante pertinente que o assunto que - em retrospectiva - tanto contribuiu para manchar a reputação das duas anteriores Comissões constitua o tema de abertura dos trabalhos do novo executivo. Congratulo-me com as afirmações ontem proferidas pelo Presidente Romano Prodi. Os cidadãos da Europa têm o direito de saber que alimentos comem, qual a sua origem, que meios foram utilizados para a sua produção e ainda que essa informação conste de indicações e rótulos claros. É evidentemente que todos defendemos estas normas para os produtos de outros países, mas precisamos igualmente de as aplicar no que se refere aos nossos.
Quando, há uns meses, na Comissão do Meio Ambiente, da Saúde Pública e da Defesa dos Consumidores, inquiri os representantes da Comissão acerca da reciclagem ilegal de lamas residuais para a alimentação animal nalguns dos Estados-Membros, ninguém conseguiu dizer-me ao certo o que se entende por lamas residuais, onde eram utilizadas e com que finalidade. Estavam presentes representantes de duas Direcções-Gerais distintas – na altura, a DG XXIV e a DG VI. Limitaram-se a olhar uns para os outros. Gostaria de ouvir, hoje, da parte do senhor Comissário Byrne, partindo deste pequeno exemplo, se terá chegado ao âmago desta questão. Não se está aqui a falar de uma prática, cujos perigos ninguém conhecia. Trata-se de um processo diferente. Precisamos de saber quando e por que razão foi permitida a sua realização. Espero que o senhor Comissário Byrne, quando vier aqui responder-nos, seja capaz de no-lo explicar.
Precisamos de ter a capacidade de agir com celeridade, sempre que a lei não seja respeitada. No caso do escândalo das dioxinas, por exemplo, o que me parece necessário não é tanto uma correria desenfreada, com vista à proibição de toda uma série de produtos
e outros -, mas antes a possibilidade de determinar se estes produtos constituem novos poluentes ou são simplesmente produtos que se tornaram contaminados. Se conseguirmos uma resposta para esta questão, estaremos no caminho certo para uma melhor avaliação desses mesmos produtos.
A criação de uma agência europeia para os produtos alimentares, acerca da qual muitos têm dúvidas, parece-me uma medida tão credível e necessária como a existência de uma Agência Europeia do Ambiente, cuja criação também suscitou dúvidas. Aquela serviria de referência para todos os EstadosMembros. Para aqueles cuja legislação preventiva é deficiente constituiria um estímulo e um reforço. Para aqueles que fixam padrões elevados, que creio ser o caso do meu país, constituiria uma segurança de que estaríamos todos no mesmo barco e em pé de igualdade. A tragédia é que, em áreas em que temos uma política comum rudimentar, através dos comités científicos e do novo Serviço Veterinário de Dublim, alguns dos EstadosMembros ainda quebram fileiras.
Assistimos a incansáveis esforços com vista à consecução de métodos de segurança totais na produção de carne de bovino no meu país, muito justamente na sequência do problema da BSE. Esse esforço conduziu ao levantamento do embargo à carne de vaca britânica, em Agosto, excepto, aparentemente, em França. Gostaria, agora, que o senhor Comissário Byrne nos explicasse como se propõe validar as decisões tomadas pela Comunidade com base em pareceres científicos – como o levantamento do embargo à carne de vaca –, caso sejam desrespeitadas por um dos EstadosMembros.
Não se pode permitir que as questões da segurança degenerem em politiquice nacional ao sabor da vontade de qualquer dos EstadosMembros. Gostaria de saber de que forma poderá o Livro Branco garantir normas de segurança coerentes, uma rotulagem adequada e conselhos de prudência. Gostaríamos de ver estes elementos postos prática no período-alvo de três anos que o senhor Comissário impôs a si próprio. Seria desastroso se nos ficássemos pela política da retribuição e da recriminação quando poderíamos rumar ao estabelecimento de normas europeias comuns. Seria absolutamente anedótico que nos apresentássemos na próxima ronda de negociações da OMC sem termos conseguido fixar normas claras para nós próprios, normas que constituem o enquadramento do princípio da precaução. Caso isso aconteça, estaremos meramente a trocar insultos, com base no interesse próprio e na ignorância. A Europa pode seguramente fazer melhor."@pt11
"Fru talman! Det är mycket lämpligt att den fråga som – när man blickar tillbaka – gjorde så mycket skada för de två senaste kommissionernas anseende, öppnar debatten för den nya kommissionen. Jag välkomnar det som ordförande Prodi har sagt i dag. Medborgarna i EU har rätt att få veta vad de äter, var det producerades och hur, och att få dessa produkter tydligt märkta. Alla av oss tycker naturligtvis att detta skall gälla produkter från andra länder, men vi behöver också information om produkter från våra hemländer.
När jag frågade kommissionens företrädare i utskottet för miljö, folkhälsa och konsumentfrågor för ett par månader sedan om den rapporterade illegala återanvändningen av avloppsslam i djurfoder i vissa medlemsstater, kunde ingen förklara för mig vad avloppsslam var, var det användes eller varför. Två skilda kommissionsdirektorat var närvarande – dåvarande GD XXIV och GD VI. Alla tittade på varandra. Jag skulle vilja höra från Byrne i dag – med användning av det lilla inledande exemplet – om han fått någon rätsida på detta problem. Vi talar inte här om en praxis som ingen kände till farorna med innan. Det är ett motbjudande förfarande. Vi behöver få veta varför och hur det har tillåtits ske. Jag hoppas att Byrne, när det blir dags för honom att svara, kan berätta för oss.
Vad vi behöver är förmågan att agera snabbt när lagen inte följs. Vad som behövs, i dioxinskandalen till exempel, är inte så mycket ett ogenomtänkt förbud mot en stor mängd produkter – återvunna vegetabiliska oljor (RVO), osv. – som möjligheten att ta reda på om dessa saker är nya förorenande ämnen eller helt enkelt ämnen som blivit förorenade. Om vi kan få reda på det, är vi på väg mot en bättre granskning av själva produkterna.
En livsmedelsbyrå, som vissa hyser vissa tvivel om, är för mig lika trovärdigt och nödvändigt som en miljöbyrå, om vilken man också hyste tvivel just i början när idén tog form. Den skulle tillhandahålla referensvärden för alla medlemsstater. För de länder där den förebyggande lagstiftningen är otillräcklig, skulle det innebära ett lyft och ett stöd. För de länder som har höga ambitioner, vilket jag tycker mitt eget hemland har, skulle det innebära en försäkran om att vi alla har samma mål i sikte och att vi får likvärdiga medel. Det sorgliga är att på de områden där vi har en outvecklad gemensam politik, genom de vetenskapliga kommittéerna och det nya veterinärkontoret i Dublin, faller fortfarande en del medlemsstater ur ledet.
Vi har haft en outtröttlig vilja att utveckla fullständigt säkra metoder inom nötköttsproduktionen i mitt hemland, naturligt nog efter BSE. Detta resulterade i upphävandet av exportförbudet i augusti i år, men tydligen gäller inte detta i Frankrike. Jag skulle nu vilja veta hur Byrne föreslår hur man skall genomföra gemenskapsbeslut som grundas på vetenskapliga råd – som upphävandet av exportförbudet för nötkött – när de nonchaleras av en medlemsstat.
Vi kan inte tillåta att säkerhetsfrågor helt enkelt degenererar till torftig nationell politik närhelst en medlemsstat vill att detta skall ske. Jag vill veta hur vitboken kan säkerställa sammanhållna säkerhetsstandarder, lämplig märkning och förebyggande råd. Vi vill att detta genomförs under den treåriga målperiod som han har fastställt för sig själv. Det skulle vara katastrofalt om vi blev offer för vedergällningarnas och motbeskyllningarnas politik, när vi istället skulle kunna röra oss i riktning mot gemensamma standarder. Det skulle vara fullständigt löjeväckande om vi skulle ge oss in i nästa WTO-runda utan att själva kunna fastställa tydliga standarder, som utgör ramen för försiktighetsprincipen. Om vi gör det kommer vi bara att utväxla förolämpningar som har sin grund i egenintresse och okunnighet. Europeiska unionen kan naturligtvis åstadkomma något bättre än det."@sv13
|
| lpv:unclassifiedMetadata |
"RVO"11
"Whitehead (PSE )."10,3,12
|
Named graphs describing this resource:
The resource appears as object in 2 triples